Ei tunneta. Paitsi että sairaanhoitajana työskentelevä isosisko veti ässän hihasta kertomalla että ei vaadita suuriakaan säännöllisiä alko-annoksia jotta jotkut kaulaverisuonet pamahtavat rikki. Tiiä häntä, urbaanilegendoja? Maksa ja haima, missä pelaa!? Kai keskushermoston voi uusia siirrännäisenä? Pitäisikö lääkkeenä otettuun yömyssy-brandyyn muuttaa suhtautumistaan? Olen sen verran sivistymätön moukka etten ole täysin tietoinen siitä mitä myrkyksikin kutsuttu alkoholi tekee verisuonille ja sydämelle. Ei vissiin hirveen hyvää. Toisaalta, veritulppia on saattanut jäädä syntymättä huikalla koshkenkorvaa. Ja toisaalta, sisäisen verenvuodon sattuessa alko kiihdyttää verenkiertoa. Liuotteet ja muut ensihoidot, ota näistä nyt selvää.
Muutama viikko takaperin en ollut vielä tutustunut alkoholin saloihin, jokunen rairai -päivä vuodessa kunnon krapulalla riitti melko hyvin. Viimeisinä parina vuotena suhde alkkoholiin on arkipäiväistynyt; aina maistuu kun on saatavilla. Syy on luonnollisesti geeneissä. Isäntä on todellakin toteuttanut raskaan työn ja huvin suhdetta nuoruudestaan lähtien; työt tehään kunnolla, maat ja metsät hoidetaan, raskasta kestävyysliikuntaa suositaan - ja jokaisessa välissä vedetään viinaa niin vitusti! Välillä saa oikein ihmetellä kuinka vahvaa tekoa se ihmiskroppa onkaan, kun tollasta menoa on harrastettu kolkytävuotta ja vielä ollaan suhteellisen terveenä - toisaalta, kun yli viisikymppiseks on ehitty niin realistisesti ajateltuna, turha sitä on enää tahtia muuttakaan. Mun kestävyys ei kyllä riittäs tollaseen.
Vaikka pikku hiljaa sitä askel askeleelta voisi ollakin siirtymässä samoille raiteille. Ihan pikkasen oon vaan kade isäukolle ja nuoremmalle veljelle jotka kykenevät rankasemaan kroppaansa iloliemellä useampana päivänä putkeen - ja vähän hitaasti! Avainsana on tietysti se toisen päivän ryyppy, kuinka pitkälle antaa asioiden edetä, löytyykö itsehillintää? No ei löydy!
Vastaus kysymykseen: jonkinlaiset rajat löytyy vaikka ne ovatkin häilyvät ja niitä voi treenauttaa ja venyttää. Närästys ja sellainen tasaisen tappava heikotus seuraavat paria rännipäivää. Vittumaisinta on se ettei oikein uskalla tehdä ruumiillisia suoritteita, kuten käydä lenkillä tai raivata suvun metsää. Ei oo vissiin kovin suositeltavaakaan. Isäni ja lapsuuden sankarini J.Hynynen ilmeisesti kykenevät suhteellisen lähellä krapulapäivää rankaisemaan kroppaansa hyvän elämän johdosta. Kade. Kun ottaa häppää niin omatunto rupeaa painamaan sikäli että tulee läski olo. Pysyn kyllä geenien puolesta suht hoikkana, olen treenannut ja kiinteyttänyt lihaksia jne. mutta alko tuo nestettä ja rasvaa keskivartaloon. Se on vittumaista. Rupeaa ahistamaan. Ainoa keino sen poistamiseen on vähentää alkoa, rasvaa sekä käydä lenkillä - ja lievinäkään krapulapäivinä en uskalla. Käy pumpun päälle.
Eli sanotaan nyt että tän lauantain tissuttelun jälkeen alkaa tipaton kausi. Ennen Forssan kunkkuraveja ei alko kulje kurkusta alas. Mitäs se tekee? Reilun kuukauden, keskellä kesää, no huh huh...terveemmät elämäntavat, muutama lenkki ja kevyitä puntteja niin saa taas itsensä parsittua kasaan - henkisesti ja fyysisesti...no ainakin fyysisesti.