TPS:n juniorit

  • 662 156
  • 2 204

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tuota nippua katselin aamulla ja en oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Maalivahdit on hyvällä mallilla, kun Noa Vali on tosiaan ihan ikäluokkansa kärkeä ja sinä aikana mitä minä olen junnuja seurannut, niin kyseessä on ylivoimaisesti lupaavin veskari Tepsin junnuissa. Sanoisin, että selkeästi lupaavampi kuin Ortio oli omana aikanaan. Saa nähdä mihin tulevaisuus vie, kun kyseessä on kuitenkin todella nuori kaveri. Aku Kuutti oli puolestaan tilastojen osalta nuorten Mestiksen kärkimolareita, joten ei sekään ihan onneton ole. Koskaan en kyllä ole kaukalossa nähnyt tai ei ainakaan ole mitään muistikuvia jättänyt, jos olen nähnyt, joten ei hirveästi voi kommentoida. Vuorio siellä kuitenkin lienee se ykkönen, mutta viettänee kesän edustuksen kanssa.

Puolustuksessa puolestaan on varsin hyvä paketti kasassa. Kiviharju toki se "isoin" nimi ja oikealta laukovia pakkeja on sitten jälleen kerran 0. Vissiin vesijohdoissa jotain vikaa tällä alueella, kun ei täältä hirveästi ole noita oikealta laukovia löytynyt junnuissa. Kiekollisuutta ei toki ihan älyttömästi ole tuossa nipussa, mutta puolustuspelaamisen osalta löytyy sitten osaamista vähän enemmän. Sisu-Petteri Lehtonen ja Eemeli Saari lienevät aika isossa roolissa ensi kaudella, mutta nuokin ovat kaiketi sitten treenikauden edustuksen mukana, jos pelaajalistoihin on luottaminen.

Hyökkäys onkin sitten varsin mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti 3 nelosketjua ja yksi kolmosketju. Ykkösen keskelle paperilla viilettää Robin Keihäs. Vaikka hyvä aihio onkin, niin ei ehkä ole vielä ihan valmis siihen. Muut sentterit vaativatkin sitten kesällä vahvaa kehitystä, että saadaan tehoja. Juuso Saarinen kärsii aika vahvasti heikosta luistelusta, joten sitä toivottavasti saadaan kehitettyä kesän aikana. Toni Rand on aika klassinen alempien ketjujen sentteri ja Joel Niinistö antaa valitettavan paljon tasoitusta kokonsa puolesta. Jan Shikera lienee niitä joilta uskaltaa odottaa jonkinlaista läpimurtoa tuolle tasolle. Liikkuu hyvin eikä se kiekkokaan ole liian haastava käsiteltäväksi. Melkoisen työmies voittoinen tuo nippu on, joten ei sen ainakaan asenteesta pitäisi jäädä kiinni. Väisäsen Kalle tuolla varmaan pelailee suurimman osan kaudesta, joten iso rooli tarjolla ja odotuksetkin ovat sitten sen mukaiset. Slafkovsky toivottavasti hoitaa homman niin, että pelaa edustuksessa enemmän kuin junnuissa. Toki olisi massiivinen vahvistus tuohon joukkueeseen.
 
Onkohan Samuel Sisik siirtynyt muualle kun ei ole A:n ringissä? Ei se varmaan liigaringissäkään treenaa? Harmi jos näin on kun kyse on yksi ikäluokkansa kärkipelaajia koko maailmassa.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Onkohan Samuel Sisik siirtynyt muualle kun ei ole A:n ringissä? Ei se varmaan liigaringissäkään treenaa? Harmi jos näin on kun kyse on yksi ikäluokkansa kärkipelaajia koko maailmassa.
Siltä vaikuttaisi tosiaan, että matka jatkuu jossain muualla. Taitojen puolesta kyseessä on kiistatta kova lahjakkuus, mutta fysiikka on vielä sen verran vaatimatonta, että ei päässyt viime kaudella oikeastaan ollenkaan käyttämään vahvuuksiaan tuolla U18-tasolla. Mielenkiintoista nähdä mihin Sisik päätyy ja mitä tulevaisuus tuo nuorelle miehelle tullessaan.
 

Batisland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten homma näiden tulokassopimuksien kanssa nyt menee Viron ja Pärän osalta?
Jos paikkaa ei nhl:sta irtoa palaako molemmat tepsiin vai onko myös ahl mahdollisuus?
 

jertuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals, Real Madrid
Vähän perusteluja kaipais miksi näin?
Liittyi käsittääkseni jotenkin pelaajien ikään. Olisiko niin, että alle 20v pelaaja ei voi AHL:ssä pelata mikäli on voimassaoleva sopimus Eurooppaan. Joku paremmin asiasta tietävä voi korjata mikäli olinkin väärässä.
 
Liittyi käsittääkseni jotenkin pelaajien ikään. Olisiko niin, että alle 20v pelaaja ei voi AHL:ssä pelata mikäli on voimassaoleva sopimus Eurooppaan. Joku paremmin asiasta tietävä voi korjata mikäli olinkin väärässä.

Sopimusteknisesti Viro ja Pärssinen menevät keskenään ihan samaan kategoriaan eli jos jäävät ilman pelipaikkaa NHL:stä, niin heitä ei voi siirtää AHL:ään. Molemmat ovat sopimuksenalaisia Eurooppaan, alle 22-vuotiaita ja eivät ykköskierroksen varauksia. Kuten ao. twiitissä selvennetään.





Käytännössä voidaan tietysti sopia muuta tai vaikkapa purkaa TPS-sopimus, jolloin ylläoleva ei enää päde. Mutta siis lähtökohtaisesti pelaavat TPS:ssä kun eivät paikkaa NHL:stä saa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tälläinen heppu siirtynyt TPS:n A-junioreihin.

Todellakin kelpaa. Trendi on viime vuosina enemmänkin ollut, että Suomesta lähdetään Ruotsiin kehittymään suurseuroihin, joten tästä, kuten paljosta muustakin voi olla vähän helvetin tyytyväinen.
 

StepaJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sabres

Tälläinen heppu siirtynyt TPS:n A-junioreihin.
Hyvät mitat raitin puolen sentterismiehelle. Oikein mukavaa, että saadaan kunnon kilpailua jo U20:sta lähtien.
 

Narunilkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulevan kauden Pohjola-Leirille kutsun saavat 2006-syntyneet. Palloseurasta Kiviharju varmasti mukana, miten palstalaiset näette muiden mahdollisuudet. Entä 2007/2008-syntyneet, löytyykö potentiaalisia pelureita?
 

Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulevan kauden Pohjola-Leirille kutsun saavat 2006-syntyneet. Palloseurasta Kiviharju varmasti mukana, miten palstalaiset näette muiden mahdollisuudet. Entä 2007/2008-syntyneet, löytyykö potentiaalisia pelureita?
Ainakin Mitja Jokisen näkisin olevan myös varmasti mukana Pohjola-Leirillä. Eiköhän tuolta kuitenkin useampi kaveri lopulta sinne päädy.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Meinasin jo kysyä että onko Rangers viimeisten vuosien aikana varannut yhtään suomalaista joka ei olisi tullut Tepsistä mutta olihan siellä Leevi Aaltonen näköjään.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Meinasin jo kysyä että onko Rangers viimeisten vuosien aikana varannut yhtään suomalaista joka ei olisi tullut Tepsistä mutta olihan siellä Leevi Aaltonen näköjään.

Onko kukaan NHL:stä varannut suomalaista pelaajaa, joka ei olisi tullut Tepsistä? Euroopan paras kasvattajaseura.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tietenkään kesän ensimmäisen harjoitusottelun perusteella ei pitäisi tehdä johtopäätöksiä, mutta jos tekisi, niin tulevalla kaudella TPSU20 ei aikaisempien kausien tapaan taistele mitaleista. Ässät johtaa 30 minuutin jälkeen 6-0 ja TPS:n esitys on karmeaa. Hallissa näyttää olevan silmämääräisesti laskien n. 200 ihmistä peliä seuraamassa. Nyt entistäkin enemmän korpeaa TPS:n kahden mestaruuden lipuminen sivu suun koronan takia. Ero viime kevään ryhmään on valtava. Toki Liigaryhmästä saattaa olla tulossa pelaajia vahvistukseksi, mutta jäällä olevasta Palloseurasta ei oikein valopilkkuja löydy.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Sirkiä - Söderblom - Shikera
Elo - Keihäs - Tervo
Antikainen - Niinistö - Eloranta
Sirkelä

Kiviharju - Aarnio
Kulmala - Saari
Valtonen - Lehtinen
Virtanen

Vuorio
Kuutti

Tuollaiset ne taisi olla. Sirkelä nostettiin Elorannan paikalle kolmannessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös