Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Olenkohan ymmärtänyt jotain väärin, mutta TUTO:lla tuskin on noista lähtökohdista mahdollisuutta kammeta itseään kuiville tästä jatkosarjasta. Muilla joukkueilla lohkossa on TUTO:a sen verran kovenmpi pistekeskiarvo jo valmiiksi, ettei riitä vaikka voittaisi lähes kaikki pelit. Mahdollinen karsintasarja on sitten asia erikseen jos sitä tarvitaan. Espoolla toki sama homma.
Juurikin näin. Kyseessä ei ole mikään ihan pieni etu, vaan aivan mieletön ja ei niin tasapuolinen etu RoKille ja KooVeelle.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Myönnän, että kipuamin lohkossa ei käytännössä liene mahdollinen. Mutta tässä vaiheessa parasta kuitenkin esitettävä, jotta karsintasarjassa oltaisiin jo löydetty pitkän tauon jälkeen hyvä moodi.
Elien paikallisottelu hävittiin. Vielä 2-0 tilanteessa oli hyvä paikka kaventaa. Toisessa erässä huolimatta jäähyistä vastustaja sai vain yhden maalin. Kolmannessa erässä jäähyily sitten kostautui ja tilanne olikin 5-0. Yhden maalin TuTo sai lopulta vastustajan verkkoon. Ihan huonoa peliesitys ei ollut, mutta oikein kunnolla ei maalipaikkoja saatu luotua ja laukauksissakin oli toivomisen varaa. Kivaa oli kuitenkin pitkästä aikaa seurata peliä.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toinen paikallisottelu päättyi samoihin numeroihin kuin edellinen. Heti alussa olisi voinut TuTo siirtyä johtoon, mutta yksin läpi pääsy ei tuonut tulosta. Hetkeä myöhemmin naapuri sai vastaavan tilanteen ja viimeistely parempi. TuTo joutui myös maalivaahdin vaihtamaan törmäyksen tuloksena. Toisen erän keskivaiheilla saatiin sitten tasoitus aikaiseksi. Erä oli menossa kohti loppua, mutta sitten pieni kömmähdys maalivaahdilta ja naapuri johtoon. Ja seuraava maali seurasi pian perässä.
Kolmattakin erää mentiin yli puolenvälin, kunnes naapuri onnistui taas. Lopuksi vielä yksi takaisku. Peli ei TuTo:lta ollut ihan parasta, mutta sen taakse ei voi menmä. Hieman ihmetytti kun molemmat pelit pelattu naapurin kentällä. Mutta seuraavat kaksi sitten varmaan kotikentällä.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilen tuli kolmas paikallispelin tappio. Tietysti vastustaja on tällä kaudella ollut vaikea, kuten saattoi odottaa. Tärkeää näissä otteluissa on hengen nostatraminen ja karsintapeleihin valmistautuminen.
Nuorten Mestiksestä nousseista Koovee on saanut jatkoaikavoiton Ässistä ja suoran voiton Ilveksestä. Nyt ovat hankkineet pari kanukkia, joten taitavat aika vahvasti pyrkiä saamaan nuoret sarjaa ylemmäs. RoKi ei ole kuitenkaan sellainen, jota pitäisi aliarvioida. Etäisyys laittaa haasteen, joka voi pelata heille. Tulossa siis aika mielenkiintoiset karsintapelit, kun ne joskus alkavat.
 
Sini-puna-valkoinen Savo

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo U20 pelaa kovassa lohkossa, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Nuoret pelaajat saavat nyt jatkuvalla syötöllä vastustajia, jotka pitävät rimaa korkealla ja pakko on koko ajan yrittää parantaa, jos haluaa pärjätä. Hieman tulee kauden alku mieleen, missä tuli paljon tappioita, mutta jossain vaiheessa alettiin saada rytmistä kiinni. Monelle TuTon pelaajalle tässä on loistava mahdollisuus saada merkittäviä askelia pelaajana kohti seuraavia tasoja ja toivottavasti tästä hyötyisi myös TuTon edustus.

TuTon U20 joukkueella on 12 ottelua jatkosarjan lohkovaiheetta jäljellä ja tarjolla olisi 36 pistettä, mikäli pelejä ei peruta. Yksi tavoite voisi olla voittaa kaikki lohkon joukkueet ainakin kerran. Pisteillä mitattuna olisi todella hienoa, jos pystyttäisiin jättämään joku joukkue taakse, vaikka pelkillä jatkosarjan pisteillä mitattuna. Mikäli pelkkiä pisteitä laskettaisiin ja kaikki joukkueet olisivat lähteneet 0 pisteestä lohkoon, niin TuTo U20 olisi tällä hetkellä lohkon taulukossa toisena 3 pisteellä. Vaikka karsimaan todennäköisesti joudutaan, niin sinnekin pitäisi pyrkiä menemään otteita parantaen. Hieman tässä myös elättelee pientä unelmaa, että rajoitukset höllentyisivät ennen tuota TuTo-TPS peliä Kupittaalla 19.2 ja saataisiin peliin yleisön lisäksi U20 maajoukkuepelaajia molemmin puolin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy