Tommi Taimi

  • 201 387
  • 1 025

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mä tykkään nokkelista huudoista, mutta en jaksa muutenkaan sitä jos ei ole mitään muuta huudettavaa kuin toistaa samoja kahta lausetta. Sanoin Kärppäpelissä takanani seisovalle "Pulju maitojuna" -huutajalle siitä eikä tuo enää toiseen erään tullut siihen. Ja huutojenkin määrä väheni. Ärsyttää kuuluu ja aiheesta kuuluu huutaa, mutta ei jumalauta kukaan jaksa tuota samaa kuunnella 20 kertaa minuutissa.

Ja omille huutelemisen olen aina tyrmännyt. Varsinkin jos noille omista kasvatetuille luottopelaajille huudetaan.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Kaikkein hauskinta tässä ikävässä asiassa on se, että ne huutelijat tuntuivat olevan eilenkin pääasiassa jo sen ikäistä porukkaa, kenelle luulisi jonkin näköisiä käytöstapoja jo olevan. Joltain yläaste ikäisiltä sellaista vielä odottaisi, mutta että 50 miehiltä. Toki silti tykkään kuunnella hauskoja heittoja, niitäkin siellä on joilla sanan säilä hallussa ja eivätkä mene henkilökohtaisuuksiin.
Itse tuuletan, taputan, hurraan ja iloitsen hyvistä suorituksista, mutta pääasiassa itse koen myös pelaajien niin omien kuin vastustajien mokat ja huonotkin suoritukset ihan epäuskoisen ilon kautta ja se pätee sellaisiin pelaajiin vielä enemmän, ketkä enemmän tekevät niitä virheitä.

Jos pitää koko peli huutaa vittuperkelettä niin siihen tunnelmaan pääsee kun lukee iltapäivälehdistä Suomen politikkojen touhuja.
 
Tuamas

Jäsen
Telkkarikuvassa muuten näkyi minkä takia tuomarit vihelsivät ison jäähyn.
 
Liitteet

  • 50B87100-9B40-4445-B0C4-58BD607FAE69.jpeg
    50B87100-9B40-4445-B0C4-58BD607FAE69.jpeg
    501,9 KB · kertaa luettu: 405

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Kuten jo aiemmin toisaalla totesin, että kun on lipun ostanut niin huutaa ja kannustaa saa.

On sitten totaalisen toinen asia, mitä sinne huutelee ja kenelle. Pelin tuoksinassa voi vastustajan pelaajalle huudella rottamaisista taklauksista tai tuomareille kun virheitä tulee. Tämä on osa kannustamista. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja oman joukkueen pelaajille huuteleminen on ala-arvoista.

Ja mitä siihen tulee, että huudot eivät pelaajaa hetkauta ja niitä ei kuule ovat puuta heinää. Ei solvatun pelaajan otteet siitä ainakaan parane ja kyllä huudot sinne jäälle kuuluvat ja ne myös noteerataan.

Esimerkkinä nyt voidaan mainita vaikka palkkapussista huutelu. Taimiko sen palkan on yksipuolisesti päättänyt? Jokainen pelaaja koittaa agentteineen saada mahdollisimman ison tilipussin ja ei se heidän "vikansa" ole jos jollekin maksetaan katsomon mukaan liikaa. Huh-huh.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
"Eivät ne kovin hienoja tilanteita ole, jos kuulen lapseni kysyvän vaimoltani, miksi isälle huudetaan tuollaisia."

"Totta kai kuulen, mitä yleisö huutaa. Olen porilainen, niin tiedän miten homma menee ja kestän sen. Toivottavasti he huutavat myös silloin, kun menee hyvin."

Näin Taimi SK:ssa. Viitaten tuohon aiempaan kirjoitukseeni siitä, etteikö pelaaja huutoja noteeraisi.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Itse olen tätä ässätouhua seurannut aika pitkään, jo 80-luvun alusta ja ei koskaan ole tullut mieleen huudella oman joukkueen pelaajille ja vielä vähemmän omille kasvateille. Ennemmin kannustan ja näen suorituksissa positiivisia asioita. Taimi oli mielestäni tänään (erityisesti kolmannessa erässä) hyvä, teki maalin ja muutenkin oli otteissa voittamisen halua sekä johtajuutta, tätä puolta pitää jatkossakin Taimen otteissa näkyä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ja siis todella typerää on se että useampikin äänestä päätellen vielä lapsi huutelee noita typeryyksiä seisomakatsomossa.

Itse harvoin huudan maalintekijän sukunimeä nykyään, mutta nyt oli pakko. Tommi ansaitsi kyllä sen noiden idioottihuutelijoiden jälkeen.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänäänkin Taimi sai kuraa tilanteista mitkä pelasi hyvin.

Taimi pelasi hyvän ottelun ja sai palkinnoksi maalin. Pieni vammakin tuli, varmaan nivuseen, mutta pystyi jatkamaan.

Taimi on hyvä pakki liigaan tällä hetkellä.
 
Pataatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata, rispektit Saipalle ja Spåralle. TML
Onhan tämä nyt jumalauta aivan sairasta. Ei tämmöistä huutelua voi kukaan täysijärkisenä itseään pitävä ymmärtää. Tommin lapsen tuska ko. typerässä huutelu tilanteessa täytyy olla hirveä. Lapsi ei todellakaan ymmärrä sitä, miksi iskä on joidenkin mielestä "niin huono ihminen" että isille huudetaan. Itseäni hävettää nyt jopa se että olen täällä palstalla joskus arvostellut Tommia suhteessa hänen palkkaansa, jota en todellisuudessa edes tiedä. Tommi on terveenä ollessaan hyvä liigapelaaja, jonka toivon, jos Kerttula hyväksi katsoo, jatkavan Porissa.

Tosiaan Tommi pelasi eilenkin hyvän pelin ja teki hienon YV häkin, näitä lisää. Älytön, henkilökohtaisuuksiin menevä huutelu, ei pelkästään omille on aina typerää ja tuomittavaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Onhan tämä nyt jumalauta aivan sairasta. Ei tämmöistä huutelua voi kukaan täysijärkisenä itseään pitävä ymmärtää.

Tosiaan Tommi pelasi eilenkin hyvän pelin ja teki hienon YV häkin, näitä lisää. Älytön, henkilökohtaisuuksiin menevä huutelu, ei pelkästään omille on aina typerää ja tuomittavaa.

Omaan makuun teki myös kourallisen outoja/heikkoja kiekollisia ratkasuja. Oisko mentaalipuolen hommia painekattilassa? Ihan ok esitys kuitenkin, kaikkinensa.

Kyllä aikusten ihmisten pitäs osata hahmottaa, mitä kannattaa katsomosta suoltaa. Olkoonkin että peleihin eläytyessä voi huulilta lipsua yhtä sun toista.

Niin. Lapset katsomossa, perheet ja omaiset. Sieltä löytyy niin omilta kuin vierailta. Lätkämatsi, varsinkaan Porissa, ei oo pyhäkoulutilaisuus. Toisaalta, on aika hirveetä jos 6-vuotias joutuu käsittelemään tällasia asioita isänsä ammatin takia. Tai huonosti käyttäytyvien aikuisten takia.

En keksi yksinkertaista ratkasua tähän. Ehkä nää julkiset ulostulot pistää ainakin osaa ihmisiä miettimään, mitä, missä ja millä volyymilla ääntänsä käyttää.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Niin, no kyllähän se täälläkin on nähty että antipatia on melko syvässä ja perustelut ovat usein lievästi sanottuna sellaisia, että joko pelit seurataan useamman promillen humalassa tai ei ymmärretä pelistä edes vähää alusta.

Eipä ole toisaalta Taimen hyvyydellekään mitään perusteluita näkynyt. Edes huonoja perusteluja.
 
Tuamas

Jäsen
Eipä ole toisaalta Taimen hyvyydellekään mitään perusteluita näkynyt. Edes huonoja perusteluja.

Mmmkay, eli paskaa on ihan ok heittää vaikkei niin mitään ymmärtäisikään.

Itse muistan hyvin tällaisen, joka muine herkkuineen osoitti kritiikin perustuvan pääosin johonkin ihan muuhun kuin varsinaisiin peliesityksiin:
”Kaksinkamppailupelaamisessa Taimi taitaa olla koko joukkueen huonoin.”.

Toki puusilmillekin on paikkansa katsomossa, Porissa vaan se tyhmyys tuntuu usein tiivistyvän ja johtaa sitten Taimen jatkuvan suolaamisen kaltaisiin perseilyihin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Taimi on henkisesti vahva perusporilainen ja kestää kyllä kaikenlaiset yleisön huutelut

"Totta kai kuulen, mitä yleisö huutaa. Olen porilainen, niin tiedän miten homma menee ja kestän sen. Toivottavasti he huutavat myös silloin, kun menee hyvin."

Eli mennään jo eteenpäin.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Mmmkay, eli paskaa on ihan ok heittää vaikkei niin mitään ymmärtäisikään.

Itse muistan hyvin tällaisen, joka muine herkkuineen osoitti kritiikin perustuvan pääosin johonkin ihan muuhun kuin varsinaisiin peliesityksiin:
”Kaksinkamppailupelaamisessa Taimi taitaa olla koko joukkueen huonoin.”.

Toki puusilmillekin on paikkansa katsomossa, Porissa vaan se tyhmyys tuntuu usein tiivistyvän ja johtaa sitten Taimen jatkuvan suolaamisen kaltaisiin perseilyihin.

No mikä nyt sitten on paskaa ja kuka sen määrittelee? Sinä asiantuntijana sitten vissiin.

Hienoa, että muistat taannoisen keskustelun, jossa kyseenalaistit kaikki näkemykseni sillä perusteella, että kyseenalaistin Taimen kaksinkamppailupelaamisen. Mitäpä sitä voisi kiekosta ymmärtää, jos kyseenalaistaa Taimen kaksinkamppailupelaamisen. Puusilmähän se sellainen on.

Sen verran pitää nostaa kättä virheen merkiksi, että Taimen kutsuminen joukkueen huonoimmaksi kaksinkamppailuissa oli turhan kärkevä kommentti. Ei tuolta ketään osaa huonoimmaksi leimata. Mielestäni Taimi kuitenkin on korkeintaan keskitasoa kaksinkamppailuissa. Pyrin nyt perustelemaan puusilmäiset mielipiteeni.

Ettei nyt tulisi turhia väärinkäsityksiä niin tarkennan vielä, että minä pidän kaksinkamppailupelaamisena tilannetta, jossa kaksi pelaajaa kamppailevat fyysisesti kiekosta esim. maalilla tai kulmassa ja voittaja on se, joka tuon kamppailun seurauksena saa kiekon.

Minusta Taimi on jotenkin lepsu tai haluton menemään kiekollisen pelaajan iholle. Siinä missä esim. Marttinen, Niemeläinen, Vuorisalo ja Salmela selvästi pyrkivät iholle ja vartalokontaktilla horjuttamaan kiekollista pelaajaa ja ottamaan tilan ja liikkeen pois, Taimi yleensä tyytyy peilaamaan ja seuraamaan vastustajan liikettä, tuuppimaan käsillään ja tökkimään yhdessä kädessä olevalla mailalla. Hyvällä kiekon suojaajalla ei ole tuossa isompia ongelmia pelata kulmapeliä ja hakea syöttöpaikkoja. En tiedä onko tässä kyse enemmän osaamisesta vai halukkuudesta, mutta tuo ei mielestäni ole hyvää kamppailupelaamista. Tuossa lähinnä tyydytään estämään vastustajan nousu maalille eikä pyritä kamppailemalla saamaan vastustajaa irti kiekosta.

Hyviä taklauksia Taimelta silloin tällöin tulee, mutta niissäkin tuntuu olevan kyse enemmänkin pelkästä vastustajan taklaamisesta kuin kiekon riistämisestä. Esim. Niemeläinen käyttää usein taklausta kiekon riistämiseen. Hän taklaa kiekollisen laitaan, ottaa ripeästi kiekon ja luistelee paikalta kiekollisena. Taimen kohdalla tilanteet vaikuttavat usein menevän niin, että hän pyrkii pelaamaan mailalla kiekkoa tai sitten hän taklaa. Häneltä ei juuri näe muille puolustajille yleistä tapaa yhdistää fyysinen kontakti ja kiekon pelaaminen mailalla. Vastustajan ollessa hetkellisesti huonossa asennossa tai tasapainossa olisi otollinen hetki nostaa vastustajan mailaa ja riistää kiekko. Taimella vaan on kulmapelissäkin maila usein yhdessä kädessä, joten hän ei oikeastaan ole valmis nostamaan vastustajan mailaa. Vaikka nyt en ole mitään mittavaa kiekkouraa tehnyt niin sen verran olen yli kolmessakymmenessä vuodessa alasarjoissakin oppinut, että kiekosta kamppailtaessa ja mailalla mailaa vääntäessä pärjää paremmin kahden käden kuin yhden käden otteella mailasta. Ja nopeassa pelissä pitäisi olla valmis kamppailemaan.

Kiekoa suojatessa Taimi vaikuttaa melko helposti horjutettavalta. Johtuuko sitten huonosta tasapainosta, korkeasta ja pystystä luisteluasennosta ja sen aiheuttamasta korkealla olevasta painopisteestä, kapeasta jalkojen asennosta, nivusvaivoista, huonosta valmiustilasta vai mistä. Tuskin ainakaan heikoista jaloista ja keskivartalosta, jos fysiikan pitäisi olla kovaa luokkaa. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Taimi uskoo luistelullaan pitävänsä vastustaja irti ja kontaktin tullessa se sitten tulee vähän yllätyksenä eikä hän siksi ole tukevilla jaloilla. Johtuu nyt sitten mistä tahansa, mutta kaksinkamppailuvalmius ei tunnu aina olevan sitä luokkaa mitä pitäisi.

Joskus Taimea on kehuttu siitä, että hän tulee usein omasta kulmasta kiekon kanssa. Näin hän kyllä tekee, mutta yleensä siinä ei ole kyse kiekon voittamisesta kaksinkamppailussa vaan irtokiekon hakemisesta toisten hoitaessa sitä kamppailupuolta.

Minä nyt ainakin kovasti yritin perustella mihin Taimen kaksinkamppailupelaamiseen kohdistunut kritiikkini perustuu. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta jos nyt osoittaisit vähän selkärankaa ja pelkän puusilmäksi haukkumisen sijaan pyrkisit perustelemaan, mikä mielestäsi tekee Taimesta hyvän kaksinkamppailupelaajan ja minusta puusilmän. Toisi vähän uskottavuutta, kun olisi viesteissä jotain asiaakin eikä vain muiden mollaamista.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
"Eivät ne kovin hienoja tilanteita ole, jos kuulen lapseni kysyvän vaimoltani, miksi isälle huudetaan tuollaisia."

"Totta kai kuulen, mitä yleisö huutaa. Olen porilainen, niin tiedän miten homma menee ja kestän sen. Toivottavasti he huutavat myös silloin, kun menee hyvin."

Näin Taimi SK:ssa. Viitaten tuohon aiempaan kirjoitukseeni siitä, etteikö pelaaja huutoja noteeraisi.

Porissa on ollut näitä "yleisön suosikkeja" jo monta ennen Bisnes-Tommia ja tulee olemaan myös hänen jälkeensä. Toinen fakta on se, että Taimelta odotetaan (ihan luvan kanssa) huomattavasti enemmän kuin mitä on saatu. Mies on kuitenkin Lukan ohella niitä harvoja omia poikia ketkä ovat tiensä Liigaan raivanneet. Taannoinen siirto yllättäen Ässistä Nordikselle toiseen punaiseen joukkueeseen ei myöskään ollut mitenkään omiaan nostamaan jätkän arvostusta yleisön silmissä. Jos olis mennyt Lukkoon, niin olis varmaan ripustettu jo kaulasta johonkin Isomäen puun oksaan. Vähänkö Tähtinen sai shittiä niskaansa?

Eihän Tommi toki mikään Dänni-Gruu tai Joakim Mussukka ole, mutta ei myöskään Pratu Levon reinkarnaatio jollaista hänestä (ehkä) odotettiin. Jos ei olis pata-kasvatti, niin olis kyllä aika hyvin seinäpapereihin sulautuva hmv pelaaja.
 
Nyt ei ole kyse pelaajan luonteesta, kyvyistä tai edes seurauskollisuudesta. Kyse on siitä, mitä on sopivaa huutaa katsomosta pelaajille. Jossakin menee hyvän maun raja, on aina mennyt. On sitten kyse Tähtisestä tai Taimesta, sillä ei ole väliä.

Alatyyliset henkilökohtaisuuksiin menemiset ovat ala-arvoista "kannattamista". Tällaisen huutelun vaikutuksista Taimi antaa haastattelussa ihan konkreettisen esimerkin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
No mikä nyt sitten on paskaa ja kuka sen määrittelee? Sinä asiantuntijana sitten vissiin.

Hienoa, että muistat taannoisen keskustelun, jossa kyseenalaistit kaikki näkemykseni sillä perusteella, että kyseenalaistin Taimen kaksinkamppailupelaamisen. Mitäpä sitä voisi kiekosta ymmärtää, jos kyseenalaistaa Taimen kaksinkamppailupelaamisen. Puusilmähän se sellainen on.

Sen verran pitää nostaa kättä virheen merkiksi, että Taimen kutsuminen joukkueen huonoimmaksi kaksinkamppailuissa oli turhan kärkevä kommentti. Ei tuolta ketään osaa huonoimmaksi leimata. Mielestäni Taimi kuitenkin on korkeintaan keskitasoa kaksinkamppailuissa. Pyrin nyt perustelemaan puusilmäiset mielipiteeni.

Ettei nyt tulisi turhia väärinkäsityksiä niin tarkennan vielä, että minä pidän kaksinkamppailupelaamisena tilannetta, jossa kaksi pelaajaa kamppailevat fyysisesti kiekosta esim. maalilla tai kulmassa ja voittaja on se, joka tuon kamppailun seurauksena saa kiekon.

Minusta Taimi on jotenkin lepsu tai haluton menemään kiekollisen pelaajan iholle. Siinä missä esim. Marttinen, Niemeläinen, Vuorisalo ja Salmela selvästi pyrkivät iholle ja vartalokontaktilla horjuttamaan kiekollista pelaajaa ja ottamaan tilan ja liikkeen pois, Taimi yleensä tyytyy peilaamaan ja seuraamaan vastustajan liikettä, tuuppimaan käsillään ja tökkimään yhdessä kädessä olevalla mailalla. Hyvällä kiekon suojaajalla ei ole tuossa isompia ongelmia pelata kulmapeliä ja hakea syöttöpaikkoja. En tiedä onko tässä kyse enemmän osaamisesta vai halukkuudesta, mutta tuo ei mielestäni ole hyvää kamppailupelaamista. Tuossa lähinnä tyydytään estämään vastustajan nousu maalille eikä pyritä kamppailemalla saamaan vastustajaa irti kiekosta.

Hyviä taklauksia Taimelta silloin tällöin tulee, mutta niissäkin tuntuu olevan kyse enemmänkin pelkästä vastustajan taklaamisesta kuin kiekon riistämisestä. Esim. Niemeläinen käyttää usein taklausta kiekon riistämiseen. Hän taklaa kiekollisen laitaan, ottaa ripeästi kiekon ja luistelee paikalta kiekollisena. Taimen kohdalla tilanteet vaikuttavat usein menevän niin, että hän pyrkii pelaamaan mailalla kiekkoa tai sitten hän taklaa. Häneltä ei juuri näe muille puolustajille yleistä tapaa yhdistää fyysinen kontakti ja kiekon pelaaminen mailalla. Vastustajan ollessa hetkellisesti huonossa asennossa tai tasapainossa olisi otollinen hetki nostaa vastustajan mailaa ja riistää kiekko. Taimella vaan on kulmapelissäkin maila usein yhdessä kädessä, joten hän ei oikeastaan ole valmis nostamaan vastustajan mailaa. Vaikka nyt en ole mitään mittavaa kiekkouraa tehnyt niin sen verran olen yli kolmessakymmenessä vuodessa alasarjoissakin oppinut, että kiekosta kamppailtaessa ja mailalla mailaa vääntäessä pärjää paremmin kahden käden kuin yhden käden otteella mailasta. Ja nopeassa pelissä pitäisi olla valmis kamppailemaan.

Kiekoa suojatessa Taimi vaikuttaa melko helposti horjutettavalta. Johtuuko sitten huonosta tasapainosta, korkeasta ja pystystä luisteluasennosta ja sen aiheuttamasta korkealla olevasta painopisteestä, kapeasta jalkojen asennosta, nivusvaivoista, huonosta valmiustilasta vai mistä. Tuskin ainakaan heikoista jaloista ja keskivartalosta, jos fysiikan pitäisi olla kovaa luokkaa. Jotenkin vaikuttaa siltä, että Taimi uskoo luistelullaan pitävänsä vastustaja irti ja kontaktin tullessa se sitten tulee vähän yllätyksenä eikä hän siksi ole tukevilla jaloilla. Johtuu nyt sitten mistä tahansa, mutta kaksinkamppailuvalmius ei tunnu aina olevan sitä luokkaa mitä pitäisi.

Joskus Taimea on kehuttu siitä, että hän tulee usein omasta kulmasta kiekon kanssa. Näin hän kyllä tekee, mutta yleensä siinä ei ole kyse kiekon voittamisesta kaksinkamppailussa vaan irtokiekon hakemisesta toisten hoitaessa sitä kamppailupuolta.

Minä nyt ainakin kovasti yritin perustella mihin Taimen kaksinkamppailupelaamiseen kohdistunut kritiikkini perustuu. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta jos nyt osoittaisit vähän selkärankaa ja pelkän puusilmäksi haukkumisen sijaan pyrkisit perustelemaan, mikä mielestäsi tekee Taimesta hyvän kaksinkamppailupelaajan ja minusta puusilmän. Toisi vähän uskottavuutta, kun olisi viesteissä jotain asiaakin eikä vain muiden mollaamista.
Hohhoijaa... Mitähän tähänkin nyt taas sanois... No sanon vain että Kyllä pakin kuuluu mennä sinne kulmiin nimenomaan maila yhdessä kädessä sitä kiekkoa riistämään.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hohhoijaa... Mitähän tähänkin nyt taas sanois... No sanon vain että Kyllä pakin kuuluu mennä sinne kulmiin nimenomaan maila yhdessä kädessä sitä kiekkoa riistämään.
Minä tykkään Tommista pelaajana ja hänen pelaamisestaankin useimmiten. Tuo Pata-Ässän kirjoitus oli ihan hyvä ja siinä oli mielestäni paljon asiaa ja perusteluja. Tämä oma yhteenvetosi vääristelee aika lailla sitä, mistä kirjoituksessa puhuttiin.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Hohhoijaa... Mitähän tähänkin nyt taas sanois... No sanon vain että Kyllä pakin kuuluu mennä sinne kulmiin nimenomaan maila yhdessä kädessä sitä kiekkoa riistämään.

Kuten tuossa erikseen vielä tarkensin niin kyse oli kamppailupelaamisesta, jossa kaksi pelaajaa fyysisesti kamppailevat ja vääntävät kiekosta. Vastustajan lähestyminen ja kiekonriisto pelkällä mailahäirinnällä kiekkoa ja vastustajan lapaa mailalla tökkimällä on sitten ihan eri asia enkä ole siihen ottanut mitään kantaa.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taimi pelannut tämän viikon kotipeleissä mainiosti, hienoa nähdä, että ottaa sitä isoa roolia kentällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös