TUTO Hockey 2017–2018

  • 200 665
  • 841

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mahtaakohan Tuton tuorein naamakirjapäivitys vihjailla Taavitsaisen paluusta =)

Topi ei hirveästi ole saanut naapurissa peliaikaa, joten hyvinkin voi pelaajaruletti taas pyöriä. Tehotkin ovat jääneet ilmeisen vähäisiksi osin varmasti myös pienestä roolista johtuen. Kyseessä on kuitenkin kokoisekseen vikkelä peluri, jolle voisi olla pudotuspeleissä käyttöä. Tilastoista selviää mm. että Taavitsainen oli viime kaudellla naapurissa tehokkaampi peluri pudotuspeleissä kuin esimerkiksi Eric Perrin tai Tomi Kallio. Edellisellä TuTo kaudellaan Topi paukutti pudotuspeleissä lähemmäs pinna per peli tahtia.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Huomenna joukkueessa pelaa Topi Taavitsaisen lisäksi uutena pelaajana viimeiset neljä kautta Pohjois-Amerikassa NCAA-liigassa pelannut Sami Salminen. Hänellä on try out -sopimus. Myös Karolus Kaarlehto on palannut TuToon.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Topi siis yhden pelin ajaksi TUTO paitaan. Hieman ehtisin jo innostua. Lisäksi kun Salminen try-out pelaajaksi, niin kuulostaa siltä, että liikettä lasaretista ei ole vielä tulossa. Sitä pakkia ei myöskään vielä ole löydetty. No kuusi puolustajaa saadaan varmaan peliin kuitenkin. Toivotaan, että Kaarlehto olisi saanut hieman itseluottamusta ja pääsisi jossakin vaiheessa näyttämään kykyään.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo debyytin tänään tekee try-outille tullut Sami Salminen. Aikanaan hän on juniorina latonut kovia tehoja. NCAA sarjassa tahti hieman hiipunut ja lienee keskitytty enemmän opiskelemiseen. Ehdottomasti kuitenkin katsomisen arvoinen kortti, jolla on eväät yllättää.

TuTo-Jokipojat peliin ketjut on rakennettu aika uusiksi. Taavitsainen on laitettu ykköseen Kangasmäen ja Näpin kanssa, mikä vaikuttaisi lähtökohtaisesti oikein hyvältä kombinaatiolta. Kakkoskentässä Lehtonen kokeilee sentterin roolia laidoillaan Friman ja Ahoniemi. Ketjussa on potentiaalia, mutta suurin kysymys on Lehtosen sopeutuminen sentterin tonttiin? Kolmosessa on sitten varsinainen "teletappiketju" Keinänen-Virtanen-Jokila, jossa voi vastustajilla tehdä tiukkaa pysyä perässä. Nelosesta löytyy sitten isomman kaliberin kalustoa. Mäkelä-Lahtinen-Salminen on todellinen jokerikortti peliin. 13.hyökkääjänä oleva Vuoriokin voi tuoda eri ketjuihin lisää fyysisyyttä. Pakistossa Kaskinen näyttäisi kokeilevan Haarasen kanssa pelaamista. Veskariosastolla Kaarlehto on jälleen kokoonpanossa. Maalivahtien tilastokärki Pohjanoksa näyttäisi kuitenkin aloittavan tänään TuTo maalilla.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Vakuuttava esitys TuTo:lta tänään. Alussa koneen käynnistämisessä oli vaikeuksia mutta kun päästiin vauhtiin niin homma oli hyvin TuTo:n hyppysissä ottelun lopun. Hyvää pelaamista viisikkona ja tehokasta maalipaikkojen hyödyntämistä.

Kaikki neljä ketjua suoritui pelistä hyvin. Tehoja laajalla rintamalla. Ensi viikon toiseen peliin saadaan taas Luce kokoonpanoon. Perjantaina huippuottelu Sapko:a vastaan. Kauden ennätysyleisön edessä on aika maksaa kalavelat edellisestä Sapko:n kohtaamisesta. Nähdäänkö Kaarlehto maalissa?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Loistopeli tosiaan tänään usealta ketjulta ja Pohjanoksa piti vastustajan maalipurkit kiinni. Erityisesti pelistä jäi mieleen voittomaalin iskeneen Nico Frimanin useammat loistavat sprutit ja hän polki suorastaan väkisin vastustajista ohi. Erittäin vaikea pideltävä jos pääsee tuolla tavalla vastustjien pakkeja vastaan vauhtiin ja taisi myös aiheuttaa liikkeellään Jokipojille jäähyn. Mukava oli myös seurata jälleen Timi Lahtisenkin peliä ja hän on selvä vahvistus joukkueeseen. Taavisainenkin pelasi ihan hyvin, joskin hakemista hänelläkin pelissä vielä näkyi. Hakemista oli myös debytantti Salmisella, mutta silti positiivinen debyytti. Lehtonen pelasi yllättävänkin hyvin sentterin tontilla ja onnistui myös heiluttelemaan verkkoja.
 

Oadie

Jäsen
Todella hyvin sujuu pelit nyt kotikaukalossa. Alkua lukuunottamatta Jokipojilla ei mahdollisuutta ollut. Pohjanoksa maalissa hoiti myös varmasti TUTO:n maalille tulleet tilanteet. Koko "oma" joukkue oli aika tasainen ja muutamat harvemminkin maaleja iskeneet onnistuivat nyt. Uusista/lainamiehistä Salmisen otteissa näkyi kyllä pelaamattomuus aika tavalla, mutta 0+1 ja +2 niin annetaan aikaa näyttää. Kookas kaveri ainakin on. Taavitsainen taas ei esittänyt mitään ja oli illan heikoimpia. Joukkue tarvitsee nyt pisteitä myös vieraskaukaloista, joten toivottavasti nämä hyvät kotipelien otteet tarttuisivat jatkossa myös vieraspeleihin..
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Vaikka TuTon kokoonpanosta tänään LeKiä vastaan puuttuvat loukkaantuneet Wilenius, Honkanen ja Hyvärinen sekä vielä tämän ottelun pelikiellossa oleva Lucenius, niin melkoisen kovan hyökkäyksen TuTo saa tänään jalkeille. Sen hyökkäysketjut ovat: Juusela-Kangasmäki-Näppi, Ahoniemi-Lehtonen-Friman, Jokila-Virtanen-Keinänen sekä Salminen-Lahtinen-Mäkilä. Nyt pitäisi alkaa tulla vieraissakin voittoja.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei tullut voittoa ja eka erä näytti todella huonolta. Loppua kohden alkoi näyttää, että keinot pelin voittamiseen olisi ollut. LeKi:n tasoitus meni Valtolan piikkiin kyllä. Puolustuksessa oli alussa ja oikeastaan useamminkin vaikeuksia ja kiekko syytettiin vastustajalle tai sitä ei saatu omille.
En tiedä kuinka suuri vaikutus tuolla kapeammalla kaukalolla on, mutta jotenkin näytti sen hankaloittavan nousuja.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
”Kaksi pistettä meni karkeaan virheeseen − ei voi pelata lepsusti viimeisellä minuutilla, oli päässä kultakypärä tai ei, TUTOn pääkäskijä Miika Elomo pyöritteli kamppailun tauottua.”

Kultakypärä siirtyy onneksi seuraavassa pelissä Luselle kun palaa kokoonpanoon. Pitkä on matka vielä Valtolalla liiga tason pakiksi. Niinkuin Elomo toteaa, et voi pelata noin lepsusti kun ottelun voittoa ollaan ratkaisemassa. Valtola pelaa muutenkin itsensä ulos liian usein tilanteista. Pisteitä on kyllä tehnyt mutta kyllä pakin päätehtävä pitää olla oman maalin varjelu. Tärkeitä pisteitä meni aivan turhaan ja ne voivat olla vielä ratkaisevia kun runkosarjan sarjasijoitusta ratkotaan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kultakypärä siirtyy onneksi seuraavassa pelissä Luselle kun palaa kokoonpanoon. Pitkä on matka vielä Valtolalla liiga tason pakiksi. Niinkuin Elomo toteaa, et voi pelata noin lepsusti kun ottelun voittoa ollaan ratkaisemassa. Valtola pelaa muutenkin itsensä ulos liian usein tilanteista. Pisteitä on kyllä tehnyt mutta kyllä pakin päätehtävä pitää olla oman maalin varjelu. Tärkeitä pisteitä meni aivan turhaan ja ne voivat olla vielä ratkaisevia kun runkosarjan sarjasijoitusta ratkotaan.

Tasaisen varmat otteet ovat nykyään arvossaan varsin monessa paikassa. Erojen ollessa pieniä voi juuri tasaisuus olla se ratkaiseva ero. Tietenkin on näitä Erik Karssoneita, jotka joille saattaa sattua pelissä yksi iso virhe, mutta tekevät pelissä sitten 3-4 loistavaa ratkaisua virheen vastapainoksi. Valtolakin on välillä tehnyt varsin onnistuneita ratkaisuja, mutta välillä on menevät kikkailut pahasti miinuksen puolelle ja niihin on jokunen pelikin tainnut ratketa. Riskejä pitää osata ottaa, mutta ne pitäisi olla jotenkin hallittuja ja niissä pitäsi onnistua huomattavasti enemmän kuin päätyä pahaan kiekon menetykseen tai harhasyöttöön. Virheitä tulee kaikille, mutta niistä pitää aina ottaa vain opiksi ja yrittää välttää saman toistumista.

Huonot vieraspelit pitäisi saada jotenkin korjattua. Jostain syystä keskittyminen on mennyt näissä peleissä tällä kaudella paljon vääriin asioihin. Välillä on ollut huonoa asennetta, välillä on sooloiltu ja välillä ei olla peleissä oikein hereillä. Pudotuspeleihin on enää 9 ottelua matkaa ja nyt alkaa olla jo kovat panokset runkosarjan viimeisissäkin peleissä. Runkosarjan toiseen sijaan on 6 pinnaa matkaa ja viivan tuntumaankin on 6 pinnaa. Jos halutaan arvokas kotietu pudotuspeleihin pitkälle tarvitaan jäljellä olevista peleistä isoja pinnoja myös vieraista.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kun Niclas Lucenius palaa kokoonpanoon niin TuTolta löytyy maalintekovoimaa monesta ketjusta. Maalissa aloittaa pitkästä aikaa Karolus Kaarlehto. Saa nähdä viekö TuTo tänään SapKoa kuin pässiä narussa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Suurin toive olisi, että Kaarlehto onnistuu tänään pelaamaan loppuun asti. Vaikka ero ylöspäin on pieni, niin ainoa keino sinne pääsemiseen on voittaa nyt tulevia otteluita. Niissä kun on vastassa juuri näitä yläpuolella olevia.
Seinelä on myös mielenkiintoinen pelaaja. On ollut tehokas HCIK:n riveissä ja Suomi-sarjan tilastoissa. Oli joskus pyrkimässä myös TUTO:n edustuksen, mutta ei silloin paikkaa saanut. Näyttää nyt tietysti tehokkuuden ja ratkaisee pelin. Täytyy katso miten tämän pelin seuraaminen onnistuu, kun on töiden jälkeen heti menoa.
 
Kun Niclas Lucenius palaa kokoonpanoon niin TuTolta löytyy maalintekovoimaa monesta ketjusta. Maalissa aloittaa pitkästä aikaa Karolus Kaarlehto. Saa nähdä viekö TuTo tänään SapKoa kuin pässiä narussa.
Taitaa TUTO viedä pässejä tänään sen verran siipirikkoinen SaPKo on. Vaikka SaPKolla olisi paras mahdollinen kokoonpano, niin silti TUTO olisi tänään suosikki.
Ps. Tänään ensimmäisen kerran Kupittaalla peliä katsomassa. Hieno halli.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Jokila blokkasi avauserän alkupuolla kovan laukauksen, eikä ole käynyt kentällä enää iskun jälkeen.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Joo. Oli kyllä harmillisen totaalista paskaa tänään tuomarien työskentely, eli ihan asiastahan Luceniuksella sitä asiaa raitapaidoille oli. Tosin itse olisin Lucena ollut melkoisen hiljaa koko ottelun jälkimmäisen puoliskon, sillä kylläpä ajeli Luce älyttömän polvipommin vastapalloon toisessa erässä. Hienoa ettei kaveri loukkaantunut, ja vielä hienompaa kun nousi välittömästi jäästä ylös ja jatkoi peliä. Helposti olisi saanut järjestettyä Luceniukselle ulosajon jos olisi halunnut, mutta ei halunnut filmata. Helvetti että arvostan tuollaisia pelaajia, harmi vaan kun tuli siinä jälkihässäkässä seurattua kaikkea muuta, enkä rekisteröinyt kuka oli. Savonlinnasta joku varmaan osaa kertoa, kuka oli kyseessä...?

Totaalista paskaa on kyllä sekin, jos Jokilan kausi tosiaan on nyt taputeltu. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, Kaarlehto nimittäin näyttää saaneen itseluottamuksensa takaisin. Täysin virheetöntä työskentelyä, maalillehan ei olisi kukaan voinut mitään.

Mikä ihme on Valtolalle tullut? Kurvailee tätä nykyä kaukalossa aivan kuin uskonsa menettäneenä. Tänään sentään ihan ottelun loppuhetkillä näkyi pari vaihtoa sitä hyvää Valtolaa, toivottavasti se oli enne tulevasta.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Joo. Oli kyllä harmillisen totaalista paskaa tänään tuomarien työskentely, eli ihan asiastahan Luceniuksella sitä asiaa raitapaidoille oli.

Juuselakin keihästettiin ottelun viime sekunneilla maalin edustalla. Näytti kipeää tekevän, mutta eiköhän selvitä pienillä ruhjeilla. Jokilan tilanne huolestuttaa enemmän.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO katkaisi monta putkea kuluneella viikolla: ensin käytiin Lempäälässä katkaisemassa LeKi:n kuuden ottelun tappioputki. Kotona katkaistiin viiden ottelun pisteputki, ja kuuden ottelun kotivoittoputki. Viikko meni siis penkin alle oikein huolella, ja lisää huolta herättää Jokilan ja Ahoniemen tilanne.

Loukkaantumiset vaivaavat joukkuetta pahasti. Kun pari pelaajaa saadaan takaisin kaukaloon, lähtevät seuraavat pelaajat telakalle. Tässä vaiheessa vuotta loukkaantumiset herkästi lopettavat kauden, otteluja on sen verran vähän jäljellä.

Tulevalla viikolla homma on saatava taas toimimaan, jos kotiedusta edelleen halutaan taistella. K-Vantaan on kaaduttava Kupittaalla, ja vieraspelien on viimeinkin tuotava pisteitä. Jokipojat ja Ketterä ovat kotonaan kovia vastustajia.
 

Oadie

Jäsen
Koko teksti
Todellakin komeasti katkesi kaikki putket, harmi vaan epäedullisesti TUTO:lle. Tuomarit olivat eilen heikohkoja, mutta kyllä kotijoukkueen pelurit ja valmennus saavat suurimmaksi osin katsoa peiliin. Päävalmentajan mukaan oli hyvä että tuli paljon laukauksia. Toivottavasti myös hän huomasi että laukausten laatu ei ollut kovinkaan kummoinen. 90% vedoista suuntautui maalivahdin rintapanssariin ja niiden torjumiseen ei paljon vaadita. Yksi rankkari ja läpiajo olivat lisäksi luokkaa surkea. Näennäisesti peli pyöri ihan kohtalaisesti päätöserässä, mutta mitään todellista uhkaa SaPKo:lla ei ollut. Lucenius palasi mukaan tauon jälkeen ja kunnostautui lähinnä tuomareille höpöttämisessä. Mies on dominoinut peleissä tähän asti, mutta eilen vajosi muiden tasolle. Joaisella tuntui kiekko polttavan lavassa ja ihme paniikki päällä kiekollisena. Rentous puuttuu tekemisestä.

Joukkueen rosteri hyökkäyksen osalta on kovempi kuin Mestiksessä aikoihin, mutta silti nolla maalia kotiluolassa. Joku tuossa hommassa ei nyt vaan toimi ja tällä menolla olen ainakin minä menettänyt uskon kotietuun. Jos nyt jatkopeleihin joukkue pääsisi ja lyödään sitten kausi purkkiin. Harmi vaan että tätä samaa soppaa on luvassa ensi kaudellakin..
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tosin itse olisin Lucena ollut melkoisen hiljaa koko ottelun jälkimmäisen puoliskon, sillä kylläpä ajeli Luce älyttömän polvipommin vastapalloon toisessa erässä. Hienoa ettei kaveri loukkaantunut, ja vielä hienompaa kun nousi välittömästi jäästä ylös ja jatkoi peliä. Helposti olisi saanut järjestettyä Luceniukselle ulosajon jos olisi halunnut, mutta ei halunnut filmata. Helvetti että arvostan tuollaisia pelaajia, harmi vaan kun tuli siinä jälkihässäkässä seurattua kaikkea muuta, enkä rekisteröinyt kuka oli. Savonlinnasta joku varmaan osaa kertoa, kuka oli kyseessä...?
.

Ei tule Savonlinnasta mutta Jakko Lantta oli se pelaaja jos nyt en ihan väärin muista. Oli kyllä kaikkiaan aivan järjetön ajo Lucelta, mutta niinkuin kirjoitit niin siinä ei onneksi mitään sattunut. Tuomareista en jaksa muuten kirjoitella, kuin sen että ei ollut niiltä mikään hyvä peli, joskaan ei missään tapauksessa kaudella nähtyä heikointakaan tasoa.
Muuten täytyypi kyllä vähän ihmetellä tuota Elomon peluuttamista, mutta kai siinä joku ajatus on.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ei peli tuomareihin kaatunut. Peli-ilon puuttuminen näkyy kauas ja rentous puuttuu kokonaan pelistä. Mailaa puristetaan ja keskitytään väärin asioihin. Olisi ehkä ollut parempi, että Lusse ei olisi kapteeni. Muutenkin iso reki vedettävänä ja tuntuu menevän homma vain enemmän tunteisiin. Kaadan hommaa edelleen enemmän valmennuksen kuin pelaajien niskaan.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Harvoin näkee Kupittaalla niin turhautunutta ja kuritonta TUTOa kuin eilen. Joku tuossa touhussa vaan mättää ja on mätännyt koko kauden.

Eilisen perusteella Luceniukselle voi ennustaa vielä useita pelikieltoja tämän kauden aikana, joten pelkästään hänen varaansa menestystä ei voi rakentaa. Hän on kiekon kanssa maaginen, mutta turhan helpolla huomio siirtyy dominoinnista jäähyjen kalasteluun ja muuhun hölmöilyyn.

Jotenkin tällä kaudella on alkanut myös tuntua, että 20 vuoden punttitreeni on polttanut Keinäsen kropan loppuun. Loukkaantumisherkkyys on viime vuosina selvästi lisääntynyt, ja loisto on tällä hetkellä kaukana hänen pelaamisestaan. Laukaukset ovat tussahduksia, eikä hän edes yritä enää luistella kilpaa, vaan kaksinkamppailut ovat lähinnä sitomista, roikkumista ja jäähyjen kalastelua. Siihen vielä päälle ne useiden otteluiden loppuhetkillä otetut tyhmät jäähyt, niin tässäkö on se kaksikko, jonka pitäisi johdattaa TUTO finaaliin. No minkäs teet, kun muistakaan ei siihen näytä olevan.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ei peli tuomareihin kaatunut. Peli-ilon puuttuminen näkyy kauas ja rentous puuttuu kokonaan pelistä. Mailaa puristetaan ja keskitytään väärin asioihin. Olisi ehkä ollut parempi, että Lusse ei olisi kapteeni. Muutenkin iso reki vedettävänä ja tuntuu menevän homma vain enemmän tunteisiin. Kaadan hommaa edelleen enemmän valmennuksen kuin pelaajien niskaan.

Eilisessä TuTo-SaPKo pelissä kotijoukkueen keskittyminen oli tosiaan täysin väärissä asioissa jo alusta lähtien. Edellisestä kohtaamisesta ja jäähyilyistä varmasti jäi kalavelkoja maksettavaksi paljon ja nyt oli kova halu hakea kaikesta hyvitystä. Syystä tai toisesta halua ei kuitenkaan onnistuttu kanavoimaan positiiviseksi energiaksi pelissä, vaan se näkyi enemmänkin ylimääräisenä hermoiluna ja turhautumisena, mistä oli paljon haittaa. Vieraiden saatua maalin tilanne vielä paheni. TuTon tähtipelaajatkin tekivät helppoja virheitä todella paljon. Siinä missä SaPKon pelurien syötöt napsuivat enimmäkseen mukavasti lapaan, niin TuTon syötöissä voisi lainata Suikkasen takavuosien kommenttia: "Ei voi kahden metrin syötöt mennä kolme metriä ohi". Viimeisessä erässä loppukirikin katosi hieman tuomareiden syyttelyyn. SaPKon fokus oli koko ajan pelissä loistavasti ja heidän energiansa ei valunut hukkaan. Täysin ansaittu voitto SaPKolle.

Ei ole mitään käsitystä millainen Elomo on menttaalipuolen valmentajana, mutta vaikuttaisi, että sillä puolella on kehittymisen varaa. Tasaisissa peleissä ei yksinkertaisesti ole nykyään varaa kadottaa fokusta pelistä ja omasta huippusuorituksen hakemisesta mihinkään muualle, vaikka se kuinka olisi joukkueesta välittämistä ja tunteella pelaamista. Paine ja panokset vain kasvavat mitä lähemmäs pudotuspelejä mennään ja huipputuloksen saaminen edellyttää myös menttaalipuolelta huippusuoritusta. Korvien välissä on se suurin voimavara, mitä pelaaja voi käyttää niin hyvässä kuin pahassa. Vielä on vähän aikaa valmistautua kohti pudotuspelejä. Luceniuskin voisi pultata sen kasetin sinne koneeseen. Tällä tahdilla Luceniuksen kasetin kestävyyttä tullaan varmasti pudotuspeleissä koettelemaan. Oman kasetin kestäessä voi olla, että se vastustajan kasetti ei enää kestäkkään.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mennyt vähän ohi, mutta Ruusu pelasi tänään LeKin maalilla, eikä näköjään kehuttavasti mennyt.

E: Eilen turussa viheltänyt Salminen tuomaroi tänään Lempäälässä. Lopputuloksena juttujen mukaan melkoista fiaskoa tuomaritoiminta ja lopuksi LeKin toimihenkilölle käytösrangaistus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös