TPS:n peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 715 804
  • 13 341

Expendable

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tampa Bay Lightning
Olisikohan ekana ihan ketjujen sekoittaminen? En ymmärrä valmennusta yhtään tässä asiassa. Samoilla kentillä hakataan päätä seinään peli toisensa jälkeen. Ei jumalauta lähde, niin ei lähde. Koko hyökkäyspaletti huomiselle uusiksi. Hults ja Sandberg mukaan. Joku herättely koko joukkueelle tarvitaan nyt.
Toisaalta sekoittaminen voisi olla hyvä idea mutta pahimmassa tapauksessa sitten ei ole yhtään toimivaa ketjua. Vaikka esim Pärssinen tällä hetkellä aika kurko on, ei hän välttämättä yhtä hyvin suorita muiden kanssa.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Itse olen illan otteluun tyytyväinen. Tulokseen en ole tyytyväinen, mutta Tepsin pelissä nähtiin paljon sitä mitä ollaan kaivattu. Alku kauden träppi ja karvauksen puute oli vaihtunut agressiiviseen riistojen kautta tapahtuvaan hyökkäämiseen. Tämän lomassa ei onnistuttu puolustamaan ilman virheitä, mutta kuinka todennäköistä on että Lajunen tarjoilee yhden ja Andy hörppää yhden, ei kovin todennäköistä.

Huono peli tuloksellisesti, mutta pidemmän päälle se että Ahokas ajaa näinkin erilaista pelitapaa sisään on hyvä asia. Keväällä työkalupakissa pitää olla työkaluja runsaasti ja siihen tämä valmistaa hyvin. Ei ole ihme ettei joka peli ole tuloksellaan syksyn kaltainen kun hiotaan sapluunaa. Keväälle se tähtäin on. Huomenna uutta matoa koukkuun, pisteet on tärkeitä tässäkin vaiheessa kautta.
 
12961

Jäsen
Nyt on tunnetta, asennetta ja fyysisyyttä kyllä löydetty, mutta kaikkiin pelaajiin lataus ei vaikuta positiivisesti. Tunne kohdistuu pelin ulkopuolisiin asioihin. Nurmi on tästä kärjistynein esimerkki.

Tämäkin peli oli tunnetasoltaan aivan erilainen kuin pitkähkö sarja pelejä ennen maaottelutaukoa. Tulosta tuli pitkäänkin melkoisen hmv otteilla.

Hyökkäyspelin osalta samat ongelmat ovat edelleen olemassa ja korostuneetkin, kun Pärssinen on entisestään nostanut omaa tasoaan. Minusta pelillinen kehitys on joka tapauksessa positiivinen.
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Ihan hyvä matsihan se oli, ero taululla syntyi Lajusen ja Karejevin kardinaalimokista.

Ei tällä esityksellä tulleesta tappiosta kannata päätä puskaan laittaa.

Ehkä ihan hyvä peli-ilme, vaikka pakit ja molari tänään sähläilivät.

Kyllä tästä nyt kuitenkin pitäisi jokaisen TPS-kannattajan laittaa viimeistään nyt päätä puskaan tai oikeammin olla huollissaan kun ei vaan vittu mene sisään. On säälittävän mielenkiintoista katsoa tuota sarjataulukkoa ja samalla tehtyjen maalien määrää verrattuna muihin.

Tänään oli tosin useampi kerta kun Setänen seisoi päällään. Näkee sen noista torjunnoistakin jo pelkästään jos ei itse tilanteita nähnyt. Sinänsä harmi tuo Setäsen huippuvire, kun tää porukka kaipaisi ja ansaitsisi kipeästi niitä osumia.

edit.

Lisäyksenä vielä itse pelistä mitä jäi mieleen, niin Arell pelasi yhden parhaista otteluistaan TPS-paidassa ja Hultsin poissaolo ei näkynyt ainakaan negatiivisesti. Toi mielestäni vain lisää jalkoja ketjuun hänen poissaolonsa. Sandbergin puuttuminen näkyi. Toivottavasti ei ole rikki.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Moisasen haastattelusta Auran Aalloilla kävi selvästi ilmi että sekä Hultsin että Sandbergin sivussaolo liittyy pelillisiin asioihin.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Moisasen haastattelusta Auran Aalloilla kävi selvästi ilmi että sekä Hultsin että Sandbergin sivussaolo liittyy pelillisiin asioihin.

Vituttaa. Sandberg olisi Liigassa ihan ykköskentän ukko jos olisi kuuppa kunnossa ja tekisi töitä. Ei tällä hyökkäyksellä oikeasti olisi tähän varaa, että Sandberg floppaa totaalisesti.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Paska peli tuloksellisesti ja kaikkia vituttaa, muakin! Muistaakseni ottelut Tapparaa ja Ässiä vastaan oli kuitenkin hyviä, joten ei tässä kannata päätä giljotiiniin laittaa.
Rafkin on yllättävän huono tällä hetkellä. Huili tosiaan tekisi hyvää.
 
Viimeksi muokattu:

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Osaa pelejä hallitaan selkeästikin ja osaa taas näennäisesti mutta se ei paljon auta jos maalinteko on noin tervanjuontia ja ottelua kohden tehdään 1-2 maalia.
Jääkiekko kun on myös maalinteko peli ja enemmän tehnyt joukkue voittaa ottelun vaikka toinen olisi kuinka hallinnut peliä.
Tänäänkin oli kyllä yritystä mutta varsinaiselle sota-alueelle Tepsi ei juurikaan päässyt Kookoon puolustaessa oman maalin edustaansa erittäin hyvin.
Tepsin pelaamisessa on todella paljon hyviä elementtejä mutta jo ennen kauden alkua keskusteluissa esiintyneet epäilykset hyökkäyksen maalintekijöiden ja yleensäkin tehopisteisiin kykenevien pelaajien puuttumisesta pois lukien Pärssinen ja Nurmi näyttää käyneen toteen.
Sandbergin moni odotti ennen kauden alkua löytyvän pistepörssin kärkiryhmässä sekä Tammelan ja Rodewaldinkin kohdalla odotukset olivat kohtalaiset.
Tiedossa oli että ratkaisuihin kykeneviä pelaajia ei ole siinä määrin kuin mitä ehkä vaadittaisiin taistellessa mestaruudesta.
Nämä ongelmat ovat tosiaan käyneet toteen ja nyt ollaan täysin Pärssisen varassa.
Hults ja Steenbergen ovat osoittautuneet täysin turisteiksi ja ihmetellä sopii miten Steenbergen nauttii vieläkin valmennuksen luottoa vaikka tehotilastoissa huimat 1+2 pistettä.
Heidät korvaamalla uudella paremman tason sentterillä ja maalinteon taitavalla laiturilla uskoisin tilanteen muuttuvan jo selvästi.
Puolustuspelaaminen ja ylipäätään aktiivinen pelitapa ilman kiekkoa ja kiekon kanssa on Tepsin vahvuus mutta siihen kun saataisiin muutamalla pelaaja vaihdoksella lisää tehoja hyökkäykseen niin tämän iltaisen kaltaiset ottelut kääntyisivät useammin voitolliseksi.
Puolustuksessa Lajunen on ollut kuin varjo viimekauteen verrattuna ja varsinkin loppukauteen samoin kuin myös Rafkin. Kumpikin olleet erittäin epävarmoja ja virhe alttiita omassa päädyssä.
Eronen parantaa kokoajan, Anttalainen oli ennen loukkaantumista Tepsin ykköspakki ja Arell on ollut todella hyvä hankinta. Toivottavasti saadaan pidettyä täällä ensi kaudellakin.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.

Itse lisään myös Viron kauden alisuorittajiin ainakin toistaiseksi.

Itse maalintekoon kaipaisin vanhoja kunnon jo junnutreenien maalinhimoa jossa 2vs1 lauotaan takapolvaria kohti ja syöksytään reboundin perään. No, eiköhän valmennus tähäm vielä taio jotakin ehkäpä yhteistyössä Kallion kanssa. Steenbergele on ollut iso pettymys, Sandbergille annan vielä aikaa. Tammela kaipaa onnistumisia.
Ja jos jotain niin hyvinhän tässä ollaan sarjataulukossa mukana, ja pelitkin ovat olleet jänniä sekä viihdyttäviä. Se tietty fakta ok ollut että vastustajan tehdessä 3 maalia on tepsi vahvasti 0 pisteessä kiinni. Siksi suosittelen seurajohdon kaivavan kuvetta ja hankkivan kareejeville jättiräpylän.
Ps. Illalla mennään taas.
 
Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pelissä oli paljon hyvää, vaikka hävittiin. Peli-ilme oli taisteleva ja KooKoo oli monesti hätää kärsimässä 5-5 pelissä. Ratkaisevaa oli Setäsen huippupäivä / meidän tehottomuus ja KooKoon erittäin hyvä puolustuspelaamisen. Kyllä sillekin on arvonsa annettava. Rafkin ja Lajunen sähelsivät myös muutaman kerran liikaa. Varsinkin Lajunen oli virhealtis.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuten Moisanen sanoi Auran Aalloilla selvästi turhautuneena: tämä on maalintekopeli. Voidaan "hallita" vaikka kuinka paljon ja pyöriä kulmissa mutta vain ne maalit ratkaisevat.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Mitäköhän hyvää tuossa pelissä sitten olikaan? Katsottu taas tilastoja?
Kookoo tiesi tasan tarkkaan eväät, joilla Tepsi voitetaan. Keskellä ei liiemmin tilaa ollut ja pakotettiin laukomaan kulmista. Alussa Tepsillä oli paikkoja, koska Kookoon nuori pakisto antoi tasoitusta ja satunnaisia paikkoja ottelun aikana. Mutta kyllä kokonaisuutena Tepsi oli huono. Missään kohtaa ei itsellä ollut oloa, että täältä tullaan vielä. Selvästi tuntuman puute myös vaivasi tauon jälkeen.
Ulkkarit ovat itselle iso pettymys. En tekisi jatkoja kenenkään kanssa. Rodewald ei ole niin selkeä vahvistus, etteikö sellaisia löydy aina uusia. Tappelis edes niin saa itselle jonkun syyn tehdä jatko. Loput onkin ihan selkeitä floppeja. Hults, Sandberg ja Steenbergen yhteensä 61 otteluun 11 maalia...
Nuoret eivät pysty täyttämään oikeiden maalintekijöiden aukkoja, se on inhimillistä. Hienoa että saavat peliaikaa niin kehittyvät, mutta ei ratkaise akuuttia tehottomuutta.

Rafkin voi huilata pari ottelua, kuuppa käy ylikierroksilla. Onko liian kova paine nousta isompaan rooliin? Kostautuu liikaa pieninä virheinä.

Saa nähdä miten ketjuja sekoitetaan Ilvestä vastan. Ennakoin kylmää kyytiä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
TPS pelaa jopa paremmin vieraskaukaloissa johtuen mielestäni siitä, että:

-Vierasotteluihin TPS lähtee selkeämmin pelaamaan nöyrää taistelujääkiekkoa ilman kauneusarvoja. TPS:n materiaali sopii tähän hyvin. Puolustusvoittoinen peli auttaa voittamaan pelejä, sillä maalintekijöitä joukkueessa on liian vähän.
-Kotipeleihin TPS lähtee hyökkäämään enemmän vähän suuremmalla "hosumisella", eikä ole niin maltillinen kuin vieraspeleissä. Omiin tulee enemmän maaleja mutta edelleen maalintekijät puuttuvat joukkueesta. Kotona on suurempi tarve näyttää.

KooKoo pelissä TPS oli hivenen niskanpäällä 5vs5 pelissä mutta erikoistilanteet ratkaisivat pelin KooKoolle. Olihan TPS:llä hyviä maalintekotilanteita mutta edelleen, joukkueeseen tarvitaan lisää maalintekovoimaa. Markus Nurmi ei ole tarpeeksi hyvä TPS:n parhaaksi maalintekijäksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tänään peli alkaakin sitten joskus seitsemältä. Tekee hyvää pelin alulle tuo istuskelu, kun jätkät pysyy virkeinä…
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terry Broadhurst
Jeesus sentään mitä touhua. Miksi nämä hassuttelut eivät ala aikaisemmin ja peli silloin kun on ilmoitettu?
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ymmärrä edelleenkään tätä liigan perseilyä. Jos ilmoitetaan että PELI ALKAA kello xx.xx, niin miksi se ei ala silloin? On varamsti mukavia tapahtumia, mutta mikä estää aloittamasta näitä torikokouksia aikaisemmin ja pelin alkamisajasta pidettäisiin kiinni.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Sandberg ainakin luisteli ja taklasi ensimmäisessä vaihdossa mitä alkukaudella yhteensä. Muutenkin jalka liikkuu kaikilla. Nyt tyhmät jäähyt on pidettävä poissa.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt näyttää paremmalta mitä eilisen pelin 2. ja 3. erä, kiekkoa on ainakin toistaiseksi kiskottu maalille huomattavasti enemmän sensijaan että sitä lyödään kulmiin. Tätä lisää kiitos.

Hultsilla ja Sandbergilla varmasti nyt viimeisiä näyttömahdollisuuksia, pelkkä "hyvä peli" ei riitä, vaan pisteitäkin varmasti vaaditaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös