TPS, media ja julkisuus

  • 2 964 996
  • 11 942

pygmalion

Jäsen
Varmasti moni muukin on minun ohellani havainnut, että käytännössä jokainen pidempään aktiivisena pysyvä keskustelu tällä palstalla päätyy jossain vaiheessa sivuamaan tiettyä (useimmiten kyseiseen keskusteluun sinänsä kuulumatonta) aihepiiriä: TPS:n tiedottamista, seuran julkisuuskuvaa ja suhdetta mediaan jne.

Koska aiheesta näyttää aina uudelleen ja uudelleen syntyvän uutta kerrottavaa, lienee syytä avata sille oma otsikkonsa. Tässä ketjussa itse kukin voi tuoda esiin omia huolenaiheitaan asian tiimoilta ja luonnollisesti myös jakaa kehuja tarvittaessa. Pällisteltäköön täällä seuran tiedotuspolitiikkaa - tai sen olemattomuutta - ja vaikkapa lähes joka vuosi järjestettäviä teidotustilaisuuksia. Nähdäkseni teemaan sopii sekin, että ketjuun voi linkittää mielenkiintoisia juttuja tai mainintoja Tepsistä eri medioissa.

Menneiden musiteltavaahan tähän riittäisi vaikka loppuvuodeksi, mutta pohdtiaanpa pelinavaukseksi useimmille jo tuttua kesän 2004 tilannetta:
Ajankohtaista pureskeltavaa on TPS:n tulevan kauden joukkueen vahvistaminen ja siitä asiakkaille kertominen, jota onkin jo käsitelty läheisessä työsulkuvahvistuksia käsittelevässä ketjussa. Vahvistuksia joko tulee tai ei tule - toisille näemmä ainakin tulee. Tepsin katsastamilla "markkinoilla" ja kalavesillä ei "sopivia" ehdokkaita kuulemma vielä ole näkynyt. Syitä tähän on varmasti monia. Mutta ellei näitä syitä voida kertoa julkisuuteen, kannattaisiko puolivillaisen lepertelyn sijaan pitää leipäläpi kokonaan ummessa (tämä ei siis tarkoita esim. tämän viikon rohkaisevampia lausuntoja)?

Toisaalta, kannattaisiko kausikortteja ja tulevan kauden joukkuetta (ja siinä sivussa mm. sponsoreiden ostamaa näkyvyyttä) markkinoivan seuran kuitenkin yrittää jossain määrin järjestelmällisesti ja uskottavasti kertoa omista tekemisistään aika ajoin?

Toistaiseksi kesäkauden anti on rajoittunut satunnaisiin ja satumaisiin lausuntoihin, joiden osittaisen päättömyyden mittakaava vain tuppaa paisumaan kohtuuttomasti, kun kansalla ei muutakaan tarttumapintaa asioihin ole. Tämän lisäksi olemme tänään (20.8.) saaneet lukea paikallisen päämedian kertomana lukea perinteisestä (=vanhasta muistista järjestetty?) media-ristelyisestä. Sen anti voidaan Turun Sanomien perusteella tiivistää seuraavasti:
- Päävalmentaja kertoi joukkueen "treenanneen todella kovaa", kenties jopa kovempaa kuin kukaan koskaan ennen. Enpä olisi arvannut.
- Puolustuksen tähtivahvistus kertoi, että "joukkueessa on todella hyvä henki". Oho, kerro toki lisää...
- Toimitusjohtaja kertoi yrityksensä järjestämästä turnauksesta, että "on todella mielenkiintoista nähdä myös Mestis-joukkueita, ihan totta on". Onhan?
- Yksi ja toinenkin kertoi, että vahvistuksia olisi kiva saada, mutta ei oikein tiedetä suostuuko kukaan näillä liksoilla, ja miten ne vakuutuksetkin sitten muka hoidetaan.

Seuraavaa mediaspektaakkelia odotellessa...
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veli p:n kynä on jauhanut terävää tekstiä jälleen kerran. Itseäni ottaa suunnattomasti päähän se, että tavallisen kansan annetaan synnyttää spekulaatioita sen sijaan, että jämäkästi tiedotettaisiin (säännöllisesti) tilanteesta. Missä mennään, käydäänkö neuvottejuja, mitä tuleman pitää. Ei näitä juttuja kovaa treenaamisesta ja hyvästä hengestä kovin montaa kertaa jaksa kuunnella. Tärkeitä juttuja toki, mutta tällä hetkellä täytettä paremman kerrottavan puutteessa.

Ihmetyttää myös muutamat ristiriitaiset kommentit. Taannoin tj. Narvanmaa totesi, että pelaajabudjetti on käytetty. Nyt ollaan edelleen kalavesillä Pohjois-Amerikassa. Kun budjetti on jo käytetty, ilmeisesti siitä on oma siivunsa varattu kalareissulle mukaan jo valmiiksi...tai sitten ei.

Viestin lähetti pygmalion
Toistaiseksi kesäkauden anti on rajoittunut satunnaisiin ja satumaisiin lausuntoihin, joiden osittaisen päättömyyden mittakaava vain tuppaa paisumaan kohtuuttomasti, kun kansalla ei muutakaan tarttumapintaa asioihin ole.


Niinpä, täytelausuntoja. Kaipaisin J. Koivun hyvän toiminnan lisäksi aktiivisuutta muiltakin. Kertokaa meille piruvie jotain konkreettista. Muistaakseni Santalan aikana oli toisin. Muistan useampanakin kesänä lukeneeni hyvissä ajoin sopimusuutisia Turkkarista positiivisin mielin. Tosin mukaan mahtuu järkytys mallia "Rintanen Jokereihin", mutta tiedotusta kuitenkin.

Äh, nyt ruokaa, olen liian äkäinen tyhjällä mahalla.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Re: Re: TPS, media ja julkisuus - epäpyhä triumviraatti?

Viestin lähetti Sparrow
Muistaakseni Santalan aikana oli toisin. Muistan useampanakin kesänä lukeneeni hyvissä ajoin sopimusuutisia Turkkarista positiivisin mielin. Tosin mukaan mahtuu järkytys mallia "Rintanen Jokereihin", mutta tiedotusta kuitenkin.

Ääaagh! Oliko pakko muistuttaa. Sinä päivänä en ollut "iloisessa paikassa".

No, asiaan. Pääpointithan tuli omalta osaltani mainitussa NHL-apupoikaketjussa, mutta omia ideaalejani auttaisi tietty me-henki. Yhdessä mennään ja porukalla tehdään jne. Jos fanien toiveet ovat liian utopistisia niin sitten sanotaan että ei rahat tai muut rahkeet riitä. Ei se niin vaarallista olisi. Jukka Koivun toiminta on ollut parannusta tähän asiaan. Muutenkin median hallinta on ollut Jukalla kiitettävää, ei nyt ihan Jortikan tasoa mutta vaikka Jaloseen verrattuna, vaikkei tiedottaminen nyt ehkä valmentajan homma olekaan.

En tiedä sitten olisiko moinen mahdollista näin isossa organisaatiossa, joskushan se pienemmissä piireissä vaatisi vain yhden innostuneen puuhamiehen. MIB-tyyliin se ei ainakaan sovi. Liikaa pikkutakkimiehiä ja norsunluutorneja. Voi olla että mukaan liittyy myös jotain liikemaailman kommervenkkejä, joista en tietenkään voi tietää. Ottaisiko joku sponsori herneen nenäänsä jos ei esim. saataisikaan alustavasti nimettyä pelaajaa? Ainakin Pärssinen ehti olla yhden sponsorin kummipelaaja ennen kuin Pärä veti ns. santalat (ei Jyrki).

Miten tilanne ratkeaisi voisi olla tietty työn uusjako. Kirstunvalvojien ja valmennuksen lisäksi muutama vakaumuksellinen lätkänörtti sanan kiusallisimmassa merkityksessään hoitamaan mahdollisuuksiensa (pärstävärkkinsä) mukaan mediasuhteita mutta varsinkin sitä tiedotusta, nettisivuja, oheistuotteita. Ei siis mitään marjukkakarttusia vaalien alle höpöttämään tyhjää vaan näitä puolihulluja mitkä netissä pystyttävät verkkosivuja sille Star Trekin kolmannelle ökkömöttiäiselle vasemmalta. Sellaisia joiden mielestä uudet taustakuvat joka kuukausi ovat hemmetin cool juttu, vaikka rahaa siitä ei saa takaisin kahta latia.

En tiedä miten lätkäseuran tulot jakaantuvat mutta jotenkin nyt tuntuu siltä että TPS on meille kannattajille tärkeämpi asia kuin kannattajat TPS:lle. Ollaan niinkuin seura olisi normaali työpaikka, mutta ei minulla omaan duuniinkaan ihan sellaista kiintymystä ole. Mielikuva ehkä.

Kiinnostaisi myös tietää miten muilla menee. Löytyykö Aivan Mahtavaa seurajohtoa joka kertoo missä mennään satoi tai paistoi.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti pygmalion
Tämän lisäksi olemme tänään (20.8.) saaneet lukea paikallisen päämedian kertomana lukea perinteisestä (=vanhasta muistista järjestetty?) media-ristelyisestä.

Kyseinen tilaisuus on nostalginen pala kosteiden palaverien ja hyväveliseurueiden 80-lukua. Järjestetään epämääräinen "info" keskelle ei-mitään, jossa juodaan ja syödään pitkän kaavan kautta eikä järjestävällä taholla käytännössä ole mitään uutista tarjottavanaan. Silti esim. TS katsoo usein aiheekseen raportoida tapahtuneesta ja pitääpä vierailevan ukkokerhon ikäpresidentti kahden promillen kohdalla melodramaattisen puheenkin kovin mielellään. Häijyä touhua jota ei selvinpäin katsele.
 
Viimeksi muokattu:

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: TPS, media ja julkisuus

Viestin lähetti Pressiboxi
Kyseinen tilaisuus on nostalginen pala kosteiden palaverien ja hyväveliseurueiden 80-lukua. Järjestetään epämääräinen "info" keskelle ei-mitään, jossa juodaan ja syödään pitkän kaavan kautta eikä järjestävällä taholla käytännössä ole mitään uutista tarjottavanaan. Silti esim. TS katsoo usein aiheekseen raportoida tapahtuneesta ja pitääpä vierailevan ukkokerhon ikäpresidentti kahden promillen kohdalla melodramaattisen puheenkin kovin mielellään. Häijyä touhua jota ei selvinpäin katsele.

No eihan tuonne kukaan varmasti lahdekaan uutista hakemaan. Aika heikkoa on, jos niita joutuu tuollaisesta tapahtumasta etsimaan. Yhdessaoloa tarjoilun merkeissa on tarjolla senkin edesta. Tuskin noihin illanviettoihin on osallistumispakkoa. En ole siella nahnyt ketaan vakipakolla syotettavan tahi juotettavan. Saati pidettavan kiinni tai laskua peraan lahetettavan. Niiden tasoa voi luonnollisesti jokainen nostaa omalla panoksellaan. Tai sitten ei.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Tapa se on tietenkin sekin, että juotetaan ja syötetään journalisteja niin kauan, että nämä joko kännispäissään tai kestityksestä kiitollisena kirjoittavat positiivista tavaraa.

Kukin taaplaa tyylillään, Tepsin tyyli näemmä on takavuosilta tuttu.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti pygmalion

Muun ohella myös Jatkoajan luettavuuden kannalta erinomainen viestiketjun avaus. Turha näillä avautumisilla on joka ikistä muuhun aiheeseen liittyvää ketjua johdattaa sivuraiteille. Ketjunavauksessa on ainesta klassikoksi.

Vaikka siirrät tarkoituksella painopistettä tämän kauden kuvioihin, laitan kuitenkin myös menneiden vuosien sydeemiä mukaan. Muutamia huomiota:

- Markkinoinnista enemmän irti ts näyttäviä tiedotustilaisuuksia hankinnoista (esim Kauppila)
- Tiedotukseen avoimuutta omilla tiedotteilla, nyt tiedotuksen hoitaa yksinoikeudella Turun Sanomat. Eikä edes se nykyisin.
- Sovitaan yksi suu asioita kommentoimaan, ristiriitaisia kommentteja, joskus suoranaisia sammakoita, sinkoilee milloin mistäkin
- Lopetetaan härski manipulaatio siitä mitä saa kirjoittaa, tältä osin ainakin jotkut palstalaiset tietävät tasan tarkkaan mitä tarkoitan
- Asiakas on pomo -kulttuurin olisi syytä tulla jollaikin lailla huomtuksi myös Ruissalossakin
- Keskinäisen riitelyn lopettaminen ainakin julkisuudessa, milloin mitäkin, tietänette mitä tarkoitan. Välillä mustapukuiset keskenään, välillä taas vanhoja pelaajia ignoorataan tyylittömästi. Jotkut saavat kutsuja merkkivuosijuhlille, jotkut eivät vaikka olisivat varsinaisia palloseuraikoneja.


Summa summarum, personaalisuutta ei tarvitse tappaa, mutta asiakasta kunnioittavaa asioiden hoitamista ns huolellisen miehen tavoin voinee edellyttää ainakin virallisluontoisissa yhteyksissä. Ylimieliset mörähtelyt, tiedotuksellisen liirumalaarumin viljely yms voisi lopettaa tällä päivämäärällä, kiitos.

Tämän kauden tilanteesta, ymmärrän kyllä "hiljaisuuden". Ei ole mitään kerrottavaa. Uusia kaappauksia ei ole vielä vahvistettu. Hommat on hoidettu huonosti, kukapa siitä nyt haluaa erillistä tilaisuutta järjestää jossa nolona asiaa selittämään. Organisaation itsesuojeluvaistoahan tämä nykyinen linja on. Sanotaan mitä sanotaan. Tällaiset "työtä me tehdään hiki hatussa jutut mutta päin persettä menee" -lausunnot ovat ikäviä kenelle tahansa.

Oloneuvokselle vielä erillinen pyyntö, hyvässä hengessä esitetty, voitko kertoa oman näkemyksesi tästä kyseisestä aiheesta? Siis muutakin kuin risteilyn tarpeellisuudesta. Olisi mielenkiintoista saada ainakin joitakin omia mielipiteitä, harhaluuloja torpatuksi. Asiat kun eivät yleensä ole ihan näin mustavalkoisia mihin esim itse yllä varmasti syyllistyn.
 

pygmalion

Jäsen
Re: Re: TPS, media ja julkisuus

Viestin lähetti kausi
Vaikka siirrät tarkoituksella painopistettä tämän kauden kuvioihin, laitan kuitenkin myös menneiden vuosien sydeemiä mukaan.

Mitenkään tarkoituksella en siirrellyt painopistettä. Ketjunavauksen ytimekkyyden nimissä suoritin vain pientä valikointia ja otin esiin lähinnä ajankohtaisia kysymyksiä. Mainitsemistasi vanhemmista jutuista lienee niin ikään syytä keskustella, koska ongelmat/epäkohdat tuskin ovat kadonneet vaikenemalla. Muun muassa yksityiskohtaisemmat esimerkkisi voi allekirjoittaa melko pitkälti.

Tämän kauden tilanteesta, ymmärrän kyllä "hiljaisuuden". Ei ole mitään kerrottavaa. Uusia kaappauksia ei ole vielä vahvistettu. Hommat on hoidettu huonosti, kukapa siitä nyt haluaa erillistä tilaisuutta järjestää jossa nolona asiaa selittämään.

Minä en oikein jaksa ymmärtää edes tuossa tapauksessa. Minun mielestäni huonosti hoidettujakin asioita kannattaisi jollain tapaa yrittää myydä asiakkaille aktiivisesti - jos vaikka joskus tulevaisuudessa olisi edellytyksiä hoitaa asiat paremmin. Se on toki ymmärrettävää, jos juuri nyt ei haluta kertoa keskeneräisistä asioista, mutta tämänkin tilanteen olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin. Satunnaiset satuilut ja puolivillaiset "hätävalheet" höystettynä päävalmentajan mediapelillä eivät välttämättä kuuluisi asiansa osaavien ammattilaisten repertuaariin tässä tilanteessa.

Se taas ei ole alkuunkaan ok, että Palloseuralla ei ole viime kuukausina missään vaiheessa ollut minkään sortin asiaa keskeiselle asiakaskunnalleen. Ei kauden päätyttyä, ei viime kauden (tilikauden?) talouslukujen varmistuttua, ei vahvistusten hankkimisen jälkeen (tai ylipäätään joukkueen rungon kasaamisen jälkeen). Eikä siis varsinkaan silloin, kun ne loput vahvistukset ovat jääneet hankkimatta.
 

Jet-Ace

Jäsen
Re: Re: Re: TPS, media ja julkisuus

Viestin lähetti pygmalion
Se taas ei ole alkuunkaan ok, että Palloseuralla ei ole viime kuukausina missään vaiheessa ollut minkään sortin asiaa keskeiselle asiakaskunnalleen. Ei kauden päätyttyä, ei viime kauden (tilikauden?) talouslukujen varmistuttua, ei vahvistusten hankkimisen jälkeen (tai ylipäätään joukkueen rungon kasaamisen jälkeen). Eikä siis varsinkaan silloin, kun ne loput vahvistukset ovat jääneet hankkimatta.

TPS:n ongelma on se, että ulkoista tiedottamista ei yksinkertaisesti osata hoitaa fanien näkökulmasta tarkasteltuna. Vaikka pitkin kesää ei mitään tapahtuisikaan tai käynnissä olevista neuvotteluista ei voisikaan puhua, niin seuran pitäisi osata asettua rivifanin asemaan, joka tuskailee täydellisessä pimeydessä.

Tämä vaatisi jo Pygmalionin mainitsemia yleisiä tiedotteita sekä selkeää tietoa siitä, että joukkuetta ollaan täydentämässä. Tässä viimeisessä kohdassa se haaste sitten onkin. Miten tiedottaa siitä, että pelaajia ollaan hakemassa kertomatta nimiä, ajankohtaa tai muitakaan yksityiskohtia? Kaksiteräinen miekka, jossa julkisuudessa uhoaminen vaatii myös tuloksia tai muuten tiedottaminen kääntyy itseään vastaan. Myyjät eli pelaaja-agentit ainakin ovat mielissään siitä tiedosta, että jokin seura etsii pakonomaisesti vahvistuksia.

Tämän kesän asetelmassa ei liene kenellekään epäselvää se, että pelaajia on pakko löytyä, mikäli alkavalla kaudella aiotaan menestyä terävimmässä kärjessä. Pitkin kesää olisi pitänyt kertoa asiasta ilman, että fanit taas olisivat itkeneet sitä, että luvataan ja mitään ei kuulu. Nythän on selvää Jukka Koivun lausuntojen jälkeen se, että mikäli lähipäivinä ei tule uutisia niiden tehtyjen tarjousten kohtalosta, niin mm täällä alkaa valtava poru. Ja jos lopulta vahvistuksia ei tulisi, niin huuto ja poru olisi infernaalinen.

Tiedottaa pitää, mutta sekin on taiteen laji. Lapset ja heille tehtävät lupaukset ovat hyvä esimerkki. Lapset ruikkaavat kesälomalla vaikka huvipuistoon menoa ja sitten kun olet sen luvannut, niin virsi muuttuu muotoon "koska me mennään" toistettuna aamusta iltaan.

Oikea muoto tiedottaa siis taitaisi olla säännöllinen tiedottaminen riippumatta siitä, onko varsinaisesti tiedotettavaa. Jotain pitää vain tiedotteisiin keksiä antamatta sellaisia lupauksia, joita ei 100% varmuudella voi pitää. Nyt kesällä olisi ollut viisasta kertoa jo ennen kesää joukkueen olevan ei-valmis samalla kertoen, että pelaajauutisten tuloon saattaa mennä pitkäänkin.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: TPS, media ja julkisuus

Viestin lähetti pygmalion
Minä en oikein jaksa ymmärtää edes tuossa tapauksessa.

No en minäkään kokonaisuudessaan sitä ymmärrä, kunhan yritin olla nokkela. Sen kuitenkin ymmärrän edelleen, että tässä nykyisessä tilanteessa on erittäin kiusallista astua esiin ja todeta että eihän tästä näytä mitään tulevan, ei me ketään saada hommattua. Joskus kiusallisistakin seikoista voisi kuitenkin avautua syyllistymättä itkemiseen. Palloseuralta kun voinee odottaa jonkinlaista aktiviteetia pelaajamarkkinoilla, kun sitä ei näytä olevan, olisi suotavaa tietää syy siihen. Hallittu alasajo tyyliin kojon kausi, epäonnistumiset rekrytoinneissa, nhl-työsulun mahdollinen vaikutus, arvio siitä että nykyinen rosteri riittää tms.

Tässä nykyisessä tilanteessa ei olisi mitään erikoista moitittavaa jos tilanne olisi muuallakin samanlainen. Mutta kun ei. Merkittäviä siirtoja on tapahtunut. Samanaikaisesti lähes ainoa signaali palloseuralta on ollut että sopivia lohia ei ole tarjolla. Se on paskapuhetta eli syy on joku muu.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jotain toivoa?

Viikkaricupissa kuulin, että vanhoista Ruissalon konttuurilaisista A. Savolainen olisi palannut/ palaamassa seuran leipiin? Pitäneekö tämä paikkaansa? Ko. henkilöhän olisi siitä erikoinen epeli, että myös viestintäasiat saattaisivat tulla normaalitoimen ohella hoidetuksi. Gauhhian gauhhia, mitä se oikke aiko? Kyl maar hänel jottai simmottost sukkela o mieles!

Tiedottamisesta vielä noin yleensä. Raaistetusti ilmaistuna medialle on 2000-luvulla tarkoitus tarjota uutisia, ei wiinaa tai muita menneen maailman hospitaliteetteja. Ei "mediaristeilyn" vieraanvaraisuudessa sinänsä mitään vikaa ole mutta tuollainen epämääräisesti tai ei ollenkaan jäsentyvä herraseuruetoiminta alkaa jo olla museorekisteriin kelpaavaa matskua tässä hetkessä. Eikä siitä jää käteen kuin massiivinen kamina.
 
Viimeksi muokattu:

dreamy83

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo on on todella raivostuttavaa kun mistään ei kerrota mitään. Ja ikävä kyllä, näin on todella monen liigaseuran laita. Ehdottaisin, että koko liiga jollain tavalla määrättäisiin jonkinlaiseen tiedotusohjelmaan, joka toimisi tietopankin tavoin. Tässä on kyseessä sellainen juttu, joka heijastelee koko liigan talouteen - sitä kautta pelaajahankintoihin ja sitä kautta otteluiden mielenkiinnon myötä yleisömääriin. Nykyisellä tiedotuksella ei hallin tule ensimmäistäkään katsojaa, mutta tiedottaminen olisi näkyvää, olisi hallilla varmasti enemmän väkeä. Aivan samalla tavalla toimitaan isommissakin yrityksissä. Tiedoittaminen on edullista, tehokasta ja faktat esiintuovaa markkinointia. Laadukkaalla tiedottamisella pidetään parhaiten yleisön mielenkiinto yllä ja mediankin uutisointinälkä tulee täytettyä.

Ja mitä nykyisen koneiston jäseniin ja sen toimimiseen tulee, ei voi kuin ihmetellä. Jos ihan suoraan kysyn, mitä tekee MIB? Uuden pelaajan tullessa Tepsiin hän kertoo ensimmäisenä ku Jukka Koivu soitteli. Tiedotuksen sattuessa esillä on Jukka Koivu. Kun joku sanoo olevansa Tepsin mies, on hän lähes aina Jukka Koivu. Kuuleman mukaan äijällä on talouden käsittelykykyä ja sanoisin että siinä olisi seuraava toimitusjohtaja ja JN voisi mennä merkonomin ammattia hoitelemaan esimerkiksi Ruokavaraston kassalle. (vähän kärjistäen)
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Kutsu

Täällä palstalla on käyty keskustelua Turun Palloseuran tiedottamisesta ja sen tasosta varsinkin tavallisen kannattajan vinkkelistä katsoen. Parantamisen varaa on varmasti. Tepsissä ollaan luonnollisesti erittäin kiinnostuneita kaikkien kannattajien palvelemisesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Osoituksena halusta kehittää toimintaansa kannattajien toivomuksia vastaavasti kutsuu TPS tähän ketjuun tähän mennessä kantaa ottaneet aktiiviset Jatkoajan TPS-kirjoittajat vieraakseen seuraamaan SM-liigan runkosarjan ottelua TPS-JYP torstaina 14. lokakuuta Turkuhalliin. Samalla osallistujille tarjoutuu tilaisuus esittää omia ehdotuksiaan ja toivomuksiaan uunituoreelle mediavastaava Juha Kiviselle allekirjoittaneen toimiessa tilaisuuden isäntänä.

Kevätkaudella on luvassa toinen vastaava illanvietto, johon tullaan kutsumaan toisia aktiivisesti Turun Palloseuraa koskevaan keskusteluun osallistuneita kirjoittajia.

Tulen olemaan yhteydessä kutsuttuihin yksityisviestillä lähempänä tapahtumaa. Asiaa koskevat kyselyt voi osoittaa minulle suoraan yksityisviestein.

Oloneuvos


Edit; Koska ystävällisessä hengessä esitetty kutsu ja sitä seurannut tilaisuus eivät herättäneet juuri kiinnostusta, vaan eripuraa kirjoittajien kesken täällä Jatkoajassa, en katso, että ylläolevan kaltaista tapahtumaa kannattaa keväällä uusia.

Oloneuvos
 
Viimeksi muokattu:

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno ele Palloseuralta tulla tuolla tavalla vastaan. Rakentavalle keskustelulle on aina tilaa. Tänne kirjoittavien olisi täällä kommentoinnin ja kritisoimisen ohella hyvä päästä esittämään kritiikkien ja parannusehdotuksiaan "vastapuolelle" ihan livenä. Luulen ja toivon tällaisten tilaisuuksien olevan askelia parempaan päin.

Tiedonkulku on tärkeä osaa jokapäiväistä elämää. Töissä, kotona, lähes kaikkialla. Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita ja TPS:ää kannattavat kuluttajat ottaisivat mieluusti vastaan aika ajoin konkreettisia tiedonantoja seuran suunnitelmista jne. Nimenomaan konkreettista ja ajantasaista tietoa ainakin minä kaipaan, en ympäripyöreitä lausuntoja, joiden informaatioarvo lähentelee nollaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Kutsu

Viestin lähetti Oloneuvos
Täällä palstalla on käyty keskustelua Turun Palloseuran tiedottamisesta ja sen tasosta varsinkin tavallisen kannattajan vinkkelistä katsoen. Parantamisen varaa on varmasti. Tepsissä ollaan luonnollisesti erittäin kiinnostuneita kaikkien kannattajien palvelemisesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Kiitos kutsusta, pikainen silmäys kalenteriin kuitenkin kertoo etten pääse työbuukkauksen vuoksi osallistumaan. Askel oikeaan suuntaan tietysti tällainen ja signaali siitä, että jotain halutaan tehdä. Paras mahdollinen tapa kaikkien kannattajien osalta olisi kyllä se, että seuran tiedotusta hoidettaisiin erillisillä tilaisuuksilla, joissa kaikki median edustajat saisivat samanaikaisesti tiedon välitettäväksi kaikille kannattajille.

Em lisäksi jatkoaikaan kirjoittelun idea on pitkälti tietynlainen anonyymius. Harvalla on pokkaa/mielenkiintoa ilmestyä paikalle esittämään kritiikkiä illan isäntää kohtaan. Jokke ja co vastaavat asioista tehtävänsä perusteella, täällä kirjoittavilta ko status puuttuu. Asetelma on epäreilu mutta näin se vaan on. Asettumalla ko tehtäviin altistuu myös kritiikille.

Ehdotankin Oloneuvokselle, että voisit välittää asiallisimpia kysymyksiä tälle uudelle tiedotusvastaavalle kommentoitavaksi.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti kausi
Harvalla on pokkaa/mielenkiintoa ilmestyä paikalle esittämään kritiikkiä illan isäntää kohtaan. Jokke ja co vastaavat asioista tehtävänsä perusteella, täällä kirjoittavilta ko status puuttuu. Asetelma on epäreilu mutta näin se vaan on. Asettumalla ko tehtäviin altistuu myös kritiikille.

Ei kai tässä ole kyse henkilöiden kritisoimisesta vaan heidän toimiensa. Asia on siten kokonaan eri. Tai ainakin tulisi olla.

Jokke ja Co. vastaavat tekemisistään juuri tehtävänsä perusteella. Siksi tällainen tilaisuus järjestetään. En usko, että mikään muu seura on osoittanut vastaavaa kiinnostusta kannattajiensa mielipiteisiin täällä Jatkoajassa. Se, että Tepsissä todella halutaan kuulla kirjoittajien tuntoja ja ajatuksia, sekä keskustella heidän kanssaan osoittaa arvostusta näitä kohtaan.

On ihan selvää, että niillä, joilla on todellista pokkaa, mielenkiintoa ja halua asioiden parantamiseksi on varmasti myös intressi olla mukana järjestettävässä tapahtumassa. Ja saada äänensä kuuluviin suorastaan ainutlaatuisella tavalla suoraan päättäjille. Juuri siksi Palloseurasta vartavasten saavutaan sitä asiallista krittiikkiä kuulemaan. Se on erittäin arvokasta toimintaa kehitettäessä.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti Oloneuvos
Ei kai tässä ole kyse henkilöiden kritisoimisesta vaan heidän toimiensa. Asia on siten kokonaan eri. Tai ainakin tulisi olla.

Jokke ja Co. vastaavat tekemisistään juuri tehtävänsä perusteella. Siksi tällainen tilaisuus järjestetään. En usko, että mikään muu seura on osoittanut vastaavaa kiinnostusta kannattajiensa mielipiteisiin täällä Jatkoajassa. Se, että Tepsissä todella halutaan kuulla kirjoittajien tuntoja ja ajatuksia, sekä keskustella heidän kanssaan osoittaa arvostusta näitä kohtaan.

On ihan selvää, että niillä, joilla on todellista pokkaa, mielenkiintoa ja halua asioiden parantamiseksi on varmasti myös intressi olla mukana järjestettävässä tapahtumassa. Ja saada äänensä kuuluviin suorastaan ainutlaatuisella tavalla suoraan päättäjille. Juuri siksi Palloseurasta vartavasten saavutaan sitä asiallista krittiikkiä kuulemaan. Se on erittäin arvokasta toimintaa kehitettäessä.

Sillä varauksella, että ei pelkästään kuunnella ja pyritä tilaisuudella ainoastaan sitouttamaan "kritiikkiosastoa" vaikenemiseen asioiden jatkuessa entiseen tyyliin, olen samaa mieltä. Uniikki tilaisuus.

Viestini pointti oli se, että palloseuran kaikkia kannattajia "palveltaisiin" parhaiten säännöllisellä, oikea-aikaisella tiedotuksella jossa substanssisisältöä liirumlaarumin sijaan.

Joka tapauksessa em edellytyksin olen minäkin sitä mieltä ko setin järjestäminen ja Oloneuvoksen rooli tässä on kiitoksen arvoista.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti kausi
Kiitos kutsusta, pikainen silmäys kalenteriin kuitenkin kertoo etten pääse työbuukkauksen vuoksi osallistumaan. Askel oikeaan suuntaan tietysti tällainen ja signaali siitä, että jotain halutaan tehdä. Paras mahdollinen tapa kaikkien kannattajien osalta olisi kyllä se, että seuran tiedotusta hoidettaisiin erillisillä tilaisuuksilla, joissa kaikki median edustajat saisivat samanaikaisesti tiedon välitettäväksi kaikille kannattajille.

TPS on hylännyt tiedotusasioissa 2-3 ammattitahon tarjoukset viime vuosina. Ihan kauhean aktiivisia sielläpäin ei siis ole asioiden parantamisessa oltu? On haluttu päästä halvalla ja luotettu sinänsä syyntakeettomiin amatöörivoimiin kuten mm. viime kevään play off -sivut näyttivät.

Uusi mediavastaava toivottavasti hyvänä tyyppinä klaaraa muutkin toimenkuvaan liittyvät asiat kuin matsiraporttien kirjoittamiset. Mutta asetelma, jossa seuralle pitäisi erikseen jonkin www-saitin satunnaisen kirjoittajakunnan tulla kertomaan miten maa makaa media-asioissa on silti hiukan hassu ja ruissalomaisen kömpelö.

Eli maksaa ei haluta mutta ilmaiseksi saa tulla antamaan vinkkejä 30-40 mummonmiljoonan vuosivaihdon yritykselle? Luulen että parempiakin tarjouksia on esitetty.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti Pressiboxi
.....Mutta asetelma, jossa seuralle pitäisi erikseen jonkin www-saitin satunnaisen kirjoittajakunnan tulla kertomaan miten maa makaa media-asioissa on silti hiukan hassu ja ruissalomaisen kömpelö.

Eli maksaa ei haluta mutta ilmaiseksi saa tulla antamaan vinkkejä 30-40 mummonmiljoonan vuosivaihdon yritykselle? Luulen että parempiakin tarjouksia on esitetty.

Näinkin on, lisäksi sillähän ei ole mitään merkitystä mitä a) palloseuran kannattajat toivovat ja b) mitä uusi mediavastaava haluaisi jos uudella avoimemmalla toimintavalla ei ole mib:in hyväksyntää. Tulee äkkilähtö b:lle. Perinnetiedon mukaan kun vaikuttaa esim juttujen sisältöön on yritetty seurasta riippumattomiinkin tahoihin.

Vaikka ilmaiset neuvot ovat hintansa arvoisia, lienee esim jo pelkästään tässä ketjussa esitettyjä toivomuksia syytä edes tarkistella asioiden parantamiseksi.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti Pressiboxi
Mutta asetelma, jossa seuralle pitäisi erikseen jonkin www-saitin satunnaisen kirjoittajakunnan tulla kertomaan miten maa makaa media-asioissa on silti hiukan hassu ja ruissalomaisen kömpelö.

Eli maksaa ei haluta mutta ilmaiseksi saa tulla antamaan vinkkejä 30-40 mummonmiljoonan vuosivaihdon yritykselle? Luulen että parempiakin tarjouksia on esitetty.

Aktiviteetti olisi varmasti voinut olla suurempikin. Tai ehkä kaikkien ammattilaisten tarjoukset eivät sitten ole olleet ihan realistisella pohjalla, kun näin on päässyt käymään.

Asiat voi tietysti käsittää monella tavalla. Kategorisesti negatiivisesti tai sitten ystävälliseen kutsuun samoin reagoiden. Tarkoitus on ainoastaan selvittää arvokkaiden rivikannattajien tarpeita ja pyrkiä tyydyttämään niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kenenkään ei tietenkään ole tarvis saapua paikalle mielipiteitään kertomaan vasten tahtoaan. Jokainen valitsee tapansa toimia. Joko keskustella asioista ystävällisessä hengessä tai sitten ammuskella puskista ainoana tarkoituksenaan milloin aiheellinen, milloin aiheeton sapekas kritiikki. Edellisiä voidaan auttaa, jälkimmäisiä ei.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti Oloneuvos
Kenenkään ei tietenkään ole tarvis saapua paikalle mielipiteitään kertomaan vasten tahtoaan. Jokainen valitsee tapansa toimia. Joko keskustella asioista ystävällisessä hengessä tai sitten ammuskella puskista ainoana tarkoituksenaan milloin aiheellinen, milloin aiheeton sapekas kritiikki. Edellisiä voidaan auttaa, jälkimmäisiä ei.

Ainakaan minulla ei ole mitään kätkettyjä tarkoitusperiä jatkoaikaan kirjoittelulla. En ole kenenkään enkä minkään tahon eminenssi. Jos tällaisella "kutsulla" on tarkoitus saada pusikko vaikenemaan, niin ei onnistu. Siinä onnistutaan sillä päivämäärällä kun homma alkaa pelittämään myös tällä saralla edes auttavasti. Kuitenkin nyt täytyy muistaa, että loppupelissä ainakin viestiinkirjoittaneelle ainut seikka jolla on merkitystä on se, että palloseura pärjää kaukalossa. Nämä muut ovat tällaisia pikkuseikkoja pääasian ympärillä.

Pakko silti todeta ettei kyse ei ole pelkästään siitä, että tarjouksia tms ei oteta vakavasti. Mitä esim tapahtui viime kaudella palkkalistoilla olleelle mediavastaavalle? Eikö mediavastaavalle kuuluneetkaan mediavastaavan tehtävät? Eikös nykyiset sm-liigan säännöt pakota siihen, että jokaisella seuralla sellainen on? Miksi nimenomaan palloseurasta ko tyypit lähtevät kuin hauet rannasta lyhyen ajan jlk?

Miksi näissä asioissa ei oteta mallia futispuolen toiminnasta? Joko omasta porukasta tai sitten esim siitä toisesta Turussa pelailevasta potkupallojoukkueesta ja sen tiedottamisesta. Kummassakin ollaan näet valovuoden päässä jääkiekko tepsin touhusta.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti kausi
Jos tällaisella "kutsulla" on tarkoitus saada pusikko vaikenemaan, niin ei onnistu. Siinä onnistutaan sillä päivämäärällä kun homma alkaa pelittämään myös tällä saralla edes auttavasti.

Juuri siihen tässä pyritään, että "homma alkaisi pelittää." Ei kenenkään vaientamiseen vaan vuorovaikutukseen kannattajien kanssa.

Ampuessakin on hyvä tähdätä välillä, eikä räiskiä kaikkkea, mikä liikkuu. Jatkuva kritiikki sen itsensä vuoksi ei ole itseisarvo. Sitä pitää käyttää harkiten. Muuten se menettää tehonsa ja sen esittäjä uskottavuutensa. Paljon on varmasti tehtävää. Vaikutetaan suuntaan yhdessä.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti Oloneuvos
Juuri siihen tässä pyritään, että "homma alkaisi pelittää." Ei kenenkään vaientamiseen vaan vuorovaikutukseen kannattajien kanssa.

Ampuessakin on hyvä tähdätä välillä, eikä räiskiä kaikkkea, mikä liikkuu. Jatkuva kritiikki sen itsensä vuoksi ei ole itseisarvo. Sitä pitää käyttää harkiten. Muuten se menettää tehonsa ja sen esittäjä uskottavuutensa. Paljon on varmasti tehtävää. Vaikutetaan suuntaan yhdessä.

Tarkoitus on hyvä, idea kutsusta on hyvä. Niistä olen jo aiemmin juuri sinulle osatekijänä kiitosta osoittanutkin. Kritiikki ei tietysti ole itseisarvo. Se kenen uskottavuus menee, on mennyt tai menossa on tietysti jokaisen itsensä harkittava, valittavana on sekä nimimerkkejä että orgaanitasoa. Ylenpalttisen tähtäämättömän tai niinkuin hetkittäin tunnut epäilevän erityisen tähdätyn kritiikin äärivastakohta on sateliittimainen kaiken hyväksyvä spanielin rooli. Mielipiteet tässä kuitenkin ovat vastakkain jos nekään. Yhteinen suuntaan vaikuttaminen on varsin rakentava ehdotus.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kutsu

Viestin lähetti kausi
Ylenpalttisen tähtäämättömän tai niinkuin hetkittäin tunnut epäilevän erityisen tähdätyn kritiikin äärivastakohta on sateliittimainen kaiken hyväksyvä spanielin rooli. Mielipiteet tässä kuitenkin ovat vastakkain jos nekään. Yhteinen suuntaan vaikuttaminen on varsin rakentava ehdotus.

Jaan mielipiteesi siinä, että kaiken hyväksyvä kritiikitön suhtautuminen on vähintään yhtä pölhöä kuin jatkuva räksyttäminenkin. Tuskin kukaan asioita seurannnut on ollut tiedotukseen tyytyväinen. Itse avasin aikanaan nettisivuja koskevan ketjunkin. Enkä tosiaan kehuakseni. Asiat vaan voi ilmaista niin kovin eri tavoin. Ystävällinen suhtautuminen tuo varmasti paremman tuloksen kuin jatkuva kepitys.

Mikään tilanne ei ole pysyvä. Aina mennään joko eteenpäin tai taannutaan. Tepsissä halutaan mennä eteenpäin. Kannattajien mielipiteet ovat tärkeitä. Niitä halutaan varmasti kuunnella ja noudattaa toiveita mahdollisuuksien rajoissa. Ruissalosta on ojennettu käsi meille Jatkoajan TPS-kirjoittajille ja on meistä kiinni, miten tuohon vastaamme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös