Toronto Maple Leafs 2021–2022

  • 46 549
  • 157

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Taas on yksi pettymys takana ja uuteen kauteen valmistautuminen on käynnissä. Joko tuleva kausi olisi se kausi, kun Matthews latoo maaleja pudotuspeleissä ja Marnerista kuoriutuu Pointin kaltainen kytkin -pelaaja? Tässä vaiheessa kesää paletti on vielä hyvin hajallaan, mutta tulevina viikkoina alkaa selvitä, mitä paloja tulee olemaan käytettävissä. Hymania tuskin nähdään Leafsin paidassa, mikä on todella harmi. Vaikka Pudotuspeleissä odotin häneltä enemmän, tulee hän olemaan loistava palanen siinä joukkueessa johon ikinä päätyykään. Eräs ajanjakso tulee myös mahdollisesti päätökseen, kun Andersen todennäköisesti vaihtaa seuraa. Välillä hän oli loistava, välillä järkyttävä, eikä hänestä oikein tiedä onko sitten lopulta lintu vai kala. Toki vielä on mahdollista toisen tai vaikka molempien jäävänkin, mutta tuskin. Toistaiseksi merkittävimpiä toimia ovat olleet Spezzan ja Simmondsin jatkot. Spezza oli tärkeä palanen alivoimaa(lähinnä aloitusten muodossa) ja painoihan se hattutempunkin. Hänen sopimuksesta olen todella iloinen. Simmonds taas.. Alkukaudesta hän oli loistava ja teki kentällä kaiken mahdollisen tappeluista maaleihin. Sitten tuli pitempi loukkaantuminen, eikä samaa Waynea enää nähty. Jos ensi kaudella pystyy pelaamaan alun tasolla, on sopimus hyvä.


Sopimuksenalaiset hyökkääjät:
Matthews, Auston "A" $11,640,250
Tavares, John "C" $11,000,000
Marner, Mitchell "A" $10,903,000
Nylander, William $6,962,366
Kerfoot, Alexander $3,500,000
Mikheyev, Ilya $1,645,000
Engvall, Pierre $1,250,000
Simmonds, Wayne $900,000
Spezza, Jason $750,000
Brooks, Adam $725,000
Robertson, Nicholas $796,667
Anderson, Joey $750,000

Sopimuksenalaiset puolustajat:
Muzzin, Jake $5,625,000
Rielly, Morgan "A" $5,000,000
Brodie, TJ $5,000,000
Holl, Justin $2,000,000
Sandin, Rasmus $894,167
Liljegren, Timothy $863,333

Ja veskat:
Campbell, Jack $1,650,000
Hutchinson, Michael $725,000

Paljon on tekemistä, mikäli halutaan taistella pudotuspelisarjojen voitoista. Kysymyksiä on reilusti. Onko Campbell riittävä ykkösveskari 82 pelin runkosarjaan+pudotuspelit? Nostaako Liljegren vihdoin päätään, kun jaetaan pelipaikkoja? Onko Sandinista kuinka suureen rooliin? Tavares olethan kunnossa? Mielenkiintoinen kesä tulossa joka tapauksessa. Vähän sellainen fiilis, että olisiko jopa isompi treidi tulossa?

Sieltä on Seattlen pelaajavalinnatkin tulossa. Mitään merkittävää tuskin kuitenkaan sinne menetetään. @Noppa10 oli tainnut Toronton mahdollisesti suojattavia pelaajia jo johonkin ketjuun listata aiemmin. Itse en kauheasti ole siihen perehtynyt, joten en sitä sen enempää tässä avaa. Torontolla itsellään on ns. tavalliseen draftiin vain kolme varausvuoroa (2,5,6).

Jatketaan keskustelua Toronton ympärillä. Vielä muutamat päivämäärät: 21.7 Krakenin laajennusdrafti ja 28.7 alkaa Free agency. Hyvää kesää kaikille, Kyllä me vielä joskus jotain voitetaan!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Taas on yksi pettymys takana ja uuteen kauteen valmistautuminen on käynnissä. Joko tuleva kausi olisi se kausi, kun Matthews latoo maaleja pudotuspeleissä ja Marnerista kuoriutuu Pointin kaltainen kytkin -pelaaja?

Eikös tuo mene pelaajatyypiltään niin, että Marnerista pitäisi kuoriutua Kucherovin kaltainen pelinrakentaja, joka loistaa myös playoffseissa ja Matthews sitten leikkii sitä Pointtia ? Näin ainakin minä nämä pelaajatyypit ymmärrän.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Eikös tuo mene pelaajatyypiltään niin, että Marnerista pitäisi kuoriutua Kucherovin kaltainen pelinrakentaja, joka loistaa myös playoffseissa ja Matthews sitten leikkii sitä Pointtia ? Näin ainakin minä nämä pelaajatyypit ymmärrän.
Varmasti, pointtina lähinnä se, että olisi parhaimmillaan pudotuspeleissä. Ei pelaajatyyppien vertailu. Itse vain pidän Pointista niin paljon, joten käytin häntä esimerkkinä.
 
Törmäsin netissä uutiseen jossa kerrottiin Amazon Prime palvelussa näkyvään ”All or nothing” sarjaan jossa uusimmalla kaudella seurataan Toronton kautta 2020-2021. Onkohan tämä tullut jo ulos? Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta sarjalta muutenkin.
 

Marchuk

Jäsen
Niin se Petr Mrazek vaan siirtyy vaahteralehti paitaan. 3 Vuotta ja 3.8 miljoonaa per kausi. Andersen puolestaan siirtyy Carolinaan. Itse olisin pitänyt Rittichin Campbellin kanssa jakamaan vastuuta.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jaahas, ensimmääiset liikkeet tehtynä..

Petr Mrazek 3v, 3,8M AAV.
Palkkakaton kannalta ihan jees, ei oikein ollut varaa kalliimpaankaan kaveriin. Itse olisin hakenut tosin jonkun vielä halvemman ukon 1-2 vuoden lapulla ja katsonut Campbellin ykkösenä. No, tuo ei ole paha tuo kolmivuotinen, paitsi toki jos floppaa täysin. Ensi kesästä en kyllä tiedä, miten tämä siihen soveltuu sitten...

Michael Bunting 2v, 0,95M AAV.
Erinomainen haku. Bunting pelasi todella vahvasti muutamat ottelunsa Arizonassa viime kaudellla. Tästä tällainen kahden vuoden clarkemacarthur-projekti ja todella halvalla. Onnistuessaan iso asset palkkakton takia ja toisaalta epäonnistuessa voi ujuttaa farmiinkin.

Brennan Menell (rights) <-> 2022 7th rounder.
Tykkään. Ne pari peliä mitä herralta viime kaudella näin, oli todella hyvä niissä. Pienikokoinen, kiekollinen pakki. Kunhan soppariin saadaan pienellä caphitilla, erinomainen täytehaku tiukassa cap-tilanteessa tuomaan leveyttä. Jos ei natsaa, niin seiskakiepillä ei mitään tee. Sitäpaitsi tuossa oli joku ehtokin, että pick siirtyy, mikäli Menell pelaa 30 ottelua. On siis 29 ottelua aikaa katsoa herran taso NHL:ssä...

Jotain syvyyshyökkiä tuohon vielä odottelisin, mielellän jotain fyysisempää/puolustavampaa ukkoa. Katsellaan..
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kurtis Gabriel 1v, 0,75M AAV
Jaa-a. Tämä hankinta ei kyllä ihan aukene mulle. Rotaatioon ja katsomoon ihan oivallinen järkäle, mutta Leafsin pelityylillä ei kyllä paljoa käyttöä ole. Viettänee suurimman osan kaudesta taxi squadissa.

David Kämpf 2v, 1,5M AAV
Hyvä haku nelosen keskelle, eikä hintakaan mikään ylipaha ollut. Chicagossa stunttasi välillä ylempänäkin, mutta aika käyttökelvoton peluri isommassa roolissa. Näkisin nelosen keskellä ja rotaatiossa ilman isompia loukkeja.

Alex Biega 1v, 0,750M AAV
Siitä minimisopparilla kokenut seiskapakki. Näkyy varmaan enemmän pressiboxissa kuin kaukalossa. Ihan hyvä haku, se seiskapakkikin aina tarvitaan.

Carl Dahlström 1v, 0,750M AAV
Kilpailua siihen yllä mainittuun seiskapakin slottiin. Ilman kauppoja ja/tai isompia loukkeja uskon Dahlströmin viettävän koko kauden AHL:ssä.

Ondrej Kase 1v, 1,25M AAV
Ihan käsittämätön signaus. Karmea loukkihistoria takana, ja vaikka lappu ei mikään hirveä olekaan, en silti ymmärrä tätä. Leafsilla löytyy kiekollista ukkoa omasta takaa ihan riittämiin, ei aukene miksi pitää fyrkkaa käyttää yhteen ylimääräiseen. Toki otetaan vastaan, jos pysyy terveenä ja sen 40p heittää keskiketjuista.

Nick Ritchie 2v, 2,50M AAV
Loistohaku! Nyt saatiin sitä fyysistä presenssiä, jota on puuttunut. Ritchiekin pystyy heittämään sen 30-40p sen fyysisyyden ohessa.

Nyt ollaan sitten reilut 2M capin yli, eli jotain muuveja on vielä tulossa. Tai kyllä tuollakin poppoolla päästään halutessaan capin alle 21 ukolla. Kerfoot se lähtijä todennäköisesti on, en usko että supernelikkoon kosketaan edelleenkään.

Olisko jotain tällaista:

Mikheyev - Matthews - Marner
Ritchie - Tavares - Nylander
Bunting - Spezza - Kase
Engvall - Kämpf - Simmonds
Brooks

Rielly - Brodie
Muzzin - Holl
Sandin - Dermott
Biega

Mrazek
Campbell

Nuo ketjut voi kyllä mennä ihan miten päin vaan, kun ei tiedä yhtään kuka tuohon vasempaan laitaan missäkin ketjussa sopii parhaiten. Jos Spezzalla ei riitä kolmosen keskellä enää, Engvall ottanee sen tontin sitten.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Ritchiekin pystyy heittämään sen 30-40p sen fyysisyyden ohessa.

Jotenkin vaikea nähdä että Big Nick saa paikkaa Leafsin ykkösylivoimassa. Silloin nuo tehot olisivat jotenkin mahdolliset. Saatoin toki miinaankin astua.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jotenkin vaikea nähdä että Big Nick saa paikkaa Leafsin ykkösylivoimassa. Silloin nuo tehot olisivat jotenkin mahdolliset. Saatoin toki miinaankin astua.

No lähinnä mietin kakkosylivoimalla maalin eteen, ja JOS saa pelata Tavares ja Nylanderin kanssa (tai miksei toki kaksostenkin kanssa jos natsaa), niin 30+ voi olla ihan realistinen arvio. 40 ehä vähän kyllä yläkanttiin...

Eipä siitä Hymanistakaan kukaan odottanut muuta kuin 20-25 pisteen bottom-6 rouhijaa, mutta slotti aukesikin vähän paremmasta paikasta...
 

ipaz

Jäsen
Hymanilla ei myöskään ole kymmentä liikakiloa ja osaa luistella. Olen tyytyväinen jos tekee 25 pistettä.

Hyman 185/97 ja Ritchie 189/104. Ei se Hymankaan ihan pikkupoika ole, mutta joo, kyllähän jos Ritchie tuosta 2-3 kiloa keventää niin voi olla että liikahtaisi hitusen nopeammin. Vaan pysyykö sitten niin hyvin maalin edessä parkissa?

Muutama vertailu: Alex Ovechkin 187/107. Anders Lee 191/105. Big Rig Maroon 191/108. Josh Anderson 191/103. Vlad "The Tank" Tarasenko 184/102.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on taas varsin kaksijakoiset tunteet. Toisaalta on hyvä, että saadaan kovuutta, mutta toisaalta tulee mieleen vanha sanonta "Kannettu vesi ei kaivossa pysy." Jos supernelikko ei opi kovuutta, vaan neppailee pleijareissa, on aivan sama, paljonko alaketjuissa on santapaperia. Kaše on kieltämättä erikoinen hankinta, paitsi jos pelaaja jatkaa matkaansa vielä eteenpäin osana jonkinlaista pakettia. Mikheyevin riittävyyteen ykkösen laidassa en usko, ellei mies pääse samalle tasolle, jolla oli ennen toissa kauden rannevammaa.

Voin olla turhan pessimistinen, jos se on Leafs-fanille ylipäänsä mahdollista, mutta pelkään pahoin, että edessä on jälleen yksi tuskainen kausi. Tampa saattaa mennä menojaan ja Bostonkin on todennäköisesti yhä vaarallinen, vaikka osa faneista nirhaa ranteitaan auki Krejcin lähdön takia. Floridakin on paha uhka, joten Torontolla alkaa olla täysi tekeminen, että paikka pudotuspeleissä edes aukeaa. Viime kaudella olisi pitänyt iskeä, mutta ehkä joukkue yllättääkin nyt, kun omat odotukset ovat alhaiset.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Itse olin 99% varma, että Gusev tulee breikkaamaan isostikin NHL:ään niiden otteiden perusteella mitä KHL:ssa tuli nähtyä useana kautena. Vieläkin tekisi mieli uskoa tuohon todella vähän, mutta ei vaan taida riittää luistelun terävyys ja tilannekovuus päästäkseen pelaamaan vahvuuksillaan NHL:n puolella. Ja jos roolia ei löydy oikeasti hyökkäävästä roolista niin vielä turhemmaksi menee.
 

DaCheap1

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään julkasupäivä mutta onko suomessa? Saatan olla idiootti mutta en löytäny amazon prime valikoimaa netistä ilman prime tunnuksia, kannattaakohan toi prime hankkia, että näkyykö suomessakin toi dokkari (siis tänään)?

Miulla ei oo tilaus voimassa, mutta ei näytä hyvältä... Voi olla että pitää viikonloppuna etsiä silmälappua ja puujalkaa ja suunnata merille.
 

Liitteet

  • kuva.png
    kuva.png
    412,3 KB · kertaa luettu: 179

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tänään julkasupäivä mutta onko suomessa? Saatan olla idiootti mutta en löytäny amazon prime valikoimaa netistä ilman prime tunnuksia, kannattaakohan toi prime hankkia, että näkyykö suomessakin toi dokkari (siis tänään)?
Ei ainakaan omilla tunnuksilla näy tuota sarjaa Primen valikoimissa.

Luulisi että tulee valikoimiin lähitulevaisuudessa, kun asiasta uutisoitiin NHL:n sivuilla alkuvuodesta näin:

"The Canadian Amazon Original series will be available on Prime Video in more than 240 countries and territories later this year."
 
Ei näkynyt vielä täälläkään. Toivottavasti siellä kääntäjät puskee duunia hiki hatussa jotta saadaan tällekkin markkinalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös