Rakkaan Turkuhallimme asioista puhutaan jo parinkin otsikon alla. Hallin käyttö ja johtaminen antaa kuitenkin aihetta kommentoida muutakin kuin liikennejärjestelyjä, kun kyseinen laitos on kiinteästi Tepsin kanssa yhteydessä. Ainakaan otsikko ei huku massaan täällä Tepsin sivulla. Muualla kun aihe tuskin intohimoja herättää. Siksi avaan keskustelun täällä.
On hienoa, että kaupunki ja yksityiset rakensivat Turulle moisen jääpalatsin. TPS:lla on loistavat harjoitusolosuhteet ja pelipaikka ja turkulaisia katsojia hemmotellaan upeilla puitteilla. Tehtiinkö hallia kuitenkaan pelkästään Tepsille? Ainakin minulle tulevaan postiin kyseisestä laitoksesta on merkitty lähettäjäksi Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli. Käyttötarkoituksia pitäisi siis olla useampiakin?!?
Kävin tänään sattumoisin Turkuhallin nettisivuilla katsastamassa tulevan syyskauden tarjontaa. Kovien esiintyjien konsertit ja jääkiekon ulkopuoliset tapahtumat olivat vähissä. Jokavuotiset Tattoo -sotilasmusiikkitapahtuma ja kristillinen nuorisotapahtuma Maata näkyvissä-festarit sieltä tulivat vastaan. Samoin paikallisten musiikkiluokkien perinteinen joulukonsertti ja tangoväen Sinitaivas -tapahtuma ja Itsenäisyyspäivän aaton tanssit.
Tuota Sinitaivas tapahtumaa lukuun ottamatta muut ovat luullakseni itse halunneet tulla Turkuhalliin tapahtumineen. Miksi ihmeessä kyseinen yhtiö sitten pitää palkkalistoillaan markkinointihenkilökuntaa? Montako ihmistä tarvitaan kirjoittamaan sopimus alle Tepsin kanssa? Hartwall Areenan kyydistä on pudottu ja pahasti. Lattialle saakka.
Soitin asiasta toimitusjohtaja Reijo Paksalille, itsellänikin kun on kytkös kyseisen hallin kanssa. Vastauksena kriittisesti esittämääni kysymykseen tapahtumien olemattomuudesta jääkiekon ulkopuolella saatua vastausta en edes viitsi kommentoida. Sitten tuli selityksenä Welldonen haluttomuus järjestää tapahtumia Turkuhallissa. Puhelun nauhoitin.
Jos vastuuhenkilöt eivät katso voivansa hoitaa nähtyä paremmin velvoitteitaan, olisi mahdollisesti aika vetää johtopäätökset? Busineksessa onnistuminen kun mitataan tuloksen, ei itkun ja valituksen mukaan. Tietysti tilanteesta on vastuussa koko markkinointiryhmä, eikä missään nimessä kukaan yksin.
Ainakaan minä en ole tyytyväinen ohjelmiston sisältöön. On erittäin ikävää joutua arvostelemaan miellyttävien ihmisten tekemisiä. Tässä asiassa on vaan pakko ja rajaan kaiken arvostelun pelkästään tapahtumien puutteeseen ja siitä vastuussa olevien tekemisiin asian tiimoilta.
Sen ymmärrän varsin hyvin ,ettei TuTo pelaa hallissa. Mielelläni joukkueen tosin siellä näkisin. Jos varaa ei ole, niin ei ole. Tässäkin tosin saattaisi olla kaupunginisillä säätämistä, sillä tupla määrällä tapahtumia voisi Tepsinkin rasitusta keventää. Näin maalaisjärjellä ajateltuna. Tämä ei tietenkään ole Turkuhallin johdon päätettävissä oleva asia.
Kallista vastiketta aitioistaan maksavat yritykset ja yksityiset eivät voi olla tyytyväisiä nykyiseen menoon. Eipä ole juuri Tepsin tekemisten lisäksi vieraille näytettävää. Palloseurallekin olisi oleellisesti edullisempaa, mikäli Turkuhalli tulisi tutuksi muillekin kuin jääkiekosta perustaville katsojille. Joku voisi vaikka vahingossa päätyä lätkämatsiinkin.
Yhtä kaikki, Welldonen Johan Hollsten soitti ja kertoi ainakin heillä olevan halun järjestää tulevaisuudessa tilaisuuksia Turkuhallissa. Toivottavasti tämä erinomainen ja toimiva organisaatio tuo Turkuun muutakin nähtävää kuin ikinuoren Tomppa Jonesin. Kyllä se Clapton Turkuhallinkin täyteen vetää!
Tässä linkki Elyseen tapahtumiin.
http://www.turkuhalli.fi/index2.cfm
Edit: typo

Viimeksi muokattu: