TPS kaudella 2019–2020

  • 580 261
  • 2 358

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt tämä paska lyödään kansiin eikä tästä enää puhuta sen jälkeen. Mitään syväanalyysiä tästä kaudesta en ala tekemään vaan lähestytään tätä yksilöiden kautta kuten tykkään tehdä ja annetaan perinteiset kouluarvosanat. Jätetään kuitenkin plussat ja miinukset pois. Arvosanat on suhteutettu rooliin ja odotuksiin, eikä niille muutenkaan kannata antaa liikaa painoarvoa.

Maalivahdit

Julius Pohjanoksa. 7

Kelpo debyyttikausi liigassa ottaen huomioon minkälaisen pakiston takana pelasi. Oli hyviä iltoja ja huonoja. Tasaisuutta lisää niin uskon että Pohjanoksasta saadaan hyvä liigavahti. Sopimus jatkuu.

Rasmus Tirronen. 7,5

Ei pettänyt mutta ei myöskään pystynyt kannattelemaan joukkuetta, mikä on ihan ymmärrettävää kun ilmeisesti loukkaantuneena pelasi. Terveenä ollessaan Liigan kärkivahteja ensi kaudella.

Erik Källgren. 9

Erinomainen hankinta. Harvoin tälläisiä löytöjä tehdään maalinsuulle tammikuussa. Tämäkin hankinta ehdittiinkin dumata joidenkin toimesta ennen ensimmäistäkään peliä. Mielellään näkisin Källin jatkossakin mustavalkoisissa mutta sopimukset löytyy jo kahdelle torjujalle. Toki onhan niistä ennenkin eroon päästy.



Puolustajat

Aleksi Anttalainen. 7

Kaksijakoinen kausi. Aloitti syksyllä hyvin mutta valmentajavaihdoksen jälkeen vastuu pieneni eikä oikein saanut enää juonesta kiinni. Toi hieman kovuutta muuten kovin pehmeään pakistoon. Kiekollisessä pelissä vielä kehitettävää. Sopimus jatkuu ja ensi kaudella taistelee Top-6 paikasta. Tämä kausi oli vasta ensimmäinen miesten peleissä.

Aleksi Salonen. 6,5

Iso pettymys. En tiedä haettiinko Sählästä ylivoimapakkia vai omanpään luutaa. Kummassakaan hän ei kuitenkaan onnistunut. Hyvä luistelija ja kamppailee ajottain ihan jämäkästi mutta siihen se oikeastaan jäi. Kiekollinen anti oli lähinnä lasista pihalle ja omissa seurasi liian usein kun vastustaja lapioi kiekkoa sisään. Loppukautta kohden paransi kuitenkin hieman. Sopimus loppuu ja huhujen mukaa palaa kasvattajaseuraansa.

Filip Windlert. 6

Sopimuksen julkistettua vaikutti erikoiselta hankinnalta. Pre-seasonilla näytti todelliselta ryöstöltä ja runkosarjassa oli täysi turisti. Siellä on ihan hyvät perustaidot olemassa mutta ei se vaan toiminut. Ei kiekolla eikä ilman. Välillä tuntui että yrittää taitoihinsa nähden aivan liian vaikeita ratkaisuja. Loppukautta kohti hävisi hieman kuvasta mikä on vain positiivinen asia Windlertin kannalta. Sopimus loppuu ja tuskin on Tepsissä jatkamassa.

Eemil Viro. 7,5

Köyhän miehen Miro Heiskanen. Nappasi pelipaikan ennakkoluulottomalla pelillään. Maksoi jonkin verran oppirahoja mutta tälläisen pelaajan, jos jonkun kohdalla niitä voikin vähän maksaa. Sai kuitenkin jämäkkyyttä peliinsä kauden mittaan. Huikea luistelija joka tullaan varaamaan kärkikierroksilla tulevana kesänä. Ei ehkä vielä 1.kierroksella mutta 2-3 hyvin todennäköisesti. Iso nimi ensi kaudella.

Jani Forsström. 7

Tämä mies on todellisen kulttipelaajan maineessa. En oikeasti edes tiedä fanittaako täällä joku Jania ihan tosissaan vai onko kaikki vain sarkasmia. Pitkään Forsström on sinnitellyt liigatasolla mutta jotain hänenkin täytyy tehdä oikein, kun onnistui +/- tilaston pitämään nollissa. Pakko myös arvostaa että pakilla on enemmän maaleja kuin syöttöjä (1+0) . Vanhan liiton mies joka syö kumia joukkueen eteen. Sopimus loppuu ja eiköhän Janin TPS-ura ollut tässä.

Olli Kaskinen. 6

Ei ottanut juurikaan steppejä viime kaudesta. Silti on saanut mielestäni kohtuuttoman paljon kuraa niskaansa viime keväästä lähtien. Kehityskelpoinen yksilö joka vaatii töitä ja aikaa. Juuri tälläisten tapausten kanssa Tepsillä on eniten tekemistä.

Joe Piskula. 9

Pakiston isäntä. +13 on kyllä todella kova lukema tuossa joukkueessa. Varsinkin ketään muu puolustaja ei ole edes plussan puolella. Hyökkäyspäähän kuitenkin kovin vähän annettavaa. Pitäisin ehdottomasti mutta palstahuhujen mukaan pistää hokkarit naulaan.

Tony Sund. 6

Monen mielestä tämäkin arvosana varmaan liian korkea. Ajottain Sund pystyi pelaamaan ihan kelpo peliä ja antamaan sen hyvän syötön paineen alla. Tätä seurasi kuitenkin usein joku järkyttävä harhasyöttö tai nukahtaminen omassa päässä. +/- lukema -18 kertoo myös omaa kieltään. Uskon kuitenkin että joku organisaatio jossain pystyy leipomaan Sundista vielä hyvän puolustajan.

Jens Olsson. 5

En keksi edes mistä aloittaa joten antaa olla. 29 peliin -20 kertoo aika paljon. Olisi voinut olla hyvä hankinta 5 vuotta sitten. Toivottavasti näistä otetaan oppia.

Henrik Larsson. 9

Avauspelissä omaa luokkaansa tässä pakistossa. Oli yllättävän hyvä puolustuspäässä ja kaksinkamppailussa. Toisaalta taas hyökkäyspäässä olisin odottanut ehkä jopa enemmän. Hassua sanoa näin, melkein 40 pistettä tekevästä pakista. Suurinosa syötöistä tuli kuitenkin Pajuniemen maaleihin ylivoimalla. Toisaalta Larsson osaa peittää syöttönsä erittäin hyvin. Hukkasi kiekkoja välillä todella omituisesti ja laukaus on myös aika onneton. Odotuksiin nähden kuitenkin erinomainen hankinta. Tärkeä palanen ensi kauden pakistoa.

Petteri Wirtanen. 6

Hyökkäyspään isoimpia pettymyksiä. Hankittiin kärkisentteriksi mutta ei missään muodossa täyttäny niitä saappaita. Aloituksissa ja alivoimalla edelleen hyvä. Sopimus joka tuskin on ihan halvimmasta päästä jatkuu vielä ensi kaudelle. Taitojensa puolesta kuuluisi olla bottom-6 pelaaja.

Zach Budish. 6,5

Budish jakaa paljon mielipiteitä kannattajien keskuudessa. Toiset pitävät turhakkeena, toiset hyvänä roolipelaaja. Tämä kausi oli vaisumpi mutta hänen puolustukseksi täytyy sanoa että mielestäni häntä ei osattu hyödyntää oikealla tavalla. Voittaa paljon kaksinkamppailuja ja blokkaa vetoja. Tarvitsee kuitenkin oikeanlaiset ketjukaverit rinnalle että hänestä saadaa paras irti. Sopimus jatkuu.

Teemu Väyrynen. 7

Tuo energiaa joukkueeseen ja hoitaa oman ruutunsa. Nopeat jalat mutta pelikäsitys hieman puutteellinen. En tarjoaisi jatkoa.

Lauri Korpikoski. 8

Hyvä kausi kapteenilta olosuhteet huomioon ottaen. Taidot ovat yhä tallella ja liikekin riittää hyvin. Kestävyyden kanssa näyttäisi vielä olevan hieman tekemistä. Miettisin kuitenkin onko Korpikoski paras valinta kapteeniksi tälle seuralle.

Elias Karvonen. 7

Sama juttu kuin Väyrysen kanssa. Hoitaa ihan hyvin sen oman ruutunsa mutta ehkä voisi jo kokeilla jotain uutta. Nuoria tulee kovaa vauhtia rinnalle.

Juuso Pärssinen. 9

Olkapääleikkauksesta toipuminen vaikeutti syksyä. Näyttöpaikan saatuaan otti heti paikkansa ja oli jo loppukaudesta kokonaisvaltaisesti tepsin paras sentteri. Luistelu otti ihan älyttömiä harppauksia yhdessä kesässä. Voisi jopa sanoa että isoimmasta kehityskohteesta tuli yksi vahvuuksista. Todellinen ryöstö Predatorsilta 7.kierrokselta.


Lauri Pajuniemi. 9

Läpimurtoa odotettiin ja se saatiin. Nuo maalimäärät ovat kovia lukemia nykypäivän liigassa. En kuitenkaan usko että NHL:ään vielä riittää. Eli Wolf Pack tai TPS jos pitäsi veikata. Änäriä ajatellen Pajun pitää oppia käyttämään ketjukavereita paremmin eli sitä kiekkoa pitää vain laittaa liikkeelle.


Markus Nurmi. 9

Kauden tasaisin suorittaja ja kokonaisvaltaisesti ehkä jopa tepsin paras hyökkääjä. Riistää, repii, raastaa, hoitaa alivoimat ja käyttökelpoinen myös ylivoimalla. Iso palanen ensi kauden hyökkäystä.

Joel Janatuinen. 7,5

Ensimmäinen kausi ammattilaisliigassa. Täällä moni sanonut turhakkeeksi mutta olen eri mieltä. Saattaa jäädä hieman näkymättömäksi mutta jotain piilevää potentiaalia nään tässä. Tällä tahdilla 60 pelissä olisi yltänyt noin 15 maaliin ja 25 pisteeseen. Pelaa myös hyvin omiin. Väläytteli pehmeitä käsiään viimeisissä peleissä ja Spenglerissä. Optio ensi kaudesta löytyy ja sen käyttäisin.

Hannu Kuru. 7

Hoitaa hommansa ja siinä se. Tekee paljon oikeita asiota kentällä mutta se ei silti realisoidu pisteissä. Heikko viimeistelytaito varmasti yksi syy. Sopimus jatkuu.

Oskari Lehtinen. 6

Ansaitsi sopimuksen try-outin jälkeen. Toi fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta nelosketjuun. Liikkeessä ja pelikäsityksessä puutteita. Sopimus loppuu ja mies vaihtoon.


Topi Nättinen. 6,5

Rikkonainen kausi. Yllättävän paljon pisteitä peliesityksiin nähden. Olisikohan Nättisen paikka kuitenkin keskushyökkääjänä? Sopimus jatkuu.

Ilari Filppula. 7

Ylivoimalla edelleen liigan eliittiä mutta tasakentällisin alkaa jäämään vauhdista, mistä kertoo myös 16 pistettä tasakentällisin. Saattaisi vielä mennä kolmosketjussa ja ylivoimalla mutta sopimuksia kun tepsillä on jo kiitettävästi niin tässä kohtaa täytyy sanoa Ilarille kiitos TPS-vuosista ja hyvästi.
 
Viimeksi muokattu:

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt tämä paska lyödään kansiin eikä tästä enää puhuta sen jälkeen. Mitään syväanalyysiä tästä kaudesta en ala tekemään vaan lähestytään tätä yksilöiden kautta kuten tykkään tehdä ja annetaan perinteiset kouluarvosanat. Jätetään kuitenkin plussat ja miinukset pois. Arvosanat on suhteutettu rooliin ja odotuksiin, eikä niille muutenkaan kannata antaa liikaa painoarvoa.

Maalivahdit

Julius Pohjanoksa. 7

Kelpo debyyttikausi liigassa ottaen huomioon minkälaisen pakiston takana pelasi. Oli hyviä iltoja ja huonoja. Tasaisuutta lisää niin uskon että Pohjanoksasta saadaan hyvä liigavahti. Sopimus jatkuu.

Rasmus Tirronen. 7,5

Ei pettänyt mutta ei myöskään pystynyt kannattelemaan joukkuetta, mikä on ihan ymmärrettävää kun ilmeisesti loukkaantuneena pelasi. Terveenä ollessaan Liigan kärkivahteja ensi kaudella.

Erik Källgren. 9

Erinomainen hankinta. Harvoin tälläisiä löytöjä tehdään maalinsuulle tammikuussa. Tämäkin hankinta ehdittiinkin dumata joidenkin toimesta ennen ensimmäistäkään peliä. Mielellään näkisin Källin jatkossakin mustavalkoisissa mutta sopimukset löytyy jo kahdelle torjujalle. Toki onhan niistä ennenkin eroon päästy.



Puolustajat

Aleksi Anttalainen. 7

Kaksijakoinen kausi. Aloitti syksyllä hyvin mutta valmentajavaihdoksen jälkeen vastuu pieneni eikä oikein saanut enää juonesta kiinni. Toi hieman kovuutta muuten kovin pehmeään pakistoon. Kiekollisessä pelissä vielä kehitettävää. Sopimus jatkuu ja ensi kaudella taistelee Top-6 paikasta. Tämä kausi oli vasta ensimmäinen miesten peleissä.

Aleksi Salonen. 6,5

Iso pettymys. En tiedä haettiinko Sählästä ylivoimapakkia vai omanpään luutaa. Kummassakaan hän ei kuitenkaan onnistunut. Hyvä luistelija ja kamppailee ajottain ihan jämäkästi mutta siihen se oikeastaan jäi. Kiekollinen anti oli lähinnä lasista pihalle ja omissa seurasi liian usein kun vastustaja lapioi kiekkoa sisään. Loppukautta kohden paransi kuitenkin hieman. Sopimus loppuu ja huhujen mukaa palaa kasvattajaseuraansa.

Filip Windlert. 6

Sopimuksen julkistettua vaikutti erikoiselta hankinnalta. Pre-seasonilla näytti todelliselta ryöstöltä ja runkosarjassa oli täysi turisti. Siellä on ihan hyvät perustaidot olemassa mutta ei se vaan toiminut. Ei kiekolla eikä ilman. Välillä tuntui että yrittää taitoihinsa nähden aivan liian vaikeita ratkaisuja. Loppukautta kohti hävisi hieman kuvasta mikä on vain positiivinen asia Windlertin kannalta. Sopimus loppuu ja tuskin on Tepsissä jatkamassa.

Eemil Viro. 7,5

Köyhän miehen Miro Heiskanen. Nappasi pelipaikan ennakkoluulottomalla pelillään. Maksoi jonkin verran oppirahoja mutta tälläisen pelaajan, jos jonkun kohdalla niitä voikin vähän maksaa. Sai kuitenkin jämäkkyyttä peliinsä kauden mittaan. Huikea luistelija joka tullaan varaamaan kärkikierroksilla tulevana kesänä. Ei ehkä vielä 1.kierroksella mutta 2-3 hyvin todennäköisesti. Iso nimi ensi kaudella.

Jani Forsström. 7

Tämä mies on todellisen kulttipelaajan maineessa. En oikeasti edes tiedä fanittaako täällä joku Jania ihan tosissaan vai onko kaikki vain sarkasmia. Pitkään Forsström on sinnitellyt liigatasolla mutta jotain hänenkin on täytyy tehdä oikein, kun onnistui +/- tilaston pitämään nollissa. Pakko myös arvostaa että pakilla on enemmän maaleja kuin syöttöjä (1+0) . Vanhan liiton mies joka syö kumia joukkueen eteen. Sopimus loppuu ja eiköhän Janin TPS-ura ollut tässä.

Olli Kaskinen. 6

Ei ottanut juurikaan steppejä viime kaudesta. Silti on saanut mielestäni kohtuuttoman paljon kuraa niskaansa viime keväästä lähtien. Kehityskelpoinen yksilö joka vaatii töitä ja aikaa. Juuri tälläisten tapausten kanssa Tepsillä on eniten tekemistä.

Joe Piskula. 9

Pakiston isäntä. +13 on kyllä todella kova lukema tuossa joukkueessa. Varsinkin ketään muu puolustaja ei ole edes plussan puolella. Hyökkäyspäähän kuitenkin kovin vähän annettavaa. Pitäisin ehdottomasti mutta palstahuhujen mukaan pistää hokkarit naulaan.

Tony Sund. 6

Monen mielestä tämäkin arvosana varmaan liian korkea. Ajottain Sund pystyi pelaamaan ihan kelpo peliä ja antamaan sen hyvän syötön paineen alla. Tätä seurasi kuitenkin usein joku järkyttävä harhasyöttö tai nukahtaminen omassa päässä. +/- lukema -18 kertoo myös omaa kieltään. Uskon kuitenkin että joku organisaatio jossain pystyy leipomaan Sundista vielä hyvän puolustajan.

Jens Olsson. 5

En keksi edes mistä aloittaa joten antaa olla. 29 peliin -20 kertoo aika paljon. Olisi voinut olla hyvä hankinta 5 vuotta sitten. Toivottavasti näistä otetaan oppia.

Henrik Larsson. 9

Avauspelissä omaa luokkaansa tässä pakistossa. Oli yllättävän hyvä puolustuspäässä ja kaksinkamppailussa. Toisaalta taas hyökkäyspäässä olisin odottanut ehkä jopa enemmän. Hassua sanoa näin, melkein 40 pistettä tekevästä pakista. Suurinosa syötöistä tuli kuitenkin Pajuniemen maaleihin ylivoimalla. Toisaalta Larsson osaa peittää syöttönsä erittäin hyvin. Hukkasi kiekkoja välillä todella omituisesti ja laukaus on myös aika onneton. Odotuksiin nähden kuitenkin erinomainen hankinta. Tärkeä palanen ensi kauden pakistoa.

Petteri Wirtanen. 6

Hyökkäyspään isoimpia pettymyksiä. Hankittiin kärkisentteriksi mutta ei missään muodossa täyttäny niitä saappaita. Aloituksissa ja alivoimalla edelleen hyvä. Sopimus joka tuskin on ihan halvimmasta päästä jatkuu vielä ensi kaudelle. Taitojensa puolesta kuuluisi olla bottom-6 pelaaja.

Zach Budish. 6,5

Budish jakaa paljon mielipiteitä kannattajien keskuudessa. Toiset pitävät turhakkeena, toiset hyvänä roolipelaaja. Tämä kausi oli vaisumpi mutta hänen puolustukseksi täytyy sanoa että mielestäni häntä ei osattu hyödyntää oikealla tavalla. Voittaa paljon kaksinkamppailuja ja blokkaa vetoja. Tarvitsee kuitenkin oikeanlaiset ketjukaverit rinnalle että hänestä saadaa paras irti.
Sopimus jatkuu.

Teemu Väyrynen. 7

Tuo energiaa joukkueeseen ja hoitaa oman ruutunsa. Nopeat jalat mutta pelikäsitys hieman puutteellinen. En tarjoaisi jatkoa.

Lauri Korpikoski. 8

Hyvä kausi kapteenilta olosuhteet huomioon ottaen. Taidot ovat yhä tallella ja liikekin riittää hyvin. Kestävyyden kanssa näyttäisi vielä olevan hieman tekemistä. Miettisin kuitenkin onko Korpikoski paras valinta kapteeniksi tälle seuralle.

Elias Karvonen. 7

Sama juttu kuin Väyrysen kanssa. Hoitaa ihan hyvin sen oman ruutunsa mutta ehkä voisi jo kokeilla jotain uutta. Nuoria tulee kovaa vauhtia rinnalle.

Juuso Pärssinen. 9

Olkapääleikkauksesta toipuminen vaikeutti syksyä. Näyttöpaikan saatuaan otti heti paikkansa ja oli jo loppukaudesta kokonaisvaltaisesti tepsin paras sentteri. Luistelu otti ihan älyttömiä harppauksia yhdessä kesässä. Voisi jopa sanoa että isoimmasta kehityskohteesta tuli yksi vahvuuksista. Todellinen ryöstö Predatorsilta 7.kierrokselta.


Lauri Pajuniemi. 9

Läpimurtoa odotettiin ja se saatiin. Nuo maalimäärät ovat kovia lukemia nykypäivän liigassa. En kuitenkaan usko että NHL:ään vielä riittää. Eli Wolf Pack tai TPS jos pitäsi veikata. Änäriä ajatellen Pajun pitää oppia käyttämään ketjukavereita paremmin eli sitä kiekkoa pitää vain laittaa liikkeelle.


Markus Nurmi. 9

Kauden tasaisin suorittaja ja kokonaisvaltaisesti ehkä jopa tepsin paras hyökkääjä. Riistää, repii, raastaa, hoitaa alivoimat ja käyttökelpoinen myös ylivoimalla. Iso palanen ensi kauden hyökkäystä.

Joel Janatuinen. 7,5

Ensimmäinen kausi ammattilaisliigassa. Täällä moni sanonut turhakkeeksi mutta olen eri mieltä. Saattaa jäädä hieman näkymättömäksi mutta jotain piilevää potentiaalia nään tässä. Tällä tahdilla 60 pelissä olisi yltänyt noin 15 maaliin ja 25 pisteeseen. Pelaa myös hyvin omiin. Väläytteli pehmeitä käsiään viimeisissä peleissä ja Spenglerissä. Optio ensi kaudesta löytyy ja sen käyttäisin.

Hannu Kuru. 7

Hoitaa hommansa ja siinä se. Tekee paljon oikeita asiota kentällä mutta se ei silti realisoidu pisteissä. Heikko viimeistelytaito varmasti yksi syy. Sopimus jatkuu.

Oskari Lehtinen. 6

Ansaitsi sopimuksen try-outin jälkeen. Toi fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta nelosketjuun. Liikkeessä ja pelikäsityksessä puutteita. Sopimus loppuu ja mies vaihtoon.


Topi Nättinen. 6,5

Rikkonainen kausi. Yllättävän paljon pisteitä peliesityksiin nähden. Olisikohan Nättisen paikka kuitenkin keskushyökkääjänä? Sopimus jatkuu.

Ilari Filppula. 7

Ylivoimalla edelleen liigan eliittiä mutta tasakentällisin alkaa jäämään vauhdista, mistä kertoo myös 16 pistettä tasakentällisin. Saattaisi vielä mennä kolmosketjussa ja ylivoimalla mutta sopimuksia kun tepsillä on jo kiitettävästi niin tässä kohtaa täytyy sanoa Ilarille kiitos TPS-vuosista ja hyvästi.
TPS:n nuoret ja maalivahdit saa puhtaat paperit samoin pakeista Piskula ja Larsson. Kaikki muut katsokoot peiliin. Kapteenisto petti kauden alussa ja samalla alkoi TPS:n alamäki sarjataulukossa. Vaikka Filppula ja Korpikoski nosti tasoaan kauden loppua kohden niin silti ne oli kokonaisuudessaan joukkueen heikoimpia lenkkejä muutamien pakkien kanssa.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen samaa mieltä Mikkelsonin kanssa. Nyt on sopiva hetki laittaa piste tälle farssille ja toivottavasti tämän TPS nimisen tarinan jatko-osat ovat toisenlaisia. Turha tätä kautta on enää ruotia sen enempää, kuin on ruodittu. Kaikki sanottava on sanottu ja toivon todellakin, että organisaatiossa on nyt oikeasti otettu sitä kuuluisaa oppia muutenkin kuin puheiden tasolla. Jos positiivisen kautta lähdetään asiaa vielä katsomaan, niin Tepsin resursseilla on mahdotonta hoitaa hommaa enää huonommin. Rima on jo niin alhaalla, että aika vaikea sitä on enää alittaa.

Organisaatiossa on neljä avainhenkilöä, jotka kantavat vastuun ja he ovat hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja päävalmentaja. Siinä ovat ne tyypit, jotka voivat katsoa peiliin, jos homma ei toimi. Homma ei ole kiinni resursseista, omien junnujen määrästä, perinteistä, faneista tai kaupungista. Jos näillä pelimerkeillä, mitä Tepsillä on käytettävissään onnistutaan vetämään näin täydellisesti vihkoon, kuin nyt on onnistuttu vetämään, niin kyllä organisaatiossa on syytä käydä tiukkaa itsetutkiskelua. Jos neljä avainhenkilöä ei saa hommaa toimimaan, niin sitten ukkoa vaihtoon ja hommataan tilalle paremmat. Onhan siellä toimistolla ja penkin takana ukot vaihtuneet, mutta aika näyttää onko riittävästi. Tähän täytyy nyt lisätä, ettei Marko Virtasella ole mitään tekemistä tämän fiaskon kanssa. Hän yritti pelastaa uppoavan laivan ja hänellä oli oikeastaan aika tekemätön paikka. Virtasen aikana peli parani huomattavasti. Tepsin toimintakulttuuri pitäisi myös uudistaa.

Ehkä välillä täällä keskitytään (myös allekirjoittanut) turhan paljon yksittäisten pelaajien puutteisiin. On kyllä päivänselvää, että Tepsissä on pelaajia, joiden taso ei liigaan riitä tai aika on ajanut heistä ohitse. Sitten on myös pelaajia, joilla ei välttämättä ole asenne kohdillaan tai jotka eivät ole valmiita antamaan jäällä itsestään 100 prosenttia. Liigajoukkueiden on vaikea pärjätä palkkakilpailussa esim. Ruotsin, Venäjän ja Sveitsin kanssa. Käsittääkseni Saksan DEL-liigassakin maksetaan joillekin kovempia palkkoja kuin täällä pystytään. Jos tänne saadaan kovan luokan pelaajia, niin heitä on vaikea täällä pitää, kun muualla maksetaan paremmin. Taitaa kehitys viedä entistä enemmän siihen suuntaan, että liiga on nimenomaan kasvattajasarja ja ulkomaalaiset tulevat tänne hakemaan vauhtia uralleen ja antamaan näyttöjä. Heitä on vaikea pitää montaa kautta täällä Suomessa, mikä hankaloittaa tietenkin joukkueen rakentamista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että valmiita pelaajia on vaikea joskus saada tänne ja varsinkaan pidettyä. Tosin täytyy sanoa, että esim. Kärpät ja Tappara ovat onnistuneet ratkaisemaan tämän ongelman paljon paremmin. Tepsissä pitäisi nyt oikeasti miettiä sitä, miksi monet hankinnat epäonnistuvat tai taantuvat. Miksi Tepsin valmennuksessa pelaajat eivät kehity kuten jossain muissa joukkueissa? Miksi Tepsissä ei onnistuta rakentamaan sellaista pelitapaa, jolla minimoidaan pelaajien henkilökohtaisia heikkouksia ja otetaan kaikki irti heidän vahvuuksistaan? Toki Tepsillä ei minusta ole ollut aikoihin selkeää identiteettiä tai pelitapaa. Tämä on yksi iso ongelma, joka aiheuttaa sen, että joukkue on sekametelisoppa, jossa pelaajat epäonnistuvat. Tepsissä harvoin nähdään pelaajien osalta kasvutarinoita. Aika harvassa ovat ne pelaajat, jotka ovat täällä nostaneet selkeästi tasoaan, kun ovat tänne saapuneet. Täällä kaikki vain taantuvat.
Lukkakin ilmeisesti pelasi HPK:ssa hyvin.

Fakta on se, että tämän kauden joukkueessa oli mukana aika monta turistia ja pelaajaa, joiden taso ei liigaan riitä, mutta turha lähteä luettelemaan jokaista epäonnistunutta pelaajaa. Tepsi on tällä hetkellä organisaationa sellaisessa tilanteessa, että vaikea täällä on onnistua. Voisi sanoa, että tämä toimintaympäristö ei tue pelaajan onnistumista. Se kyllä on pakko todeta tähän loppuun, että olen vaikuttunut Olssonin tehotilastosta. 29 peliin tehotilasto näyttää -20. Eniten miinuksia kerännyt Jukurien Miika Roineen tehotilasto näyttää -25 ja hän tarvitsi tähän lopputulokseen 56 peliä. Ei yksittäisten pelaajien heikkoja suorituksia voi myöskään laittaa pelkästään organisaation piikkiin. Vastuu on pelaajillakin.

Mutta tämä kausi oli nyt tässä ja nyt käännetään katse tulevaisuuteen.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hämmentävän hyviä arvioita. Jopa Olsson pääsi luokalta.

Mä oisin jättänyt kertaamaan kesäkouluun.

Oisin muutenkin sen verran ankarampi maikka että vitosia ja kutosia ois paukkunut enemmälti tällaisen suorituksen jälkeen.
Ja se on selvä että pelaajat alisuoritti kuten koko organisaatio. Isommat lampaanperseet pelaajistosta ylöspäin organisaatiossa.

Mutta muuten samaa mieltä, että pakkohan tässä on keskittyä tulevaan. Peikot vaan hiipii aika helposti tajuntaan varsinkin jos hommat lähtee ensi kaudella sivuraiteelle.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peikot vaan hiipii aika helposti tajuntaan varsinkin jos hommat lähtee ensi kaudella sivuraiteelle.

Minäkin olen hieman skeptinen mitä tulee Helmiseen pääkoutsina, mutta jo nyt "tiedotetut" taustahenkilömuutokset sekä lupaukset kovista tekijöistä apuvalmentajina antavat hieman toivoa tulevasta. Saattaisi jopa jotkut nykyisistä suoriutuvan paremmin ensi kaudella paremmassa valmennuksessa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hämmentävän hyviä arvioita. Jopa Olsson pääsi luokalta.

No joo tätä itsekin mietin että osa voi olla vähän yläkanttiin. Mutta kuitenkin jos suurinosa kärkipelaajiksi hankituista suorittaa 6-7 tasolla niin tulos on tämä. Listasta jätin vielä pois Suorannan, Holmin, Lukan ja Squaresin joille kaikille voisi lyödä suoraan vaikka vitosen.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Teinpä minäkin asteikolla 4-10 numeroarvostelun pelaajille, jotka pelasivat vähintään kymmenen ottelua. Ensimmäisen ja toisen kauden junnuille annoin arvosanoja hiukan hellemmällä kädellä kuin muille. Joukkueelle antaisin yleisarvosanaksi 6 heijastellen sarjasijoitusta ajatuksella, että sarjan puoliväliin sijoittuminen edellyttäisi seiskan suoritusta ja myös sitä, että kausi sujui joukkueelta ennakko-odotuksiin nähden hiukan alakanttiin, vaikkei mitään odotuksia ollutkaan.


Maalivahdit

Källgren, Erik - 8 - Källgren pelasi hyvällä tasolla ja oli erinomainen haku loppukaudeksi. Ihan muutama yksittäinen helppo maali meni viimeisissä peleissä ja taso olisi pysynyt ehkä vielä parempana ja tasaisempana jos pelikuorma ei olisi ollut niin kova.

Pohjanoksa, Julius - 6 - Pelasi melko vähän, mutta kohtalaisella tasolla. Vähien esitysten perusteella ei voi sanoa, että olisi pelannut Tirrosta manittavasti paremmin tai huonommin.

Tirronen, Rasmus - 6 - Tirronen ei ollut huono, mutta ei ihan parhaimmillaankaan. Toki puolustukseltakaan ei apuja liikaa tullut. Pelasi ilmeisesti ainakin osan kaudesta loukkaantumisen kanssa.


Puolustajat

Anttalainen, Aleksi - 6 - Ihan hyvä sisääntulo liigaan, mutta ei esittänyt mitään niin ihmeellistä, että parempaa arvosanaa tarvitsisi vielä antaa.

Forsström, Jani - 6 - Hoiti oman ruutunsa parhaansa mukaan silloin harvoin, kun pääsi pelaamaan.

Kaskinen, Olli - 6 - Sai vastuuta vain alkukaudesta ja silloinkin niukasti. Vaikea arvioida vähäisen peliajan takia, mutta ei nyt aivan sysihuonona jäänyt mieleen, mutta eivätpä nuo alkukauden pelit enää ihan kirkkaina ole mielessä. Arvosana on ehkä vähän yläkanttiin, mutta arvostellaan näitä junnupelaajia nyt hieman pehmeämmin.

Larsson, Henrik - 8 - Harvoja onnistujia. Annetaan kiitettävä arvosana sitten jos pystyy ottamaan / kantamaan yhtä hyvin vastaavan roolin mitalisijoista kamppailevan joukkueen pakistossa.

Olsson, Jens - 5 - Annetaan armovitonen vain siksi, että kaikki ovat miehen jo haukkuneet ja ettei tarvitse ottaa kaveria kertauskurssille.

Persson, Christoffer - 8 - Oli hyvä lyhyen stinttinsä ajan.

Piskula, Joe - 8 - Hämmentävän hyvä plus/miinus-tilasto. Ei vuotanut.

Salonen, Aleksi - 5 - Eihän se oikein lähtenyt kulkemaan missään vaiheessa. On niitä pelaajia, joiden olisi pitänyt pystyä suorittamaan aivan eri tasolla, jotta kausi olisi ollut joukkueella parempi.

Sund, Tony - 5 - No olihan se nyt täydellinen mahalasku Sundille koko kausi.

Viro, Eemil - 7 - Tulevaisuuden huippupelaaja. Vielä kausi oli melkoista opettelua.

Windlert, Filip - 5 - Ei tuonut mitään lisäarvoa joukkueeseen.


Hyökkääjät

Budish, Zach - 6 - Heikko kausi, jota loukkaantumisetkin häiritsivät. On oikein roolitettuna kuitenkin jossain määrin hyödyllinen pelaaja.

Filppula, Ilari - 6 - Ylivoima piti nenän pinnalla. Pelasi paljon myös alivoimaa Korpikosken kanssa eikä mielestäni ollut siinä muita huonompi. Tasakentin alkoi kuitenkin olla vaikeuksia pysyä enää vauhdissa mukana.

Holm, Anton - 5 - Hyvä rannelaukaus oli ainoa liigatasolle riittävä ominaisuus, siitä vitonen.

Intonen, Aarne - 6 - Muistaakseni ihan pirteän oloinen junnu, tästä on hyvä parantaa!

Janatuinen, Joel - 6 - Liigatasolle ok täytepelaaja alemman keskitason jengiin.

Karvonen, Elias - 6 - Taso riittää alakenttien täytemieheksi. Pelikäsitys on parempi kuin keskimääräisellä alakenttien jyrällä, minkä takia Karvosella on jonkin verran myös pistepotentiaalia.

Korpikoski, Lauri - 7 - Joulun jälkeen pelasi jo oikeasti hyvin, mutta heikko syksy tiputtaa arvosanaa. Viimeisteli ylivoimalla hyvin maalin edestä.

Kuru, Hannu - 6 - Kevätkauden esityksillä taso riittää neloskenttään.

Lehtinen, Oskari - 5 - Alakenttien raataja, mutta parempaa laukausta lukuun ottamatta ei ole ihan niin hyvä jääkiekon pelaaja kuin esimerkiksi Kuru tai Karvonen. Loppujen lopuksi kyseessä on siis melko lailla hyödytön pelaaja.

Nurmi, Markus - 9 - Kokonaisvaltaisesti kauden paras pelaaja Tepsissä ja huikea steppi eteenpäin edelliskaudesta.

Nättinen, Topi - 6 - Hankala kausi. Syksyllä pitkä loukkaantuminen ja keväällä vaisua peliä sekä poissaoloja henkilökohtaisista syistä. Varjostivatko kaukalon ulkopuoliset asiat peliotteita? Parhaimmillaan muodosti hyvän ketjun Nurmen ja Pajuniemen kanssa ja teki lopulta ihan kohtalaiset tehopisteet pelimäärään verrattuna.

Pajuniemi, Lauri - 8 - Huikea laukaus, mutta jäi hiukan yksiulotteiseksi pelaajaksi. Oli toki kauden ehdottomia onnistujia, mutta vielä pitää kokonaisvaltaisesti parantaa ollakseen johtava pelaaja menestyvässä liigajoukkueessa, jolloin kiitettävä arvosana olisi ansaittu.

Pärssinen, Juuso - 8 - Tuleva NHL-pelaaja. Kausi oli oikeasti huikea lähtökohdat (pitkä loukkaantuminen) huomioonottaen. Jätetään kiitettävä arvosana kuitenkin vielä antamatta, jottei skaala lopu tulevaisuudessa kesken – odotan jo ensi kaudelle selvää tasonnostoa.

Squires, Greg - 5 - Tuli joukkueeseen vaikeaan aikaan. Yritti parhaansa ja teki omat johtopäätökset – ei pystynyt auttamaan joukkuetta.

Suoranta, Simon - 5 - Simonista ei ollut hyötyä joukkueelle.

Väyrynen, Teemu - 6 - Tyhjien maalien erikoismies pääsi iskemään totuttua harvemmin, kun pelien viime hetkillä oltiin useimmiten itse takaa-ajajina. Taso riittää juuri ja juuri alaketjuihin kunhan joukkueen peli ylipäätään vain rullaa hyvin. En usko, että kehittyy enää merkittävästi pelaajana, koska erikoisominaisuuksina ovat lähinnä nopea luistelu ja yleinen koohottaminen sekä tsemppi ja noissa harva enää myöhemmällä iällä kehittyy. Pelikäsitys on kuitenkin aika rajallinen.

Wirtanen, Petteri - 5 - Olihan se nyt tuskainen kausi Petterillä. Vielä viime kaudella Wirtasta pidettiin joukkueesta puuttuneena palasena mestaruuden voittamiseksi ja kaikki olivatkin miehen hankinnasta innoissaan ja ajattelivat Wirtasen olevan tehopisteitään suurempi pelaaja ja juuri sellainen pelaaja, jota nimenomaan Tepsin joukkue tarvitsi. Uskon, että riittävän hyökkäysvoimaisilla laitureilla Wirtasesta voidaan saada vielä liigatasolle kelpo pelaaja, jonka voi heittää kentälle aina, kun aloitusta ei saa hävitä pystyyn.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voisi siis sanoa, että TPS on tällä aikavälillä loppusijoituksissa suoriutunut keskinkertaisesti.

Tää oli ihan mielenkiintoinen tilastovertailu.

Voidaanko nyt ottaa uusi slogan "Kulta on värimme" tilalle?

Keskinkertaisuus on hajumme!
Tinkimätöntä keskinkertaisuutta since 2014!

Ei tämä nyt mikään aukoton totuus ole suoriutumisesta mutta hyvää osviittaa. Kertoohan se jotain että nuo TOP3-joukkuetta ovat ne Liigan vetovoimaisimmat. Sinne kun päästäis niin ois hiukan varaa paukutella henkseleitäkin. Sija 7 on melko surkeaa taaperrusta näillä resursseilla ja historialla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös