TPS CHL:ssa 2015–2016

  • 73 337
  • 286

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Avaan näistä CHL-otteluista oman ketjun ihan vain erotellakseni kyseiset ottelut Pitsiturnauksesta ja muista harjoitusotteluista/-turnauksista. Kaudesta 2014-15 poiketen CHL:n 48 joukkuetta on nyt jaettu 16 lohkoon, joten jokaisessa lohkossa pelaa ainoastaan kolme joukkuetta.

Arvontakorit olivat selvillä perjantaina 08.05.2015 ja itse lohkoarvonta suoritettiin keskiviikkona 13.05.2015. TPS oli arvontakorissa numero 3 – samassa korissa oli seurana käytännössä kaikki mahdolliset häröjoukkueet esim. Ranskasta, Englannista, Norjasta, Tanskasta, Slovakiasta tai vaikka Valko-Venäjältä. Näin ollen jo ennen arvontoja oli selvää, että mitään hirvittävän eksoottisia joukkueita TPS ei tule kohtaamaan.

Ykkössuosikkinani ykköskorista oli luonnollisesti SC Bern. Kakkoskorissa ei oikein varsinaista suosikkia ollut - ehkä eniten olisi miellyttänyt Vienna Capitals (Itävalta) tai ERC Ingolstadt (Saksa). Taisin jo viime kesänä mainita, että mä olen täysin kyllästynyt kohtaamaan aina niitä ruotsalaisia tai tshekkiläisiä joukkueita. Jos ei kunnon eksotiikkajoukkuetta saada vastaan, niin sitten kaikein mieluiten vastustajat saisivat tulla joltain saksankieliseltä alueelta. Tänä vuonna tuo toiveeni sitten toteutui.

TPS arvottiin lohkoon numero 7. Ykköskorista samaan lohkoon osui EHC Linz (Itävalta) ja kakkoskorista Düsseldorfer EG (Saksa). Aivan mahtavaa! Myös TPS:n tuore päävalmentaja Ari-Pekka Selin taisi olla samaa mieltä. Arvontojen jälkeen Selin kertoi TPS:n nettisivuilla arpaonnen suosineen meitä.

- Logistiikan kannalta meille suotuisat vastustajat. Voisi sanoa, että maapallo oli meille suotuisa.

CHL:n otteluohjelma julkaistiin perjantaina 22.05.2015.

20.08.2015 18:30 TPS – LNZ
27.08.2015 19:30 LNZ – TPS
29.08.2015 17:45 DEG – TPS
03.09.2015 18:30 TPS – DEG

Vierasotteluiden alkamisajat ovat siis keski-Euroopan aikaa (CET), joten Suomessa (EET) kello on tunnin edellä.

Lähes välittömästi arvontojen jälkeen aloin tehdä pientä analyysia molemmista vastustajista sekä tutkia hieman joukkueiden historiaa ja nykyistä rosteria. Otin myös asiakseni selvittää hieman alustavasti kuinka Düsseldorfiin ja Linziin voisi päästä mahdolliselle vieraskiertueelle. Hyvin todennäköisesti tulen tässä kesän aikana tekemään vielä tarkemmankin matkasuunnitelman keski-Euroopan turneelle. Niinhän sellainen suunnitelma tuli viime kesänäkin tehtyä Bolzanon ja Pardubicen reissulle, mutta eipä vain tullut lähdettyä. Josko tänä vuonna?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Düsseldorf, Saksa

Düsseldorf sijaitsee Saksan keskiosissa aivan länsilaidalla. Kaupungista on matkaa Hollannin rajalle ja Roermondin (NL) kaupunkiin sama kuin Turusta Saloon eli noin 60 kilometriä. Itse Düsseldorfin kaupungissa on reilut puoli miljoonaa asukasta, mutta metropolialueella jopa kolmisen miljoonaa. Kaikkiaan tällä Rein-Ruhrin teollisuusalueella asuu lähes 12 miljoonaa saksalaista ja se on koko Euroopan merkittävä taloudellinen keskus. Muita suuria kaupunkeja alueella ovat Dortmund, Duisburg, Essen sekä Köln. Yleisesti kyseistä aluetta pidetään Euroopan neljänneksi suurimpana kaupunkikeskittymänä suur-Lontoon, Moskovan ja Pariisin jälkeen.

Düsseldorfer EG - yleistä

Düsseldorfer Eislauf-Gemeinschaft eli Düsseldorfin Luisteluyhteisö (DEG) on perustettu jo vuonna 1935 – marraskuun kahdeksantena päivänä. Perustamisestaan saakka aina vuoteen 2006 DEG pelasi kotiottelunsa Brehmstrassen stadionilla (Eisstadion an der Brehmstrasse - das Düsseldorfer Stadion). Stadionin kapasiteetti on vaihdellut vuosien saatossa kahdeksastatuhannesta reiluun yhteentoistatuhanteen. Stadion katettiin vuonna 1969 ja sen nykyinen kapasiteetti on 10.285, joista 3.363 istumapaikkaa.

Kyseisen stadionin aikakaudella DEG on voittanut kaikki historiansa kahdeksan Saksan mestaruutta. Ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1967. Seuraavalla vuosikymmenellä pyttyä nosteltiin Düsseldorfissa vuosina 1972 ja 1975. 1980-luku oli joukkueelle vaikea sekä taloudellisesti että urheilullisesti. 1990-luvulle tultaessa DEG eli menestysputkessa: joukkue voitti Saksan mestaruuden neljästi peräkkäin vuosina 1990, 1991, 1992 ja 1993. DEG:n viimeisin mestaruus on tullut vuonna 1996. Tämän jälkeen 2000-luvulla DEG on pelannut kahdesti (2006 ja 2009) finaaleissa häviävänä osapuolena.

Viimeisimmän mestaruuden jälkeen alkoivat DEG:n taloudelliset vaikeudet. Ensin keväällä 1997 joukkue säilytti pääsarjapaikkansa karsinnoissa, mutta keväällä 1998 tuli taloudellinen noutaja. Vauhtia oli haettava sarjaporrasta alempaa, mutta nousu takaisin pääsarjaan oli tosiasia jo keväällä 2000. Sarjanousunsa jälkeen joukkue ei edelleenkään selviytynyt pudotuspeleihin ja talous oli tiukoilla. Vuonna 2002 paikallinen yritys Metro AG teki joukkueen kanssa 10 vuoden yhteistyösopimuksen, jolla joukkue saatiin taas taloudellisesti jaloilleen. Yhteistyösopimukseen kuului myös joukkueen nimi: vuosina 2002-2012 Düsseldorfer EG pelasi nimellä DEG Metro Stars.

Noina vuosina Düsseldorfiin rakennettiin myös uusi, moderni monitoimiareena: ISS Dome. Areena on vuodesta 2006 lähtien toiminut DEG:n kotihallina. Hallin yleisökapasiteetti on jääkiekko-otteluissa peräti 13.400, mutta tavallisesti hallin yläkatsomot ovat suljettuina, jolloin yleisökapasiteetti on noin 8.500. Kaudella 2014-15 DEG:n yleisökeskiarvo oli DEL:n viidenneksi paras: 7.847 katsojaa per ottelu. DEG:n edellä yleisökeskiarvoissa olivat perinteiset saksalaisjoukkueet: Eisbären Berlin (13.018), Adler Mannheim (11.320), Kölner Haie (11.161) sekä Hamburger Freezers (8.906).

Omien tilastojeni mukaan TPS on pelannut düsseldorfilaisia vastaan kaksi kertaa Euroopan Cupissa. Molemmilla kerroilla ottelut pelattiin Düsseldorfissa – eli wanhalla Brehmstrassen stadionilla. Molemmilla kerroilla TPS myös hävisi ottelunsa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten se, että Petteri Nummelin pelasi jo tuossa jälkimmäisessä ottelussa TPS:n paidassa…

10.11.1991 DEG-TPS 7-3 (3-1,1-0,3-2) ~8000
29.12.1993 DEG-TPS 5-4 (2-2,0-1,3-1) ~7000

Mulla on hämärä muistikuva, että TPS olisi joskus 80-luvulla tehnyt noin kymmenen päivän mittaisen kauteen valmistavan vieraskiertueen keski-Eurooppaan. Tähän kiertueeseen on mahdollisesti myös sisältynyt ottelu Düsseldorfissa, mutta en ainakaan löytänyt omista tilastoistani vahvistusta tälle muistikuvalle.

Düsseldorfer EG, kausi 2015-16

DEG:n päävalmentajana toimii jo neljättä kauttaan Düsseldorfin oma poika Cristof Kreutzer. 48-vuotias pienikokoinen valmentaja pelasi puolustajana DEG:ssa 80- ja 90-luvuilla. Edustusjoukkueen kakkosvalmentajaksi hän nousi kesällä 2012 valmennettuaan ensin DEG:n juniorijoukkueita (lähinnä U18), kunnes kesällä 2014 otti päävalmentajan roolin itselleen. Pelaajana Kreutzer voitti kaikkiaan viisi Saksan mestaruutta – kaikki DEG:n paidassa (1990, 1991, 1992, 1993 sekä 1996). Voisin olettaa, että Kreutzerin kanssa DEG on tekemässä pitkäjänteistä työtä. Tähän viittaa myös edellisten kausien sijoitukset. Kausina 2012-13 sekä 2013-14 DEG:n sijoitus oli neljästoista – eikä asiaa pudotuspeleihin ollut melko nuorilla joukkueilla. Kaudella 2014-15 noutaja tuli vasta välierissä.

Kaukalossa valmentaja Kreutzerin oikeana kätenä toimii joukkueen kapteeni – sekä velipoika – Daniel Kreutzer. Pienikokoinen oikea laitahyökkääjä on DEL:n kaikkien aikojen maalikuningas sekä erittäin tuttu nimi Saksan maajoukkueesta – aina MM-kisoista olympiakisoihin ja jopa World Cupiin. Kreutzerilla alkaa syksyllä DEG:ssa jo neljästoista perättäinen kausi. Kyseessä lienee siis eräänlainen nahkahousuversio Ville Vahalahdesta. Ainoana erona lienee se, että DEG:n pukumiehet eivät ole hölmöilleet miestä naapuriseuran palkkalistoille.

Namupasseja Kreutzerin lapaan heittää norjalainen Ken Andre Olimb – juuri Jokereihin sopimuksen tehneen Mathis Olimbin nuorempi veli. Norjan maajoukkueen vakiokasvo aloittaa syksyllä DEG:ssa jo kolmannen peräkkäisen kautensa. Kaudella 2014-15 Olimb pystyi yli piste per peli tahtiin (51 ottelua 13+39=52), jolla irtosi koko DEL:n pistepörssin kahdeksas tila.

Uutena kasvona joukkueen hyökkäykseen liittyy Eduard Lewandowski. 34-vuotias Venäjän ja Saksan kaksoiskansalainen on väkivahva voimahyökkääjä (187cm/92kg), joka on pelannut viimeiset seitsemän kautta KHL:ssa 365 ottelua keskiarvolla 0,34 ppg. Suomalaisista ensimmäisenä verrokkina tulee mieleen Oskar Osala (194cm/104kg): neljä kautta KHL:ssa 192 ottelua keskiarvolla 0,46ppg.

DEG:n hyökkäyksestä löytyy vielä amerikkalainen Travis Turnbull. Yliopistosarjasta neljäksi kaudeksi AHL:n, josta DEG poimi miehen kesällä 2012. Turnbullilla alkaa syksyllä jo neljäs kausi DEL:ssa ja kolmas Düsseldorfissa. Kauden 2013-14 Turnbull kiekkoili ERC Ingolstadtissa. Jostain syystä tämän veijarin nimi jäi mun mieleeni, kun ERC pelasi joko IFK:ta tai Jokereita vastaan. Norjan maajoukkuepelaaja Andreas Martinsenin lähtö NHL:n tietysti kirpaisi joukkuetta todella pahasti, mutta uskon Lewandowskin olevan hankittu juuri paikkaamaan Martinsenin ruutua.

DEG:n puolustuksesta en osaa sanoa oikein juuta en jaata. Tietysti ihan pelkkiä tilastoja tuijottamalla voidaan päätellä kolmikosta Stephan Daschner (43 6+18=24), Kurt Davis (48 6+15=21) sekä Bernhard Ebner (47 10+16=26) löytyvän se DEG:n ykköspakkipari. Nämä kaikki puolustajat sijoittuivat kaudella 2014-15 DEG:n sisäisen pistepörssin TOP10. Jokainen heistä jatkaa myös tulevalla kaudella seurassa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tänään (26.05.2015) julkaistiin Joonas Rönnbergin siirtyminen DEG:n riveihin. Edelliset neljä kautta Rönnbergilla vierähti Ruotsissa Leksandin riveissä. Muistikuvissani Rönnberg on isokokoinen (192cm/99kg) peruspakki, jonka olisin ihan mielelläni voinut nähdä TPS:nkin riveissä tulevalla kaudella.

Maalivahtiosastolla DEG:lla on mielenkiintoinen kuvio. Pienikokoinen (179cm/80kg) jenkkimaalivahti Bobby Goepfert on vartioinut DEG:n maalia jo kesästä 2011 lähtien. Tammikuussa 2014 Goepfert allekirjoitti uuden kahden vuoden sopimuksen, joka pitää hänet DEG:ssa aina kevääseen 2016 saakka. Syksyllä 2014 Goepfert kuitenkin loukkasi lonkkansa, joka piti hänet koko loppukauden sivussa. Kyseessä oli kauden kolmas ottelu vieraissa Augsburgia vastaan perjantaina 24.09.2014.

DEG hommasi pikatahtia Goebfertin tuuraajaksi isokokoisen (196cm/89kg) kanadalaismaalivahti Tyler Beskorowanyn St.John’sin AHL-joukkueesta. Beskorowanyn sopimus julkistettiin keskiviikkona 29.09.2014. Alun perin sopimuksen oli määrä kestää vain neljä viikkoa – Goebfertin oletetun sairasloman ajan. Kuitenkin jo kolmen viikon päästä (17.10.2014) Beskorowanyn sopimusta jatkettiin kauden loppuun asti. Oli oletettavaa, että Goebfertin vamma olikin alustavia tutkimuksia pahempi. Tähän mennessä Beskorowany oli pelannut DEG:ssa kuusi ottelua, joista neljä voittoa.

Beskorowany nousi nopeasti kannattajien suosikiksi. Saksalainen jääkiekkolehti Eishockey Magazin valitsi Beskorowanyn kuukauden pelaajaksi lokakuussa 2014. Jo joulukuussa 2014 (29.12.2014) DEG julkaisi uuden, kaksivuotisen sopimuksen Beskorowanyn kanssa. Tämä sopimus pitää tällä hetkellä 25-vuotiaan veräjänvartijan DEG:ssa ainakin kevääseen 2017 saakka.

Düsseldorf, vierasreissu

Vierasreissulle Düsseldorfiin pääsee Turusta helposti esim. SAS:n reittilennoilla TKU-ARN-DUS. Elokuun loppupuolen meno-paluulentojen hinnat pyörivät tällä hetkellä jossain 220EUR luokassa.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Linz, Itävalta

Linz on Itävallan kolmanneksi suurin kaupunki Wienin ja Grazin jälkeen. Kaupunki sijaitsee aivan pohjois-Itävallassa Tonavan varrella lähellä Saksan ja Tshekin rajaa. Kaupungissa on vajaat parisataatuhatta asukasta. Itävallan pääkaupungista Wienistä on matkaa Linziin noin 150 kilometriä. Rajan toiselta puolen Saksasta, Münchenistä matkaa Linziin kertyy parisensataa kilometriä.

EHC LIWEST Black Wings Linz, yleistä

Eishockey Club Black Wings Linz (EHC Linz) on perustettu vasta vuonna 1992. Paikallisia alasarjoja kolunnut seura nousi ensin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (nykyään Inter-Nationalliga). Vuosituhannen vaihteessa EHC Linz nousi Itävallan korkeimmalle sarjatasolle eli EBEL:n. Joukkue voitti Itävallan mestaruuden keväällä 2003. Tämä tarkoitti kuitenkin joukkueelle vaikeuksia. Menestystä yritettiin ylläpitää rahalla, jota ei ollut. Seurauksena oli konkurssi keväällä 2005.

Toisin kuin saksalainen CHL-vastustajamme EHC Linz ei joutunut hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa. Apuun tuli paikallinen telekommunikaatioyritys Liwest. Joukkueen nimi muutettiin sponsorin mukaiseksi: EHC LIWEST Black Wings Linz. Tämä on joukkueen virallinen nimi vielä tänäkin päivänä. Ehkä me käytämme kuitenkin termiä EHC Linz tai jopa vain Linz?

EHC Linz pelaa kotiottelunsa Linzer Eissporthallessa. Joissain yhteyksissä halli tunnetaan myös nimellä Donauhalle - Linzin läpi virtaavan Tonavan mukaisesti. Hallin virallinen sponsorinimi on tosin jo vuodesta 2008 lähtien ollut KeineSorgen EisArena. Mä jätän suosiolla noiden sponsorinimien käytön markkinointihyypiöille.

Nykyisellään Linzin halliin mahtuu 4.863 katsojaa, joista noin tuhannelle on tarjolla istumapaikka. Kaudella 2014-15 EHC Linzin yleisökeskiarvo oli EBEL:n kolmanneksi korkein: 4.515 katsojaa per ottelu. EHC Linzin edellä olivat yleisökeskiarvoissa olivat vain KAC Klagenfurt (4.761) sekä Vienna Capitals (4.569). Vajaassa viidessä vuodessa EHC Linz on onnistunut lähes tuplaamaan katsojakeskiarvonsa. Vielä kaudella 2010-11 Linzer Eissporthallessa kävi keskimäärin vaivaiset 2.424 katsojaa ottelua kohden.

EHC Linzin ensimmäinen Itävallan mestaruus tuli siis keväällä 2003. Toistamiseen Itävallan mestaruuspyttyä ollaan juhlittu Linzissa keväällä 2012. Tämän lisäksi vuosina 2002 ja 2010 Linz on ollut finaaleissa häviävänä osapuolena. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajan EHC Linz on ollut Itävallan pääsarjassa hyvinkin tasainen suorittaja - sellainen perusvarma välieräjoukkue. Kaudesta 2006-07 lähtien EHC Linz on jäänyt välierien ulkopuolelle vain kerran: keväällä 2011 noutaja tuli jo puolivälierissä.

Mistään tilastoista tai taulukoista tai historian kellastuneilta lehdiltä mä en löytänyt mitään mainintaa TPS:n ja EHC Linzin kohtaamisista. Ei mullakaan tietysti kaikkia harjoitusotteluita ole tiedossani, mutta oletan, että joukkueet eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet. Itävaltalaisia joukkueita (Salzburg, Vienna Capitals) TPS on kuitenkin kohdannut ihan viime vuosinakin European Trophyn merkeissä.

14.08.2010 TPS-SLZ 0-3 (0-1,0-1,0-1)
05.09.2010 TPS-SLZ 9-5 (1-1,4-1,4-3) European Trophy –lopputurnaus, Salzburg/Zell am See
27.08.2011 SLZ-TPS 4-2 (1-0,1-1,2-1)
28.08.2011 VIE-TPS 4-3 (1-3,1-0,1-0,1-0) JA

Lisäksi pitää muistaa viime syksyiset ottelut “Itävallan kaljaliigan makaronimiehiä” vastaan eli EBEL:ssa pelaavan italialaisjoukkueen kohtaamiset:

22.08.2014 TPS-HCB 9-0 (2-0,6-0,1-0)
05.09.2014 HCB-TPS 4-2 (2-2,0-0,2-0)

Näiden lisäksi mulla on edelleen tuoreessa muistissa yksi tapahtuma 90-luvulta. Marraskuussa 1995 TPS, yksi Euroopan parhaimmista seurajoukkueista siihen aikaan, oli pelaamassa Euroopan Cupin otteluita Klotenissa, Sveitsissä. Itävaltalainen VEU Feldkirch piskuisesta Feldkirchin tuppukylästä (31.000 asukasta) kysyi TPS:lta halukkuutta pelata viimeinen ottelu heidän kotihallissaan. Eihän voimiensa tunnossa olleella TPS:lla ollut mitään sitä vastaan missä alppimajassa matsi pelataan. Niin vain puolihullujen ernstvettorien edessä TPS joutui taipumaan numeroin 5-3. Muistaakseni turpaan tuli ihan kirjaimellisestikin kentällä ja taisi katsomossakin joku joukkotappelu olla? Vai oliko se näin, että itävaltalaisyleisö pyrki pääsemään käsiksi TPS:n pelaajiin, ja loppujen lopuksi hallilta lähdettiin pois poliisisaattueessa?

12.11.1995 FEL-TPS 5-3 (2-0,1-2,2-1)

Kannattaa tosissaan muistaa, että TPS ei edes huippuvuosinaan saanut yhtään helppoa voittoa noista Alppien pikkukylien halleista. Sillä ei ole mitään merkitystä sijaitseeko se halli Sveitsin, Itävallan tai vaikka Italian puolella. Nuo ovat erittäin hankalia paikkoja pelata ja kotiyleisö on enemmän kuin fanaattista.

EHC Linz, kausi 2015-16

EHC Linzin valmentajana toimii kanadalainen Rob Daum. 57-vuotias erittäin kokenut valmentaja on ollut Linzin peräsimessä jo kaudesta 2011-12 alkaen sekä toiminut samalla Itävallan maajoukkueen apuvalmentajana. Rapakon toisella puolella Daum toimi 90-luvulla pitkään eri WHL-joukkueissa juniorivalmentajana sekä myöhemmin Albertan yliopiston jääkiekkovalmentajana. Lisäksi Daum on ollut yhteensä neljä kautta kahden eri AHL-joukkueen valmentajana sekä yhden kauden (2007-08) jopa Edmonton Oilersissa apuvalmentajana. Jos joukkueen peräsimessä on tuollainen kanadalainen, erittäin kokenut alasarjakoutsi, niin voisi olettaa, että joukkueella on kyllä kaikki konnankoukut ja vippaskonstit hyvin tiedossa.

Joukkueen itseoikeutettuna kapteenina toiminee edelleen kaiken kokenut 35-vuotias itävaltalaissentteri Philipp Lukas. Hänellä alkaa EHC Linzin joukkueessa jo peräti kuudestoista (16.) perättäinen kausi. Kovin montaa muuta aktiivipelaajaa ainakaan pääsarjatasolla ei tuosta kauden 2002-03 mestaruusjoukkueesta taida olla enää jäljellä. Alkavalla kaudella 2015-16 ainakin Vienna Capitalsin riveissä kiekkoilee vielä 33-vuotias puolustaja Sven Klimbacher.

Kolmas mestarijoukkueen aktiivipelaaja on vielä Philipp Lukasin velipoika, puolustaja Robert Lukas. Kesällä 37 vuotta täyttävä Robert on viettänyt kiertolaiselämää pikkuveljeään enemmän, mutta hänelläkin on alkamassa jo kahdestoista kausi EHC Linzin riveissä. Hyvin todennäköisesti kun jompikumpi näistä veljeksistä avaa suunsa pukukopissa, niin koko joukkue myös kuuntelee. Molemmat veljekset ovat myös olleet vakiokasvoja Itävallan maajoukkueessa.

Düsseldorfer EG:n tavoin myös EHC Linz oli tänään (26.05.2015) aktiivinen puolustajien siirtomarkkinoilla. Joukkue julkaisi kanadalaispuolustaja Sebastien Pichen (183cm/91kg) yhden vuoden jatkosopimuksen. Ainakin Itävallassa kyseinen uutinen julkaistiin kissankokoisin kirjaimin, joten kyseessä saattaa olla ihan pelimies. Piche on kahden Itävallan vuotensa aikana nakuttanut tasan sadassa ottelussa puolustajan tontilta tehot 23+59=82 eli pistekeskiarvoksi muodostuu 0,82ppg. Kertooko tämä sitten enemmän Pichen taidoista vai Itävallan liigan tasosta? Lienee kuitenkin mies, jota kannattaa seurata, kun EHC Linz asettuu TPS:a vastaan elokuussa.

Hyökkäykseen EHC Linzilla on asettaa kaksi SM-liigastakin tuttua kanadalaista kaveria: Rob Hisey (Ässät, 2005-06 ja 2007-08) sekä Jason Ulmer (Lukko 2002-03). Hiseylla alkaa Linzissa jo viides perättäinen kausi ja Ulmerillakin kolmas. Hiseyn tehot Itävallan vuosilta on 215 ottelua 49+137=186 eli 0,86ppg. Vastaavasti Ulmerilla 108 ottelua 35+69=104 pistettä eli 0,96ppg. Herrojen taidot ja pelityylit lienevät kaikkien vähänkin kauemmin SM-liigaa seuranneiden mielissä. Pisteitä kumpikin on tehnyt ihan kiitettävällä tahdilla edelleen, joten tuskin he CHL-matseissakaan kiikareille jäävät.

Hyökkäyksestä kannattanee mainita vielä kaksi nimeä: kanadalainen Andrew Kozek sekä Itävallan ja Kanadan kaksoiskansalainen Brian Lebler. Kaudella 2014-15 kyseiset herrat valloittivat EHC Linzin sisäisen pistepörssin kaksi ensimmäistä sijaa - ja sijoittuivat koko EBEL:n pistepörssissäkin sijoille 2 ja 3. EHC Linzin menestyksen pistepörssissä täydensi vielä Rob Hisey sijoittumalla viidenneksi. Hisey, Kozek ja Lebler ovat Itävallan pääsarjassa sellaisia piste per peli -nimiä. Kozekilla alkaa Linzissa jo kolmas kausi ja Leblerillä peräti viides.

EHC Linzin itseoikeutettu ykkösmaalivahti on kanadalais-kroatialainen Michael Ouzas. Hänelläkin alkaa Linzissa jo kolmas kausi sekä kaikkiaan viides Itävallan pääsarjassa. Kausina 2011-12 ja 2012-13 Ouzas pelasi kroatialaisen Medvescak Zagrebin riveissä Itävallan liigaa ennen kuin Zagreb siirtyi KHL:n.

EHC Linzilla on siis kokenut kanadalaisvalmentaja ja joukkueesta löytyy kokeneita kanadalaisia jokaiselle osa-alueelle. Tämä antanee hyvin paljon osviittaa sille, minkälainen joukkue sieltä on TPS:a vastaan tulossa. Ainoa, mikä sotii tuota erittäin vahvaa kanadalaiskiekkoa vastaan, on Linzer Eissporthallen kaukalon koko. Käsittääkseni siellä pelataan lentokentällä eli kaukalon koko on 30x60m.

Linz, vierasreissu

Vierasreissu Linziin ei välttämättä ole mikään kaikkein helpoin järjestettävä.Vaihtoehtoina lienevät lähinnä lennot Wieniin tai Müncheniin: TKU-ARN-VIE, TKU-RIX-MUC, TKU-RIX-VIE. Tällä hetkellä esim. AirBalticin hinta tuolle Turku-Riika-München -meno-paluulennolle on reippaasti alle 200EUR elokuun loppupuolella. Meno-paluulennoista Wieniin sekä SAS että AirBaltic veloittavat vähän reilu 200EUR.

Deutsche Bahn (DB) vie junalla Münchenistä Linziin noin kolmessa tunnissa ja Österreichische Bundesbahn (ÖBB) Wienistä Linziin noin puolessatoista tunnissa. Noilla seuduilla juna on aivan ehdoton kulkuväline. Alustavia hintoja: München-Linz ~65EUR ja Wien-Linz ~35EUR. Nämä ovat siis luonnollisesti yhdensuuntaisia hintoja.
 
Viimeksi muokattu:

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsekkö tämän kirjoitit? Huikeeta tekstiä... Miksei samanlaista voi lukea meidän Tepsin kotisivuilta esimerkiksi? Juuri tälläistä vastustajien esittelyä sinne kaivataan CHL:n osalta, ei ollut mitään hajua näistä joukkueista ennen tätä kirjoitusta. Kiitos.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Itsekkö tämän kirjoitit? Huikeeta tekstiä...
No joo, lähdeluettelo taisi jäädä mainitsematta. Suurimman osan teksteistä kopioin (ja käänsin) Saksan Wikipediasta, joukkueiden kotisivuilta, parista paikallismediasta sekä Eliteprospectsista.
Miksei samanlaista voi lukea meidän Tepsin kotisivuilta esimerkiksi? Juuri tälläistä vastustajien esittelyä sinne kaivataan CHL:n osalta...
Tähän ihmettelyysi tuli selkeä vastaus viikko sitten kannattajatapaamisessa:
Eikö tänään ollut se joku kannattaja tapaaminen 17.30 koskien sitä paita jupakkaa...oliko joku täällä majailevista siellä ja jos niin mitäs siellä puhuttiin?
Jaahas, mietitääs hetki. 17 kysymystä oli läpi käytävänä ja ihan kaikki ei jäänyt muistiin, ainoastaan ne itseäni kiinnostavat kohdat.

- Jatkoajan lukeminen saa kuulemma vatsan löysälle.

Ps. Toivottavasti en sekoittanut kenenkään vatsaa kirjoituksellani.
Eiköhän ne siellä toimistolla tiedä paremmin mitä kannattajille kuuluu tarjota, mitä kannattajat ovat valmiita tarjonnasta maksamaan, miten kannattajien pitää käyttäytyä, miten kannattajien kuuluu pukeutua ja ennen kaikkea mitä kannattajat haluavat lukea? Olen erittäin pahoillani kaikille vatsanväänteille, joita ulostukseni niitä lukeville jälleen aiheuttaa.
...ei ollut mitään hajua näistä joukkueista ennen tätä kirjoitusta. Kiitos.
Ole hyvä!

Suoraan sanottuna ei ollut minullakaan käytännössä mitään käryä kyseisistä joukkueista vielä pari viikkoa sitten. Pikku hiljaa keräsin tiedonmurusen sieltä, toisen täältä. 15-30min työaikaa "stand-by -tilassa" on uskomattoman tehokasta juuri tällaiseen tiedonhankintaan mikäli vain langaton verkko toimii. Itse tekstin puhtaaksikirjoittamiseen meni tänä iltana vajaa tunti. Voin suoraan sanoa, että nautin jokaisesta kirjoittamastani sanasta - olihan se käytännössä uutta tietoa minullekin, ja nyt sitten sen sai lukea yhtenäisenä tekstinä suomeksi.

Neljä ihmistä viidestä muuten kärsii ripulista jossain vaiheessa elämäänsä. Loput sitten ilmeisesti nauttivat siitä? Mä taidan kuulua tähän loppuporukkaan, sillä mä tykkään edelleen lukea Jatkoajan tekstejä... (ja ei kun vessaan taas - jo viidettä kertaa tänä iltana)
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hiljaiseksi vetää, niin tyhjentävät analyysit Mr.Foxilta. Komeaa!

Omat toiveet toisaalta CHL:n suhteen tulevalla kaudella on, ettei helppoja pelejä kusta selkä suorana sekä ennen kaikkea että loukkaantumisia ei tule näistä otteluista. Jos TPS playoff-vaiheeseen etenee niin silloin luonnollisesti peli kerrallaan.

Itse voisin jopa syyslomallani jonkinlaisen retken tehdä Saksaan tai Itävaltaan. Viime kaudella ei aikataulut antaneet periksi.
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Kiitokset Kettuherralle. Hienon infopaketin väänsit.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Itsekkö tämän kirjoitit? Huikeeta tekstiä... Miksei samanlaista voi lukea meidän Tepsin kotisivuilta esimerkiksi? Juuri tälläistä vastustajien esittelyä sinne kaivataan CHL:n osalta, ei ollut mitään hajua näistä joukkueista ennen tätä kirjoitusta. Kiitos.

Olen jo ainakin kerran aikaisemmin ehdottanut, että Fox tarjoaisi itseään Tepsille. Voisi kirjoittaa otteluennakot ja matsiraportit aina mahdollisuuksien mukaan. Herralla on tiedonkeruu hallussa sekä tekstintuotto todella sujuvaa. Luulenpa, että Fox kirjoittaisi vasemmalla kädellä siellä ripulilla istuessaankin paremmat tekstit kotisivuille verrattun ko. sivujen viime kauden tuotoksiin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Düsseldorf, vierasreissu

Vierasreissulle Düsseldorfiin pääsee Turusta helposti esim. SAS:n reittilennoilla TKU-ARN-DUS. Elokuun loppupuolen meno-paluulentojen hinnat pyörivät tällä hetkellä jossain 220EUR luokassa.

Tähän voisi sanoa sen verran, että Finnairilla pääsee suoraan HEL-DUS ja jos oletetaan, että matka on 27.8-31.8, niin meno-paluu hinnaksi tulee edullinen 188€/hlö.

Mutta jees, erittäin hienosti kirjoitettu datapaketti! Kiitos siitä! Düsseldorf EG:llä vaikuttaa muutenkin olevan varsin hyvä joukkue ja onhan tuo kotiyleisökin ihan vaikuttava. Tässä vähän esimakua yleisöstä: This is Playoff - DEG-Fans voller emotionen (17.03.2015) - YouTube
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tähän voisi sanoa sen verran, että Finnairilla pääsee suoraan HEL-DUS ja jos oletetaan, että matka on 27.8-31.8, niin meno-paluu hinnaksi tulee edullinen 188€/hlö.
Tähän kun lisää liittymälennot TKU-HEL ja HEL-TKU, niin SAS Arlandan kautta tulee edullisemmaksi.

Mä teen aina nämä matkasuunnitelmat sillä perusteella, että Turusta lähdetään.
SAS mainosti aikoinaan TKU-CPH -lentojaan sloganilla "WHY GO THROUGH HEL?". Kööpenhaminasta oli tarjolla huomattavasti Helsinkiä enemmän jatkolentoja, ja se tuli myös edullisemmaksi sekä ajansäästö oli huomattava. Valitettavasti vain nämä TKU-CPH -lennot lopetettiin oliko se nyt viime kesänä.

Mä hinkkasin aikoinaan todella paljon TKU-CPH-ZRH -väliä. Finnair lentää edelleen suoraa HEL-ZRH -reittiä, mutta tätä vaihtoehtoa en käyttänyt kertaakaan. Lähtö Helsingistä 07:55 (EET) - perillä Zürichissa 09:40 (CET). Ehtiäkseen tuohon 07:55 lähtevään koneeseen Turusta pitää lähteä käytännössä 02:58 lähtevällä ExpressBussilla, joka on Helsinki-Vantaalla 05:20. Seuraava vaihtoehto on perillä vasta 07:35, jolloin lähtöselvitys on jo suljettuna ja boarding käynnissä.

Mä löysin nopeasti sähköpostistani yhden tilausvahvistuksen (09.03.2012). Lähtö Turusta 06:40 (EET) - perillä Kööpenhaminassa 07:10 (CET) - lähtö Kööpenhaminasta 07:55 (CET) - perillä Zürichissa 09:40 (CET). Ehtiäkseni kyseiseen koneeseen mun piti lähteä kotoa joskus 05:30 jälkeen. Perillä olin kuitenkin samassa ajassa kuin Helsingistä suoralla lennolla, johon mun olisi pitänyt lähteä kotoa jo viimeistään 02:30. Jopa omalla autolla Helsinkiin mentäessä olisi pitänyt lähteä ennen aamuviittä. Ehkä jollekin kolmen tunnin Euroopan-lennolle ei kannata lähteä kentältä, jonne pääsemiseen tarvitaan se samaiset kolme tuntia, jos/kun nopeampi vaihtoehto on tarjolla.

EDIT: toisaalta onhan tuo hyvä, että näitä muitakin vaihtoehtoja Helsingin kautta tuodaan esille pk-seudulla tai muualla Savossa asuville TPS-kannattajille
 
Viimeksi muokattu:

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Nuo ovat erittäin hankalia paikkoja pelata ja kotiyleisö on enemmän kuin fanaattista.

Ja onhan näissä halleissa tuomaritkin yleensä kaikkea muuta kuin helpossa tilanteessa. Vierasjoukkueena TPS saanee melko hienovaraisesti pelailla selvitäkseen ilman rangaistuksia näissä otteluissa. Muutama helppo jäähy / 3-5 av -tilannetta pelin alussa, kotijoukkueelle pari maalia jne...
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Omien tilastojeni mukaan TPS on pelannut düsseldorfilaisia vastaan kaksi kertaa Euroopan Cupissa. Molemmilla kerroilla ottelut pelattiin Düsseldorfissa

TPS on pelannut myös harjoitusottelun Turkuhallissa DEG:tä vastaan joko kaudella 1995-96 tai 1996-97 sillä muistan olleeni katsomassa peliä sillä yksi kaikkien aikojen suurimmista TPS suosikeistani Mikko Mäkelä pelasi DEG:ssä silloin.




Tähän kun lisää liittymälennot TKU-HEL ja HEL-TKU, niin SAS Arlandan kautta tulee edullisemmaksi.

Miksi lentäisi Turusta hesaan (tämä ei ole millään pahalla kysytty vaan ihan vaan ihmettelen)? Halpisbusseilla pääsee alle kymmenellä eurolla hesaan ja bussi hesan keskustasta kentälle taitaa maksaa 5€ ja nyt kesällä avataan se junayhteys kentälle.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS on pelannut myös harjoitusottelun Turkuhallissa DEG:tä vastaan joko kaudella 1995-96 tai 1996-97 sillä muistan olleeni katsomassa peliä sillä yksi kaikkien aikojen suurimmista TPS suosikeistani Mikko Mäkelä pelasi DEG:ssä silloin.
Mulla on aivan samanlainen muistikuva ja muistelisin itsekin olleeni katsomassa kyseistä ottelua. Luultavasti kyse on Golden Cup Tournamentista, mutta valitettavasti mun arkistoissani on tuskin lainkaan materiaalia kyseisistä turnauksista. Tai paremminkin hyvin todennäköisesti on, mutta mä olen vain tallettanut ne vain sellaiseen paikkaan, että löydän ne "varmasti" sitten kun tarvitsen niitä...
Miksi lentäisi Turusta hesaan (tämä ei ole millään pahalla kysytty vaan ihan vaan ihmettelen)? Halpisbusseilla pääsee alle kymmenellä eurolla hesaan ja bussi hesan keskustasta kentälle taitaa maksaa 5€ ja nyt kesällä avataan se junayhteys kentälle.
Puhtaasti ajansäästöllisistä syistä!

Hyvässä lykyssä voi käydä niin, että kotioven suljettuasi olet noin neljässä-viidessä tunnissa joko...
a) Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa Düsseldorfin koneen boardingia tai...
b) Düsseldorfin lentokentällä odottamassa matkalaukkuasi.

Mä lasken asian aina näin, että matkaan Turusta Helsinki-Vantaalle kannattaa varata ainakin se kaksi ja puoli tuntia. Mahdollisesti Turun sisäisessäkin liikenteessä menee vielä puoli tuntia ennen kuin pääsee siihen todelliseen liikennevälineeseen TKU-HEL -välille. Helsinki-Vantaan lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen mä varaisin aikaa hieman vuorokauden ajasta ja viikonpäivästä riippuen reilun tunnin tai puolitoista. Toisin sanoen yhteensä jopa neljä-viisi tuntia kotiovelta siihen, että on vasta Helsinki-Vantaalla lähtöportilla odottamassa koneeseen pääsyä.

Turun kentälle mulla menee kotoani noin vartti. Turun lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen menee ehkä kymmenen minuuttia. Tukholman koneen lastauskin menee alle puolessa tunnissa. Tästä sitten lentoaikaa vaihtoineen alle neljä tuntia kohteeseen ja kas... samassa ajassa olet jo kohdemaan kentällä, kun toinen vaihtoehto on vasta könytä Helsinki-Vantaalla. Tämä toimii järkevästi vain silloin, jos/kun jatkoyhteys on saman yhtiön (tai tytäryhtiön) koneilla. Tällöin käsimatkatavarat ovat ainoat, joista pitää itse huolehtia konetta vaihdettaessa.

Jos mä voin säästää matka-ajassa puolet (4-5hrs vs. 8-9hrs), niin siinä ei pari-kolme kymppiä kalliimmat liput tunnu missään.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Kattavat infopaketit Kettuherralta, täytyy jakaa kiitosta. @Mr.Fox tuuttasi sellaisen paketin, että oli bussimatkalla Tampereelle (pääsykoe siellä) luettavaa. EHC Linzin tekstissä mainittu Itävallan maajoukkuehyökkääjä Brian Lebler teki sopimuksen Saksan liigan Ingolstadtin kanssa, sopimus julkaistiin tänään. Emme siis valitettavasti näe tätä maajoukkueensa runkopelaajaa CHL:ssä TPS:ää vastaan ainakaan alkulohkovaiheessa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
EHC Linzin tekstissä mainittu Itävallan maajoukkuehyökkääjä Brian Lebler teki sopimuksen Saksan liigan Ingolstadtin kanssa, sopimus julkaistiin tänään.
Mä olen muuten aivan varma, että eilen illalla tarinaa kirjoittaessani Leblerin Eliteprospects-profiilissa oli sopimus kaudesta 2015-16.
Lebler solmi 19.12.2012 EHC Linzin kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksen, joka siis kattoi kaudet 2013-14, 2014-15 ja 2015-16.

Tutkin hieman asiaa - ja selitys löytyi sekä EHC Linzin että ERC Ingolstadtin kotisivuilta:

27.05.2015 - EHC Linz: Brian Lebler verlässt die Black Wings
"Brian Lebler hat schweren Herzens von seiner Ausstiegsklausel für ein Auslandsengagement Gebrauch gemacht und steht daher nicht mehr zur Verfügung."

27.05.2015 - ERC Ingolstadt: Lebler verstärkt den ERC Ingolstadt
"Lebler zog eine Ausstiegsklausel in seinem Vertrag, die ihm einen Wechsel ins Ausland ermöglicht."

Lebler on siis käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän.

Samalla huomasin, että Eliteprospects on ilmeisesti tänään päivittänyt muutenkin tuota EHC Linzin ensi kauden miehistöä. Sopimuksenalaisia pelaajia on EP:n mukaan 23 - mutta ainoastaan ainoastaan yhdeksän pelaajan sopimusten pituudet mainitaan (+ kaksi juniorisopimusta). Tuossa samaisessa EHC Linzin kotisivuilla julkaistussa jutussa kerrotaan joukkueen tämänhetkinen sopimustilanne - tosin sekin ilman sopimusten pituuksia. Samaiset 23 nimeä löytyvät siltäkin listalta. Näillä siis mennään, kuten se entinenkin toimitusjohtaja sanoi. Tosin EHC Linzin Manager (toimitusjohtaja?, UTJ?) Christian Perthaler sanoi, että "Leblerin korvaaja on toivottavasti lähiviikkoina tulossa". Seuraillaan tilanteen kehittymistä molemmissa tulevissa CHL-vastustajissamme.

"Einen Brian Lebler mit seinen Qualitäten kann man nicht 1:1 ersetzen", bestätigt auch Christian Perthaler. "Aber wir haben bereits viel Vorarbeit geleistet und uns in den letzten Wochen intensiv am Spielermarkt umgesehen und hoffen, unsere Planungen für den Angriff schon bald abschließen zu können."

Aktueller Kader der LIWEST Black Wings (Stand vom 27.5.2015):

Tor (3):
Michael Ouzas (CAN)
Thomas Dechel (AUT)
Florian Janny (AUT)

Abwehr (7):
Marc-Andre Dorion (CAN)
Robert Lukas (AUT)
Daniel Mitterdorfer (AUT)
Mario Altmann (AUT)
Erik Kirchschläger (AUT)
Niklas Mayrhauser (AUT)
Sebastien Piche (CAN)

Angriff (13):
Jason Ulmer (CAN)
Fabio Hofer (AUT)
Andrew Kozek (CAN)
Philipp Lukas (AUT)
Daniel Oberkofler (AUT)
Patrick Spannring (AUT)
Rob Hisey (CAN)
Olivier Latendresse (CAN)
Kevin Moderer (AUT)
Stefan Gaffal (AUT)
David Franz (AUT)
Marius Göhringer (AUT)
Dan DaSilva (CAN)

Trainer:
Rob Daum (CAN)
Mark Szücs (AUT)
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Mulla on aivan samanlainen muistikuva ja muistelisin itsekin olleeni katsomassa kyseistä ottelua. Luultavasti kyse on Golden Cup Tournamentista, mutta valitettavasti mun arkistoissani on tuskin lainkaan materiaalia kyseisistä turnauksista. Tai paremminkin hyvin todennäköisesti on, mutta mä olen vain tallettanut ne vain sellaiseen paikkaan, että löydän ne "varmasti" sitten kun tarvitsen niitä...

Ei ollut Golden Cup turnaus kyseessä, onnistuin löytämään päivämäärän ja lopputuloksen peliin.
24.08.1996 TPS - DEG Dusseldorf 4-1

TPS Turku preseason games tuosta osoitteesta löytyi tuo tieto.

Aika moisella tahdilla on tuolla kaudella harjoitusmatseja pelattu, 8 peliä kymmeneen päivään.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kirjoitanpa minäkin muutaman sanan EHC Linzistä ja kaupungistakin.

Linz on hieno kaupunki, jossa julkinen liikenne toimii erinomaisesti. Nähtävää riittää Tonavan rannalla ja puolen tunnin ajomatkan päässä löytyy Mauthausenin keskitysleiri, jos haluaa kulttuurimatkailla samalla. Vakuuttavat valtavat terästeollisuuden keskittymät ovat antaneet kaupungille ainakin paikallisten käyttämän nimen "steel city".

Paikallinen jäähalli "Keine sorgen eis arena" remontoitiin viime kesänä ja käsittääkseni lähinnä katsomotiloja ja taustatiiloja nykyaikaistettiin tuossa remontissa. Halli on kohtuullisen matala ja katsojat lähellä kenttää. Kannattajat pitävät kovaa meteliä otteluiden aikana.

Elokuussa Turkuun on tulossa käsittääkseni noin 30 ihmistä vierasotteluun ja olen lupautunut heille jonkinlaiseksi oppaaksi. Näin tamperelaisena ei-niin-hyvin-turkua-tuntevana se voi osoittautua haasteelliseksi, mutta onhan tässä aikaa....
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Lisätään vielä, että helpoin tie Linziin on lentää Wieniin ja tehdä siirtymä esimerkiksi junalla. Jos aikaa riittää, niin myös Saksasta pääsee hyvin juna/bussikuljetuksilla.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS, Lauri Tukonen
Elokuussa Turkuun on tulossa käsittääkseni noin 30 ihmistä vierasotteluun ja olen lupautunut heille jonkinlaiseksi oppaaksi. Näin tamperelaisena ei-niin-hyvin-turkua-tuntevana se voi osoittautua haasteelliseksi, mutta onhan tässä aikaa....
Kun kaupunkia esittelet yleisesti ja tarvitset asiaan hyvää taustatietoa, niin ei sinun tarvitse kuin lukea tämä blogikirjoitus läpi: Sininen zeppeliini: Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa

"On pohjattoman traagista, ettei jokainen meistä voi olla turkulainen."
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tänään se sitten alkaa, joten nostetaan asiaankuuluva ketju kakkossivulta framille. Hyvistä yrityksistäni huolimatta mä missaan tämän päiväisen ottelun - mä olen melkein lähempänä Linzia kuin Turkuhallia! DEG-matsia mä en tule missaamaan paikan päältä.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään menossa paikan päälle ja huomio kiinnittyy erityisesti kakkosketjuun. Tänne on luvassa jotain yhteenvetoa omalta osalta pelin jälkeen.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Kokoonpano tänään:

Tukonen - Kume - Kallio
Piku - VVV - Spina
Ahtola - Koskiranta - Karvonen
Moisio - Virtanen - Salo

Talle - Numppa
Forsström - Mojzis
Friman - Tikkanen
Eronen

Lassila & Georgiev
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ei muuta kuin että Luojan kiitos, Tikkanen pelaa!
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Ainakin TPS:n kotisivujen mukaan Vähätalo pelaa nelosketjun vasemmassa laidassa ja Moisio on 13. hyökkääjä.
Hyvältä näyttää kokoonpano. Nyt jätkät voitto plakkariin!

Sekin käy. Itse ihmettelin miksei Vähätaloa näy ollenkaan kokoonpanossa.
Tämä mun laittama kokoonpano oli siis Tepsin facebookissa ja twitterissä. Kopioin siitä ku ei vielä sillon näkyny kotisivuilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös