Tottenham Hotspur 2014–2015

  • 11 549
  • 57

F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Edellinen kausi oli kaikkine kiemuroineen hyvinkin erikoinen. Kesällä 2013 myytiin joukkueen talismaani Gareth Bale ja yritettiin paikata tämä reikä ostamalla seitsemän pelaajaa, joilla ei ollut PL-kokemusta. Koko syksyn Spurs pysyi pisteiden valossa jossain määrin kärkikahinoissa mukana, mutta peliesitykset eivät vakuuttaneet missään vaiheessa. Lopulta AVB sai lähteä useamman kärkiryhmälle kärsityn rökäletappion myötä ja tilalle nimitettiin Sherwood, joka taisi olla piste/peli -tilastolla mitattuna Spurs-historian paras manageri, mutta rehellisyyden nimissä peliajatusta joukkueella ei ollut koko keväänä ja mielestäni Daniel Levy teki oikean ratkaisun antamalla Sherwoodille kauden päätteessä monoa.

Nyt uutena managerina on aloittanut loistavaa jälkeä Sotonissa tehnyt Mauricio Pochettino. Poch kuuluu Bielsan oppikuntaan ja perustaa peliajatuksensa korkeaan prässiin, nopeaan suunnanmuutokseen ja kovaan pelitempoon. Kevään ja kesän Poch on selvästi tutustunut ryhmään sekä ajanut sisään omia ajatuksiaan taktiikasta. Siirtoikkuna on toistaiseksi ollut verrattain hiljainen Spursin suhteen, etenkin kun verrataan edellisiin kesiin. Sisään ovat tulleet:
-Michel Vorm (Swansea)
-Ben Davies (Swansea)
-Eric Dier (Sporting Lissabon)
Vastaavasti ulospäin on toistaiseksi lähtenyt vain Gylfi Sigurdsson (Swansea)

Tällä hetkellä huhut pyörivät hurjina ja Spursia yhdistetään joka pelaajaan ja myös fanisaiteilla toivotaan lisää signauksia. Omasta mielestäni pari täsmähankintaa on paikallaan, mutta viime kesästä oppineena täytyy ymmärtää, että liiat muutokset tietävät lisää ongelmia.

Vaikuttaisi siltä, että Poch on paikallistanut Spursin akilleen kantapääksi keskuspuolustuksen. Eric Dier on selvästi useamman vuoden projekti, josta Levy vähintäänkin pääsee omilleen jossain vaiheessa (kiitos Lädi-lisän) vaikka Dier ei ikinä breikkaisikaan Tottenhamissa. Vahvimmin huhuissa on tällä hetkellä Spursiin siirtymässä Villarealin toppari Mateo Mustaccio. Tämä olisi varmasti kelpo siirto, mutta toivottavasti se tietää myös sitä, että voisimme vihdoin hyvästellä Michael Dawsonin. Pitkin kesää Sotonista on huhuiltu saapuvaksi kaksikkoa Schneiderlin & Rodriguez, mutta tämän siirron toteutuminen (edes toisen osalta) on riippuvainen siitä kestääkö Sotonin joukkueen johdon pää jos pelaajat alkavat tosissaan "niskoitella" saadakseen siirron toteutumaan. Tämän viikon lehdissä on kerrottu Spursin olevan PSV:n Memphis Depayn perässä..

Huhuja siis riittää ja elokuussa varmasti tapahtuu vielä jotain. Näkisin, että kipeimmin Spurs tarvitsee tällä hetkellä nimenomaan topparia ja vasenta linkkiä. Mustaccio & Depay sopisivat minulle. Toisaalta ulospäin saisi minun puolestani lähteä mm. Dawson, Naughton, Chadli ja jos esimerkiksi Schneiderlin siirtyy Spursiin, niin myös jompikumpi kaksikosta Sandro/Capoue.

Harjoitusotteluista ei voi vielä päätellä, kuin viitteitä pelityylistä. Preseasonin vastustajat ovat olleet MLS-joukkueita sekä Celticin B-joukkue (näistä saldona (3-1-0). Viikonloppuna pelataan vielä Schalkea vastaan ja viikon päästä ollaankin sitten jo tositoimissa West Hamia vastaan.

Spursin kokoonpano voisi näyttää harjoitusotteluiden perusteella valioliiga-avauksessa tältä:

----------------Lloris---------------
Walker-Chiriches/Kaboul-Verts-Davies
----------Capoue---Paulinho--------
-------Lamela--Eriksen--Holtby------
--------------Adebayor-------------

Subs: Vorm, Dembele, Soldado, Lennon, Kaboul/Chiriches
Katsomossa: Rose, Dawson, Sandro, Bentaleb, Kane, Friedel jne...

Leveyttä rosterissa siis riittää, joten jos joku hankitaan, niin jostain täytynee myös luopua. Täytyy muistaa, että mm. Lamela on kuin uusi hankinta tosin vuoden kokeneempana. Samoin kuin Soldado saattaa istua uuteen pelitapaan huomattavasti paremmin kuin viime vuonna.

Kuten joka kausi, niin nytkin luotto on kova uuteen manageriin ja uuteen pelitapaan. Toivottavasti jokavuotista pettymystä ei tule ja ennen kaikkea nyt toivon, että vaikka alussa tulisi vaikeuksia, niin Levyn pää kestäisi ja hän antaisi Pochettinolle aikaa. Spurs on aina tunnettu iloisesta pelitavasta ja sen vuoksi olen myös itse aikanaan rakastunut tähän seuraan. Myös Pochettino on agressiivisen ja silmää miellyttävän jalkapallokoulun kasvatteja, joten yhtälö toivottavasti toimii,...kunhan sille annetaan hieman aikaa.

Uusi kausi, uusi manageri, uudet kujeet, mutta samat vanhat tavoitteet - UCL paikka!!

EDIT: olen pyytänyt moderaattoreita poistamaan tämän ketjun, koska samasta aiheesta on samaan aikaan perustettu toinenkin ketju.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Viime kautta ei kukaan halua muistella. Gareth Bale lähti kauden alussa ME-summalla pitkän väännön jälkeen Real Madridiin ja tilalle ostettiin 7 uutta pelaajaa. Joukkeen täydellinen uusiutuminen ei voinut olla näkymättä otteissa, vielä kun edellisen kauden useiden otteluiden yksinäinen ratkaisija oli poistunut. Alkukaudella pisteitä ropisi yllättävän hyvään tahtiin, vaikka esitykset olivat luokattomia.

Pari persraiskausta katkaisi kamelin selän ja AVB sai lähteä. Syystäkin, eihän peli näyttänyt mitään paranemisen merkkejä. Tilalle tuli halppisratkaisu omasta organisaatiosta, eli Tim Sherwood. Kauniisti sanottuna kaveri oli yksi kaikkien aikojen huonoimmista valmentajista Spursin peräsimessä. Teki yhden hyvän liikkeen, eli nosti Adebayorin kokoonpanoon, jonka ansiosta pisteitä tuli suht hyvään tahtiin. Joukkueen peli oli edelleen erittäin sekaista ja kauden jälkeen muutamat pelaajat ilmoittivatkin joukkeen johtoportaalle, että joko Tim tai he lähtevät. No Tim lähti ja tilalle ostettiin Southamptonin loppuunmyynnistä Mauricio Pocchettino, jonka tehtävä on nyt saada sekainen Spurs-pakka pelaamaan.

Kokoonpano:

MV:
Hugo Lloris
Michel Vorm *
Brad Friedel

P:
Kyle Walker
Danny Rose
Kyle Naughton
Benoit Assou-Ekotto
Zeki Fryers
Ben Davies *
Yones Kaboul
Jan Vertonghen
Vlad Chiriches
Michael Dawson
Erik Dier *

KK:
Aaron Lennon
Paulinho
Erik Lamela
Lewis Holtby
Etienne Capoue
Andros Townsend
Mousa Dembele
Nacer Chadli
Christian Eriksen
Tom Carroll
Sandro
Nabil Bentaleb

H:
Roberto Soldado
Emanuel Adebayor
Harry Kane

* = uusi hankinta

Harkkapeleissä Spurs on pelannut 4-2-3-1 ryhmityksellä. Tällä hetkellä optimikokoonpano siihen on mielestäni seuraavanlainen:

-----------------Soldado-------------------
?---------------Eriksen------------Lamela
---------Sandro---------Paulinho--------
Davies-Vertonghen-Chiriches-Walker

Kuten nähdään, ongelmapaikka on vasemman laidan paikka. Tähän ollaan kovasti tuomassa huhuissa PSV:n Memphis Depayta tällä hetkellä, hintana 15 miljoonaa puntaa (tai 10 miljoonaa + Chadli, mutta epäilyttää nämä swapit, vaikka Spurs sellaisen tällä kaudella jo tekikin. Tämä ratkaisisi laitaongelman, vaihtopelaajia keskikentälle on aivan riittävästi.

Myös toppariosasto kaipaisi vahvistusta. Joukkeessa on paljon valioliigan keskikastin toppareita, mutta se ei riitä. Chirichesin näkisin mieluusti kolmostopparina. Huhuissa on ollut (tai Villarrealin valmentaja on ilmoittanut jo siirron tapahtuvan) Mateo Musacchio. Ongelmana on tällä hetkellä ilmeisesti vain siirtokorvaus, koska mukana on myös kolmas osapuoli omistusosuuksineen. Tämänkin siirron ottaisin vastaan enemmän kuin mielelläni. Keskikentälle on huudeldu Sotonin Schneiderliniä, mutta tämä lienee aika epävarmalla pohjalla. Keskikentän ongelma on se, että tuossa alempana ei ole syöttötaitoista pelaajaa, eikä ole ollutkaan Modricin lähdön jälkeen.

Pelaajia on myös reilusti ulostettava pysyvästi tai lainalle ennen kauden alkua, varsinkin keskikentältä.

Kärkipään joukkueet ovat vahvistuneet merkittävästi kesän aikana ja monikaan ei usko Spursin mahdollisuuksiin top4-sijoille tulevalla kaudella. En oikein itsekään. Mutta joukkue voi nyt tulla ns. puskista ja yllättää kaikki. Jos pari hankintaa onnistuvat nappiin ja Lamela jatkaa harjoituskauden virettään, nipulla on kaikki yllätysmahdollisuudet. Se vaatii kaiken osumista kohdalleen. Viikon päästä nähdään alkusoitot. Toivottavasti tällä kaudella mennään Danny Blanchflowerin viitoittamalla tiellä, toisin kuin viime kauden alkajaisiksi:

The game is about glory. It’s about doing things in style, with a flourish, about going out and beating the other lot, not waiting for them to die of boredom
 
F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Näköjään Myyrän kanssa avattiin uutta kausiketjua samaan aikaan..

Tässä pohjustus toisesta ketjusta, jonka yritän nyt poistaa..

Edellinen kausi oli kaikkine kiemuroineen hyvinkin erikoinen. Kesällä 2013 myytiin joukkueen talismaani Gareth Bale ja yritettiin paikata tämä reikä ostamalla seitsemän pelaajaa, joilla ei ollut PL-kokemusta. Koko syksyn Spurs pysyi pisteiden valossa jossain määrin kärkikahinoissa mukana, mutta peliesitykset eivät vakuuttaneet missään vaiheessa. Lopulta AVB sai lähteä useamman kärkiryhmälle kärsityn rökäletappion myötä ja tilalle nimitettiin Sherwood, joka taisi olla piste/peli -tilastolla mitattuna Spurs-historian paras manageri, mutta rehellisyyden nimissä peliajatusta joukkueella ei ollut koko keväänä ja mielestäni Daniel Levy teki oikean ratkaisun antamalla Sherwoodille kauden päätteessä monoa.

Nyt uutena managerina on aloittanut loistavaa jälkeä Sotonissa tehnyt Mauricio Pochettino. Poch kuuluu Bielsan oppikuntaan ja perustaa peliajatuksensa korkeaan prässiin, nopeaan suunnanmuutokseen ja kovaan pelitempoon. Kevään ja kesän Poch on selvästi tutustunut ryhmään sekä ajanut sisään omia ajatuksiaan taktiikasta. Siirtoikkuna on toistaiseksi ollut verrattain hiljainen Spursin suhteen, etenkin kun verrataan edellisiin kesiin. Sisään ovat tulleet:
-Michel Vorm (Swansea)
-Ben Davies (Swansea)
-Eric Dier (Sporting Lissabon)
Vastaavasti ulospäin on toistaiseksi lähtenyt vain Gylfi Sigurdsson (Swansea)

Tällä hetkellä huhut pyörivät hurjina ja Spursia yhdistetään joka pelaajaan ja myös fanisaiteilla toivotaan lisää signauksia. Omasta mielestäni pari täsmähankintaa on paikallaan, mutta viime kesästä oppineena täytyy ymmärtää, että liiat muutokset tietävät lisää ongelmia.

Vaikuttaisi siltä, että Poch on paikallistanut Spursin akilleen kantapääksi keskuspuolustuksen. Eric Dier on selvästi useamman vuoden projekti, josta Levy vähintäänkin pääsee omilleen jossain vaiheessa (kiitos Lädi-lisän) vaikka Dier ei ikinä breikkaisikaan Tottenhamissa. Vahvimmin huhuissa on tällä hetkellä Spursiin siirtymässä Villarealin toppari Mateo Mustaccio. Tämä olisi varmasti kelpo siirto, mutta toivottavasti se tietää myös sitä, että voisimme vihdoin hyvästellä Michael Dawsonin. Pitkin kesää Sotonista on huhuiltu saapuvaksi kaksikkoa Schneiderlin & Rodriguez, mutta tämän siirron toteutuminen (edes toisen osalta) on riippuvainen siitä kestääkö Sotonin joukkueen johdon pää jos pelaajat alkavat tosissaan "niskoitella" saadakseen siirron toteutumaan. Tämän viikon lehdissä on kerrottu Spursin olevan PSV:n Memphis Depayn perässä..

Huhuja siis riittää ja elokuussa varmasti tapahtuu vielä jotain. Näkisin, että kipeimmin Spurs tarvitsee tällä hetkellä nimenomaan topparia ja vasenta linkkiä. Mustaccio & Depay sopisivat minulle. Toisaalta ulospäin saisi minun puolestani lähteä mm. Dawson, Naughton, Chadli ja jos esimerkiksi Schneiderlin siirtyy Spursiin, niin myös jompikumpi kaksikosta Sandro/Capoue.

Harjoitusotteluista ei voi vielä päätellä, kuin viitteitä pelityylistä. Preseasonin vastustajat ovat olleet MLS-joukkueita sekä Celticin B-joukkue (näistä saldona (3-1-0). Viikonloppuna pelataan vielä Schalkea vastaan ja viikon päästä ollaankin sitten jo tositoimissa West Hamia vastaan.

Spursin kokoonpano voisi näyttää harjoitusotteluiden perusteella valioliiga-avauksessa tältä:

----------------Lloris---------------
Walker-Chiriches/Kaboul-Verts-Davies
----------Capoue---Paulinho--------
-------Lamela--Eriksen--Holtby------
--------------Adebayor-------------

Subs: Vorm, Dembele, Soldado, Lennon, Kaboul/Chiriches
Katsomossa: Rose, Dawson, Sandro, Bentaleb, Kane, Friedel jne...

Leveyttä rosterissa siis riittää, joten jos joku hankitaan, niin jostain täytynee myös luopua. Täytyy muistaa, että mm. Lamela on kuin uusi hankinta tosin vuoden kokeneempana. Samoin kuin Soldado saattaa istua uuteen pelitapaan huomattavasti paremmin kuin viime vuonna.

Kuten joka kausi, niin nytkin luotto on kova uuteen manageriin ja uuteen pelitapaan. Toivottavasti jokavuotista pettymystä ei tule ja ennen kaikkea nyt toivon, että vaikka alussa tulisi vaikeuksia, niin Levyn pää kestäisi ja hän antaisi Pochettinolle aikaa. Spurs on aina tunnettu iloisesta pelitavasta ja sen vuoksi olen myös itse aikanaan rakastunut tähän seuraan. Myös Pochettino on agressiivisen ja silmää miellyttävän jalkapallokoulun kasvatteja, joten yhtälö toivottavasti toimii,...kunhan sille annetaan hieman aikaa.

Uusi kausi, uusi manageri, uudet kujeet, mutta samat vanhat tavoitteet - UCL paikka!!
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
En itse sanoisi, että tämä on sekava nippu. Viime kesänä hankitut pelaajat ovat nyt vuoden asuneet Lontoossa ja on kaikinpuolin helpompaa valmistautua tulevaan kauteen. Pelaajia squadissa on liikaa varsinkin keskikentän osalta, joten gylfi saanee vielä kavereita OUT osastolle. Sisäänpäin en oikeastaan itse toivo kuin sen Musacchion ja Depayn(ja sen tulevan Walker backupin Yidlin), koska ilmeisesti kärjet pysynevät sittenkin viime kautisissa. Eikä se välttämättä ole ollenkaan huono. Soldadolle itselläni riittää vielä luottoa. Vasemmalle on laittaa Holtby ja Chadli, mikäli Erikseniä ei sinne uhrata ja ilmeisesti Pochetti ei näin tee. Holtby on ollut harjoituspeleissä Lamelan tapaan melko kova, joten aivan huolissani en ole, vaikka tuo Depay jää saamatta. Chadlikin kaikesta verkkaisuudestaan huolimatta väläytteli välillä ja hänessäkin saattaa piillä vielä jotain. Capouen voisin vielä vaihtaa siihen Schneiderlingiin, koska Sandroa pidän kuitenkin ykkösvaihtoehtona edelleen DM paikalle. Roselle hankittiin melko kova kilpailija, joten vasemman laidan puolustuskin näyttää paljon luotettavammalta. Toppariosasto olisi ilmeisen kunnossa sillä argentiinalaisella. '

Ei joukkue ennakkosuosikilta näytä, mutta ei se viime kauden Liverpoolkaan kummoiselta näyttänyt ennen kauden alkua ja heiltäkin on nyt lähtenyt se suurin tähti. Uskon, että kärkijoukkueet eivät kairaa tämän kauden Spursia niin pahasti peppuun kuin viime kaudella ja uskon, että maalinteko tulee olemaan jo alkukaudesta paljon helpompaa, eikä tarvitse odotella pelastavia rankkareita. Vahvasti uskon, että Spurs taistelee väkevästi jopa 3-4 sijoista, koska joku suurista konttaa kuitenkin taas niinkuin on tapahtunut lähes joka kausi viime aikoina. Vähintään Spurs selvittää itsensä (taas) EL peleihin.

Eikä pidä unohtaa, että voittamalla EL:n saa palkinnoksi paikan CL:stä. Se on mielestäni ihan yhtä "helppoa" kuin sijoittua 4. valioliigassa :). Joten oljenkorsia on jatkossa yksi enemmän Spursille.
 
F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Kesän neljäs signaus julkaistu. 21-vuotias DeAndre Yedlin solminut 4 vuoden sopimuksen Spursin kanssa. Yedlin on kuitenkin lainattu välittömästi vielä vuodeksi takaisin Seattle Soundersiin ja poika siirtyy WHL:lle vasta kesällä 2015. Raporttien ja kesän MM-kisojen perusteella lupaava prospecti, joka toivottavasti ensi kaudella haastaa Walkerin tosissaan oikean pakin tontista.

Muuten huhuissa edelleen Mustaccio ja Schneiderlin. Lisäksi aina luetattava keltainen lehdistö väittää, että Spurs pohtisi tarjousta Interin Guarinista, mutta kaupassa toiseen suuntaan lähtisi Soldado. Tiedä näistä!

Yleisesti ottaen Pochettinolla on kova homma raivata pelaajamäärä 25:en. Epäilen, että lisää siirtoja tuskin nähdään ennen kuin joku/jotkut pelaajat myydään tai lähetetään lainalle.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Aiemmin laittamassani pelaajalistassa on 29 pelaajaa. Kyllä about neljän pelaajan pitäisi lähteä menemään. Peliaikaa ei riitä kaikille ja palkkakuluja saadaan samalla karsittua. Ja ne pelaajat lähtevät keskikentältä ja puolustuksesta. Tuolla ei kovin montaa pelaajaa taida olla, jotka eivät lähde lähes missään tapauksessa tänä kesänä: Walker, Rose, Davies, Vertonghen, Dier, Lamela ja Eriksen. Muut kyseisten pelipaikkojen pelaajat ovatkin sitten myynnissä hinnasta riippuen. Omasta mielestäni olisi myös muita, joita ei saisi missään nimessä myydä, mutta ovat kuitenkin näissä myyntihuhuissa olleet esillä ihan riittämiin.

Itse en usko, että kärkeen on tulossa vahvistuksia enää, vaan nykyisillä mennään. Se on mielestäni ihan oikea ratkaisu. Lisäksi vähän huutonaurua huhusivustojen Soldadon 13 miljoonan alehintalapulle.

Vasenta laitaa ei sitten taideta hankkia tässä siirtoikkunassa, vaan mennään nykyisellä rosterilla. Katsellaan sitten tammikuussa uudestaan, mikä on tarve.

Itse uskon, että Mustacchio, vai mikä nimihirviö onkaan, ja Schneiderlin ovat rosterissa siinä vaiheessa, kun siirtoikkuna rävähtää kiinni. Ensin mainitun kohdalla ongelmia taitaa olla kolmannen osapuolen kanssa rahasta, henkilökohtaiset ehdot taitavat olla jo paketissa. Schneiderlin jatkaa kiukutteluaan sotonin johdon suuntaan ja huutelee herrasmiessopimuksesta, jonka mukaan hänelle on annettu lupa siirtyä sekä harjoittelee yksikseen.

Schneiderlinista on ihan hyvät fiilikset, mikäli herra liljanvalkoisiin siirtyisi. Joko nyt tulisi se alempi kk-pelaaja, joka pystyisi antamaan edes säälittävän tasoisia syöttöjä ylöspäin omille. Vähän modricin tyyliin, vaikka ei tietenkään nyt kavereista voi samassa lauseess puhua. Pari hyvää kautta Lanella ja sitten Realiin 50 miljoonalla.

Mutta katsellaan mitä tapahtuu. Lauantaina kauden avaus, pari päivää enää. Viime kaudella Spurs pelasi 3 peliä West Hamia vastaan, hävisi 3 kertaa. Ei ainakaan voi huonontaa.
 
F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Itse en usko, että kärkeen on tulossa vahvistuksia enää, vaan nykyisillä mennään. Se on mielestäni ihan oikea ratkaisu. Lisäksi vähän huutonaurua huhusivustojen Soldadon 13 miljoonan alehintalapulle.

Vasenta laitaa ei sitten taideta hankkia tässä siirtoikkunassa, vaan mennään nykyisellä rosterilla. Katsellaan sitten tammikuussa uudestaan, mikä on tarve.

Mutta katsellaan mitä tapahtuu. Lauantaina kauden avaus, pari päivää enää. Viime kaudella Spurs pelasi 3 peliä West Hamia vastaan, hävisi 3 kertaa. Ei ainakaan voi huonontaa.

Juttua on ollut player+cash -kaupasta jossa Soldado lähtisi Interiin ja Guarin Spursiin. Mun päähän ei mahdu miksi Poch tahtoisi uuden kk-miehen? Toinen striker-huhu liittyy yllättäen ´Arryyn, joka vaihtaisi Remyn Townsendiin. Mutta eiköhän Myyrä ole oikeassa ja Striker-osasto on tässä. Jos joku tulisi, niin Wilfried Bony voisi olla mielenkiintoinen nimi.

Mikäs sen Depayn tilanne on? Jossain vaiheessa pyöri tiukasti huhuissa, mutta viime päivät olleet hiljaista sen suhteen.

Lauantaina tosiaan hommat alkaa taas. Viime kausi alkoi paskoilla esityksillä ja rankkarimaaleilla saaduilla pisteillä. Nyt toivon ennen kaikkea lupauksia herättävää esitystä joukkueelta!
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Huomennahan se kausi pyörähtää käyntiin, tosiaan kuten myyrä mainitsi niin tuo vasempi laita on pienoinen ongelma. Toisaalta tuolla Pochin systeemillä en nyt näe tarvetta suoralle laiturille vaan voi ihan hyvin peluuttaa vaikka toista hyökkääjää tai Holtbya tai jotain, kun pakit hoitavat pääasiassa laitapelaamisen.

Enemmän huolena on tuo keskikentän pohja ja se kuka sieltä palloa siirtelee ylöspäin (yllättäen edelleen samainen ongelma). Tosiaan se MS olisi tuonne ihan hyvä hankinta, joten toivotaan että kauppa nyt tapahtuu. Ja Drebinin kysymykseen vastauksena niin pallon liikuttelu on se syy miksi Poch tahtoo sen uuden keskikenttäpelaajan. Ei pidä ymmärtää väärin, vaikka Paulinho, Dembele jne. ovat hyviä pelaajia niin eivät kuitenkaan oikeita siihen rooliin että olisivat kykeneviä rakentamaan peliä keskikentän pohjalta.
 
F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Enemmän huolena on tuo keskikentän pohja ja se kuka sieltä palloa siirtelee ylöspäin (yllättäen edelleen samainen ongelma). Tosiaan se MS olisi tuonne ihan hyvä hankinta, joten toivotaan että kauppa nyt tapahtuu. Ja Drebinin kysymykseen vastauksena niin pallon liikuttelu on se syy miksi Poch tahtoo sen uuden keskikenttäpelaajan. Ei pidä ymmärtää väärin, vaikka Paulinho, Dembele jne. ovat hyviä pelaajia niin eivät kuitenkaan oikeita siihen rooliin että olisivat kykeneviä rakentamaan peliä keskikentän pohjalta.

Varmasti juurikin tässä kiinnostuksen syyt mm. Schneiderliniin. Mutta mielestäni Soldadon vaihtaminen Guariniin olisi typerää ja jättäisi kärkiosaston aivan liian ohueksi. Tämä siis oletuksella, että Spurs todella harkitsisi tällaista kauppaa.

Dembelehän on vielä vähän kääntämätön kortti MP:n systeemissä. Paulinho taas on juoksukone, josta ei syöttökoneeksi ole. Mutta faktaa on se, että keskikentän keskustaan on äijää tyrkyllä niin paljon että osasta täytyisi yrittää päästä elokuussa eroon.

No ehkä reilun viikon päästä ollaan viisaampia, kun kolme "tosi peliä on takana".
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Saapa nähdä, millainen avaus huomenna nähdään. Onkohan esim. Super-Jan nostettu avaukseen heti, vaikka takana on 0 minuuttia harjoituspelejä. Dawson ja Chiriches taitavat olla sellaisessa kunnossa, ettei pelaaminen ole vaihtoehto. Jos ei Verts, niin Dier joutunee tuleen.Toinen mielenkiintoinen valinta on Soldadon ja Aden välillä. Sandro/Capoue -parivaljakosta valmentajamme on mielestäni antanut selviä viitteitä siitä, että Capoue on se ykkösvalinta. Kolmas on vasen pakki. Kumpi avaa, kumpi on Pochettinon kaavailuissa se ykköspakki tällä hetkellä. Veikkaan kuitenkin avaukseksi seuraavaa:

Koodi:
[CENTER]Soldado
Eriksen-Lamela-Lennon
Capoue-Holtby
Davies-Vertonghen-Kaboul-Naughton
Lloris[/CENTER]

Keskikentän yläpuolen kolmikko voi olla eri järjestyksessäkin, mutta eiköhän nuo herrat siellä ole.

Alkais jo.

e: Löysin ff:n avustuksella hyvän kuvan yhdestä spurs-blogista. Kuvaa erittäin hyvin Spursin oravanpyörää.
 
Liitteet

  • nimetön.jpg
    nimetön.jpg
    72,1 KB · kertaa luettu: 385
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Aika moni netistä löytyvä avauskokoonpanoviritelmä on tuon Myyrän hahmotteleman kaltainen. Jossain tosin Davies on korvattu Rosella. Perusteluna Rosen hyvät otteet viimeisissä harjoitusotteluissa.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että kärkeen tarvittaisiin ehdottomasti luotettava maalinsylkijä, jos Spurs aikoo jotenkin rimpuilla mukana top4 –taistelussa. Nykyisistä Soldado hukkaa tälläkin kaudella 70 % maalipaikoistaan ja Adebayor on liian ailahteleva koko kauden maalipyssyksi. Kane voi 4-6 maalia pyssyttää, mutta nämä maalit tulevat peleissä pienempiä jengejä vastaan. Toivon, että mitat täyttävä hyökkääjä vielä tässä siirtoikkunassa Lanelle tulee. No, tuskin tämä mun toive toteutuu ja onhan toki Spursin keskikentällä hyökkäysvoimaisia kavereita, jotka pystyvät maalintekoon.

Niin tai näin, huomenna täysiä Hammersia päin. COYS!
 
A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Sellainen avausottelu. Ensimmäisen jakson varvastelun jälkeen olisin ollut tyytyväinen tasapeliinkin, mutta lopulta kolme pinnaa sieltä putosi syliin. Kelpaa! Peliesitys ei sinänsä kyllä hurraa -huutoja aiheuta. Lloris pelasti meille pinnan, ja Kane-Dier -kaksikko järkkäsi siihen päälle kaksi lisäpinnaa. Osakiitos myös Demelille, joka nukahti pahasti tuossa maalissa.

Eka kymppi hyvää pallonliikuttelua, vaikka oikein mitään vaarallista ei saatu aikaiseksi. Sen jälkeen loppujakso Hammersin dominointia. Spursin puolustuslinja horjui ja horjui, mutta selvittiin ilman takaiskua. Suurin ongelma oli keskikentällä. Se ei toiminut hyökkäys-eikä puolustussuuntaan. Tokalla hommaa helpotti Collinsin törttöily. Myös vaihdot piristivät hieman Spursin pelaamista. Etenkin Townsendin tulo kentälle toi laidalle värinää.

Suurin yllätys avauskokoonpanossa oli Bentaleb. Myös Adebayorin avauspaikka pieni yllätys. Aden panos kärjessä jäi varsin vaatimattomaksi, vaikka tärkeän punaisen Collinsille hommasikin. Sinänsä Adea tuosta ei hirveästi voi syyttää, koska Spursin hyökkäyspelaaminen oli läpi ottelun hyvin vaatimatonta. Soldado istui koko ottelun penkillä. Ehkä ei sitten istunut tämän ottelun pelisuunnitelmaan, vai olisiko sittenkin lähdössä johonkin suuntaan. Spurs tarvitsee kärkeen kliinisen viimeistelijän. Ade sellainen parhaimmillaan on, mutta Soldadosta en niinkään varma ole. Tarkoitus oli edellisessä viestissä kirjoittaa, että hukkaa 70 % ykkösluokan maalipaikoistaan. Viime kauden perusteella tuossakin on annos empatialisää.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Mielenkiintoista väittää, etteikö soldado olisi hyvä viimeistelijä. Edelliskaudella kuitenkin aika kova saldo. Viime vuosi nyt oli mitä oli, mutta eivät kai ne kaikki taidot ole yhtäkkiä kadonneet? Harkkapeleissä nyt ainakin tuli muutama maali.

Etukäteen ajateltuna ehkä ade kyllä sopi paremmin west hamia vastaan vieraissa. Ja sitten taas ärrät kotona, siihen mielestäni ehdottomasti solttua kehiin. En nyt usko, että ollaan mihinkään myymässä, ellei pochettino ehdottomasti kaverista eroon halua.

Sandro ei päässyt edes penkille eilen ja capoue on muutenkin näistä enemmän valmentajan suosiossa. Veikkaan, että sandro lähtee vielä tässä ikkunassa.

Keskikentän alakerta huutaa sitä schneiderliniä kyllä capouen vierelle tuomaan jotain pallollista osaamista. Tai sitten pitäisi koittaa holtbyä siinä sarjapeleissäkin.

Puolustuslinja koostui eilen pelkistä varamiehistä. Siihen nähden nollapeli oli erinomainen suoritus, vaikka välillä sydämentykytyksiä tulikin. Hyökkäyspäästä ei pysty sanomaan mitään, koska spurs ei saanut käytännössä yhtään hyökkäystä. No ehkä sen kuitenkin, että townsendin pitäisi olla nokkimisjärjestyksessä lennonia edellä. Katsellaan ensi sunnuntaina miten hyökkäys pyörii, kun päästään kotikentällä hallitsemaan palloa oikein urakalla sarjanousijaa vastaan.

Alku oli kyllä hyvä tuloksellisesti, vaikka pelottavasti tuli viime kauden alku mieleen. Mutta west hamista kuitenkin voitto kolmen tappion jälkeen, vieläpä vieraissa.

Jatketaan harjoituksia.
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No ehkä sen kuitenkin, että townsendin pitäisi olla nokkimisjärjestyksessä lennonia edellä.

Tuohon sen verran, että vaikka Townsend on vauhdikas ja parhaimmillaan näyttävä veikko hyökkäämään, niin ainakin viime kaudella kaverin puolustuspelaaminen oli ajoittain aivan luokatonta ja jätti usein takanaan pelanneen pakin tosi pahasti pulaan joko osaamattomuuttaan tai viitsimättömyyttään. Ei tosin Lennonkaan mikään puolustusspesialisti ole, mutta sen verran sitäkin (vihdoin) oppineena on parempi vaihtoehto varsinkin vieraspeleissä. Täytyy nyt katsella silti hiukan kautta eteen päin ensin, ehkä Poch saa/on saanut Androksen peliin jotain tolkkua.
 
Tämä on totta kyllä. Ja Androskin näyttää paremmalta mitä on, kun pääsee pelaamaan viimeiset parikymmentä minuuttia väsyneitä vastustajia vastaan. Eikä ehdi tekemään niin paljon päättömyyksiä.

Mutta kyllä tuossa Pochettinon taktiikassa noiden laitureiden pitäisi tehdä välillä maaleja (vrt. Rodriquez viime kaudella). Sitä edesauttaa se, että pelaaja osaa vetää. Townsend osaa, Lennon ei.

Lennon on aiempina kausina auttanut kyllä erinomaisesti puolustussuuntaan, kun Walker on tukenut hyökkäyksiä. Siitä plussat. Joka tapauksessa suosisin Townsendiä ennen Lennonia. Mutta annetaan poikien näyttää, kumpi paikan ansaitsee vai ansaitseeko kumpikaan.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Villarrealin boss odottaa, että Musacchio jää heille. Ja myös sitä, että ratkaisu tapahtuu tällä viikolla. Samalla Spurs on päästämässä Assou-Ekoton vapaalla siirrolla pois. Tässä on vain ongelmana se, että eihän se pärjännyt edes Championshipissä viime kaudella ja huonompitasoisilla seuroilla ei ole varaa maksaa edes osaa herran palkasta. Eiköhän BAE pysy Spursin palkkalistoilla sopimuksensa loppuun asti pelaamatta peliäkään.

Mitään erikoisia huhuja ei ole viime päivinä ollut. Schneiderlinillakin on taas kivaa Sotonissa. Voipi olla, että ketään ei tule enää. Jotkut nyt lähtevät pois, lainalle tai kokonaan, mutta onko se sitten siinä?
 
Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mitään erikoisia huhuja ei ole viime päivinä ollut. Schneiderlinillakin on taas kivaa Sotonissa.

Minulla taas silmiin osui "varma" huhu, jonka mukaan Schneiderlin diili on edelleen kulisseissa vetämässä, mutta sen kanssa menee todnäk aivan viime metreille. Saa nähdä nyt sitten miten käy.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Minulla taas silmiin osui "varma" huhu, jonka mukaan Schneiderlin diili on edelleen kulisseissa vetämässä, mutta sen kanssa menee todnäk aivan viime metreille. Saa nähdä nyt sitten miten käy.

Eiköhän tuo ja MM olisi jo tapahtunut jos olisi tapahtuakseen. Ja jokatapauksessa tuolta pitää ulostaa useampi ukko ennen kun sisään voi kantaa, kun noita on jo tällä hetkellä ihan liikaa (melkein 3 joukkueellista). Yhteenkään uuteen en usko ennen kun ovi on käynyt ulospäinkin.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Eilen pelattiin. Ärrät oli huonoin vastustaja, mitä Lanella on aikoihin nähty. Tulee heidän joukkueestaan mieleen edellinen visiitti valjussa, kun joukkue oli täynnä ylipalkattuja eläkeläisiä eikä se oikein toiminut kuten piti. Mutta täytyy nyt ihan Harryn takia toivoa, että saavat tällä kaudella jotain järkeä tuohon pelaamiseensa.

Osin vastustajan huonoiden ansiosta Spursin peli oli silkkaa erotiikka, kuten Virkkunenkin taisi mainita. Kentän kuningas Erik Lamela teki ekalla puoliajalla mitä halusi ja syötti pari maalia. Viime kauden huonoin pelaaja Chadli teki pari, eivätkä mitään räkämaaleja olleetkaan. Eric Dier tekee maalin koska haluaa ja pysyy vieläkin mukana valioliigan maalikuninkuuskisassa. Tokalla puoliajalla Ade vielä kavi vastahyökkäyksestä tuikkaamassa 4-0 loppunumerot.

Toka puoliaika oli aika puuduttavaa katsottavaa. Spursia ei enää kiinnostanut ja QPR ei saanut silti mitään aikaan, poislukien loppuminuuttien pieni pyöritys, jolloin maalikaan ei ollut kaukana. Mutta peli ratkaistiin ekalla puoliajalla jo. Spurs prässäsi hienosti ylhäältä ja sai useita riistoja, joista suurin osa paikoista tuli. Nopeat hyökkäykset tekivät tuhojaan, kun QPR ei vielä edes tiennyt, mitä tapahtui.

Hitaissa hyökkäyksissä ei sitten niin hirveästi tapahtunut. Paitsi siinä Chadlin tokassa maalissa, jota edelsi 48 syöttöä Spursin pelaajien kesken. OptaJoen mukaan tämä on tuplasti enemmän syöttöjä mitä yhdessäkään valioliigassa tehdyssä maalissa viime kaudella. Oli se kyllä hienokin maali.

Bentaleb oli toista kertaa putkeen avauksessa tuossa keskikentän pohjalla Capouen kanssa. Ilman lisähankintoja tuo näyttäisi olevan se Pochettinon luottoparivaljakko. Sandro ei ollut taas edes penkillä, joten myynti lienee tosiasia. Dawsonkin on jo käytännössä Hullin pelaaja. Tämä jälkimmäinen enteilee uuden topparin sisääntuloa vielä tässä ikkunassa.

Keskikentältä lähtenee Sandron lisäksi ainakin toinen veljistä Lennon/Townsend. Ja en kai myös Dembele/Paulinho parivaljakosta toinen. Näin, vaikka ketään ei olisi edes tilalle tulossa. Dembele ei eilenkään varsinaisesti vakuuttanut ja en näe muutenkaan herralle juuri käyttöä. En tiedä, onko Paulinhollekaan, mutta jos toinen pitää myydä, niin mielestäni se on Dembele.

Mielenkiintoinen viikko edessä. 2 peliä sekä siirtoikkunan kiinnimeno. Ja nautitaan nyt, kun ollaan suvereenisti sarjan kärkiporukka.
 
F.Drebin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Maple Leafs & Spurs + Chairboys
Eilinen matsikin jäi näkemättä, kun mökiltä piti palailla just pelin aikaan! Mutta tulos miellyttää ja mestaruussaunaa voidaan alkaa lämmittelemään.

Mitenkäs tuo siirtoikkuna nyt tänä vuonna sulkeutuu kun 31.8. osuu sunnuntaille? Eikös joskus ole ikkuna mennyt vastaavassa tilanteessa kiinni vasta 1.9. klo 24?

Eilisen voiton lisäksi nostan sunnuntain parhaaksi uutiseksi sen, että Dawson on ilmeisesti jo sopinut henk.koht. ehdot Hullin kanssa ja ilmeisesti vihdoin siis vaihtamassa maisemaa. Onko tilalle sitten tulossa Fazio vai Musaccio?
 
Eli tuo ikkuna sulkeutuu vasta 1.9. jolloin myös umpeutuu rekisteröinti eurokentille.

Ja noista kaupoista niin Dawson nähtävästi sopinut siirrosta ja jos tuo Chiricheskin oon suuntaamassa Roomaan niin kai tuohon kaksi kaveria tarvittaisiin. Fazio olisi ihan kiva tuonne, sekä viimepäivinä taas huhuissa noussut Schär, koska MM:n voi nähtävästi unohtaa noiden sopimus/omistus kuvioiden takia. Mutta muutenhan tuo pakisto alkaa olla kunnossa jos nuo muutokset tapahtuvat ja jos Dier jatkaa samaan malliin kuin nyt on pelannut niin toivon syvästi että Walker upotetaan penkkkiin ja Naughton vaihtaa maisemaa.

Keskikentästä niin kyllähän noista pelaajista Sandro, Paulinho ja Dembele eivät kyllä oikein vaikuta että kauheasti sopisivat tuohon alempien keskikenttäpelaajien muottiin. Jos kerran Capouella ja Bentalebilla mennään, niin toivosin että tuohon saisi jonkun toisen deeplayingin. Capouen coverin taas uskoakseni Poch yrittää täyttää jollain monipuolisella topparilla, joten tuo Musacchio olisi varmaan ollut paras tuohon rooliin.

QPR:ää vastaan tuo hyökkäävä linja Lamela, Eriksen ja Chadli taas pelasivat aivan loistavan pelin ja pyörittelivät tuota QPR:ää ihan mennen tullen. Ainoastaan aikaisemmin noista ajattelin että Chadli olisi ulkona kilpailusta, mutta todisti vääräksi. Lennon / Townsend kaksikosta toivoisin Lennonin poistuvan ihan vain potkutekniikan takia mutta tiedä sitten häntä. Mutta aika selvästihän tuossa erottuu pelaajatyypit mitä Poch suosii ja peluuttaa LWF:nä ennemmin Kanea kuin noita kahta.

Hyökkääjistä taitaa Soldadon minuutit jäädä pääasiassa Euroopankentille, ellei nyt joku osta pois. Huhuissa pyörineet Destro (tuskinpa) ja Welbeck ( no tuskin sekään) olisivat kyllä ihan kiva lisä tuonne hyökkäyksen vaihtoehdoiksi.
 
Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Sevillan johtoportaasta joku jamppa jo vahvisti Fazion lähdön, joten eiköhän tuo White Hart Lanella patsastele hyvin pian.

Onnittelut pikkuveljelle sarjan piikkipaikasta.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kiitos Michael Dawson

2005 tammikuussa Spursiin siirtynyt Michael Dawson on myyty Spursin nykyiseen farmijoukkueeseen Hull Cityyn. 9,5 kautta seurassa, neljä viimeistä kautta joukkueen kapteenina. Varmaan viimeiset 5 kautta Dawson on kaavailuissa ollut vaihtopelaaja, mutta joka ikinen vuosi kaveri on tiensä vakioavaajaksi raivannut. Joko loukkaantumisten avustavana tai omilla hyvillä esityksillään.

Kaverilla on puutteensa, mutta on korvannut ne kovalla taistelulla, raatamisella ja suurella Spurs-sydämellä. Erittäin hyvä pääpelaaja. Oli erittäin isossa roolissa kaudella, jolloin Spurs sai paikan CL:ään.

Nyt loppui tämä aikakausi. On kyllä erittäin haikea olo, mitä ei varmasti kukaan muun joukkueen kannattaja edes voi käsittää. Jos kaikilla Tottenhamin pelaajilla olisi samanlainen sydän kuin Dawsilla, Spurs voittaisi valioliigan tälläkin kaudella mennen tullen.

Toivon kaikkea parasta jatkoon. Kiitos Daws.
 
Juuri näin! Daws on niitä harvoja pelaajia maailmassa, jotka voivat puhtaalla omalla tunnolla sanoa, että joka kerta pelin jälkeen mies on jättänyt kaikkensa kentälle. Syvä Respect!

Tähän vielä Dawsonin oma katsaus viimeiseen 9,5 vuoteen:

How would you describe your nine-and-a-half years here?
In one word – amazing.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös