Seurattuani tällä palstalla käytävää keskustelua ja tietenkin itsekin siihen osallistuttuani, ajattelin kommentoida seuraavaa:
Suoranainen pelaajien ihannointi, jopa jumalointi on hieman turhan ilmeistä. Eihän ne pojat ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset. Ne harvemmin ovat ainakaan fiksumpia (usealta jäänyt peruskoulun jälkeiset koulut käymättä), harvemmat ovat ihmisenäkään parempia jne.
SM-liigapelaajat syövät joka päivä, juovatkin joka päivä, uskomatonta mutta totta: käyvät WC:ssä, katselevat iltaisin televisiota, käyvät yhtä kauhunsekaisin tuntein hammaslääkärissä kuin muutkin jne. Tavallisen ihmisen tavallisia askareita joutuvat nämä sankarit suorittamaan yhtä lailla.
Fani saa olla, kannattaa pitääkin, mutta terve pohja ennen kaikkea. Erityisesti puhun nyt ajatuksista, joita tällä palstalla on käyty aiheista Raipe, J.Ojanen, T.Ruutu, HIFK koko joukkue jne.
Ettehän te naapurin pojan nyrkitappeluun mene sanomaan puolustukseksi, että: No kun sitä ärsytettiin. Pelissä tilanne on sama ja nämä tappelijat ovat ihmisiä, niitä WC:ssäkävijöitä, syöjiä... Tietenkin, jos pitää tappeluista jääkiekossa, voi olla aivan eri mieltä. Kunhan sitten ensi viikonlopun nakkikioskijonotappelun jälkeen lupaa tilittää täällä, mihin mikäkin isku osui jne.
Ei muuta!