Meillä piti opetella soittamaan Ukko Nooa noilla koulun muovisilla nokkahuiluilla, ja tietenkin luokan edessä seisten siten, että koko luokka pääsi arvostelemaan soittotaitoa (tai minun kohdalla taidottomuutta). Minun kohdalla nämä vuosittaiset soittokokeet päättyivät yleensä ensimmäisten puhallusten jälkeen opettajan tylyääniseen pyyntöön lopettaa soittaminen.
vlad.
Minun piti yrittää soittaa samaista Ukko Nooaa pianolla, ja siitä ei tullut hevoa eikä vittua. Lopulta päädyin hakkaamaan koskettimia kuin seonnut Liberace, kunnes opettaja käski pois estradilta. Siihen kutakuinkin päättyi musiikillinen urani. Laulupuolella se jatkui sentään luokan edessä suoritetulla pakkoyksinlaululla, jonka korvasin (kuten 80% luokkani pojista) vanhalla Aasi pitää porkkanasta -klassikolla:
Aasi pitää porkkanasta
Porkkana ei aasista
Hiiaa! Hiiaa!
Aasimainen tarina!
Ei ollut minusta 80-luvun Idols-tyrkkyjulkkikseksi, lapsineromuusikoksi tai unelmien tähtisolistiksi. Ennemmin olin syntyjään humpparaakki.
Aasi pitää porkkanasta -hitti taitaa edelleen olla ainoa laulusanoitus, jonka muistan ulkoa kokonaan. Muista biiseistä muistan vain säkeistön sieltä täältä.
Toki opin koulussa paljon muutakin, kuten yläasteen saksantunneilla litaniat "aus bei mitt nach zeit von zu" sekä "an auf hinter in neber über unter vor zwischen", joita päntättiin mantroina ulkoina kieliopin poikkeussääntöjen myötä. Yhtään mitään käytännön oppia ei noilla tunneilla ollut, ja natsihenkinen vanha ämmänkurppa sai minut moneksi vuodeksi kammoksumaan saksaa, mikä on ollut ikävä asia, sillä pidän Saksasta ja saksalaisesta kulttuurista.
Kun olen kieltä myöhemmin yrittänyt ottaa edes vähän haltuun aikuisiän kertauskurssin yms. myötä, niin en silti rohkene saksaksi juuri mitään sanoa, koska päääni sisään on iskostettu armoton pelko kielioppivirheitä vastaan ja varmuus siitä, että jos teen virheen, niin kiukkuinen, halveksiva kuusikymppinen natsimatami naurahtaa julmasti ja alkaa tivata "warum? warum?" kuten opettajallani oli tapana kun joku käytti väärää muotoa tai sanaa. Hän hoki tätä niin kauan, että joku oppilas kertoi missä oli menty vikaan. Tämä ilmeisesti sitten kannusti elävään dialogiin ja kielen puhumiseen, kun sai paska jäykkänä pelätä omaa vuoroaan ja olla ennemmin täysin vaiti kuin yrittää sanoa yhtään mitään.
Onneksi myöhemmässä elämänvaiheessa saksalaiset pornoelokuvat ja natsiaiheet pelastivat paljon, vaikka niistä ei ehkä niin paljon käytännön arkisanastoa heru.