Trokarit – nuo lipunmyyjät helvetistä

  • 52 961
  • 290

Tuamas

Jäsen
Tämähän kieltämättä on Kerkko Koskisen lätinöistä huolimatta trokarille pahinta mitä voi sattua, että bändi lupaa pitää keikan mutta pitääkin kolme.

Tai lyö ~kymmenentuhatta lisälippua myyntiin.

Taannoisessa Porin Sonispheressä kävi noin ja pääsin hankkimaan itselle ja kavereille toistakymmentä lippua puoleen tai kolmasosa-hintaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, tarkemmin ajateltuna sijoittaminen konserttilippuihin on sama kuin sijoittaisi johonkin pitkällä vipuvarrella varustettuun sijoitusinstrumenttiin, kuitenkin niin, että artistilla on käsi siinä vivulla.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Järjestäjät sijoittavat siihen, että keikka on kannattava. Uskoisin Ultra Bra:lla olleen jo etukäteen mietittynä lisäkeikat, jos ensimmäinen myy hyvin. Toki monet artistit ovat vain päivän jossain eikä aikataulu anna mitenkään armoa, vaikka kiinnostusta lisempään olisi.

GNR jätti menossa olevalla kiertueella päivän selvän päivän mentävän aukon Lontooseen, jos tarvitaan jatkoa. Ja sitähän tarvittiin. Jos ei olisi kysyntää ollut, niin sitten oltaisiin vain vähin äänin siirrytty seuraavalle paikkakunnalle parilla ylimääräisellä vapaapäivällä.

Se oli koko ajan selvää, että se toinen ilta tulee, mutta eihän sitä tietenkään pisnesmies voi ääneen sanoa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se oli koko ajan selvää, että se toinen ilta tulee, mutta eihän sitä tietenkään pisnesmies voi ääneen sanoa
No pisnesmies laskee että jos kerrotaan siitä toisesta konsertista liian aikaisin niin vihuliaiset asiakkaat eivät ehkä ostakkaan niitä ensimmäisen konsertin piippuhyllypaikkoa, kun parempaa saattaa olla tarjolla.
 
Subbanisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Laitetaan tähänkin ketjuun tuntemuksia aamusta. Eli olin heti 9.00 valmiudessa ostamaan lippuja, mutta jouduin jonkin verran odottamaan, että pääsin ostamaan lippuja. 4 oli tarkoituksena ostaa yläkatsomoon joko kaarteeseen tai päätyyn. Lopulta sain neljä alakatsomon päätyyn, johon on tyytyminen.

En tiedä, kuinka monta lippua trokarit pystyi ostamaan, mutta eikö tota toimintaa saisi millään loppumaan. Olen kuullut, että joihinkin tapahtumiin pitää olla merkittyjä lippuja, miksiköhän nyt ei ollut näin? Olisin helposti pystynyt nimeämään ne neljä, joille olin lippua ostamassa.

Vituttaa eniten niiden puolesta, jotka olivat myös 9.00 valmiita, mutta jäivät kokonaan ilman vierekkäisiä paikkoja.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Mullekin sopisi, että liput nimettäisiin, mutta vaatisi vähän järjestelyä:

1. Nimeäminen vasta oston varmistuttua. Saatana mikä hermoromahdus siitä seuraisi, kun joutuisi nimiä näpyttelemään kesken oston. Varsinkin, jos olisi pitkiä ja vaikeita nimiä.

2. Ihmisille tulee esteitä. Tietyn aikarajan puitteissa lipunmyyjän olisi otettava liput takaisin myyntiin, jos nimetty henkilö ei tapahtumaan pystyisikään osallistumaan.

3. Miten kausikorttilaiset. Minusta heillä on oikeus korttiaan luovuttaa, jos eivät itse paikalle pääse. Tai ainakin saattaa paikka myyntiin ja saada itse lipputulo tuosta.
 
1. Tästä kohdasta olen samaa mieltä eli nimeämisen voisi suorittaa vasta vahvistuksen jälkeen.

2. Käsittääkseni voisin tälläkin hetkellä myydä ostamani liput takaisin ticketmasterille (ja näin teenkin jos äkillinen poissaolo jollekkin meistä tulee) eli tämä homma on luultavasti jo hoidossa.

3. Kausikorttilaiset saavat mielestäni myydä paikkansa vapaasti.

Itse en ole tarkkaan tutustunut, miten tämä nimien merkitsiminen on joissain tapahtumissa toiminut. Joku jolla on kokemusta voisi vähän valaista siinä. Itselleni herää noista merkityistä lipuista isoimmaksi huoleksi kauankohan lippujen piippaaminen mahtaisi kestää, jos siinä henkkaritkin täytyisi näyttää.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
2. Käsittääkseni voisin tälläkin hetkellä myydä ostamani liput takaisin ticketmasterille (ja näin teenkin jos äkillinen poissaolo jollekkin meistä tulee) eli tämä homma on luultavasti jo hoidossa.
Taidat olla oikeassa, näyttääpä tuolla Ticketmasterin omien lippujen osiossa olevan myös "myy lippusi"- painike nykyään.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sain kaverille järjestettyä lipun Pietarin välierään ja hän innostui suunnattomasti. Tällä lailla nämä jälkimarkkinat toimii. Hänellä ei arpa osunut ja harmitus oli valtava.

Mitä minä tästä hyödyn? En mitään, tarjotkoon vaikka tuopin. Aina se trokareiden vihaaminen vain jaksaa naurattaa. Kuka tässä nyt siis hävisi, kun kaikilla on hyvä mieli. Voisin mennä itsekin peliin, mutta tuossa kohtaa taitaa olla jo muita kesäsuunnitelmia.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Mitä minä tästä hyödyn? En mitään, tarjotkoon vaikka tuopin. Aina se trokareiden vihaaminen vain jaksaa naurattaa. Kuka tässä nyt siis hävisi, kun kaikilla on hyvä mieli. Voisin mennä itsekin peliin, mutta tuossa kohtaa taitaa olla jo muita kesäsuunnitelmia.
Kai siinä on se hienoinen ero että järkkäät lipun kaverille tuoppia vastaan etkä osta kaikkia mahdollisia mitä saat haalittua ja pistä saman tien jatkomyyntiin tuplahinnalla, kun samaan aikaan siellä aika moni yksittäinen shoppailija yrittää ostaa niitä piljettejä ovh hintaan ihan vaan omaan käyttöön.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Silloin, kun menee ulkomaille keikalle, niin joutuu vähän miettiä mistähän saisi lipun helpoiten, jos ei hirveästi huvita paikallisia huutonettejä tutkia. Vastaushan tähän on helppo, tapahtuman Facebook-sivulta tietenkin. Näin se nykyään toimii ja sitä kannattaa käyttää hyväksi.

Paitsi vituttaa tietenkin trokarit mitkä vain myy lippunsa pois fasessa normihintaan mitä eivät syystä tai toisesta voi käyttää.

Kävin huvikseni kurkistamassa toista keikkaa mihin on jo lippu ja aivan samanlainen myyntimeno siellä on. Kukaan ei puhu keikasta ja mitä puhuttavaa siitä nyt tavallaan edes olisi, mutta ihan hyvä kauppapaikka tuo on.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitäisi olla joku vähän paremmin organisoitu systeemi missä kaikki liput voisi jälleenmyydä, mukaanlukien kausikorttien yksittäiset liput. Senhän luulisi olevan seurojenkin etu kun kausikorttien käyttämättömät ottelut voisi myydä eteenpäin. Ei olisi tyhjää jakkaraa ja joku ehkä ostaisi oluenkin. Näinhän maailmalla toimitaan ja hintakin määräytyy kysynnän mukaan. Menkääpä huviksenne katsomaan barcelonan otteluiden hintoja. El Classico 670€ piippuhyllyllä ja joku nobody 20€. Se on oikein.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Miten seura hyötyisi siitä, että kausarinomistaja myisi oman paikkansa otteluun, jos ei pääse paikalle? Seura on saanut kausarista jo rahansa ja heiltä jäisi saamatta yhden lipun verran rahaa, jos joku ostaa kausarinomistajan paikan otteluun mihin omistaja ei itse pääse. Liiga-peliin pääsee kyllä jokainen, joka sinne haluaa, koska niitä harvemmin myydään loppuun. Suomesta puuttuu aika pitkälti kysyntä nostamaan ottelulippujen hinnat yli niiden oikean arvon. Ehkä jotkut pudotuspelien game sevenit ja finaalit ovat sellaisia, että niihin oikeasti on kysyntää enemmän kuin tarjontaa ja tuolloin kannattaisi olla joku alusta jonka kautta myydä käyttämättä jäävä lippu jollekin joka peliin pääsee.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten seura hyötyisi siitä, että kausarinomistaja myisi oman paikkansa otteluun, jos ei pääse paikalle? ...
Paljonkin. Hallissa olisi enemmän katsojia ja vähemmän tyhjiä penkkejä. Siitä seuraa enemmän oheismyyntiä. Yksi katsoja pääsee ehkä halvalla otteluun, vaikka seura on saanut määrittelemänsä hinnan ja tulee mahdollisesti uudelleen. Kausikortin maksaneet asiakkaat ovat tyytyväisempiä, kun saavat paikattua kulujaan ja ostavat herkemmin uuden kausarin. Hallissa on parempi tunnelma.
 
Nick Neim

Jäsen
Miten seura hyötyisi siitä, että kausarinomistaja myisi oman paikkansa otteluun, jos ei pääse paikalle?
Voisi näin äkkiseltään kuvitella, että tuollaisella esimerkiksi StubHubin kaltaisella systeemillä kynnys kausikortin ostamiseen pienenisi monella fanilla tuntuvasti. Mikäli seura saa myytyä jo ennakkoon enemmän lippuja (=kausikortteja), seuratkin hyötyisivät tästä selvästi, koska raha on ns. varmaa ja jo ennakkoon maksettua.

Kuitenkin näitäkin on paljon, joilla esimerkiksi vuorotyöt, etäisyydet tai muut esteet aiheuttavat useamman ottelun missaamisen. Jos on rahallisesti tiukkaa (eikä tarvitse edes olla tiukkaa, vaan ihan hyvin muutenkin) ja ennakkoon on tiedossa, että joka matsiin ei pääse, jää se kausari sitten monelta hankkimatta. Jos taas tiedossa on, että missatuista peleistä voisi joitain euroja takaisin saada, kynnys kausikortin hankinnallekin alenisi melkoisesti.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Aikanaan oli hyvä haastattelu joltain trokarilta HS:ssä, muistaakseni hänen "uran" suurin painajainen oli Britney Spearsin Helsingin keikka. Pitää myöntää, että on muutama kerta tullut tätä harrastettua, mutta ns vahingossa, kun liput piti alunperin mennä jollekin tutulle ja osui onneksi keikat, joilla oli kysyntää AC/DC ja GnR.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Aikanaan oli hyvä haastattelu joltain trokarilta HS:ssä, muistaakseni hänen "uran" suurin painajainen oli Britney Spearsin Helsingin keikka.
Et viitsi avata mikä tästä teki painajaisen? Eikö kysyntää ollutkaan?

Mitenhän usein ja monta lippua noille mahtaa jäädä käteen ja millaisilla loppupaniikeilla he myyvät näitä pois? Katselin huvikseni Huutonetiä Metallican Helsingin toiselle keikalle, niin samalla, luotettavaksi itseään kutsuvalla lippumyyjällä, oli ties mihin katsomonosiin lippuja vielä saatavilla iltapäivällä ja oli myös puhelinnumeronsa laittanut suoraan ilmoitukseen, jotta liput voi halutessaan hakea keskustan hotellilta. Hotellilta, menevätkö nämä itse keikoille? Lipun hinnat oli about tuplana, joten yhden myydyn jälkeen on tosin varaa jäädä yksi käteen ja vielä on nollilla.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Hah, sama City of God oli noiden Metallica-lippujenkin takana. Jännä bisnes, kyllähän siinä hommia saa tehdä tosiaan tuonkin eteen.
Jos 6000e tulee tappiota ja lipunhinta on nyt vaikka se 75 euroa ja niitä kuitenkin myy kaksi yhden hinnalla, niin millainen määrä lippuja oikein on ollut käsissä... Vai mitähän kaikkea toi luku pitää sisällään.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Ai että, kohta sitä ehkä taas pääsee diilaamaan näiden maailman rakastettavimpien ihmisten kanssa, kun MM-kisojen finaalin liput on jo näemmä myyty loppuun. Ainakin Venäjälle ja vielä varmemmin Ruotsiin, eiköhän siellä suomalaisiakin hamstereita ole joukossa. Toki joku varmasti tulee ihan katsomaankin sen finaalin, pelasi kuka pelasi, eikä se nyt tietenkään väärin ole. Yhteistyökumppaneilla ja liitoillahan noita on varmaan 80% joka tapauksessa.

Hauskimpia tapahtumia oli Venäjän kisoissa pari vuotta sitten, kun finaali oli loppuunmyyty aikoja sitten ja ennen semejä ryssätrokarit myi finaalilippuja jollain tonnilla siinä hallin kupeessa, ns, "pimeällä kujalla", venäläisille siis. Sitten semien jälkeen, kun Suomi pani ryssät lauluun, samat ukot tyrkytti jo hallista ulos tullessa niitä ippuja kaks satasella ja yön pimeinä tunteina ainakin yks saksalainen trokari jätti vaan nipun baarin pöydälle, kun ei vaan enää jaksanu yrittää myydä nollamarkkinoilla. Ne oli tosin 0€ IIHF:n lppuja, yllättäen. Eihän suomalaiset, saati kanadalaiset, tuollasella varotusajalla edes pääse neuvostoliittoon, jossei nyt ihan rajalla asu eli alunperinkin se riski oli melkoinen jos joku niistä lipuista oli ensinkään maksanut.

Vaikka näistä MM-kisoista on aina selvitty, jopa ihan kohtuuhintaan, niin kyllä nyt vähän jännittää jos Suomi päätyyn asti pelailee. Miten käy lippujen kanssa jos jo nyt on kaik mänt? Alusta loppuun koko turnaus vedetään, niin sinänsä ylihintakin on vain pisara meressä, mutta kyllä se nyt silti vituttaa jos trokarille joutuu ylimääräistä maksamaan, kun ei noi listahinnatkaan ihan ilmaisia ole. Noh, kerran täällä eletään ja joskus trokarikin on ihminen!
 
Pitänee toivoa, että Suomi pelaa pronssiottelussa. Silloin liput tuskin maksaisivat paljoa.
 
Noei toivota ei. Liput saa maksaa paljon, muttei mielellään ylimääräistä jonkun muun taskuun. Sehän tässä on pointti.

No eipä tarvitse enää Suomen matsilipuista stressata. Mutta tänään voi vielä päästä katsomaan suomalaispelaajaa. Kööpenhamina vastaan Midtjylland 18:00 Telia Parkenilla. Ja lippuja riittää kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös