To 5.12.2019 HIFK - Ilves

  • 2 172
  • 7

Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Torstai - perinteinen pelipäivä (joskin tämä ainkin minulle tuntuu vähän perjantaipeliltä huomisen itsenäisyyspäivän takia). Vastakkain kaksi perinteikästä joukkuetta. Panoksena on sarjataulukon kolmostila, joskin JYPin tekeminen vaikuttaa kanssa. Jo useamman viikon ovat nämä kaksi joukkuetta olleet kuntopuntarin kärkipäässä. Maalivahdit Liigan eliittiä. E1:seen tulossa sekä Tampereelta että Helsingin seudulta suurehko joukko keltavihreitä kannattajia... kaikesta päätellen tästä ei voi tulla muuta kuin spektaakkeli - vai voiko? Ilveksen tekeminen ei nimittäin ole muhkeasta pistepotista huolimatta ihan kauheasti vakuuttanut pariin viikkoon, pitkälti pisteitä on kertynyt murhaavan ylivoiman ja maagisen Dostálin avulla. Kotijoukkueen peli-ilmettä en ole sen ihmeemmin tarkastellut, mutta jäin käsitykseen, että ainakaan taannoinen Jukurit-peli ei HIFK:n ystäviä järin miellyttänyt. Joku punapaitainen osannee kertoa kotijoukkueen viime aikojen vireestä tarkemmin. Mahdoton matsi ennusteltavaksi, joten päädyn ennustamaan että Nordiksella bisse on märkää ja kallista. Tässä kun ei voi mennä vikaan.

Ilves tänään:

Lepaus - Suomi - Rautiainen
Peltola - Parikka

Maccelli - Leino - Jo Ikonen
Elorinne - Laaksonen

Järventie - Saarela - Antonen
Maalahti - Thomson

Päkkilä - Vainionpää - Ja Ikonen
Salmela

Dostál (Kolppanen)
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Bout 50 kannattajaa tulossa Tampereelta, itse valitettavasti en päässyt matkaan vaikka kovasti olisin halunnut. Hieno idea Osastolta toteuttaa tämä matka, viime reissu oli huikea ja yksi parhaimmista reissuista jonka itse olen tehnyt koskaan. Terassikauden avaus Ärrän terassilla maaliskuussa ja vaikka Ilves hävisi pelin, oli koko pelin ja matkan ajan hieno fiilis olla mukana. Poliiseja oli kohtuu määrä muistaakseni jostain syystä hallilla, mutta tuokin oli vain mukavaa jutustelua kannattajien ja lainvalvojan kesken. Toivottavasti tulee tasainen ja laadukas kiekkopeli.
 

Jpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ti kun vaihtuu otsikosta vielä To, niin kaikki hyvin ;)

Huikea matsi varmasti tuloillaan, ihan sitä original six -meininkiä. HIFK on kuin varkain saanut pelinsä uomiin ja vahvistukset ovat megaluokkaa.

Ilves taas luottaa nuoruuteen ja intoon. Viime aikoina tämäkin on toiminut.

Parempi voittakoon!
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Mielenkiintoinen matsi, joka sopii kummallekin joukkueelle erinomaiseksi tasonmittaukseksi talvijaksolle. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että mitalijärjestyksen ratkovat keväällä Kärpät, Tappara, HIFK ja Ilves.

Mielestäni otteluun lähdetään hyvin tasaisista asetelmista, toki kotijoukkue on pieni ennakkosuosikki.

Ilveksen voittoa puoltavat maalivahtipeli ja ylivoimapeli. HIFK:n voittoa puoltavat kotiottelu, laajempi materiaali, viiden ottelun kuntopuntari sekä sarjataulukko.

Erinomaisesti alkukauden pelannut ja jo kahteen EHT-turnaukseen valittu kapteeni Suomi on merkitty nyt Arttu Ruotsalaisen poissaolon vuoksi sentteriksi. Mielestäni Suomi esiintyi tiistaina sentterinä pelatessaan tavallista vaisummin, kun siis tavallisesti pelaa laiturina. Maalin hän toki vaisummallakin esityksellä.

Ilveksen puolustuksessa on tämmöisiä kavereita kuin Laaksonen ja Thomson, jotka varmaan kovasti haluaisivat olla jotain uusia miroheiskasia, mutta aika kaukana se on vielä. Laukovat kyllä innokkaasti ja nousevat hyökkäyksiin, mutta en oikein ole vakuuttunut heidän puolustuspelaamisestaan.

Muuuutta kävi miten kävi, olen melko vakuuttunut siitä, että parempi ottaa tänään 2-3 pistettä.
 

Shiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ennnusmerkit eivät ole oikein hyvä Ilveksellet. Hifk;n viimeinen erä Hpk;ta vastaan varmasti pudotti joukkueen maan pinnalle jos nyt paljoa edes leijailivat. Lisäksi Kangasniemi on taas päässyt melkoiseen lentoon. Missähän on Keränen, hänkin on vähintäin siinä iskussa kun oli Ilveksessä olessaan parhaimmillaan. Lundellin poissaolo on ikävä, ihan nuorten MM-kisojakin ajatellen. mutta helpottaa tänään vähän meitä.
Ilveksellä tuo mainuttu maalivahti (mutta niin on Tuohimaakin) ja ylivoima. Onneksi Maccelli - Leino - Jo Ikonen ketju on syttynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös