Laitetaan nyt ensin faktat pöydälle, en ole ikinä johdattanut liigajoukkuetta mestaruuteen, en ole ollut vaihtopenkin takana
antamassa taktisia ohjeita joukkueelle pelin ratkaisevilla hetkillä tai hionut ulkomaalaisvahvistuksen kanssa sopimuksen viimeisiä kiemuroita. Mutta olen huutanut ääneni käheäksi HIFKn pelaajan tehdessä maalin tai upean taklauksen. Myönnetään, mitä jääkiekkoon tulee niin suhtaudun siihen erittäin, ehkä jopa liiankin tunteikkaasti. Kaikki mitä jäällä tapahtuu ja välillä myös mitä jään ulkopuolella HIFK touhuaa kiinnostaa minua. Ehkä turhankin paljon, ehkä ei. Mutta kai niitä huonompiakin harrastuksia on.
Viime vuosina HIFKn toiminta jäällä kuin myös jään ulkopuolella ollut niin hyvää, välillä jopa erinomaista. Jäällä taistelemme Liigan kärkisijoista, kuten HIFKn kokoisen seuran pitääkin. Jään ulkopuolelta HIFKn mainonta on ollut jo jokusen vuoden tyylikästä ja mieleenpainuvaa, kuten perinteikkäällä seuralla luulisi olevankin. Aina ei tosin asiat ole olleet näin. Me kaikki jotka Sir Pentin aikakaudella HIFKn toimintaa seurasimme muistamme tämän hyvin. Toki silloin kentällä laidat rymisivät ja välillä nyrkkihippasille päädyttiin. Mutta menestys ei seurannut tätä tytinää ja töminää. Enemmänkin päinvastoin.
Nykyliigassa jokainen joukkue taistelee tosissaan nakkikattilasta, pojasta vai millä nimellä haluaakaan kutsua Kanada-maljaa. Tuo että jokainen organisaatio haluaa voittaa Kanada-maljan ei aina näy perusfanille. Hankitaan jotain toivotaan-toivotaan pelaajia sieltä kuuluisasta “alaskanfarmiliigasta” ja ihmetellään kun menestystä ei tulekaan. Myöskään mainonta tai sosiaalisen median haltuunotto ei aina näytä olevan kovin hyvin hallussa liigaseuroilla. Toki varmasti liigaseuroilla on tiukka budjetti ja varmasti markkinointipuolen ihmisillä voi olla välillä vaikea selittää jääkiekkoseuran tj:lle miksi esim sosiaalisen median näkyvyyteen pitäisi panostaa. Eihän twitterin/instan/snapchätin tai facebookin kautta saa yhtään ylimääräistä lippua myytyä? Vai miten se menee?
Se, että joukkue ja joukkueen pelaajat näkyvät sosiaalisessa mediassa tuovat joukkuetta lähemmäs seuran kannattajia ja näin syntyy se pieni kipinä tulla peleihin, ostaa joukkueen fanimateriaalia ja jopa elää tunteella mukana oman joukkueensa mukana. Sillä pienellä sijoituksella voi olla kauaskantoisia seurauksia. Itse olin HIFKn suhteen myöhäisherännäinen, IFK-fanius ei tullut minulle äidinmaidossa tai verenperintönä. Minulle IFK-fanius tuli kaverini kautta jonka kanssa aloin käymään IFKn matseissa yläasteikäisenä. Siihen meni pari vuotta että aloin kutsumaan itseäni IFK-faniksi mutta pakko sanoa, sen ensimmäisen matsin tunnelma vei jalat altani. Rokki soi, taklauksia sateli ja ihmiset elivät matsissa suurella tunteella mukana. Tämän takia minusta tuli IFK-fani.
Mutta miten nykynuoret saadaan mukaan hallille nauttimaan pelistä, huutamaan itsensä käheäksi ja elämään tunteella mukana muiden fanien kanssa? Siihen pitää saada se pieni kipinä, se pieni tunne aikaan että tämä on se minun juttuni, tätä minä haluan lisää. Mutta miten synnyttää tämä kipinä, siinä onkin toimiston väellä ihmettelemistä vuosiksi eteenpäin. Vaikka HIFK on liigatasolla johtavia sosiaalisen median hyväksikäyttäjiä, on silläkin paljon opittavaa siitä miten sosiaalista mediaa voidaan hyväksikäyttää omassa toiminnassaan. Nykynuorisolle ei taida riittää että rokki soi, taklauksia satelee ja tunnelma on (välillä) katossa?
Mites muut, mitä haluatte IFKn matseista saada irti ja mitä saatte IFKn matseista irti?