Treidispekulaatiot ja huhut 2018–2019

  • 647 724
  • 1 883

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös täällä jossain keskustelussa vähän toppuuteltu noita suoria veroprosentin vertailuja, koska mm. verotus hoidetaan vieraspelimatkoilla paikkakuntakohtaisesti ja ties mitä muuta. Eli eroa on, muttei ihan suoraan sitä miltä voisi näyttää noilla laskureilla. En nyt muista mikä ketju se täällä oli jossa noita käsiteltiin.
Meinaatko, että vieraspelimatkojen aikana tienattu palkka muka veroitetaan paikallisen verolain mukaan? Eihän tuossa ole mitään järkeä, eikä muutenkaan ole edes realistinen olettamus ylipäänsä. Kyllä se veroitus tapahtuu aina sen maan ja paikkakunnan verolain mukaan, kuin missä työnantaja ja työntekijä pääsääntöisesti sijaitsevat ja ovat rekisteröityneet. Vai ymmärsinkö tuon osion viestistäsi aivan väärin?

Olisihan se aikamoista, jos menisin työmatkalle esim. Espanjaan, ja sinä aikana tienaamastani palkasta maksetaan veroja Espanjan verolain mukaan.
 
God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa

Kyllä se vaan näin menee, että verot maksetaan aina siihen osavaltioon, jossa olet töissä. Eli jos olet pelimatkalla toisessa osavaltiossa, niin maksat verot siihen osavaltioon siltä ajalta kun siellä työskentelet. Tiettyjen ehtojen täyttyessä voit myös joutua maksamaan verosi espanjaan työskentelystäsi, mutta tämä ei ole verrattavissa tuohon jenkkien systeemiin. Kun nämä änärijengit kävivät suomessa pelaamassa, niin pelaajat maksoivat veronsa suomeen siltä ajalta kun työskentelivät täällä.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Joo juuri noin kuten @God #88 kirjoitti. Kannattaa tutustua termiin "jock tax". Tässä yksi artikkeli missä tuotakin sivutaan: NHL Players’ Salaries Shrink by Millions After Taxes

Sitten on vielä tuo että kanadalaisten joukkueiden Kanadassa asuvat pelaajat eivät joitain poikkeuksia lukuunottamatta maksa veroja USA: han vaikka siellä pelaisivat ja toisinpäin. Niin ja toki nuo vieraspeliverot voi sitten vähentää oman asuinpaikan verotuksessa eli tuplaverotusta ei pitäisi tapahtua.
 
Aika mielenkiintoinen verotussysteemi, en olisi uskonut, että oikeasti tuollainen "jock tax" systeemi on Jenkeissä käytössä, mutta en voi sanoa olevani yllättynyt. Kiitos linkistä, TAM. Tosin tämä "jock tax" näyttäisi olevan osavaltiokohtainen vero, joten sitä ei aivan kaikki osavaltiot peri.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toki, jos Matthews ja Marner suostuvat jostain oudosta syystä hieman edullisempiin siltasopimuksiin joukkueen edun nimissä, niin sitten Marleaun sopimuksen loppumisen myötä cappia vapautuisi.
Aina välillä kuulee että joku pelaaja antoi kotialennuksen sen takia että saa jatkaa jossain tietyssä seurassa (esim. Selänne Anahaimissa) tai että pääsee siirtymään johonkin tiettyyn seuraan (esim. Tavares Torontoon). Mathewsilla saattaa olla tossa mielenkiintoinen ongelma edessä. Antaako mahdollisesti Torontolle alennuksen että saa jatkaa seurassa vai siirtyykö kotiseudulle Arizoonaan jossa ois vielä suurempi liksakin.

Mutta veikkaan että jos noita offersheetjä tulee niin Toronto matchaa ne. Mathews saa varmaan sen 12 miljonaa ja Marner 10 miljonaa. Siksi jos olisin Kapanen niin hakeutuisin kesällä siihen välimieskäsittelyyn jos mieluista sopparia ei ala kuulumaan. Hänen soppariaan kun varmaan aletaan työstää vasta sen jälkeen kun Matthewsin ja Marnerin caphitit on selvillä, ja jos noi sopparit tulee Torontolle odotettua kallimaaksi niin sitten Kapanen saatas olla se pelaaja jonka toivotaan pelaavan edullisesti.
 
Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika mielenkiintoinen verotussysteemi, en olisi uskonut, että oikeasti tuollainen "jock tax" systeemi on Jenkeissä käytössä, mutta en voi sanoa olevani yllättynyt. Kiitos linkistä, TAM. Tosin tämä "jock tax" näyttäisi olevan osavaltiokohtainen vero, joten sitä ei aivan kaikki osavaltiot peri.
Jokereiden aloittaessa KHL:ssä oli puhetta myös että Suomen verottaja mietti mahdollisuutta alkaa verottaa Kovalchukkien jne. tuloja Helsingissä pelatuista peleistä. Jaksoin googlettaa, ei näköjään lopulta päädytty verottamaan iltalehti.fi - Verottaja ottaa järjen käteen KHL:n kanssa
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Siksi jos olisin Kapanen niin hakeutuisin kesällä siihen välimieskäsittelyyn jos mieluista sopparia ei ala kuulumaan. Hänen soppariaan kun varmaan aletaan työstää vasta sen jälkeen kun Matthewsin ja Marnerin caphitit on selvillä, ja jos noi sopparit tulee Torontolle odotettua kallimaaksi niin sitten Kapanen saatas olla se pelaaja jonka toivotaan pelaavan edullisesti.

Kapasella on vielä nuo pelimäärät ja ikä sen verran alhaisia, ettei tule saamaan RFA-taulukosta kummoista lappua, vaikka kävisi minkälaisella välimiehellä. Hyvin lähellä Athanasioun ja Manthan diilejä voisi olla, joku kolmen miljoonan mies, 1-2 vuotta. Veikkaan että tehotkin loppukauden aikana tippuu, kun Nylander tulee ottamaan isompaa roolia.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Siksi jos olisin Kapanen niin hakeutuisin kesällä siihen välimieskäsittelyyn jos mieluista sopparia ei ala kuulumaan. Hänen soppariaan kun varmaan aletaan työstää vasta sen jälkeen kun Matthewsin ja Marnerin caphitit on selvillä, ja jos noi sopparit tulee Torontolle odotettua kallimaaksi niin sitten Kapanen saatas olla se pelaaja jonka toivotaan pelaavan edullisesti.

Ainoa pikku mutta tuossa on se, että Kapasella ei ole vielä mahdollisuutta hakeutua välimieskäsittelyyn. Muuten hyvä idea. Ja prioriteetissa tulee varmastikin Matthewsin ja Marnerin jälkeen.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nyt huhuavat, että Burakovsky liikkuu Capseista jos vastaan tulee kolmeen ekaan kenttään sopiva veteraanipeluri (LeBrunin tieto) tai sitten toisena vaihtona 2-3. kieppien varauksia (Friedmannin tieto), joilla voidaan hankkia tuo eka vaihtoehto.

Report: The Capitals are asking for several high draft picks in exchange for Andre Burakovsky

Friedmanin eilisessä 31 Thoughtsissa mainittiin myös Dallasista Nichuskin, Ritchie ja Janmark, että saattaisivat olla kaupan. Myös Chicagosta Kunitz ja Hayden mainittiin, mutta jäi vähän epäselväksi, missä määrin tämä on Friedmanin omaa pohdintaa ja missä määrin oikeaa huhua.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Friedmanin eilisessä 31 Thoughtsissa mainittiin myös Dallasista Nichuskin, Ritchie ja Janmark, että saattaisivat olla kaupan. Myös Chicagosta Kunitz ja Hayden mainittiin, mutta jäi vähän epäselväksi, missä määrin tämä on Friedmanin omaa pohdintaa ja missä määrin oikeaa huhua.

Ei kyllä nuo Dallasin miehet hurraa-huutoja aiheuta. Eihän kukaan tuommoisia hankintoja tee pleijareita silmälläpitäen, Nichuskin 0 maalia, Janmark 3 ja Ritchie samat 3.

Just näille kavereille Jim Litesin olisi kuulunut avautua.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ei kyllä nuo Dallasin miehet hurraa-huutoja aiheuta. Eihän kukaan tuommoisia hankintoja tee pleijareita silmälläpitäen, Nichuskin 0 maalia, Janmark 3 ja Ritchie samat 3.

Just näille kavereille Jim Litesin olisi kuulunut avautua.
Joo, samaa mieltä. Tosin Janmark saattaisi olla kokeilemisen arvoinen pelaaja jollekin pudotuspelijoukkueelle alakenttiin. Parilla viime kaudella kuitenkin noin 15 maalia. Ehkä maisemanvaihdos voisi piristää häntäkin. Tosin Dallasia seuraavat kirjoittajat osaavat varmasti arvioida paremmin, olisiko tuollaiseen toiveikkuuteen perusteita.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Viime kaudella 19+15, jonka jälkeen lätkän maailmanmestaruus ja pistepörssin 9. (edellä Kane, Aho, McDavid, Rakell, Teräväinen, Atkinson, Zibanejad, Rantanen)

Kyllähän tuon jälkeen 49 peliin 3+12 on ainakin tilastojen valossa ollut melkoisen huonosti, mutta potentiaalia luulisi olevan parempaan. Ehkä maisemanvaihto tosiaan piristäisi, kuten esim. Niederreitteriä on näyttänyt piristävän.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Janmark 2,3 millin caphitillä voisi tosiaan olla kokeilemisen arvoinen. Saattaisi tuoda alaketjuihin tehoja. Lisäksi noilla tehoilla ei mitään ihmeellistä palkankorotusta voi pyydellä, kun tulee RFAksi ensi kesänä, jos taso ei nouse. Lisäksi Dallas ei voi kovin kovaa hintaa pyytää. Tai voivat, mutta silloin tuskin kukaan kiinnostuu. Pelaaja varmaan itsekin voisi ottaa maisemanvaihdoksen ilolla vastaan.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pierre LeBrun sano TSN:än radiossa (linkki youtubeen) että Mathhews ja Toronto jubaisi 6 vuoden sopparista ja liksa ois jopa 12,5 miljonaa (eli sama kuin McDavidilla).
 
Viimeksi muokattu:

AJTSS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars, TPS

Starsillahan on nyt jonkinverran menestyspaineita esitetty ylemmältä taholta, eli luulenpa että Janmarkista tarvitsisi saada joku ns pelimies.

Yllätyn jos kaupataan prospektiin/varausvuoroon.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Pierre LeBrun sano TSN:än radiossa (linkki youtubeen) että Mathhews ja Toronto jubaisi 6 vuoden sopparista ja liksa ois jopa 12,5 miljonaa (eli sama kuin McDavidilla).

Tuo puhe palkasta oli pelkkää LeBrunin omaa spekulaatiota ja siinäkin puhui 11.5 - 12 miljoonasta, ehkä 12.5 miljoonasta.

Eihän tuollaisessa 6v/12.5m AAV sopimuksessa olisi Leafsin kannalta yhtään mitään järkeä. 12.5 miljoonaa on ihan ehdoton katto Matthewsin palkalle eli tuo olisi maksimipalkka mutta ilman maksimimäärää sopimusvuosia. McDavidin sopimus on vielä sen verran tuore että se kyllä asettaa katon Matthewsille ja muille RFA-pelaajille ainakin jonkin aikaa, ja toisekseen Matthewsin näytöt suhteessa McDavidiin tulokassopimusvuosien ajalta ovat täysin olemattomat. Eli Matthews ei voi millään cap-inflaatiolla tai omilla peliesityksillään perustella vertailukelpoisuuttaan McDavidiin. Jos nyt Leafs jostain syystä on valmis laittamaan Matthewsin samalle viivalle McDavidin kanssa niin kyllä silloin silloin pitää vastineeksi saada maksimimäärä vuosiakin.

Näkisin että siellä puhutaan 6 vuoden sopimuksesta 8 vuoden sijasta, jotta Matthews pysyisi samalla viivalla Tavareksen kanssa. Viime kesänä ounastelin että Matthews saa saman 11 miljoonaa ja samaa veikkaan nyt. Ne kaksi viimeistä vuotta voisivat nostaa palkkaa sen verran ylös että 11 miljoonaa pitäisi ylittää, mutta kuudella sopimusvuodella palkan pitäisi voida pysyä tuossa 11 miljoonassa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Laskin ihan palikkamatikalla, että Matthews on noin 90% pistettä per peli äijä, verrattuna McDavidiin.

Siitä sitten tuo 4.4% cap inflaatio, niin 12.5M muuttuu noin 11.75M arvoon.

Jos tämä 11.75M on 8-vuotisen lapun arvo, niin 6-vuotinen voisi olla 11M luokkaa.

6-vuotinen toimii sinänsä hyvin, että Tavaresin lappu loppuu samaan aikaan kesällä 2025 ja tämän yhteisen 22M potin voi sitten jakaa miesten kesken uudelleen. Matthews olisi tuon lapun loppuessa 28-vuotias ja Tavares 35-vuotias. 15-16M Matthewsille 8-vuotta ja Tavaresille vaikka 6-7M 4 vuotta.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuo puhe palkasta oli pelkkää LeBrunin omaa spekulaatiota ja siinäkin puhui 11.5 - 12 miljoonasta, ehkä 12.5 miljoonasta.
Totta, mutta toi LeBrunin on jopa niitä toimittajia jotka kuulee juttuja hyvistä lähteistä joilloin hänen spekulaatioillaan saattaa olla jotain taustatietoa. Uskon että toi 12,5 miljoonaa ja 6 vuotta vois olla se mitä Matthewsin leiri pyytää ja Toronto varmaan tarjoaa tota 11,5 miljonaa ja 8 vuotta. Eli toi 12 miljoonaa ja kahdeksan vuotta vois olla se missä osapuolet tapaa toisensa. Tosin voihan se olla että Matthews jättää ns. rahaa pöydälle jotta Toronto saa pidettyä jengi kasassa ja katon alla. Ton linkaamani klipin mukaan LeBrun sanoo että McDavidhan oli tehnyt näin Edmontonissa. Tietenkin jos Matthews on fygyn perään niin sittenhän hän saattaa esim. hyväksyä jonkun offer-sheetin joka takaa hänelle esim. ton 12,5 miljonaa. Jää nähtäväksi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tosin voihan se olla että Matthews jättää ns. rahaa pöydälle jotta Toronto saa pidettyä jengi kasassa ja katon alla. Ton linkaamani klipin mukaan LeBrun sanoo että McDavidhan oli tehnyt näin Edmontonissa.

No McDavidhan voi sitten kertoa kokemuksensa, että kuinka paljon siitä rahan pöydälle jättämisestä on iloa.

Muistan kyllä itsekin, että piti olla 13 miljoonan lappu ja että viime hetkillä McDavid itse olisi sitten todennut, että voisi vähän jättää muillekin.

Pelaajien ei kannattaisi palkkaneuvotteluissaan antaa paljoa painoarvoa joukkueen kasaamiselle, koska se ei ole heidän duuninsa. Ottavat sen minkä irti lähtee ja keskittyvät pelaamiseen. Toimiston tehtävä on pitää huoli joukkueen kilpailukyvystä. Paska toimisto hukkaa pelaajan pöydälle hyvyyttään jättämän miljoonan ja hyvä pärjää ilman.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Ja sitten vedellään koko ura ilman yhtäkään play-off-peliä ja hymyillään matkalla pankkiin. Hieno ja muistettava ura. Eiköhän noillakin se Stanley cupin voittaminen ole se päätavoite
 
Aika paljon noilla liigan palkkakuninkailla on pudotuspeliotteluita vyöllään. Mitä nyt nopeasti capfriendlyä vilkaisin.

Yksittäisen pelaajanhan ei tarvitse kuin olla palkkansa arvoinen. Tietysti, jos on sellainen fiilis, ettei sen noin sadan miljoonan lapun allekirjoituksen jälkeen enää ehkä jaksa treenata kesällä ihan täysiä, niin voi olla reiluakin seuraa kohtaan vaatia lukuun sellaista miljoonan pudotusta per kausi.

Jos sen sijaan on tavoitteena olla liigan paras pelaaja seuraavan vuosikymmenen, niin nyt on vaikea saada sellaista lappua, joka ei olisi seuralle muutaman vuoden jälkeen edullinen.

Mutta kuka mitenkin.
 
Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
No McDavidhan voi sitten kertoa kokemuksensa, että kuinka paljon siitä rahan pöydälle jättämisestä on iloa.

Muistan kyllä itsekin, että piti olla 13 miljoonan lappu ja että viime hetkillä McDavid itse olisi sitten todennut, että voisi vähän jättää muillekin.

Pelaajien ei kannattaisi palkkaneuvotteluissaan antaa paljoa painoarvoa joukkueen kasaamiselle, koska se ei ole heidän duuninsa. Ottavat sen minkä irti lähtee ja keskittyvät pelaamiseen. Toimiston tehtävä on pitää huoli joukkueen kilpailukyvystä. Paska toimisto hukkaa pelaajan pöydälle hyvyyttään jättämän miljoonan ja hyvä pärjää ilman.

Tämä. Ainostaan vapaana agenttina uutta seuraa etsiessään voi perustellusti tinkiä numeroista saadakseen sopimuksen haluamaansa organisaatioon.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös