To 7.10.2010 HPK - Jokerit

  • 6 162
  • 18

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kun kiinnostus ottelua kohtaa alkaa nousta niin suuriin sfääreihin, että kukaan ei malta tarttua enää edes näppäimistöön, on aika avata ketju.

Rinkelinmäellä tänään kohtaavat orastavassa voittoputkessa seilaava HPK ja takellellen kulkeva Jokerit.

HPK:lla on mittava lista loukkaantumisia ja tämän iltainen kokoonpano on todennäköisesti hieman erikoinen. Puolustuksessa on pika-apua hankittu jopa Del Grosson muodossa, joka kuitenkin suoriutui tehtävästään Lappeenrannassa ilmeisen hyvin.

Kerho on tehnyt monen yllätykseksi toiseksi eniten maaleja koko liigassa. Apuja on myöskin löytynyt alemmista ketjuista kun kärkiketjuilla ei ole onnistumisia tullut.

Jokereilla on kovasta nimilistasta huolimatta ollut pienehköjä käynnistymisvaikeuksia, mutta todella vaarallinen ryhmä tänään Hämeenlinnaan, läänimme pääkaupunkiin saapuu. Jokerit on tehnyt tähän mennessä vain maalin vähemmän kuin Kerho, tosin HPK:n puolustus päästänyt selvästi vähemmän kiekkoja maaliin. Erityisellä mielenkiinnolla tänään kannattaa seurata Hämeenlinnassa yleensä hyvin pelaavaa Järvistä sekä Lahtea, mikäli pelaavat.

Varmasti tiukka ja hyvä vääntö on tulossa. Mahdollisimman paljon porukkaa hallille ja tunnelma kattoon, niin pelin taso ja intensiteettikin nousee helpommin.

Jatkoajan ennakko
HPK:n ennakko
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kerho tänään:

Männikkö-Viitaluoma-Puustinen
Tuulola-Porseland

Nieminen-Berzins-Saulietis
Alatalo-Laamanen

Kolehmainen-Piispanen-Roppo
Del Grosso-Holmberg

Turtiainen-Pulliainen-Karevaara

Lassila-Metsola


Männikkö siis palaa pelaavaan kokoonpanoon ja suoraan takaisin ykköseen. Kerho on liikkeellä siis parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niemi ja Eronen palaavat Jokeri-kokoonpanoon, heidän tieltä putoaa pois siis Manelius ja Kivistö. Järvinen palaa maalille. Nokelainen edelleen kuumeessa (vai "kuumeessa"?).

Mäki - Pirnes - Hentunen
Lahti - Eaves - Pulkkinen
Pitkänen - Kerälä - Juutilainen
Saarinen - Hämäläinen - Ben-Amor

Väänänen - Kauppinen
Niemi - Dehner
Kovanen - Eronen

Järvinen
(Strömberg)
 
Viimeksi muokattu:

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kyllähän tuo pakisto näyttää heti paperilla paremmalta, kun pari toipilasta palaa takaisin. Saa nähdä sitten, miltä touhu näyttää jäällä.

Kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua ovat ihan ok, mutta mutta... noissa kahdessa alemmassa vitjassa ei olekaan sitten päätä eikä häntää. Kolmosketjulla ei ole potentiaalia tehoihin hyökkäyspäässä, eikä tuota voi jarruketjuksikaan kutsua. Täysin käsittämätön koostumus minun silmääni. Sitten tuo nelosketju... se otti takkiinsa pari peliä sitten karmeita miinussaldoja ja nyt se on taas yhdessä. Haloo, onks valoo?!

Nokelaisella taitaa olla sitkea kuume/flunssatauti. Sitä on liikkeellä...
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jokereilla on kovasta nimilistasta huolimatta ollut pienehköjä käynnistymisvaikeuksia, mutta todella vaarallinen ryhmä tänään Hämeenlinnaan, läänimme pääkaupunkiin saapuu.

Läänejä ei valitettavasti ole enää olemassa, saatana! Nykyään pitää toivottaa jokerifanit tervetulleiksi Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikkaan.

Olis kyllä ihan hyvä läppä.

Suomalainen aluehallinto on kieltämättä aika pirunmoinen sekametelisoppa. Eri ministeriöillä ja virastoilla on erilainen aluehallintojako ja siihen tulee vielä päälle maakuntaliitot, seutukunnat, erilaiset kuntayhtymät, ynnä muut.

Nojoo, se siitä. Jokerit on perinteisesti todella paha vastustaja Kerholle ja se osaa voittaa myös Hämeenlinnassa. Esimerkiksi HIFK on ollut historian valossa oikeastaan aina huomattavasti helpompi vastustaja.

Ikävä tunne on, että tänään katkeaa voittoputki. Toivottavasti olen taas aivan väärässä ja saadaan nauttia jälleen voitosta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eihän tässä ole mitään paniikkia. Jortikka on suorastaan pehmolelu Kova-Harriin verrattuna. Kentälliset toimivat hyvin, löysäilijät lentävät filttiin. Pakisto voisi olla hiukan terveempi. Lassila paikkaa senkin puutteen. Tunti pelin jälkeen ultrasit pomppivat lehtereillä ja kertovat ottaneensa hallin haltuun.
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden 3. ketju on kyllä vähän erikoinen. Jortikan omituinen "sentteri laituriksi" -fetissi saa siis jatkoa. Tehoja en ainakaan itse tuolta ketjulta odota, enkä kyllä odota tiukkaa puolustuspeliäkään...
Puolustus näyttää jo astetta paremmalta, kun Eronen ja Niemi palaavat kokoonpanoon.
 

d2uce

Jäsen
Maitojuna-Kekäläisen retkue saapuu Hämeenlinnaan.

Kyllähän kun tuota Jokereiden nimilistaa kahden ensimmäisen ketjun osalta katsoo, niin voisi kuvitella, että vierasvoitto olisi jopa mahdollinen. Ehkä. Jokerit on ollut HPK:lle paha vastus aina, myös Rinkelinmäellä ja Järvinenkin on usein pelannut Hämeenlinnassa hyvin.

Toisaalta HPK:lla vaikuttaisi peli loksahdelleen pikkuhiljaa paikalleen ja positiivisia tuloksia on tullut sekä kotona, että vieraissa. Viitaluoman lisäksi myös Lassila pelaa huikealla tasolla, joten tässä lienee avaimet kotivoittoon.

Kotijoukkueesta vierasfanien kannattaa seurata Berzinsin peliasentoa ja Santeri Alatalon pakki-pakki -syöttöjä. Vierasjoukkueesta kiinnostaa Teemu Pulkkisen otteet kaukalossa. Viuhuuko onetimer taas siniviivasta?

Eddie Del Grosson naamakin on saatu photoshopattua oranssiin pelipaitaan.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
2000-luvun alussa ja vielä puolivälissäkin nämä HPK-Jokerit pelit olivat suuria tapahtumia, varsinkin Hämeenlinnassa. Monenlaista vääntöä oli ennen peliä, pelin aikana ja joskus pelin jälkeenkin, onneksi enemmän vain verbaalisella puolella. Silloin Rinkelinmäellä oli aina tunnelmaa ja tupa ainakin lähes täysi, kun Jokerit tuli kylään.

Itsekin on ehtinyt latautua huonosti ja ajatukset on kyllä ollut ihan muualla kuin Hämeenlinnassa noiden työkiireiden takia. No toisaalta hyvä että on töitä, vaikka silloin kirjoittelu jää tänne ihan viime tippaan ennen peliä.

Nyt tosiaan on vähän valjut odotukset, mutta kyllähän ainesta voi olla hyväänkin peliin. HPK on pelannut viime aikoina mukavasti ja kyllähän Jokerit tarvitsisi pisteitä tänään, muutenhan Kerho menee pahasti karkuun...Nykyisestä Kerhon joukkueesta ei oikein tiedä mitä odottaisi, toisaalta joukkueessa on hyviäkin yksilöitä, toisaalta on paljon pelaajia, joiden taso on kauniisti sanottuna keskinkertainen. Sama ongelma koskee kyllä aika paljon myös Jokereita.

Joten kahden keskinkertaisen joukkueen taistelu, kaikki tulosvaihtoehdot mahdollisia. Toivotaan kuitenkin, että pisteet kaikki kolme lähtisi nyt kolmostietä etelään.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistava peli Jokereilta. Ensimmäinenkin erä oli ihan hyvin hallussa, vaikka tilastot näyttävätkin tuolta. Kerho pidettiin poissa paikoilta aika tehokkaasti, eikä alivoimallakaan ollut mitään suurta paniikkia.
Pulkkinen ja Lahti pelasivat loistavan ottelun, eikä myöskään Järvisen pelissä ollut mitään moittimista. Pulkkinen meinasi tehdä helkkarin tyylikkään maalin 1 vs. 1 tilanteessa tuossa kolmannen loppu puolella, mutta lassila sai mailalla katkaistua. Lahdelta jälleen vahvaa peliä kulmissa ja maalinedessä, hieno pelaaja.
 

tutzba

Jäsen
Yllättävän hyvä matsi. Ensimmäisessä erässä Kerho oli hiukan niskan päällä, mutta loppua kohti hallinta kääntyi Jokereille. Mäki ja Ben-Amor nousivat parhaiten esille ainakin omaan silmään. Kovaa taistelua ja vääntöä loppuun asti. Fyysistä peliä ei ollut ollenkaan kummallakaan joukkueella.

Eaves loukkasi polveaan (?) ensimmäisessä erässä eikä pelannut vaihtoakaan sen jälkeen, eikä edes istunut penkillä. Jos oikein muistan, ei tilanne ollut mikään ihmeellinen, mutta ilkeännäköisesti nilkutti vaihtoon.

Junnufanit veivät sikakatsomoa 100-0. Hyvää toimintaa!

Se piti vielä sanoa, että tuomarointi oli kaksi erää ihan ok, mutta kolmannessa erässä Leppänen oli ilmeisesti jättänyt pillinsä koppiin. Kaksi selkeää koukkausjäähyä jäi antamatta ja sitten seliteltiin katkoilla jotain. Linjatuomareillakin oli vähän vaikeuksia paitsioiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pasi Nurmisen sanoja lainatakseni "Aivan käsittämätöntä paskaa".

Ei Jokerit nyt niin hyvä ollut. Ihan ok puolustuspelaamista. Näytti juuri siltä miltä Kerho vieraissa. Ja HPK taas ei saanut mitään aikaiseksi.

Todella HMV matsi Kerholta.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerholla oli hyvä ensimmäinen viisiminuuttinen,joka sitten lannistui siihen Hentusen kiekonriistoon ja maaliin. Sen jälkeen peli oli enemmän tai vähemmän sekavaa molemmin puolin, oikeastaan mitään ei tapahtunut. Sitten tuli se musta 7 sekunttia ja Narrit ratkaisi pelin. Ja taas ei tapahtunut enää mitään.

Tuomarit oli muuten tänään ihan hyviä. Tosin Tuulolaa? nyt laitataklattiin aika rajusti, mutta kun ei jäännyt tekemään kuolemaa, niin eihän siitä jäähyä tule, samapa tuo, ei peli siihen ratkennut.

Jokerit pelas fiksun vieraspelin, teki paikoista maalit, kun kerho kolisutteli rautoja. Lassilallakaan ei nyt se maaginen päivä ollut,vaikkei ne nyt ehkä teemun maaleja ollutkaan. Mutta maagisena päivänä ne olisivat pysähtyneet...
Järvinen liimaa hyvin vähän laukauksia. Suurimman osan kudeista sylkee joko eteen tai kulmaan.

-Leppäsestä ei muuten tule enää taitoluistelijaa, kun ei pysy enää edes paikallaan seisoessaan pystyssä keskiympyrässä.

-Kerho kaipaa Tuukkaa...

-Enemmänkin yleisöä olisi saanut olla, mutta säästetään peliin jossa oikeasti tapahtuu jotain.

Ainiin. Eaves muuten loukkasi näköjään itseään melko harmittoman näköisessä kiekonvääntötilanteessa. Molemmat vääntäjät kaatuivat, Eaves nousi hitaasti ylös ja ei pelannut enää loppupelissä. Vaikutti vähän siltä kuin polvi olisi vääntynyt tms.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olennainen tästä pelistä onkin jo melkein sanottu, mutta muutama lisähuomio paikan päältä seurattuna.

- Järvinen ei ollut maalillaan mitenkään maagisen oloinen, mutta torjui kaiken torjuttavissa olevan osittain myös tuurin avulla. Järvinen onkin poikkeuksetta onnistunut ex-kotihallissaan ja niin myös tänään.

- Pakkipari Tuulola/Porselandilla ei paras päivänsä tänään, eka Jokereiden maali Porselandin virheen seurauksena.

- Holmberg osaa erittäin hyvin luistella takaperin ja peruuttaa kohti omaa maalia.

- Jokereiden puolustus parempi kuin oletin. Joukkue puolustikin kurinalaisesti koko joukkueena tänään.

- 7 sekuntia riitti ottelun kääntämiseen ja voittamiseen loppujen lopuksi.

- Jokereiden "Kerho-miehet" miehittivät maalintekijätilaston lukuunottamatta 1-4 maalia.

- Lahti, Hentunen, Pulkkinen ja Järvinen Jokereiden parhaimmat tänään. Lahden Jaska oli aivan liekeissä 2. ja 3. erässä ja tuntui ehtivän aina kiekkoon hyökkäyspäässä.

- NHL- pelillä ilmeisesti vaikutus ottelun yleisömäärän. Niukanlaisesti Jokeri kannattajia paikalla tänään.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Mitäs tämä "kuumeessa" -juttu oikein on? Myös Ikijokerin viestissä vähän saman makuista vihjailua. Siis eikö pelit maistu vai kyseessä jokin vakavampi juttu?

Juu, ei ainakaan mun viestissä ollut mitään vihjailua. Itsekin oon tällä viikolla potenut liikkeellä olevaa flunssavirusta, joka vie kyllä mehut miehestä aika tehokkaasti. Eiköhän Noksulla ole tuo tauti. Ainakin toivon niin!

Pelistä... kliininen vierasesitys Jokereilta. HPK vaikutti melko saamattomalta läpi pelin ja kolmannessa erässä suorastaan aseettomalta Jokerien jäädyttessä pelin hienosti.

Jokereista Kerälän vitja pelasi jälleen hyvin, Hentunen oli iskussa ja pakisto pelasi kautta linjan hienosti. Erityisesti täytyy mainita Teemu Eronen, joka oli todella hyvä ottaen huomioon, että kyseessä oli ensimmäinen peli moneen kuukauteen.

Järvinen pelasi itelleen aika peruspelin. Otti kaikki tarvittavat kiinni, mutta sylki laukaukset eteensä tahi nurkkiin, onneksi tänään useammin nurkkiin.

Kädet ristiin, ettei Eavesille käynyt pahemmin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ilmaisjakelulehden mukaan Eavesilla on selkävaiva.

Omat koirat purivat.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Erityisellä mielenkiinnolla tänään kannattaa seurata Hämeenlinnassa yleensä hyvin pelaavaa Järvistä sekä Lahtea, mikäli pelaavat.

Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun avaan mitään otteluketjua. Hyvin haistettu kyllä tuo Lahti, tosin joka ainoa kerta pelaa hyvän pelin Hämeenlinnassa. Takaisin Kerhoon isompaan rooliin Jokereiden jälkeen ikään kuin välietappina ja sitten lopullinen läpimurto siitä.
 

d2uce

Jäsen
Jokerit pelasi fiksua vieraskiekkoa ja hyödynsi maalipaikat hyvällä prosentilla. Vierasvoiton takuumiehinä Janne Lahti, Mika Järvinen ja Aleksi Holmberg.

Tuo HPK:n kolmospakkipari oli kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen. Toinen ei yrittänyt muuta kuin hyökätä ja toisen kohdalla stay-at-home tarkoittaa, että olis parempi jäädä suosiolla kotiin. Del Grosso veti kertaallen koko kentän läpi ja vastustajan siniviivan jälkeen vielä neljän vastustajan välistä haki kahta jalkakynää peräkkäin. Holmbergin helppo avaussyöttö on jo varmasti käsite Jokeri-leirissä. Lisäksi tuntui, että tuo parivaljakko sai ainakin 40min peliaikaa.

Hentunen ja Tuulola halailivat toisiaan varmaan jokaisella pelikatkoilla.

* * *

"Se löi mua päähän!" -Ossi Saarinen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös