TPS:n juniorit

  • 662 191
  • 2 204

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Nyt kun koronanpaska laittoi sarjat pakettiin, niin tässä jääkiekkotyhjiössä voisi laittaa pienen yhteenvedon junnujen kaudesta.

A-nuoret tosiaan pelasivat ihan ok-tason kauden ja päätyivät runkosarjassa sijalle 8. Alkusarjassa olivat seitsemänsiä, joten varsin tasaisesti samoilla sijoilla pyörivät koko kauden. Maalivahdeista Eetu Anttila kantoi isoimman vastuun ja pelasi ihan mukiinmenevän kauden. Sellainen tasainen tekeminen puuttui oikeastaan koko kauden ajan maalilta. Tomas Keinäsellä oli isoja vaikeuksia alkukaudesta, mutta loppua kohden paransi, mutta ei siltikään päässyt lähelle sitä tasoa jota on aiemmilla kausilla nähty. Lukas Silvennoinen ja Eemil Vuorio kävivät myös pelaamassa A:ssa, mutta sen verran vähäiseksi jäi poikien minuutit, että jätetään arvostelut väliin. Puolustuksessa Samuel Knazko otti mukavan loikan eteenpäin verrattuna viime kauteen, mutta edelleen luistelu tuottaa hieman vaikeuksia. David Mudrak tuli joen toiselta puolelta ja pelasi ihan hyvän kauden. Pääasiassa pelaili Knazkon pakkiparina. Omaa hyvän laukauksen ja käyttää sitä myös aika paljon. Puolustaminen on välillä sellaista ryntäilyä, että heikompaa hirvittää. Valtteri Pulli on hyvä luistelija kokoisekseen pelaajaksi ja ulottuvuus on pituudesta johtuen myös kunnioitettava. Saisi käyttää isoa kokoaan vielä enemmän hyväkseen puolustamisessa. Eemil Viron nyt tietää jo kaikki, niin ei sen enempää tarvitse Naantalin Heiskasta kehua. KaskisOlli pelasi myös ihan mallikkaasti, mutta oli kyllä vähän väärällä tasolla, joten toivotaan ensi kaudeksi vähintään Mestis-pelejä Ollille. Hyökkäyksen osalta muutama ukko pisti silmään ja loput olivat vähän sellaista harmaata massaa. Nevasaari toki teki runsaasti pisteitä, mutta silti siitä pelaamisesta puuttuu sellaiset ominaisuudet joita tarvitaan miesten peleissä. Intosen Aarne pelasi varsin mallikkaan kauden ja on kyllä jo nyt vähän liian hyvä nuorten liigaan. Teissalan Leevi aloitti kautensa Kouvolassa ja tuli sieltä sitten takaisin syksyllä. Edelleen Lefalla peli toimii hyvin, kun fokus pysyy olellisissa asioissa, mutta välillä meinaa hiukan provosoitua vastustajien kuumentaessa. Eetu Liukas oli myös ihan hyvä. Vähän tehojen puolesta jäi parannettavaa, mutta on kuitenkin hyvä voimahyökkääjän alku. Larinmaa ja Valtola olisivat varmaan molemmat hyötyneet enemmän pelaamisesta jossain toisessa sarjassa, mutta pelasivat kuitenkin ihan hyvät kaudet.

B-nuoret pelasivat hyvän kauden ja olivat lopulta kolmansia sarjassaan. Maalilla Eemil Vuorio kantoi päävastuun ja pelasi hyvän kauden. Pieni koko asettaa pienen kysymysmerkin, mutta ainakin tällä tasolla pystyi hyvällä liikkumisellaan paikkaamaan sitä. Topias Rovion pelit jäi aika vähäiseksi B:n kanssa, joten ei ole paljoa kerrottavaa niihin liittyen. Lukas Silvennoinen olisi varmaankin ollut ykkösmolari, mutta elokuussa tullut loukkaantuminen pilasi käytännössä koko kauden ja pelimäärät jäi todella pieniksi. Puolustuksessa Eemeli Saari oli selkeä ykköspakki. Isokokoinen ja hyvin liikkuva puolustaja pelaa isoja minuutteja ja on käyttökelpoinen sekä yv:llä, että av:lla. Joensuusta Turkuun muuttanut Elmeri Laakso pelasi varsin hyvin myös. Luistelu jättää vähän toivomisen varaa, mutta kiekollisena varsin pätevä pakki jo nyt ja ikääkin on vasta 15, niin eiköhän kaverista vielä kuulla. Sisu-Petteri Lehtonen otti kunnon loikan kehityksessään vähän varkain ja nousi maajoukkueeseen myös kauden aikana. Ei mitenkään erityisen näyttävä pelaaja, mutta välillä jopa innostuu nostamaan kiekkoa jalalla vastustajan päätyyn. Kahdensuunnan pakki ja hyvä sellainen. Hyökkäyksen ja koko joukkueen ykköstähti on kuitenkin Juraj Slafkovsky. Slokavian lahjakas nuori mies oli kyllä todella hyvä. On nyt jo todella vahva ja taitoakin löytyy, niin ajoittain täysin pitelemätön kaukalossa. On pelityyliltään jonkinasteinen yhdistelmä junnuvuosien Kakkoa ja Rantasta. Toivottavasti jatkaa Turussa. Jan Shikera pelasi myös hyvän kauden. Todella nopea laituri painaa kyllä kaukalossa hommia ja pelaa myös alivoimaa hyvällä tasolla. Pääkaupunkiseudulta Turkuun tullut Kalle Väisänen oli myös laadukas vahvistus joukkueelle. Pitkä nuori mies kaipaa vähän lihasta kroppaan, niin pääsee vielä käyttämään kokoaan paremmin hyväkseen. Omaa hyvän laukauksen eikä pelkää käyttää sitä. Juuso Saarinen oli kärkiketjuissa sentterinä hyvä molempiin suuntiin vaikkakin on enemmän puolustavaa tyyppiä. Santeri Sulku tuli Ruotsista ja oli ajoittain vähän vaikeuksissa, mutta sanoisin silti kauden olleen ihan onnistunut. Aloitukset tuotti vähän vaikeuksia, mutta eiköhän niitä ehdi vielä treenaamaan. Vili Munkki oli välillä A:n mukana ja pelasikin vajaan kauden B:ssä, mutta on kyllä todella hyvä pelaaja tuolle tasolle. Taitava kiekonkäsittelijä innostuu välillä ehkä vähän liikaakin kikkailemaan ja ehkä se vielä hiukan rajoitti tuota A:ssa pärjäämistä.

C-nuoret pelasivat todella hyvän alkusarjan ja sitten vähemmän hyvän SM-sarjan. Lopullinen sijoitus oli 8. Maalissa Noa Vali oli ykkösenä ja pelasikin varsin hyvin. Hyvin liikkuva molari ja kävi myös pohjola-leirillä, mutta muistaakseni ei kuitenkaan mahtunut vielä maajoukkuerinkiin. Toisena molarina oli Joona Nurmikko. Isokokoinen maalivahti joka pelaa melko rauhallisesti peittämällä mahdollisimman paljon eikä meno ole maalilla mitään älytöntä heilumista. Aron Kiviharjua ei oikein voi liikaa kehua. On varmasti paras junnu jonka minä olen vuosien varrella Palloseurassa nähnyt. Mielenkiintoista seurata pojan uraa, kun siellä on potentiaalia ihan älyttömästi taustalla. Valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi ja oli myös vuoden tulokas. Vili Paloluoma on myös mielenkiintoinen nuori puolustaja. Isokokoinen hyvin liikkuva hivenen puolustavampi pakki. Max Kaituri on hyvin liikkuva kahdensuunnan pakki ja omaa kyllä ominaisuudet myös huipulle, mutta hyvän ja huonon päivän ero on melko iso, mutta se sallittakoon nuorelle miehen alulle. Hyökkäyksessä slovakialainen Samuel Sisik oli todella hyvä. Todella taitava sentteri on hivenen pienikokoinen, mutta se ei tällä tasolla hirveästi haitannut. Pelasivat ajoittain todella näyttävästi yhteen Kiviharjun kanssa. Sisik kävi myös koittamassa B:ssä ja pärjäsi sielläkin ihan hyvin, mutta pieni koko rajoitti kuitenkin vielä hivenen liikaa. Robin Keihäs on toinen laadukas sentteri tuossa joukkueessa. Hyvin liikkuva kiekollinen sentteri pääsi myös ansaitusti B.n kanssa pelaamaan ja pelasi sielläkin varsin mallikkaasti. Santeri Elo pelasi myös varsin hyvän kauden. Välillä ei oikein erotu kentällä mitenkään erityisesti, mutta salakavalasti kuitenkin sitten järjestää jostain maalin. Sulku ja Laakso kävivät myös pelaamassa C:ssä, mutta molempien kohdalla voidaan todeta, että olivat vähän väärässä sarjassa. Varsinkin Sulku teki mitä tahtoi ja yhdeksässä pelissä tehoja tuli 9+16.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten näet A:ssa ja B:ssä sekä U18-maajoukkuueessa pelanneiden Riku Uusikartanon ja Topias Kasken tulevaisuuden? A:ssahan kaverit suurimman osan kaudesta pelasivat, mutta pisteiden valossa olikin hiljaisempaa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyökkäyksen ja koko joukkueen ykköstähti on kuitenkin Juraj Slafkovsky. Slokavian lahjakas nuori mies oli kyllä todella hyvä. On nyt jo todella vahva ja taitoakin löytyy, niin ajoittain täysin pitelemätön kaukalossa. On pelityyliltään jonkinasteinen yhdistelmä junnuvuosien Kakkoa ja Rantasta. Toivottavasti jatkaa Turussa.

Jääkiekkoliiton sivujen mukaan Slafkovskyn sopimus 2022 asti.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Miten näet A:ssa ja B:ssä sekä U18-maajoukkuueessa pelanneiden Riku Uusikartanon ja Topias Kasken tulevaisuuden? A:ssahan kaverit suurimman osan kaudesta pelasivat, mutta pisteiden valossa olikin hiljaisempaa.
Molemmat on ihan hyvän tason lupauksia kyllä. Nuo vähän vaatimattomat tehot molemmilla johtuu enimmäkseen pienestä roolista ja sitten molemmilla on vähän tekemistä luistelun kanssa. Uusikartanolla oli toki myös loukkaantumista syksyllä mikä vaikutti luonnollisesti kanssa. Kaski on sellainen vähän "patrikvirtamainen" pelaaja. Hyvä laukaus ja pystyy pelaamaan sekä keskellä, että laidassa. Uskoisin kummankin ottavan syksyllä isompaa roolia joukkueesta.

Jääkiekkoliiton sivujen mukaan Slafkovskyn sopimus 2022 asti.
No joo, mutta eipä nuo juniorisopimukset hirveästi pidättele, jos pelaaja haluaa lähteä. Kyllähän Juraj täällä varmasti pääsee A-nuorissa kokeilemaan ja miksei vaikka vähän edustuksen meininkiäkin pääsisi haistelemaan. On kuitenkin fyysisesti melkeinpä valmis liigaan.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juuson pikkuveli Jiri Pärssinen siirtyi siis Tapparaan. Kuului U18 maajoukkuerinkiin tällä kaudella. Harmittava menetys mutta kuten aikaisemmin totesin niin pakkiprospekteja Tepsin junnuista löytyy ihan hyvin. Toivotaan että Esim. Samuel Knazko saataisiin pidettyä.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Bogdanovissa ainesta vaikka mihin..

Huhuttu Kaskinen loistaa poissaolollaan..

Bogdanovista peukku, Norren osalta hieman varautuneempi peukku. Toivottavasti huhut kyseisen herran persoonasta ovat liioiteltuja, nykyvalmennus toimii paremmin tiimityönä kuin auktoriteettipäsmäröintinä.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Huhuttu Kaskinen loistaa poissaolollaan..

Nyt oli kyllä sen luokan yllätys, että jumalauta! Ikinä en olisi uskonut, että voisi käydä niin, että täällä raportoidaan joku hevonpaskahuhu jostain kusilaarilta ja sitten revitään kymmenen sivua ranteita auki turhaan.

Voimia nyt kaikille että päästään tästä vitutukselta ja pettymykseltä välttymisestä yli.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mihin Kiviharju?
Aron varmaan pääsee kokeilemaan B-nuorten vauhtia, jos/kun syksyllä pelit käynnistyy. Janin osalta ei oikein osaa sanoa. Tehnyt hyvää duunia B:n kanssa, mutta ei näköjään ainakaan jatka junnuissa. Toki Seuralla on se yksi valmennusryhmä jota ei vielä ole vahvistettu myös tai sitten vaihtaa seuraa.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Vidman ilmeisesti jatkaa pääkoutsina? Itselläni vähän ristiriitaiset fiilikset tästä. Onhan hän hoitanut duuninsa ihan kohtalaisesti ja jos ei ole mitään suurempaa mielipahaa aiheuttanut, niin hölmöä se olisi kenkiä kylmästi pihalle.

Mutta mutta jos vähän pidemmälle mietin, niin Vidman ei mielestäni ole menestyvän liigajoukkueen valmentaja. Ihan tälläistä valmentajapolkua ja edustuksen valmentajakuvioita ajatellen, olisi ehkä parempi saada junnuihin muut miehet koppiin kuin Norrena ja Vidman.

No pelataan nyt kuitenkin eka.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta mutta jos vähän pidemmälle mietin, niin Vidman ei mielestäni ole menestyvän liigajoukkueen valmentaja.
Tähän olisi kiva kuulla jotain perusteluja. Itse en tiedä Vidmanista oikeastaan mitään, mutta valmentajakokemusta löytyy EP:n mukaan jo 10 vuoden ajan, eli ei se mikään ihan paska voi olla ja ainakin paloa valmentamiseen löytyy. En näe mitään syytä miksei tälläisille voisi valmentajapolun kautta antaa mahdollisuutta apuvalmentajan rooliin myös Liigassa.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tähän olisi kiva kuulla jotain perusteluja. Itse en tiedä Vidmanista oikeastaan mitään, mutta valmentajakokemusta löytyy EP:n mukaan jo 10 vuoden ajan, eli ei se mikään ihan paska voi olla ja ainakin paloa valmentamiseen löytyy. En näe mitään syytä miksei tälläisille voisi valmentajapolun kautta antaa mahdollisuutta apuvalmentajan rooliin myös Liigassa.

No sanotaan näin, että on omatkin perustelut vähän huteralla pohjalla, mutta tunsin Vidmanin kun vielä itse pelaisi. Siitä on jo kymmenisen vuotta aikaa ja hyvin on mahdollista, että asennetta on tullut hitusen lisää.

Mutta jos on sama Vidman, minkä kanssa samassa kopissa olin pari vuotta, niin on pienet epäilykset pystyykö handlaamaan kopin mikä on täynnä ammattilaisia.
 
Bogdanovista peukku, Norren osalta hieman varautuneempi peukku. Toivottavasti huhut kyseisen herran persoonasta ovat liioiteltuja, nykyvalmennus toimii paremmin tiimityönä kuin auktoriteettipäsmäröintinä.
Jos kuulemasi huhun mukaan on täysi mulkku, se ei kertonut totuutta. On lisäksi ihan v***n ää**ö...
 
Aron varmaan pääsee kokeilemaan B-nuorten vauhtia, jos/kun syksyllä pelit käynnistyy. Janin osalta ei oikein osaa sanoa. Tehnyt hyvää duunia B:n kanssa, mutta ei näköjään ainakaan jatka junnuissa. Toki Seuralla on se yksi valmennusryhmä jota ei vielä ole vahvistettu myös tai sitten vaihtaa seuraa.

Jani siirtyy kokonaan pois kiekosta ainakin ensi kauden osalta. Tämä siis herran omalla suulla sanottuna
 
Kenen ansioksi seurassa on luettava noiden muutaman potentiaalisen slovakkijunnun houkutteleminen Turkuun? Tuntuu todella erikoiselta, ja tässä tapauksessa siis erikoisen hyvältä TPS:n kannalta sanottuna, että yksi maailman ikäluokkansa parhaista ellei paras on saatu Tepsin junnuihin kehittymään.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Kenen ansioksi seurassa on luettava noiden muutaman potentiaalisen slovakkijunnun houkutteleminen Turkuun? Tuntuu todella erikoiselta, ja tässä tapauksessa siis erikoisen hyvältä TPS:n kannalta sanottuna, että yksi maailman ikäluokkansa parhaista ellei paras on saatu Tepsin junnuihin kehittymään.
Ihan satavarma en ole mutta käsittääkseni moni nuori pelaaja Keski-Euroopasta ottaa itse yhteyttä seuraan ja haluaa tulla try-outille. Korjatkaa toki jos olen väärässä
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Asia on tietääkseni juuri noin kuin ylempänä on kerrottu. Kertoo sekin jotain kun tuon kaliiberin ukkoja haluaa tulla jo nuorella iällä Tepsiin kehittymään.
 
Ihan satavarma en ole mutta käsittääkseni moni nuori pelaaja Keski-Euroopasta ottaa itse yhteyttä seuraan ja haluaa tulla try-outille. Korjatkaa toki jos olen väärässä

Siis tottakai tätä tapahtuu paljon, mutta jotenkin pitäisin erikoisena, että tuollainen timantti kuten vaikkapa Slafkovsky haluaisi tarjota itseään nimenomaan TPS:lle. Vertailuna vaikkapa saman kaliiberin lupaus Suomesta eli Brad Lambert, jonka perässä varmaan jokainen liigaseura oli. Tuskinpa Lambertin porukka itse juuri IFK:hon halusi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös