Traagiset urheilijahahmot, elävänä tai kuolleena

  • 166 228
  • 130

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Eräs traagisimpia tapahtumia, mitä urheilumaailma tuntee, on vuoden 2003 naisten syöksylaskun MM-hopeaa saavuttaneen Corinne Rey-Bellet'n elämä.

Annettakoon Wikipedian kertoa: Corinne Rey-Bellet ja hänen veljensä Alain ammuttiin kuoliaaksi vanhempiensa asunnossa Les Crosets'ssa Valais'n kantonissa sunnuntaina 30. huhtikuuta 2006. Heidän äitinsä loukkaantui välikohtauksessa vakavasti. Corinne Rey-Bellet oli kolmannella kuulla raskaana. Asunnossa ollut Corinnen kaksivuotias poika säilyi vahingoittumattomana. Murhien jälkeen annettiin pidätysmääräys murhista epäiltynä sveitsiläisestä pankkiirista Gerold Stadlerista, joka oli Corinne Rey-Bellet'n aviomies ja asunnossa olleen lapsen isä. Pari oli muuttanut erilleen noin 10 päivää ennen tapahtunutta. Stadler löydettiin metsästä kuolleena keskiviikkona 3. toukokuuta vierellään ase. Myöhemmin Sveitsin poliisi ilmoitti, että löytynyt ase oli murha-ase ja että Stadler oli tehnyt itsemurhan.

Lopputuloksena siis 3 ruumista + sikiön menetys, sekä yksi vakavasti loukkaantunut sekä orvoksi jäänyt 2-vuotias lapsi. Kovin tylyä.

EDIT: Mulla oli lukiossa lyhyt matikka.
 
Viimeksi muokattu:

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lopputuloksena siis 2 ruumista + sikiön menetys, sekä yksi vakavasti loukkaantunut sekä orvoksi jäänyt 2-vuotias lapsi. Kovin tylyä.

Minun laskujeni mukaan lopputulos on kolme ruumista + sikiö ym. Itselleni aiemmin tuntematon juttu joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Kaivanto

Jäsen
Yksi historian parhaista moniottelijoista, intiaani Jim Thorpe, menetti vuoden 1912 Tukholman olympialaisten viisi- ja kymmenottelukullat jälkikäteen ammattilaisuuden vuoksi. Baseballista nostetuista palkkioista Thorpen käräytti vuonna 1913 Avery Brundage, joka oli myös osallistunut Tukholmassa viisi- ja kymmenotteluihin sijoittuen sijoille ynnä muut. Myöhemmin Brundagesta tuli merkittävä urheiluvaikuttaja ja hän yleni aina kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajaksi asti. Kiihkoiluun asti amatööriyttä ajanut Brundage esti Yhdysvaltain olympiakomiten puheenjohtajana useat yritykset palauttaa Thorpelle tämän kultamitalit ja kunnia.

Tukholman jälkeen Thorpe pelasi ammattilaisena pallopeleja, lopetti, siirtyi hanttihommiin ja dokaamiseen ja kuoli köyhänä ja unohdettuna 65-vuotiaana.

Olympiavoittajana hänet rehabilitoitiin vasta kymmenia vuosia kuolemansa jälkeen 80-luvun alussa, kun Brundage oli ensin kuollut tieltä pois.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olympiavoittajana hänet rehabilitoitiin vasta kymmenia vuosia kuolemansa jälkeen 80-luvun alussa, kun Brundage oli ensin kuollut tieltä pois.
Mahtoipa sitten lohduttaa suuresti. No läheisiä ehkä ja niitä, kenen mielestä nyt oikeuden pitää voittaa aina lopulta ja kunnia on kunniaa, vaikka kuolleenakin.

Olisikohan intiaanitaustalla ollut mitään vaikutusta asiaan alun pitäen? Tuli ihan vaan tuosta mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Olisikohan intiaanitaustalla ollut mitään vaikutusta asiaan alun pitäen? Tuli ihan vaan tuosta mieleen.
Voisin kuvitella että sillä oli jotain merkitystä. Brundagella oli tunnetusti jonkinlaisia natsisympatioita, eikä hän eri tapahtumien valossa ollut ihan neutraali rotukysymyksissäkään. Tästä on useita esimerkkejä Brundagen uran varrelta. Brundagella mm. oli monien lähteiden mukaan keskeinen rooli siihen, että vuoden 1936 olympiakisoissa USA:n miesten 4x100 metrin pikajuoksuviestin joukkueesta vedettiin pois kaksi juutalaisurheilijaa (Stoller ja Glickman). Tarinan mukaan Brundage ei halunnut ärsyttää enempää Hitleriä, koska Jesse Owens oli raivostuttanut Johtajaa kultamitaleillaan jo "riittävästi". Owens sen sijaan juoksi tuon viestin Brundagen vihaisesti käskyttämänä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Viime vuosikymmeneltä on jäänyt mieleen myös kolumbialainen jalkapalloilija Andrés Escobar. Onneton Escobar teki 1994 MM-kisoissa oman maalin ottelussa isäntämaata vastaan, ja Kolubia hävisi tuon ottelun 2-1. Tuloksen takia Kolumbian tie kisoissa katkesi alkulohkoon.

Muutaman päivän kuluttua kotimaahansa palannut Escobar ammuttiin Medellinissä ravintolan edustalle. Murhan taustat jäivät ainakin jossain määrin epäselviksi. Ei tarkkaan tiedetä oliko kyseessä ampujan oma vihanpurkaus vai jonkin vedonlyöntisyndikaatin järjestämä palkkamurha. Joka tapauksessa kolumbialaispuolustaja maksoi kalleimman mahdollisen hinnan surkean epäonnisesta pallontavoitteluyrityksestään.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jarno Saarinen, ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari vuodelta 1972. Monzan kilpailussa tapahtunut kolarointi 20.5.1973 koitui hänen kohtalokseen, kuten myös italialaisen Renzo Pasolinin. Tuona vuonna Saarinen tavoitteli tosissaan kolmen luokan maailmanmestaruutta, ja kausi olikin sujunut loistavasti ennen Monzaa; kuusi ajettua kisaa ja viisi voittoa. Traaginen kuljettaja ja yksi syy siihen, miksi italialaisista löytyy Jarnoja.

Lisää mm. wikipediasta tai Ylen elävästä arkistosta.
 
Center

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara ja Liverpool

Kuten kamik tuossa totesikin, Saarisen takia Italiassa on paljon Jarnoja. Jarno Trulli ainakin tulee ensimmäisenä mieleen.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Rooman olympiakisojen vuoden 1960 maratonin voittaja Abebe Bikila juoksi kengittä maailmanennätysajassa ylivoimaiseen voittoon ja teki vuoden 1964 olympiamaratonilla saman tempun, tosin tällä kertaa voimistelukengät jalassa juosseena, mutta jo vuonna 1969 Bikila ajoi autollaan ojaan vastaantulleen auton valojen häikäisemänä ja siinä rytäkässä Bikilalta katkesi kaulanikama ja hän halvaantui vyötäröstä alaspäin. Jo vuonna 1973 Bikila kuoli, vain 41-vuotiaana.

Vuonna 1975, kuoli auto-onnettomuudessa juhlista palaamassa ollut vasta 24-vuotias Steve Prefontaine. Hän oli Frank Shorterin kanssa Yhdysvaltain suuren juoksuinnostuksen innoittaja. "Pre" johti Lasse Virenin voittamaa Munchenin olympiakisojen 5000 metrin kilpailua suurimman osan matkasta, mutta aivan kalkkiviivoilla hän hyytyi aivan käsittämättömällä tavalla ja jäi niukasti neljänneksi. Prefontainesta on muodostunut USA:ssa jonkinmoinen legenda ja hänestä on tehty kaksi elokuvaa (vuosina 1997 & 1998) ja yksi dokumenttikin. Hänen useimmat juoksuennätyksensä ovat hänen kuolemaa edeltäneeltä kesältään, joten nousujohteinen ura - ja elämä - jäi pahasti kesken.

Juoksurintamalta on vielä mainittava maratonjuoksun todellinen grand old man, kreikkalainen sotilas Feidippides, joka juoksi Marathonin kylästä Ateenaan ilmoittamaan persialaisten lyömisestä Marathonin taistelussa. Matka Marathonin ja Ateenan välillä on noin 40 kilometriä. Tarun mukaan sotilas kuoli Ateenaan päästyään, mutta maraton-juoksun taru jäi elämään.
 
Kaivanto

Jäsen
Jos pelkästään nuorena kuoleminen riittää traagisuuteen, niin vuosi Prefontainen jälkeen meni kolarissa myös belgialainen Ivo van Damme, joka oli muutamaa kuukautta aiemmin ottanut Montrealissa molemmilta keskimatkoilta olympiahopeaa. GP-arvolla kulkeva Brysselin vuotuinen yleisurheiluilta on nimetty hänen mukaansa.

Traagista myös urheilun kannalta sikäli, että 22-vuotiaana menehtyneellä van Dammella oli urheilijan parhaat vuodet vasta edessä päin. Hänet olisi ollut mielenkiintoista nähdä laittamassa kampoihin vaikkapa pari vuotta vanhemmalle Sebastian Coelle.
 
kovalev

Jäsen
Viime vuosikymmeneltä on jäänyt mieleen myös kolumbialainen jalkapalloilija Andrés Escobar. Onneton Escobar teki 1994 MM-kisoissa oman maalin ottelussa isäntämaata vastaan, ja Kolubia hävisi tuon ottelun 2-1. Tuloksen takia Kolumbian tie kisoissa katkesi alkulohkoon.

Muutaman päivän kuluttua kotimaahansa palannut Escobar ammuttiin Medellinissä ravintolan edustalle. Murhan taustat jäivät ainakin jossain määrin epäselviksi. Ei tarkkaan tiedetä oliko kyseessä ampujan oma vihanpurkaus vai jonkin vedonlyöntisyndikaatin järjestämä palkkamurha. Joka tapauksessa kolumbialaispuolustaja maksoi kalleimman mahdollisen hinnan surkean epäonnisesta pallontavoitteluyrityksestään.
Tuohon juttuun taisi liittyä hyvin paljon hävittyjä huumerahoja.
Muistelisin, että Kolumbia lähti -94 kisoihin yhtenä suurimmista, ellei jopa suurimpana voittajasuosikkina. Ennen turnausta se mm. voitti Argentiinan 5-0!
Kolumbia pelasikin tuolloin (-90 ja -94 mm. kisoissa) uskomattoman kaunista lyhytsyöttöpeliä, kapelimestarinaan loistava Carlos Valderrama.
Edes Brasilia ei ole ehkä koskaan pelannut niin häikäisevää keskialueen lyhytsyöttöpeliä, mitä Kolumbia tuohon aikaan.
Sääli vain, että peli oli tuloksellisesti tavattoman tehotonta, niin paitsi omaan päähän. (sori Esco!)
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rallikuski Henri Toivonen on luettava traagisiin urheilijoihin, sillä niin pysäyttävä uutinen hänen kuolemansa oli. Toivonen kuoli Korsikan rallissa vuonna 1986 ajettuaan ulos ja auton sytyttyä räjähdysmäiseen tulipaloon. Myös kartturi menetti henkensä onnetomuudessa. Toivosen kuolema käytännössä lopetti hurjien b-ryhmän autojen esiintymisen MM-tasolla. Toivosen muistoksi ajetaan nykyisin Mestareiden kisa.

Henri Toivonen tribute
 
Viimeksi muokattu:

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Henri Toivosen ja Jarno Saarisen menettämisen tuskaa lisää vielä se, että molemmat olivat äärimmäisen lahjakkaita lajissaan. Saarinen loi paljon mm. nykyäänkin käytettyjä ajotekniikoita (mm. ohjaustankojen asento ja roikkuminen) sekä pystyi ainoana tosissaan haastamaan Agostinin ja MV Agustan ylivoiman. Juuri sellainen kuski, joita moottoriurheilulajit kaipaavat.

Moottoripyöräilystä voisi mainita vielä Dajiron Katon. Nuori japanilaiskuski, joka kuoli ulosajossa MotoGP-kisassa Suzukassa. Takana oli mm. loistava kausi 250cc-luokassa pari kautta aiemmin, joka päättyi maailmanmestaruuteen. Muutenkin ura oli erittäin nousujohteinen ja eteni tyyliin "tuli ja voitti" -tahdilla. Nuoren kuljettajan vaimo ja heidän pieni lapsi olivat kannustamassa Daijiroa jokaisissa kisoissa ja täten mm. tuttu näky tv-kuvissa varikolta.

Dunlopien suku on myöskin melko traaginen moottoripyöräilyn parissa. Robert Dunlop kuoli viime vuonna samassa kisassa (tai sen harjoituksissa), jossa myös hänen poikansa ajoivat. Järjestäjät halusivat siirtää tai perua kilpailun mutta Dunlopien perhe vaati, että kilpailu ajetaan normaalisti. Robertin poika voitti kisan.
 
scholl

Jäsen
Jos pelkästään nuorena kuoleminen riittää traagisuuteen, niin vuosi Prefontainen jälkeen meni kolarissa myös belgialainen Ivo van Damme.

Ei riitä. Niitähän on valtavasti, jotka ovat kuolleet onnettomuudessa tai kilpailuissa. Traaginen urheilijahahmo on sellainen kuten vaikkapa Mike Tyson. On ollut iso stara huipulla, mutta sitten on hölmöillyt itsensä siviilissä vankilaan, hautaan tai katuojaan.
 
scholl

Jäsen
Robert Dunlop kuoli viime vuonna samassa kisassa (tai sen harjoituksissa), jossa myös hänen poikansa ajoivat.

Tuosta tulee mieleen Dale Earnhardt Daytonassa. Nascarissa ei tyyliin ikinä kuole ketään ja sitten kun kuolee niin kyseessä on lajin kenties kautta aikojen suurin ja oma poika taistelee samanaikaisesti kisan voitosta.
 
trap

Jäsen
Gilles Villeneuve nyt ainakin tulee mieleen mm. jo mainittujen Sennan ja Saarisen lisäksi. Kuoli myös Keken mestaruusvuonna, joka oli hyvin erikoinen kausi kaikenkaikkiaan.

Eikös muuten tämä topic kuuluisi enemmän tuonne Muun urheilun puolelle?
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Henri Toivonen - rallin kapinallinen.

Rallikuski Henri Toivonen...

Kerrotaanpa hieman lisää Henkan lähdöstä. Henri Toivonen menehtyi Korsikan rallissa 2.5.1986 ajettuaan rotkoon EK 18:lla. Hänen välitön kuolinsyynsä lienee palaminen elävältä. Ikää miehellä oli kuolinhetkellään 29 vuotta. Hän piti nuorimman MM-voittajan titteliä helmikuuhun 2008 saakka, jolloin Jari-Matti Latvala vei sen häneltä voittamalla Ruotsin MM-rallin.

Toivosen ajopeli oli tuolloin Lancia Delta S4, joka kuului B-ryhmään. Auton ralliversiossa oli hiilikuitukori, neliveto ja maksimimoottoriteho eri lähteiden mukaan 550-600 hv. Autossa oli sekä mekaaninen ahdin että turboahdin. Pienillä kierroksilla mekaaninen ahdin tuotti rankkaa vääntöä ja turboahdin korkeilla kierroksilla todelliset huipputehot. Auton paino oli 895 kg, joten paino-teho -suhde oli huimaava. Autossa ei ollut kevennyssyistä pohjapanssaria. B-ryhmän autot olivat todellisia ralliraketteja.

Toivonen ajoi aina "on the edge" ja tavoitteli rajojaan. Hän ajoi useita ulosajoja jo ennen Korsikan tragediaa. Pahin ulosajo ennen Korsikaa tapahtui Sardiniassa vuonna 1985, jolloin Toivoselta murtui kolme niskanikamaa. Toivonen makasi pitkään Mehiläisessä. Tuo onnettomuus muutti hiukan Toivosen raivoisaa ajotapaa.

Henri Toivonen arvosteli B-ryhmän autoja ennen kohtalokasta pätkää. Hänen mukaansa sellaisilla autoilla ajaessa ei pää tahdo pysyä mukana ja antoi samalla ymmärtää, että niillä ei pitäisi ajaa.

Toivosen olisi pitänyt olla EK 18:n aikana petipotilaana kuumesairauden takia, mutta silti mies lähti ottamaan riskin. On spekuloitu, että italialaisella lääketieteellä on ollut välillistä syytä Toivosen menehtymiseen. Rallikuljettajat ovat lisäksi kertoneet, että Lancia Delta S4:n kaasu saattoi hirttää kiinni milloin tahansa. Tämä on myös yksi mahdollinen syy Toivosen ulosajoon.

Paikalta, jossa Toivonen ajoi ulos, ei löydetty jarrutusjälkiä, vain merkkejä yliohjautumisesta. Syynä on ehkä se, että samassa onnettomuudessa menehtynyt kartanlukija Sergio Cresto oli merkannut kohdan nuoteilla "flat left, bad left". Nämä olivat saattaneet sekoittua toisiinsa.

Omituiseksi tragedian tekee se, että tasan vuotta aikaisemmin 2.5.1985 samalla automallilla, samassa kilpailussa, samalla kilpailunumerolla 4 paloi Attilio Bettega autoonsa. Miksi silloin ei vielä opittu?

Henri Toivoselta jäi vaimo ja kaksi lasta.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Edes Brasilia ei ole ehkä koskaan pelannut niin häikäisevää keskialueen lyhytsyöttöpeliä, mitä Kolumbia tuohon aikaan.
Kyllä muuten ainakin 1982 pelasi. Tehokastakin se oli, mutta kun ei muistettu puolustaa niin Paolo Rossi voitti brassit 3-2.

Carlos Valderrama
Herramunjee sitä Carloksen pehkoa! Huimin tukkalaite futiskentillä ikuna!

Se offtopicista. Jatkakaa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Omituiseksi tragedian tekee se, että tasan vuotta aikaisemmin 2.5.1985 samalla automallilla, samassa kilpailussa, samalla kilpailunumerolla 4 paloi Attilio Bettega autoonsa. Miksi silloin ei vielä opittu?

Sen verran täytyy korjata tätä, että Bettegan auto oli Lancia Rally 037
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toivosen olisi pitänyt olla EK 18:n aikana petipotilaana kuumesairauden takia, mutta silti mies lähti ottamaan riskin. On spekuloitu, että italialaisella lääketieteellä on ollut välillistä syytä Toivosen menehtymiseen. Rallikuljettajat ovat lisäksi kertoneet, että Lancia Delta S4:n kaasu saattoi hirttää kiinni milloin tahansa. Tämä on myös yksi mahdollinen syy Toivosen ulosajoon.

Paikalta, jossa Toivonen ajoi ulos, ei löydetty jarrutusjälkiä, vain merkkejä yliohjautumisesta. Syynä on ehkä se, että samassa onnettomuudessa menehtynyt kartanlukija Sergio Cresto oli merkannut kohdan nuoteilla "flat left, bad left". Nämä olivat saattaneet sekoittua toisiinsa.

Omituiseksi tragedian tekee se, että tasan vuotta aikaisemmin 2.5.1985 samalla automallilla, samassa kilpailussa, samalla kilpailunumerolla 4 paloi Attilio Bettega autoonsa. Miksi silloin ei vielä opittu?

Henri Toivoselta jäi vaimo ja kaksi lasta.

Nussitaan perjantai iltapäivän kunniaksi pilkkua sen verran, että ensinnäkään Bettegan auto ei ollu samaa mallia vaan Lancia Rally 037, takavetoinen B-ryhmän tykki.

Delta S4:n kaasu ei saattanut hirttää kiinni milloin tahansa, vaan kaasun hirttämistä on epäilty yhdeksi syyksi onnettomuuteen, koska joskus aiemmin testeissä kaasu oli hirttänyt kiinni.

Kuumesairautta on usein pidetty syynä ulosajoon, mutta tuoreimmassa Vauhdin Maailma -lehdessä on iso juttu Henkasta, ja siinä jutussa mm. Henkan veli Harri ja kartturilegenda Ilkka Kivimäki toteavat, ettei Henkka ollut niin tyhmä, että olisi ajanut mikäli olisi tuntenut olonsa liian sairaaksi. Onnettomuuspäivän aamuna Henkka oli ollut aamiaisella ihan hyvävointisena ja -kuntoisena, eikä millään lailla valitellut vointiaan.

Joka tapauksessa erittäin traaginen kohtalo ja onnettomuus, jonka tapahtumaketjua ei kai koskaan saada selville.

Edit: Hidas
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kylläkai legendaarinen Link Gaetzkin on tähän kategoriaan luokiteltavissa? Muistelenko väärin jos väitän, että lopullinen sysäys kaikkiin niihin sekopäisiin temppuihin aiheutui autokolarista, jonka jälkeen mies ei enää ollut entisensä?
 
trap

Jäsen
Toivonen ajoi aina "on the edge" ja tavoitteli rajojaan.
***
Henri Toivonen arvosteli B-ryhmän autoja ennen kohtalokasta pätkää. Hänen mukaansa sellaisilla autoilla ajaessa ei pää tahdo pysyä mukana ja antoi samalla ymmärtää, että niillä ei pitäisi ajaa.
***
On spekuloitu, että italialaisella lääketieteellä on ollut välillistä syytä Toivosen menehtymiseen. Rallikuljettajat ovat lisäksi kertoneet, että Lancia Delta S4:n kaasu saattoi hirttää kiinni milloin tahansa. Tämä on myös yksi mahdollinen syy Toivosen ulosajoon.
***
Paikalta, jossa Toivonen ajoi ulos, ei löydetty jarrutusjälkiä, vain merkkejä yliohjautumisesta.

Tulee monestakin kohdasta Ayrton Senna mieleen. Myös Senna ajoi aina äärirajoilla, sekä arvosteli rankasti esim. turva-autosääntöjä ja oli turvallisuusasioissa vahvasti esillä - mm. ihan kilpailupäivän aamuna. Muutenkin tuo Imolan kisaviikonloppu 1994 tuntuu jotenkin hämärältä.

"It's going to be a season with lots of accidents, and I'll risk saying that we'll be lucky if something really serious doesn't happen." - pre-season 1994.

Niin ja Toivosen tapaan myöskään Sennan ulosajon syystä ei ole saatu lopullista varmuutta.

Imola 94: Ayrton Senna saying hello to Alain Prost

Hieno artikkeli: Mestarin viimeinen päivä

Dokumentti: http://www.youtube.com/watch?v=NLtwzEvRBLY
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
OJ Simpson lienee yksi näistä sankareista.

Yhtenä kaikkien aikojen parhaista Amerikkalaisen jalkapallon hyökkääjistä pidetty Simpson ajautui lupaavan näyttelijäuran parhaina vuosinaan mustasukkaisuuskohtauksessa (todennäköisesti) murhaamaan ex-vaimonsa ja tämän nykyisen miesystävän. Julkisoikeudessa Simpson todettiin syyttömäksi, mutta siviilioikeudessa syylliseksi. Simpson vältti vankilan, mutta joutui maksamaan mielettömät korvaukset ex-vaimonsa miesystävän perheelle. Tämän jälkeen Simpsonin elämä lähtikin menemään jyrkkään alamäkeen. Viimeisimpänä tempauksenaan Simpson oli osallisena aseellisessa ryöstössä, josta hänet tuomittiin 33 vuodeksi vankeuteen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Omituiseksi tragedian tekee se, että tasan vuotta aikaisemmin 2.5.1985 samalla automallilla, samassa kilpailussa, samalla kilpailunumerolla 4 paloi Attilio Bettega autoonsa. Miksi silloin ei vielä opittu?

Automallivirheen lisäksi Bettega ei palanut autoonsa, vaan ajoi päin puuta. Bettegan kartanlukija Maurizio Perissinot selvisi onnettomuudesta hengissä, on toki nyt jo siirtynyt autuaammille nuotinlukumaille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös