Tottenham Hotspur FC 2009-2010

  • 34 211
  • 217

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Avataan Spursillekin tulevan kauden ketju, ettei tässä(kin) jäädä muiden porukoiden jalkoihin.

Viime kausi oli taas takuuvarmaa Spursia; pelit ohi marraskuuhun mennessä ja valmentaja vaihtoon. Ensi kautta ajatellen on kuitenkin hiukan luottavaisempi olo, sillä nyt on pomminvarmasti sellainen kaveri puikoissa, joka tuntee englantilaisen pelin läpikotaisin ja osaa rakentaa joukkueen sen mukaan. Siirtoikkunoiden aikoihin on Spursissa käynyt aivan järkyttävä vilske viimeiset pari kolme kautta ja ‘Arryn tietäen on vissiin turha toivoa, että se meno laantuisi kovinkaan paljoa tulevanakaan kesänä. Tällä kertaa voi sentään toivoa jopa järkeviä siirtoja. Voipi joukossa olla muutama todellinen pommikin.

Tulijoiden nimiä ei paljoa uskalla maallikko lähteä arvailemaan, mutta todennäköisesti joukossa on täsmänä muutama kovakin nimi. Sen verran villiä on taas huhusivustoilla, että täytynee jättää arpominen toistaiseksi ns. “asiantuntijoille”. Lähinnä haussa taitaa kuitenkin olla ainakin keskuspuolustaja, laituri ja hyökkääjä. Pelimerkkejä hankintoihin ‘Arryllä pitäisi olla käytössä ihan kivasti, varsinkin jos/kun muutamalla lähtijällä lihotetaan kassaa entisestään.

Lähtijöiden joukossa tullee myös olemaan suhteellisen kovia nimiä. Ainakin useampi sellainen kaveri, joka roikkuu kiikun kaakun avauksen rajoilla, on vaihtamassa maisemaa. Zokora, Huddlestone, Bentley, Bent, Pavlyushenko… Noista mainituista saanee usempi lähteä, mutta tuskin kaikki kuitenkaan. Itse ainakin toivoisin, että Hudd ja Bent pidettäisiin riveissä. Varsinkin Huddissa on potentiaalia olla ihan kärkipään keskikenttäpelaajia Valioliigassa 2-3 vuoden säteellä, jos vaan pystyy realisoimaan kaiken potentiaalinsa ja kohentamaan liikkumistaan. Kaverin syöttövalikoimahan on aivan käsittämätön. Lennon lienee ainoita pelaaja tämänhetkisessä miehistössä, joka saattaisi kelvata isoille pojille. Samoin Modric, jos joku esimerkiksi Espanjan jäteistä alkaa kyselemään pojan perään jo tässä vaiheessa. Toivottavasti ei kuitenkaan, ettei taas synny samanlainen farssi, kuin viime kesänä Keanen ja Berbatovin kanssa.

Ensi kaudella ei Spursilla olekaan europelejä "rasitteena", joten sen varjolla ei ainakaan voi selitellä, jos hyytyminen on taas samaa luokkaa kuin viime kausina. Valioliigassa on täysi fokus, joten siitä liikkeelle.

COYS!
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Kesä ja siirtoikkuna on Spurs-fanin parasta aikaa!

Toiveena täällä olisi, ettei 'Arry pistä rulettia täysillä pyörimään kesän silly seasonilla, vaan katsottaisiin pari täsmävahvistusta ja samalla vapautettaisiin muutama peluri, joille ei ole enää käyttöä lilywhitessa.

Itse jättäisin hyökkäyksen samalle nelikolle, jolla pelattiin loppukausi. Tosin huhuissa on ollut Pavin halukkuus siirtyä pois Spursista. Jos näin käy, niin kesällä katsotaan sitten uutta target-pelaajaa. Muut mahdolliset siirrot ovat toppariosastolle Woodgaten pariksi uusi kaveri korvaamaan polvivaivaista Kingiä sekä mahdollisesti keskikentän keskustaan uutta play-makeria Jenasin tilalle.

YID ARMY!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Joukkue on tällä hetkellä jo kohtuu hyvin kasassa. Pieniä parannuksia sinne kuitenkin toivoo. Jenasin tilalle on tosiaan odotettu jotain parempaa, mutta siinä ei olla vielä onnistuttu. Palacios oli toki askel eteenpäin, mutta hänen rinnalleen kaipaisi luovempaa peluria, joskun Modric olisi ehkä vaarallisempi vasemmalla.

Hyökkäykseen on huhuiltu Nistelrooyta ja näillä huhuilla lienee ihan jotain perääkin tällä kertaa. Eri asia tieten on, että nähdäänkä häntä Spursin paidassa. Saman kaliberin hankintaa toivoisi keskikentällekin, mutta eipä taida olla mahdollista.

Kuten ylläkin toivotaan niin toivottavasti hankitaan vain laatua, eikä hankinta hankkimisen ilosta, kuten on ollut tapana. Joukkueessa on jo riittävästi Valion keskitason pelaajia, joten niitä ei tarvitse enään erikseen hankkia. Melkeinpä päinvastoin
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kesä ja siirtoikkuna on Spurs-fanin parasta aikaa!

No joo, tylsää ei ainakaan ole ollut kesäaikaan viime vuosina. V*tutus alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun kausi pyörähtää käyntiin ja loppuu viimeisen pelin jälkeen ;-)

Mutta vakavasti ottaen... Tuli mieleen vielä lisäillä, että Redknapp kertoili tuossa jossain haastattelussa, että tulopuolella on 2-3 pelaajaa ja lähdössä mahdollisesti 1-2. Toki kaverin menneistä tempauksista voi päätellä, että kuinka tarkkaan tuollainen lausunto pitää paikkansa. Jokatapauksessa, samassa yhteydessä 'Arry mainitsi, että lista kiinnostavista pelaajista on valmiina, mutta juttu on siinä, pystyykö näitä kyseisiä pelureita houkuttelemaan joukkueeseen. Saapa nähdä. Aikaisemmin on ainakin ollut niin, että toteutuneet hankinnat ovat ilmaantuneet juorulehtien huhuihin päivää paria ennen vahvistusta. Nyt sitten pitäisi pystyä vaan suodattamaan ne oikeat kaverit sieltä.

Kieltämättä houkutus olisi lähteä mukaan tivoliin, kun puhutaan sellaisista pelaajista, kuin Micah Richards, Ashley Young, Joleon Lescott ja Glen Johnson, mutta täytyy pitää vaan jalat maassa. Noista jokainen on ainakin erittäin epätodennäköinen. Ehkä viimeistä lukuunottamatta, joka saattaisi olla mahdollisuuksien rajoissa...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Sebastien Bassong, aika tuntematon nimi ainakin itselle. Joku voisi hieman valaista minkälainen pelaaja on kyseessä, ja miten viime kausi Newcastlessa meni? Toppari tilannehan on juuri nyt Spursilla kaoottinen loukkaantumisten takia, ja varmasti uusi toppari tulee tarpeeseen, jo määrällisestikin. Toivottavasti Sebu olisi oikeasti vahvistus, joka toisi tarvittavaa kilpailua Woodgatelle ja Kingille, joista etenkin King tuntuu olevan koko ajan rikki.

Itse Spurs-fanina on seurannut tätä kesää jopa aika tyytyväisenä. Hullun hintaiset haihattelut on jäänyt pois, ja rahaa uusiin pelaajin on tainnut mennä se 20 miljoonaa. Lisäksi Zokora saatiin myytyä, ja Sunderland tarttui reilulla 10 miljoonalla punnalla paskaan nimeltä Darren Bent.
 

Migelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Spurs, JJK
Sebastien Bassong, aika tuntematon nimi ainakin itselle. Joku voisi hieman valaista minkälainen pelaaja on kyseessä, ja miten viime kausi Newcastlessa meni? Toppari tilannehan on juuri nyt Spursilla kaoottinen loukkaantumisten takia, ja varmasti uusi toppari tulee tarpeeseen, jo määrällisestikin. Toivottavasti Sebu olisi oikeasti vahvistus, joka toisi tarvittavaa kilpailua Woodgatelle ja Kingille, joista etenkin King tuntuu olevan koko ajan rikki.

Itse Spurs-fanina on seurannut tätä kesää jopa aika tyytyväisenä. Hullun hintaiset haihattelut on jäänyt pois, ja rahaa uusiin pelaajin on tainnut mennä se 20 miljoonaa. Lisäksi Zokora saatiin myytyä, ja Sunderland tarttui reilulla 10 miljoonalla punnalla paskaan nimeltä Darren Bent.

Viime kaudella alkukaudesta ainakin 'Castlen parhaita pakkeja, jos ei paras, mutta loppukaudesta hiipui muun joukkueen mukana aika rajusti. Oman muistikuvan mukaan varsin kovaotteinen, perustoppari. Loppukaudesta jonkinverran melko karmaisevia virheitäkin, mutta jos Spursissa jatkaa alkukauden peliä, niin ehdottoman hyvä hankinta 3.-4. toppariksi. Huono homma tässä on se, että mies on pelikiellossa ekalla kierroksella, joten 1. peliin Poolia vastaan on edelleen topparipari arvoitus.

Ylihintaahan tuossa 8m£:ssa on aika rajusti, mutta toisaalta mies oli helposti saatavissa, tottunut jo brittifutikseen ja kuitenkin varsin nuori (23v), joten jotenkin hinnankin ymmärtää. Lisäksi Spursin oli pakko hommata joku toppari, joten Newcastle sai aika hyvät kortit neuvottelupöytään.

Itselläkin on aika hyvät fiilikset tämän kesän osalta. Tuttua Spurs-silly-seasonia ei tänä vuonna saatu ja paketti on pysynyt aika hyvin kuosissa. Vieläkään ei tosin ole sitä vasenta laituria tullut, jota on jo 3 kesää odotettu, mutta Modricin otteet vasemmalla laidalla viimekaudella olivat sen verran hyvät, että välttämättä suurta tarvetta ei laiturille olekkaan, jos Modric pysyy kunnossa. Toivomuksissa kuitenkin on, että ennen elokuun loppua Spurs ilmoittaa yhdestä kovan luokan vahvistuksesta keskikentän keskustaan tai vasemmalle laidalle, jolloin voisi alkaa varovasti uskomaan mahdollisuuksiin big fourin haastamisesta. Toivottavasti tämä "vahvistus" ei kuitenkaan ole huhuissa pyörinyt Patrick Vieira.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lisäksi Zokora saatiin myytyä, ja Sunderland tarttui reilulla 10 miljoonalla punnalla paskaan nimeltä Darren Bent.
Bentiä ei voi kovin monipuoliseksi kutsua, mutta pistää kovalla prosentilla paikoista pallon pussiin, joten mielestäni olet vähän liian kriittinen näkemyksessäsi. Spursin paras maalintekijä viime kaudella ja statsit Valioliigasta muutenkin on vakuuttavat.

Myynti silti oli oikea ratkaisu, sillä Crouchin tyylistä hyökkääjää Spurs tarvitsi enemmän. Hyvä kauppa myös Sunderlandille.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tällanenkin ketju näköjään oli kun eilen kirjoittelin spursista toiseen ketjuun.

Sebastien Bassong, aika tuntematon nimi ainakin itselle. Joku voisi hieman valaista minkälainen pelaaja on kyseessä, ja miten viime kausi Newcastlessa meni? Toppari tilannehan on juuri nyt Spursilla kaoottinen loukkaantumisten takia, ja varmasti uusi toppari tulee tarpeeseen, jo määrällisestikin. Toivottavasti Sebu olisi oikeasti vahvistus, joka toisi tarvittavaa kilpailua Woodgatelle ja Kingille, joista etenkin King tuntuu olevan koko ajan rikki.

Itse Spurs-fanina on seurannut tätä kesää jopa aika tyytyväisenä. Hullun hintaiset haihattelut on jäänyt pois, ja rahaa uusiin pelaajin on tainnut mennä se 20 miljoonaa. Lisäksi Zokora saatiin myytyä, ja Sunderland tarttui reilulla 10 miljoonalla punnalla paskaan nimeltä Darren Bent.
Ei tule kyllä yllätyksenä, että nimi on sulle tuntematon. Kun lukee koko viestin, niin ei sulla kyllä paljon muustakaan ole mitään hajua.

Niinkuin jo toiseen ketjuun laitoin, King pelasi 2/3 liigapeleistä viime kaudella. Vaikka treenien ja muiden pelien aikaan rikki olikin, niin oli aina kentällä ollessaan vahvistus. Ja se on ihan sama treenaako kertaakaan, jos esitykset on ok. Kolmasosan poissaolo ei nyt ole "koko ajan".

Mitä paskaa on Bentissä? Ollut pari kautta joukkueen tehokkain pelaaja, varsinkin suhteutettuna peliminuutteihin. Ei vaan sopinut suunnitelmiin ja kuten Blackie kirjoitti ja minä eilen, niin Crouch on paremmin sopiva pelaaja ja Sunderland teki hyvät kaupat

Nyt on sitten puolustus, hyökkäys ja maalivahdit kasassa, ainakin omasta mielestäni. Keskikentälle kaipaisin vasenta laitaa/keskelle jotain, riippuen Modricin tulevasta pelipaikasta. Jotain varmaan vielä tapahtuu tässä loppukuun aikana. Keskikenttä ei kyllä riitä, jos laidassa joutuu peluuttamaan O'Haraa tai keskellä Jenasia.

Ensi kaudella toivoisin eniten Balelta edes pientä askelta eteenpäin. Ja mielellään kaverille vaikka ensimmäistä voittoa valjussa Spursin paikalla.

EDIT: Tässä Bentin mukaan syitä lähtöön.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1717810

Olen kyllä Harryn kanssa täysin samaa mieltä. Tilanne on piirtynyt munkin mieleen niin pirun tarkasti ja olen aika varma, että Sandra olisi siitä maalin pukannut.

jutussa: "- Ne olivat urani ikävimmät kaksi vuotta. En koskaan tuntenut oloani hyväksytyksi, enkä kokenut, että Redknapp halusi minut sinne."

Jaa, miksi Redknapp olisi miehen sinne halunnut, koska oli valmentajana reilu neljäsosan tosta ajasta, mitä Bent joukkueessa vietti.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
jutussa: "- Ne olivat urani ikävimmät kaksi vuotta. En koskaan tuntenut oloani hyväksytyksi, enkä kokenut, että Redknapp halusi minut sinne."

Jaa, miksi Redknapp olisi miehen sinne halunnut, koska oli valmentajana reilu neljäsosan tosta ajasta, mitä Bent joukkueessa vietti.

No siis tuossa saat kyllä syyttää suomalaistoimittajaa. Soccernetistä luettuna tuo kuullostaa järkeenkäyvältä:
Bent said: "It was the worst two years of my career. Even last year, when I was the club's top scorer, I never actually felt wanted. I didn't feel (manager Harry) Redknapp wanted me there."

Olennainen osa jätetty käännöksestä pois.

Eli siis ensimmäinen kausi ei vissiin ollut muuten vaan kiva (kai kellekään joukkueesta), mutta Darrenia vitutti, kun nyt tokalla kaudella edes jollakin lailla onnistuikin, eikä siltikään saanut 'Arryltä tunnustusta.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Ei tule kyllä yllätyksenä, että nimi on sulle tuntematon. Kun lukee koko viestin, niin ei sulla kyllä paljon muustakaan ole mitään hajua.

Niinkuin jo toiseen ketjuun laitoin, King pelasi 2/3 liigapeleistä viime kaudella. Vaikka treenien ja muiden pelien aikaan rikki olikin, niin oli aina kentällä ollessaan vahvistus. Ja se on ihan sama treenaako kertaakaan, jos esitykset on ok. Kolmasosan poissaolo ei nyt ole "koko ajan".

Mitä paskaa on Bentissä?
Hajua mistä, elämästä, jalkapallosta, Tottenhamista..? Kannattaa näköjään varoa kärjistettyjä ilmaisuja tällä foorumilla kun menee puolukat väärään paikkaan pikkasen liian herkästi. No ei siinä mitään, otetaan pikkaisen konservatiivisempi ote; Kingin uraa ovat ikävän paljon vaivanneet loukkaantumiset, ja niitä oli myös viime kaudella. Eihän se perkele nyt koko ajan ole paskana, mutta kun kyseessä on puolustuksen kivijalka, niin olisi tosi kiva jos pystyisi pelaamaan miltei kauden kaikki pelit. Hieno pelaaja, ja toivon todella että on terveenä ensi kauden.

Bent ei ole kärkinelikkoon haluavan joukkueen kärkipelaajia. Ja ihan ok maalimääristä huolimatta pikkaisen yliarvostettu saarella mielestäni. Ja se siirtokorvaus millä aikanaan seuraan tuli, niin ei todellakaan lunastanut odotuksia. Ja tuo sinun hienosti löytämäsi linkki Bentin vinkumiseen vain lisää sitä mielikuvaa itselle, että hienoa kun löysi uuden kodin Sunderlandista, ja että Tottenham sai mielestäni mukavan korvauksen kaverista. Pahoittelut, en pidä Bentistä. Mutta kiva että joku tykkää.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Oli kamalan liikkuvaa ja hyvää futista meiltä varsinkin tokalla jaksolla tämän päivän kenraalissa Olympiakosia vastaan. Kamala olo tulee sen takia, että peliä seuratessa tuli mieleen viime kauden kenraali Romaa vastaan...Pre- season on kuitenkin vaan pre-season.

Pavly-J.D. kaksikko tokalla jaksolla toimi todella hyvin. Itse olin Crouchin hankkimisen aikoihin ihan saletti siitä, että Arry lähtee kauteen Crouch-Defoe kärkiparilla, mutta variaatioita on monia. Mielenkiinnolla tässä ensi sunnuntaita ja Poolia jo odottelee. Jotenkin tässä vaiheessa tuntuu, että tasurikin tuosta ottelusta olisi hyvä tulos. Toki viime kauden Lanen maaginen ilta Poolia vastaan voisi toistua.

Joku tuossa aiemmin mainitsi ongelmat keskikentällä ja pelintekemisessä. Tämä ongelma näkyi selvästi ainakin Wembley Cupissa Barcaa ja Celticiä vastaan. Varsinkin jälkimmäisessä ottelussa pallo pelattiin hyvin ja järkevästi vastustajan 30 metriin, mutta sitten meni sormi suuhun. Älykästä ratkaisevaa syöttöä ei vaan osannut kukaan antaa. Siinä pelissä tokalla akseli Modric-Pavly väläytteli "korkeampaa matematiikkaa", mutta viime kauden perustella epäilen vahvasti, että Modric olisi ratkaisu pelintekemisen ongelmaan. Kaveri on nyt tottunut Valioliigan tempoon, mutta on mielestäni liian kevyt tiukoissa tilanteissa.

COYS!
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Hyvä avaus Valioliigakauteen poolia vastaan. Taitaa olla ensimmäinen kerta neljään kauteen, kun avataan voitolla ja lisäksi pool ei kauheasti paikoilla juhlinut. Keanella olisi ollut paikkoja vaikka pariin kolmeen maaliin, mutta tänään ei osunut.

Hemmetti että iski hirveä polte lähteä Lontooseen katsomaan peliä. Joulukuussa olisi kolmen päivän aikana kaksi kotimatsia...
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
What a start of season, mates! Kolme pistettä ja täysin ansaitusti. Pool toki sai vähän otetta tokan loppupuolella ja olihan siinä A-E:n tulkinnanvarainen "kuoletus". Sinänsä tämä matsi olisi pitänyt jo tappaa ekalla, kun tarjolla oli paikat to 2-0 ja 3-0.

Modric oli tänään loistava ja mun mielestä MOTM. Pisti kyllä upean ulkosyrjän siihen Keanon ekan jakson mahtipaikkaan. Ledley toi ryhtiä alakertaan ja Corlukan esitys oli myös tämän juutalaisen mieleen. Ja tietysti: Vive la France! Vähän säikähdin tokalla, kun Crouch tuli Keanon tilalle. Mun mielestä yllättävä vaihto. Ja vaihdon jälkeen oltiin hetken lirissä, kun Crouch ei pystynyt hyvään liikkeeseen ylhäällä ja Pool pääsi avamaan peliä vapaammin.

Vielä liian aikaista sanoa, mutta ehkä sittenkään ei nähdä sitä, että Juande ja Zokora tulee isolla rahalla syyskuussa takaisin...

COYS!
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Yes: tästä se lähtee...

....ja kummasti Lontoon joukkueet menestyivät ensimmäisellä kierroksella vastoin lehdistön maksapuudelipaukutusta. Pulska Tarjoilija José maksapuudeleineen sai opetuksen siitä, miten erikoistilanteet hoidetaan. Ansaittu voitto Spursille. Onnittelut siitä. Alkaneesta kaudesta voi tulla vielä huomattavasti tasaisempi kuin Brittein saarilla on ajateltukaan.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Loistava startti kauteen. Eniten mieltä lämmitti ottelussa ensimmäisen puoliajan esitys, jossa Spurs oli aivan ylivoimainen. Kunhan kärjet löytävät peliin tehokkuutta niin hyvä tulee. Ja on syytä alkaa Keanen ja Defoen osumaan puiden väliin, kun penkillä hengittää niskaan laatu-kärkiä. Ja eiköhän jo seuraavassa matsissa pojat ala osumaan. Hienoa!
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jaahas, olipa mielenkiintoinen startti kauteen ja kerrankin oli sekä hyvä esitys, että hyvä tulos. Täytyy sanoa, että jos en nyt ihan satavarmaksi uskaltanut hyvää avausta laittaa Spursin papereihin tälle kaudelle, niin nyt oli jotenkin luottavaisempi fiilis kerrankin. Spursin (ja TuTon) kanssa kun on yleensä saanut harjoitella nöyryyttä ihan riittävästi, niin ei kauheasti viitsi etukäteen huudella. Toki yleisestihän tämä noteerataan Poolin häviönä, eikä Spursin voittona.

Enivei. Lähtöasetelma kauteen (nyt kun avausvoitto tuli heti kättelyssä) on aika herkullinen. Alkuohjelma on sen verran haastava, että periaatteessa siinä on vain voitettavaa. Ekat kuusi peliä pitää sisällään kaikki viime kauden kolme kärkiporukkaa (Pool, ManUre ja Chelski) ja niistä kolmesta muusta kaksi on vieraissa. Nyt vaan toivotaan, että mitään lopahdusta ei tule hyvän startin jälkeen. Hiukan on ollut sellaista omaan jalkaan ampumismeininkiä viime vuosina, jos vahingossa on joku hyvä peli tullutkin joskus. Luulen, että muutenkin on siinä mielessä hyvä sauma, että kerrankin Spusin mahkuja vähätellään melkein kaikkialla. Lisäksi pahimpien haastajien peli tuntuu olevan aavistuksen jumissa näin alkuun (kerrankin niin päin). Nyt siis todellakin olisi iskun paikka. Villa otti ansaitusti pataan ex-Swansea velho Martinezin vetämältä Wiganilta ja vaikutti siinä pelissä todella aneemiselta. Lisäksi Evertonin peli tuntuu olevan ihan sekaisin Lescott-episodin takia. Eihän yksi (tai kaksi tai viisikään) peli(ä) tosiaan kaikkea kerro, mutta em. porukoista allekirjoittaneella on sellainen fiilis, että todella kapealla materiaalilla vetävät, kun huomioidaan, että molemmilla on ohjelmassa europelejäkin. Spursihan "saa" tällä kaudella lepäillä europelejen aikana. No, katsotaan nyt. Ai niin joo... Manchester City. Sitä porukaa ei voi ottaa vakavasti niin kauan, kuin Richard Dunne pelaa minuuttiakaan... Ei vaan, kova jengi paperilla, mutta saas nähdä miten peli kulkee tammikuussa, kun Stoken pojat potkivat kintuille Britannia Stadiumin postikortin kokoisella kurapellolla.

Eilisestä pelistä. Spurs pystyi pitämään Poolin kurissa ja pois tekopaikoilta mallikkaasti, eikä Redknappilla turhaan ole maine hyvänä puolustuspelin organoisoijana. Muistelkaapa vaikka mitä tapahtui Pompeylle 'Arryn lähdön jälkeen. Faktahan on, että eilen Spurs oli parempi joukkue kuin Pool ja se on jo aika paljon se, vaikka Benitez tuttuun tyyliinsä pisti homman tuomareiden piikkin. Gomesin yli-innokkuus kostautui jälleen kerran, mutta toivottavasti se ei nyt kolauta kaverin itseluottamusta, taas... Ei varmaankaan, kun selvisi siitä viime kauden teilaamisestakin ehjin nahoin. Bassong oli pieni huolenaihe ennen eilistä, mutta eipä ole enää. Unelma-avaus kaverilta; voittomaali ja täysin virheetön esitys. Sen verran täytyy lyödä kuitenkin jäitä hattuun, että todnäk jannu ei ihan niin hyvä ole, kuin ekassa pelissä vaikutti. Osa siitä on ns. King-efektiä. Kuninkaalla kun on kentällä ollessaan kumma kyky nostaa samalla muiden pelaajien tasoa. Ei tarvitse katsoa kuin Dawsonin peliä silloin, kun King on vierellä tai ei. Toivottavasti Kunkun paikat kestää, niin näillä näkymin selvitään pienestä alkukauden topparipulasta säikähdyksellä. Bassongin avaus ei tosiaan olisi voinut olla parempi. Palacios oli taas hyvä omassa hommassaan ja on juuri sellainen pelaaja, jota Spursiin on kaivattu pitkään. Varmaan yksi tärkeimpiä pelaajia juuri nyt. Luulen, että siinä on samalla ratkaisu ongelmaan, joka on vainonnut Spursia pitkään: vieraspelit. Niissä, jos jossain, tarvitaan sitä terästä keskikentän pohjalle. Vielä kun saataisiin toinen samanlainen pallonvoittaja, niin alkaisi Spurs olemaan totutusta poiketen harvinaisen v-mäinen porukka pelata vastaan. Huhuista poimittu Moussa Sissoko esimerkiksi olisi kova sana. Sen sijaan The Hudd sai nyt sen näyttöpaikan, jota on kaipaillut, mutta ei vaan natsaa täydellisesti millään. Muutama hyvä peli tekisi pojalle ihmeitä, mutta saa nähdä mitä tapahtuu, kun Jenas on taas pelikunnossa. Ai niin, Crouchinho. Jos ne kamalat lokin jalat pystyisi jotenkin unohtamaan, niin kaverin voisi laskea jo ihan vakavastiotettavaksikin futariksi. Hiukan jäi kaivelemaan se, että Spursin hyökkäyspeli meni pelkäksi pitkän viljelyksi, kun Crouch tuli kentälle. Olisi toivonut hiukan muuta. Toivottavasti se ei ole sitä joka kerta, kun kaveri pääsee pelaamaan. Silti mielestäni ihan hyvä hankinta Spursilta, sillä PC tuo lisäarvoa joukkueeseen ja jotain sellaista, jota ei aikaisemmin ollut. Eli target-pelaamista ja pallon pitämistä ylhäällä. Bent oli hyvä pelaaja ja kuten heti nähtiin Black Catsien pelissä, niin maalintekijä jos kuka, mutta mielestäni Spurs jäi tässä kaupassa silti plussalle, jos ajatellaan kokonaisuutta. Bentille lykkyä jatkoon, kunhan ei vaan Spursia vastaan osu.

Btw... Jo mainittujen tämän kauden hankintojen lisäksi Bladesista tullut Kyle Naughton vaikutti treenipeleissä ihan positiiviselta pelurilta, jos verrataan moneen aikaisempaa hiukan vaatimattomamman profiilin hankintaan, joten tällä kertaa näyttäisi osuneen ihan kivasti. Samoin omasta akatemiasta Jake Livermore vaikutti todella lupaavalta sen vähän mitä ehdin miestä nähdä. Lisäksi John Bostock on "kuulemma" ollut hyvä, samoin Danny Rose. Hyvältä siis näyttää silläkin osastolla. Luulen, että Redschnapps uskaltaa myös antaa vastuuta nuorille jossain vaiheessa, joten mielenkiinnolla odotellaan.

No niin, ihmetellään sitten taas, onko yhtä hyvät fiilikset naputella tänne vielä kuukauden päästä. Syyskuun lopussa on tuo kuuden tappopelin alku ohi ja sitten helpottaa hiukan. Siis paperilla.

Come On You Spurs!
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Enivei. Lähtöasetelma kauteen (nyt kun avausvoitto tuli heti kättelyssä) on aika herkullinen. Alkuohjelma on sen verran haastava, että periaatteessa siinä on vain voitettavaa. Ekat kuusi peliä pitää sisällään kaikki viime kauden kolme kärkiporukkaa (Pool, ManUre ja Chelski) ja niistä kolmesta muusta kaksi on vieraissa.
On tullut jo kehuttua eilistä esitystä sen verran, että jätetään se välistä. Tämä alkusarja on kyllä aika lailla pahin mahdollinen, mutta lopulta se on ihan sama, missä vaiheessa ne joukkueet kohdataan. 2 matsia tulee joka tapauksessa kaikkia vastaan. Ja yllätyksien mahdollisuus on aina suurimmillaan kauden alussa. Manu, Pool ja Chelsea ei ollut mitenkään vakuuttavia ekalla kierroksella ja muistaakseni muna pelasi viime kauden alun täysin ala-arvoisesti.

Spursin peli näytti eile ekalla puoliajalla vieläpä hyvältä ajankohtaan nähden, niin odotan ihan mielenkiinnolla noita tulevia matseja. 2-3 pinnaa munaa ja chelskiä vastaan ei liene mitään utopiaa, vaikkakin aika lailla optimistinen veikkaus. Viime kaudellakin top-4 oli Spursille aika kevyttä kauraa=)

Joka tapauksessa tällä kaudella on ekan kahdeksan pelin jälkeen enemmän pinnoja kasassa kuin viime kaudella samaan aikaan. Se ei tosin ole vielä mikään saavutus. Katsotaan, millä mielellä ollaan syyskuun lopussa ton kuuden pelin jälkeen, mutta jos joku 11 pinnaakin olisi kasassa, niin kusisin hunajaa.

Ei pitäisi Spurs-fanina olla näin optimistinen kyllä. Mutta toi Harryn paketti on vaan niin tiivis, että pakko sitä on ihailla ja leijua.

COYS
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Pari asiaan piti tarttua Charlien kirjoituksen perusteella. Just sama pelko Crouchin osalta, että peli menee yksipuoliseksi pitkän pallon läiskimiseksi, kun P.C. on kentällä. Tämä nähtiin jo Olympiakos -pelin ekalla puoliajalla. Ja tuossa ottelussa peli muuttui toisella kuin taikaiskusta pelaavammaksi, kun Crouch tuli pois kentältä.

Harjoituspelien perusteella olisin antamassa enemmän vastuuta kolmikolle Livermore-Bostock-Rose. Trio esitti tosi pirteitä ja lupaavia otteita pre seasonilla. Naughtonista en vielä ole saanut oikein käsitystä. Ehkä jopa täysiä minuutteja voisi olla luvassa liigacupissa.

No, huomenna Hullilta nenään, niin pysyy taas mullakin paidanrinnukset puhtaina, kun kuolaaminen loppuu.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Pari asiaan piti tarttua Charlien kirjoituksen perusteella. Just sama pelko Crouchin osalta, että peli menee yksipuoliseksi pitkän pallon läiskimiseksi, kun P.C. on kentällä.
Mielestäni Liverpool pelissä oli aivan perusteltua kokeilla myös pitkillä palloilla Crouchia, koska poolin toppariparilla oli keskenäisestä toheloinnista jonkinasteiset päävammat. Heikko kohta, johon pitikin yrittää iskeä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielestäni Liverpool pelissä oli aivan perusteltua kokeilla myös pitkillä palloilla Crouchia, koska poolin toppariparilla oli keskenäisestä toheloinnista jonkinasteiset päävammat. Heikko kohta, johon pitikin yrittää iskeä.

Saman noteerasin. Eiköhän sillä leukavammaista Skrtliä yritetty pommittaa ja johtihan se lopulta sitten topparin vaihtoonkin. Silti siinä samalla Spursin hyökkäyspelistä katosi järki. Ilmeisesti porukalla vaatii hiukan totuttelua, ennen kuin PC:stä saadaan kaikki irti. Eikä kyllä Crouch juurikaan mitään ihmeellistä esittänyt sinä aikana, jonka ehti kentällä olla. No, eiköhän se siitä ala kulkemaan parin pelin jälkeen.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Totta puhutte eli varmaan nuo Poolin puolustuspään päävammat olivat yksi syy Crouchin sisääntuloon. Mun mielestä silti ei ollut kovin onnistunut vaihto: meidän vaarallisuus hyökkäyspäässä loppui ja Pool sai otetta pelistä. En toki kaada kaikkea Crouchin sisääntulon niskaan, mutta liike pallottomana ylhäällä väheni ja Pool pääsi avaamaan peliä helpommin. Sinänsä Crouch kyllä tuo ulottuvuudellaan hyvän variaation meidän hyökkäyspeliin.

Näköjään Ledleyn jalka ei vieläkään kunnolla kestä, ja Kuningas on illan Hull -pelistä sivussa. Todella huono homma ja itse tässä vähän arvonkin, kenet Arry pistää Ledleyn paikalle. Nyt Bassong joutuu todelliseen testiin, koska odotettavissa on Hullin taholta kovaa taistelua ja paljon keskityksiä, joten painetta puolustuksen keskustaan on tulossa. Itse korostaisin illan ottelussa Huddlestonen merkitystä raa'an työn tekijänä ja puolustuksen apuna.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Näköjään Ledleyn jalka ei vieläkään kunnolla kestä, ja Kuningas on illan Hull -pelistä sivussa. Todella huono homma ja itse tässä vähän arvonkin, kenet Arry pistää Ledleyn paikalle.
Eiköhän se ole Corluka joka siihen toppariksi pistetään, ainakin jos Valioliigan sivujen ottelu-ennakkoa on uskominen. Ja tämän johdosta Hutton sitten oikeaksi pakiksi. Kaippa se toimii näinkin. Harmi vaan että King on taas hajalla. Pystyy ilmeisesti pelaamaan kuitenkin viikonloppuna. Ei vaan paikat kestä kahta Arryn mukaan ottelua viikossa.
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tottenham pelasi tänään loistavaa jalkapalloa. Pari viimeistä maalia näin ja kyllä olivat hienoja!
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Uskomattoman hyvällä laadulla ja pätkimättä sain alkukangertelujen jälkeen seurata matsia netistä. Tämä vähän yllätti ja tilanne olikin siinä vaiheessa jo 0-1, mutta mitään ei oltu näköjään vielä menetetty.

Uskomatonta. Vieraissa 1-5. Peli toimii toistaiseksi ainakin ja mikäs sitä on katsellessa. Hullilla ei edes juuri paikkoja.

Gomesin loukkaantuminen ei toivottavasti ole paha. Cudicini imuroi heti vaparin sisään ja mietin, että tähänkö tämäkin peli meni sitten. Tietty se oli aika paha paikka kun kaiken järjen mukaan jonkun hullilaisen olisi siinä pitänyt puskea ja ei omat kenttäpelaajatkaan niin hereillä ollut.

Hyökkäyspeli oli pääosin kaunista katseltavaa. Parhaat arvosanat pakko antaa Defoelle tietenkin kolmesta maalista sekä Lennonille (pari syöttöä) ja Keanolle (maali ja pari syöttöä. Vai oliko vaan yksi. Ketä syötti Defoen läpi tokaan maaliinsa?). Pakit ei joutunut mihinkään testiin tänään eli Kingin poissaolo ei vaikuttanut mitenkään. Heikkoa lenkkiä ei tänään mun mielestä löytynyt.

Tulisi nyt päivitetty sarjataulukko johonkin, niin laittaisin taustakuvaksi.

Niin, yksi asia on ainoa, mikä ei ole muuttunut viime kauteen. Erikoistilanteet on täyttä paskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös