Top-5 urheilu mitä haluat katsoa tv-vastaanottimestasi

  • 8 545
  • 80

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
1. Jääkiekko. Aivan huikeasti yli muiden (niin kuin varmaan jokaisella tälle sivustolle kirjoittavalla). Katson aika paljon niin SM-liigaa kuin NHL-liigaakin. Päälle vielä maajoukkueen matsit sekä kaikki arvoturnaukset...pitäisipä joskus laskea kuinka monta matsia katson vuodessa, kai niitä joku 150 - 200 kpl voi olla. Joskus muinoin kun Elitserien & KHL näkyivät koitin vähän katsella niitäkin, mutta ei vaan perheellisellä ja päivätyössä käyvällä kapasiteetti riitä. Mutta jääkiekko parhaimmillaan on aivan käsittämättömän miellyttävää katseltavaa. Keskinkertaista tai jopa huonoakin kiekkoa katselee mieluummin kuin...no oikeastaan mitään muuta urheilua. No, naisten jääkiekko ei minua valitettavasti ole saanut syttymään ollenkaan.

2. Yleisurheilu. Lapsuuteni inhokki on vaivihkaa noussut kakkossijalle. Kentällä tapahtuu kaiken aikaa, eikä katseluinnostusta yhtään vähennä se että tänä päivänä areena on täynnä kauniita naisia. Arvokisoja on varsin taajaan, ei haittaa juurikaan että nämä timanttiliigat ym. on jossain sellaisilla kanavilla jotka ei mulla näy. Katson myös kaikki kotimaan Eliittikisat, keihäskarnevaalit yms. yms. Olen varsin friikahtanut.

3. Salibandy. Tässä vanhalla iällä ajauduin lähes vahingossa pelaamaan salibandya, maalivahtina siis. Laji on kehittynyt aika lailla ja kun pelaa itse niin on telkkaristakin kivampi katella. Harmi vaan ettei taida tällä hetkellä tulla mistään omistamiltani kanavilta säbää, Nelonen Pro taitaa näitä nyt näytellä. Hyvä laji, ja toimii telkussakin - joskus olin aivan toista mieltä tästä.

4. Jalkapallo. Mun ikisuosikkini jalkkis on pudonnut listalla ihan totaalisesti. OK, kyllä mä ManU:n pelit katson aina, Saksan maajoukkueenkin jos vain jostakin näkyisi. Isot kisat totta kai kiinnostaa, ne mä seuraan aika tiiviisti kyllä. Mutta Veikkausliiga, jotkut perus-mestareidenliiga-pelit tai Saksan liiga Eurosport kakkoselta ei oikein vain sytytä. Suomen maajoukkueen pelejä pyrin välttämään myös. Futis on sellaista itkemistä ja filmaamista hyvin pitkälti, en tykkää yhtään.

5. Formula. Joskus katsoin ihan tosissaan, mutta kun Schumi muinoin lopetti meni kiinnostus täysin. Sitten menikin vuosia ettei koko laji edes näkynyt tai en sitä enää jaksanut katsoa. Tällä kaudella olen neljä-viisi kisaa katsonutkin ja ihan jopa mielenkiinnolla. Ja näkyy se Schumikin siellä joukon jatkona taas kurvailevan. On muuten sillä tavalla että jos laskee Formulan ja Rallin veks niin minua ei moottoriurheilu kiinnosta pätkän vertaa. Ehkä joskus voi pätkän jotain enduro-ajelua katsella...mutta tylsää on sekin.


Sillä lailla. Aika lähellä oli ettei Snooker päässyt listalle, sitä tulee usein Eurosportilta väijyttyä. Lapsuuden suosikit mäkihyppy, hiihtolajit sekä koripallo on ihan unohtuneet kokonaan. Lentopallo se vasta tylsää onkin, pallohan on enemmän pois pelistä kuin pelissä. Ihatyhmää.

Kenellä on joku tosi outo suosikki? Ravit? Pesis? Käsis? Curling? F1-veneet? Kilpatanssi?
 

Maastomasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1. Lätkä. On ollut sitä historiallisesti ja on yhä. Ennen se oli arvokisat ja suomalaisen ekan mitalin odotus. Nyt enempi Ässät ja NHL. Arvokisat kiinnostaa yhä, myös muiden kuin Suomen osalta. MM-kisat ei oo mulle höntsää, mutta eniten arvostan niitä turnauksia joissa on mahdollisimman parhaat joukkueet

2. Futis. Kaikki kelpaa, mutta arvokisat on sitten totaaliterästä. Filmailut ja moni muukin asia joskus vituttaa, mutta kuningaslaji

3. Formula. Mahtavaa seurattavaa periaatteessa. Jos vaan olis säännöt ja muut paremmin tasapainossa. Keinotekoiset takasiipisäännöt ja huonot pistesäännöt vituttaa, mutta muuten kiinnostavaa.

4. Yleisurheilu. Lapsuudesta periytyy. Yhä hienoo kattoa. Myös sellaisia lajeja joissa SUomi ei menesty... hetkinen... niin...

5. Hiihto. Etenkin väliaikalähdöt. Ja viestit. Draamaa...
 

Ralph

Jäsen
1. Jääkiekko
- Eipä sitä juuri tule katsottua TV:stä, mutta tietokoneelta kylläkin.

2. Lentopallo
- Jos vain tulisi enemmän...

3. Yleisurheilu
- Ovat nämä suuret tapahtuvat vain.. suuria.

4. Pyöräily
- Nämä suuret ympäriajot mielenkiintoista katseltavaa, vaikken lajista paljoakaan ymmärrä.

5. Jalkapallo
- Suuret kisat tässäkin.

Sitten salibandy, jota kivenmpi itse pelata. Myös ampumahiihto kova sana, muta eivätpä vain mahdu nyt listalle. Top-7 olisi helpompi koota.
 

Wod

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Jääkiekko. Maksukanavat syönyt vähän katseluaikaa, mutta kyllä tulee katsottua kaikki mahdollinen tv mitä vain pystyy. NHL tulee seurattua sen minkä kerkeää. Ehdottomasti ykköslaji ollut pitkään ja tulee pysymään piikkipaikalla.

2. Jalkapallo. Huikeasti on oma jalkapallon katselu tällä kaudella noussut. Ennen tuli katsottua sieltä sun täältä, mutta nyt katsonut kaikki ManU:n matsit ja muidenkin joukkueiden otteluita. Maajoukkue ottelut ja arvokisat myös kiinnostavat aina tv:stä.

3. Yleisurheilu. Sydneyn olympialaiset olivat ekat kisat mitkä katsoin. Sillon olin vielä ihan junnu, mutta tykkäsin kovasti seurata. Siitä lähtien tullut katsottua kaikki arvokisat mitä vain pystyy. Nytkin jopa vähän harmittaa, kun MM-kisat ovat ohi. Hemmetin mukava oli seurata aina työpäivien jälkeen.

4. Talviurheilulajit. Vaikea päättää mitään yhtä lajia vain. Talvikausi, kun alkaa niin tulee katsottua melkeenpä ihan mitä lajia vaan. Ehkä viime kauden kiinnostavin laji itsellä oli tv:stä ampumahiihto. Jännittävää aina katsella kenellä hermot kestää ja kuka ampuu kaikki taulut vai tuleeko niitä sakkokierroksia. Ja vielä, kun suomalainen pärjää tässä lajissa niin ei huononna ollenkaa koko lajia.

5. Tennis. Sen verran tulee katsottua, että aina kun huiput pelaavat niin heidän matsinsa tulee katsottua. Enimmäkseen isoja tennisturnauksia tulee katsottua. Pienempiä turnauksia ei tule katsottua.
 
1. SM-liiga ja Jokerien pelit. Huolimatta liigan yleisestä tasosta sytyttää oman joukkueen pelit kaikista parhaiten.

2. Valioliiga ja kärkijoukkueiden pelit. Vaikka peli saattaa olla taidokkaampaa muualla, on brittifutiksessa aina se jokin joka sytyttää. Kärkijoukkueiden pelit sytyttää pakan pohjimmaisiakin vastaan, mutta varsinkin kahden kovan kohdatessa on tunnelma katossa kotistudiossa. Samaan kategoriaan menee isojen kohtaamiset champions leaguessa + el classico.

3. NHL ja suomalaiset (Teemu). Parasta kiekkoa maailmassa.

4. Formula1. Tippunut listalla kun ei suomalaisia kärjessä. Kimi voisi tehdä combackin.

5. Tennis. Taktinen peli jonka pelaamisesta myös itse pidän. Hedman selostajana tietää lajista kaiken ja on hauska kuunnella tämän stooreja.

Ketjun voisi perustaa myös inhokkilajeille.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
1. Jääkiekko - Itsestäänselvyys.

2. Jalkapallo - Ulkomaiset sarjat Valioliigan ja Bundesliigan johdolla kiinnostavat paljon, ja olisi mukava jos TV:stäkin joskus jotain tulisi, mutta pitänee olla tyytyväinen, että nettistreamejä löytyy usein haluamiin peleihin. Kakkoselta onneksi tulee Champions-liigaa vielä, joten ihan kokonaan maksukanaville futis ei ole mennyt. MM- ja EM-kisat ovat sitten kesän kohokohta, silloin kun nuo pelataan.

3. Pesäpallo - Kansallislaji, jota on melkein yhtä mukavaa katsella kuin pelata. Ärsyttää todella, että tätäkään ei näe muualta kuin VeikkausTV:stä. Hieno laji!

4. Yleisurheilu - Tämä hieman viime vuosina tippunut, kun Suomenkin taso on heikentynyt. Ennen tuli seurattua enemmänkin kultaisen/timanttiliigan osakilpailuja, mutta nykyään vain arvokilpailut ja silloin tällöin eliittikisoja. Kyllähän niitä urheilijaneitokaisia on edelleen mukava katsella.

5. Ampumahiihto - Uusin tulokas listalla. Aivan huikeaa draamaa melkein joka kisassa. On yhteislähtöjä, väliaikalähtöjä, pikakilpailuja ja vaikka mitä mukavaa. Kaisa Mäkäräinen voitti viime vuonna koko maailmancupin ja siitäkään ei ollut otsikoissa kuin muutamalla rivillä. Ehdottomasti yksi Suomen aliarvostetuimmista urheilijoista. Saksassa kävin katsomassa kerran yhden osakilpailun, ja paljon oli vaikuttavampi kokemus kuin esimerkiksi futismatsi ulkomailla.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
1. Jääkiekko. Ylivoimainen ykkönen! Nyt kun asun landella, niin en näe paikanpäältä pelejä = joutuu turvautumaan maksukanaviin joiden kanssa tänä syksynä kyllä on koiteltu hermoja. SM-Liiga näkyy jatkossakin, mutta NHL on kysymysmerkki. Toki sitten vaikka netin välityksellä seurataan änäriäkin. Ja tietysti Maajoukkueen pelejä seuraan tiivisti niin hyvin kuin voi. EHT-pelit ei oikein sytytä enkä niitä liiemmin seuraakaan, mutta nämä arvokisapelit katson kaikki.

2. Futis. Vanha kakkossuosikkini on myös tänäpäivänä kakkonen. Itsekin lajia harrastaneena katselen ManU:n ja jonniin verran Barcan peliesityksiä netin välityksellä, esim. Canalia en aijo hankkia. Kotimainen futis taas ei kiinnosta yhtään.

3. Yleisurheilu. Arvokisoja seuraan tiiviisti ja niitä melkein joka vuosi taitaa ollakin. Pentuna hypittiin pituutta ja heitettiin keihästä piha"kisoissa" niin nämä lajit mukaanlukien pikamatkat kiinnostaa eniten.

4. Salibandy. Itsekin lajia pelanneena tykkään kyllä aika paljon tästä lajista, vaikka seuraaminen onkin rajoittunut hyvin vähäiseen. Tätä sais tulla tv:stä enemmän!

5. Formula 1. Vaikka suomalaisittaen heikosti nykyään meneekin, niin tämä urheilumuoto on ollut tiiviissä seurannassa jo A. Sennan aikana, joka onkin suosikkinen (R.I.P.). Maikkarin maksukanavat kun ei näy niin joutuu tyytymään kolmosen kostelähetyksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
1. Jääkiekko. Änäriä lähinnä, jokusen Jokereiden pelin voi aina katsoa, kun jaksaa. Kotimainen liiga kiinnostaa enää murto-osan siitä mitä, joskus aikasemmin.

2. Ampumahiihto. Tulee seurattua erittäin tiivisti. Lars Berger on kunkku.

3. Formula 1. Lähetysten taso laskenut valitettavasti JJ:n lähdön jälkeen, mutta tuleehan tota seurattua. Nyt varsinkin, kun Mika Salo on korvannut Mustakiikarin lähetyksissä taso on taas hieman noussut.

4. Yleisurheilu. Arvokisoja lähinnä. Eliittikisoja tulee aina välillä katsottua.

5. Pokeri. Miellän ainakin itse pokerin urheilulajiksi ja on kyllä ainakin kiinnostaa paljon enemmän, kuin tylsät valioliigamatsit. Tässäkin lajissa se suurin kiinnostus on hiipunut hiukan muutaman viime vuoden aikana, mutta WSOP-finaali on 100x kiinnostavempi seurata, kuin joku hikinen Barca vs Manu peli.
 

Dängleri

Jäsen
1. Jääkiekko: etunenässä SM-liigaa, mutta myös NHL-kiinnostaisi kovasti. Vituttaa suunnattomasti, että ko. lajien seuraaminen on tehty nykyään miltei mahdottomaksi. Onneksi MM-kisat sentään näkyvät ilmaiskanavilta ainakin toistaiseksi, kiitos YLE:n. Nehän on MUST alusta loppuun.

2. Jalkapallo: etunenässä Mestareiden Liigaa, mutta myös La Ligan ja Valioliigan huippuottelut kiinnostavat. Kiitos nettistriimien, nekin ovat nykypäivänä helposti nähtävissä.

Oikeastaan nykyään ei tule juuri muuta urheilua enää seurattua TV:n välityksellä. Formula 1 haastoi takavuosina edellä mainitut lajit tosissaan, mutta nykyinen formaatti muutettuineen sääntöineen ja nykykuskeineen ja tekniikkoineen ei voisi hirveän paljon vähempää kiinnostaa. Liian teennäistä.

Miesten salibandya, naisten tennistä, pesäpalloa ja suunnistusta tulee vilkaistua silloin tällöin paremman puutteessa, mutta eivät ne varsinaisesti tälle listalle kuulu. Pokeria kattoisi mielellään, mutta ei kai sitä nyt oikeasti urheiluksi lasketa?! :D
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
1. Jääkiekko.
IFK:n vieraspelejä (kotipeleihin kausikortti) ja joskus NHL:ää tai muita SM-liigapelejä, jos satun olemaan hereillä ja sopivan kanavan ääressä. Kansainvälisiä kisoja riippuen pelaavista joukkueista, Suomen pelejä vain hyvässä seurassa.

2. Esteratsastus
Yli 20 vuoden hevoskokemuksella pystyn jo ensimmäisten askelten jälkeen arvioimaan hyvällä osumatarkkuudella ajan sekä mahdollisten virhepisteiden määrän.

3. Mäkihyppy
Rauhoittavaa katsottavaa krapulassa.

Ylipäätään katson televisiota hyvin vähän, joten en suoranaisesti seuraa mitään tarkoituksella, poikkeuksena toki nuo IFK:n pelit.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kun ei ole antenninpiuhaa taloudessani, johon television "kytkeä", ei sitä paholaisen toosaa tule katsottua laisinkaan. Mutta jos olisi tv, niin katsoisin oikeastaan vain seuraavia urheilulajeja/tapahtumia (olen tylsä ihminen, koska minua ei yksinkertaisesti kiinnosta kuin pari lajia):

1. Jääkiekko ja mieluiten NHL. SM-liigaa menisi ehkäpä juuri ja juuri olympialaiset, MM-kisat alkavat sitten olla jo siinä ja siinä, että viitsisikö niitä edes katsoa. KHL on alkanut kiinnostaa myös jonkin verran mutta sitä ei tule koneelta katsottua laisinkaan.

2. Paini. Se on vaan hienoa kun etenkin isot miehet vääntää ja äheltää toistensa kimpussa. Kaikki alkoi 80-luvun lopulla Karelinista.

3. Uinti. Entisenä uimarina laji kiinnostaa edelleen vaikka en pahemmin edes tiedä nykyisten huippujen nimiä.

Mainitaan vielä se, että suurista tapahtumista kiinnostaa olympialaiset - niin kesä- kuin talvikisatkin mutta sattuneesta syystä (se tv) niiden seuraaminen jää lähesyksinomaan lukuasteelle.

vlad.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
1. Jääkiekko - Kaikissa olomuodoissa. Kärppien ja Suomen A-maajoukkueen pelit nyt lähinnä, mutta kyllä tylsiin päiviin käy muutkin liigat ja niiden pelit.

2. Jalkapallo - Suomen oma höntsäliiga ei ole kiinnostanut vuosiin. Mestareiden liigaa malttaa vielä suunnitellusti katsoa, mutta muuten ajoittaista tiirailua.

3. Salibandy - Pitäisi tulla paljon enemmän

4. Pesäpallo - Normiseuraajalle jää mieleen vain vuosittain finaalikaksikko ja itä-länsi matsi. Enemmän näkyvyyttä tälle lajille!

5. Lentopallo
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
1. Jääkiekko. Sm-liiga ja NHL

2. Jalkapallo. Valioliiga ja Veikausliiga

3. Moottoriurheilu. Formula 1 ja Top Fuel-prätkät/autot

4. MMA. UFC ja muut kyseiset alalajit

5. Jenkkifudis. NFL
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
1. Jalkapallo - lähes kaikki kelpaisi, Bundesliigaa ehkä mieluiten jos on pakko valita
2. Jääkiekko - Jokereiden vieraspelit, NHL, muu SM-liiga, tuossa järjestyksessä

Ei niillä muilla lajeilla hirveämmin ole väliä, sanotaan nyt vaikka että koripallo, pesäpallo ja snooker tuossa järjestyksessä.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
1. Jääkiekko
2. MMA (On kyllä viihdyttävin urheilumuoto tällä hetkellä)
3. Futis
4. Yleisurheilu
5. Talvilajit
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
1. Jääkiekko - No tottakai

2. MMA - oli sitten UFC, Strikeforce tai joku muu niin viihtyy loistavasti lajin parissa.

3. Yleisurheilu - Isot kisat tulee katsottua tiiviisti.

4. Jenkkifutis - Hienoa, että urho näytti matseja kiitettävästi kaudella.

5. Jalkapallo - Oikeastaan isojen kisojen lisäksi vain hajaotteluita jos ei ole muuta tekemistä.
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1. Jääkiekko: Edelleen ylivoimaisena ykkösenä. Total löytyy taloudesta ja tulee kyllä katsottua kaikki Ässien pelit, mihin ei paikan päälle pääse. NHL:ää seuraan päivittäin ainakin koosteiden muodossa, mutta pyrin myös tiirailemaan Red Wingsin ja Ducksin pelejä niin paljon kuin mahdollista.

2. Jalkapallo: Totalin mukana sain Valioliiga HD:n sekä Canalin urheilupuolen ja olenkin pyrkinyt olemaan telkkarin ääressä joka lauantai. Arsenalia tullut aina seurattua, joten ihan kiva kun nyt kaikki matsitkin näkee. Mestareiden liigaa pyritään myös katsomaan jos aikaa on.

3.Yleisurheilu: Lähinnä juoksulajeja ja joitain suomalaisten edesottamuksia seuraan. Timanttiliigaakin tulee joskus katsottua, mutta tässä ollaan aika pitkälti suurempien arvokisojen varassa. Boltin myötä kiinnostus herännyt uudelleen.

4. Tennis: Katson jos tulee, hieno laji seurata varsinkin matsit jossa joku nobody pieksee maailmantähden.

Yleisellä tasolla katson TV:stä lähinnä vain urheilua, joten kaikki käy. Tietysti olympialaiset ja arvokisat ovat niitä, kun tulee vietettyä enemmän aikaa vastaanottimen ääressä.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
1. Jääkiekko. Melkeinpä kaikki käy: SM-liiga, NHL, KHL, Elitserien ja muut mahdolliset sarjat, Olympia- ja MM-kisat sekä vieläpä paremman tarjonnan puutteessa EHT-pelitkin. Jopa naisten jääkiekkoa katson joskus.

2. Jalkapallo. MM- ja EM-lopputurnaus täytyy aina seurata silmä kovana alusta loppuun mutta myös ulkomaiset sarjat kiinnostavat, eli Valioliiga, La Liga, Bundesliiga ym. sillä erotuksella että Veikkausliiga ja Allsvenskan eivät juuri sytytä. Tietysti myös Champions Liiga ja Euroopan Liiga menevät siinä sivussa sujuvasti.

3. Amerikkalainen jalkapallo eli käytännössä NFL. UrhoTV näyttää Vaahteraliigaa mutta se ei kiinnosta. Viime kaudella katselin sairastellessani joka ikisen TV:stä tulleen NFL-pelin ja vanha, jo kertaalleen sammunut into lajia kohtaan syttyi uudestaan.

4. Autourheilu eli käytännössä NASCAR. Formula1 lakkasi kiinnostamasta sen jälkeen kun Mika Häkkinen lopetti, ja kun F1 siirtyi maksukortin taakse lakkasin katsomasta sitä kokonaan vaikka kyseinen kanava minulla näkyykin. Nykyään en lue edes lehdistä mitä F1-varikolla kuiskitaan enkä tiedä sitäkään kuka johtaa MM-sarjaa.

5. Koripallo. NBA kiinnostaa eniten, mutta seuraan myös Euroliigaa (tai mikä se sarja oli jossa ne euroopan parhaat seurat pelasivat) ja arvokisoja kuten vaikkapa vuosi sitten MM-kisoja ja nyt EM-kisoja. Korisliiga menee myös vaikka vähemmälle sen seuraaminen jääkin.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
1. Jääkiekko
2. MMA
3. Mäkihyppy
4. Jalkapallo (ulkomainen)
5. Tennis
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
1. Jääkiekko: luonnollisesti minullakin ykkösenä. Ei tarvitse olla Ässien peli, pidän ihan yleisellä tasolla jääkiekon katselusta

2. Yleisurheilu/hiihto/mäkihyppy: en pysty asettamaan näitä järjestykseen, joten ne jakavat sijan kaksi. Talviurheilun (poislukien alppilajit, niistä en pidä yhtään) katselemisesta olen pitänyt niin kauan kuin vain jaksan muistaa.. esimerkiksi ampumahiihto on täysin aliarvostettu tv-laji, sillä missään lajissa ei tule niin nopeita ja radikaaleja muutoksia tilanteeseen kuin siinä. Mäkihyppyä olen rakastanut lapsesta asti. Yleisurheilusta en katso mitään kultaisia/timanttiliigoja, ne ovat jotenkin liian "etäisiä", mutta arvokisojen katseleminen on aivan mahtavaa viihdettä. Lisäksi on pakko todeta, että käytännössä kaikki suomalaiset urheiluselostajat osaavat selostaa erinomaisesti nimenomaan yleisurheilua, joten siksikin sen katsominen on erittäin miellyttävää

5. Curling: tämä on aivan huikea laji katsella! Esimerkiksi Naganon olympialaisten aikaan pistin herätyskellon yöllä soimaan ja nousin katsomaan curling-lähetyksiä, kun Voitto Liukkonen selosti tätä herrasmieslajia monotonisella mutta täydellisesti lajin henkeen sopivalla äänellään. Pelkästään sen katsominen on aivan mahtavaa, kun tyypit nojailevat harjoihinsa seuraavaa heittoaan taktikoiden.. antakaa siis curlingille mahdollisuus, harmi vain että sitä ei käytännössä juuri tule
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
1. Jääkiekko
2. Jalkapallo
3. Hiihto: Toivottavasti hiihtokisat pysyy vielä pitkään Ylellä ja Punkkinen asiantuntijana kommentoi.
4. Yleisurheilu
5. Lentopallo
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
1. Jääkiekko - Ylivoimainen ykkönen. SM-Liiga ja NHL kärjessä.
2. Jalkapallo - Englannin Valioliigaa, Mestareiden Liigaa ja MM-kisoja. Kyllä kiitos! Suomalainen sopupotkupallo ei kiinnosta.
3. Salibandy - todella vauhdikas, tekninen ja taktinen laji. Isot plussat siitä että pelivälinettä lyödään mailalla maaliin. :)

Noita kolmea voisi katsella kuinka paljon vaan.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Lajeittain:

1. Jääkiekko - Selkeä ykkönen, ei kahta sanaa. Hienoin urheilulaji ikinä.
2. Yleisurheilu - Yksilöurheilua parhaimmillaan.
3. Lentopallo - Menestyksestä huolimatta lajia ei vieläkään osata arvostaa.
4. Futis - Huipputasolla kerrassaan mahtavaa viihdettä, lähes taidetta.
5. Mäkihyppy - Perinteinen menestyslajimme, joka aiheuttaa suuria tunteita.

Tapahtumittain:

1. Talviolympialaiset - Lähinnä parhaiden kiekkoilijoiden kokoontumisen takia.
2. Jääkiekon MM-kisat - Kevätkarnevaalit, tuo katoava kansanperinne...
3. Kesäolympialaiset - Olympialaisissa on aina oma viehätyksensä.
4. Jalkapallon arvokisat - Kansainvälisesti suurin palloilutapahtuma.
5. Yleisurheilun arvokisat - Mahtavaa katsella huippyksilöitä äärirajoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös