Tommi Santala HIFK:hon

  • 195 710
  • 796

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Ck
Ai ei ole katkeruutta? No joka tapauksessa mietippä vähän itsekin, että tekisikö IFK sopimuksen pelaajan kanssa jolla saattaa olla mahdollisuus lähteä NHL:ään, mutta ei olisi katsonut korvaajaa sille pelaajalle.

Ennen Santalan IFK sopimusta nämä HPK:n "tietäjät" olivat 100% varmoja siitä, että jos Tommi pelaa SM-liigassa, niin hän pelaa HPK:ssa. Nyt nämä samat neropatit huutelevat edelleen täällä katkerana kaiken maailman "tietoja" Santalan ensi kauden joukkueesta.

Koittakaa nyt jo hyväksyä se, ettei Santala teillä ensi kaudella pelaa vaikka se pahalta tuntuukin. Minä puolestani lupaan hyväksyä Santalan lähdön NHL:ään, jos näin sattuu käymään ja varmasti on paikkaaja katsottuna valmiiksi.

Näissä ketjuissa on kai turha sanoa mitään ettei sitä tulkittaisi itkemiseksi tai katkeraksi tilitykseksi.Onko tosiaan niin vaikea oivaltaa että huippupelaajan menetys toiseen seuraan tai NHL:ään ei olekaan maailman loppu meille muiden joukkueiden kannattajille?

Tässä vaiheessa kautta ei tällaiset paperit paljoa paina.Heinäkuun puolenvälin jälkeen voin onnitella tai sanoa että tiedettiinhän tämä.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Happamia ovat pihjalanmarjat. Mikäs sen mukavampaa, tuska näyttää olevan aika kova monessakin suunnassa.

Tosiasiassa Santalan allekirjoituksesta olivat kiinnostuneet monet liigaseurat, selvää tietysti on, että vain muutama seura oli sellainen mikä Santalaa ylipäätään kiinnosti. HIFK:n vetovoima on ollut poikkeuksellisen vahvaa ja lumipallo on pyörinyt kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Isot nimet houkuttelee isoja nimiä. Menestys alkaa haista nokkaan. Huippusentterille oli SM-liigassa unelmapaikka tarjolla IFK:ssa ja Santala tarttui siihen.

Potentiaalinen ykkösketju IFK:ssa:
Kuhta (22+16=38) - Santala (13+38=51) - Pärssinen (16+31=47)

Ketjun taakse kun heitellään viime kausien puolustajien ylivoimainen pörssiykkönen Zidlicky ja Karalahti, Kultanen, Söderholm... Lisämausteena jälleen vuoden vanhemmat omat loistavat nuoret pelaajat, niin tilanne näyttää enemmän kuin herkulliselta. Jopa murskaavan ylivoimaiselta moneen muuhun jengiin verrattuna. Ulkomaalaistilanne antaa myös erittäin hyvin pelivaraa sen suhteen, jos yllätyksiä tulee ja joistakin/jostakin pelaajasta joudutaan luopumaan.

Santala on loistava hankinta. Yksi Suomen tämän hetken parhaimmista omalla pelipaikallaan NHL-pelaajat mukaanlukien. Ja toisin kuin monet muut Suomen sentterit, Tommilta löytyy kokoa ja sitä on hankala treenata. Toinen positiivinen ominaisuus on se, että hän on rightin pelaaja. Todella mielenkiintoinen vahvistus IFK:lle, jota on jo vuosia ollut ilo katsoa. Käyttää hyvin kokoaan hyödykseen, loistava pelisilmä ja röyhkeyttäkin löytyy, eikä mies anna tuumaakaan periksi. Vielä kun kovuutta saadaan vähän jalostettua IFK:ssa, niin Tommi on harvinaisen veemäinen vastustaja. Helkkarin ilkeä hän on jo nyt, kuten esimerkiksi Itku-Antti ja Summanen hyvin muistavat viime kaudeltakin. MM-kisoissa Santalan rooli oli hyvin pieni, mutta mielenkiintoinen asia tuli sieltäkin esiin. Santalan voittoprosentti aloituksissa oli sentterien paras.

Se on hupaisaa, että miten aina jonkun seuran tai pelaajan itsensä ulkopuolella tiedetään varmasti kuka lähtee ja kuka ei lähde. Ikään kuin olisi jo vuosia sitten kirjoitettu käsikirjoitus, jonka mukaan toimitaan. Ihan riippumatta siitä mitä mistäkin on tarjottu tai jätetty tarjoamatta. Ei se taida ihan siten mennä. Ei se todennäköinen farmipaikka ja kahden suunnan sopimus ihan niin houkutteleva ole kuin täällä kuvitellaan. "Varmuudella tiedettiin" IFK:n ulkopuolella viime keväänäkin, että Zidlicky ja Pärssinen lähtevät. Ei auttanut mitään, vaikka Pärssinen itsekin kertoi monta kertaa ettei ole lähdössä.

Kun hankitaan huippupelaajia, niin aina on jonkinlainen riski olemassa siitä, että pelaaja tarttuu NHL-tarjoukseen. Ei sen vuoksi voi kuitenkaan lähteä tarjoamaan sopimuksia B-luokan pelaajille, joille kukaan ei taatusti tule tarjoamaan yhtään mitään NHL-seuroista. Ei ainakaan IFK:ssa, jossa on omia laadukkaita nuoria pelaajia enemmän kuin riittävästi.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Ck
No joka tapauksessa mietippä vähän itsekin, että tekisikö IFK sopimuksen pelaajan kanssa jolla saattaa olla mahdollisuus lähteä NHL:ään, mutta ei olisi katsonut korvaajaa sille pelaajalle.

Kannattaahan aina katsoa kortit tällaisissa tilanteissa, eikö? Vaikkei korvaaja ole, on paras mahdollinen yritetty ja tämä on tuotu julki faneille. Nyt me fanit emme voi katkerina tilittää kuinka siellä ei edes yritetty. KIITOS IFK!
Ja eikös dude kertonut siitä että hän ei IFK:ssa missään nimessä pelaa?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin, kyllähän Santalaa tosiaan muutkin jengit havittelivat. Valitettavasti mies valitsi sen etukäteenkin varmimpana pidetyn vaihtoehdon. Muttasiis ei Hifk yksin kiinnostuksensa kanssa ollut.

Onnittelut hyvästä hankinnasta, Santalaa on ollut ilo seurata Höpötys-vuosina ja ihan mielenkiintoista tulee olla nähdä miten pärjää ns. isommassa seurassa. Mikäli Suomeen jää.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Huh, pääsen minäkin pikkuhiljaa tänne Jatkoaikaan Belgian-Ranskan reissun jälkeen..

Mahtava uutinen IFK:lta, sanon minä. Santala oli Ruudun jälkeen liigan paras sentteri viime kaudella. Tehot sekä omakohtaiset näkemykset vahvistavat tätä faktaa. Kultasen tulon myötä pakisto on täydellinen (mikäli Zidi ja Söde jäävät). Kahteen ensimmäiseen kaikki tietävät ketä laitetaan ja kolmosparin pelipaikoista taistelevat Kurvinen, Saarinen ja Pikkarainen. Ruutu tai joku muu huippuluokan hyökkääjä niin joukkue näyttää mestarisuosikilta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katkeraa itkemistä!

Jos Jokereissa olisi oltu takavuosina hereillä, molemmat saattaisivat pelata toisessa helsinkiläisessä joukkueessa.
Tämä oli katkeraa itkemistä.
Kun NHL:ssä oltaneen hereillä, saattaa olla, että kumpikin pelaa ensi talvena muualla kuin Helsingissä. Kuka itkee sitten? Onko Penalla katsottuna stuntit? Epäilen.
Toisaalta: miksipä ei kalastelisi isoja kaloja, kun sellaisia vesillä liikkuu. Jäihän Tuomo vuosi sittenkin, nyt käymätön intti ja loukkaantuminen saattavat pitää ukon Suomessa vielä vuoden verran. Ja prkle, HIFK:ssa.
Ja onhan edelleen mahdollista, että NHL:ään lähtevät ihan muut miehet kuin Santala ja Ruutu. Tai ihan muut miehet niiden lisäksi.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
nikolaimakarov:
''Jos Jokereissa olisi oltu takavuosina hereillä, molemmat saattaisivat pelata toisessa helsinkiläisessä joukkueessa.''

Shit happens.

''Tämä oli katkeraa itkemistä.''

Totta.

''Kun NHL:ssä oltaneen hereillä, saattaa olla, että kumpikin pelaa ensi talvena muualla kuin Helsingissä. Kuka itkee sitten?''

Oletan IFKssa oltavan asiassa myös hereillä. Varmuuttahan on mahdoton saada. Kuten Sir Pena sanoo: NHL vie ja me vikistään. Good try, joka tapauksessa. Uskon Santalankin jäävän. Itketään tovi, jos ei.

''Onko Penalla katsottuna stuntit? Epäilen.''

Epäilemättä epäilet. Ainakin toivot. Me luotamme.

''Toisaalta: miksipä ei kalastelisi isoja kaloja, kun sellaisia vesillä liikkuu. Jäihän Tuomo vuosi sittenkin, nyt käymätön intti ja loukkaantuminen saattavat pitää ukon Suomessa vielä vuoden verran. Ja prkle, HIFK:ssa.''

Jep. Hiton paljon mieluummin tässä vaiheessa kuulee sainauksia kultasista ja santaloista, kuin keskinkertaisista mitäänsanomattomuuksista.

Tuomossa on vielä hyvä muistaa, että jos jää, niin IFKlle tuleva NHL-korvaus eiku kasvaa. Puhumattakaan siitä pelillisestä ja viihteellisestä panoksesta, jota Tuomo tuo. Monesta asiasta voisi luopua, jos jäisi. Kunhan viina, laulu ja naiset jää, muulla ei olisi niin väliä. Jamppa oli viiltävä jo viime kaudella.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Jos tai sitten ei?

Onnea HIFK:lle, jos Tommi Santala on ensi syksynä petopaitojen riveissä. Mies on menossa Atlanta Trasherseihin, jonka vuoksi HPK ei pitänyt miehestä enää kovasti kiinni. Sama koskee HPK:n kannalta Antti Miettistä, jonka lasketaan kuuluvan jo Dallasin riveihihin.

Jos HIFK todella saa Santalan riveihinsä, joukkueen kokoajia voi vain onnitella loistavasta hankinnasta! Varsinkin kun kasvattajaseura Jokerit jää nuolemaan näppejään...

Syksyllä nähdään, mikä tilanne on!
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Jos tai sitten ei?

Viestin lähetti Kippari
Onnea HIFK:lle, jos Tommi Santala on ensi syksynä petopaitojen riveissä. Mies on menossa Atlanta Trasherseihin, jonka vuoksi HPK ei pitänyt miehestä enää kovasti kiinni. Sama koskee HPK:n kannalta Antti Miettistä, jonka lasketaan kuuluvan jo Dallasin riveihihin.
No aikansa piti, mutta sitten (joulun tienoilla) tulivat realiteetit Kerhon kohdalla vastaan. Tommin reilusti kohonnut palkkapyyntö yhdistettynä suurehkoon riskiin miehen menettämisestä heinäkuussa ei ollut yhtälö, joka olisi ollut mahdollista HPK:ssa. IFK tarttui täkyyn ja sai ison saaliin ainakin toistaiseksi.

Korostettakoon nyt vielä sitä, että henkilökohtaisesti kiitän Tommia hienoista vuosista Hämeenlinnassa ja toivon, että miehen edesottamuksia saisi seurata vielä ainakin tulevan kauden IFK:ssa ja erityisesti Suomessa. Antista ei tässä ketjussa enempää...
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Senior
Uskon Santalankin jäävän. Itketään tovi, jos ei.

En oikein näe mitään perustetta tälle ainakaan Tommin omalta puolelta. Varmasti huolii kahden suunnan sopimuksen, kun lakkopeikko häämöttää vuoden päässä. IFK saattaa olla tällä tavoin pedannut itselleen pelimiehen kaudelle 2004-2005, mutta aika näyttää. Kaiholla tuli juuri katseltua Tommin hirmuinen pommi urkuriin kuluneelta kaudelta. Pelimies.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suuri peikkohan Nhl:ään suuntaan Santalassa piilee. Silti kalastaminen kannattaa, vaikka riskit ovat. Keskivertoja saa aina ja markkinoilla olevista pelaajista parhaassa päässä on todellakin joka vuosi kovat riskit. Silti kannattaa yrittää. Tottakai harmittaa jos Santala lähtee, mutta sellaista elämä on.

Ps: Peikot ovat tiedossa, jokaisen siirron yhteydessä niistä on turha muistuttaa, kenenkään.
 
Viimeksi muokattu:

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Jos tai sitten ei?

Viestin lähetti Sartjärvi
Tommin reilusti kohonnut palkkapyyntö yhdistettynä suurehkoon riskiin miehen menettämisestä heinäkuussa ei ollut yhtälö, joka olisi ollut mahdollista HPK:ssa. IFK tarttui täkyyn ja sai ison saaliin ainakin toistaiseksi.

Kiitos ensinnäkin kaikille Kerhon 'miehille' avautumisestaan täällä 'oikean' kiekon ystävien piirissä.

Toisekseen ihmettelen tätä(kin) ylläolevaa logiikkaa: Miksi kaikki kuvittelevat että maybe-NHL-lähtijän sainaus on suuri taloudellinen riski? Kun kaveri laittaa nimensä NHL-paperiin siirtyvät myös palkanmaksuvelvoitteet tälle taholle. Toisin sanoen nämä NHL-lähtijät eivät verota kotimaisen seuransa tilejä yhtään lähtönsä jälkeen, korkeintaan päinvastoin. Tämä lienee itsestään selvää kaikille kiekkoa seuraaville, joitain syvän katkeruuden sumentamien linssien takaa siirtomarkkinoita seuraavia lukuunottamatta.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Jos tai sitten ei?

Viestin lähetti #12

Toisekseen ihmettelen tätä(kin) ylläolevaa logiikkaa: Miksi kaikki kuvittelevat että maybe-NHL-lähtijän sainaus on suuri taloudellinen riski? Kun kaveri laittaa nimensä NHL-paperiin siirtyvät myös palkanmaksuvelvoitteet tälle taholle. Toisin sanoen nämä NHL-lähtijät eivät verota kotimaisen seuransa tilejä yhtään lähtönsä jälkeen, korkeintaan päinvastoin. Tämä lienee itsestään selvää kaikille kiekkoa seuraaville, joitain syvän katkeruuden sumentamien linssien takaa siirtomarkkinoita seuraavia lukuunottamatta.
Tuota, missäköhän kirjoitin jostain sainaajan taloudellisesta riskistä? Käsittääkseni kirjoitin, että Santalan palkkapyyntö oli HPK:lle liian korkea. Ja vaikka fyrkat jostain olisi kaivettukin, näkemys Santalan suunnitelmista oli kohtuullisen hyvä HPK:n toimistolla, joten siirryttiin suht suosiolla suunnitelmaan b, joka oli korvaavan pelaajan hankkiminen ja kun Toke Virta mahdollistui, homma oli selvä ja varmaan ihan suotuisa molemmille osapuolille.

Ja jos viittasit minuun tuolla loppukommentillasi, olisit ihan rohkeasti lainannut koko tekstini, josta varsin hyvin käy ilmi katkeruuden sumentamat silmäni.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Re: Jos tai sitten ei?

Viestin lähetti Sartjärvi
Ja jos viittasit minuun tuolla loppukommentillasi, olisit ihan rohkeasti lainannut koko tekstini, josta varsin hyvin käy ilmi katkeruuden sumentamat silmäni.

En viitannut. Viittasin sinuun ensimmäisessä lauseessani.

Onnea Virrasta! vai pitäisikö sanoa Virrasta Onnea?
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Re: Re: Jos tai sitten ei?

Viestin lähetti #12
En viitannut. Viittasin sinuun ensimmäisessä lauseessani.

Onnea Virrasta! vai pitäisikö sanoa Virrasta Onnea?

Kiitos, kiitos, ihan miten haluat.

Jos kerran ensimmäiseen lauseeseeni viittasit, niin miksi vedit mukaan tämän sainaajan taloudellisen riskin, kysyn ma?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti sopuli
En oikein näe mitään perustetta tälle ainakaan Tommin omalta puolelta. Varmasti huolii kahden suunnan sopimuksen, kun lakkopeikko häämöttää vuoden päässä. IFK saattaa olla tällä tavoin pedannut itselleen pelimiehen kaudelle 2004-2005, mutta aika näyttää. Kaiholla tuli juuri katseltua Tommin hirmuinen pommi urkuriin kuluneelta kaudelta. Pelimies.

Tietääkseni jos Santala kirjoittaa sopimuksen NHL:ään, niin tämä IFK:n kanssa tehty sopimus raukeaa ja näin ollen ei nähtäisi Santalaa IFK:ssa kaudella 2004-2005, ainakaan tämän sopimuksen puitteissa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu ja saamme nähdä ensi kaudella Santalalta samanlaisia pommeja IFK:n paidassa, kohdistettuna muiden joukkueiden pahaa aavistamattomiin hiirulaisiin.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tämä siirto kirpasee ikävästi

Jokereiden kasvatti Tommi Santala meni sitten arkkivihollisen riveihin HIFK:iin. Tosin eihän tuo siirto tapahtunut Jokereista vaan Kerhosta joten Tommi oltiin jo meidän toimesta keritty hukkaamaan muualle mutta siitä huolimatta oman huippupelaajan menettäminen nimenomaan HIFK:lle kirpasee todella ikävästi. En tiedä oltiinko meiltä liikkeellä ja jos oltiin niin oltiinko liian myöhään, vai eikö rahat riittänyt tai eikö Tommia kiinnostanut, no joka tapauksessa on tuo meille tullut Metro sitten kuinka kova tahansa niin siitä huolimatta olisin paljon mielummin ottanut Santalan takaisin meille kuin hankkinut Metron ulkopuolelta. Kerpele.

Sen verran tuo kirpasee että tässä tapauksessa pitää toivoa että NHL ja Atlanta korjaa hedelmät. Onnea kuitenkin hyvistä hankinnoista ja tällä hetkellä teidän nippunne näyttää todella vahvalta ja nyt teillä on valmentaja joka on todistetusti osannut (ainakin SM-liiga tasolla) valmentaa joten siltäkään saralta ei ole enää luvassa tasoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Koitetaan, onnistunko kirjoittamaan jotain, jota ei tulkita vittuiluksi, itkemiseksi tai vahingoniloksi. Pahoittelen, jos ei onnistu.

Santalan kohdalla tilanne oli pitkään se, että vain Kerhosta lähteminen oli "tieto" - eikä sekään sataprosenttinen (harva tieto nykyään on). Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähtöasema on Kerho ja tuloasema HIFK. Lähtöasemaa ei enää muuteta, mutta tämän hetkinen tuloasema saattaa vielä muuttua kauttakulkuasemaksi. Kerhon leirissä muistetaan case Hyvönen vielä hyvin. Tässä tilanteessa kannattaa siis jokaisen olla varovainen, mitä kirjoittaa. Kaikki voidaan tulkita katkeruudeksi, vahingoniloksi, haistatteluksi tai vittuiluksi. Teitä on varoitettu.

Osaltani toivotan Tommille erittäin hyvää jatkoa, ja kiitän Kerhossa vietetystä hienosta ajasta. Seuraan hänen uraansa jatkossakin, vaikka hän lähtisikin rapakon taakse Suureen Paratiisiin.
 

Spenroos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, JanPa
Viestin lähetti Ck
Ennen Santalan IFK sopimusta nämä HPK:n "tietäjät" olivat 100% varmoja siitä, että jos Tommi pelaa SM-liigassa, niin hän pelaa HPK:ssa. Nyt nämä samat neropatit huutelevat edelleen täällä katkerana kaiken maailman "tietoja" Santalan ensi kauden joukkueesta..

Etköhän hivenen liioittele. Käsittääkseni meidän leirissä on oltuu kohtuu hyvin tietoisia siitä, että Tommi jatkaa joka tapauksessa uraansa nyt muualla. Jo viime kauden alussa leirissämme tiedostettiin, että Tommi pelaa viimeistä kauttaan Hämeenlinnassa. Ainakin minä tiedostin, enkä muista kenenkään väittäneen Tommin pelaavan 100% varmasti HPK:ssa mikäli Suomeen jää. Toki joku voi olla näinkin sanonut mutta kyllä pääosin tilanne on ollut selvillä täällä päin. Ja se että täällä uskotaan edelleen Tommin pelaavan ensi kaudella Atlantassa, ei ole mitään katkeraa "tietojen" huutelua. Asiaa jopa tukee se, että Tommi on yhdessä Antin kanssa merten takana selvittelemässä kuvioitaan. Henkilökohtaisesti toivon Tommille sopimusta Atlantaan, mutta mikäli näin ei tapahdu niin olen vilpittömästi onnellinen siitä, että Tommi valitsi Suomesta sen toiseksi parhaan vaihtoehdon heti HPK:n jälkeen. Tulen siis tähän ketjuun onnittelemaan, mikäli heinäkuussa näyttää siltä, että Tommi tosiaan punanutussa ensi kaudella kiekkoilee.


Viestin lähetti #12
Toisekseen ihmettelen tätä(kin) ylläolevaa logiikkaa: Miksi kaikki kuvittelevat että maybe-NHL-lähtijän sainaus on suuri taloudellinen riski? Kun kaveri laittaa nimensä NHL-paperiin siirtyvät myös palkanmaksuvelvoitteet tälle taholle. Toisin sanoen nämä NHL-lähtijät eivät verota kotimaisen seuransa tilejä yhtään lähtönsä jälkeen, korkeintaan päinvastoin.

Niin. Eihän siinä sellaista taloudellista riskiä ole. HPK:n kohdalla ei vain ole mahdollista laittaa nimiä papereihen näiden kalliiden riskitapauksien kanssa, sillä näitä kalliimpia kavereita varten joudutaan ensin tekemään paljon tarkkaan harkittuja kompromisseja muun rosterin suhteen. Ja kun tällainen kallis mies katoaa heinäkuussa niin iskee pienehkö paniikki. Mistä saada sopiva korvaaja. Ne korvaavat kalliit miehet kun ovat monesti vielä kalliimpia silloin syksymmällä kun lähes kaikki joukkueet havittelevat viimeisiä jäljellä olevia pelimiehiä. Siis kiteytettynä. HPK:n perunat ei riitä siihen, että suuri osa pelaajabudjetista sidotaan riskitapaukseen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Ck
Ennen Santalan IFK sopimusta nämä HPK:n "tietäjät" olivat 100% varmoja siitä, että jos Tommi pelaa SM-liigassa, niin hän pelaa HPK:ssa. Nyt nämä samat neropatit huutelevat edelleen täällä katkerana kaiken maailman "tietoja" Santalan ensi kauden joukkueesta.

Olet harvinaisen väärässä. Kerhon leirissä on Tommin lähtöä pidetty selvänä jo kauan. Myös täällä Jatkoajassa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No helvata, hyvä hankinta. Jos ei heittele katiskoja isojen kalojen eteen, niitä ei myöskään saa. Ja jos NHL-peikko olisi koko ajan raksuttamassa takaraivossa, olisivat hankinnat jo valmiiksi pelkää Nicce-tasoa. Viime vuonnakin tähän aikaan kaikki (muut) tiesivät, että Zidlicky ja Pärssinen lähtevät varmasti NHL:ään.

Mutta toisaalta, tää on sitä Matikaisen kusetusta taas; hyviä nimiä, kun kausareita myydään! Ja jos ei olisi näin hyviä nimiä kausarikaupan tueksi, niin sekin olisi Matikaisen kusetusta.

On se kyllä kova kusettaja se Pena!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Viestin lähetti scoutti
Sama tilannehan se kaikilla muillakin on paitsi ilmalan joukkueella. Ja eiköhän teillä olisi taas joku yhdistyksen jäsen tullut hätiin ja maksanut omistaan, jos Tommi olisi halunnut jäädä. Turha näillä on enään spekuloida ja itselleen vakuutella, että "kyllä se tommi&toke&hannes ja muut haluavat ehdottomasti ritareissa pelata" kun se ei pidä paikkaansa.

Tony Virta ainakin haluaa pelata Kerhossa. Sen takia mies teki seuran kanssa sopimuksenkin.

Hyvösen kanssa kävi niin kuin kävi. Yhtälailla voidaan sanoa, että Santala valitsi juuri HIFKn ja näin kaikki haluavat pelata IFkssa. Mutta Tommi saattaa myös lähteä Atlantaan. Eli vähentääkö tämä sitten Tommin halua pelata IFKssa, jos pelaa SM-liigassa? Tai muiden halua pelata ko. joukkueessa?

Onko kukaan muuten väittänyt, että Tommi olisi halunnut pelata vain ja ainoastaan Kerhossa?

Ja esim. Tony Virta on itse sanonut, että halusi tulla Kerhoon. Muita tarjouksia oli, mutta HPK oli se joukkue, jonka hän itse valitsi. Eli mies teki samoin kuin Santala ja päätti palata kotikaupunkiinsa, ainakin tulevaksi kaudeksi.
 
Viimeksi muokattu:

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Santala pelaa koko sopimuksensa HIFK:ssa

Viestin lähetti Kippari
Onnea HIFK:lle, jos Tommi Santala on ensi syksynä petopaitojen riveissä. Mies on menossa Atlanta Trasherseihin, jonka vuoksi HPK ei pitänyt miehestä enää kovasti kiinni. Sama koskee HPK:n kannalta Antti Miettistä, jonka lasketaan kuuluvan jo Dallasin riveihihin.

Jos HIFK todella saa Santalan riveihinsä, joukkueen kokoajia voi vain onnitella loistavasta hankinnasta! Varsinkin kun kasvattajaseura Jokerit jää nuolemaan näppejään...

Syksyllä nähdään, mikä tilanne on!

Kiitos onnitteluista. Sillä pidän tässä vaiheessa selviönä että Santala pelaa meillä koko sopimuksensa sen kaksi vuotta mikä sopparissa lukee. Miksikö? Ohessa perusteluni. Joku voi ne kumota siitä vaan mutta en oikein usko. Siis ohessa ne perusteluni miksi näin näen.

Nähdäkseni sopimuksen hierominen pelaajan ja NHL jengien välillä menee seuraavan kaavan mukaan.

1 Seura lähettää pelaajalle tarjouksensa. Niin huonon kuin kehtaa / uskoo pelaajalle riittävän.

2) Tämän jälkeen odotetaan pelaajan vastausta joka useimmiten hylkää sen ainakin joiltakin osin ja lähettää oman pyyntönsä.

3) Jolloin seura joko hyväksyy (harvemmin) tai hylkää. Jos hylkää niin homma oli siinä muuten

4) Käydään neuvottelupöytään ja hiotaan sitä lisää ja katsotaan mihin se johtaa. Jos sopimukseen niin hyvä jos ei niin sitten palataan asiaan vuoden kuluttua jos tarvetta ilmenee.


Santalan kohdalla tämä prosessi on nyt käyty. Ja ilmeisesti päädytty siihen että sopimusta ei synny. Miksikö uskon näin. Siksi että tälläkin palstalla on todettu Santalan olleen jenkeissä sopimusta hieromassa.

Miksi sitten luotan että viimeinen mahdollinen sopimuksen julkaisupäivämäärä ei tuo meille jobin postia. Ensinnäkin ajankohta milloin HIFK:n sopimus julkistettiin. Vaikka siis aikaa ajallisesti vielä on. Ei änäriin kuitenkaan hankita pelaajia vain suormesta. Jolloin niitä sopimuksien vääntöjä riittää niiden muidenkin pelaajien kanssa joita on harkittu hankittavaksi ensi kaudeksi.

Lisäksi on vielä kaksi muutakin todella suurta syytä miksei päätöksiä enään muuteta kun päätös on kerran tehty

Mitkäkö Noh ajatellaanpa mitkä olisivat signaalit jos seura tai pelaaja rupeaisivatkin vielä kerran päätöksiä ajallisesti viime metreillä muuttelemaan.

Ensinnäkin jos seura ilmoittaisikin että otamme sinut ehdoillasi.

Signaali: Pelaajat älkää ikinä tehkö sopimusta kanssamme ensi kierroksella. Koska palaamme asiaan ja hyväksymme ehtonne kumminkin. Tätä eivät voisi muut seurat missään olosuhteissa sallia. Koska se heikentäisi niiden valtaa neuvotteluissa.

Sitten pelaaja.

Signaali: Seurat älkää ikinä suostuko ensi ehtoihini koskaan palaan asiaan ja hyväksyn ehtonne mukisematta myöhemmin.
Tätä eivät puolestaan pelaajat vastaavasti voisi hyväksyä. ( Ainakin se tekee pelaajasta pellen muiden seurojen ja pelaajien silmissä)

Joten kyllä se NHL nyt on katsottu kahdeksi vuodeksi eteenpäin koska vuoden päästä jää ilmeisesti koko kausi pelaamatta lakon takia että silleen.

Sitten muu Eurooppa. Tuskin lähtee koska mahdollinen seura joutuisi ostamaan Santalan sopimuksen ulos isolla rahalla. Ei mikään neuvottelu valtti. Suomeen pätee sama kuin eurooppaankin.

Joten kyllä Santala HIFK:ssa pelaa tulevat kaksi kautta. Jos ei niin syyt ovat kyllä muut kuin pelilliset.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Viestin lähetti JHag
Mutta toisaalta, tää on sitä Matikaisen kusetusta taas; hyviä nimiä, kun kausareita myydään! Ja jos ei olisi näin hyviä nimiä kausarikaupan tueksi, niin sekin olisi Matikaisen kusetusta.

On se kyllä kova kusettaja se Pena!

Kaiken lisäksi The Sir Pena säilytti kausikorttien hinnat ennallaan. Kusetusta sanon minä. Jos hintoja olisi nostettu, olisi se vielä suurempaa kusetusta.

Mitä eroa on ifk-fanilla ja koiralla. Ifk:n toimistosta lähetetyllä kirjeellä ei pysty kusettamaan koiraa.

Kaiken huipuksi tehtiin diili Santalan kanssa, eikä Eetu Qvist saanut jatkosopparia (ei millään pahalla Eetu). Kusetusta, aargh !!
 

Spenroos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, JanPa
Viestin lähetti scoutti
Sama tilannehan se kaikilla muillakin on paitsi ilmalan joukkueella. Ja eiköhän teillä olisi taas joku yhdistyksen jäsen tullut hätiin ja maksanut omistaan, jos Tommi olisi halunnut jäädä. Turha näillä on enään spekuloida ja itselleen vakuutella, että "kyllä se tommi&toke&hannes ja muut haluavat ehdottomasti ritareissa pelata" kun se ei pidä paikkaansa.

Käsittääkseni en väittänytkään että nämä kaverit välttämättä erikoisen kiivaasti haluaisivat HPK:ssa pelata. Toki monet pelaajat haluavat melko mieluusti pelata HPK:ssa sillä aika hyvin täällä tuntuu eräätkin kaverit viihtyneen, kuten varmasti monet toiset pelaajat joissain muissa seuroissa. En kuitenkaan väitä että HPK olisi joku paratiisinomainen paikka johon kaikki pelaajat haluavat välttämättä päästä ruokapalkalla pelailemaan.

Ja vaikka sitä pätäkkää Ilmalassa onkin enemmän kuin missään muualla, niin kyllähän Penallakin on sen verran enemmän nappulaa käytettävissä ettei HIFKin kannalta tilanne ole täysin samanlainen kuin HPK:n kohdalla. HIFKin on taatusti jonkin verran helpompi ottaa tällaisia riskejä. Ja toki tällainen riski kannattaa ottaa kun on kyse Santalan tasoisesta pelimiehestä. Täällä on kuitenkin turhan tuoreessa muistissa viime heinäkuu ja tänä vuonna joukkuetta on näemmä haluttu rakentaa pienemmällä riskillä, joten siksi Tommiin ei kaikkia perunoita tässä vaiheessa haluttu kiinnittää. Tommin kohdalla siis on kyse HPK:lle niin tavallisesta asiasta, suht nuori pelaaja on pelannut itsensä parrasvaloihin ja käynyt liian kalliiksi pidettäväksi. Pienet taloudelliset mahdollisuudet pitämiselle ehkä olisi ollut mutta ei ole haluttu ottaa riskiä.

Korvaavan pelaajan hankinnasta vielä sen verran, että kuvittele tilanne jossa sekä HPK:lla että HIFKillä lähtee ykkössentteri rapakon taakse heinäkuussa. Tällöin markkinoilla on vapaana yksi molemmille kelpaava pelimies. Kumman luulet siinä viime metreillä omaavan paremman likviditeetin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös