TUTO Hockey 2017–2018

  • 200 644
  • 841

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielenkiintoista on tänään nähdä USHL:stä tulleen ja eilen A-nuorissa kaksi maalia VG-62 edustusjoukkuetta vastaan tehneen 17-vuotiaan Aleksi Halmeen peliä.

Halmeella on potentiaalia, vaikka ikää ei vielä paljoa ole. 17 vuotiaana aika harva peluri pystyy lunastamaan Mestiksestä isoa peliaikaa ja paikkaa, vaikka lahjoja olisikin. Kuitenkin jos kyydissä edes jotenkin pysyy ja näkee sen mitä tulevaisuudessa vaaditaan, voi kehitys myös nopeutua ja ohjautua paremmin oikeaan suuntaan. Esimerkiksi P.Laineella 16 vuotiaana pelattu Mestis kausi oli ehkä hänen uransa vaikein, mutta samalla ehkä myös kehittävin.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eilisestä pelistä näkyi hyvin että kyse oli ensimmäisestä pelistä. Tietysti tuo kolmella kentällisellä pelaaminenkin siihen vaikutti. Aleksi Halme esiintyi hyvin ja kyllä siellä muitakin hyviä näyttöjä antoi. EU on pelannut jo muutaman harkkapeliin ja kyllä siellä taitoa myös oli. Näytti kyllä, että hieman hekin jarruttelivat.
Ihan hyvältä kuitenkin tilanne näyttää. Tuohon kun lepovuorossa olevat laitetaan mukaan, niin TUTO pelaa kärkiporukoissa.
 
mrkrw

Jäsen
Jestas että otti päähän kuunnella joidenkin katsojien juttua eilen. Oletettiin että joukkue pelasi nyt jo parasta peliään ja "ei tuu tuto menestymään". Yhdenkään joukkueen peli ei ole nättiä kauden ensimmäisessä pelissä prkl.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jestas että otti päähän kuunnella joidenkin katsojien juttua eilen. Oletettiin että joukkue pelasi nyt jo parasta peliään ja "ei tuu tuto menestymään". Yhdenkään joukkueen peli ei ole nättiä kauden ensimmäisessä pelissä prkl.
Ehkä eivät ole kesän aikana seuranneet joukkueen kasaamista eivätkä tienneet keitä kentältä puuttui. Pitkä tauko vaikuttaa ehkä katsojien näkemykseen myös.
 
mrkrw

Jäsen
Ehkä eivät ole kesän aikana seuranneet joukkueen kasaamista eivätkä tienneet keitä kentältä puuttui. Pitkä tauko vaikuttaa ehkä katsojien näkemykseen myös.

Varmasti näinkin, mutta sanoo sen jo järkikin, että ihan sama ketä pelaa tai ei pelaa, niin ottaa aikansa että kemiat sun muut löytyy. Espoosta näki että ovat jo muutaman pelin pelanneet.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Eilisestä pelistä näkyi hyvin että kyse oli ensimmäisestä pelistä. Tietysti tuo kolmella kentällisellä pelaaminenkin siihen vaikutti. Aleksi Halme esiintyi hyvin ja kyllä siellä muitakin hyviä näyttöjä antoi. EU on pelannut jo muutaman harkkapeliin ja kyllä siellä taitoa myös oli. Näytti kyllä, että hieman hekin jarruttelivat.
Ihan hyvältä kuitenkin tilanne näyttää.
Kaikesta edellä olevasta samaa mieltä. Varsinkin puolustukselle sattui pahoja virhesyöttöjä, joista yhdestä Rutanen teki maalin. Kaikesta huolimatta peli oli kolmannessa vielä tasan, kun hyvin pelannut Aleksi Halme tasoitti pelin. Jatkoajalle TuTo ei päässyt Pohjanoksan hörpättyä Espoon voittomaalin.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jestas että otti päähän kuunnella joidenkin katsojien juttua eilen. Oletettiin että joukkue pelasi nyt jo parasta peliään ja "ei tuu tuto menestymään". Yhdenkään joukkueen peli ei ole nättiä kauden ensimmäisessä pelissä prkl.

Tätä koomista mutinaa kuulee kyllä hallilla kuin hallilla. Kai meistä Suomalaisista löytyy sitten niin paljon pessimistejä tai sitten vain jotkut valittaa osittain vain small talkiksi.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTolla oli eilen paljon kokeiluja ja näyttöpaikkoja harjoituspelissä EU:ta vastaan. Vielä jäi näkemättä mm. Arkiomaan ja Näpin työnäytteet. Jollain tapaa tuntuu, että sieltä on vielä hyvin positiivinen yllätys tulossa.

Manu Honkasen saapumisen kautta TuTolla on myös lähes poikkeuksellinen rightin puolen hyökkäysarsenaali. Nyt on loistavat mahdollisuudet rakentaa erilaisia kuvioita.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Yv näytti ajankohtaan nähden ihan hyvältä. Haettiin suoraviivaisia ratkaisuja, ja (lähinnä Wileniukselle) onetimereita.

TuTolla on nyt teoriassa heittää kentälle jopa 3 rightin sentteriä: Arkiomaa, Honkanen ja Wilenius. Kaikki he ovat tottuneet myös laiturin tontilla pelaamaan. Teoriassa vaihdon sisälläkin voidaan hyvinkin hyökkäyksessä vaihdella tontteja ja kätisyyksiä ristiin, mikä vaikeuttaa varmasti vastustajan puolustamista ja avaisi tiloja eri paikkoihin.

Tähän vielä jos lisätään puhtaammat rightin laiturit, Keinänen, Elfgren ja Kallio niin voidaan varmasti myös rakentaa syöttö/laukaus linjoja, mitä on vaikea blokata ja lukea ennalta.

Mahdollisuuksia TuTolla kuvioiden rakenteluun kyllä riittää. Pulliasen ja Toivasen lähdön jälkeen pelinrakentelussa muutenkin puhaltaa paljon uusia tuulia. Ensin kuitenkin varmasti yritetään saada uudet pelaajat sisälle pelisysteemiin ja peruspeli uomiinsa.
 
Viimeksi muokattu:

Tarasov

Jäsen
Jestas että otti päähän kuunnella joidenkin katsojien juttua eilen. Oletettiin että joukkue pelasi nyt jo parasta peliään ja "ei tuu tuto menestymään". Yhdenkään joukkueen peli ei ole nättiä kauden ensimmäisessä pelissä prkl.

Siellä katsomossa on ne kaksi äijää, jotka koko ajan huutelevat negatiivisuuksia ja törkeyksiä niin pelaajista, valmentajista ja tuomareista. Huutelevat jopa hyvin henkilökohtaisiakin kommentteja. He eivät näe, eivätkä koe mitään positiivista pelitapahtumista. Toisten kunnioittaminen ja hyvät käytöstavat ovat heille vieraita ja tuntemattomia käsitteitä.

Heidän käytöksensä on häiritsevää ja erityisesti nuorten sekä lasten korville hyvin sopimatonta.
 
mrkrw

Jäsen
Aleksi Halme pelaa itseään kovaa vauhtia Mestis-miehistöön. Tänään Järvenpäässä ykköskentässä Näpin ja Arkiomaan rinnalla.

Jälleen mennään kolmella kentällä. Kaarlehto maalissa. Saakohan tryout-molari vastuuta ollenkaan?
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

En ole seurannut höntsäpelejä, mutta luulisi olevan järkevää pelata mahdollisimman laajasti ja monella kentällä, jotta saisi selvyyttä tulokkaiden ja tryout-pelaajien vireestä. En ole koskaan ymmärtänyt ideologiaa, jonka mukaan loppukesän harkkapeleissä pitäisi taistella henkeen ja vereen voitosta ja pelata joukkuetta tiivistäen kuin kevään pudotuspeleissä. Pitäisi mennä päin vastoin, sillä yhtään sarjapistettähän ei harkkapeleistä mukaansa runkosarjaan saa.
 
Suomen Cup pääsee TuTonkin osalta nyt vauhtiin. Suomisarjassa pelaavat Haukat tulee pitkästä aikaa vastaan. 2006 joukkueet kohtasivat edellisen kerran. Todella mielenkiintoista saada hieman näkövinkkeliä sarjatasojen väliltä.

Lähtökohtaisesti voisi olettaa erojen olevan kohtuullisen selviä, mutta Cupissa voi aina tulla yllätyksiäkin. Halmeen hyvät otteet avasivat hänelle nyt paikan TuTon tehovitjaan. Saapa nähdä miten peli tänään kulkee.

Kaarlehto lienee aika selvä TuTon ykkösveskari. Pohjanoksa komppaa varmasti myös paljon. Runolan rooli on vaarassa jäädä aika pieneksi, ellei naapuri jostain syystä nappaa Kaarlehtoa takaisin tai tule matkalla loukkaantumisia. Runolan kanssa olisi varmasti hyvä käydä keskusteluja tilanteesta ja vaihtoehdoista edetä. Motivaatiota tekemiseen pitäisi aina löytää.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En ole seurannut höntsäpelejä, mutta luulisi olevan järkevää pelata mahdollisimman laajasti ja monella kentällä, jotta saisi selvyyttä tulokkaiden ja tryout-pelaajien vireestä. En ole koskaan ymmärtänyt ideologiaa, jonka mukaan loppukesän harkkapeleissä pitäisi taistella henkeen ja vereen voitosta ja pelata joukkuetta tiivistäen kuin kevään pudotuspeleissä. Pitäisi mennä päin vastoin, sillä yhtään sarjapistettähän ei harkkapeleistä mukaansa runkosarjaan saa.

Elomon ideologiaan kolmella kentällä pelataan nimenomaan siksi, että uudet tulokkaat ja tryout pelaajat saavat jääaikaa 20min joka peliin. Ei todellakaan kyse mistään henkeen ja vereen pelaamisesta, kuten kokoonpanoista pystyy hyvin näkemään.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Elomon ideologiaan kolmella kentällä pelataan nimenomaan siksi, että uudet tulokkaat ja tryout pelaajat saavat jääaikaa 20min joka peliin. Ei todellakaan kyse mistään henkeen ja vereen pelaamisesta, kuten kokoonpanoista pystyy hyvin näkemään.

Aiemmassa viestissä ainakin kyseltiin, että saako tryout-molari vastuuta ollenkaan, joten ei ainakaan tryout-maalivahti taida saada paljon näyttöpaikkoja. Ellei sitten veskaria vaihdeta pelin puolivälissä toiseen.

Jääkiekkojoukkueiden kokoonpanoja en kesällä vaivaudu sen tarkemmin katsomaan, mutta muistan monena vuotena olleen Jatkoajassakin porinaa siitä, voittaako joukkue harkkapelejä vai ei. Siitä on sitten vedetty suurempiakin johtopäätöksiä. Minäkin joskus takavuosina jaksoin harkkapeleistä kiinnostua ja jopa seurata paikan päällä, mutta nykyisin olen sitä mieltä, että kauden viimeisten pelien tulokset ovat aika lailla merkityksellisempiä kuin harjoituskauden tai runkosarjan alkukauden tulokset.

Mitä kokoonpanoihin tulee, niin lopullinen kokoonpanohan on nyky-Mestiksessä kasassa kun siirtoraja on mennyt umpeen ja liigaseurat ovat ottaneet ns. omansa pois (tai lähettäneet jonkun pystymetsästä tulevan junnu-Jaskan korvaamaan sellaista pelaajaa joka on uskollisesti tahkonnut koko aiemman kauden). Ennen siirtorajaa ei ole kovin kummoistakaan väliä pelaajista lukuun ottamatta niitä pelaajia, joilla on ns. TuTo-sydän ja jotka ovat pelanneet useamman kauden seurassa.

Nimi paidan selässä alkaa näin vanhemmiten jäämään mieleen vasta sen jälkeen kun pelaaja on pelannut vähintään pari kolme täyttä kautta seurassa tai vanha pelaaja palaa TuTo-paitaan kiertolaisvuosien jälkeen, mutta sellaisia pelaajia ei enää nyky-Mestiksessä paljoa ole.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nimi paidan selässä alkaa näin vanhemmiten jäämään mieleen vasta sen jälkeen kun pelaaja on pelannut vähintään pari kolme täyttä kautta seurassa tai vanha pelaaja palaa TuTo-paitaan kiertolaisvuosien jälkeen, mutta sellaisia pelaajia ei enää nyky-Mestiksessä paljoa ol

Ainoa mikä nykyään on varmaa on muutos. Kiekko ei ole tässä suhteessa poikkeus ja pelaajia tulee ja menee aikamoista tahtia monessa seurassa. Toivoa sopii, että pelaajat eivät joudu tässä väliin putoajiksi ja muuten menoon on vain jotenkin sopeuduttava, kun resurssit ovat rajalliset. Täällä JA:ta lukiessa sama kärsimätön ilmiö näkyy myös osassa kannattajia, jotka voivat hyvinkin nopeasti kääntää selkänsä vaikka seuraikonille. Itse kyllä arvostan pitkään seurassa pelanneita, mutta en väheksy uusiakaan pelureita, jotka näkevät TuTon mahdollisuutena edetä pelaajaurallaan. Oli sitten ura alussa tai lopussa.

Harkkapelit ovat aina harkkapelejä. Niiden merkityksestä voi olla montaa mieltä. Itse näen kauden kuitenkin eräänlaisena jatkumona, jossa asiat ja tapahtumat seuraavat toisiaan. Hyvinkin merkittäviä asioita voi tapahtua milloin vain, joilla on merkityksensä myös niillä kauden todellisilla ratkaisuhetkillä. Itseä nämäkin pelit kiinnostavat.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Haukat antoivat eilen TuTolle hyvän vastuksen. Tiukille meni, mutta TuTon Cup pelit jatkuvat. Seuraavaksi sitten pari astetta vaikeampi Vantaa tulee vastaan. Silloin lienee neljällä ketjulla jo syytä lähteä vierailulle, jos Cup peleissä todella meinataan mennä pitkälle. Viime kevään Mestis finalistille olisi mukava nyt hieman kuitata "kalavelkoja".

Haukat pelissä Halme jatkoi taas hyviä otteitaan ollen parissa maalissa mukana. Hyvärinenkin tuntuu saaneen tehonsa esillle kauden alkuun ja hänkin on esiintynyt viime peleissä edukseen.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO oli selvästi parempi joukkue, vaikka lopputulos tiukka olikin. TUTO pelasi melkein koko ottelun kahdeksalla hyökkääjällä, mutta Haukoilla oli kuitenkin suuria vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Haukkojen joukkue ei ollut kaikilta osin erityisen urheilullinen, ruoka-aikana oli oltu kotona. TUTO kuitenkin tuhlasi maalipaikkoja ja Haukkojen maalivahti oli vallan mainio. Kaiken kaikkiaan ansaittu voitto, sen myönsivät kotijoukkueenkin kannattajat.

TUTO:n pelaajista ei epäonnistujia löytynyt. Puolustus vaikuttaa liikkuvalta ja pelitaitavalta, eilen poissaolleet Vidgren ja Virkki saavat pelata hyvin ollakseen kokoonpanossa. Hyökkääjistä Arkiomaa esitti äijämäisiä otteita, ja Hyvärinen näkyy haluavan peliaikaa tosipelin alkaessakin. Maalissa Kaarlehto vaihtui Pohjanoksaan ensimmäisellä tauolla, tarina ei kerro syytä. Ensimmäisessä erässä sivuun jäänyt pelaaja ei tiettävästi ole loukkaantunut pahasti.

Ensi perjantaina tosiaan kohdataan Vantaa vieraissa. Nyt kokoonpanosta puuttunut ykköskorin viisikko tarvitaan mukaan, jos cup- taivalta halutaan jatkaa.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
TUTO oli selvästi parempi joukkue, vaikka lopputulos tiukka olikin. TUTO pelasi melkein koko ottelun kahdeksalla hyökkääjällä, mutta Haukoilla oli kuitenkin suuria vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Haukkojen joukkue ei ollut kaikilta osin erityisen urheilullinen, ruoka-aikana oli oltu kotona. TUTO kuitenkin tuhlasi maalipaikkoja ja Haukkojen maalivahti oli vallan mainio. Kaiken kaikkiaan ansaittu voitto, sen myönsivät kotijoukkueenkin kannattajat.
Jos TUTO ei olisi ollut parempi joukkue, olisi kyseessä pienimuotoinen sensaatio. Vastakkain olivat kuitenkin juuri kakkosdivarista noussut Haukat ja Mestiksen mitalipelejä tahkonnut TUTO. Noista lähtökohdista en menisi TUTOn esitystä sanomaan kovin onnistuneeksi, kun onnistuivat niukasti voittamaan ennakkoon noinkin kovan vastustajan...
"TUTO kuitenkin tuhlasi maalipaikkoja". Joo. Totta. Mutta niin tuhlasi Haukatkin, varsinkin ollessaan 2-1 johdossa. Olisikohan löytynyt TUTOn paidastakin epäonnistujia jos Haukat olisi mennyt 3-1 johtoon ja lopettanut turkulaisten cup-taipaleen? Paikkoja kun tuohon ainakin oli.
Haukkojen maalivahti Laukkanen oli kyllä mielestäni hieman epävarma, varsinkin TUTOn ensimmäinen maali näytti menneen osittain hänen piikkiinsä. Muutenkin tiputteli kiekkoja välillä turhan helposti. Mitään ihmeitä Laukkasen ei kuitenkaan tarvinnut esittää, koska parhaat maalipaikkansa TUTO roiski pitkin seiniä.

Mutta varmasti TUTOlla on menestyksekäs mestiskausi tulossa, kun Suomisarjan nousijajoukkueellakin oli vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Pelinopeudessa ja yksilötaidossa TUTO tosiaan oli selkeästi edellä, big fucking surprise.

TUTOlle kuitenkin onnittelut voitosta, Hermeksellä sentään meni vielä teitäkin heikommin.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kylläpäs on kiukkuista, relaa pikkusen. Olisiko pitänyt kirjoittaa tyyliin " materiaaliltaan ylivertainen TUTO oli kusessa sankarillisen alasarjan joukkueen kanssa", jne jne. No, voi sen niinkin nähdä, jos haluaa olla kiukkuinen kotijoukkueen mies.

Minä joka tapauksessa toivotan aidosti Haukoille menestystä sarjakauteen. Olisi mahtavaa, jos joukkue nousisi jollain aikavälillä takaisin Mestikseen.
 
Kiukkuista? What??

Sanotaanko sitten että TUTOlla ei ollut mitään hätää, vaikka olivatkin tappiolla pidemmän aikaa ja lähellä kahden maalin takaa-ajoasemaa. Voi sen noinkin nähdä, jos on värilasien läpi katsova turkulainen. Fakta nyt on kuitenkin se, että varsinkin Haukkojen 2-1 maalin jälkeen TUTO oli ajoittain kusessa omassa päässään, joskin toki aika harvoin Haukat sinne pääsi kunnolla pyörittämään.

Minä nyt vaan hieman ihmettelin miten voit pitää onnistuneena pelinä yhden maalin voittoa suomisarjan nousijajoukkueesta, kun loppunumerotkin ovat suunnilleen oikeudenmukaiset. TUTO kun oli juuri tuon verran parempi, ja todellisia huippupaikkoja molemmat tuhrivat saman verran.

Odotan kyllä todella innolla sitä kun Haukat tulee pyyhkimään jäätä kaikilla suomisarjajoukkueilla. SIllä jos onnistuneen pelin pelannutta TUTOa vastaan hävitään vain maalilla, niin Haukat voitaneen julistaa jo Suomisarjan mestariksi :hymiö:
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO pelasi lähes koko ottelun kahdeksalla hyökkääjällä; siihen nähden joukkue pelasi ihan hyvin, ja oli minusta selkeästi lopputulosta enemmän kotijoukkuetta edellä. Mutta kyllä, Haukoilla oli 2-1tilanteessa tilanteita lisämaaleihin, jotka olisivat voineet muuttaa ottelukuvaa paljonkin. Nyt Arkionmaa väänsi pukukoppimaali,n kun Haukat eivät onnistuneet toisen erän lopussa siivoamaan kiekkoa keskialueelle.

Lisäksi ottelu oli kauden ensimmäinen puolelle joukkuetta, siihenkin nähden pidän suoritusta ihan hyvänä.

Suomisarjan mestaruuteen voi olla vielä matkaa, mutta nähdyn perusteella Haukoilla on kyllä edellytykset pärjätä.

JK. En ole turkulainen.
 
Boldattuun kohtaan voisin muuten olla ihan samaa mieltä, mutta koska TUTO ei tuota aika selkeää paremmuuttaan saanut vietyä maalipaikoiksi asti, sanoisin kuitenkin lopputulosta oikeudenmukaiseksi.

Joukkueet taitavat kuitenkin suhtautua näihin cupmatseihin lähinnä harjoitusotteluina joissa on edes jotain panosta, tämähän näkyi molempien joukkueiden kokoonpanossa. Näkemäni perusteella olettaisin, että TUTO ei edes ihan täysillä yrittänyt, paitsi kolmannen erän alkupuolen tulivat todella kovaa ja silloin Haukat oli kusessa. Tuon jälkeen Haukoilla alkoi bensa loppua eikä TUTOn lisämaalitkaan olleet kaukana. Erän lopussa sitten Haukoillakin oli paikkoja tasoittaa peli, mutta näin tällä kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös