Tuomaisen taklaus Tappara-Lukko pelissä

  • 5 400
  • 28

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tuomaisen taklaus herättää varmastikin tunteita. Saako liigassa enää oikeasti taklata vai riittääkö jo pelkkä ohiluistelu rangaistukseen. Käsittämättömältä tuntuu jos liiga alkaa moisista enemmänkin rankoa.
 
Toivoisin tapahtumasta video klippiä, jotta voisi rehellisesti tarjota ne pari senttiä asiaa, mitä tapahtuman johdosta voi tarjota. Lukemani perusteella odotan jotain Jody Shellyn Jyppiajan taklauksen luokaa, eli täysi vitsi rangaistuksen osalta.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän tuo mikään taklaus edes ollut. Pieni kevyt töytäisy, josta huonolla tuurilla seurasi 5+prk. Valitettavasti sääntökirjan mukaan tuo taisi mennä. En usko, että Angell olisi kaatunut laitaa päin ilman Tuomaista. Angell vastaanotti juuri jalkoihin tullutta syöttöä ja tasapaino oli heikoimmillaan. Etäisyys laitaan oli juuri pahimmilaan ja jotain meni rikki. Ymmärrän kyllä lukkolaisten epäuskon tuomion suhteen, mutta valitettavasti joskus myös vahingoista tulee rangaistus.

Mutta ei ole huolta pelikiellon suhteen. Tuosta EI voin antaa mitään ylimääräistä. Onneksi myös Salminen oli tätä mieltä eikä antanut ottelurangaistusta.

Ja ylläoleva siis ainoastaan videotaulun ja erätauolla tv:sta katsottuna. Canalin kuvatarjonnasta en päässyt nauttimaan. Jos sitä kautta saadaan tarkempaa materiaalia, mielipide voi muuttua.
 

axe

Jäsen
Lukemani perusteella odotan jotain Jody Shellyn Jyppiajan taklauksen luokaa, eli täysi vitsi rangaistuksen osalta.

Ihan ekana että Shelley-taklaus ei ollut törkeä eikä ison rangaistuksen arvoinen, mutta vertailu on vain kertomaan suhteista: Jos Shelleyn taklaukselle annettaisiin "törkeysarvo" 100, niin Tuomaisen törmäys oli 4.

Ja siitä huolimatta tuomaripuoli pystynee perustelemaan ja ainakin julkisesti hyväksymään suihkutuomion, koska vastapuoli kuitenkin loukkaantui ja säännöissähän sanotaan, että silloin suihkutellaan. Aivan kestämätön sääntö. Pitäisivät vaikka sääntökokouksissaan minuutin SM-liiga-timeoutin joka tunti, niin ehkä näistä päästäis eroon. (Tai miettisivät edes kokonaisen tunnin ennen baarin puolelle siirtymistä.)
 

Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja siitä huolimatta tuomaripuoli pystynee perustelemaan ja ainakin julkisesti hyväksymään suihkutuomion, koska vastapuoli kuitenkin loukkaantui ja säännöissähän sanotaan, että silloin suihkutellaan. Aivan kestämätön sääntö. Pitäisivät vaikka sääntökokouksissaan minuutin SM-liiga-timeoutin joka tunti, niin ehkä näistä päästäis eroon. (Tai miettisivät edes kokonaisen tunnin ennen baarin puolelle siirtymistä.)

Seurasin peliä toisella silmällä, joten palasiko Agnell vielä kehiin? Ainakin näytti itse luistelevan pois jäältä, joten ei hän nyt hirveän pahasti loukkaantunut.

Olen samaa mieltä, ettei tuossa ole mitään järkeä, että seurauksista rangaistaan.

Tuomainenhan yritti jopa pitää kiinni vastustajasta, ettei tämä olisi lentänyt niin pahasti. Kaippa tuo sitten oli ulosajon paikka, mutta herkästi lähtee äijiä suihkuun nykypäivänä. Päätuomari katseli kaverin makoilua kolme sekuntia, jonka jälkeen passitti 'taklaajan' pihalle.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Joku voisi sanoa jopa että "kiviä taskuun".
Toinen vaihtoehto tälle "Enkelille" olisi ollut ottaa siivet alleensa, ja lentää pois tilanteesta. Päätä ylös, kun mennään laitatilanteisiin, eikä olla jo valmiiksi tuupertuneena, ikäänkuin kerjäten ikävyyksiä. Tämä on sentään miesten liigaa.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Seurasin peliä toisella silmällä, joten palasiko Agnell vielä kehiin? Ainakin näytti itse luistelevan pois jäältä, joten ei hän nyt hirveän pahasti loukkaantunut.

Ei palannut jäälle enää. Tietojen mukaan ei myöskään ollut tänään harjoituksissa mukana.

Ihmeen nopeasti Salminen näytti pelirangaistusta. Kuten sanoit, Angell luisteli itse pois jäältä, mutta ilmeisesti Salmisella on lääkärin koulutus taskussa, koska pystyi parissa sekunnissa päättelemään Angellin loukkaantuneen.
 

krobbe

Jäsen
Toinen vaihtoehto tälle "Enkelille" olisi ollut ottaa siivet alleensa, ja lentää pois tilanteesta. Päätä ylös, kun mennään laitatilanteisiin, eikä olla jo valmiiksi tuupertuneena, ikäänkuin kerjäten ikävyyksiä. Tämä on sentään miesten liigaa.

Hauskaa, mutta niin turhaa. Jos katsot tuon videon tarkemmin huomaat ehkä miksi Angellin asento oli noinkin huono kuin oli. Katse oli kiekossa, joka oli karkaamassa, T tuli kuolleesta kulmasta.

Tuo edellisen kirjoittajan (Ahde) kommentti Tuomainenhan yritti jopa pitää kiinni vastustajasta, ettei tämä olisi lentänyt niin pahasti. vaatii melkoisen ennakkoasenteen sisäistää tuon clipin tapahtuma. Faktahan on, että Tuomainen nimenomaan työntää kaksin käsin A:n huonosta asennosta päin laitaa.

Rangaistus tuosta oli ylimitoitettu, kaksi minuuttia olisi mielestäni ollut aivan riittävä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis voi luoja, tuostako 5+20 ? Kyllähän liigaa voi pelata janinikkomaisesti niinkin, että on aina kiekon kanssa pää alhaalla ja mielellään selin, mutta kyllä siinä itseenkin ennenpitkää sattuu, vaikka vastustaja jäähylle lähtisikin. Naurettava tuomio. Tuosta ei kehtaa lähettää klippiä pohjoisamerikkaan edes komiikan merkeissä.
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ollut kyllä mitään tolkkua tuomarilla kun tuomion antoi. Aivan väärä tuomio. Kaksi minuuttia jos sitäkään. Eihän Tuomainen edes osunut kunnolla tohon enkeliin.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos katsot tuon videon tarkemmin huomaat ehkä miksi Angellin asento oli noinkin huono kuin oli. Katse oli kiekossa, joka oli karkaamassa, T tuli kuolleesta kulmasta.
Niin, harva kaveri siinä vaiheessa, kun ei ole kiekkoon täyttä kontrollia, pudottaa päänsä alas, ja luistelee niskat "krysyssä" (huono sana) kohti kiekkoa ja laitaa. Päinvastoihan silloin pitää tehdä, kun kiekko menee omia menojaan. Pelikäsitys tällä Tapparan kaverilla on käytännössä aika lähellä nollaa.
Faktahan on, että Tuomainen nimenomaan työntää kaksin käsin A:n huonosta asennosta päin laitaa.
No ei, vaan pitää käsiään oman vartalonsa edessä, ja samanaikaisesti yrittää pysäyttää vauhtinsa, ettei osuisi kaveriin.
Rangaistus tuosta oli ylimitoitettu, kaksi minuuttia olisi mielestäni ollut aivan riittävä.
Tästäkin olen erimieltä. Ei edes kahta minuuttia tuosta tilanteesta kuulu viheltää.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelikäsitys tällä Tapparan kaverilla on käytännössä aika lähellä nollaa.

Angellin olisi pitänyt antaa kiekon mennä vastustajalla ja kaartaa pois päin, koska aina pitää muistaa, että selän puolelta joku saattaa työntää tai taklata?

Eipä tässäkään ole mitään uutta. Tuomarin haukkuminen ei riitä (se on tässä tapauksessa aivan paikallaan), vaan myös taklauksen kohde pitää syyllistää, koska pelasi kiekkoa eikä pelon vallassa antanut kiekkoa vastustajalle.
 

krobbe

Jäsen
Niin, harva kaveri siinä vaiheessa, kun ei ole kiekkoon täyttä kontrollia, pudottaa päänsä alas, ja luistelee niskat "krysyssä" (huono sana) kohti kiekkoa ja laitaa.

Aivan, harvahan pudottaa katsettaan karkaamassa olevaan kiekkoon, vaan alkaa tutkailemaan hallin kattoa, jospa se löytyisi sieltä.
 

Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo edellisen kirjoittajan (Ahde) kommentti Tuomainenhan yritti jopa pitää kiinni vastustajasta, ettei tämä olisi lentänyt niin pahasti. vaatii melkoisen ennakkoasenteen sisäistää tuon clipin tapahtuma. Faktahan on, että Tuomainen nimenomaan työntää kaksin käsin A:n huonosta asennosta päin laitaa.

Hetkinen, krobbe - saanko pyytää Sinuakin katsomaan tilanteen ilman taikalaseja?

Mikäli Tuomainen olisi halunnut taklata tilanteessa, olisi jälki ollut tuhoisaa. Kuten Aeroman sanoo, Tuomainen yrittää pehmentää osumaa. Katso tilanne loppuun asti ihan siihen saakka, kun Angell on jäässä.

Kuvittele Angellille vaikka SaiPan pelipaita päälle, niin saatat huomata asian eri valossa.
 

axe

Jäsen
Joo, tää loukkaantuneen syyttelyhän tästä vielä puuttui. Tää just tekee tästä Jatkoajan keskustelusta niin paskamaisen paikan. Kaikki on yhtä mieltä tuomion vääryydestä, mutta silti jonkun pitää aina hakea vikaa vastustajastakin ja sitten ajaudutaan tyhmään kinasteluun. Sormien pitäisi osoittaa vain huonosti laadittuihin sääntöihin, ei välttämättä edes tuomariin koska hänhän periaatteessa toimi niin kuin niissä säännöissä sanotaan.

Angell tosiaan loukkaantui ihan oikeasti, ei pystynyt tänäänkään harjoituksiin. Mutta kuten sanottu, se ei saisi olla mikään suihkutuomion peruste eikä edes pienenkään jäähyn peruste, jos tilanteessa ei tehdä rikettä.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Surullista niin surullista. Ei tällaisia tuomioita voi vaan käsittää. Tosin mitäpä uutta tässä on, tällaista vihelletään jos sattuu linjaa nyt on vedetty vuos tolkulla kun säännötkin sen mahdollistavat. Toikin oli korkeintaan kakkosen paikka. Ei voi kuin ihmetellä. Täytyy vaan toivoo, että niin tuomarit kuin liiganpäättäjätkin nostaisivat tasoaan ja nopeasti. No taitaapa olla vaan turha toivo, mutta jos nyt kuitenkin.

Krobbelle en jaksa sanoa nyt mitään, parempi niin.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Angell tosiaan loukkaantui ihan oikeasti, ei pystynyt tänäänkään harjoituksiin. Mutta kuten sanottu, se ei saisi olla mikään suihkutuomion peruste eikä edes pienenkään jäähyn peruste, jos tilanteessa ei tehdä rikettä.

En itsekään ymmärrä tätä Angellin syyttelyä.Tuntui että mieheltä hajosi jalka jo siinä vaiheessa kun Tuomaisen jalka otti kontaktia Angellin jalkaan, joka näytti vääntyvän, ja sitten tapahtui vasta tämä kaatuminen. Päivänselvää on että Tuomainen ei yrittänyt edes taklata, vaan pyrki välttämään kontaktia. Angell ei pelaisi loppukautta jos Tuomainen olisi tuossa vielä taklannut. Tuomarin piikkiin 100% tämä tapaus.
 

MusanMake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Suomi
Tuo ei ollut edes taklaus, saati sitten epäpuhdas sellainen. Näinollen jäähyäkään ei olisi pitänyt viheltää. Ja turha höpöttää mistään Tuomaisen "tönäisystä", koska kaverihan nimenomaan EI tönäissyt, eikä tehnyt muutakaan tälle laitaan lennähtäneelle rätille. Tässä tapauksessa vaan kävi niin, että huomattavasti pienempi sai ilmalennon kun huomattavasti isompi tuli tielle. Siis TULI TIELLE. Ikävää mikäli loukkantuminen on paha, mutta täysi vahinkohan tuo oli. Sen pitäisi tuosta videonpätkästä nähdä joka ikisen joka sen katsoo.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nenällä keikkuvin värilasein voi todeta, että tilanne oli selvästi rangaistuksen arvoinen, siis kakkosen. Mutta en minä olisi tuosta kyllä viheltänyt jäähyäkään, huonoa onnea mukana, kun Tapparan ehkä parhaan "hyökkääjän" loukkasi olkapäänsä (?). Jos tuosta antaa 5+20 voi kakkosia jakaa suoraan vaihtoaition luukulla pelaajan liukuessa kaukaloon.

EDIT: kannettavan paskojen näppäimien syy
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Nenällä keikkuvin värilasein voi todeta, että tilanne oli selvästi rangaistuksen arvoinen, siis kakkosen.

Mikä olisi rangaistuksen syy? Kiilaus vai Tönäisy?

Eihän tuossa ollut yhtään mitään, puolustava pelaaja puolustaa siniviivaa
ja tämä ääliö ajautuu pää edellä laitaan.
 

axe

Jäsen
Eihän tuossa ollut yhtään mitään, puolustava pelaaja puolustaa siniviivaa ja tämä ääliö ajautuu pää edellä laitaan.

Kumpi mielestäsi on puolustava pelaaja?

Tumpe sen taisi tuossa huomata, että loukkaantuminen tapahtuu polvien kopsahtaessa yhteen (youtube-videossa 51 sekunnin kohdalla). Luistin tiukasti jäässä kiinni, paino sillä jalalla ja siihen sitten 112 kiloa antaa vähän vipua, niin saattaa siinä vääntyä polvi vaikkei olisikaan ääliö.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös