TUTO Hockey 2019–2020

  • 175 636
  • 656

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En tiedä miten, mutta Viron junnumaajoukkueissa pelaa nykyään paljon kaksoiskansalaisia, jotka eivät ole pelanneet peliäkään Viron maaperällä ennen maajoukkuekutsuja. Eikä ole kyllä Viitanenkaan Viron sarjoissa pelannut ja silti edusti Viroa tänä keväänä. Ja on myös kaksoiskansalainen.

Ja ettei nyt täysin ohi aiheen mene, niin seuraan kyllä sattuneesta syystä suurella mielenkiinnolla TuTon otteita tällä kaudella. Tsemppiä niin Viron pojille kuin koko joukkueellekin. Älkää turkulaiset ottako aiempia kettuilujani turhan vakavasti, pahoitteluni niistä.

Kaiketi kaksoiskansalaisten säännöillä on tarkoitus vain estää pahimmat kikkailut maajoukkueissa. Eli jos halua löytyy ja perusteet ovat kunnossa, niin tuskinpa isompia ongelmia tulee, vaikka kaikki ehdot eivät täyttyisi ihan pilkulleen.

Kyllä täällä Turussakin useimmilta sen verran ymmärrystä löytyy, ettei nyt ihan pienistä mieltään pahoita. Omasta puolesta ainakin pidän varsin suotavana, että TuTo pystyy herättämään mielenkiintoa uusissa ihmisissä. Mielenkiintoa herättää varmasti mm. Mark Viitanen, jolla on jo valmiiksi TuTo taustaa. Olisiko Viitanen pelannut jo varhaisina junnuaikoina mm, Roope Kallion kanssa samassa kentässäkin?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viime pelissä Tala ja Vento olivat mukana ja harjoitelleet siis jo joukkueen mukana aiemmin. Pakkeja tarvitaan kyllä vähintään yksi tai mieluusti kaksi. Viitasalon varaan ei voi laskea. Nyt on listoilla 7, mutta jos ja kun Viitasalo kutsustaan pois, niin ollaan taas 6 pakin varassa. En tiedä miten heidän pelinsä meni, mutta toivotaan että olivat eduksi.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viime pelissä Tala ja Vento olivat mukana ja harjoitelleet siis jo joukkueen mukana aiemmin. Pakkeja tarvitaan kyllä vähintään yksi tai mieluusti kaksi. Viitasalon varaan ei voi laskea. Nyt on listoilla 7, mutta jos ja kun Viitasalo kutsustaan pois, niin ollaan taas 6 pakin varassa. En tiedä miten heidän pelinsä meni, mutta toivotaan että olivat eduksi.

Varmaan erilaisia kokeiluja ja kartoitustyötä tehdään ja haetaan sopivia palasia joukkueeseen koko ajan. Itse ehkä kaipaisin pakistoon vieläkin jotain kokonsa puolesta isomman kaliberin pelaajaa. Pakistosta ei löydy yhtään +190cm pelaaajaa tällä hetkellä. Toinen puute on rightin pakkien puolella. A-nuorista voisi näillekin puutteille löytyä paikkaajia, mutta taso pitäisi saada Mestikseen sopivaksi. Yksi mielenkiintoinen kokeilu voisi olla rightin kätisyyden omaava Elias Lampi (195cm/100kg), jos hänellä alkaa peli kulkemaan. Tappara yhteistyöstä varmaan myös joitain pelaajia vielä tulee. Yksi tällainen mahdollisuus voisi olla vaikka 18 vuotias NHL varauksen omaava Tsekki Martin Hugo Has (194cm 85kg), joka on Tapparan pakiston nuorimmasta päästä.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Eiköhän rosteriin tulee lisäystä Tapparasta vielä 2-3 kaveria ennen kauden alkua tuomaan leveyttä. Toivotaan vaan, että Tappara ei vie samalla pois leveyttä kärkiosaamisesta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Siellä on Rouhiainen ja Mäntylä tänään Tapparan kokoonpanossa Valkeakoskella. Saa nähdä kuinka meidän käy.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Saa nähdä kuinka meidän käy.

Itse en nyt hirveän huolissani olisi näistä harjoituspelien kokeiluista, mutta toki selvästi on nähtävissä että Rouhiainen kiinnostaa muuallakin. Tapparassa viime kaudella pelannut tehopakki Otso Rantakari ei ilmeisesti ole vielä ainakaan ilmoittanut jatkostaan ja hänen lähtönsä voi olla yksi syy tilanteeseen, missä kartoitetaan mahdollisia paikkaajia. Rouhiaisen olisi kuitenkin pitänyt ottaa vielä muutama steppi viime kaudesta eteenpäin ja saada pelinsä tasapainoisemmaksi, että edes jotenkin sopisi Rantakarin saappaisiin. Tämä toki on mahdollista, mutta jonkinlainen yllätys se itselleni ainakin olisi. TuTo tuskin Rouhiaisesta myöskään ihan tyhin käsin luopuu, kun kyseessä on yksi joukkueen avainpelaajista,

Aika näyttää miten tämä Tapparan yhteistyökuvio kehittyy. Harjoituspelejä taitaa olla vielä muutama viikko ja ehkä runkosarjan alun häämöttäessä kuviot alkavat selkeytyä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Paljon kokeiluja taitaa TuTo vielä tehdä harjoituspeleissä ja hakemista tuntuu olevan. KooVeeta vastaan ilmeisesti hieman saatiin hallintaa, mutta maaleja tästä huolimatta ei paljoa saatu, vaan pikemminkin vastustaja rokotti tilanteissa. Vantaata vastaan ei sitten ollut oikein kumpaakaan ja hävittiin 4-0 aika pystyyn.

Eväitä tehojen löytämiseen on kun ketjuissa aletaan löytää paremmin tutkapareja ja isompia kombinaatioita. Samalaista palapeliä tuntuu olevan vähän myös puolustuspäässä. Kokeiluja on myös vielä tekemättä ja mm. maalivahti Mölder, luottosentteri Juho Virtanen ja kärkipakki Jere Rouhiainen eivät vielä ole päässeet irti.

Muutaman viikon päästä alkavat jo Suomen Cup pelit. Siihen mennessä pitäisi paletti saada jo jonkunlaiseen muottiin, jos meinataan Cupissa mennä pitkälle. Aika hyvin on vielä muistissa Karhu HT:n räyhääminen viime kaudelta ja kyllä Cupissa saa olla varuillaan monen vastustajan kanssa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En näitä harjoituspelejä nähnyt, joten paljon en voi sanoa. Kokoonpanot olivat aika paljon kokeiluja. KooVee pelissä taisi perinteinen jäähymäärä toistua ja vastustajan YV peli toimi tai meidän AV ei. Vantaa pelissä lukemani perusteella omat virheet kostautuivat nopeasti.
Ihan mitään tarkkaa kuvaa ei minulla ole siitä, mitä voidaan odottaa. En haluaisi laskea menestymistä lainojen varaan. Eli omista pelaajista sen pitää lähteä.
Tällä hetkellä näyttää ainakin itselleni, että paperilla ei olla sarjan kärkipään joukossa. Mutta totuus nähdään vasta kun oikeat pelit alkavat.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvin vaikea tosiaan sanoa missä TuTon joukkueen taso tällä hetkellä menee. Joukkueen suurin kysymysmerkki on kokemattomuus. Uusia vastuunkantajia tarvitaan joka osastolle. Potentiaalia kyllä riveistä löytyy, mutta vaikea sanoa riittääkö aika sen esiin saamiseksi jo kauden alkuun? Runkosarjan alku on hieman vieraspainotteinen ja muutenkin haastavan tuntuinen. Ensimmäiset 5 peliä ovat kaikki heti haastavia. Aina vaikea Vantaa kohdataan heti alkuun kahdesti, minkä jälkeen vastaan tulevat viime kauden runkosarjan voittaja Hermes, hallitseva mestari Ketterä ja Jokipojat. Ellei alussa olla valmiita voi kokematon joukkue ajautua tappioputkeen ja pieni kriisi olla valmis.

Paperilla joukkue ei tosiaan ole sarjan nimekkäimpiä, mutta ei pelkillä nimillä ennenkään mitään ole voitettu. Jääkiekon MM-kisoissa nähtiin, että 18 ensikertalaisen joukkue voi mennä päätyyn saakka ihan huipputasollakin. Maajoukkueesta löytyi kuitenkin ilmeisen kokenut ja laaja valmennuskaarti, joka sai joukkueen fokuksen erittäin nopeasti oikeisiin asioihin. Lisäksi joukkue kasvoi valtavasti matkan varrella. TuTolla myös valmennus on hyvin kokematon, mikä tuo valtavasti lisää haastetta. Pitkässä runkosarjassa tosin on enemmän aikaa kuin lyhyessä turnauksessa, mutta silti mielestäni hyvä alku kauteen olisi aika arvokas monella tavalla.

Itse laskisin aika varmoiksi 1-2 ketjun hyökkääjiksi vain Ahomäen, Embrichin ja Siikin. Sitten on ehkä 6-9 pelaajaa, joilla voisi olla potentiaalia 1-2 ketjun roolin lunastamiseen ja sieltä pitäisi ratkaisijoita löytää. Pakistossa runko on aika kokenutta kaartia, mutta materiaali kapeahko. Maalivahtiosasto on kaikkein kokemattomin ja sieltä täytyisi löytää isoon rooliin tavalla tai toisella pystyvä tai pystyvät maalivahdit. Pienenä yksityiskohtana vielä, mikähän mahtaa olla Mestiksen kaikkien aikojen kookkain ketju? Tapparan lainatessa Lassi Vanhataloa voisi TuTo kasata todellisen "mörkö" ketjun: Viitanen (193cm/100kg)-Kallio (193kg/94kg)-Vanhatalo (200cm/97kg). Tämän kaliberin ketju voisi viedä kokonsa hyödyntämisen pelissä ihan uudelle tasolle.
 
Viimeksi muokattu:

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näköjään Vanhatalo on 23.8 Eliten mukaan tullut lainaan määrittelemättömäksi ajaksi Tapparasta.
Tuo taisi olla se K-Vantaa peli. No en siis vielä sano mitään, että jatkuiko tuo laina tuosta sitten.
 
Viimeksi muokattu:

mrkrw

Jäsen
Näköjään Vanhatalo on 23.8 Eliten mukaan tullut lainaan määrittelemättömäksi ajaksi Tapparasta.
Tuo taisi olla se K-Vantaa peli. No en siis vielä sano mitään, että jatkuiko tuo laina tuosta sitten.


Onhan tuo nyt uutisoitu jo aikaa sitten.
 

Liitteet

  • A5EF5F99-C2D8-427D-A42F-9B0CD2A05146.png
    A5EF5F99-C2D8-427D-A42F-9B0CD2A05146.png
    265,2 KB · kertaa luettu: 403

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Suomen Cup alkaa siis edustuksen osalta. Toivottavasti ketään ei aliarvioida ja jatkoon päästäisiin. Peliitat on aina ollut hankala ja hankalaksi se voi muodostua taas. Erityisesti jos maalivaahtina pyörii sama mies kun Pelicans harjoituspelissä.
KOOVEE 2 taas voi olla vahvistettuna Ilves pelaajilla ja muutenkin pitää ottaa vakavasti. En tiedä voiko olla kuten Karhu HT edellisenä vuonna. Edustus ei juuri paljon harjoituspelejä pelannut, joten alku voi olla vaikeata.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Aittola toivottaa naapurissa hyllytykseen joutuneen Jonne Virtasen tervetulleeksi TuToon, jos tilanne sen sallii. Ainakin kuvioiden selkeytyminen voi viedä aikansa ja pelituntuman säilyttämisestä olisi hyötyä. TuToa valmentava Antti Virtanen on myös Jonnelle tuttu jo JYP:n pelivuosilta.

 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Siellä KOOVEE II pisti Peliitat tiukille. Ehkä tuo on hyvä herätys myös TUTO:n valmennukselle ja pelaajille, että mitään ei tule ilmaiseksi. Perjantaina taitaa olla pakkovoitto eli panosta on. Ja jos ymmärsin oikein, niin sen pitäisi pelaajille sopivan. Tai siis sen, että ottelussa on panosta. Ja nyt sitä on tuplasti.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tänää sitten vuorossa "vain voitolla" merkitystä peli. Ahoniemi ei mukana, joten onko jotain häikkää.
Jotenkin tuntuu, että vuosia olisi mennyt ohi silmien ja joukkue on täynnä nuoria. Kyllä harmi on, että ottelua joutuu tilastojen mukaan seuraamaan. Tämä kuitenkin olisi peli, missä panosta ja pakkovoitto. Peli siis kertoisi jo suunnan, missä ollaan kauden alussa. By the way, sinne Tapparasta näemmä Jeremi Wehmas tullut pakistoon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Peli siis kertoisi jo suunnan, missä ollaan kauden alussa. By the way, sinne Tapparasta näemmä Jeremi Wehmas tullut pakistoon.

TuTolla Antti Virtanen laittanut ketjut aika uusiksi ja lienee nyt ollaan jo hieman lähempänä sitä millä mennään runkosarjassa. Tapparasta tosiaan mukana Wehmas ja järkälemäinen Vanhatalo. Niko Ahoniemen lisäksi TuTolta puuttuu mm. luottosentteri Juho Virtanen. Maalissa TuTolla on tänään Conrad Mölder, jolle olisi hyvä saada kyllä onnistumisia alle ennen runkosarjan alkua. Neloseen näyttää ilmestyneen myös Veeti Vuorio ja aika rouhealta tuo TuTon nelonen kyllä vaikuttaa.

Hyvän vastuksen taitaa Peliitat kuitenkin tänään antaa. Näyttäisi heidän riveistään löytyvän mm. viime kauden Mestiksen pistepörssiin voittaja Miro-Pekka Saarelainen.
 

Oadie

Jäsen
Aika mollivoittoisesti on Antti Virtasen aika TUTO:n peräsimessä alkanut. Kolme peliä ja kolme tappiota. Seuraavaksi vastassa KooVee:n kakkosjoukkue käsittääkseni cupin kannalta merkityksettömässä ottelussa. Parikymmentä päivää aikaa hioa homma kuntoon ja siihenhän luotetaan..
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olipa TuTolta tänään Paimiossa aneeminen esitys Peliittoja vastaan, mikä sekään ei kummoisia esittänyt. Vauhtia TuTon hyökkäyspelissä välillä oli, mutta viimeistely oli huonoa ja ylivoimapeli luokatonta. TuTo sai aikaiseksi yhden räkämaalin ja voittolaukauskilpailussa jokaisen TuTon pelaajan suoritus oli onneton, kun taas jokainen Peliitta teki hienon maalin.

Onhan tuolla Paimion hallissa tullut aikoinaan vietettyä paljonkin aikaa, mutta en muistanut sen olevan noin helvetin kylmä. TuTon kausarikaan ei kelvannut, mutta eipä noista Cupin peleistä enää tällä kaudella joudu maksamaan. Tämän illan perusteella TuTon kannattajalle on tulossa ankea kausi, mutta toivottavasti näin ei käy.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Eihän se peli nyt missään nimessä valmiilta näyttänyt, mutta ei se mielestäni noin huonolta näyttänyt ollenkaan, mitä Penaz antoi ymmärtää. Peliitoilla oli kaiketi aika paljon nimivahvempi joukkue ja TuTolla vastaavasti varsin nuori ja kokematon joukkue. Siitäkin huolimatta TuTo oli monin paikoin se joukkue, jonka pelissä oli enemmän järkeä. Ensimmäinen erä oli molemmilta epämääräistä sinkoilua sinne tänne, mutta toisesta erästä lähtien peli rauhoittui ja paikoitellen kiekko liikkui ihan mukavasti lavasta lapaan. Mitään huipputontteja ei kummallakaan liikaa ollut ja molemmat kyllä pyrkivät puolustamaan tiiviisti omaa maaliaan.

Olin kyllä jo aivan varma, että TuTo olisi napannut ottelusta voiton, mutta harmillisesti jostain maskin takaa tuli Peliittojen tasoitus 3. erän loppuun. Jatkoilla TuTo taisi kilauttaa tolppaankin, joten ei se voitto totisesti kaukana ollut. Maalivahti Mölder sai heti tuon tilanteen jälkeen jatkoajan lopussa vedon maskiin, joten olisiko sillä voinut olla vaikutusta voittolaukauskilpailuun. Siinä Mölder ei saanut yhtään vetoa kiinni. Tutolaisten rankkareiden tasosta olen Penazin kanssa samaa mieltä. Ne olivat heikkoja yrityksiä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tänään TuTo voitti vasta jatkoajalla KOOVEEn neljännellä sarjatasolla pelaavan kakkosjoukkueen. TuTon Suomen Cup taival päättyi sitten tähän.
 

Oadie

Jäsen
KOOVEE:n kakkosjoukkue veti pelin läpi kolmella ketjulla vielä. Vajaalla miehistöllä 2-divarissa pelaava joukkue tulisi voittaa 10-0. Ei tuo nyt kovin vakuuttavalta tällä hetkellä vaikuta. Pelko on että kaudesta tulee heti alkuun aivan pannukakku.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Muualla asuvana ei näitä otteluita ole päässyt näkemään. Eilenkin taisi peli olla 1-4 ja se sitten muuttuikin lopussa sitten tasoihin. Panostahan tuossa ei ollut, mutta asenne ei tainut olla kohdillaan. Ennakkosuosikkeihin ei TuTo kuulu, mutta katsotaa miten kausi alkaa. Sitten se vasta nähdään.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Panostahan tuossa ei ollut, mutta asenne ei tainut olla kohdillaan. Ennakkosuosikkeihin ei TuTo kuulu, mutta katsotaa miten kausi alkaa. Sitten se vasta nähdään.

Laihat panokset varmasti näkyivät tuossa pelissä. KOOVEE II iski viimeisessä erässä 3 maalia ja TuTo yritti kaiketi höntsäillä homman loppuun, mutta tämä ei nyt vain onnistunut. Antti Virtanen taisi tässä suhteessa myös hieman maksaa oppirahoja valmentajana, koska kyllähän valmennuksen olisi pitänyt jotenkin tuossa reagoida. Edes aikalisää ei käytetty, vaikka vastustaja tuli lopun lähestyessä jo maalin päähän. Vaikka pelissä ei paljoa panosta ole, niin omasta kunniasta pitäisi pitää kiinni, eikä myydä nahkaansa helpolla. Toisekseen TuTolla on selvästi ollut ongelmia maalinteon kanssa ja KOOVEE II vastaan olisi voitu tätä lukkoa hieman avata, mutta nyt tämäkin tilaisuus siis jäi käyttämättä. Suomen Cupista ei jäänyt TuTon osalta juuri mitään käteen. Oikeastaan vain Conrad Mölner osoitti olevansa Mestis tasolle hyvä veskari torjumalla Peliitat pelissä lähes 97% varmuudella.

TuTon kauden alku on ollut kyllä todella vaikea. Harjoituspeleissä ei ole saatu hommaa oikein vielä kunnolla uomiinsa ja paljon hakemista on riittänyt monissa asioissa. Kolme peliä on pelattu Mestis joukkueita vastaan tähän mennessä ja kaikki hävitty selvällä maalierolla 3-11. Pelkästään itseluottamuksen kannalta olisi hyvä saada viimeisestä harjoituspelistä voitto ennen kauden alkua, koska nyt ollaan jo orastavassa tappioputkessa, vaikka KOOVEE II nyt jatkoajalla voitettiinkin. Kuten todettua runkosarjan alun ohjelma ei ole TuTolle helppo.

Haastajana kauteen ollaan lähtemässä ja ehkä tietynlaista yllättäjän roolia voisi joukkueelle sovitella. Pelaajistossa on potentiaalia, mutta se pitäisi saada esiin. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja nyt niille olisi kyllä tarvetta. Mikäli onnistumisia ei ala tulla, niin A-nuorissa on kyllä potentiaalisia pelaajia kokeiluille ylempänäkin. Asenteen puolesta esimerkiksi Valtteri Virtanen voisi olla hyvä herättäjä ja Karri Forsblomilla voisi olla eväitä ihan kärkiketjuihin tehoilemaan. Erkki Laihosta jäi myös viimeisestä pelistä aika positiivinen kuva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös