TUTO Hockey 2017–2018

  • 200 971
  • 841

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
TuTo:lta hyvä esitys. Tänään puolustettiin hyvin omaa maalia. Muutama herpaantuminen, josta yhdestä tuli sitten se Keupan ainoa maali. Tilanteisiin nähden täysin oikeutettu voitto. Tasaisesti kaikki hoitivat hommansa hyvin. Erityismaininta Juho Virtaselle.

Nico Frimannilta myös hyvä tulo joukkueeseen. Muutama terävä laukaus ja hyvää puolustamista. Säterin mukaan Suominen loukkasi olkapäänsä ja ennakoi pitkää huilia. Taisi kausi päättyä tähän peliin?

Se mitä Näpille tapahtui jäi epäselväksi. Toivottavasti on pelikunnossa viikonloppuna. Jos Suominen putosi pois kokoonpanosta loppukauden osalta niin pakkiosastolle tarvitaan täydennystä.

Tuomareilta jäi viheltämättä tukku jäähyjä erityisesti Keupan osalta. Tästä olen täysin samaa mieltä Säterin kanssa.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvin TuTo pärjäsi siipirikkonakin sarjan kärkijoukkuetta vastaan tänään.

Ensimmäiset pinnat TuTolle KeuPan kohtaamisista tällä kaudella ja kyllä maistui. Molemmilla oli tärkeitä pelureita sivussa, mutta kotijoukkue tosiaan hallitsi peliä. KeiPallakin oli pelissä omat paikkansa ja yksi "flipperi maali" vierailta myös hylättiin pitkän videotarkastelun jälkeen. Juho Virtanen oli tosiaan pelin hahmoja ja edellä mainittujen tilanteiden lisäksi taisi päästä pelissä myös osittain läpi, mutta ei onnistunut heiluttamaan verkkoja. Erinomainen peli kuitenkin Virtaselta nyt myös hyökkäyssuuntaan ja viimeistely vain hieman ontui. Ykkösentterinä pelannut Kangasmäki oli todella vahvalla päällä aloituksissa. 21 aloituksesta Kangasmäki voitti peräti 19.

Uusilla debytanteilla oli vielä ymmärrettävästi hieman hakemista. Nico Friman pelasi ihan mukavasti ja oli monessa tilanteesa mukana, joskaan tulosta ei vielä tullut. Otto Niemisellä vähän sama tilanne, joskin Näpin tilanne taisi hieman sotkea hänen ketjunsa peliä. Mikke Laurilaltakin ihan kelpo debyytti, mutta lisää vielä vaaditaan, jos haluaa enemmän peliaikaa edustuksen puolelta..
 
Oadie

Jäsen
Juuri kun odotti kunnon selkäsaunaa sarjakärjeltä niin TUTO esitti yhden kauden parhaista ellei parhaan taistelun. Joukkue oli yllätykseksi niskan päällä lähes läpi ottelun. Joka kiekosta taisteltiin kynsin hampain ja joukkue rakensi useita vaarallisia tilanteita, mutta viimeistelyssä oli vielä hieman toivomisen varaa. Elomon peluutusta on tullut moitittua, mutta tänään tuossa hommassa oli joku tolkku. Toivottavasti se ei johtunut vain Luceniuksen ja kumppaneiden poissaoloista. Puolustus aukeaa vielä vähän turhan helposti ja mielellään vahvistuksen toivoisi peräpäähän. Pari herraa pakistossa aiheuttaa aikamoisia väristyksiä hetkittäin, mutta tänään kaikki korvattiin kovalla taistelulla. Erikoismaininta vielä Juho Virtaselle, joka pelasi kauden ylivoimaisesti parhaan pelinsä tänään. Viikonloppuna jatkuu pohjoisessa ja toivottavasti ei taas tule tutuksi tullutta mahalaskua hyvän esityksen jälkeen.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvä voitto tosiaan aika repalaisena saavutettu. Tasapainoista peliä ja ekan erän hallinta ihan ihmetytti. Vielä tuli omassa päässä turhia kiekon menetyksiä ja pelottavia miekkailua maalin edessä. Ruusu pelasi ihan hyvin. KeuPa:n hylätty maali taisi pelastaa. Jos taka-ajo olisi ollut edessä, niin vaikeata olisi ollut.
Kehuja on annettu ja hyvä välillä niinkin.
Jos jotain negatiivista pitäisi löytää, niin vaikka Matias Lehtonen pisteitä tekeekin, niin tuntuu että kiekosta luopuminen kestää kauan ja tuntuu että ei pysty näkemään missä omat on. Tuota kun hieman korjaisi, niin taas tulisi enemmän peliä vastustajan päähän. Puolustuksesta en yksittäisiä pelaajia ala nimetään, mutta kokonaisuus edelleen hieman pelottavaa. Nyt vastustaja ei tullut syvälle panostamaan ja se helpotti tilannetta.
Pitkä pelimatka edessä seuraavaksi. Vastassa pudotuspeliviivan alla olevat, jotka pyrkivät sieltä ylöspäin. Todella haastavia pelejä siis kummatkin ja yhtään ei löysäilyyn ole varaa. Vastustajat tulevat pelaamaan loppuun asti.
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Odotan mielenkiinnolla miten Elomo saa joukkueen valmistettua seuraaviin kahteen peliin. Karlsson valitteli eilen haastattelussa viime viikon pitkää bussimatkaa ja laittoi osaltaan heikon peliesityksen sen syyksi. Nyt tehdään lähes tuplasti pitempi reissu. Nyt ei saa mennä matkaväsymyksen taakse.

Huomenna on oltava heti valmiina peliin. Vastustaja kamppailee varmasti hurjalla luistelulla alusta loppuun.
 
TUTO on vierasotteluissa kuntopuntarin mukaan aika alhaalla. 5 viimeistä peliä 0-1-1-3. Eli yksi JA voitto ja yksi JA tappio. 10 pelin otannalla 1-1-4-4.
Kotipeleissä ollaan aika kärjessä oltu jo pitkään.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Rovaniemellä lähdetään liikkeelle näköjään kolmella kokonaisella ketjulla. Näppi siis varmaan sai jonkun kolhun edellisessä pelissä. Ei nuo kolme ketjua huonoja ole, joten mahdollisuus on. Pitää vaan varmistaa, että peli päättyy 60 minsaa jälkeen. Muutoin voi sitten palautuminen seuraavaan peliin heikentyä.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No niin. Arkiomaa lähti / lähtee ulkomaille. Harmi juttu, mutta totta on ettei väkisin pidetä. Vaikeuttaa kyllä hiukan tilannetta ylöspäin pyrkimiseen. Ei ollut turha mies kuitenkaan. Tsemppiä hänelle.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS

Sääli että lähtee. Mahtaakohan kaikki olla hyvin joukkueen sisällä. Oli jo toinen lähtijä kauden aikana ja molemmat vielä selkeitä vahvistuksia.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ihan omana pohdintana: Kesällähän hahmoteltiin (ainakin kannattajien keskuudessa) ykkösketjuksi kolmikkoa Näppi-Arkiomaa-Keinänen. Ja uskoisin, että Arkiomaa on tänne ykkösketjun mieheksi palkattukin. Paikka ketjuhierarkiassa laski kuitenkin syksystä lähtien joukkueeseen tulleiden vahvistusten myötä, ja mielestäni hän oli roolinsa suhteen tuuliajolla Kurun lähdöstä eteenpäin. Oikeaa paikkaa ei vain enää löytynyt. Ylivoimaa hän ei pelannut oikeastaan missään vaiheessa, joten tuskin hän oli tyytyväinen asemaansa joukkueessa, ja sitä myöten lähdön ymmärtää. Toki taustalla voi olla jotain muutakin.

Kurun ja Vidgrenin lähdön jälkeen joukkueen peli meni ihan sekaisin ja kurssi kääntyi laskuun. Alkaako nyt nousukiito?
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Sääli että lähtee. Mahtaakohan kaikki olla hyvin joukkueen sisällä. Oli jo toinen lähtijä kauden aikana ja molemmat vielä selkeitä vahvistuksia.

No onpa niitä selkeitä vahvistuksia tullutkin, ihan viime aikoina jopa. Ahoniemi on jo vanhempi tuttavuus, Friman näytti silmään heti ekassa pelissä hyvin selkeästi vahvistukselta, Jokila taas on sellainen jota olen itse toivonut joukkueeseen siitä asti kun täältä aikanaan lähti.

Ei jaksa Arkiomaan lähtö surettaa tippaakaan. Jos/kun ei motivaatio riitä täällä pelaamiseen, niin heipat vaan. Sitäpaitsi tämähän nyt avasi mahdollisuuden vahvistaa alakertaa. Ja sinnehän vahvistus tarvittaisiinkin, hyökkäys on ihan tarpeeksi kova jo nyt, kun vielä saadaan VMTL-osasto ja kreikkalais-roomalaiset painijat takaisin.

Win-win.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
No onpa niitä selkeitä vahvistuksia tullutkin, ihan viime aikoina jopa. Ahoniemi on jo vanhempi tuttavuus, Friman näytti silmään heti ekassa pelissä hyvin selkeästi vahvistukselta, Jokila taas on sellainen jota olen itse toivonut joukkueeseen siitä asti kun täältä aikanaan lähti.

On niitä vahvistuksia tullut, mutta kyllä jotain mätääkin on joukkueessa, jos ennen kautta sitoutuneet tärkeät pelaajat haluavat pois lähteä kesken kauden.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
On niitä vahvistuksia tullut, mutta kyllä jotain mätääkin on joukkueessa, jos ennen kautta sitoutuneet tärkeät pelaajat haluavat pois lähteä kesken kauden.

No minä voin kertoa yhden asian, ihan omakohtaisesta kokemuksesta. Jos oma rooli ja peliaika ei miellytä, joku ja jotkut pelaavat suuria minuutteja mutta pelejä hävitään, niin se alkaa aika äkkiä ottaa pannuun. Näin käy etenkin jos itse kokee pelaavansa hyvin mutta silti ei saa sitä oman mielensä mukaista roolia. Se ei tarvitse välttämättä olla mikään protestilähtö vaan yksiselitteisesti itselle viisaampaa.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
No minä voin kertoa yhden asian, ihan omakohtaisesta kokemuksesta. Jos oma rooli ja peliaika ei miellytä, joku ja jotkut pelaavat suuria minuutteja mutta pelejä hävitään, niin se alkaa aika äkkiä ottaa pannuun. Näin käy etenkin jos itse kokee pelaavansa hyvin mutta silti ei saa sitä oman mielensä mukaista roolia. Se ei tarvitse välttämättä olla mikään protestilähtö vaan yksiselitteisesti itselle viisaampaa.

No Arkiomaa on kyllä ihan vastuuta saanut ja se näkyy pisteissäkin.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
No Arkiomaa on kyllä ihan vastuuta saanut ja se näkyy pisteissäkin.

Tässä ei ollut kyseessä se onko saanut vai ei vaan se kokeeko itse saaneensa sen mitä haluaa vai ei.
Tuo mitä kirjoitit ja mitä @Devon edellä kirjoitti, eivät oikein täsmää.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tässä ei ollut kyseessä se onko saanut vai ei vaan se kokeeko itse saaneensa sen mitä haluaa vai ei.
Tuo mitä kirjoitit ja mitä @Devon edellä kirjoitti, eivät oikein täsmää.

Oma mielipiteeni on, että oli Tuton parhaita pelaajia ennen loukkaantumista ja selvästi petrasi syksystä. Toki jos noin 15 min pelissä ei riitä, niin parempi lähteä. Ajankohtakin on outo lähteä keskellä pahinta loukkaantumissumaa, kun vastuutakin olisi ollut tarjolla pariksi(?) viikoksi se 20 min per peli ja iso rooli. Olisihan voinut ilmoittaa, että jos rooli pienenee tämän jälkeen niin suuntaa ulkomaille. Nyt jätti seuransa pulaan. Tuto olisi voinut sen pari viikkoa katsoa paikkaajaa.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Olisihan voinut ilmoittaa, että jos rooli pienenee tämän jälkeen niin suuntaa ulkomaille. Nyt jätti seuransa pulaan.

Näistähän ei ikinä tiedä, mutta voihan Arkiomaalla voida olla sopimuksessa Liiga / ulkomaat- pykälä minkä aikaraja olisi ollut tammikuun lopulla. Onhan nuo perseestä, kun kärkiketjuista lähtee jätkiä muistaen aikanaan, kun SaPKosta lähti yhdellä kaudella Hirvonen kesken kauden ykköspakkina puolustuksesta ja Roine ykköshyökkääjänä lähti hyökkäyksestä toisella kaudella.
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Arkiomaasta: Toisaalta hyvä, että lähti koska kaveri paljasti, ettei olisi ollut sitoutunut joukkueeseen jatkossa. Sinäänsä harmittaa tällaiset pelaajat, jotka eivät anna kaikkeaan seuralle, jonka paitaa kantavat.

Arkiomaan lähtö varmasti mahdollistaa hyvän puolustajan hankinnan. Nyt se on muutenkin tärkeätä koska Suominen on todennäköisesti pois loppukauden.

Tänään joukkue osoitti taas hyvää tekemistä Rovaniemellä. Pienellä ryhmällä kairattiin voitto. Voitto maalin tekijänä Nico Friman. Tästä on hyvä jatkaa. Paikka neljän joukossa on edelleen omissa käsissä.
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Hyvä viikko TuTo:lta. Kuusi pistettä pienellä kokoonpanolla. Neljän joukkoon hyvät mahdollisuudet. Kohta saadaan täydennystä hyökkäysosastolle. Toivottavasti Näppi ja Jusela ovat kokoonpanossa ensi viikolla niin päästään haastamaan jokipoikia perjantaina.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mahtaakohan myös Kaarlehtokin olevan käytettävissä. Hassu tilanne mv-osastolla siltä osin, kun olisi kolme Mestiksen kovaa tasoa olevaa maalivahtia.
 
Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Mahtaakohan myös Kaarlehtokin olevan käytettävissä. Hassu tilanne mv-osastolla siltä osin, kun olisi kolme Mestiksen kovaa tasoa olevaa maalivahtia.

Eikös näin uutisoitu TuTo:n taholta, että Kaarlehto palaa ensi viikolla TuTo: n kokoonpanoon. Mielenkiintoista nähdä pelaako Kaarlehto perjantaina Jokipoikia vastaan aloittavana veskarina?
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viikonlopun peleihin ja kolmeen pisteeseen pitää olla toisaalta tyytyväinen, kun ajattelee miten repalaisena joukkue matkaa teki ja matkan pituus huomioiden. RoKi pelin seurasin netin välityksellä ja kolme pistettä siitä olisi hyvinkin ollut mahdollista saada. Iisalmeen lähdin paikan päälle ja vaikka IPK siellä sai pitkiä pyörityksiä aikaan välillä, niin mielestäni TUTO missasi enemmän paikkoja. Huonoa tuuria ja kieltämättä vastustajan maalivaahti oli hyvällä päällä. Viikko taukoa toivon mukaan tuo lepoa ja lisää pelaajia kokoonpanoon. 3/6 kuitenkin tyydyttää viearasmatkalta tällä kertaa.
 
Knap

Katsoinkin, että siellä oli TUTO-fani Keinäsen paita päällä. En jaksa tuonne IPKn omaan ketjuun nyt laittaa, mutta olipa hyvä peli eilen. Onneksi ei ratkennut siihen Katosalmen viimeisen minuutin jäähyyn peli, koska oli sanoisinko liian helppo vihellys viimeiselle minuutille. Tottakai aina, kun mailaa naamaan tulee, niin tulee viheltää, mutta se nyt ei varsinaisesti Jannen vika ollut, vaikkakin pelaaja aina vastuussa mailastaan. Sitten jatkoajalla TUTO ei saanut jäähyä, mitä nyt ainakin yleisössä vaadittiin, mielestäni ihan aiheesta. Jep jep, kivoja pelejä TUTOa vastaan ollut tällä kaudella.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Perjantain Jokipojat peliin saisi kokoonpanoon palata jo muutama, jotta saadaan neljä kentällistä kokoon. A-nuoria pitäisi kait säästää seuraavan päivän peliin. Puolustus pitäisi myös olla paras mahdollinen, vaikka siellä ei paljon ylimääräisiä taida edes olla. Joensuussa Jokipojat teki komeita maaleja ja pelasivat vauhdilla hyökkäyksiin. Se pitää ottaa huomioon. Kotikentän taika ei paljon auta, kun muistaakseni kaukalon koko taitaa olla samaa luokkaa Joensuussa.
Lepo tekee varmaan hyvää, kun pitkiä vieraspelimatkoja on ollut. Kunpa se ei liian leppoisaa kuitenkaan olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös