TPS:n toimitusjohtajaksi Santtu Jokinen

  • 10 532
  • 40
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään aamulla julkaistiin tieto Eskolan seuraajasta. Puikkoihin astuu 44 vuotias Santtu Jokinen, joka on tehnyt pitkän uran Lindströmillä. Jokinen on Turkulaissyntyinen ja kiekkotaustaa löytyy nuoruudesta, pelannut tepsissä ilmeisesti koko "uransa" eli A-junnuihin asti.

Tuolta löytyy tiedote sekä lyhyt haastattelu: HC TPS Turku oy julkisti uuden toimitusjohtajansa ja toteuttaa osakeannin - TPS

Millaisia tunteita herättää vai herättääkö vielä mitään?

Omat ensiajatukset: tietämättä maiseman vaihdoksen taustoista mitään, tuon tason johtaja menestyvässä firmassa on varmasti saanut hyvää liksaa ja työmahdollisuuksia varmasti paljon, joten jopa yllättävää, että (paperilla) tuon tasoinen kaveri hyppää Liiga joukkueen toimariksi. Toisaalta oli Eskolakin aikoinaan mielestäni yllätävä nimi taustansa huomioiden ja positiivista toki on, että Tpystytään huokuttelemaan kovia tekijöitä. Mutta kuten sanottu, taustoista tietämättä hankala sen syvällisemmin analysoida tätä siirtymistä, voi siihen olla muitakin syitä. Ties vaikka olisi jotain yhteyttä omistajiin?

Tässä kun päivän mutustellut tuota on päälimmäisenä herännyt ajatus, että kyllä Eskola jättää aika isot saappaat täytettäväksi. Ei luonnollisestikaan taloudellisen menestyksen puolesta, mutta kaiken muun kannalta. Isoja peliliikkeitä on tehty muutaman vuoden aikana (Aura lounget, muut ravintolauudistukset, lastenmaailmat ym) jotka vaatineet paljon sellaista luovuutta, jota ei vuosiin ollut edes promillea tästä. Toivottavasti sitä piisaa jatkossa, toki sen tapahtuma-henkilön palkkaaminen varmasti edesauttaa tätä eikä kaikki ole toimarin harteilla, tuntuu että viime vuodet oli.
 
Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paljon onnea uudelle toimitusjohtajalle tähän vaativaan tehtävään!

Toivottavasti pystyy luomaan innostavan ilmapiirin kaikille hallilla työskenteleville. On ollut surullista katsoa, kun osa porukasta on siellä vaan töissä ilman intohimoa. Oman työvuoron loputtua lähdetään kotiin eikä ole edes mielenkiintoa katsoa peliä loppuun.
 
Nyt viime vuosina vai? En ole moiseen kiinnittänyt huomiota, elin siinä uskossa että ilmapiiri on ollut ihan hyvä, mutta tämä toki perustunut ihan mutuun vaan.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Akateeminen tutkintohan ei sinänsä mitään kerro, mutta uusi tj on tuotantotalouden DI. Tuta oli ainakin aiemmin yksi Suomen vaikeimmista paikoista hakea opiskelemaan. Ihan jokainen sinne ei mene.
 
AAPEEli

Tutan di kouluun hakemisesta en tiedä, mutta jos joku sanoo, että amkin tutaan on haastava päästä niin minä en ainakaan pysty pidättämään nauruani. Mielenkiinnolla odotetaan, millainen johtaja ja persoona hän on.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Toivottavasti pystyy luomaan innostavan ilmapiirin kaikille hallilla työskenteleville.

Lola twitterissä postaili hyvinvointinsa parantuneen "irtauduttuaan huonosta työympäristöstä". Siihen tietty vaikuttavat useat asiat, mutta toki toimarilla on vastuu ja motiivi pitää yllä hyvää ilmapiiriä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämäkin ketju on yllättävän lyhyt siihen nähden miten seuralla juuri nyt menee. Onko Jokinen siirtänyt tietoisesti itsensä taka-alalle vai eikö hänellä todella ole mitään sanottavaa?
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Just oli Urkkaruudussa antamassa tukensa joukkueelle ja valmennukselle.

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Just oli Urkkaruudussa antamassa tukensa joukkueelle ja valmennukselle.

Mikä ihmeen Jumala-asema tolla Kallella on kun kaikki uskoo siihen niin täysillä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
”Ihan hyvin koottu joukkue”, siinä toimarin näkemys tilanteesta. Olikohan opetellut tämän syväanalyysin ulkoa, kun tiesi telkkarin tulevan paikalle kyselemään.

"Ihan hyvin". Harmi, että sitä välikausi - käsitettä ei otettu aktiiviseen mainontaan ennen kautta tyyliin "Mustaa ja valkoista". Kaikki kommentit nimittäin puoltavat välikauden leimaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ikinä en ole tuollaista puhuvaa päätä nähnyt yrityksen toimitusjohtajana? Täysin laho tapaus... ehkä se siivous- tai pesulabisnes olisi ollut parempi tulevaisuuden kannalta. Mulla ei pitäisi pokka jos tuon kanssa pitäisi esim. neuvotella yhteistyösopimuksesta.
Esiitymisesta Kaskiselle täydet pointsit - pokka ei vaan petä, vaikka vastassa olis ketä! On nää vaan aika seppiä... Eiköhän se oma kausaripaikka pysy tyhjänä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kaiholla kaipaan Kari Hietarinnan vuosia. Siinä oli kovassa paikassa seuraa suosta ylös eri keinoin hilannut oppinut, taloudellista osaamista omannut sekä harkitsevan miellyttävää esiintymistaitoa ylläpitänyt toimitusjohtaja, joka tiesi tarpeeksi että missä mennään kaukalon tasolla, mutta toisaalta pysyi sopivan välimatkan päässä omalla toimipisteellään. Hietarinta uskalti tehdä päätöksiä ja todella sisäisti sen mitkä ovat pelimerkit ja mitä tarvitaan reaaliteetteineen siihen, että seuran trendi on tasaisen nouseva. Kun Hietarinta päätettiin kenkiä ulos vähin äänin, vitutti se pitkään ja tietäen varsinkin että mikä aikakausi ja "hallittu" kaaos siitä alkoi.
 
Guy Lafleur

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Riven Suomi, Chicago Cubs, lädifutis
Eiköhän se oma kausaripaikka pysy tyhjänä.

Tee reklamaatio. Osoita Santulle. Vetoa palveluntuottajan virhevastuuseen. Jostain syystä nyt on käsissä viallinen tuote. Ongelmana että satoja euroja maksanut istumapaikka saastuttaa mielen totaalisesti. Lipunhintaa vastaan vaihdossa tuleva esitys on niin vitullista paskaa että edes seuran omat toimistotyöntekijät eivät halua paikalle kuulemma tulla. Joten sadat eurot on turhaa huudattamista, esitä että voit sopia 50€ kohdalla ja loput tulee palauttaa tilille.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä se kaaos alkoi Leimeen palkkaamisesta 2010 loppukesästä.

- Erehdyin ehdottomaan TPS-legenda Juhani Tammista seuran uudeksi liigavalmentajaksi. Puheenjohtaja Tomi Aalto sanoi suoraan, että saan lähteä juuri siitä syystä, Hietarinta kertoi Iltalehdelle.

Jokainen voikin miettiä voiko tuollaisesta pelkästään tulla kenkää. Ehkä se kuva Hietarinnasta on näin ulkopuolisena hieman liian ruusuinen kun ei tiedetä aivan kaikkea?

En ole tässä puolustelemassa TPS:n silloista hallitusta, päinvastoin hyvä että siellä suurempi puhdistus tehtiin, mutta kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin seuralogo.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä se kaaos alkoi Leimeen palkkaamisesta 2010 loppukesästä.

Jokainen voikin miettiä voiko tuollaisesta pelkästään tulla kenkää. Ehkä se kuva Hietarinnasta on näin ulkopuolisena hieman liian ruusuinen kun ei tiedetä aivan kaikkea?

Tuskin kukaan näin naiivisti ajatteleekaan, että yhden tokaisun takia moista toimenpidettä suoritettiin. Ulospäin vain tuli vaikutelma ja työnkuva näyttäytyi kannattajille, että Hietarinnan aikakausi oli stabiilia aikaa ja toisaalta sopivan kunnianhimoista taustalla enkä nyt muista ainakaan laajemmin mitään kohuja hänen aikakaudeltaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terry Broadhurst
- Erehdyin ehdottomaan TPS-legenda Juhani Tammista seuran uudeksi liigavalmentajaksi. Puheenjohtaja Tomi Aalto sanoi suoraan, että saan lähteä juuri siitä syystä, Hietarinta kertoi Iltalehdelle.

Nauroin tälle ääneen :D
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jokainen voikin miettiä voiko tuollaisesta pelkästään tulla kenkää. Ehkä se kuva Hietarinnasta on näin ulkopuolisena hieman liian ruusuinen kun ei tiedetä aivan kaikkea?

Oli henkilöstöjohtajana kuulemma epäonnistunut. Sen sijaan onnistui suututtamaan yhteistyötahoja ja taloudellinen tulos oli enemmän tarkanmarkan taloutta kuin onnistunutta myyntiä.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Oli henkilöstöjohtajana kuulemma epäonnistunut. Sen sijaan onnistui suututtamaan yhteistyötahoja ja taloudellinen tulos oli enemmän tarkanmarkan taloutta kuin onnistunutta myyntiä.

Se on myös kumma homma, että TPS:ssä ei onnistu yksikään toimitusjohtaja. Joko valittu aines on heikkoa, toimintaa ei anneta johtaa tai valitseva taho on läpimätä. Kun vielä kaupan päälle aina vähintäänkin laitetaan liikkeelle lista kunkin toimessaan epäonnistumisista, ihan huipulta ei kannata odotella hakijoitakaan. Lisäksi kiva tulla syödyksi elävältä.
 
Lienee ihan yleisessä tiedossa, että liigaseuroilla on kulmakaupan liikevaihto ja pörssiyhtiön julkisuus. Tämä kombo ei liene se, joka keskimäärin eniten houkuttelee työhön. Tämän takia kovimmat nimet ovat keksimäärin fanipohjalla liikkeellä.

Kyllä näin jälkikäteen Sutela ja Eskola, jotka olivat alun perin projektilueteissa roolissa ovat tehneet ihan hyvää jälkeä. Silti tässä kun Seuran ympärillä nähnyt lukuisia toimijoita, niin suurin osa virheistä on ollut helposti nähtävissä ennakkoon. Urheilujohtaminen on vähän oma taiteenlajinsa ja aikaa pitäisi antaa enemmän, ainakin jos on osoitusta, että virheistä oppii.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
No Narvan aikaan meillä oli sentään Graig Rivet, melkein Mark Recchi, Peter Schaefer, Chris Joseph, Jason Elliott, Rob Valicevic, Jiri Vykoukal, David Schneider, Tyler Bouck ja Rob Shearer etc. Perkele havumetsien mäntyä syöviä kanukkeja moottorisahat käsissä eikä mitään uuden ajan ”grupp fundering” - ruotsalaisia! Ja tähän näytän kohtaan näytän hauista ja etsin kaikki ja etsin kaikki Schaeferin taklaukset YouTubesta. Ja Sakukin kävi vähän kuria pitämässä lock-outona. Ja ai niin Jämtiini oli Narvan valtuustokauden jätkiä, ei mitään tänkande - tohveleita. Silloin hallituksen konklaavissa ymmärrettiin pelimiesten päälle!
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Lienee ihan yleisessä tiedossa, että liigaseuroilla on kulmakaupan liikevaihto ja pörssiyhtiön julkisuus. Tämä kombo ei liene se, joka keskimäärin eniten houkuttelee työhön. Tämän takia kovimmat nimet ovat keksimäärin fanipohjalla liikkeellä.

Hyvin tiivistetty. On vaan jokseenkin kohtuutonta kerta toisensa valita henkilöitä, kärkkyä virheitä ja sitten pokkana haukkua oikein huolella päälle omat valinnat, joille ole edes annettu tilaa tehdä töitään. Tiedän kyllä valitsevien henkilöiden vaihtuneen(kin), mutta Tepsissä tämä ei ole henkilösidonnaista vaan toiminnan kulttuurin ydintä. Lisäksi toimitusjohtajan pitäisi olla monitalentti myös eri klaanien perseiden nuolennassa jäämättä rysän päältä kiinni. Tervetuloa pöpilän toimitusjohtajaksi.

En nyt ihan äkkiä käsitä mitä Jokinen olisi voinut tehdä toisin. Toki ei ole tiedossa mitä ylipäätään tehnyt. Mieshän pelaa käytännössä vain aikaa, jotta saisi jotain tehtyä taustalla. Toimarin tehtävänä luoda edellytyksiä muille onnistua. Julkisuudesta kannattaa pysyä helvetin kaukana, kun kasvoja muitakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös