Jotenkin tulee väkisinkin sellainen fiilis että porukka jakautuu aika jyrkästi kahteen eri osaan tässä kannustusjutussa.
Näin se valitettavasti on. Sitten kun koittaa jotain uutta tai hieman tavallisuudesta poikkeavaa väärässä seurassa, niin tulee heti häirikön, kusipään ja ehkä myös huligaanin leima otsaan. Tähän riittää jo pelkästään se, että menee istumaan johonkin
normaaleja ihmisiä täynnä olevaan katsomoon ja huutaa jossain hiljaisessa kohdassa suosikkijoukkueensa nimen ja taputtaa pari kertaa rytmikkäästi. Reaktiot kanssaihmisiltä ovat luokkaa "kuka sen teki?", "saatana, mä seuraan peliä" ja "meidän kissakin häpee sua". Joskus on tullut tuo virhe tehtyä ja tullut ihmeteltyä miksi ihmiset tulevat katsomaan jääkiekkoa ilman korvatulppia, jos ihan tuollaista perinteistäkään kannattamista ei voi hyväksyä.
Olisihan se nyt liikaa vaadittu, jos pitäisi jotain lauluja kuunnella. Tai vaikka katsoa toisten kovalla vaivalla tekemiä tifoja! Mitä lapsetkin sanoisivat! Ihmiset kaikkoavat jäähalleista kun joku yrittää nostaa laskevaa tunnelmaa ja jäljelle jäävät jäähallissakävijät (erityisesti nuoret) turmeltuvat. Mihin tämä maailma on menossa, kun jotkut uskaltavat jo näyttää julkisesti intohimonsa?
Käyn sitten vaikka keskiviikkona lenkillä mielummin mp3- soittimen kanssa ja hoidan sen liikunnan ja laulun siellä.
Noniin! Hyvä! Kaloreja polttamassa ja lauluääntä treenamassa mäkin siellä jäähallilla käyn aina. Voiko makkaraa syödä lainkaan ottelussa, kun sen homman voi tehdä myös kotona?
Hyvin kyllä vedät lenkkeilyn ja mp3-soittimen mukana laulamisen samaan nippuun jääkiekkojoukkueen kannattamisen kanssa.
Ei se hallin yleistunnelma tifoilla yms. synny, auttaa varmasti omalta osaltaan mutta kyllä minun mielestä hyvä tunnelma syntyy niillä perinteisillä konsteilla, intohimosta peliä kohtaan eikä intohimosta kannattamista kohtaan.
Kyllä meikäläisellä ainakin alkoi sydän hakata ihan eri tahtiin esim. Ässien juhlapelissä syksyllä
"40 vuotta hulluutta"-tifon ollessa komeimmillaan ja ihan pelkkä heiluvien punaisten lippujen, huivien yms. muodostaman massan näkeminen kotipeleissä saa minussa aikaan virtapiikin. En ainakaan omalta osaltani voi siis allekirjoittaa väitettäsi, että katsomokulttuuri ei voi sytyttää.
Perinteiset konstit? Pystytkö hieman kertomaan mitä ne ovat? Pelkkää
"Ässät klap klap klap"-huutoa (ei sillä, että siinä olisi jotain vikaa)? Samalla voisit vaikka kertoa, että missä menee laulun ja huudon raja, jotta kukaan perinteisen linjan kannattaja ei vahingossakaan laulaisi.
Ei kiekkojoukkueen kannattaminen pitäisi olla mikään älytön suoritus vaan paras kannatus ja tunnelma syntyy spontaanisti hetkessä jään tapahtumien ohjaamana.
Mielestäni pelaajien ei aina tarvitse olla se aloitteentekijä tunnelmanluonnissa, kuten ilmeisesti sinun mielestäsi pitää. Miksei kannattajat voi yhtä hyvin pyrkiä sytyttämään pelaajia kannatuksella, jos peli ei tunnu kulkevan?
