TUTO Hockey 2020–2021

  • 99 981
  • 368

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo vahvistuu näköjään Toronton AHL/ECHL-puolustaja Mac Hollowellillä. Pienikokoinen hyökkäävä pakki. Ei ehkä sitä, mitä TuTo juuri nyt kaipaisi eniten, mutta todella mielenkiintoinen haku!
Huima pelaaja TuTon riveihin tämä kanadalainen puolustaja Mac Hollowell. Tuntuisi tosiaan sopivan Mestikseen taitavana ja vikkelänä pakkina kuin "nenä päähän" näin Halloweenin lähestyessä. Aiheuttaa varmasti vastustajissa kauhun hetkiä ja sydämmen tykytystä, heh. Hollowelin meriiteistä on mm. OHL:n puolustajien maali- ja pistepörssin voitto kaudella 2018-19, joten eväitä tehoiluun kyllä löytyy. Mieluusti hänet olisi ottanut rosteriin heti, mutta hetken aitaa joutua vielä tässä odottamaan.

Tuossa muutama Mac Hollowell makupala:



 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olipas värikäs peli. TuTo sai peliin hyvän alun ja tuntui, että FPS tippuu täysin kelkasta, kun ensimmäisen erän jälkeen taululla oli jo 4-1 lukemat. Toiseen erään vieraat tulivatkin sitten petraantuneella asenteella ja veskarikin oli vaihdettu. Herätys toimi ja TuTo myös uinahti johtoasemassa. Paine vyöryi kotijoukkueen päätyyn ja kovuuskin pelissä nousi, mistä seurasi iso jäähysuma TuTolle. FPS hyödynsi tämän hetken ja nousi takaisin lähettyville 4-3 tilanteeseen. Onneksi TuTo sai kuitenkin rauhoitettua lopulta pahimman vaiheen ja erän lopussa 5-3 maali hitusen hyydytti vieraita. Kolmannessa erässä vielä yritystä riitti molemmilla joukkueilla, mutta TuTo nappasi lopulta ihan ansaitun 6-3 voiton.

TuTo kulkee tällä hetkellä hyvässä nosteessa ja nyt noustiin sarjataulukossa jo TOP-6 sakkiin. Pelissä oli paljon hyviä aihioita ja peliä saatiin rullaamaan jo paljon paremmin, mutta tekemistäkin vielä riittää. Jotenkin olisi kaivannut vielä nopeampaa kiekon siirtelyä ja vastustajan pakkien kestävyyden testaamista kovemmalla temmolla. Kamppailuissa FPS pakistosta löytyi kyllä jämäkkyyttä ja kykyä riistää vikkeliltä TuTon pelaajilta kiekkoja jos jäätiin pidemmäksi aikaa kamppailutilanteisiin. Ilahduttavia onnistujakin TuTosta löytyi. Lehtonen-Karvonen-Simontaival ketju tuntui toimivan todella hyvin. Kaikki tuntuvat parantaneen peliään ja jotenkin roolituksetkin sopivat. Lehtonen ja Karvonen ovat monipuolisia pelureita mitkä tuntuisivat saavan Simontaipalleen lahjakkuutta esiin. Reunaselta pakistossa jälleen hyvä ja vahva peli kentän kummassakin päässä. Lisäksi Lehtonen, Valtola ja Salminen saivat tänään kauden runkosarjan maalitilinsä TuTossa auki.

Vielä tässä myös sulattelee Toronton sopimuspelaaja Mac Hollowellin tuloa. TuTossa pitäisi siis pelata pian kahden pallon varakkaimman kiekkojoukkueen sopimuspelaajia. Uskomattoman hienoa näin Mestis joukkueen näkökulmasta.

Tuossa hieman vanha tilasto:
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Elinen ottelu oli kyllä vähintään kaksijakoinen. 1 erässä ei oltu mielestäni niin ylivoimaisia mitä numerot antoi ymmärtää. Ehkä kuitenkin maalit tulivat 'helposti'. Eli hyvänä päivänä maalivaahti ei noita kaikkia olisi päästänyt. FPS kyllä karvasi hyvin ainakin välillä ja TuTo ei tahtonut päästä hyöķkäyksiin nopeasti tai jopa menetti kuekon omassa päässä.
Toinen erä sitten jäähyilyä. FPS pääsi lähelle. Komannessa erässä sitten vastustajalta loppusi usko tai tuli väsymys. Tai sitten erätauolla juotu kahvi piristi kotijoukkuetta.
Tänään on sitten taas tiukka peli. K-Vantaa on hieman ollut vaikeuksissa, mutta sen varaan ei kannata laskea. Eilen 5-0 tappio. Kuuden ottelun tappiokierteessä ja varmasti tahto katkaista se. Toivotaan, että TuTo pelaisi taas paremmin kuin eilen ja jännitys säilyisi loppuun asti.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei tässä voi muuta kuin kiittää Reunasta visiitistä ja toivottaa hyvää jatkoa. Mieluusti olisi Reunasen vielä TuTossakin nähnyt, mutta eipä nyt kovin ihme että Liigassakin hyvät otteet alkoivat kiinnostaa entistä enemmän. Onneksi jonkunlainen paikkaus TuTolllekin pitäisi olla tulossa, kun Mac Hollowell on saapumassa Torontosta.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei tässä voi muuta kuin kiittää Reunasta visiitistä ja toivottaa hyvää jatkoa. Onneksi jonkunlainen paikkaus TuTolllekin pitäisi olla tulossa, kun Mac Hollowell on saapumassa Torontosta.
Reunanen on liian hyvä Mestikseen. Mielenkiintoista nähdä minkä tasoinen pelaaja Torontosta tulee. Vaikkapa verrattuna Reunaseen.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Voittoputki jatkui huonollakin pelillä. Tai siis peli kaiken kaikkiaan oli niin sekavaa molemmilta. Espoo sai salama-alun peliin ja TuTo oli hätää kärsimässä. Lisäksi "hienoja" syöttöjä vastustajalle. Oma peli ei kulkenut lainkaan. Tasoitus erän lopussa oli enemmän kuin tärkeä. Toiseen erään TuTo tuli mielestäni paremmin, mutta pelin taso ei juuri noussut. Toinen maali Espoolaisten riskiavauksesta ja se riitti voittoon. Sekavan pelin yksi syy voi olla pelaajien vaihtuvuus. Reunanen ja Tapparan lainat olivat isossa osassa aiemmin. Tietysti nyt täytyy olla tyytyväinen, että ilman edellä mainittuja edelleen onnistutaan lohkon ennakkosuosikki voittamaan. Huomenna onkin sitten toinen ennakkosuosikki, joka ollut alavireessä (tänään JA tappio KOOVEE:ta vastaan).
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mac Hollowell debytoi tänään myös TuTo pakistossa ja hänen pelissään oli vielä selvää hakemista. Pitkä tauko ja erilainen pelitapa toisen maan sarjassa vaativat vielä sopeutumista. Tänään esimerkiksi tuomarilinjan kanssa tuntui olevan vaikeuksia ja boksi kutsui pari kertaa vähän turhaan. Pelisilmää kuitenkin löytyy ja luistelu on todella sulavan ja helpon oloista. Erinomaiset ainekset hänessä on TuTo pakiston moottoriksi.

Ei peli mielestäni tänään TuTolta mitenkään huonoa ollut, vaikka aika selviä virheitäkin tuli jonkun verran. Virheitä tuli myös K-Espoolle, joka on sarjan kärkipäässä. Alun vaikeista hetkistä selvittiin ja Piiroinen oli TuTo maalissa ajoittain loistava. Maalipaikoista saatiin tehtyä myös tarvittavat osumat, vaikka kieltämättä lisää tehojakin vielä kaivattaisiin. Toisessa erässä saatiin muutama todella vahva paine vastustajan päätyyn ja K-Espoo pelasi jonkun hetken lähes seisovin jaloin. Viimeisessä erässä vähän varmisteltiin ja onnistuttiin tiivistämään peliä eikä vastustalle jäänyt enää montaa hyvää paikkaa. Lopussa taisteluilmettä ja asennetta löytyi myös kiitettävästi. Reunasen ja muutaman muun pelurin poissaolo näkyi, mutta mielesäni nyt myös jokunen pelaaja oli jo valmiimpi ottamaan hieman isompaa roolia. Vaikkei Reunanen enää riveissä olekkaan, niin joku jälki hänestä varmasti joukkueeseen jäi ja silläkin voi olla merkitystä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Voittoputki katkesi Vantaalla. Vähän vastaavanlaisia virheitä ottelussa näkyi, mitä myös Espoota vastaan tuli. Loppukiri ei Vantaalla onnistunut eikä virheiden taakse tappiossa voi mennä. K-Vantaa oli pitkää alavireinen ja hyvällä pelillä pisteet vei.
Tänään sitten Forsassa on paikka palata voittojen tielle, mutta ei se helppoa ole. Hyvin ovat taistelleet monissa peleissä eikä heitä missään nimessä pidä aliarvioida.
Omassa päässä pitää syötöt mennä omille kavereille eikä kiekkoa pidä vaan heittää jonnekkin.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Voitto tuli vaikeasta pelistä. Hieman onni on, että FPS ei oikein hyvistäkään paikoista päässyt rankaisemaan. Hieman pelotti, kun Piironen lähti varusteita korjaamaan ja Urpolahti kylmänä maaliin, kun TuTo alivoimalla. Hyvin tuo lyhyt peliaika häneltä meni, eikä juuri joutunut koville. Ja kun sitten Kallio vielä alivoimalla iski maalin, niin ei valittamista.
Se mikä kyllä ei tahdo toimia, on ylivoimapeli. Tuossa yhdessä vaiheessa siinä näkyi pientä parannusta, mutta silloin oli hieman eri kavereita kentällä (lainat). Tuo pitäisi kyllä saada toimimaan vakiona paremmin. Perjantaina vastustajana on sellainen, jonka YV tehot paremmat ja jos siiis jäähyillään, niin kova työ edessä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon edellinen ottelu kulki aika mukavasti ja tuloksena vierasvoitto kärkipässä majailevasta K-Espoosta. Pelistä löytyi useita onnistujia, Lehtonen, Viitanen, Karvonen ja Laine viettivät useamman tehopisteen iltaa. Pakistossa Hollowell tuntuu löytävän jo paremmin peliään ja tehopakki on nyt pinna per peli tahdissa. Puolustuksessa myös TuTon Salminen keräsi +4 teholukeman ja nosti koko kauden tehotilastonsa plussalle. Maalissa Urpolahti nappasi kauden avausvoittonsa, mikä varmasti tiputtaa hänenkin harteiltaa jokusen "apinan".

Sarjataulukossa Ketterä on tällä hetkellä 4 pinnan päässä, eikä muutenkaan kärki ole kovin kaukana. Viimeisestä 10 pelistä TuTo on vain kerran jäänyt täysin ilman pisteitä. Peleistä on kertynyt 23 pinnaa eli 2,3 pistettä per ottelu ja kärkeä on ajettu kiinni. Koronan uhat ovat jälleen myös nousussa tartuntamäärien kasvaessa ja toivoa sopii että laajoilta ja pitkiltä suluilta vältyttäisiin. Olisikohan mahdollista katkaista välisarja ja siirrellä pelejä, jos sulku iskee esim. 2 pelipaikkaan? Vai oliko tarkoitus että perutaan heti pelejä, jos tilanne näyttää pahenevan? TuTon osalta tilanne voi mennä kimurantiksi jos esim. Vantaa ja Espoo menevät sulkuun.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olisikohan mahdollista katkaista välisarja ja siirrellä pelejä, jos sulku iskee esim. 2 pelipaikkaan? Vai oliko tarkoitus että perutaan heti pelejä, jos tilanne näyttää pahenevan? TuTon osalta tilanne voi mennä kimurantiksi jos esim. Vantaa ja Espoo menevät sulkuun.
Ensi viikon jälkeen TuTolla on jäljellä 27 peliä, joista 18 pelissä on vastassa muitten lohkojen joukkueita. Espoo ja Vantaa kummatkin kohdataan tuolloin enää kaksi kertaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ensi viikon jälkeen TuTolla on jäljellä 27 peliä, joista 18 pelissä on vastassa muitten lohkojen joukkueita. Espoo ja Vantaa kummatkin kohdataan tuolloin enää kaksi kertaa.
Olet oikeassa ja tilanne ei välisarjan osalta ole enää niin paha kun ollaan jo aika pitkällä. Toivoa kuitenkin sopii, että Korona tilanne ei ala paheta laajemminkin. Vähän tässä tuntuu että Korona leviäisi helpommin influenssan kanssa samoihin aikoihin. Edessä voi olla haastavat pari kuukautta, jos viruksen leviämistä ei saada taltutettua.

Liigassa väläytetään jo kokovisiiripakkoa. Mahtaako myös kuumeen mittaaminen olla tulossa kiekkopeleihin?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jos pelaajien kuumeen mittaamista tarkoitit, niin ei kai nyt kukaan lähde kuumeessa pelaamaan. Siinä on ura ja pahimmillaan elämä vaakalaudalla.
Sairaana pelaaminen ei liene tosiaan mitenkään hyvä ratkaisu ja tosiaan on varmasti vaarallistakin. Korona on kuitenkin ilmeisen salakavala ja onhan näitä leviämisiä ollut pelaajienkin keskuudessa (mm. KHL). Tiedä sitten tuleeko kaikille edes kuumetta, mutta luulen että jonkunlainen ainakin hetkellinen lämpöpiikki useimmille tulee ja sitä voi olla vaikeaa huomatakin. Mittauksilla ehkä voidaan vähän karsia riskiä, mutta ei se kovin iso apu taida olla.

Katsojille kuumeen mittaamisesta voisi tulla pieni lisä turvallisuuden tunteeseen, mutta samalla joku varmaan myös pahoittaa mielensä jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Lisäksi on aina mahdollisuus jonkunlaiseen temppuiluun. Lääkkeitäkin löytyy helposti millä kuumetta saa alas.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En olisi lyönyt vetoa, että oma kasvattimme Mark Viitanen on Tuton paras maalintekijä tässä vaiheessa kautta. Harmillista että on ehtinyt jo edustamaan Viroa, eikä voi siis enää Suomea edustaa(hymiö).
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
En olisi lyönyt vetoa, että oma kasvattimme Mark Viitanen on Tuton paras maalintekijä tässä vaiheessa kautta.
Viihdyttävä peli ja 6-2 voitto K-Vantaasta. Viitasen pelissä on tapahtunut huomattavaa kehitystä viime kaudesta, jolloin hän pelasi A-junnuissa. Hän on nyt tehnyt viisi maalia kahdessa viime pelissä. Erityisen hieno oli eilinen rankkarimaali, jonka Viitanen teki suurella itseluottamuksella maalivahdin harhauttaen. Hyvä kun joukkueesta löytyy uusia ratkaisijoita.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä peli eilen TuTolta ja Vantaa oli hieman vaisu, mutta silti lähellä päästä vielä peliin mukaan. Tiedä sitten oliko vieraiden välinehuollossakin jotain vaikeuksia, kun aika moni pelaaja tuntui menettävän tasapainonsa. TuTolta erinomaiset kaksi ensimmäistä erää ja pelinhallinta oli noissa erissä vahvasti omissa käsissä. Varsinkin karvauspeli tuotti vieraille ongelmia. TuTon iskiessä vahvaa painetta tuli vieraiden pakeille monesti hätä ja lähettyvillä ollut apukin ajettiin välillä paineeseen. Näistä saatiin monia hyviä kiekon riistoja. Puolustuskin tuntui toimivan kohtuu hyvin, mutta ajoittain pakettista löytyy vastustajille vielä paikkoja mitä hyödyntää. Onneksi TuTon maalivahti Piiroinen oli tänäänkin hyvässä iskussa ja pelasti todennäköisesti huipputorjunnoillaan ainakin pari maalia.

Mark Viitasen onnistuminen lämmittää todella paljon. TuTon pelaajapolulta nousevien pelaajien esiinmarssia on odotettu ja nyt Viitanen tuntuisi olevan läpimurron kynnyksellä. Kahden viimeisen pelin voittomaalit ovat hänen käsialaansa ja onnistumisia on tullut muutenkin nyt reippaasti. Kookas ja vahva nuorukainen on myös yllättävänkin monipuolinen taituri, jolla on varaa vielä kehittyä. 12 ottelusta hänellä on nyt kasassa tehot 6+1=7 ja maalisarake on varsin vaikuttava, kun ottelua kohti peliaikaa on tullut keskimäärin 8:13. Valmentaja Antti Virtasella on positiivinen ongelma hänen kanssaan, koska ei tällaista talenttia voi jättää jatkossa näin pienelle peliajalle.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Uusien suositusten mukaan 3-23.12 Varsinais-Suomessa ei tule järjestää yli 10 hengen tilaisuuksia, joten tuona aikana TuTo ei pelaa Turussa Mestistä eikä U20 SM-sarjaa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Taukoa tulee ja ehkä TuTolle hieman huonoonkin paikkaan, koska peli on tuntunut kulkevan. Toisaalta nyt pitäisi vain saada rakennettua siltoja ja miettiä miten tällaisen normaalia pidemmän tauon yli päästään. Monesti vaikeissa tilanteissa on myös joitain erilaisia mahdollisuuksia, jos ne löytää. En tiedä olisiko uuden vuoden läheisyydessä mahdollisuuksia pelata vielä esim. jotain ulkoilmapelejä vaikka näytöstyyliin? Veritas stadionille katsomaan TuTo-TPS peliä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös