Turpaan tuli, että pätkähti!

  • 5 107
  • 27

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Turpaan tuli. Kiitos kuitenkin kaudesta HIFK. Nyt vituttaa, mutta tosiaan ensi kaudella uudestaan.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hyvä kausi, mutta parempi voitti. Ei tässä nyt oikein muuta irtoa.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappio vituttaa, surettaa, ja masentaa tällä hetkellä ihan helvetisti.

Mutta onhan kakkostila oikeasti helvetin hyvä suoritus sekin. Stögö & kumpp. nostivat meidän IFK:n sille tasolle missä pitääkin olla.

Tapparalla oli molari lopulta snadisti kovemmassa vireessä, ja yksi tulevaisuuden megastara. Muuten ne ei pärjänneet meidän jengille mitenkään, paitsi rikkomalla sääntöjä jatkuvasti ja täysin häpeilemättä ja ilman että tuomarit teki asialle yhtään mitään. Tää on mun päällimmäinen fiilis. Ei jäänyt meidän jengiltä mitään hävettävää.

Löytyy analysoitavaa ja kritisoitavia pelaajia, mutta mä en tällä hetkellä jaksa edes ajatella mitään sellaista. Helvetin ylpeä olen koko meidän jengistä. Jokainen äijä on hopeamitalinsa ansainnut. Aika vitun laiha lohtu se on tällä hetkellä itse kullekin, myös faneille, mutta ehkä se jossain vaiheessa alkaa tuntua joltain.

En mä keksi mitään järkevää sanottavaa nyt. Tekis mieli itkeä. Taidan vetää tiistaikännit ja unohtaa koko jääkiekon ainakin pariksi viikoksi. Palataan asiaan kesällä.

Varmaan jossain vaiheessa muistellessa tää tuntuu aika hienolta kaudelta.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Voi hesus että voi vituttaa toi viimeisen hetken tilanne. Kaks sekkaa lisää niin nyt odotettais jatkoaikaa. Ei voi mitään. Kova tsemppi oli. Kiitos jengille ja ensi vuonna sitten päätyyn saakka
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Urheiluhistoria tuntee väärin menneitä videotuomioita esimerkiksi kriketissä, mutta tuskin tämä oli sellainen. Jos peliaika oli loppu, niin sitten se oli. Olihan tuossa muitakin paikkoja ja täysin hoidettavissa ollut peli.

Olisi kyllä ollut hauskaa, jos tämä olisi mennyt jatkoerään. Se oltaisiin hoidettu ensimmäisestä tai toisesta hyökkäyksestä ja perjantaina olisi ollut 3-0 taululla vartin jälkeen.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Eittämättä tuo lopun pari sekunttia ja puhelin oli yksi hirveimpiä hetkiä mitä olen kokenut kiekossa. Tuollainen viimeinen toivonkipinä tohon päälle...huh huh....Ei voi mitään.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vituttaa ja toisaalta on helpottunut oli siitä että tämä piina on ohi. Ilta oli pilalla kaksi viikkoa sitten kun finaalivastustaja selvisi. Valitettavasti vastustaja oli juuri niin vittumaisen paha kuin aina ennenkin. Eihän IFK:lla lopulta ollut mitään jakoa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Ei tässä nyt niin pahasti turpaan tullu. Olen ylpeä Jengin esityksestä!
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän IFK:lla lopulta ollut mitään jakoa.
Paskan vitut.

IFK oli HELVETISTI parempi joukkue sarjan alussa ja VÄHINTÄÄNKIN tasaväkinen joukkue sarjan lopussa. Matsit ratkesi aina yhdellä maalilla, joskus tuomareiden avustuksella, ja ihan vitun rikkonaisesti puolin ja toisin.

Kuudesta ottelusta Tappara oli minun kirjoissani oikeasti parempi ehkä kahdessa (4. ja 5. peli).

Tällaista alentuvaa "kyllähän me oltiin ihan paskoja" bullshittiä ei todellakaan tarvitse alkaa uskotella itselleen. Kyllä meidän jengi oli oikeasti hyvä. Ollaan ylpeitä!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
IFK oli HELVETISTI parempi joukkue sarjan alussa ja VÄHINTÄÄNKIN tasaväkinen joukkue sarjan lopussa. Matsit ratkesi aina yhdellä maalilla, joskus tuomareiden avustuksella, ja ihan vitun rikkonaisesti puolin ja toisin.

HIFK oli todella hyvä ensimmäiset pelit, mutta Tappara kyllä käänsi sarjan selkeästi loppua kohden. Ensi vuonna uusiksi.
 

Johan Kesti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tarvi kyllä meidän hävetä yhtään tätä hopeaa! Kiitos HIFK:n koko joukkue ja valmennustiimi ja ennenkaikkea fanit! Huikea meininki oli hallissa läpi pudotuspelien, tack!

Parempi voitti.
 

Lädärt

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Paskan vitut.

Tällaista alentuvaa "kyllähän me oltiin ihan paskoja" bullshittiä ei todellakaan tarvitse alkaa uskotella itselleen. Kyllä meidän jengi oli oikeasti hyvä. Ollaan ylpeitä!

Juuri näin. Tän takia kiekko on hieno laji. Välillä kyse on millisekunneista ja jännitystä riittää aina summeriin asti. Välillä voittaa ja välillä tulee kuokkaan. Tällä kertaa ei naurata, mutta ylpee saa olla. Hyvä jengi, viihdyttävä pelitapa ja maailman kaunein seura! Syksymmällä sit taas Nordikselle, mut välissä kauneimman matseja vihreällä alustalla.

Chin up!
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Paskan vitut.

IFK oli HELVETISTI parempi joukkue sarjan alussa ja VÄHINTÄÄNKIN tasaväkinen joukkue sarjan lopussa. Matsit ratkesi aina yhdellä maalilla, joskus tuomareiden avustuksella, ja ihan vitun rikkonaisesti puolin ja toisin.

Kuudesta ottelusta Tappara oli minun kirjoissani oikeasti parempi ehkä kahdessa (4. ja 5. peli).

Tällaista alentuvaa "kyllähän me oltiin ihan paskoja" bullshittiä ei todellakaan tarvitse alkaa uskotella itselleen. Kyllä meidän jengi oli oikeasti hyvä. Ollaan ylpeitä!

No joo, lähetin viestin ehkä liian nopeasti. Kokonaisuudessaan olen tottakai helvetin ylpeä tästä joukkueesta. Ja finaalipaikan saavuttaminen on aivan loistava suoritus ilman muuta!

Mutta kuten kirjoitin, kyllä IFK lopulta - viime tiistain jälkeen - oli aika aseeton Tapparaa vastaan. Näin minä sen näin, enkä halua asiasta kiistellä. Huomattavasti parempaa analyysiä kirjoitti @Apassi , jonka kanssa olen kyllä samaa mieltä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Koko finaalit, järkyttävä rimanalitus liigalta tuohon paikkaan ei jättänyt hyvää makua kaudesta, mutta sille ei enää voi mitään. Katsotaan ensi kaudella mitkä fiilikset, IFK tottakai tärkeä aina, mutta jos liiga jatkaa samaa päätöntä paskaa niin ei huvita varmaan tunkea rahaa enää tuohon. Säännöt peliin ja kurinpito kuntoon niin siitä olisi Liigan hyvä lähteä liikkeelle.

Nyt on tyhjä olo kyllä...
 

Doforos

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors, LA Kings, MMÅ
Tyhjä olo. Pettymys, suru. Tykkäsin todella paljon tämän kauden jengistä. Fiilis, että moni tulee lähtee ja ensi kaudesta ei muutenkaan hirveämmin tietoa. Enkä edes halua ajatella ensi kautta, vietetään kesä nyt ensin ja sitten uudestaan hakemaan latausta.

Kova pettymys, piti olla meidän kausi. Vakuuttava runkosarja, lopulta vakuuttavasti Pelicans ja JYP jaloista pois. Kaikki ne nuoret kehittyneet, täsmähankinnat, tämä jatkuvuus mikä nyt oli viime kaudesta. Kaikki nyt ohi. Tyhjä olo.
 

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Pettymys tottakai valtaisa tällä hetkellä mutta ylpeä voi kyllä olla tämän kauden jengistä. Eikä vähiten Liigan viihdyttävimmän stögö-kiekon ansiosta.
Vain mestaruus kelpaa ensi vuonna!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Harmittaa sekin, että meitä pidettiin ja pidetään ylimielisinä stadilaisina. Fakta on se, että se suosikin viitta harteilla oltiin eli odotukset olivat oikeutettuja eivätkä mitään ylimielisyyttä.

Vielä viikko sitten tämän piti mennä eri tavalla ja sillä ei ole ylimielisyyden kanssa mitään tekemistä. Nyt vain kävi sitten näin.

Historiankirjoihin jää se, että jättisuosikkina kaaduttiin. Oman pelin sekoaminen ei johtunut siitä asemasta myöskään, tässä oli monta tekijää.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tsemppiä Stadiin!

Aika suoraselkäisesti toimitte myös tappion hetkellä (pl. tuo edellisen pelin käsittämättömät mittasuhteet saanut episodi), siitä pisteet koko jengille!

Täytyy muistaa, että tietynlainen rutiini hämmentävän usein kääntää nämä pitkät sarjat rutonoituneemman eduksi. Kärpät siitä oiva esimerkki, Tapparakin todella karun 3 hopean putken kautta kasvoi voittajaksi. Jännä nähdä syntyykö vastaava pidempi menestyksen jakso nyt Helsinkiin. Miettikää hetki vertailun vuoksi, että tämä olisi ollut teille se 4. kerta peräkkäin finaaleissa. Vaikken Tapparaa symppaakaan, niin olisihan se ollut tamperaiselle itsetunnolle infernaalinen katastrofi hävitä 4. kerta putkeen. Teille putkin on tasan 1:n mittainen.

Hieno kausi joukkueelta ja tsemppiä sinänsä luonnollisen vitutuksen keskelle!

Jupa
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vituttaahan se. Sama tulos Tapparaa vastaan kuin viime vuonna. Nyt rosteri oli parempi ja samanlain näytti sarjan puolivälissä, että IFK vie. Paskat.

Sitä on turha nyt uskotella itselleen, että ei tässä ollut mitään jakoa. Todella tiukkoja tappioita yhtä lukuunottamatta kaikki. Mutta toki tiukkoja pelejä pitäisi pystyä voittamaan ja paikoista välillä tekemään. Tähän ei pystytty ja sillä hyvä.

Eniten harmittaa, että tästä on hankala saada sellaista "ensi kaudella tullaan vahvempana" fiilistä kun joukkueen kärki hajoaa ympäri maailmaa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Eniten harmittaa, että tästä on hankala saada sellaista "ensi kaudella tullaan vahvempana" fiilistä kun joukkueen kärki hajoaa ympäri maailmaa.

Niin hajoaa kärki, mutta niin se hajoaa muillakin joukkueilla. Jos huhutut pelaajat pitävät paikkansa, niin hyvältä näyttää. Ramun lähtö kirpaisee kylla pahasti, mutta kyllä ensi kausikin lupaavalta näyttää.

Nyt hävittiin, mutta ei oteta tätä tavaksi, eihän.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Kylläpäs oli surkea kausi jälleen kerran. Koko runkosarja pelkkää tylsää läpsyttelyä pelistä toiseen ja lopulta playoffsitkin päättyivät mahalaskuun osittain tuomareidenkin takia. Tuo on kyllä todella noloa liigalle. Koskaan ei saada tietää kumpi olisi ollut parempi JOS tämä viidennen pelin selkeä väärä vaihto olisi vihelletty. Saatana että voikin vituttaa!
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Everything is over!

_
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vituttaa mutta, yllättävän vähän. Hieno kausi kaiken kaikkiaan. Historian ensinmäinen runkosarja voitto otettiin ja se jää historian kirjoihin, tosin sillä kirjalla voi tällä hetkellä pyyhkiä persettä. Tulee hetki kun sitäkin muistellaan lämmöllä. Tuomarilinjaan on otettu jo tarpeeksi kantaa, siitä en jaksa enää jauhaa, ennen seuraavaa kautta.

Muutama avainpelaaja lähtee mutta, sinne jää kyllä sellaisia kavereita joiden varaan on hyvä rakentaa, Stögö kiekko tulee olemaan ensi kaudellakin valttia ja mikä parasta HIFK pelaa ensi kaudellakin näyttävää lätkää. Kiitos vielä koko joukkueelle, juurruitte sydämeen jotenkin erityisen paljon, tulen aina muistamaan tämän joukkueen! Kiitos siitä! TÄÄ ON MUN IFK!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös