Täsmälleen samaa mieltä ja mun mielestä Raipe onnistui nimenomaan tässä muussa. Hänellä se yksisivuinen pelitapa ei ole kaikki kaikessa vaan pystyy luovimaan materiaalin ja pelitavan välillä sekä saa ryhmän suorittamaan YHDESSÄ sielä kyvykkyyden äärirajoilla.Itselle pahin ongelma Miettisen kanssa on se, ettei joukkueesta näy katsomoon taistelutahtoa, ylpeyttä kantaa mustavalkoisia värejä eikä johtajuutta. Kovalla sitoutumisella, työnteolla, toisen auttamisella ja uhrautumisella on valtava merkitys pelitavan paikkaamisessa. Suomessa tunnutaan valmentamista arvioitavan mielestäni aivan liikaa pelkän pelitavan kautta, vaikka se on vain yksi valmennuksen tehtävistä.
Valmennukseen pätee kuitenkin yleispätevät johtamisen tavoitteet, jotka tavoittelevat tuloksen tekemistä: sitouttaminen yhteiseen tavoitteeseen, oikeiden roolien löytäminen ja vastuunanto, oman parhaan vaatiminen ja itsensä ylittämisen ja kehittymisen mahdollistaminen. Nämä ei mielestäni tunnu onnistuvan.
Ja lisätään vielä, että jääkiekon taktiikkaan kuuluu muutakin, kuin pelitapa. Aloitukset, peluutus, erikoistilanteet, kuntohuippujen ajoittaminen, psyykkiset keinot, aikalisät jne...
En usko että Saipalla riittää mestaruuteen, ei riittänyt Tepsilläkään, mutta kaikki on silti auki ja ihmeitä voi tapahtua. Finaalipaikka ihan mahdollinen!
Lähtökohtaisesti taistelevaa ja sitoutunutta joukkuetta on myös mukavampi katsella ja antaa myös niitä virheitä anteeksi jos se ei näytä siltä, että laiskuuttaan niitä tulee tai ei vaan kiinnosta!