TUTO Hockey A-nuoret kaudella 2019–2020

  • 50 134
  • 116

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänään taas tiukka peli. Kolmannen erän loppuun asti mentiin Tappara johtaessa 2-1. Sitten lopussa maalivaahti pois. Ikävästi Tappara pääsi lopussa iskemään kolmannen tyhjiin. Roope Kallio teki TuTo:n ainokaisen toisessa erässä. Maalivaahtien torjunnat 24-25.

Väkisin pitkä tappioputki näissä tiukoissa peleissä alkaa hieman painamaan. 7 ottelun tappioputki on jo aika pitkä ja ylemmänjatkosarjan paikka tuntuu myös karkaavan. Pelillisesti ollaan monessa pelissä oltu mukana aika hyvin johonkin pisteeseen asti, mutta välillä pelit ovat lähteneet jotenkin käsistä. Sarjakärki Jokereita vastaan esimerkiksi kahdessa pelissä 4 erää meni tasan, mutta 2 erässä romahdettiin pahasti.

Hiljalleen voisi olla paikka päivittää myös tavoitteita varsinkin jos ylempijatkosarja tuntuu karkaavan. Peliä ja yksilöitä pitää saada valmiiksi myös alempaa jatkosarjaa varten. Historiallinen pudotuspelipaikka olisi sieltäkin vielä mahdollista napata, mutta se vaatii, että pelillisesti koko ajan kehitytään myös näiden tappioiden kautta. TuTo A:ssa on useita hyviä yksilöitä, mutta niistä ei vielä ole saatu potentiaalia ihan kunnolla ulos. Välillä peli on myös mennyt hieman sooloiluksi ja joukkueena pelaamisessa olisi petrattavaa. Pitäisi pystyä vetämään joukkueena ehjä 60min, vähempi ei yksinkertaisesti oikein riitä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vaasan viikonlopussa ainoa kohtuullinen tappio oli Kärpille. JYP vei sitten pelin 9-1 ja nyt näyttää että Sport voi tehdä rumempaakin jälkeä. Ei mene hyvin.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo

Vaarallisen tuntuinen tilanne ja erittäin vaarallista oli myös tuomariston toiminta tämän perusteella. Toivoa tosiaan sopii, että ei mitään pahempaa sattunut A-nuorten kärkipakille. Vaikeaa on ollut TuTo-A:lla, mutta se on pientä jos Haavanlammelle kävi pahasti.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tomas Drimal palaa liiton siirtolistan mukaan takaisin Tshekkeihin.

Samasta lähteestä bongattuna myös: Mikko Salmenojan lainaa Kaarinassa on jatkettu vuoden loppuun saakka.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kolmas kausi Drimalille ja varmaan tuo tämänhetkinen matalalento saattoi vaikuttaa. Hieman sitä pitää toivoa, että joku voittokin pian saataisiin. Ihan vaan hengen nostamiseen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kovin mutkainen ja vaikea on ollut TuTo A:n kauden alku. Silloin tällöin valoa on vähän ollut tunnelin päässä, mutta uusia vastoinkäymisiä on tullut monesti eteen ja on ajauduttu negatiiviseen kierteeseen aika syvälle. Loukkaantumisa on myös osunut tärkeille pelaajille ja joukkuetta on koeteltu monin tavoin. Mikähän mahtaa olla Haavanlammen tilanne? Onko kausi ohi ja onko muuten kunnossa? Taukoa on myös kotihallissa pelaamisesta ollut lähes kuukausi. Lauantaina pitkästä aikaa TuTo-A pääsee kotiin, kun Kalpa tulee vastaan. Olisiko vihdoin tappioputki katkeamassa?

Vielä olisi aikaa ryhdistäytyä ja yrittää nousta pois alkusarjan jumbopaikalta. Ryhdistäytymisellä olisi merkitystä myös alemman jatkosarjan alun kanssa, jossa ovat uudet panokset. Täytyy muistaa, että TuTon nuoret pelaavat jälleen myös säilymisestä A-nuorten Liigassa. Eli sarjan häntäpäässäkin voivat pelien panokset nousta yhtäkkiä todella koviksi. Uskoa löytyy täällä ainakin vielä TuTon nuorten kurssin kääntymiseen.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hieno, makea ja arvokas voitto tänään TuTon A-nuorille, kun Kalpa-A kaatui kotona. 12 ottelun raskas tappioputki saatiin vihdoin poikki hyvällä pelillä. TuTo sai pelissä enemmän maalipaikkoja ja jaksoi taistella muutamat vaikeat hetket hyvin läpi toisessa erässä ja se oli yksi voiton avaimista. Viimeisessä erässä Kalpa oli lopulta jopa hieman aseeton kotijoukkueen hyvän pelin ja voiton nälän edessä. TuTo maalissa Vojvoda pelasi varman oloisesti, muutamasta takaiskusta huolimatta. TuTon hyökkääjistä Jan Zemba ja Raivo Freidenfelds iskivät molemmat tehot 1+1 ja ottivat ratkaisijan roolia. Pakistosta Elias Lampi pelasi hyvin kentän molemmissa päissä ja keräsi myös tehot 1+1. Muitakin näkyviä pelaajia oli TuTossa aika hyvin ja täytyy antaa koko joukkueelle tunnustusta voitosta.

Kalpa olisi kaivannut voittoa kipeästi ja heillä ylemmän jatkosarjan viiva on nyt 4 pisteen päässä. TuTo nousi voitolla pois sarjan jumbopaikalta ja myös Sport jäi taakse maalieron turvin tällä hetkellä. Varsin mukavaa aina ohittaa liigaseurojen A-nuoria sarjataulukossa.
 
Mikkelissä on sattunut ja tapahtunut. Tuo tappelu nyt oli vain pieni poikapaini, mikä lähti sen seurauksena kun Jukurit-pelaaja taklasi TuTo-pelaajaa selästä. TuTo-pelaajilta ihan oikeaa toimintaa kun menivät muistuttamaan taklaaja ja puolustamaan omia.
Head Coach puhui itsensä ulos, kun oli aiheestakin eri mieltä miten tuomiot meni.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mikkelissä on sattunut ja tapahtunut. Tuo tappelu nyt oli vain pieni poikapaini, mikä lähti sen seurauksena kun Jukurit-pelaaja taklasi TuTo-pelaajaa selästä. TuTo-pelaajilta ihan oikeaa toimintaa kun menivät muistuttamaan taklaaja ja puolustamaan omia.
Head Coach puhui itsensä ulos, kun oli aiheestakin eri mieltä miten tuomiot meni.
Painissa oli sinänsä harvinaista, että sinne innostui nuhjaamaan täydet kentälliset, maalivahdit pysyivät vielä sentään tolppien välissä ettei ihan wanhan liiton 6v6 saatu nähdä.

Tuomioista täytyy olla jollain tasolla samaa mieltä, toki muistaen ettei noissa peleissä ole kuin se yksi tuomari jolta varmasti ihan aidosti jää huomaamatta melkoinen määrä rikkeitä pelissä (ja Jukurit oli kyllä jo ennen puutteellisen tuomaroinnin havaitsemista selvästi edellä pelillisesti). Oli siinä ainakin melko selvä rankkarin paikka ja tappelua edeltäneestä laitataklauksesta olisi moni viheltänyt. Ei vielä tamimaiseen jäähytasapainoon olisi noilla päästy, mutta kuitenkin. Voin jopa väittää ettei aiheetta suunnannut suoraan penkin takaa otteluvalvojaa jututtamaan, mutta pelkään ettei mitenkään hirveän rakentavaa keskustelua siellä kopilla käyty.

Tovereiden Klikan torjuntatyyli näytti kylmiltään semmoiselta kimpoilulta ja höseltämiseltä että noinkohan vaihdetaan vielä veskaa uudestaan alkuperäiseen, mutta aika hyvin se lämmettyään sai torjuntoja napsittua ja erona Vojvodaan että pystyi myös liimaamaan kiekkoja siinä missä aloittaneelta kaverilta putosi kolmessa avauserän maalissa kiekko suoraan eteen, mistä jukuripelaaja kävi puttaamassa sisään (jossa toki myös puolustuksella peiliinkatsomista että ylipäätään maalinedustan vartiointi tuohon malliin pettää). Alkoi jo näyttää että pitää toivonkipinää elossa vieraille, kunnes Huttunen sai läpiajon päätteeksi nostettua maalin kattoon ja tuli siinä myöhemmin vielä matalammallakin kudilla onnistuminen. Klikalla siis ottelun edetessä ainoa selkeähkö juttu että melko nopeasti tuntui menevän maihin, eikä muutenkaan taida mikään sarjan isokokoisin veska olla. Tosin nyt kun nimen kävin pistämässä ep:hen niin näköjään 16-vuotiaasta kaverista kyse, että eiköhän sitä positiivista kehitystä ole vielä nähtävissä reilusti.

Niin mutta tuohon hulinointipuoleen vielä, mikä sitten Aittolan ulosajoon kulminoitui. Olihan se toki viihteellistä seurattavaa mutta kyllä siinä rupesi miettimään että onko koutsin (ja sitä myöten myös pelaajien) fokus siirtynyt pelistä vääriin asioihin. Ei se toki mitenkään todennäköistä ole kolmannessa erässä kammeta peliä tasoihin neljän maalin takaa, mutta junnupeleissä kuitenkin nopeita muutoksia tapahtuu ja kannattaisi vaan pitää kiinni siitä omasta tekemisestä, sen sijaan että käydään huutelemaan tuomareille ja jopa yleisön kanssa (mistä aivan varmasti löytyy lämmittäjiä jos huomaavat että sillä saa vastakaikua).
 
Niin mutta tuohon hulinointipuoleen vielä, mikä sitten Aittolan ulosajoon kulminoitui. Olihan se toki viihteellistä seurattavaa mutta kyllä siinä rupesi miettimään että onko koutsin (ja sitä myöten myös pelaajien) fokus siirtynyt pelistä vääriin asioihin. Ei se toki mitenkään todennäköistä ole kolmannessa erässä kammeta peliä tasoihin neljän maalin takaa, mutta junnupeleissä kuitenkin nopeita muutoksia tapahtuu ja kannattaisi vaan pitää kiinni siitä omasta tekemisestä, sen sijaan että käydään huutelemaan tuomareille ja jopa yleisön kanssa (mistä aivan varmasti löytyy lämmittäjiä jos huomaavat että sillä saa vastakaikua).

Tämä asia nousi itsellenikin mieleen, onkohan vastaavia pelistä ulos puhumisia tiedossa enemmänkin, kun palvelusaika TuTossa vähenee? Aika näyttää, mutta uskoisin että "viihdettä" on tiedossa kauden loppuun saakka.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Niin mutta tuohon hulinointipuoleen vielä, mikä sitten Aittolan ulosajoon kulminoitui. Olihan se toki viihteellistä seurattavaa mutta kyllä siinä rupesi miettimään että onko koutsin (ja sitä myöten myös pelaajien) fokus siirtynyt pelistä vääriin asioihin
Tuska raastaa, kun tulosta ei pahemmin tule vaikka yritystä riittää. Ei välttämättä tarvita kovinkaan isoa kipinää, että homma lähtee käsistä ja ilmeisesti tällainen nyt sitten tuli, kun peli oli vielä suhteellisen selvä. Aittolan pitäisi tosiaan pitää paletti kasassa, mutta räiskyvänä valmentajana taitaa pikemminkin olla heittämässä bensaa liekkeihin. Joskus voi olla hyvä vähän höyryjä päästääkin pihalle, mutta voitosta pelatessa ei jäähypenkin isompi kuluttaminen kyllä palvele joukkuetta.

TuTo A:lla ovat vieraspelit meneet tällä kaudella ihan penkin alle ja niistä ei ole saatu yhtä ainutta pistettä. Kaikki pinnat ovat tulleet kotipeleistä ja jos vieraissa olisi kulkenut samalla tavalla taisteltaisiin tosissaan vielä paikasta ylempään jatkosarjaan.
 

mrkrw

Jäsen
Ei välttämättä tarvita kovinkaan isoa kipinää, että homma lähtee käsistä ja ilmeisesti tällainen nyt sitten tuli, kun peli oli vielä suhteellisen selvä. Aittolan pitäisi tosiaan pitää paletti kasassa, mutta räiskyvänä valmentajana taitaa pikemminkin olla heittämässä bensaa liekkeihin.



Eli kun vihellyksen jälkeen omaa pelaajaa taklataan vauhdilla selkään, eikä tuomaristo reagoi mitenkään, niin pitäisi vain kohautella olkapäitään ja lähteä vihellellen vaihtopenkille?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eli kun vihellyksen jälkeen omaa pelaajaa taklataan vauhdilla selkään, eikä tuomaristo reagoi mitenkään, niin pitäisi vain kohautella olkapäitään ja lähteä vihellellen vaihtopenkille?

Oman pelaajan puolustaminen tuossa tilanteessa oli ymmärrettävää. Sitä vastoin Aittolan huuteluista ei hyötyä joukkueelle ollut, vaikka perusteluja huutelulle olisikin. Valmentajan pitäisi olla pelaajille apuna ja esimerkkinäkin monella tapaa, eikä toimitsijakielto helpota asiaa. Syystä tai toisesta TuTo-A on myös kerännyt nuorten Liigan alkusarjan joukkueista eniten jäähyjä kausilla 2017-2018 ja 2018-2019. Tällä kaudella sama tahti tuntuu jatkuvan ja joukkueella on kasassa jo 404 jäähyminuuttia. Jukurit-A iski TuTo-A:ta vastaan 3 YV maalia.

TuTo-A on tällä hetkellä sarjan häntäpäässä ja jotenkin menoa pitäisi petrata jatkoa varten. Turhia jäähyjä pitäisi ainakin saada vähennettyä. Joukkue on päästänyt eniten maaleja sarjassa alivoimalla ja ylivoimassakin olisi petrattavaa. Kotona on pelattu paljon paremmin kuin vieraissa. Kotona on tehtyjen maalien keskiarvo peliä kohti on 2,69, kun esimerkiksi sarjakakkosella Kärpillä se on vain 2,3. Vieraissa on tehty peliä kohti vain 1,7 maalia, eikä se oikein pisteisiin tunnu riittävän. Jollain tapaa tuntuu, että noissa vieraspeleissä pitäisi pelitapaa säättää. Vastustajat osaavat liian hyvin iskeä TuTon heikkouksiin tällä hetkellä ja omat vahvuudet jäävät pimentoon.
 

Unajan Urho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä tuo villitys on ollut haalia noita tšekkejä ja Baltian poikia? Muutaman kauden sivusta seuranneena pojat eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole olleet minkään sortin vahvistuksia. Lähempää löytyisi ihan varmasti parempia pelaajia
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo

TuTo-A;ssa näyttää vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittävän tällä kaudella näköjään myös valmentaja kuvioissa, Pieni yllätys tämä oli, joskin merkkejä oli havaittavissa. Aika pohjamudissa on TuTo-A rämpinyt tällä kaudella ja Aittolakin on ollut lähtökuopissa jo jonkun aikaa. Aika päävalmentajan vaihtumiselle on vielä kohtuullinen. 11 peliä olisi aikaa ajaa uusia systeemejä joukkueeseen sisälle ja sen jälkeen päästäisiin aloittamaan alempaa jatkosarjaa lähes "puhtaalta pöydältä". Onkohan uusi valmentajakin jo kiikareissa? Ismo "Ika" Lehkonen? Kalle Kaskinen?

Hitusen yllättävää on myös Aittolan jatko UTJ:n hommissa, tosin ne hän taitaa olla hoitanut ihan hyvin. Toimenkuvan muutos voi johtaa myös motivaationkin muuttumiseen, ellei tätä sitten ole sovittu yhteisymmärryksessä. Luulisin hänen kuitenkin haluavan hoitaa hommat kunnolla loppuun, vaikka kaikki ei aina mene kuin "Strömsössä".
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Aittolalle kuitenkin kiitos. Nosti joukkueensa A-nuorten korkeimalle tasolle oman työn ohella. Tänä vuonna tavoiteet oli korkealla ja joukkue rakenettu siihen. Joku nyt ei kuitenkaan toiminut ja jotain oli tehtävä.

Pelaajiakin on tullut viime aikoina, mutta toisaalta edustukseen nostettu välillä niitä tärkeimpiä palasia. Nyt sitten valmentajan vaihto ja valmistautumista alempaan jatkosarjaan.

Toivotaan, että kurssi muuttuu nyt ja onnistumisia tulee ennen tärkeitä otteluita. Nälkäisiä vastustajia tulee varmasti Nuorten Mestiksestä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tommi Elomo sitten hyppäsi näköjään A-nuorten apuvalmentajan saappaista päävalmentajaksi. Nyt nähdään löytyykö hihasta jotain uutta millä saataisiin kurssia tosiaan käännettyä.

Taitavat kaikki Elomon veljekset tällä hetkellä toimia päävalmentajina eri Pohjoismaissa. Miika Elomo on Norjassa, Teemu Elomo Ruotsissa ja nyt siis Tommi Elomo täällä Suomessa. Voi olla, että joku päivä koko kolmikko on vielä jonkun saman joukkueen vaihtoaition takanakin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Virolaishyökkääjä tulee Jokereiden A:sta TuToon, laina joulutaukoon asti. Veikkaisin, että on tämän ketjun (eikä edustusta koskevan ketjun) asioita:

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös