TPS kaudella 2009-2010

  • 538 030
  • 1 579
Tila
Viestiketju on suljettu.

ipamies#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Prague Rangers
Minkälaista roolia suunnitellaan Hattuselle ja Laineelle?

Nyt kun näyttää hyvinkin mahdolliselta, että ainakin Hattunen tulee ensi kaudella ottamaan vahvaa roolia, niin tuolta suunnalta voi olla luvassa paljon tarvittavaa leveyttä hyökkäyksen ratkaisijakaartiin. Ajatellen jopa Tepsin menestyspotentiaalia Hattusen ja Laineen esiinmarssi on maalivahtitilanteen ja ulkomaalaishankintojen onnistumisen ohella todella kriittinen tekijä.

Itse en olisi Suikkasen saappaissa ottanut aikoinaan pestiä edes vastaan, sillä onnistumisen mahdollisuus näytti aikoinaan häviävän pieneltä ja tarjolla olisi jatkossa ollut varmasti muitakin projekteja. Myönnettävä on, että Suikkanen teki mahdottomasta mahdollisen, sillä ensi kaudenkin osalta joukkueesta on muodostumassa yllätysvalmis ja todennäköisesti luvassa on myös viihdyttävää jääkiekkoa. Nähyäväksi jää, mutta toivottavasti turkulaisen yleisön uusi innostus kestää myös ensi kaudella.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Minkälaista roolia suunnitellaan Hattuselle ja Laineelle?

Jossain vaiheessa ketjun Hattunen - Filppula - Laine piti olla Tepsin kolmosketjuna, mutta tätä menoa se kyllä nousee korkeammalle. Herrat ovat iskeneet yhteensä 24 (11+13) pistettä Tepsin harjoitusotteluissa, joten kyllähän ketju ansaitsee vähintään näytönpaikan suuremmalla peliajalla varustettuna.
 

Powell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,New Jersey Devils,Arsenal
Jossain vaiheessa ketjun Hattunen - Filppula - Laine piti olla Tepsin kolmosketjuna, mutta tätä menoa se kyllä nousee korkeammalle. Herrat ovat iskeneet yhteensä 24 (11+13) pistettä Tepsin harjoitusotteluissa, joten kyllähän ketju ansaitsee vähintään näytönpaikan suuremmalla peliajalla varustettuna.

Hyvinhän äijät on yhteen pelanneet, mutta tulee vaan mieleen, että mitenkäs tuo puolustus pelaaminen mahtaa onnistua. Sarjassa kuitenkin pelit kovenevat ja vastustajat paranevat. Tietysti, jos meinaavat aina pitää kiekkoa vastustajan hyökkäyspäässä, niin ei sitten mitään ongelmaa ole. Eikös viimekaudella Hattunen, Ilari ja Hannus pelanneet yhdessä vai muistanko väärin? Tulee vähän sama mieleen tästä nykyisestä ketjusta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Hyvinhän äijät on yhteen pelanneet, mutta tulee vaan mieleen, että mitenkäs tuo puolustus pelaaminen mahtaa onnistua.

Ei pakisto ainakaan huonommin pelaa kuin viime kaudella eli keskikastia tai hieman alle taso luultavasti on. Ei näillä rahoilla taivaisiin mennä. Parempi valmennus tosin on mitä viime kaudella. Eikö tätä nyt ihmiset oikeiasti ymmärrä...?
 

Powell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,New Jersey Devils,Arsenal
Ei pakisto ainakaan huonommin pelaa kuin viime kaudella eli keskikastia tai hieman alle taso luultavasti on. Ei näillä rahoilla taivaisiin mennä. Parempi valmennus tosin on mitä viime kaudella. Eikö tätä nyt ihmiset oikeiasti ymmärrä...?

Niin tarkoitin siis juuri ketjun Hattunen-Filppula-Laine puolustuspelaamista. Vaikka millainen pakisto ja valmennus olisikaan, niin kyllä siihen puolustamiseen koko ketjua tarvitaan. Luultavasti tolla ketjulla tulee maaleja molempiin päihin melko paljon.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Eikös viimekaudella Hattunen, Ilari ja Hannus pelanneet yhdessä vai muistanko väärin? Tulee vähän sama mieleen tästä nykyisestä ketjusta.

Itse taas muistelisin ihmetelleeni että Hattusen peliaika olisi vähentynyt loppukaudesta? Ja Hannuksen saldo muistissa toivotaan ettei homma ihan samoja latuja kuitenkaan mene. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kenttä liigassakin. Jos käy ilmi että se ei toimikaan niin vaihdetaan koostumuksia sitten tarpeen mukaan.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Kauden alusta johonkin joulutauon tienoille muistaakseni Hannusta ja Filppulaa peluutettiin puoliksi väkisinkin yhdessä. Sitten vihdoin tajuttiin, että homma ei toimi ja Hannuskin lähti popcorn-myymälän kautta Turkuhallin lehtereille. Hattusen vastuu taas oli koko kauden aikamoisen minimissä ja maksimi vastuu taisi olla parin ottelun kokeilu kakkosketjussa. Ei siis kovinkaan mairittelevaa jälkeä. Samassa ketjussa Filppula ja Hattunen eivät ole tätä ennen pelanneet.
 

Pottajofa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuntuupa hienolta näin viimeinkin kirjoittaa tähän laatikkoon, mutta asiaan.

Tuntuu pitkänlinjan etäfanina todella hienolta, kun joukkue tuntuu oikeasti yllätysvalmiilta ja porukka on innoissaan. Toivottavasti saan tilaisuuden nähdä Tepsiä livenä jossain, toivottavasti myös Turussa.

Hienoa, että viime kaudella heikommin esiintyneet, etenkin Berg ja Filppula, ovat parantaneet peliään. Toki harjoituspelit ovat aina harjoituspelejä, mutta ei voi kuin vain toivoa, että kausi alkaa hyvin, eikä pahoja tappiokierteitä tule.

Toivotaan vielä, että Leggio tai Engren on valmiita kantamaan joukkuetta, sillä maalivahtipeliä pitäisin suurinpana uhkana, kun hyökkäys ja puolustus ovat ilmeisesti sujuneet hyvin ainakin nyt harjoituspeleissä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Toivotaan vielä, että Leggio tai Engren on valmiita kantamaan joukkuetta, sillä maalivahtipeliä pitäisin suurinpana uhkana, kun hyökkäys ja puolustus ovat ilmeisesti sujuneet hyvin ainakin nyt harjoituspeleissä.

Oletan että alkuun mennään 50/50-peluutuksella. Leggiolla on kuitenkin vielä ns. opinnot kesken mv-työssään. Välillä kohtuuhyvää jälkeä, välillä aivan kaameaa. Engrenin iskunpaikka on juuri tässä kohdin. Toivottavasti poika on hereillä.

Ja tervetuloa kööriin. Uutta verta kaivataan aina tännekin.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Tuosta kuvasta eturivistä kyllä pisti heti silmään Max Kolu. Erottu kyllä joukosta.
 

Slibard

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös Laine ole takarivissä toinen oikealtapäin? Laineen sopparia olen itsekin jännitellyt, ilmeisesti kytköksiä myös Yhdysvaltojen yliopistosarjoihin. Toivottavasti jäisi SM-liigaan!

Ok. Katselin ettei nimeä ole listassa ja oletin, ettei ole myöskään kuvassa. En noita pelaajia naamoista tunnista.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Niin siis mikäs kaveri tämä Laine on? Onko sopimusta ensi kaudesta vai onko vain try-outilla? Ihmettelin tätä jo itsekseni aiemmin, enkä ole nähnyt mitään uutista että hän on joukkueeseen liittynyt.
 

Akuma82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, VG-62
Niin siis mikäs kaveri tämä Laine on? Onko sopimusta ensi kaudesta vai onko vain try-outilla? Ihmettelin tätä jo itsekseni aiemmin, enkä ole nähnyt mitään uutista että hän on joukkueeseen liittynyt.

Laine on TPS:n omia junnuja, joten varsinaisesti ei missään vaiheessa ole muualta joukkueeseen liittynytkään, vaan on hyvillä onnistumisilla nostanut hienosti profiiliaan harjoituskaudella.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Laine on TPS:n omia junnuja, joten varsinaisesti ei missään vaiheessa ole muualta joukkueeseen liittynytkään, vaan on hyvillä onnistumisilla nostanut hienosti profiiliaan harjoituskaudella.

Jep, juuri näin. Mikko pääsi keväällä mukaan edustuksen treeniryhmään, ja on sittemmin yllättänyt monet hyvillä otteillaan! Pelipaikka liigassa ei näillä näytöillä ole todellakaan kaukana.

Tuossa vielä Mikon viime kausien statsit junioreista:

http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=118441
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pieni pelko hiipii puseroon näin kauden alla, eikö me päästäkkään ladalla kuuhun. Olin jo vähän aikaa varovaisen toiveikas, mutta nyt alkaa näyttää heikommalta.

Taitaa puuttua maalivahti ja ykkössentteri, saati sitten se puolustaja ketä kiinnostas ottaa niitä mustelmia siinä oman maalin edessä.

Radja on ja tulee olemaan täysi sukka. Tosin se on juuri sitä mitä häneltä odotan/odotin. Miehestä ei saa ykkössentteriä vaikka voissa paistas.

Perskules, kun pelko hiipii puseroon.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Taitaa puuttua maalivahti ja ykkössentteri, saati sitten se puolustaja ketä kiinnostas ottaa niitä mustelmia siinä oman maalin edessä.

(Vanhan toistoa) Olen ihan samaa mieltä ykkösvahdista sekä ykkössentteristä. Tai siis siitä että niitä ei ole. Radja ei tosin ollutkaan alkuperäisessä suunnitelmassa Tepsin ykkössentteri vaan kakkos-kolmosketjun sena. Kova on luotto sille että sieltä vielä joku "Mikus" tai Mikus putkahtaisi Vahalahden ja Venäläisen väliin. Radja kakkoseen tai kolmoseen laituriksi. Engren saa näyttää alkukaudesta onko hänestä ykkösvahdiksi, joka tapauksessa Atte herättää paljon enemmän luottamusta kuin Leggio.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Taitaa puuttua maalivahti ja ykkössentteri, saati sitten se puolustaja ketä kiinnostas ottaa niitä mustelmia siinä oman maalin edessä.

Niin kyllähän joku Rob Shearer tuohon olisi kiva saada, sillä yksikään nyky joukkueen senttereistä ei taida nousta selvästi ratkaisevaksi vastuunkantajaksi ja kulmakiveksi.
Pakistoon olisin myös jo pari kautta halunnut sellaisen Ivan Majesky-tyyppisen ison Goljatin joka sekä ottaa että myöskin antaa mustelmia oman maalin edessä ja olisi ns. fyysinen pelote.
Tuollaisista pakeista tosin on muutenkin pelaajamarkkinoilla puute, joten muillekkin joukkueille tuollainen pakkityyppi kelpaisi mielellään.

Resurssit ovat ehkä rajalliset, mutta näillä mennään. Mitään paniikkia nyt ei kannata todellakaan lähteä lietsomaan.
 

dabs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisi pitänyt tepsin ottaa tämä iso-Jonne pelaamaan vaikka pakkia jos siitä ei muuta apua olis ollu. Olis seissy siinä maalin kulmalla ja huudellu vastustajille että "haluutko turpaas?!", toikin olisi auttanut enemmän kuin se, että seistään siinä vieressä eikä tehdä mitään.

No ei paineta paniikkinappulaa vielä, vaikka lugu nyt laittoikin taululle viisi-muna. Suikkanen tuskin päätä silittelee poikia tällaisen esityksen jälkeen toisin kuin se edellinen kaveri siellä penkin takana.

Hyvä sinänsä, että tulee huolella näköön näissä harkkamatseissa. Tiedetään ainakin, että pirusti on vielä hommia ennen kuin kannattaa alkaa mistään suorista pof-paikoita edes haaveilemaan.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Mitään paniikkia nyt ei kannata todellakaan lähteä lietsomaan.

4 viimeisessä ottelussa uponnut 22 maalia omaan verkkoon, niin kyllä minun mielestä pientä paniikkia voisi lähteä lietsomaan.
Hyökkäystäkään nyt ei aivan helvetin maaliahneeksi voi mainostaa, joten paniikille siinä toinenkin syy.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Kyllähän tuo Tepsin tilanne vaikuttaa aika karmealta. Ensimmäiset seitsemän harkkamatsia toki voitettiin mutta kun vastustajatkin ovat alkaneet pikkuhiljaa pelailemaan niin turpaan on tullut 4-8, 2-3, 2-6 ja 0-5. Hirveästi vuotaa siis peräpää. Ei tod. tunnu lupaavalta, olkoonkin harkkamatseja. Pitää varmaan toivoa että huono kenraali tietää jtn. diibadaaba..
 
Urheilulehti rankkasi TPS:n yhdeksänneksi runkosarjassa. TPS:n valmennusosaaminen oli noteerattu yhtenä isona osasyynä arvioon. Kainalojutussa (?) TPS:lle povattiin kaiken onnistuessa jopa mahdollisuutta suoraan playoff-paikkaan ja (pronssi)mitaleille.

Lehdessä on myös erillinen isompi juttu, jossa Suikkasen ja Pekka Virran pelitapaa käsitellään ja kehutaan tämän hetken parhaaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös