Tottenham Hotspur FC 2008-2009

  • 21 581
  • 123

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Avataan nyt Spursillekin oikein kausiketju, kun se on nykyään muotia ja joukkueketju tuntuu olevan aina enemmän tai vähemmän hukassa. Eipä ole pitkään aikaan jaksanut kommentoida joukkueen tapahtumia, kun koko viime kausi lähti päin hanuria liikkeelle ja homma oli paketissa käytännössä jo marraskuussa. No, liiga-cupin voitto sentään irtosi ja sitä kautta paikka Eurooppaan ensi kaudeksi, mutta muuten jäi melkoisen huono maku koko hommasta. Mutta nyt... Ikuinen optimisti voisi sanoa, että ensi kaudella rävähtää.

Tiedä sitä sitten, mutta melkoinen mullistus on joukkueeseen joka tapauksessa tulossa kesän aikana, kun Ramos alkaa muokkaamaan joukkuetta mieleisekseen. Toivottavasti talouspuoli on kunnossa, sillä jossain vaiheessa on ollut puhetta jonkinlaisista omistajajärjestelyistä, vaikkakin potkupallon ihmeellisessä maailmassa näitä spekulaatioita on liikkeellä nykypäivänä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Aikaisempiin kausiin verrattuna porukka pistetään varmasti melkoiseen rääkkiin kesällä, sillä viime alkukauden vaisut suoritukset pistettiin osaltaan huonon fyysisen kunnon piikkiin. Se on kyllä melkoisen ihmeellistä tuon tason ammattilaisista puhuttaessa, mutta ilmeisesti Jol ei ihan ollut hereillä sen suhteen, joka maksoikin sitten työpaikan.

Joukkuetta tarkasteltaessa voidaan kai varmuudella sanoa, että nyt ainakin on huippukaveri ruorissa, eikä sen suhteen ole epäilyksiä. Ramos saa jossain vaiheessa homman raiteilleen, mutta saapa nähdä kauanko siihen menee. Lisäksi Ramos on ilmoittanut, että joukkueessa ei ole kuin kourallinen pelaajia, jotka ovat tarpeeksi hyviä ja joiden varaan hommaa rakennetaan. Olikohan ne nyt sitten Keane, Berbatov, King ja Woodgate. Tuohon voisi varmaan lisätä vielä Huttonin ja viimeisimmän hankinnan Modricin, mutta ilmeisesti muiden paikka on sitten enemmän tai vähemmän vaakalaudalla. Tuskin tilanne ihan noin dramaattinen kuitenkaan on ja ainakin Jenas lienee varma jatkaja. Vaikka Berbatov oli listattu tuohon runkopelaajaksi, niin ns. "varmojen tietojen" mukaan mies vaihtaa maisemaa, joten siihen tilalle saa Ramos hommata pätevän paikkaajan. Toivottavasti Dimi lähtee Espanjaan tai Italiaan, eikä jää Britti-kentille Spursia kiusaamaan. On se vaan ihme juttu, että vuodesta toiseen tarvitaan jos jonkinlaista äijää vanhojen tilalle, sillä tällä hetkellä listalla on (ainakin) maalivahti, laitapakki, wingeri ja todennäköisesti yksi hyökkääjä. Robinson on joutunut Ramosin mustalle listalle ja todnäk Tainiokin saa etsiskellä uutta joukkuetta itselleen. Paljon muitakin on ollut huhuissa poistumassa porukasta, mutta niiden jokaisen todenperäisyyttä täytyy vähintäänkin epäillä.

Siitä liikkeelle! Pelaajauutisia on aivan varmasti luvassa jo lähiaikoina. Saa nähdä miten remonttiin porukka menee. Vilkas kesä joka tapauksessa tulossa. Se on varma. Eipä edellisen kauden 11. sija paljoa lupaile, mutta jos sinne sijoille 5.-6. tai vastaavaa, niin ihan ok olisi.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Olipahan kausi liljanvalkoisilta. Vaikka kattila tulikin kaappiin lähes 10v odottelun jälkeen, niin eihän tuohon kauteen voi olla mitenkään tyytyväinen. Odotukset oli korkealla ja suunnalta jos toiseltakin veikkailtiin Spursin murtaantumista top-4 rinkiin. Kun kausi lähti heti ensimmäisestä ottelusta eteenpäin kulkemaan kohti pakaroiden väliä niin kierre oli valmis. Sitä ei onnistunut kääntämän Jol ja Ramosinkin otteet Spurs-peräsimessä heikkenivät kauden loppua kohti. Puolustukseksi on todettava, ettei peleissä ollut kalja-cupin jälkeen enää panosta. Myös oma kiinnostus otteluita kohtaa keväällä laski kuin impotentin sonnin mulkku. Viimeisten kierrosten aikana järjestelin postimerkkikokoelmaani mielummin kuin kidutin itseäni ruudun ääsessä.

Kaikki merkit on ilmassa, että nyt on tulossa aktiivinen silly-season. Ramos muokkaa joukkuetta kovalla kädellä mieleisekseen. Toivottavasti edes jonkinlainen runko jää jäljelle, ettei ensi kauteen tarvitse aivan 0-pisteestä joukkuepelaamisen näkökulmasta. Kassariosasto tullee vaihtumaan, mikä on hyvä. Pakistoon toivoisin mahdollista yhtä vahvistusta kun Chimppa saadaan ulostettua. Topparin tontin hoitavat Woodgate, King (säästellään tärkeisiin peleihin), Kaboul ja Dawson. Laitapakit Hutton, Bale, Assou-Ekotto, Gilberto ja mahdollinen Chimbondan stuntti. Suurin murheenryyni, maalivahtien lisäksi, eli keskikenttä on saanut jo (kovanluokan) vahvistuksen Modricin. Itse ulostaisin ainakin Lennonin ja Jenasin. TomHuddle paransi mielestäni kauden aikana, joten katsoisin vielä tämän kortin ensi kaudella. Lisäksi nuorille tulokkaille O'Hara, Boateng ja Taarabt pitäisi pystyä antamaan näyttömahdollisuus. Temen on varmasti viisainta suunnata uusille nurmikentille The Lanelta. Hyökkäys trio on kasassa jos Berba päättää jäädä. Mutta kuten todennäköiseltä näyttää niin uusi ukko bulgaarin tilalle joudutaan kesällä hankkimaan. Toivottavasti ensi kaudella saadaan Spurs-paatin suunta nousuun!

COYS!
 

pavenro8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham, Englanti.
Jeps, en muista koska olisi Spursin otteet kiinnostaneet täälläkään päässä niin vähää kun tämän kauden loppupuolella. No, nyt alkaa onneksi kesäspekulaatiot, ja Tottenhamiin tulee Etoon lisäksi vähintään Henry, Buffon, Casillas kakkoseksi ja George Best tuomaan kokemusta.

Ennakkoon toinen tärkeimmiksi näkemistäni paikoista on kuitenkin täytetty jo kun Modric saatiin keskikentälle pelintekijäksi. Sopeutuminen brittikentille on toki asia erikseen, toivottavasti saadaan dimitarberbatov eikä sergeyrebrovia. Toinen tärkeä paikka onkin sitten se tolppien väli, kun kerran Robbo on managerin (ja fanienkin ?) silmissä tyhjä arpa. Kamenia ainakin jossain välissä kovasti huhuttiin, en tiedä sitten mikä tällä hetkellä on tilanne. Jässin saisi ilmeisesti ilmaiseksi, pätevä kassari, mutta ei kyllä mikään henkilökohtainen suosikkipelaajani. Kiinnostustakin saattaa toki Jässiin olla aika monessa suunnassa.

Mitä sitten vielä tarvitaan ? Hyökkääjiä siis ei, jos Berba jatkaa. Korkeintaan joku neloskärki paikkaamaan mahdollisia loukkaantujia. Keskikentällekin voisi uusia kaikki ykkösavauksen miehet. En kuitenkaan ihan kaikkia sieltä lähtisi ulostamaan, ainakin Jenas, Lennon ja THudd (ja kenties Steed) saisivat puolestani jatkaa, pienennetyllä vastuulla. Tosin Jenasin palkkanauha taitaa olla sangen suuri rotaatiopelaajalle. Zokoran tilalle uusi ankkurimies, Huddle kun on tuohon rooliin himppasen hitaanpuoleinen. Bale on potentiaalinen kaveri vasemmalle, mutta jotenkin ei vakuuttanut minua laiturina pelatessaan vielä, pelasi paremmin pakkina. Sinnekin olisi siis mukava joku huippumies saada, mutta taitaa olla toiveajattelua, sama koskee oikeata laitaa.

Puolustus, ainakin nimilistaltaan, on mielestäni kelvollisessa kunnossa. Kummallista sinänsä, kun ei se tunnu toimivan kun korkeintaan sillon kun Kuningas on kentällä. Toppariosastolla on kuitenkin 3 hyvää englantilaista (lähes) maajoukkuetason topparia ja nuori, kenties potentiaalinen ranskanpelle. Bale ja eikös Gilbertokin pysty pakkina pelaamaan vasemmalle, sitten on vielä BAE, jos pysyy kuosissa. Oikealle Huttonille tarvitaan joku varamies, mutta Hutton varmaan sen ykkösroolin hoitaa kunnialla.

Eli tiivistettynä mielestäni tarvittavat hankinnat, ei tuosta pitkästä sekoilusta kuitenkaan mitään selvää saa:
- maalivahti
- puolustava kk
- molemmat laiturit
- varamies oikeaksi pakiksi
- ehkä neloskärki

Kuitenkin toivon, että Ramos on sen verran järkevä kaveri, ettei koko pakkaa täysin uusiksi laita. Sen tietää millainen kausi on taas tulossa jos avauksesta vaihdetaan 9 miestä. Toivottavasti Ramos uskaltaa myös antaa muutamalle seuran potentiaaliselle nuorelle (Bale, Taarabt ainakin, ehkä Prinssi ja O´Hara) sopivasti vastuuta. O´Haralle viime kauden perusteella ainakin uskaltaa, kaveri sai peliaikaa ehkä liikaakin näyttöihin nähden. No, eipähän noissa peleissä hirveästi panosta ollut.

Toiveena ensi kaudella olisi ainakin se, ettei kausi lässähtäisi näin saaterin aikaisin. Niin että europaikkaa saisi jännätä sinne keväälle asti.

Turhana toiveena lienee CL-paikka saati Arsun takana pitäminen. Toivottavasti ny edes kotipelissä kurmuutettaisiin. Lienee sekin turha toive.

Me ollaan hävitty tääkin kausi. On tää Spursin kannattaminen sitten hienoa puuhaa ! Eipä tosin pääse kukaan syyttämään gloryhunttaamisesta.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viimeksi muokattu:

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
John Bostock

Britannian lupaavimmaksikin mainittu John Bostock (16v.) siirtyy Spursiin Crystal Palacesta.
http://www.tottenhamhotspur.com/news/articles/bostocktojoinclub.html

Samaa mantraahan tuossa jutussa toistellaan, kuin aikaisemminkin vastaavien tapausten yhteydessä. Olisi kauhean kiva, että nämä riveihin hankitut junnulupaukset alkaisivat kapitalisoitua myös edustukseen asti pikku hiljaa. Niitä on nyt kolme-neljä vuotta kuitenkin haalittu joukkueeseen. No, onhan siellä Huddlestone ja Lennon, jotka ovat jopa pelanneet jonkin verran... Btw, mikähän KPB:n tilanne mahtaa olla Ramosin alaisuudessa?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Viime kaudesta ei jäänyt liigacupin lisäksi paljoa kerrottavaa ja sekin on ylempänä ansiokkaasti tiivistetty, eli ei siitä sen enempää.

Mielenkiintoiseksi menee joukkueen kasaaminen. Keskikenttä kaipaa edelleen kunnon ankkuripelaajaa, jota ei Spursissa ole ollut sitten Carrickin. Zokora pysyi viimekaudenkin tasollaan ja Teemu ei saanut edes kokeilla. THudd antoi lupauksia tulevasta, mutta hänen kyvykkyys ottaa tuo rooli on edelleen arvoitus. Aaron Lennon on nähty, hänestä ei nyt vaan ole ykköslaituriksi. Jos osaisi keskittää edes välttävästi, niin sitten asia voisi olla toinen. Malbranque ja Jenas on pelaajia, jotka mielestäni voisi jäädä Spursiin, mutta eivät olisi lähtökohtaisesti aloituskentällisen miehiä. Hankintalistalla molemmat laitalinkit, Modricin hankinta vaikuttaisi uskomattoman hyvältä, jos näytöt pelikentällä sujuvat edes hieman odotusten mukaisesti.

Puolustukseen on löydyttävä yksi toppari. Kaboul ei tule saamaan Ramosilta luottoa jatkossakaan ainakaan sen jälkeen, kun julkisesti kritisoi Juanden peluutusta. Toivottavasti saisi tarvittavat näytönpaikat vielä tulevalla kaudella, sillä minun mielestä nuorta miestä yritettiin sorvata turhan tärkeään rooliin heti tulokaskaudella. Dawson ei riitä Woodgaten rinnalla, eikä Kingin varaan voi (valitettavasti) laskea mitään. Vasen puolustus on kunnossa Balen ollessa terveenä, oikealle on Hutton. Eli yhdellä topparilla puolustuslinja alkaisi kuullostamaan suhteellisen timanttiselta. Chimbba olisi pitänyt ulostaa jo toissakauden jälkeen, kun kysyntää oli Chelskiä myöden.

Hyökkäys on minun mielestä se osa-alue, johon ei nimimiestä välttämättä tarvita, vaikka Berba nostaisi kytkintä. Bentin näytönpaikat jäivät viimekaudella vähiin ja luotan siihen, että säännöllisemmällä peliajalla avauksessa mies paukuttaisi sen 15 liigamaalia varmasti. Robbie Keane oli menneen kauden yksi ainoita onnistujia, joten hänen kyvykkyyttään en aseta kyseenalaiseksi.

Maalivahtiosasto menee uusiksi ja hyvä niin. Useampaakin nuorta eurooppalaista maalivahtia on huhuttu saapuvaksi Lontooseen, toivottavasti haaviin sattuu laadukas veska. Robbo sai takuulla ne näytönpaikat, mitä ansaitsikin, Cerny oli muutoin aika laimea.

Mielenkiintoista nähdä, minkä näköiseksi Ramos onnistuu rinkinsä muovaamaan.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Se barcelonan paskempi superjunnu. Ihan mukava sainaus, nyt kun suhteellisen halvalla saatiin. Saas vaan nähdä miten poika sopeutuu saarten kovaan peliin. Melkoisen kevyt jätkä nimittäin. Tekninen ja saamaton tämän kauden punasinisissä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Bye Robbo

Spurs on hankkinut Brassi-veskarin PSV Eindhovista, Heurelho Gomes:
http://www.tottenhamhotspur.com/news/articles/gomesdealagreed260608.html

Se tietää sitten lähtöpasseja Robinsonille. Parhaimmillaan Robinson oli todella hyvä muutama kausi sitten, mutta mikä hitto miehelle mahtoi tulla sen jälkeen...?! Ruoka maistui vähän liiankin hyvin vai mikä? Todella rasittavaa oli katsella, kun kaveri saa parhaimmillaankin jalat irti maasta noin 10 senttiä ja Spursin verkkoon paukutellaan maaleja kolmestakympistä vähintäänkin säännöllisesti. Ei se ihan pelkkä vahinkokaan voinut enää olla. No, nyt sitten saatiin TOIVOTTAVASTI hyvä kassari. Joku Gomesista paremmin tietävä voisi heittää vähän analiisia.
 

pavenro8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham, Englanti.
Floppaa kuitenkin.

Ei vaan, helevetin hyvä homma. Robinsonille toki toivon onnistumisia Aston Villassa tai sitten mihin ikinä meneekään. Tuskin kakkosena sentään palkkansa ja jonkun sortin statuksensa takia pidetään.

Sitten vielä kakkosveskari jostain, eikös Cernykin ole vahvuudesta jo poistunut.

Ja kohtahan varmasti saadaan vielä se hyvä puolustava kk-mies.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Joku Gomesista paremmin tietävä voisi heittää vähän analiisia.

Parhaimmillaan hyvä, mutta sattuu niitä huonompiakin päiviä, jolloin sitten tulee virheitä. Kuitenkaan ei liian usein, mutta muutaman kerran kyllä kaudessa. Sijoittuu suhteellisen hyvin ja peittää hyvin. Ei ehkä ihan parhaimmillaan lähitorjunnoissa, vaikkei nyt voi heikkoudeksikaan sanoa. Keskityksissä kohtalainen, mutta englannissa pitäisi olla röyhkeämpi ja varmempi vastaantuloissaan keskityksiin. Muutenkin vastaantuloissa välillä ongelmia.

Ei siis merkittäviä puutteita, mutta vielä paljon sellaista "hienosäätöä", että nousisi Valioliigan huippumaalivahdiksi. Omaa kuitenkin kaikki edellytykset siihen.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Onhan toi Gomes parempi versio Robinsonista, sillä mitä olen ymmärtänyt niin kuitenkin aika paljon samaa tyyppiä Robinsonin kanssa, mutta siis päivitetympi ja parempi versio. Toivottavasti Gomes napsii nuo kaukolaukaukset paremmalla prosentilla kiinni kuin Robinson.

Mut ihan hyvältähän tää vaikuttaa. Toistaiseksi sisään Modry ja Gomes ja kumpainenkin vahvistaa joukkuetta "pommin"varmasti. Onhan niitä pommeja suutareinakin välillä, mutta jospa nyt ei. Jos vielä huhutuista Villasta tai Nistelrooysta toinen tänne saataisiin niin oisihan se aika huippukesä Spursin mittapuussa. Tosin en pidä ollenkaan huonona sitäkään vaikka Berbatov jäisi ja villoja ja heppoja ei tulisikaan.

Mut kyllähän tässä vielä vahvistuksia kaivataan puolustukseen ja keskikentälle, jos isommista jutuista haaveillaan. Dos Santosista tuskin on vielä iloa, jos koskaan. Onhan näitä ennenkin sisään tullu ja jonnekin ovat kadonneet.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaahas. Spurs kaatoi Celticin 0-2 ja Bentley onnistui heti debyytissään maalinteossa. Yllättäen myös Bent osui -> kahdeksan maalia viimeisimmässä kolmessa treenimatsissa. Ihan OK, vaikka vastus ei olekaan ollut huipputasoa. Berba pelasi myös tänään ja lisäksi kuulemma Spurs on luopunut toivosta hankkia Arshavin riveihinsä. Tiedä sitten onko näillä asioilla mitään yhteistä.
Bentin näytönpaikat jäivät viimekaudella vähiin ja luotan siihen, että säännöllisemmällä peliajalla avauksessa mies paukuttaisi sen 15 liigamaalia varmasti.
Täysin samaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Bentin näytönpaikat jäivät viimekaudella vähiin ja luotan siihen, että säännöllisemmällä peliajalla avauksessa mies paukuttaisi sen 15 liigamaalia varmasti.
Niin, ja jos tarkastellaan Bentin peliaikaa, joka oli viime kaudella 1148 minuuttia (täysiksi otteluiksi muutettuna vajaat 13), hänen kuusi maaliaan ja viisi maaliin johtanutta syöttöään eivät todellakaan ole huono suoritus. Avauspaikan saadessaan tekee toivottavasti hyvää jälkeä.

Tottenham teki viime kaudella 66 maalia, viidenneksi eniten koko liigassa. Uskon että ilman Keaneakin tehot pysyvät korkealla. Samalla he kuitenkin päästivät 61 kassia omiin!! Jotta puheet jopa Arsenalin haastamisesta olisivat mahdollisia, tuo määrä tulee jotakuinkin puolittaa tulevalla kaudella. Näinköhän onnistuu? Koko joukkueen viime vuotinen kaaos näkyykin parhaiten puolustajien kohdalla. Nykyisessä miehistössä ainoastaan yksi pelaaja, Michael Dawson, aloitti yli 20 ottelua edellisessä kampanjassa. Nyt pitäisi löytää luotettava ja toimiva runko oman maalin varjelemiseen. Toki loukkaantumisetkin hankaloittivat tilannetta aikaisemmin.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Pelkästään pelaajalistoja tuijottamalla haastamisen pitäisi olla mahdollista, mutta Wengerin ryhmä on paljon stabiilimassa tilanteessa, vaikka pari tärkeää pelaajaa onkin jättänyt seuran. Tilalle on tullut vain Nasri, joka lienee huippupelaaja heti Wengerin käsittelyssä. Toivottavasti kuitenkin Spurs onnistuisi jotenkin horjuttamaan Arsenalia. Tai no itselleni Arsenalin päihittäminen ei ole mitenkään iso juttu kuin vasta sitten, jos sillä tienaa top4 paikan. Siitä olen jo varma, että Spurs löytyy top10 sakista kauden päätteeksi. 6. sija on ensimmäinen kelpaava.

Uskoisin Bentin olevan jopa parempi kuin Keanen, jos ja kun tulee saamaan tilaisuuden. 9 maalia 4 harkkapelissä ei ole kovin huonosti ja vastassa ei ole ollut mitään amatööriporukoita Belgiasta. Tosin jos Villa tulee niin hän lienee Ramosin suosikki ja eihän hänenkään huono pitäisi olla:). Mutta itse luottaisin kyllä Bentiin ensi kaudella. Hän olisi sen (luoton) ansainnut.
 

Migelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Spurs, JJK
http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=559868&sec=england&&cc=5739
http://www.skysports.com/story/0,19528,11675_3939599,00.html

Kovasti liikkuu edelleen huhua Spursin vahvistumisesta. Kyllähän mikäli nuo huhutut vahvistukset pitävät paikkansa, nousee Spurs kirkkaasti varteenotettavimmista haastajista kärkinelikolle kamppailuun UCL-paikoista, mutta ennakkoon hirvittää kyllä tuo järkyttävä vaihtuvuus mikä on kesän aikana tapahtunut. Hyvinkin mahdollista että liigakauden avauksessa on 6-7 tänä kesänä joukkueeseen tullutta miestä. Väkisinkin tuollainen määrä vaikuttaa joukkueen yhteispeliin..

100m£ käyttäminen yhden siirtoikkunan aikana kuulostaa kyllä huimalta (toki sisäänkin päin on tullut..).
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O

Niin kuin tuosta Goalin jutustakin tulee ilmi, niin 8 sijaa ja 37 pistettä viime kaudella Arsenalin ja Tottenhamin ero sarjan päätyttyä. Arsenalin pelaajiston muutos tähän kauteen käytännössä ihan minimissä(avauksen äijistä vain Hleb&Flamini pois) ja Tottenham vastaavasti on jossain määrin vahvistunut keskikentän osalta. Kovasti pistää joka vuosi hymyilyttämään nämä median jutut Arsenalin haastamisesta. Ensinnä pitäisi Tottenhamin päihittää ne pahimmat kilpailijansa liigassa ala Everton, Aston Villa, City. Jos on edellä mainittuja edellä, niin voi alkaa miettiä riittääkö rahkeet TOP-4:sen haastoon. Ja viime kaudellahan sarja nelonen oli Pool, ei Arsenal. Mutta kivahan se on lehdistöllä pistää painetta viholaisleiriin joka kesä ei siinä mitään. Hyvä nippuhan Sp*rsilla on, mutta ensiksi europaikankin hakeminen on työn takana.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Niin kuin tuosta Goalin jutustakin tulee ilmi, niin 8 sijaa ja 37 pistettä viime kaudella Arsenalin ja Tottenhamin ero sarjan päätyttyä. Arsenalin pelaajiston muutos tähän kauteen käytännössä ihan minimissä(avauksen äijistä vain Hleb&Flamini pois) ja Tottenham vastaavasti on jossain määrin vahvistunut keskikentän osalta. Kovasti pistää joka vuosi hymyilyttämään nämä median jutut Arsenalin haastamisesta. Ensinnä pitäisi Tottenhamin päihittää ne pahimmat kilpailijansa liigassa ala Everton, Aston Villa, City. Jos on edellä mainittuja edellä, niin voi alkaa miettiä riittääkö rahkeet TOP-4:sen haastoon. Ja viime kaudellahan sarja nelonen oli Pool, ei Arsenal. Mutta kivahan se on lehdistöllä pistää painetta viholaisleiriin joka kesä ei siinä mitään. Hyvä nippuhan Sp*rsilla on, mutta ensiksi europaikankin hakeminen on työn takana.

No viime kausi meni täysin penkin alle, eikä tuo 37 pisteen ero kerro koko totuutta. Haastaminen riippuu täysin siitä, että saako Ramos hitsattua joukkueen heti yhtenäiseksi. Nuo mainitsemasi poistujat olivat kuitenkin melko tärkeitä kavereita Arsulle, enkä väheksyisi tätä ollenkaan. Lisäksi luotettava vaihtomies Gilberto lähti. Nasrilla ja entisillä pelaajilla riittää paikattavaa. Wenger kuitenkin on melko welho noiden nuorten kanssa, joten suht luottavaisena voi Arsenal lähtä kauteen. Se on hyvä jos naurattaa. Pitää muistaa, että Spurs oli ennen viime kauden pettymystä kaksi kertaa viides ja ensimmäinen viides sija oli hilkulla olla 4. Spursilla on ensi kaudella huomattavasti laadukkaampi kk kuin parilla viime kaudella ja maalivahti paranee parilla pykälällä. Puolustus muuten lienee samaa tasoa, joskin laitaosasto lienee paremmalla tasolla. Hyökkäys tulee olemaan laadukas, jos siellä on Bent - Berbatov/Villa ykkösvaihtoehtoina.

Periaatteessa höntsäcupin voiton voisi laskea samaan sarjaan niiden kahden 5. sijan kanssa ja todeta, että Spurs on mennyt viime vuosina paljon eteenpäin. Jos sama kehitys jatkuu niin uskon, että joukkue voi murtautua top4:een lähiaikoina. Toki yhtä mahdollista on valahtaa jonnekin sijoille 12-14, mutta kohtahan tuon näkee kui käy. Siitä olen varma, että ei Arsenal tule rökittämään Spursia 37 pisteellä ensi kaudella. Europaikka on muuten saavutettu jo kolmena vuotena peräkkäin, joten ei se nyt niin sanotusti välttämättä kovan työn takana.. ehkäpä yhtä kovan kuin CL paikan saaminen Arsulle.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
No viime kausi meni täysin penkin alle, eikä tuo 37 pisteen ero kerro koko totuutta. Haastaminen riippuu täysin siitä, että saako Ramos hitsattua joukkueen heti yhtenäiseksi.

Ramosilla on kyllä tässä haastetta, sillä niin paljon ukkoa on vaihtunut viime aikoina WHL:lla. Näen sen heikkoukseksi kyllä, että niinkin iso vaihtuvuus on ollut. Toki jostain marras-joulukuusta eteenpäin jengi voi olla jo dynamiittia mutta sitä ennen kausi on voinut mennä jo vituiks...

Nuo mainitsemasi poistujat olivat kuitenkin melko tärkeitä kavereita Arsulle, enkä väheksyisi tätä ollenkaan. Lisäksi luotettava vaihtomies Gilberto lähti. Nasrilla ja entisillä pelaajilla riittää paikattavaa. Wenger kuitenkin on melko welho noiden nuorten kanssa, joten suht luottavaisena voi Arsenal lähtä kauteen.

Tärkeitä pelaajia kyllä, mutta ylitaitavan toki tehottoman Hlebin korvaa Nasri kyllä. Se ainoa oikea kysymysmerkki on yhä tuon Flaminiin korvaajan paikalla. Muuten kokonaisuutena porukka aikalailla sama kuin viimekaudella joten kavereiden yhteenpelaaminen ainakin on tuttua. Joten luottavaisena kyllä voidaan kausi startata.

Europaikka on muuten saavutettu jo kolmena vuotena peräkkäin, joten ei se nyt niin sanotusti välttämättä kovan työn takana.. ehkäpä yhtä kovan kuin CL paikan saaminen Arsulle.

No tuolla europaikka heitollahan tarkoitin juurikin sitä, kun puhuttiin Arsenalin haastamisesta liigassa, että se europaikka saavutetaan Valioliigatulosten perusteella, eli sijoittumalla TOP-8:iin? vai onko se jo TOP-9:iin? Huomasin kyllä aikalailla heti että tosiaan cuppivoitosta pääsi eurooppaan.

Jäädään taas kattomaan miten käy. Kaikki mahdollisuudet Sp*rsilla on tuonne sijoille 5-6 ja pistesaldoon 65-70. Pääseekö ikuinen alisuorittaja eroon leimastaan 08-09?
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tyypillistä

Olipa taas kerran "spursmainen" kauden aloitus. Piti tuossa ennen kauden alkua pistää kommenttia, että nyt olisi niin tyypillistä aloittaa kausi tappiolla, kun harjoituspelit ovat perinteiseen tapaan sujuneet lähestulkoon loistavasti. En viitsinyt kuitenkaan maalailla piruja seinille. Ehkä olisi pitänyt... No, nyt sitten kohti Sunderland-peliä, josta olisi tosiaan "ihan kiva" ottaa voitto.

'Boro-pelistä onkin Spursin keskustelupalstoilla jauhettu jo kaikki oleellinen ja epäoleellinen itse pelistä, pelaajista, kokoonpanosta, ym., mutta laitetaan nyt hiukan lisää vielä. Itselläni pisti eniten silmään kovin köykäisen oloinen keskikenttä, kun ottelun alla näin avauskokoonpanot. Ajattelin heti, että ei ne jumankauta voi tuollaisella lähteä britti-kentillä pelaamaan vieraisiin jotain 'Boron tyyppistä joukkuetta vastaan. Siis Bentley-Modric-Jenas-Lennon ja sitten vielä Dos Santos Bentin kanssa kärjessä. Ramos nyt varmaan tietää tällaista tavallista taapertajaa paremmin mitä siellä pitää tehdä, mutta kai sitä ihmetellä silti saa. Saa nähdä muuttuuko kokoonpano seuraavaan peliin vai jatketaanko samalla. Ei se nyt ihan niin huonoa peliä Spursiltakaan kuitenkaan ollut, vaikka normaaliin tapaan mediassa on perkeleellistä ylireagointia asiaan. Täytyy silti mainita tässä erikseen, että en ole Dawsonilta nähnyt noin huonoa peliä oikein koskaan (King penkillä!?) ja Zokoran paikka ei todellakaan ole laitapakkina niin kauan, kuin oikeitakin puolustajia on tarjolla. Lisäksi Bale kyllä hakkaa Assou-Ekotton toisella laidalla ihan mennen tullen, vaikka jälkimmäinen olisikin pelannut harkkapeleissä hyvin. Eiköhän tuossa ole jo ihan riittävästi kummallisuuksia.

Olisikohan tällainen seuraavassa (olettaen, että Berbatov on käytettävissä edelleen):
4-1-3-2
Gomes
Gunter-King-Woodgate-Bale
Zokora
Bentley-Jenas-Lennon
Berbatov-Bent

Modric ja Dos Santos tuohon avaukseen ei nyt tällä kertaa mahtuneet, mutta molemmat väläyttelivät avauspelissä sen verran, että jatkossa tulee olemaan paljon iloa molemmista, kunhan vaan pääsevät hommaan kunnolla kiinni.
 

Sides

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man U
Hyviä uutisia spurs-faneille:

http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/t/tottenham_hotspur/7583335.stm

Eli siis Pavlyuchenko on sopimuksen kirjoittamista vaille spursin pelaaja. Mä näkisin tämän parempana hankinta, kuin sen jos spurs olisi hankkinut Arshavinin. Pavlyuchenko on kuitenkin selvä strikeri(?!) ja ottaen huomioon, että Bent on käytännössä ainoa kärki tämä oli hyvä siirto.

Satuinpa näkemään viikonlopun kamalan räpellyksen Sunderlandia vastaan paikan päällä ja voin sanoa, että tuolla pelillä se olisi aivan sama vaikka siellä olisi Berbatov, RVN ja Pele kärjessä jos palloa ei sinne saada pelattua. Spursilla ei oikeastaan kovin montaa todellista tekopaikkaa ollut, ei toki Sunderlandillakaan, ja niissä muutamissakin onnistuitte kipeästi säheltämään. Keskikentällä Modric näytti hyvältä ja pyrki tekemään peliä, mutta Jenasista oli oikeastaan vain haittaa, ei kuulu tollaisilla esityksillä millään maajoukkueeseen. Lennon on kyllä nopea, mutta kun pitäisi saada palloa kavereille boksiin, homma tyssää kuin seinään.

Noh, aika spursille tyypillinen kauden alku, uskonpa että hyvä siitä vielä tulee silti...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Bent vaikutti todella orvolta kärjessä. Lisäksi en ymmärrä, miksi Lennonille on niin tärkeää löytää pelipaikka avauksesta, että Bentley pitää uhrata vieraalle pelipaikalle. Bentleyn viimeinen pallo on monta kertaluokkaa parempi kuin Lennonilla, joten Lennon penkille ja tukkalaite omalle pelipaikalleen oikeaan laitaan.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Bentistä, ym.

Bent vaikutti todella orvolta kärjessä. Lisäksi en ymmärrä, miksi Lennonille on niin tärkeää löytää pelipaikka avauksesta, että Bentley pitää uhrata vieraalle pelipaikalle. Bentleyn viimeinen pallo on monta kertaluokkaa parempi kuin Lennonilla, joten Lennon penkille ja tukkalaite omalle pelipaikalleen oikeaan laitaan.

Spurs ei tällä hetkellä käytä hyväkseen Bentin vahvuuksia (eikä myöskään Bentleyn, joka pelaa väärällä laidalla). Bent ei ole sellainen pelaaja, joka olisi boxissa pitelemätön tai pystyisi kärjessä pitämään palloa sen aikaa, että keskikenttä saadaan mukaan hyökkäykseen. Darrenille pitäisi saada palloa vauhtiin ja linjan taakse. Niissä Bent on parhaimmilaan. Hiukan käy sääliksi, jos nyt käy niin, että kaveri joutuu tuon seurauksena penkin päähän. Parhaiten Bentin ominaisuudet tulisivat esille vastaiskupeliä pelaavassa joukkueessa, mutta nyt kun Spurs joutuu takomaan jatkuvasti alhaalla makaavaan linjaan ja kaverilla on kahdeksan äijää pelin alla jatkuvasti, niin hankalaa on varsinkin, kun oma puolustus uinahtelee säännöllisesti. Se olisikin ihan eri juttu, jos Spurs tekisi sen ensimmäisen maalin pelissä. Vastustajan joutuessa avaamaan pakkaansa Spursia vastaan se saattaisi hyvin pian olla 3-0 tai 4-0. Mutta... Nyt menee taas näin "vaihteeksi". Ei kai tästä pääse oikein kuin ylöspäin. Tai on kai siellä joku joukkue vielä takanakin...

Btw... Allekirjoittanut on menossa White Hart Lanelle katsomaan Aston Villa -peliä parin viikon päästä. Täytynee raportoida jossain vaiheessa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös