Trivium

  • 10 456
  • 78

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Halusin nyt tehdä oman ketjun tälle Orlandolaiselle metalliyhtyeelle. Triviumin ensimmäisestä levystä Ember to Inferno kokoonpano pysyi samana aina vuoteen 2010 jolloin rumpali Travis Smith poistui yhtyeestä, kun halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Tilalle hankittii rumpaliksi Nick Augusto, joka soittikin kahdella seuraavalla levyllä aina vuoteen 2014 asti. Sen jälkeen kun hän lähti, niin rumpaliksi tuli Mat Madiro, joka soitti vain vuoden yhtyeessä ja levyllä Silence in the Snow kunnes tilalle tuli Paul Wandtke. Paul Wandtke erotettiin yhtyeestä ja tilalle tuli 2016 Triviumin selkeästi paras ja nykyinen rumpali Alex Bent, joka soittaa Triviumin kahdella uusimmalla levyllä ja jatkossakin.

Triviumin tavoite oli uran alussa olla seuraava Metallica, mutta väitän että nykyään samanlaisia tavoitteita ei kyllä enää ole. Triviumin musatyyli on poikkoillut vähän sinne sun tänne. Ensimmäiset kaksi levyä edusti 2000-luvun "metalcorea"(Itse en miellä Triviumia todellakaan tuohon genreen). Tämä jälkeen vuonna 2006 tullut The Crusade meni enemmän Metallican suuntaan ja tällä levyllä Matt Heafyn karjuntaa ei enää kuulla, johtuen osittain ääniongelmista. Vuoden 2008 levyllä Shogun karjunta palaa ja musa on jälleen rankempaa, niin kuin kahdella ekalla levyllä. Sitten musa tyyli jatkui rankkana kahdella seuraavalla levyllä, kun taas Silence in the Snowlla ei karjuta enää laisinkaan ja muutenkin musiikki on asteen kevyempää. Vuoden 2017 levy The Sin and the Sentence on mielestäni uuden Triviumin alku. Uudeksi rumpaliksi tuli tosiaan Alex Bent, joka vei Triviumia mielestäni parempaan suuntaan ja mahdollistaa erilaisen musiikin tekemisen. Nythän Triviumilta on taas tulossa uusi levy jossain vaiheessa, josta on tullutkin jo yksi biisi pihalle. Ilmeisesti koseptialbumi tulossa. Ja uusi biisi on oikein loistava.

Ember to Inferno 2003
Ascendancy 2005
The Crusade 2006
Shogun 2008
In Waves 2011
Vengeance Falls 2013
Silence in the Snow 2015
The Sin and the Sentence 2017
What the Dead Men Say 2020
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Levyt parhaimmasta huonoimpaan:

1. What the Dead Men Say
2. The Sin and the Sentence
3. Ascendancy
4. Ember to Inferno
5. Shogun
6. The Crusade
7. In Wawes
8. Vengeance Falls
9. Silence in the Snow
 
ace

Jäsen
En ole bändin kovin fani, mutta olihan se kova Tuskassa vuonna jotain. Tykkäsin kovasti keikasta.

In Waves on kova biisi ja tässä itseäni kiehtoo laulustemmat. Matt Heafy vetää örinät ja puhtaat lauluosuudet, basisti pelkästään puhtaat stemmat ja kitaristi pelkästään örinät. Kuulostaa hienolta, tykkään.

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kulttuuriteko avata tämä ketju, peukkua. Olen itse suuri bändin fani. Tämä on se rakkain biisi, sanat ovat itselle tässä hyvin tärkeät. Throes of Perdition.

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kulttuuriteko avata tämä ketju, peukkua. Olen itse suuri bändin fani. Tämä on se rakkain biisi, sanat ovat itselle tässä hyvin tärkeät. Throes of Perdition.

Oli aikanaan kyllä tosi kova levy ja juuri tämän levyn jälkeen en enää kuunnellut Triviumia moneen vuoteen. Sitten joskus 2019 kuuntelin Spotifystä huvikseni The Sin and the Sentence levyä ja rakastuin täysin. Nyt tuo Shogun levy on vähän epätasainen, mutta on siinä kovia biisejä kyllä edelleen.

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Teini-ikäisenä joskus pitkälti toista vuosikymmentä sitten tuli kuunneltua paljonkin. Dying in your arms on edelleen kulkenut mukana ja ihan loistobiisi!
 
Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Ascendancy on vielä tänäkin päivänä yksi allekirjoittaneen suosikkilevyistä. Levyä tuli soitettua jatkuvalla syötöllä 2005/2006 ja tuli myös Kultsalla nähtyä bändi livenä, olikohan lämppäreinä Annihilator ja Sanctity. Sittemmin jäänyt vähemmälle bändin seuranta, mutta on toi Ascendancy vaan niin helvetin hyvin tuotettu ollakseen 2005 julkaisu, ja soittohan siinä on täyttä timanttia.
 
Laitas tuosta soittoon uusimman levyn biisi, jos et oo levyä kuunnellu.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Itse katselen twitchistä matthewn livejä päivittäin. Kannattaa tsiikailla. Laulaa + soittelee, pelailee yms. Hauska heppu.

Mun poika on myös kova Trivium-fani, ja katsoo noita usein. Olen miettinyt miten maailma on muuttunut niistä ajoista kun olin itse nuori, ja rock-tähdet myyttisiä, tavoittamattomia olentoja. Heafy on pojalle vähän kuin kaveri. Maailma muuttuu.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Mun poika on myös kova Trivium-fani, ja katsoo noita usein. Olen miettinyt miten maailma on muuttunut niistä ajoista kun olin itse nuori, ja rock-tähdet myyttisiä, tavoittamattomia olentoja. Heafy on pojalle vähän kuin kaveri. Maailma muuttuu.

Heafyhän on tehny musiikkia ikuisuuden, mutta on silti vasta 36 vuotias!
 
Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers

Laitas tuosta soittoon uusimman levyn biisi, jos et oo levyä kuunnellu.

On kyllä pirteen kuuloista. Jos mulla aikoinaan jäi bändin kuuntelu Travisin poistuessa, niin on sieltä aika seppä saatu rumpujen taakse nyt. Laitoin juuri kyseisen levyn soimaan kokaisuudessaan EM-finaalia odotellessa. Lasillinen viskiä parvekeella, toivottavasti naapureillekin maistuu hevi.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
On kyllä pirteen kuuloista. Jos mulla aikoinaan jäi bändin kuuntelu Travisin poistuessa, niin on sieltä aika seppä saatu rumpujen taakse nyt. Laitoin juuri kyseisen levyn soimaan kokaisuudessaan EM-finaalia odotellessa. Lasillinen viskiä parvekeella, toivottavasti naapureillekin maistuu hevi.

Ihan eri tason seppä tämä Alex Bent, kun Triviumin aikaisemmat rumpalit. Uusi levy aivan loistava, mutta nuo kaksi radiobiisiä on kyllä tosi huonoja, että ne tulee skipattua.
 
Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Ihan eri tason seppä tämä Alex Bent, kun Triviumin aikaisemmat rumpalit. Uusi levy aivan loistava, mutta nuo kaksi radiobiisiä on kyllä tosi huonoja, että ne tulee skipattua.
Ensi kuuntelun perusteella omaksi suosikiksi nousi The Defiant, Sickness Unto You tulee monipuolisuudessaan hyvänä kakkosena.

Heafyn vokaaleista kuulee, että pojasta on tullut mies, kun vertaa neljään ekaan albumiin, jotka on itselle ne tutut Trivium-albumit.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ensi kuuntelun perusteella omaksi suosikiksi nousi The Defiant, Sickness Unto You tulee monipuolisuudessaan hyvänä kakkosena.

Heafyn vokaaleista kuulee, että pojasta on tullut mies, kun vertaa neljään ekaan albumiin, jotka on itselle ne tutut Trivium-albumit.

Kannattaa ottaa myös The Sin and the Sentence levy myös kuunteluun. On yhtä kova kun uusinkin. Ja siinä oikeastaan ne pari radiobiisiä on ihan hyviä jopa.

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Alex Bentin soittelu melkein 11 vuotta sitten. Kaikki Triviumin muut rumpalit on ainakin itelle ollu ihan vaan perus ok metallirumpaleita, mutta Bent on kyllä edelleen jotain aivan muuta. En nyt tosiaankaan parhaaksi rumpaliksi tai edes parhaaksi metallirumpaliksi nosta, mutta todella kova!

Tämä on muuten hieno biisi edelleen! Millään levyllähän tätä ei ole vaan tehtiin konsolipeliä varten.

Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Odotukset kovat. Kuulostaa tuo yks riffi meinaan aika hyvältä. Eikä ilmeisesti oo mikään pakollinen lällybiisi tämä, mitä viime levyltäkin löytyi kaksi kappaletta.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Melkoinen perusveto, Coreyltä ihan nätti soolo. 8. lokakuuta siis levy ulos.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Melkoinen perusveto, Coreyltä ihan nätti soolo. 8. lokakuuta siis levy ulos.

Joo tää on toivottavasti niitä levyn kevyimpiä kappaleita. Heafy on kyllä kehittyny mun mielestä laulajana hyvin. Kova aloitusriffi, mutta tässä biisissä ei päästetty kyllä nyt rumpalia vauhtiin. No ehkä joka biisissä ei tarviikkaan. :D

Levy kyllä kovassa odotuksessa ja tämä uusi biisikin voittaa kevyesti viime levyn ne kaks huonoa biisiä. Ei paras Triviumin biisi, mutta hyvä kuitenkin.

Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

Kymmenen biisiä siis levyllä tai varsinaisesti varmaan yhdeksän, kun tuo eka "X" on todennäköinen intro ekalle varsinaiselle biisille edellisen levyn tapaan. Toivon, että olisi pari sellaista 7-10 minuutin biisiä. Vielä kun jaksais oottaa lokakuulle asti. :D
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Pakko sanoa, kun on sen 20 kertaa nyt varmaan biisin kuunnellu, niin mukavaa nämä bassoraidat kyllä. Ensimmäisillä levyillä ei basisti mun mielestä oikein päässy oikeuksiinsa. Muutenkin biisi paranee koko ajan enkä jää kaipaamaan, kun sellasta kivaa mättöä tuohon väliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös