TPS:n peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 547 121
  • 8 975

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Ei välttämättä annakkaan mut puhuttaisko välillä vaikka esim. Kestneristä, Bohmista tai Ivarssonista? Tai Ruslanista? Tai Ibrasta? Tuntuu että tällä palstalla olis ihan sama vaikka 10/11 ulkkaria onnistuis ku aina pitää vaa puhua epäonnistujista.

Nokun niistä ei pelkkää negatiivista voi kirjoittaa niin mitäs luulet puhutaanko?
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt tuntuu jo lähtevän vähän käsistä. Teissala, Intonen, Väisänen kaikki ovat liigatasolle ihan raakileita. Ja todella paljon huonompia jokaisella osa-alueella kuin esimerkiksi Vainionpää ja Haapanen. Enkä nyt tarkoita, että Vainionpää tai Haapanen olisivat hyviä pelaajia. Noilla pojilla on kuitenkin vielä rutkasti petrattavaa, jotta pärjäisivät liigatasolla edes kelvollisesti. Kakko oli ihan poikkeus. Katsokaa muuten näitä junnuista nostettuja.

Fakta on, että jos tällekaudelle halutaan menestystä edes jossain muodossa ei meillä ole varaa nostaa mitään A-junnuja työharjoittelemaan tonne. Jos taas halutaan kehittää pelaajia tulevaisuuteen, niin siinä tapauksessa tietysti pitäisi antaa peliaikaa näille kavereille. Tässä tapauksessa on kyllä sitten turha tulla taas itkemään, kun tulee kuokkaan oikealta ja vasemmalta.

Samaa mieltä siinä suhteessa että Teissala, Intonen, Liukas, Pyyhtiä ja Väisänen ovat kokemattomimpia ja virhealttiimpia kuin nuo muutamat jo vuosia Liigassa pelanneet mutta siitä vastaavasti täysin eri mieltä että olisivat todella paljon huonompia kuin esim. Haapanen, Vainionpää ja Janatuinen. Myöskin Ortegan voisi nostaa tähän perään.
Noista edellä mainituista nuorista muutamalla mahdollisuudet jopa änäriin asti mutta kaikilla heillä mahdollisuudet nousta todella hyviksi Liiga pelaajiksi.
Haluaisinkin tietää milloin heidät voisi nostaa liigarinkiin jollei tänä vuonna? Joskus ne ensimmäiset piirrot liigakentillä on kuitenkin otettava mikäli siellä meinaa pelata.
Ensi kaudella olisi sama tilanne että olisivat liian kokemattomia Liigakentille kun eivät ole saaneet mahdollisuutta kokeilla siellä. Todennäköisempää olisi että ensikaudella näitä poikia ei tarvitsisi edes miettiä kun siirtyisivät joukkueeseen jossa heihin uskotaan ja annetaan aito mahdollisuus nousta liiga pelaajaksi.
En myöskään laskisi Iskhakovia ja Ibragimovia nuorista nostetuiksi pelaajiksi sillä heidät hankittiin tänne muualta ulkomaalaisvahvistuksiksi.
Enkä usko ollenkaan että Tepsin menestyminen olisi siitä kiinni jos mm. Haapasen, Janatuisen, Ortegan ja Vainionpään kohdalla osa heistä tai jopa kaikki vaihtuisivat näihin edellä mainittuihin nuoriin.
Vainionpäätä( 15 ott. 0+3, +4) ei toki hankittukaan tänne pistelingoksi vaan puolustavaksi alaketjujen pelaajaksi mutta on osoittautunut kaikkea muuksi kuin mitä annettiin ymmärtää. Kaverin piti olla fyysinen pelote joka pelaa aina kovaa ja saaden näin vastustajan kärkipelaajilta otettua peli-Ilon pois. Eipä ole näkynyt.
Haapanen( 15 ott. 0+3, - 2)on täysin turha pelaaja jolla ei mitään virkaa kentällä. Ei edistä mitenkään ketjunsa peliä ja kiekko tuntuu polttelevan lavassa todella paljon.
Janatuinen( 13 ott. 1+1, - 1) vähän sama kuin Haapasen kohdalla eli ei juurikaan mitään annettavaa kentällä eikä myöskään edistä ketjunsa peliä.
Ortega( 16 ott. 3+3, 0) odotukset olivat suuret hänen kohdallaan mutta ollut melkoinen pettymys. Taitoa on mutta jää piippuun. Maalinteko yhtä tervanjuontia ja kiekoton pelaaminen ja varsinkin omanpään puolustuspelaaminen heikkoa ja ulospäin näyttää ajoittain ylimieliseltä pelaamiselta ja virheitä harhasyöttöinä ja kiekon menetyksinä tulee aivan liikaa.
Tiedän että kynnys A-nuorista on iso mutta mm. Teissala ja Intonen ovat hallinneet nuorten pistepörssiä ja tottuneet ratkomaan pelejä. Heidän saadessa Liigassa pelejä tarpeeksi allensa uskon että pisteitä alkaisi ropisemaan hyvään tahtiin myöskin niissä peleissä.
Ilveksen Eemeli Suomi hyvä esimerkki. Takoi valtavia pistemääriä junnupeleissä mutta kahdella ensimmäisellä kaudella teki kummallakin 14 pistettä ja 6 maalia yhteensä näiden kahden vuoden aikana. Ilveksen valmennus uskoi häneen ja antoi kaverille aikaa ja rauhassa mahdollisuuden nousta hyväksi Liiga pelaajaksi. Nyt hän onkin jo hyvä kansainvälisen tason pelaaja.
On selvää ettei koko joukkue voi olla ns. junnuja täynnä mikäli halutaan menestyä mutta sopiva määrä heitä ei vie pohjaa siltä vaan päinvastoin. Useammissa Tepsin mestaruusjoukkueissakin on aina ollut mukana näitä lahjakkaita omia nuoria.
Tepsillä ei enää ole varaa hukata näitä lahjakkaampia nuoria toisiin seuroihin niinkuin on historian aikana liikaa tapahtunut. Mm. Mikko Lehtosen, Tarmo Reunasen ja Maccellin kaltaiset lupaukset kun vaan pitäisi pystyä pitämään omassa seurassaan eikä päästää muualle sen vuoksi kun ei ole ollut kärsivällisyyttä antaa mahdollisuutta ja aikaa heille kehittyä hyviksi pelaajiksi.
Sensijaan tämän kauden hankinnoista Bohm on täyttänyt hyvin ruutunsa ja toivottavasti jatkaisi täällä ensi kaudellakin.
Kestner on oma lukunsa ja hänen kaltaistaan ulkomaalaisvahvistusta ei vähään aikaan ole nähty Tepsin paidassa. Kaveri pelaa täydellä sydämellä joukkueelleen osallistuen täysillä puolustuspelaamiseen ja lisäksi on takonut hyvät tehot tähän mennessä.
Kestner liittyy rannevedollaan samaan joukkoon Malcolm Davisin ja Kai Nurmisen kanssa.
Kestneriä voi olla mahdotonta saada houkuteltua jäämään ensikaudeksikin Tepsin paitaan mutta toivossa on hyvä elää.
Tepsin pelaamisessa ylipäätään on paljon hyvää ja kehitystä on tapahtunut alkukaudesta valtavasti mutta liikaa tulee noita hölmöjä virheitä yksilötasolla kuten kiekon menetyksiä ja harhasyöttöjä ratkaisevissa paikoissa, jätetään oman maalin edusta tyhjäksi molempien pakkien lähtiessä kulmiin tai maalin taakse, jätetään puolustusalueella vastustajan kiekottomat pelaajat merkkaamatta jne.
Virhemäärät kun saadaan pienemmäksi niin Tepsillä kaikki eväät menestyä ainakin jollakin tapaa kevään peleissä. Siihen pakko uskoa ja toivoa että kevät koittaisi maailman tilanteessa huomattavasti nykytilannetta valoisampana ja normi arki palaisi keskuuteemme.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Toivoisin Palloseuralta myös enemmän rohkeutta nostaa omia junnuja näiden jo nähtyjen tusinaulkkareiden tilalle (Weinger, Ortega) ja muutenkin tuomaan kilpailua pelipaikoista ettei pelipaikat lohkeaisi näille janatuisille, ibragimoveille, haapasille automaattisesti vain siksi kun ei ole muitakaan heittää kentälle.

Kalpan tapaa toimia olen ihaillut, joka vuosi heiltä lähtee kirkkaimmat tähdet muihin maisemiin mutta kuopiolaiset pystyvät korvaamaan lähtijät nostamalla rohkeasti omia lahjakkaita junnuja edustukseen ja antamalla heille peliaikaa, mainittakoon ettei kalakukoilla ole kuin kaksi ulkkaria ja he täyttävät vahvistuksen kriteerit.
Samantyylistä ajattelutapaa toivoisin Palloseuralta myös, nostetaan omia potentiaalisia pelureita ylös junnuista rohkeasti kun sellaisia Seurasta tällä hetkellä löytyy ja jätettäisiin tusinaulkkarit hankkimatta.

Loppukaudella tulisi näytönpaikkaa tarjoilla kaiken järjen mukaan kolmelle pelurille jotka ovat jo useasti täälläkin mainitut Pyyhtiä, Intonen sekä Teissala.
 
Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
En tiedä antaako porukka liikaa painoarvoa A-junnuissa tehdyille pisteille vai mikä on, mutta ihan oikeasti. Katsokaa tuota tämän hetken rosteria. Siellä on nuoria kavereita ihan tolkuton määrä jo nyt. Viro, Luukkonen, Pulli, Anttalainen, Rafkin, Ibragimov, Ishakov, Pärssinen, Nurmi, Pajuniemi, Vainionpää ja Haapanen. Kaikki ovat 22v tai alle. Jos rosteriin nimetään joka päivä se 19 pelaajaa +2 maalivahtia, niin meillä on yli puolet melkein A-junnu iässä rosterista. PUOLET. Monessako muussa joukkueessa puolet pelaajista on alle 22v? Ja porukka haluaa vielä nostaa tuonne vähintään 3 A-junnua lisää? Vaikka se kova idea olisikin, niin ei me nyt voida laittaa kentälle mitään lastentarhaakaan. Nämä ”tusinakaverit” esim: Vainionpää ja Ortega tuo aika paljon muutakin kuin kentälle olonsa. Ainakin Vainionpää on monen eri pelaajan suusta tärkeä palanen jo nyt kopissa (Nurmi, Pajuniemi) ja Ortegaa taitaa Kestner olla aika paljon kehunut kopissa. Nämä Teissalat, Intoset ja Pyyhtiät ovat muutenkin vielä todella kaukana vaikkapa Ortegan tai Vainionpään tasosta. Oikea paikka heille olisi mestis. Jos Tepsin joukkue ei olisi jo nyt niin junnupainoitteinen, niin aivan varmasti kaverit pelaisivat liigassa. Ei Kallio ja co heitä lämpimikseen tuolla A-junnuissa pidä.
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Kun meillä on niin paljon "junnuja" jo rosterissa niin laajennetaan vaan rotaatiota. Siinähän ei sitten kentällä pelaavien junnujen määrä nouse kun korvataan junnu junnulla. Tästä kun ollaan kovin huolissaan.

Oikeastaan tämä olisi kannattanut tehdä pelkästään näiden kahden viimeisimmän pelin ajaksi kun A-SM ei pyöri ja ei saatu täyttä joukkuetta kasaan. Varmasti Kalliolla ja co:lla oli tosi hyvä syy ettei niin tehty.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
En tiedä antaako porukka liikaa painoarvoa A-junnuissa tehdyille pisteille vai mikä on, mutta ihan oikeasti. Katsokaa tuota tämän hetken rosteria. Siellä on nuoria kavereita ihan tolkuton määrä jo nyt. Viro, Luukkonen, Pulli, Anttalainen, Rafkin, Ibragimov, Ishakov, Pärssinen, Nurmi, Pajuniemi, Vainionpää ja Haapanen. Kaikki ovat 22v tai alle. Jos rosteriin nimetään joka päivä se 19 pelaajaa +2 maalivahtia, niin meillä on yli puolet melkein A-junnu iässä rosterista. PUOLET. Monessako muussa joukkueessa puolet pelaajista on alle 22v? Ja porukka haluaa vielä nostaa tuonne vähintään 3 A-junnua lisää? Vaikka se kova idea olisikin, niin ei me nyt voida laittaa kentälle mitään lastentarhaakaan. Nämä ”tusinakaverit” esim: Vainionpää ja Ortega tuo aika paljon muutakin kuin kentälle olonsa. Ainakin Vainionpää on monen eri pelaajan suusta tärkeä palanen jo nyt kopissa (Nurmi, Pajuniemi) ja Ortegaa taitaa Kestner olla aika paljon kehunut kopissa. Nämä Teissalat, Intoset ja Pyyhtiät ovat muutenkin vielä todella kaukana vaikkapa Ortegan tai Vainionpään tasosta. Oikea paikka heille olisi mestis. Jos Tepsin joukkue ei olisi jo nyt niin junnupainoitteinen, niin aivan varmasti kaverit pelaisivat liigassa. Ei Kallio ja co heitä lämpimikseen tuolla A-junnuissa pidä.
Sinulla on oikeus olla vapaasti omaa mielipidettäsi, mutta vähän nyt tuntuu siltä, että pidät omaa mielipidettäsi faktana, joka muiden kirjoittajien pitäisi hyväksyä sellaiseksi, johon ei saa vastaväitteitä esittää.
Luepa kuitenkin ajatuksella vielä @Hantta#23 :n kirjoitus tuosta yltä. Siinä on hyvin perusteltu mielipide, miksi omia junioripelaajia pitäisi rohkeasti nostaa edustukseen. Itse olen tuon @Hantta#23 kirjoituksen kanssa samaa mieltä.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei tarkoitus olekaan että kyseisille junnuille pelipaikka olisi mikään selviö, vaan ansaitsisivat pelipaikan hyvien näyttöjen kautta, saisivat nyt edes tilaisuuden kokeilla siipiiään liigassa. Jos näyttää ettei vielä ole aika niin homma on selvä, mutta helppoahan se on vain jankuttaa ettei pojilla riitä antamatta edes näytönpaikkaa.
Ja mitä Ortegaan tulee, niin ei mikään ihmeellinen seppä tarvitse olla että samanlaisiin esityksiin pystyy kuin hän.
 
Käsittääkseni Tepsin tavoite tälläkin kaudella on voittaa mestaruus. Silloin ei voida tuoda mitään Intosia tai Teissaloita vähän kokeilemaan millaista peli on sinne ykkös tai kakkoskenttiin. Ei mikään yrityskään palkkaa johtoportaaseen mitään työharjoittelijoita vähän haistelemaan tunnelmaa. Kolmos ja neloskentissä varmaan löytyykin rotaatiotilaa joskus junnuille, mutta tässä maailmantilanteessa sinne poikien laittaminen ei ole kovin fiksua. Tämä tarkoittaisi sitä, että he missaisivat A-junnujen kaikki pelit johtuen karanteeneista jne. Tämän takia pitääkin miettiä kumpi on fiksumpaa: isot ja tasaiset minuutit A-junnuissa vai rikkonainen ehkä kerran viikkoon tullut peli liigassa jossa pääsee suhaamaan sen 5-12min. Oikeastaan liigaan nostaminen tässä vaiheessa olisi jopa isompi riski poikien kehitykselle, kuin se että pysyisivät A-junnuissa. Yksinkertaisesti tällähetkellä kärkikentissä ei Tepsissä ole tilaa työharjoittelijoille. Jäljelle jää jämäminuutteja kolmos ja neloskenttään.

Eli olisiko teidän mielestä parempi antaa poikien pelata isoja minuutteja A-junioreissa ja joka pelissä vai liigassa kerran viikkoon sellainen 5-12min?
 
Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Käsittääkseni Tepsin tavoite tälläkin kaudella on voittaa mestaruus.

Miksi siellä sitten surffailee Ortegoita, Bibicejä tai Wirtasia jotka ratkovat pelejä ihan väärään suuntaan?

"Halvalla ostettiin hyvää"

Eli olisiko teidän mielestä parempi antaa poikien pelata isoja minuutteja A-junioreissa ja joka pelissä vai liigassa kerran viikkoon sellainen 5-12min?

Näetkö ongelmaa siinä, että pelaaja lähtee lyhyelle komennukselle ylös? Onko paljonkin kehityksestä pois?
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Eli olisiko teidän mielestä parempi antaa poikien pelata isoja minuutteja A-junioreissa ja joka pelissä vai liigassa kerran viikkoon sellainen 5-12min?
Ensinnäkin, ei näitä poikia kahteen ekaan ketjuun olekaan pakko tunkea, esim. kolmosketjukin kävisi hyvin mutta useamman pelin otannalla ja reiluilla minuuteilla näytöt pöytään ja sillä sipuli. Riittää tai ei riitä, konkreettiset näytöt ratkaisisivat eikä tarvitsisi jossitella.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Näetkö ongelmaa siinä, että pelaaja lähtee lyhyelle komennukselle ylös? Onko paljonkin kehityksestä pois?
Et kysynyt multa mutta vastaan kuitenkin omalta osalta.. edelleen, kuten eilen sanoin, meillä jyllää tällä hetkellä korona kanssamme. Otetaas esimerkki, peli ensi viikon torstai ja lauantai, Teissala nostetaan edustukseen ja kaavaillaan pojalle kahta peliä. Karanteeniin edellisen viikon ke tai to että saadaan myös parit treenit edustuksen kanssa. Sitte kaksi peliä edustuksessa ja karanteeni päälle joten A:n käytössä taas kahden viikon päästä lähdöstä. Kehittääkö tuo junnua enemmän kuin se että treenaa ja pelaa A:n kanssa?
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi siellä sitten surffailee Ortegoita, Bibicejä tai Wirtasia jotka ratkovat pelejä ihan väärään suuntaan?

"Halvalla ostettiin hyvää"

Näetkö ongelmaa siinä, että pelaaja lähtee lyhyelle komennukselle ylös? Onko paljonkin kehityksestä pois?

Näkisin ehdottomasti myös itse mielelläni omia potentiaalisia nuoria kokoonpanossa tiettyjen pelaajien tilalla jo tällä kaudella, mutta nämä koronan aiheuttamat rajoitukset näyttävät persettä näille lyhyille komennuksille mitä enemmissä määrin. Jokainen komennus liigan mukaan ja takaisin nuoriin aiheuttaa pelaajalle yhteensä 10vrk taukoa joukkueen harjoittelusta karanteenien vuoksi, joka ei ole hirveän optimaalista nuoren pelaajan kannalta. Tämä on myös ollut hyvin todennäköisesti syynä, miksi tällä kaudella ei ole enempää liikkuvuutta joukkueiden välillä nähty. Nämä kaksi viimeisintä peliä toki poikkeus, kun liiton sarjat ovat tauolla ja joulutauko alkoi liigassakin, niin itse jopa odotin vähintään Intosen olevan kokoonpanossa, mutta tuntemattomasta syystä toisin kävi.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ensinnäkin, ei näitä poikia kahteen ekaan ketjuun olekaan pakko tunkea, esim. kolmosketjukin kävisi hyvin mutta useamman pelin otannalla ja reiluilla minuuteilla näytöt pöytään ja sillä sipuli. Riittää tai ei riitä, konkreettiset näytöt ratkaisisivat eikä tarvitsisi jossitella.

Miten annat kolmos tai neloskentässä pelaavalle junnulle reilut minuutit? Kolmos ja neloskentän ukot saa sen 5-12min peliaikaa Tepsissä ilman erikoistilannevastuuta. Vai suoraanko olet työntämässä poikia ykkösyv:lle? Omaan korvaani ei ainakaan tuo peliaika kuulosta kovin isoilta minuuteilta jotka kehittäisivät pelaajaa.

Et kysynyt multa mutta vastaan kuitenkin omalta osalta.. edelleen, kuten eilen sanoin, meillä jyllää tällä hetkellä korona kanssamme. Otetaas esimerkki, peli ensi viikon torstai ja lauantai, Teissala nostetaan edustukseen ja kaavaillaan pojalle kahta peliä. Karanteeniin edellisen viikon ke tai to että saadaan myös parit treenit edustuksen kanssa. Sitte kaksi peliä edustuksessa ja karanteeni päälle joten A:n käytössä taas kahden viikon päästä lähdöstä. Kehittääkö tuo junnua enemmän kuin se että treenaa ja pelaa A:n kanssa?

Kerrankin jostain täysin samaa mieltä. Ihan kuin omalta näppäimistöltä tämä!
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miten annat kolmos tai neloskentässä pelaavalle junnulle reilut minuutit? Kolmos ja neloskentän ukot saa sen 5-12min peliaikaa Tepsissä ilman erikoistilannevastuuta. Vai suoraanko olet työntämässä poikia ykkösyv:lle?
Valmennuksen homma miettiä miten esin 15.min/ottelu saisi peliaikaa yksi noista kavereista kerrallaan näytönpaikka matseissaan.
Jos se edellyttää ylemmissä ketjuissa pelaamista, niin sinne sitten kaverit vaikka vuorotellen.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Valmennuksen homma miettiä miten esin 15.min/ottelu saisi peliaikaa yksi noista kavereista kerrallaan näytönpaikka matseissaan.
Jos se edellyttää ylemmissä ketjuissa pelaamista, niin sinne sitten kaverit vaikka vuorotellen.

Menestystä tavoitteleva organisaatio ja valmentaja ei toimi tuolla tavalla. Siis nytkö ehdotat, että vaikka ykköskentästä siirretään Kestner kolmoseen ja tilalle Teissala vähän kokeilemaan rahkeita?
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Menestystä tavoitteleva organisaatio ja valmentaja ei toimi tuolla tavalla. Siis nytkö ehdotat, että vaikka ykköskentästä siirretään Kestner kolmoseen ja tilalle Teissala vähän kokeilemaan rahkeita?
Aika typerä heitto, eiköhän tämä mun osalta riitä tästä aiheesta.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Aika typerä heitto, eiköhän tämä mun osalta riitä tästä aiheesta.
Jos se edellyttää ylemmissä ketjuissa pelaamista, niin sinne sitten kaverit vaikka vuorotellen.

Käsittääkseni jotta sinne ylempiin kenttiin saadaan junnu laitettua pitää joku ottaa sieltä myös pois? Vai meinasitko Kestnerin sijasta pudottiin sieltä Pajuniemen?
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Käsittääkseni jotta sinne ylempiin kenttiin saadaan junnu laitettua pitää joku ottaa sieltä myös pois? Vai meinasitko Kestnerin sijasta pudottiin sieltä Pajuniemen?
Vielä kerran yleisön pyynnöstä:
Aloitettaisiinko vaikka mikkihiiri-Ortegan ulostuksella, OK?
E. Korpparihan jo on pelistä pois pidemmän aikaa, ainakin vihjailujesi mukaan..
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Kyllähän tässä kevät-talvella voisi pojille antaa pelejä alle ja plussaa se vain on, jos joku näyttää jo kypsältä liigaympyröihin. Vähän itse vierastan, jos junnuille kaavaillaan liian isoa ruutua. Junnu on kuitenkin aina junnu, harvemmin ne junioreissa mätätyt tehot saadaan siirrettyä liigaan hätäisellä aikataululla. Superjunnut ovat asia erikseen ja heille voi suoda mahdollisimman kovatasoisia pelejä jo ennen täysi-ikäisyyttä. Olin jopa aikoinaan hiukan epäileväinen, kun Kaapo Kakkoa alettiin ajaa sisään, mutta onneksi se nyt osottautui täysin naurettavaksi huoleksi.

Teissalasta kyllä itse jotenkin tykkään ja hänet mielelläni näkisin edustuksen paidassa jossain vaiheessa. Modernimpi versio Tuomas Suomisesta.
Toivottavasti tepsi ei tarjoa samantyylistä sopimusta kuin Suomisella oli.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Vielä kerran yleisön pyynnöstä:
Aloitettaisiinko vaikka mikkihiiri-Ortegan ulostuksella, OK?

Ortega tuskin lähtökohtaisesti tulee vetelemään enää missään kärkiketjuissa ellei ole pakko. Hyvä jos mahtuu pelaavaan kokoonpanoon enää kisojen jälkeen. Joten Ortegankaan ulostus ei ratkaise millään tavalla väittelyn aiheena olevaa junnujen peli-aika ongelmaa. Muutenkin keskustelu sinun kanssa tuntuu järin yksitoikkoiselta, joten jätän tämän nyt tähän.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joka vuosihan jokainen joukkue lähtee tavoittelemaan Suomen mestaruutta mutta siihen Tepsillä tänä vuonna tuskin vielä rahkeet riittävät vaikka kokoonpanossa Haapanen, Janatuinen, Ortega ja Vainionpää pelaisivatkin.
Mitä on tullut henkilökohtaisesti kuultua muutamalta isommalta TPS vaikuttajalta niin isoin tavoite tälle kaudelle on kuulema palauttaa usko Tepsin toimintaan ja mennä toki play offseissa keväällä mahdollisimman pitkälle mutta ei ollut pienintäkään uhoa niinkuin aina ennen on ollut että nyt on joukkue jolla mestaruudesta taistellaan tosissaan. Tavoitteena on myöskin että jatkossa joukkue koostuisi mahdollisimman paljon Turun alueen pelaajista ja tällä kaudella mahdollisimman moni pääsisi jo haistelemaan Liigan ilmapiiriä.
Nämä Haapaset, Janatuiset ja Vainionpäät eivät mahtuisi tälläkään kaudella yhteenkään mestaruutta tosissaan tavoittelevaan joukkueeseen vai miksi Ilveskin halusi mm. näistä kahdesta eroon.
Jokainen olkoon Ika Lehkosestakin mitä mieltä tahansa mutta hän otti juuri eilisessä pelissä hyvin kantaa tähänkin asiaan miten paljon Tepsissä tälläkin hetkellä on hyviä poikia mutta joutuvat pelaamaan junnu pelejä ja ollen niihin jo liian hyviä. On hyvä saada peliminuutteja paljon mutta U20 pelit eivät enää juurikaan kehitä näitä muutamia nuoria vaan he tarvitsisivat jo kovempia pelejä, haastetta lisää.
En myöskään ymmärrä mikä tekee tällä hetkellä mm. Haapasesta ja Janatuisesta paremman pelaajan kuin esim. Teissala, Intonen, Pyyhtiä tai Liukas. Vaikka kuinka ajattelisin kokonaisvaltaisesti heidän pelaamistaan niin en löydä siitä sellaista jonka avulla he nauttivat noinkin suurta vastuuta Helmisen alaisuudessa.
Pyyhtiän pelatessa nuo muutaman liigapelin ennen koronataukoa hän oli joka mittarilla parempi pelaaja kuin juuri Haapanen sekä Janatuinen.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ortega tuskin lähtökohtaisesti tulee vetelemään enää missään kärkiketjuissa ellei ole pakko. Hyvä jos mahtuu pelaavaan kokoonpanoon enää kisojen jälkeen. Joten Ortegankaan ulostus ei ratkaise millään tavalla väittelyn aiheena olevaa junnujen peli-aika
Pakko palata aiheeseen vieläkin, kuka laituri kisojen jälkeen nykyrosterista tulee mielestäsi Ortegan tilalle ?
Korppari ei, koska on sinun mukaan jopa loppukauden pois, Pärssinen tulee senaksi Wirtasen tilalle, kuka vie Ortegan paikan?

Kestner-Pärssinen-?
Pajuniemi-Jasu/?-Nurmi
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hyvä ratkaisu, siinä tapauksessa alaketjuihin jäisi nykyrosterista:

Ibragimov-Vainionpää-Haapanen
Liukas-Wirtanen-Kuru
Ortega
Loukkaantumisia ei juurikaan tuo kokoonpano siedä.
Mielestäni ihan perusteltua on nostaa junnuista kavereita rosteriin tuomaan leveyttä loukkien sekä pelipaikkakilpailun kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös