Tool – vieläkö sedät jaksaa heilua?

  • 47 470
  • 358

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämä loistava orkesteri on jo itsestään oman ketjunsa arvoinen, mutta haluaisin saada tietoa bändiä lähemmin seuraavilta, että missä mennään?

Itse törmäsin yhtyeen tuotantoon vuonna 1996 Aenima-levyn merkeissä. Alkuun en lämmennyt yhtään liian monimutkaiselta ja erikoiselta kuulostavaan mättöön. Mutta mitä enemmän kyseistä plattaa kulutti, sitä enemmän se avautui ja edelleen se kuulostaa helvetin hyvältä! Toolin provinssin keikka tuli tietty nähtyä ja sai aikaan pitkäkestoisen seisokin, vaikka yhtyeen lavashow ei Seinäjoen yöttömässä yössä päässyt oikeuksiinsa ja kolmen promillen nosteessa riekkunut festariväki hieman kokemusta lannistikin. Harmi, ettei Toolia saatu hallikeikalle aikanaan Ozzyn mukana.

Jälkeenpäin on tullut hankittua koko tuotanto Opiate Ep:tä lukuunottamatta. Aeniman ja Lateraluksen välillähän kului aikaa viisi vuotta ja nyt Lateraluksen julkaisemisesta on vierähtänyt kolme.Haluasin pikaista infoa bändin tilasta, onko heillä aikomusta tehdä lähiaikoina/vuosina uutta levyä vai onko kenties yhtyeen idea elokuvan työstämisestä edennyt?
 

layne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL
Ite diggaan Toolista kans tosi paljon. Tutustuin bändiin myös Aeniman aikoihin. Bändin koko tuotanto on pirun kovaa matskua. Tool alkaa vissiin levyttämään uutta albumia, kun Maynard on saanut A Perfect Circlen kanssa kesän rundin tehtyä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tänks! Jos pitää kutinsa niin aim veri häppi, tuskin malttaa vain odottaa. Toisaalta tuotanto on niin vahvaa, että vanhaa matskua voi huoletta kuluttaa odotellessa ilman kulumista.
 

Peetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Kyllä, sen jälkeen kun kuulin kaverillani joskus lukioaikoina biisin Sober, ei paluuta ole ollut. Vaikka ostinkin Undertown lähes välittömästi niin se ei kuulostanut vielä kovin mullistavalta. Sitten 1996 tulikin Ænima, joka kuulosti heti alkuun mahtavalta mutta oikeastaan noin vuoden jälkeen, jolloin oli ollut jo pidempiä taukoja kuuntelussa, löysin Toolin musan "uudestaan." Biisi joka sysäsi Toolista diggailun uusiin sfääreihin oli tuolloin Pushit. Lateralus on myös mahtava albumi, mutta yrittää olla ehkä enemmän mitä onkaan ja ei aivan yllä Æniman tasolle.

Uutta albumiahan tässä on taas odoteltu ja tähän odotukseen on totuttu mutta viime aikoina joitain rohkaisevia uutisia on alkanut tihkumaan. Maynard on siis A Perfect Circlen kanssa kesän loppuun kiertueella, mutta muu bändi lähettelee hänelle demoja mahdollisista uusista biiseistä ja Maynard kehittelee uusia lyriikoita. Eli uusia biisejä työstetään pikkuhiljaa. Levyttämään Tool pääsee todennäköisesti vasta vuoden 2005 puolella sillä rumpali Danny Carey on myös kiertueella oman bändinsä kanssa vuoden 2004 loppuun asti.
 

Cube

Jäsen
Tool on itselleni varmaankin se maailman tärkein yhtye. Ja Lateralus upein albumi mitä olen koskaan kuullut. Myös musiikillisesti, mutta erityisesti sanoituksellisesti. (En tosin kiistä, etteikö maailmassa parempiakin levyjä olla tehty ja tulla tulevaisuudessa tekemään lisää.. Minun korviini asti sellaisia ei kuitenkaan ainakaan vielä ole kantautunut.)

Olen huomannut, että useiden Toolin ystävien kohdalla tuo suosikkilevy määräytyy pitkälti sen mukaan kumpaan (Æniman ja Lateralusin välillähän tämä "kisa" lähes poikkeuksetta käydään) levyyn tutustui aiemmin. Näin on minunkin kohdalla, sillä olen näitä uusiofaneja ja löysin Toolin vasta jokunen kuukausi Lateralusin julkaisun jälkeen. Provinssin keikkakin jäi näkemättä, prkl! Tuo pseudo-Ozzfestin Suomen vierailun peruuntuminen ei sinällään minua häirinnyt, koska en ollut Suomessa siihen aikaan. Tosin tunsin teitä kohtaan luonnollisesti kasapäin sympatiaa :) Se puolestaan harmittikin sitten astetta enemmän, kun missasin Toolin USA:n kiertueen näkemisen äärimmäisen niukasti. Olin lähdössä takaisin Suomeen kaksi päivää Toolin kaupunkiin saapumista aiemmin. Oli kyllä helvetin kiva lukea jälkeenpäin netistä keikan huippuarvosteluja ja katsella biisilistaa.. Noh, ehkä sedät saapuu seuraavan albumin merkeissä Suomeen saakka. Siis muutenkin kuin festarikeikalle (vaikka kyllähän sekin kävisi).

Mutta joka tapauksessa, vaikka Lateralus selvä ykkönen minulle onkin, ovat myös Ænima ja Undertow ehdottomia huippuja. Loistavista biiseistä huolimatta ne eivät ole kuitenkaan kokonaisuutena yhtä vahvoja. Muutenkin aikaisemmilla levyillä esiintyvä Toolin aggressiivisempi puoli ei minuun iske samalla teholla kuin Lateralusin pehmeämpi, hypnoottinen ote. Toivottavasti bändi jatkaa samalla tiellä..

Tuohon otsikon kysymykseen vastaukseksi, että kyllähän ne jaksaa. Kuten Peetu tuossa yllä jo totesi, uuden levyn työstäminen on pikku hiljaa alkanut, vaikka APC vielä keikkaileekin(?). Kuten TDN asiasta taannoin kertoi:

"Work is underway on Tool's next album, despite the fact that A Perfect Circle will be touring for the next little while. The writing process for this album will be similar to the process for "Lateralus": the band works on music, sends demos to Maynard, he works on vocals, and so on. The singer discusses this in the newest issue of Kerrang magazine, saying "we're working on a new Tool record now. I'm multi-tasking. I can't walk and chew gum but I can change hats." It was four and a half years between "Ænima" and "Lateralus", it has so far been (only) almost three since the spirally record was released. So really, they are almost ahead of schedule."

Eikä kannata unohtaa Toolin DVD:tä. Kyllä sekin vielä joskus julkaistaan. Voisi kuvitella, että se tapahtuu Salival-tyyliin, eli DVD ulos makupalaksi kiinnostusta nostattamaan lähempänä albumin julkaisua.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Diggailen kyllä tavallaan kovasti Toolista, mutta tunteeni tuota hienoa bändiä kohtaan ovat myös hyvin ristiriitaiset. Yhtyeessä soittaa loistavia muusikkoja kuten rumpali Carey ja (guru Michael Girran opettama) kitaristi David Jones, ja sanoituksensa sekä bändin "yleisilme" ovat pinnalla pulpahtelevaksi jenkkibändiksi mukavan vinot. Biiseissäkin on mainio soundi ja kiitettävästi omaperäistä ideaa, mutta toistuvana eräs minua aivan helvetisti ärsyttävä piirre: Tool ei koskaan vie biisiensä teemoja loppuun asti. Biisi kuin biisi alkaa loistavalla introlla ja hyvällä säkeellä, mutta kun kaiken "logiikan" mukaan viimeistään kertosäkeessä odottaisi teeman loppuunvientiä vähintään samoja tuplabasariryminöitä ynnä raastokitaravallien renkutusta voimistamalla sekä jatkamalla, päättääkin bändi siirtyä kikkeliprogen puolelle ja Maynardin räimeen päällä munakkaalta kuulostava loilotus alkaa samalla yhtäkkiä muistuttaa orvon sudenpennun kuunhuutelua; hyvin aloitettu räime tunnutaan näin latistavan kerta toisensa jälkeen selvästi tukahdutettujen tunteiden alle.

En tiedä, olenko aivan yksin mielipiteeni kanssa ja vallan jonkun toisen (mahdollisesti rankemman) musiikkityylin konventioiden ja estetiikan aivopesemä, mutta en voi tuntea kuin suurta hämmennystä tätä bändiä (ja sen saamaa jatkuvaa suitsutusta) kuullessani. Auttakaa?

Näin jälkikäteen muistui mieleen, että tulipahan Provinssin keikalla vielä todettua omin silmin & korvin yhtyeen muusikoiden taidot ja häkellyttyä varsinkin rumpalin työskentelystä. Tästä ja esim. komean synkistä ja lihallisista decoista huolimatta (ja toisaalta parin päivän ryypiskelyn ansiosta) sammahtelin keikalla pystyyn kohtalaisen ansiokkaalla tavalla - en tiedä kertooko se sitten välttämättä yhtään mistään. Ystävieni todistusten mukaan olivat tosin heittäneet saman vuoden Roskildessa vielä huomattavasti kovemman keikan - diggarille ilmeisesti mallia unohtumaton.
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
No perhana. Kun nyt hereillä vielä satun olemaan, niin kirjoittelenpa vähäsen lisää..

Viestin lähetti rapster
Diggailen kyllä tavallaan kovasti Toolista, mutta tunteeni tuota hienoa bändiä kohtaan ovat myös hyvin ristiriitaiset. Yhtyeessä soittaa loistavia muusikkoja kuten rumpali Carey ja (guru Michael Girran opettama) kitaristi David Jones, ja sanoituksensa sekä bändin "yleisilme" ovat pinnalla pulpahtelevaksi jenkkibändiksi mukavan vinot.
Olen itsekin miettinyt, että miten ihmeessä Toolin kaltainen bändi voi olla USA:ssa (tai oikeastaan missään päin maailmaa) niin mielettömän suosittu. Taisi olla Opethin Peter Lindgren joka yhdessä haastattelussa ihmetteli Toolin keikkakokemuksiaan muistellen, että nämä areenakeikat täyttävät ja Toolin biisien mukana täysillä laulavat teinitkö muka ovat niitä, jotka ostavat myös Limp Bizkitit ja Linkin Parkit listoille? Tuntuu oudolta.

Kitaristin etunimi on muuten Adam. Ja Danny Carey on tosiaan uskomaton virtuoosi.

Viestin lähetti rapster
Biiseissäkin on mainio soundi ja kiitettävästi omaperäistä ideaa, mutta toistuvana eräs minua aivan helvetisti ärsyttävä piirre: Tool ei koskaan vie biisiensä teemoja loppuun asti. Biisi kuin biisi alkaa loistavalla introlla ja hyvällä säkeellä, mutta kun kaiken "logiikan" mukaan viimeistään kertosäkeessä odottaisi teeman loppuunvientiä vähintään samoja tuplabasariryminöitä ynnä raastokitaravallien renkutusta voimistamalla sekä jatkamalla, päättääkin bändi siirtyä kikkeliprogen puolelle ja Maynardin räimeen päällä munakkaalta kuulostava loilotus alkaa samalla yhtäkkiä muistuttaa orvon sudenpennun kuunhuutelua; hyvin aloitettu räime tunnutaan näin latistavan kerta toisensa jälkeen selvästi tukahdutettujen tunteiden alle.

En tiedä, olenko aivan yksin mielipiteeni kanssa ja vallan jonkun toisen (mahdollisesti rankemman) musiikkityylin konventioiden ja estetiikan aivopesemä, mutta en voi tuntea kuin suurta hämmennystä tätä bändiä (ja sen saamaa jatkuvaa suitsutusta) kuullessani. Auttakaa?
Et ole yksin. Olen itse asiassa törmännyt tuohon mielipiteeseen yllättävänkin usein. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sitä ymmärtäisin :) Siis väitätkö tosiaan, ettei Tool vie esim. sellaisia biisejä kuin Pushit, The Grudge, Schism, Lateralus ja Reflection loppuun? Nuohan ovat kliimakseiltaan aivan huikeita! En tiedä, missä vika mahtaa olla.. Mitään tuplabasaritykitystä on tosiaan Toolin musiikista turha odottaa, koska yhtyeen juuret eivät kohtalaisen raskaasta soitannasta huolimatta ole oikeastaan lainkaan metallisia, vaan vaikutteet imetään King Crimsonin ja Pink Floydin kaltaisilta legendoilta (varmaan tämän tiesitkin, mutta varmistin vain). Enkä usko, että tukahdetuista tunteistakaan on kyse, koska pääsääntöisesti (ainakaan mainitsemistani) kappaleista ei todennäköisesti kuulukaan kuulua aggressiivisuus, vaan ennemminkin haikeus tms..

Sekin voi tietysti olla "esteenä" Toolista pitämiselle, jos olet pääsääntöisesti mieltynyt hyvin raskaaseen musikkiin. Olen ainakin antanut itseni ymmärtää, että Toolin ystävät ovat yleensä ennemminkin Radiohead-osastoa kuin DM/BM-miehiä. Ehkä syvempi perehtyminen kappaleiden sanoituksellisiin teemoihin musiikillisten sijaan voisi auttaa. Olettaen, ettet näin ole jo tehnyt. Biisien taustojen (jotka ovat todella laajoja) ymmärtäminen voisi avata uusia ovia, koska musiikki kulkee usein varsin samaa tietä lyyriikkapuolen kanssa.

Yhden toisenkin hyvän neuvon voisin itse asiassa antaa, mutta jätän antamatta, koska se sivuaa laitonta toimintaa.

Viestin lähetti rapster
Ystävieni todistusten mukaan olivat tosin heittäneet saman vuoden Roskildessa vielä huomattavasti kovemman keikan - diggarille ilmeisesti mallia unohtumaton.
Itse muistaisin puolestaan kuulleeni Roskilden keikan olleen selvästi näistä kahdesta se huonompi.. No, turha minun on puhua, kun kumpaakaan en nähnyt. Ja makuasioita nämäkin varmaan tiettyyn pisteeseen saakka ovat.

No niin, jos sitä nyt menisi taas välillä vähän nukkumaan.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
"Boredom's not a burden anyone should bare"

Voiko sitä hienommin sanoa? Todennäköisesti ei. Toolin musiikissa ja sanoituksissa on sisältöä. Missään vaiheessa ei mennä suorinta tietä, vaan kaikki tehdään selvästi huolella.

Tool on tavallaan sellainen muusikkojen bändi, josta toiset soittajat diggavaat. Mutta se on myös saavuttanut mainstream menestystä, minkä on aika outoa. Undertow oli selkeä breakthrough-levy yhtyeelle ja Sober-biisin ja videon myötä siitä tuli suhteellisen suosittu Yhdysvalloissa. Muistan hyvin, kun näin ko. videon MTVlla. Heti tuli mieleen, mikäs bändi tämä on? Sen jälkeen ostin Undertow:n ja muutkin levyt löytyvät hyllystä.

Ozzfestin peruuntuminen jaksaa vieläkin ottaa päähän. Noh, ehkä näen heidät vielä joskus.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viestin lähetti rapster
Biiseissäkin on mainio soundi ja kiitettävästi omaperäistä ideaa, mutta toistuvana eräs minua aivan helvetisti ärsyttävä piirre: Tool ei koskaan vie biisiensä teemoja loppuun asti. Biisi kuin biisi alkaa loistavalla introlla ja hyvällä säkeellä, mutta kun kaiken "logiikan" mukaan viimeistään kertosäkeessä odottaisi teeman loppuunvientiä vähintään samoja tuplabasariryminöitä ynnä raastokitaravallien renkutusta voimistamalla sekä jatkamalla, päättääkin bändi siirtyä kikkeliprogen puolelle ja Maynardin räimeen päällä munakkaalta kuulostava loilotus alkaa samalla yhtäkkiä muistuttaa orvon sudenpennun kuunhuutelua; hyvin aloitettu räime tunnutaan näin latistavan kerta toisensa jälkeen selvästi tukahdutettujen tunteiden alle.

Minun mielestäni juuri tuossa pilee Toolin vahvuus. Siis siinä, että yhtye ei sorru perinteisiin tuplabasari laskeutumistelineisiin. Toolin jokainen biisi kasvaa alusta loppuun täydeksi kokonaisuudeksi ja ainakin omasta mielestä biisi on tiensä päässä heti kertosäkeen jälkeen jos se rakennetaan niin, että kliimaksi koetaan jo ensimmäisen minuutin sisällä. Tool ei päästä kuulijaansa helpolla ja biiseistä löytyy jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta (varsinkin Aenima ja Lateralus tuotanto).
 

Cube

Jäsen
Kaikille asiasta kiinnostuneille, tuolta löytyy aika mielenkiintoinen uutispala Toolin uutta albumia koskien. Mukana kommentteja Danny Careylta.

"There seems to be a little more brute force going on in the music, rather than being lighter and more intricate like some of the stuff on the last record," Carey said. "It still has quirky time changes, but so far we've been working on really heavy stuff."

Jaahas, vai että raskaampaa materiaalia tiedossa? Varmaan Rapsterille mukavaa kuultavaa? Itse suhtaudun tähän uutiseen aika varauksella, koska (kuten taisin jo ylempänä mainita) Lateralusin pehmeämpi äänimaailma miellyttää kovasti. Hieman negatiiviselta Mike Patton ja Meshuggah inspiraatioina muutenkin kuulostaa.. Meshuggah'sta pidän kyllä kovasti ja Pattoninkin jutut (ne mitä olen kuullut) menevät hyvin, mutta samoja elementtejä en Toolin musiikkiin pienimmissäkään määrin kaipaa. Pitkään olen jo pelännyt, ettei Lateralusin seuraaja tule täyttämään sille toimestani asetettuja suuria saappaita ja tämä oli ensimmäinen merkki pelkojen käymisestä toteen. Mutta odottelen kuitenkin julkaisuun saakka ennen kuin hylkään bändin totaalisesti.

Tuossa MTV:n jutussa oli onneksi kuitenkin myös positiivisia uutisia mukana:
+ DVD tulossa kesällä
+ Julkaisusuunnitelmissa myös nauhoitettu pitkä keskustelu Toolin jäsenten ja Alex Grayn (mm. Lateralusin kannet) välillä

Jäädään odottelemaan..
 
Suosikkijoukkue
KOOKOO, Buffalo Sabres, Juventus
Olen kyllä äärimmäisen kateellinen kaikille niille hemmoille, jotka olivat katsomassa Toolia Provinssissa 2001. Itse en vielä silloin tosin ollut tähän loistavaan bändiin tutustunut. Kesäkuussa 2002 oli sitten jo lippu Ozzfestiin, mutta sittenpä tuo peruttiinkin ja täytyy sanoa, että otti pattiin.

Itse kuulun näihin uudempiin Tool-faneihin, koska ensimmäinen biisi, minkä muistan bändiltä kuulleeni oli Schism. Sen jälkeen tulikin pikkuveljen kanssa aika nopeassa tahdissa hankittua kaikki bändin pitkäsoitot. Mielestäni kokonaisuudeltaan paras levy on Aenima, mutta ei minulla juurikaan pahaa sanottavaa ole Undertowsta ja Lateraluksestakaan.

Tool vaikuttaa sellaiselta bändiltä, että he tekevät hommansa äärimmäisen huolella ja sen takia uutta levyä saa varmasti odottaa pitkään ja hartaasti. Uskon ja toivon, että odotuksen arvoinen tuo tulee myös olemaan.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viestin lähetti Cube
Varmaan Rapsterille mukavaa kuultavaa?
Täytyy myöntää, että näin on. Tosin suhtaudun itsekin jonkinmoisella varauksella uutiseen, sillä en ole lopulta sittenkään ihan varma, sopiiko mikä tahansa suoraviivaisempi meno juuri tälle kyseiselle bändille. Esimerkiksi jonkun Pattonin tuotokset ovat (vinolla tavalla) helvetin kovia, mutta en oikein näe yhtymäkohtia näiden kahden artistin välillä. Varovaisen innokkaalla, odottavalla kannalla ollaan.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti valheenrakentaja
TOOL:n laulaja teki "headit": Löysi Jeesuksen, ja lähti bändistä, ainakin seuraavan linkin mukaan:

Ja varsinainen uutinen asiasta on päivätty Toolin kotisivuille 31.3. Aika hyvä sattuma.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti Vteich
Ja varsinainen uutinen asiasta on päivätty Toolin kotisivuille 31.3. Aika hyvä sattuma.

En tiedä oliko aprillipila mutta kaveri onnistui kusettamaan ihan MTV Kurt Loderiakin.

Kopsattu HFBoardsilta (siellä ollut linkki ei toiminut):

07 Apr 05
"Christians, huh? So forgive me." - Bill Hicks

Good news, April fools fans. The writing and recording is back under way. When approached for comment on his recent encounter with the Son of God, Maynard said, "That guy's a punk!"
As it turns out, Maynard was out "location scouting" near the Fourth Street bridge in downtown Los Angeles when he "found Jesus."
"Turns out he was here the whole time, and not that difficult to find if you know where to look," Maynard reported. Apparently Jesus offered him the position of campaign manager for his new line of "Holier Than Thou" sparkling holy water, which Maynard of course accepted. What wasn't obvious was that this guy is a total drunk. It's an occupational hazard. Every time our Lord goes to get a glass of water, it transforms into a generic grocery store Merlot. Because the alcoholic is the Son of God and an all-knowing being, he knew of Maynard’s extensive interest in collecting wine. So he went to work trying to get his lips on it. Maynard caught J.C. in his cellar transforming his precious wine collection into urine, then pissing it into the empty "sparkling holy water" bottles for the eventual sale to all those people who bought, read, and embraced "The Celestine Prophesy." Tragic.
"Truth be told," Maynard confessed, "I wasn't feeling top notch when I found him. The evening prior to the day in question I had over-indulged in a series of bad Molotov shrimp cocktails with a side of Makers Mark and twin strippers. So after an entire night of G.I. Blowouts, hot/cold sweats, and blurred vision, it's very possible that the guy I met wasn't even Jesus at all. For all I know, it was Willem Dafoe."
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Odottavan aika on kyllä pitkä. Spekulointi uuden TOOL -levyn julkaisemisesta on jatkunut jo lähes vuoden. Nyt yhtye on julkaissut Schism- ja Parabol(a) -singleistä dvd -formaateille tallenteet, joista löytyy mm. molempien biisien videot ja Brian Lustmordin Audio Remixit ko. kappaleista.

Kunhan nyt Suomeen asti päätyvät, niin suurinta TOOL -nälkää ruokkivat varmasti ihan mukavasti. Ja viimeisin tieto on, että jo ensi vuonna saadaan nautti uudesta tuotannosta, hip hei! Mikäs heppu se muuten tälläinen Brian Lustmord on, vai olenko elänyt tynnyrissä?
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
secord kirjoitti:
Odottavan aika on kyllä pitkä. Spekulointi uuden TOOL -levyn julkaisemisesta on jatkunut jo lähes vuoden. Nyt yhtye on julkaissut Schism- ja Parabol(a) -singleistä dvd -formaatille tallenteen, josta löytyy mm. molempien biisien videot ja Brian Lustmordin Audio Remixit ko. kappaleista.
No tulihan sieltä sitten edes jotain. Mikä onkin keskimääräistä enemmän Toolin tapauksessa. Tuo Schism-video on muuten meikäläiselle ensimmäinen kosketus bändin tuotantoon. Sattumalta kanavasurffauksen aikana jäin tuijottamaan videota monttu auki, tietämättä esittäjää. Jostain kumman syystä takaraivossa jyskytti ajatus "tää on nyt varmaan se Tool, mistä kaverit hypettävät". Ja niinhän se tosiaan oli. Hieno homma, että sen saa vihdoin hankittua myös kuvallisessa muodossa.

T. nimim. "Siitä lähtien koukussa"
 
Kovasti nyt ovat siihen malliin vihjailleet että uusi levy olisi todellakin tuloillaan, jopa vielä alkuvuoden aikana, huhtikuun ollessa kovin julkaisukuukausiehdokas. Eipä ole ehkä mitään levyä tullut näin innolla odotettua kuin tuota, odotusta helpottamaan piti tilata nuo DVD-sinkutkin. Toivottavasti viimeistään tämän tulevan levyn myötä koko maailma kokee valaistuksen ja ymmärtää että parempaa musiikkia on yksinkertaisesti mahdotonta tehdä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
H-hetki lähestyy ja jännitys tiivistyy. Yhtyeen kotisivuilla kerrotaan, että bändin jäsenet lähtevät promo -kiertueelle lukuunottamatta kitaristi Adam Jonesia, joka jää ohjaamaan uutta Tool -videoa. Loistavaa!

Täytyy kyllä sanoa, että suuret odotukset tätä piiiitkäään odotettua levyä kohtaan on olemassa. Ilmeisesti luvassa hieman raskaampaa meininkiä, mitä se sitten tarkoittaakaan, sillä aiemmat levyt eroavat hyvin paljon toisistaan. Ainakaan paikalle ei ole jääty polkemaan tässä suhteessa. Yleinen veikkaus on, että uusi levy on kauppojen hyllyllä maaliskuussa. Epävirallinen tieto on myös se, että Tool esiintyisi Roskilden festivaaleilla tulevana kesänä. Ja sieltä sitten Suomeen, eikös juu?
 

Ruma lapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC
Kyllä se Roskilden runttaus on ihan virallista tietoa. Eli eiköhän se lättykin tässä keväällä ulos tule.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ruma lapsi kirjoitti:
eiköhän se lättykin tässä keväällä ulos tule.

Virallisilta sivuilta poimittuna: Levy on kaupoissa toukokuussa. Aiemmin tiedotettiin, että platta on masteroitu. Tässä on viisi vuotta kulunut edellisestä, jotta eiköhän nämä pari kuukautta tässä jakseta näillä tiedolla.

Huhua bändin esiintymisestä Ruisrockissa on ilmoilla ja ihan perätöntä tämä heitto ei ole, joten jos näin niin siellä nähdään!
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
secord kirjoitti:
Virallisilta sivuilta poimittuna: Levy on kaupoissa toukokuussa. Aiemmin tiedotettiin, että platta on masteroitu. Tässä on viisi vuotta kulunut edellisestä, jotta eiköhän nämä pari kuukautta tässä jakseta näillä tiedolla.

Huhua bändin esiintymisestä Ruisrockissa on ilmoilla ja ihan perätöntä tämä heitto ei ole, joten jos näin niin siellä nähdään!

Itse kyselin ruisrockista että miten on, ja vastasivat että "työn alla". Toivottavasti todellakin vahvasti työn alla.

Uutta levyä odotan innolla. Ihme että olen tämänkin ketjun missannut, kyseessä kuitenkin ylivoimaisesti maailman paras bändi, omasta mielestäni tietenkin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Parabolan musavideo hipoo täydellisyyttä. Tälläisenä psykedeelian nimeen vannovana henkilönä diggailen ihan kybällä sitä videota. =)

Vinoutuneet visiot, mieletön toteutus ja hyvä biisi taustalla, eipä sitä muuta voikaan vaatia.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
psychodad kirjoitti:
Itse kyselin ruisrockista että miten on, ja vastasivat että "työn alla". Toivottavasti todellakin vahvasti työn alla.

No perkele. Hienoa sinänsä toki jos Suomeen tulisivat, mutta voisivat kyllä valita jonkin muun festarin kuin Ruisrockin. Vieläkin vituttaa se viimevuotinen paluureissu perjantai-iltana, kun matka Ruissalosta kämpille kymmenen kilsan päähän kesti miltei kolme tuntia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös