TUTO Hockey 2015–2016 – mistä pelataan ja mitkä ovat panokset?

  • 197 607
  • 768

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Että semmoista dominointia, kolme tappiota putkeen. Mutta toisaalta Hokille ansaittu jatkopaikka, ei Hokki syyttä ollut runkosarjan kakkonen ja TuTo nippa nappa seitsemäs. Saisi Hokki mennä vaikka päätyyn asti.

Nyky-Mestis on muutenkin niin henkitoreissaan ja kabinettipelleilyjen, sarjasulkemisten ja farmitouhujen myötä niin muovinen ja epäkiinnostava, että eipä kauden päättyminen kovin kummoisia tunnelmia enää jaksa herättää. Linja on menossa ja mennyt yhä enemmän liigaseurojen pelaajien kierrätykseen ja tämä linja varmasti vahvistuu jatkossakin valmennuksellisten TPS-kytköksien myötä.

En muutenkaan pidä tästä nykysysteemistä, jossa ensin pelataan joten kuten seura pudotuspeleihin ja sitten SM-liigan runkosarjan päätyttyä ja/tai siirtorajan tuntumassa odotellaan liigapelastajia tai muita ihmemiehiä, jotka syrjäyttävät muut pelaajat. Pelaajia oli kauden aikana niin paljon, ettei kummoistakaan seurayhteyttä ja joukkuefiilistä syntynyt. Aniharvalle tuolla taitaa TuTon paita merkitä jotain muuta kuin ponnahduslautaa muualle tai tilapäiskeikkaa.

TuTo-sydämisiä on enää kourallinen, heistä Keinänen ja Pulliainen kärjessä viimeisinä mohikaaneina. Kun he lopettavat, saattaa tutolainen henki olla niin kateissa joukkueessa ja valmennuksessa, että arvotyhjiötä ei enää voida paikata mainospuheilla ja PR-tiedotteilla.

Saa nähdä mitä ensi kaudella sitten jääkiekon ja TuTon osalta koetaan ja nähdään.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Näin opettajana en malta olla antamatta päättöarvosanoja kuluneesta kaudesta. Peleistä eniten toiveitaherättänein oli Valkeakoskella elokuun alussa pelattu matsi: TUTO Hockey - Sibir Novosibirsk.

Mokket: Similä; 7. Joutui pelaamaan vuotavan pakiston alapuolella joten kyvyt eivät oikein päässeet esiin.

Hokkanen; 6. Sai vastuuta ehkä liian vähän mutta ei vakuuttanut.

Järvinen; 8. Intohimo voittamiseen ei ollut riittävä.

Kähkönen; 7. Imutti tilanteessa jossa ei olisi saanut imuttaa.

Pakit: Tuohilampi; 7. Välillä hyviä nousuja mutta pelin avaajana hidas ja monasti syötöt päätyivät vastustajan lapaan.

Karhu; 6. Ei se riitä että ajaa vastustajan välillä seinille. Pitäisi osata myös syöttää eikä aina heittää ristikulmaa.

Heinimäki; 9. Välillä tuli mokia mutta jätkä joka pelaa aina loppuun saakka ja joukkueelle.

Tuhkanen; 8. Toivottavasti ensi kaudella olisi osa joukkuetta alusta saakka.

Seikola; 8. Toi tiettyä rauhallisuutta mutta kaksi pelikieltoa kuukaudessa. Hmm?

Linke; 8. Hyllytys pleijareissa ei oikein auennut mulle.

Virkki; 8. Ylä- ja alamäkiä liian paljon


Hyökit: Moisio; 8. Miksei saanut enempää peliaikaa? Ei vissiin ollut Ikan suosikki.

Pulliainen; 9. Tuli kuvioihin aika myöhään ja jonkin aikaa kesti ennen kuin pääsi hommassa kartalle.

Tuomainen; 7. Pois nurkista kohti maalia.

Juusela, 7. Ei juur kehittynyt kauden aikana juurikaan.

Laine; 8. Tepsiläinen pelitapa edelleen taakka. Tekee omat kiemurat ja samalla jättää ketjukaverit epävarmuuden päälle.

Elomo; 6. Oliko hinta- ja laatusuhde kohdillaan? Tulee mieleen Sannin tuorein hittibiisi.

Taavitsainen; 8. Oli hyviä hetkiä, oli huonoja hetkiä

Sillanpää; 8. Jäi ilmeisesti myös Ikan takia liian paitsioon.

Lindsten; 8. Tiukan paikan tullen tepsiläisyys löi läpi. Omaa surffailua ja ylimielisyyttä ketjukavereita kohtaan.

Ollikainen; 8. Peliaika jäi aivan liian vähälle.

Kuru; 7. Numero kertokoon.

Keinänen; 8. Aikamoinen kausi. Ei päässyt hommasta kiinni kun ei ollut Tukea tarjoilemassa ja en sitten tiedä oliko pakin paikka se Kenin juttu.

Kulmala, 8. Tulevaisuuden kyky.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kesälomille, lompsista vaan. Varsin sekava kausi päättyi isoon pettymykseen, kun Hokkia ei saatu kellistettyä. Eväät siihen oivat olemassa, mutta haaveeksi jäi. Maalivahtipeli ei mennyt putkeen, puolustus vaikutti osin hitaalta ja kömpelöltä, hyökkäys ei ollutkaan kovin monipuolinen. Viime hetken rekrytoinneista osa oli floppeja, jne jne. Jaa niin, runkosarjan viimeisen ottelun puliveivaus jätti pahan maun suuhun,

Eli onhan noita syitä miksi kausi päättyi ennen aikojaan. Pitääkin pääsiäispyhien ratoksi raapustaa pelaaja-arviot, saa sitten ihan ajatuksella ruotia tekemisisiä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Olihan tuo taas tyly kohtalo TUTO-faneille. Oliko tää jo kolmas kausi peräkkäin, kun 3-1 ottelujohto kääntyy persiilleen? Tiedä mitä sanoisi, mutta tsemppiä jatkoon. Mielellään oltaisiin Turussa tultu käymään vielä. (ps. tää ei ollut minkäänasteista provoa)
 

Lätkä

Jäsen
Nyky-Mestis on muutenkin niin henkitoreissaan ja kabinettipelleilyjen, sarjasulkemisten ja farmitouhujen myötä niin muovinen ja epäkiinnostava, että eipä kauden päättyminen kovin kummoisia tunnelmia enää jaksa herättää. Linja on menossa ja mennyt yhä enemmän liigaseurojen pelaajien kierrätykseen ja tämä linja varmasti vahvistuu jatkossakin valmennuksellisten TPS-kytköksien myötä.

En muutenkaan pidä tästä nykysysteemistä, jossa ensin pelataan joten kuten seura pudotuspeleihin ja sitten SM-liigan runkosarjan päätyttyä ja/tai siirtorajan tuntumassa odotellaan liigapelastajia tai muita ihmemiehiä, jotka syrjäyttävät muut pelaajat. Pelaajia oli kauden aikana niin paljon, ettei kummoistakaan seurayhteyttä ja joukkuefiilistä syntynyt. Aniharvalle tuolla taitaa TuTon paita merkitä jotain muuta kuin ponnahduslautaa muualle tai tilapäiskeikkaa.

Tuhtia asiaa Musta Nuoli! Siin oli pari kappaletta, jotka näyttää, kuin allekirjoittanut olisi ne vääntänyt :)

Olen kirjoittanut samaa ja tulen kirjoittamaan samaa täst eteenpäinkin. Hiukan harmittaa, että asia on kokenut inflaation ja osa(mitä ilm. nuorimmasta väestä) alkaa tottua tähän nykymenoon. Kajaanissa tämä näkyy pahiten. Johtuuko, että sellaiset perinteet, kuin TuTolla on...puuttuvat. En tiedä, mutta onhan tällainen touhu aivan lapsellista puuhastelua. Hirveällä budjetilla todellakin puuhastellaan. Ei pienintä järkeä!

TuTo on seura, jonka farmihuorauspuuhastelut ottaa pahiten nuppiin. Joukkueella kuitenkin valtava historia. On liigaa, on divaria ja hurja määrä junioreja. Silti jonkun aivovamman seurauksena lähdetty TPS-kelkkaa. Sulaa hulluutta!!! Aivan varmasti joukkue olisi tuollaisella kaupungin koolla ja rahapohjalla pärjännyt itsenäisenä. En tiedä, mutta pidän herra Heseä pahanilmanlintuna. Ei kovin uskottavalta hänen sitoutumisensa TuToon ole ollut. Ei edes silloin, kun hän oli näyttävämmin TuTon touhuissa mukana. Ihan tosi...tutolaisia riittää, niin vanhoja, kuin uusiakin. Tutolaisuus kulkee suvussa ja sukupolvissa...älkää vittu antako tämä farmiperseilyn pilata maineikasta seuraanne, Pistäkää nyt viimeistään vastaan ja nostakaa kytkintä vitun TPS-fuusiosta!

Divarissa on tällä hetkellä tasan kaksi joukkuetta(SaPKo, Jokipojat), joka vaalii ja luo koko seurastatuksen itsenäiseen toimintaan. Toinen, tosin varauksella on Jokipojat. Savonlinnassa toiminnallisesti ja Joensuussa puolestaan luotetaan omiin junioreihin. Vähiin ovat tällaiset seurat käyneet. Tästä huolimatta...mallia näistä seuroista voi jokainen seura ottaa...
 

Oadie

Jäsen
Tässä seurassa ei vaan ole sitä voittamisen kulttuuria. Kolme kertaa putkeen 3-1 otteluvoitoista pataan. Onko tuo nyt enää mitenkään mahdollistakaan?? Pitääkö laittaa jääkiekkoliittoon anomus paras viidestä sarjasta. Josko sitten homma toimisi. Paska maku jäi taas niinkuin monen monituista kertaa aiemminkin. Lohtuna olkoon ettei nykyisin enää pelata niistä isoista asioista.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Silti jonkun aivovamman seurauksena lähdetty TPS-kelkkaa. Sulaa hulluutta!!! Tutolaisuus kulkee suvussa ja sukupolvissa...älkää vittu antako tämä farmiperseilyn pilata maineikasta seuraanne,
Ja mikähän aivovamma sinua vaivaa, kun et ymmärrä, vaikka se näillä Tovereiden sivuilla on monta sanottu, että Toverit ei ole Tepsin farmi. Siksi Tepsin jämät ovat pelanneet Savonlinnassa.

Itse olen pelannut Tovereitten junioreissa 70-luvulla ja poikani 2000-luvulla. Nuorimman 12-vuotiaan kanssa kävimme tälläkin kaudella katsomassa lähes jokaisen pelin. Hän pyörii hallilla kaveriensa kanssa ja minä omieni kanssa. Tämä kausi nyt päättyi ikävästi jo näin aikaisin. Ensi syksyllä taas hallille.

Eniten minua tässä kaudessa vituttaa Elomon päätös käydä tarkoituksella kakkosluokan joukkueella häviämässä runkosarjan viimeinen peli Jyväskylässä. Se oli täysin epäurheilijamaista ja taktisesti tyhmää kun vastaan tuli Hokki.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Eniten minua tässä kaudessa vituttaa Elomon päätös käydä tarkoituksella kakkosluokan joukkueella häviämässä runkosarjan viimeinen peli Jyväskylässä.

Tämä on kyllä asia joka on mietityttänyt minuakin kovasti, en millään voinut ymmärtää mikä juttu se oikein oli. Enkä ymmärrä edelleenkään. Kyllähän Hokki ja Jukurit oli ne kaksi joukkuetta joiden kohtaamista ensimmäisellä kierroksella olisi pitänyt todellakin yrittää välttää. En mielelläni puhunut tahallisesta tappiosta, enkä puhu edelleenkään, mutta ei se Kajaanin tappio junnuporukalla varsinaiseti mikään ihme ollut. Ihmeeksi olisi voinut luokitella sen, jos kolmen pinnan kanssa oltaisiin siltä reissulta kotiuduttu.

Täydellinen mysteeri. Enkä usko, että kukaan pystyy tätä mysteeriä avaamaan, paitsi Elomo itse.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täydellinen mysteeri. Enkä usko, että kukaan pystyy tätä mysteeriä avaamaan, paitsi Elomo itse.
Tuskinpa pystyy edes itse avaamaan, jos korvien väli on edelleen se kuuluisa seitsemän senttiä. Harmin paikka, kun Toverit putosi. Nyt näyttää Tepsilläkin huonolta ja olisi ollut mukava käydä Kupittaalla katsomassa pari peliä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mutta viime kaudella myös noustiin 1-3 tappioasemasta voittoon, LeKiä vastaan.

Totta, mutta sekin heijastaa TuTon melkoisen suurta alisuoriutumista pudotuspeleissä, sillä LeKi oli viime vuonna kuudes ja TuTo kolmas. Kuten monena aiempanakin vuotena, niin TuTolle on tuottanut valtavan suurta tuskaa punnertaa ns. altavastaajaa eli selkeästi heikommaksi noteerattua joukkuetta vastaan jatkoon puolivälierissä, ja sen jälkeen tuska on ollut vielä suurempi välierissä jossa finaalipaikka on jäänyt monen monta kertaa haaveeksi, koska joukkue ei ole myöskään kyennyt pudotuspeleissä vaadittavaan venymiseen.

Lehkosen viime vuosina tuntui, että kaikki paukut ladattiin runkosarjaan ja valmennus oli jotenkin aseeton pudotuspeleissä. Elomon kohdalla näytöt ovat vähäisemmät, mutta minuakin kaivertaa tuo tappion hakeminen runkosarjan viimeisellä kierroksella ja Hokin "valitseminen" pudotuspeleihin. Olisi se noutaja voinut tulla Jokipoikiakin vastaan, mutta kun kilpaurheilusta on kyse, niin tavoitteena tulisi olla runkosarjassa mahdollisimman hyvä sijoitus.

Kuten aiemminkin kirjoitin, niin minusta runkosarjan arvostus on nykyään laskenut suuresti ja sen merkitys vain vähenee tämmöisillä tempuilla, samoin kuin sillä, että runkosarjan jälkeenkin voidaan haalia pudotuspeleihin SM-liigan sateentekijöitä syrjäyttämään senhetkisiä pelaajia.

Jos se nyt minusta olisi kiinni, niin Mestiksessä ei edes pelattaisi mitään nykyisen muotoisia pudotuspelejä ainakaan nykylaajuudessaan vaan nimen omaan runkosarjalla olisi suurin merkitys ja niillä peleillä, joita katsojat ja seurafanit tulevat katsomaan arkena ja pyhänä pitkin pimeän syksyn ja talven. Nyt tuntuu, että runkosarja on vain kokeilualusta eri lainapelaajille ja että alkukauden voittojen tavoittelulla ei ole mitään väliä kun loppumetreillä voidaan käydä häviämässä otteluita junnukokoonpanolla.

Minä haluaisin, että sillä olisi joku merkitys, että joukkue esimerkiksi taistelee joskus marraskuussa hienon voiton kärkijoukkueesta tai pystyy venymään tiukassa paikassa tammikuun otteluruuhkassa, jotta sijoitus olisi mahdollisimman korkea ja sillä taattaisiin parhaat mahdolliset asetelmat jatkoon.

Sitä paitsi minulla on sellainen fiilis, että TuTon hyvin taistelleiden A-juniorien valmistautumista omiin pudotuspeleihin saattoi häiritä se, että osa pelureista lähti Jyväskylään pelaamaan vierastappioreissulle eikä saanut keskittyä omiin peleihinsä. Huonostihan niissäkin pudotuspeleissä sitten kävi, ja ehkä sekin osaltaan kertoo siitä, että seurassa ei sitä voittamisen kulttuuria kevään peleissä juurikaan ole.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Loppukauden osalta ei paljon voi sanoa, mutta koko kauden osalta voi suoraan sanoa sen olleen pettymys. Kaudesta jää mieleen vaihtuvat kokoonpanot, maalivahtien vaihtuvuus ja tietysti valmentajan vaihtuminen. Runkosarjan 7 sija oli kyllä alle odotusten. Olisiko lopussa pitänyt lähteä parantamaan sitä? Totta kai. Voittamisen tahtoa pitää aina osoittaa. Olisiko pelit jatkuneet? Sitä ei varmuudella voi sanoa. Nyt siis odottamaan seuraavaa kautta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Joo, kyllä tuo Jyväskylä- juttu samanaikaisesti ihmetyttää ja vxxxxxx. Mitä tolla kokoonpanolla haettiin? Kokemusta A-junnuille pleijareihin? No, lopputuloksena kesäloma sudden death- tyyppisesti. "Tärkeiden" pelaajien loukkaantumisriskin minimointia? Hiukan tulee tommonen sopupeli- fiilis ja mahtaakohan jääkiekkoliitto ottaa asian tutkintaan? Voitolla oltaisiin voitu saada SaPKo vastaan.
 

Tarasov

Jäsen
Olen samaa mieltä edellä kirjoittaneiden kanssa Jyväskylä-jutun järjettömyydestä. Sillä päätöksellä aiheutettiin kaksi huonoa asiaa: Edustusjoukkueen viidennen sijan menetys ja siten helpoimman vastuksen saanti puolivälieriin. Sekä samalla A-junnujen omien loppupelien pilaaminen.
 
Kakkua tuli Aittolalle 10 ottelua ja TuTo Hockeylle 2000 euroa. Tässä lainaus Erotuomariraportista.

Ottelun päätyttyä, tuomariston poistuessa jäältä, joukkue A:n toimihenkilö (Elmo Aittola) odottaa tuomaristoa koppikäytävällä, pukuhuoneen edessä. Tuomariston tullessa paikalle hän aloittaa kovaäänisen arvostelun: ”Vittu te olitte paskoja tänään, teinä menisin katsomaan tätä touhua peilin eteen. Vittu, hävetkää!”. Tuomaristo kehotti Aittolaa poistumaan useaan otteeseen ja järjestysmies seurasi tilannetta sivustakatsojana. Aittola kuitenkin jatkoi itseään toistaen alatyylisten ilmaisujen huutelua tuomaristoa kohtaan. Hallin järjestysmiehet olivat tuomariston ja Aittolan välissä, eivätkä reagoineet Aittolan purkauksiin, vaikka PT:t heitä tilanteeseen puuttumaan kehottivat. Tuomariston mielestä tilanne oli asiaton ja tunkeileva, jonka järjestyksen valvojat olisivat voineet ehkäistä. Hetken kuluttua tuomaristo pääsi vihdoin koppiin. Aittola poistui paikalta pian tämän jälkeen kovaäänisesti suutaan soittaen ja perään huudellen.

Hetken kuluttua, n. 5 min päästä, tuomariston istuessa kopissaan, Aittola avaa tuomarikopin oven koputtamatta ja heittää nipun banaaneja kopin lattialle huutaen samalla: ”Tässä apinoille banaaneja!”. Sitten hän sulki kopin oven ja poistui paikalta.

Elmo Aittola on ollut väliaikaisessa toimintakiellossa la 26.03. ottelussa Hokki – TUTO Hockey. Loput yhdeksän (9) ottelua toimintakiellostaan Aittola kärsii ensi kauden alusta lukien.

Koko juttu Mestis

Tämä oli päivän piristys!

EDIT Piristyksellä tarkoitin, että kuitenkin liitto reagoi tuohon typerään käytökseen. En siis pidä tekoa hauskana, ettei jää kannastani sellaista kuvaa. Vastuullinen organisaatio ulostaisi moisen mannekiinin.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kyllähän tuo kahden tuhannen euron arvoista oli. Ika haukkui joskus ottelun jälkeen linjatuomari Jokista simpanssiksi ja nyt lensivät banaanit. Mitä seuraavaksi? Voisihan joskus katsomostakin pelin jälkeen lentää banaaneja jäälle, jos tuomarit ovat tuominneet huonosti. Harkitsemisen arvoinen asia.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Toivottavasti banaanit olivat mätääntyneitä. Sen verran luokatonta oli tuomarityöskentely Turussa kautta puolivälieräsarjan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sinällään aika poikkeuksellinen tilanne josta on huumori kaukana vaikka mukahauskaa onkin. Yleisön huutelu ja pelin aikana pelaajien ja valmentajien hermoilut ovat yksi asia. Mutta ei jumalauta seuran toimihenkilöllä ole minkäänlaista asiaa tuomareille uhota pelin jälkeen. Ei sitten minkäänlaista. Jos ei tuon vertaa kykene käyttäytymään vaikka on noin vastuullisessa tehtävässä niin joutaisi lopettaa hommat kokonaan. Rangaistus on aivan naurettava, mitä merkitystä pelikiellolla on urheilutoimenjohtajalle? Ei mitään. Sakkoa olisi saanut tulla reilusti enemmän tai pari kotimatsia olisi pitäny pelata ilman yleisöä.

Järjestävän seuran tehtävä on taata tuomareiden turvallisuus ja rauha ottelutapahtuman yhteydessä kaukalon ulkopuolella.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Sinällään aika poikkeuksellinen tilanne josta on huumori kaukana vaikka mukahauskaa onkin. Yleisön huutelu ja pelin aikana pelaajien ja valmentajien hermoilut ovat yksi asia. Mutta ei jumalauta seuran toimihenkilöllä ole minkäänlaista asiaa tuomareille uhota pelin jälkeen. Ei sitten minkäänlaista. Jos ei tuon vertaa kykene käyttäytymään vaikka on noin vastuullisessa tehtävässä niin joutaisi lopettaa hommat kokonaan. Rangaistus on aivan naurettava, mitä merkitystä pelikiellolla on urheilutoimenjohtajalle? Ei mitään. Sakkoa olisi saanut tulla reilusti enemmän tai pari kotimatsia olisi pitäny pelata ilman yleisöä.

Järjestävän seuran tehtävä on taata tuomareiden turvallisuus ja rauha ottelutapahtuman yhteydessä kaukalon ulkopuolella.

Kyseinen herra toimi ainakin menneellä kaudella A-nuorten valmentajana ja jos jatkaa tuossa hommassa ensikaudella, niin silloin sillä on merkitystä.
En tähän muka hauska-juttuun mukaan, koska minustakin tietty raja palautteen antamisessa pitää olla. Tappiot pitää vaan kestää ja antaa palaute mulla tavalla. Siihenkin kai on keinot.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tamminen ja Lehkonen ovat saaneet näköjään aika tiukasti juurtumaan Turkkuun tuon asenteen, että "tuomarit aina meitä vastaan". Ei voi kun ihmetellä.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Täynnä luusereita tuo TUTOn organisaatio. Miehet vaihtuu, mutta yksi asia pysyy: urheilulliset arvot ja toimintamallit eivät ole kovin vahvoja. Se tuntuu realisoituvan joka kevät.

Sori. En vain pysty arvostamaan tuollaista käytöstä, ja ei ollut edes ensimmäinen kerta tältä TUTOn urheiluyksikön "keulakuvalta".
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Järjestävän seuran tehtävä on taata tuomareiden turvallisuus ja rauha ottelutapahtuman yhteydessä kaukalon ulkopuolella.

Kiinnitin raportissa huomion siihen, että järjestysmiehet eivät puuttuneet tähän mesoamiseen millään tavoin. Tuntuu melko erikoiselta ja tuomareilla on varmasti ollut jonkinlaista syytä pelätä jopa oman turvallisuutensa puolesta. Seuran toimihenkilön raivon vielä jollain lailla ymmärtää, mutta järjestysmiehet eivät tässä sopassa ole kyllä lainkaan olleet tilanteen tasalla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Järjestysmiehillä lienee ollut pelko siitä ettei makkaralippuja ja keltaisia liivejä enää heru jo pomoa aletaan rauhoittelemaan. Näinhän ei saisi olla mutta helposti on.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tuntuu melko erikoiselta ja tuomareilla on varmasti ollut jonkinlaista syytä pelätä jopa oman turvallisuutensa puolesta.
Täällähän ovat jo jeesustelijat koolla. Päätös perustuu ainoastaan Räsäsen ja Väyrysen raporttiin. Aittolan eikä järjestysmiesten näkemystä tapahtumista ei ole kysytty
Putinin Venäjälläkin syytetty saa kertoa oman näkemyksensä tapahtumien kulusta ja todistajia kuullaan.

Kun tietää, miten Räsänen ja Väyrynen tuomitsivat niin ehkä heidän kanteluraporttiinsakaan ei voi täysin luottaa. En ihmettelisi, vaikka banaanit olisivat olleet heidän omiaan. Jos tuomareilla on paskasti vihelletyn pelin jälkeen paskat housuissa yhden miehen verbaalisesta tunteen purkauksesta, vaikka järjestysmiehet ovat välissä, kannattaisi ehkä siirtyä viheltämään tyttöjen pelejä.
 
Raportin mukaan Aittola on antanut peräti kirjallisen vastineen. Lue penaz rapsa ensin. En tiedä lukiko siinä pelkästään Chiquita, vai kykenikö hän runoilemaan pitempääkin värssyä. Mahdollisuus hänellä on kuitenkin ollut näkemyksensä antaa.

Ei Aittolan käytöstä saa mitenkään käännettyä hyväksyttäväksi, vaikka kuinka yritettäisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös