TUTO Hockey 2016–2017

  • 166 046
  • 578

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Osaisikohan joku kertoa että mistä tuo homma kiikastaa vuosi toisensa jälkeen? TUTO kuuluu ja on kuulunut kuitenkin Mestiksen kärkiporukoihin materiaalinsa puolesta jo monina vuosina. Mutta joka kerta vähän samanlainen pannukakku. Kun Sport, Jukurit ja KooKoo lähtivät niin kaiken järjen mukaan TUTO:n pitäisi olla se "valtias". Aina tulee kuitenkin seuraavaa porukka joka ajaa ohi. Fasiliteetit ovat Mestikseen huippuluokkaa, pelaajat paperilla hyviä, valmentajia on kokeiltu monia kuitenkin viimeinen rutistus puuttuu joka vuosi? Kyllähän tämä pistää suoraan sanoen vituttamaan vaikka vielä enemmän ottaisi päähän jos olisi pelattu karsintapaikasta. No lätkitään nyt tuo pronssimatsi vielä ja sitten ihmetellään tuoko ensi kausi mitään uutta vai jatkuuko sama kirous jatkossakin?

Viimeisenä viitenä kautena TuTon taival on jo neljästi päättynyt himmeämpien mitalien peliin. Kyllähän tämä jo aika kummallinen tilasto alkaa olla. Edellisestä ja ainoasta mestaruudestakin alkaa olla jo se 10 vuotta aikaa. Pienet ovat erot monesti olleet ja jostain syytä ne eivät ole juurikaan suosineet TuToa. Monesti TuTo on kantanut jonkulaista suosikinviittaa myös harteillaan ja ehkä vastustajat ovat päässeet altavastaajan asemasta ammentamaan sitä ratkaisevaa lisäenergiaa. Ainoa mestaruus tuli ehkä Mestiksen ylivoimaisimmalla joukkueella silloin n. 10 vuotta sitten. Silloinnen joukkue iski 214 maalia runkosarjassa ja tämä taitaa yhä olla Mestiksen runkosarjan maaliennätys, vaikka pelien määrät ovat kasvaneet. Maalierokin Mestiksen runkosarjassa oli +121, mihin ei mikään joukkue ole vieläkään yltänyt.

Ehkä tässä tarvittaisiin joku uusi sateentekijä tai "Messias", joka johdattaisi TuTon uuteen mestaruuteen. Tarvittaisiin joku, joka voisi ratkoa näitä tiukkoja paikkoja. Jokereilla oli aikanaan Teemu Selänne, joka johdatti joukkueen uudelle tasolle, Tapparalla viime kaudella Patrik Laine iski pudotuspeleissä 10 maalia ja johdatti joukkueen mestaruuteen. Jospa TuTokin onnistuisi nyt löytämään uusia tähtiä, kun A-nuoretkin pelaavat taas Liigatasolla.
 

Probert24

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Montreal Canadiens (jo ennen Sakua)
Tuskin tämä on vastaus Oadien kysymykseen, mutta minusta meidän joukkuetta rakennetaan liikaa kulmissa pörrääjien varaan. Jotenkin tuntuu että Turkuun pesiytyi Jursinovin ajalta se jumalaton kulmissa pörrääminen/kiekon "hallitseminen" vaikka harvoin siletä maaleja tehdään. Runkosarjassa pärjätään tällä tyylillä kohtuullisesti, mutta pudostuspeleissä pelit menevät vääntämiseksi, eikä me pärjätä ´maalin edustalla, mistä kuitenkin suurin osa maaleista tehdään. Joka kentässä pitäisi olla yksi Juuselan tyyppinen joka uskaltaa ajaa maalille. Nyt varmaankin sohaisen taas jonkun varpaille kun minusta Toivanen on paljon tarpeellisempi kuin Virtanen joka ei vaan pärjää väännöissä. Virtasen kunniaksi täytyy kuitenkin todeta tapahtuneen kehitystä vaikka vielä se ei riitä tuloksen tekemiseen. Ensikaudella Virtanen dominoikin kentällä, kun nyt annoin kritiikkiä ;-)
Kaikesta huolimatta haluan kiittää joukuetta todellisesta yrittämisestä ja esitykset ovat olleet parempia kuin muutamana edellisenä kautena.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO 2016-2017: Pelaaja-arviot

Joukkueessa 2016-2017 vähintään 10 ottelua kokoonpanossa olleet pelaajat arvioidaan asteikolla 1-5 tähteä. Arvio tehdään suhteutettuna odotuksiin, ja onnistuminen pudotuspeleissä vaikuttaa arvioon nostavasti tai laskevasti.

Karolus Kaarlehto ****

Kaarlehto lähti kauteen kakkosmaalivahtina, mutta nousi syksyn myötä ykkösvahdiksi. Rauhallinen ja tasainen esiintyminen rauhoitti puolustusta. Kaarlehto hoiti päävastuun myös pudotuspeleissä, eikä TUTO:n kausi hänen esiintymisisiinsä kaatunut.

Kristian Järvinen **

Ykkösmaalivahdiksi kaavailtu Järvinen aloitti kauden hyvin, mutta hiipui syksyn edetessä. Kauden päätti loukkaantuminen.

Rasmus Rinne ****

Rinne hankittiin kauden loppupuolella Kaarlehdon aisapariksi. Isokokoinen maalivahti pelasi todella luotettavasti, mutta harmillinen flunssa pilasi ratkaisupelit. Ilman muuta onnistunut viime hetken hankinta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kristian Tuohilampi *****

Luottopakki, joka pelasi itsensä ensi kaudeksi liigaan. Luisteluvoimainen, molempiin suuntiin hyvä puolustaja. Pelasi läpi kauden hyvällä asenteella, ja oli kiistaton ykköspakki.

Niko Karhu *

Pakkijärkäle, joka on ollut joukkueen mukana jo vuosia. Tämän piti olla läpimurtokausi, mutta toisin kävi. Epävarmaa ja hapuilevaa pelaamista. Putosi kokoonpanosta ratkaisupelien aikaan. Taklaa jatkuvasti kädet ylhäällä, mikä johtaa rangaistuksiin.

Jere Karlsson **

Hyvin liikkuva tulevaisuuden lupaus. Vielä hiukan kevyt ja virhealtis Mestikseen, mutta ansaitsi ilman muuta esityksillään jatkosopimuksen.

Tarmo Reunanen *

Joukkueen ehkä suurin pettymys. Tuli suurin odotuksin, ja kausi alkoikin lupaavasti. Hiipui kuitenkin syksyn edetessä, ja putosi lopulta kokoonpanosta. Tarvitsee uuden alun uralleen jossain muualla.

Olli-Pekka Heinimäki ****

Tuli paikkaamaan pakkipulaa syksyn loppupuolella – ja oli kuuden pelaavan pakin joukossa loppuun asti. Tyylikäs, varmaotteinen puolustaja. Ei kovinkaan vaarallinen hyökkäyspäässä, mutta puolustajan perusasiat hoituvat laadukkaasti illasta toiseen. Monen fanin suosikki.

Petteri Nummelin ***

Superhankinta pudotuspelien alla. Pelasi pääosan ottelusta hyökkääjänä, kun TUTO:n puolustus oli varsin hyvin resurssoitu. Upeita rystylättyjä nähtiin, ja muutama laadukas lämäri. Usein kuitenkin Nummelinin aivoitukset yllättivät myös oman joukkueen, ja fyysinen peli ei maistu.


Samu Suominen *****

Joukkueen suurimpia myönteisiä yllättäjiä. Marginaalipakista luottopakiksi lyhyessä ajassa. + 20 runkosarjassa kertoo paljon, Suominen löi itsensä läpi ryminällä. Ensi kaudella Mestiksen suuria pakkiprofiileja.

Kalle Valtola ****

Toinen suuri yllättäjä. Tyylikäs, monipuolinen puolustaja. Valtolan voi heittää jäälle tiukoissakin paikoissa, päätä ei palele, vaikka kyyti on kovaa. 9+12= 21, TUTO:n puolustajien pistepörssin ykkönen.

Anssi Virkki ****

Kapteeni punertaa luotettavasti pelistä toiseen. Liike on rajallista, mutta ulottuvuudella, pelisilmällä ja asenteella tilanteet hoituvat useimmiten mallikkaasti. On kehittynyt todella luotettavaksi peruspakiksi, ja iskee myös pisteitä silloin tällöin.

Nico Vuorijärvi *

Alkukaudella joukkueessa esiintynyt luisteluvoimainen puolustaja. Putosi nopeasti pelaavasta kokoonpanosta ja siirtyi muualle pelaamaan. TUTO:n taso oli hänelle kerta kaikkiaan liikaa.
___________________________________________________________________________________________________________________________

Kalle Moisio **

Voimalaituri esitti parhaimmillaan neloskentässä oikein hienoja otteita, mutta pisteet jäivät vähiin. Moisio karvaa hyvin, eikä ota taka-askeleita. Kehitys on kuitenkin ollut hidasta, ja Mestiksen taso on Moisiolle haastava.

Tuukka Pulliainen ****

TUTO:n ikoni pelasi loppujen lopuksi hyvän kauden. Aloitusekspertti, jota ei turhaan kutsuta Professoriksi. Syötti kovasti maaleja, oma ratkaisuteho vähäinen. Vanhan Liiton sentteri hyvässä ja pahassa, älykäs pelaaja, jonka vauhti on verkkaista.

Joonas Toivanen **

Keskushyökkääjä, joka löysi itsensä kauden lopuksi nelosketjussa. Siellä sujui hetkittäin ihan mallikkaasti, mutta kokonaisuutena kausi oli suuri pettymys. Hyvällä asenteella liikkeellä, mutta kiekko ei tällä kaudella pomppinut sitten millään.

Mika Hyvärinen ***

Ikitsemppari, joka on kärsinyt loukkaantumisista. Vaisun kauden jälkeen löysi uuden vireen pudotuspeleissä. Pienikokoinen pelaaja, joka työntää itsensä ahtaisiin rakoihin ja taklaa railakkaasti.

Aleksi Rutanen **

Pitkältä pelitauolta takaisin tositoimiin. Pääsi hitaasti liikkeelle, mutta oli kuitenkin pelaavassa kokoonpanossa kauden loppuun asti. Osaa iskeä maalin paikan tullessa, mutta luistimiin tarvittaisiin lisää liikettä. Peliälykäs ja omaa korkean potentiaalin.


Aki Juusela ***

Voimalaituri, joka otti roolia kauden edetessä. Luistelee kokoisekseen hyvin, ja ajaa surutta maalille. Pisteitä kertyi kohtuullisesti, ja vastustajille runsaasti mustelmia. Voisi ensi kaudella olla Mestiksen parhaita laitureita.


Mikko Laine ****

Vauhtikone, joka tällä kaudella osui maaliin paremmin kuin aiemmin. 22+16=38, mutta enempäänkin olisi ollut mahdollisuus. Hukkaa paikkoja, mutta asenne on kiitettävällä tasolla. Ryntää kiekon perään hullun lailla, riippumatta tilanteesta tulostaululla. Omaa terävän laukauksen.

Markus Nurmi **

Tuli kauden lopuksi kokoonpanoon, ja hoiti oman ruutunsa kohtuullisesti. Liikkeeltään rajallinen, mutta asenteeltaan laadukas laituri on parhaimmillaan todellinen uhka vastustajan maalivahdille. Paremmalla luistelulla omaisi hyvä tulevaisuuden kiekkoilijana.

Atte Sillanpää *

Alkukaudella jonkin verran vastuuta saanut laituri hiipui syksyn edetessä pois kuvasta. Kookas, luisteluvoimainen – mutta kun ei onnistu, niin ei onnistu.

Tomi Wilenius ***

Aloitti hyvin, hiipui sitten, mutta heräsi uudelleen vauhtiin kauden loppupuolella. On kohtuullisen hyvä luistimilla, ja osaa laukoa lujaa. Kausi oli kuitenkin pettymys, maalimäärä puolittui edelliskaudesta.

Juho Virtanen ***

Pienikokoinen pörrääjä. Paljon vauhtia, mutta valitettavan vähän tehoja. Voi hyvinkin kehittyä oikein laadukkaaksi pelaajaksi Mestikseen, vaikka koko asettaakin rajoituksia.

Hannu Kuru ***

Kuru kehittyy kausi kaudelta, on nyt jo oikein hyvä pelaaja Mestikseen. Osaa iskeä maaleja, eikä asenteessakaan ole moittimista. Voi pelata pitkänkin uran tällä tasolla.

Aki Keinänen ****

25+24=49 oikeutti joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen. Osaa tehdä maalin läheltä ja kaukaa, ja laukaus on parhaimmillaan Mestiksen eliittiä. Heitetään jäälle kun maali pitää tehdä, ymmärrettävistä syistä. Kasetti kuitenkin pettää turhan usein, hölmöjä jäähyjä tulee kauden aikana liikaa.

Timi Lahtinen ****

Lainalaituri, jolle olisi ollut käyttöä kauden loppuun asti. Kookas ja röyhkeä, kaikin puolin joukkueelleen tärkeä pelaaja. Piste/peli – tahtiin, eikä edes jäähyherkkä. Lainamies viimeisen päälle.

Elias Karvonen ****

Lainamies, joka pelasi 10 ottelua TUTO:n paidassa, hyvillä tehoilla. Oli jatkuvasti vaarallinen hyökkäyspäässä, osoitti olevansa liigatason pelaaja. Ura ei varmastikaan jatku Mestiksessä.
 
Viimeksi muokattu:

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eipä tuohon mitään lisättävää ole. Pienestä oli tämä mennyt kausi kiinni. Mielenkiinnolla sitä odottaa ketkä jatkavat ja keille on jo katse kääntynyt muualle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös