To 5.1.2017 Pelicans - HPK

  • 3 255
  • 15

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään taistellaan taas Hämeen herruudesta ja tällä kertaa pelipaikkana on Isku-areena. Kummankin joukkueen syyskausi on ollut onnistunut ja HPK on tukevasti sijalla 4, kun taas Pelicans on pykälän alempana. Viime aikoina HPK on ilmeisesti ollut erittäin hyvässä vedossa ja peli taitaa kulkea aika rattoisasti. Antti Pennanen on tuonut Kerhon peliin uusia tuulia, mitä ei olla nähty sitten Jukka Jalosen aikoihin. Myös hankinnat ovat onnistuneet erittäin hyvin ja erityisesti Mathias Porseland on ollut tikissä.

Pelicansin peli on ollut pääosin ihan hyvän näköistä, vaikka välillä tulee ihmeellisiä nukahduksia pelien välissä ja sisällä. Petu ja Nupe ovat ajaneet omaa juttuaan sisään nyt puolitoista vuotta ja Pelicans on tällä kaudella selvästi keskittynyt enemmän pelaamiseen ja se näkyy sarjataulukossa. Pelicansilla hankinnat ovat menneet aika nappiin. Justin Hodgman on ollut huikealla pelipäällä, mutta nyt valitettavasti mies on telakalla rannemurtuman takia. Antti Tyrväinen on ollut myös hyvässä vedossa vaikean alun jälkeen ja on pelannut hyvin Hodgmanin kanssa yhteen. Tuorein hankinta, Mikko Kousa taas on Pelicansin ehdoton ykköspakki ja on ollut häikäisevän hyvä, erityisesti edellisessä pelissä KooKoota vastaan. Tästä saadaankin mielenkiintoinen vastakkainasettelu, kun kaksi Liigan parasta pakkia ovat samaan aikaan kentällä. Puolustajista puhuttaessa mainittakoon myös pitkän loukkaantumisen jälkeen viime pelissä paluun tehnyt Juha Leimu, joka teki heti ensimmäisessä pelissään tehot 1+1.

Valitettavasti Pelicans on tälläkin kaudella kärsinyt paljon loukkaantumisista ja poissa hyökkäyksestä ovat ainakin aiemmin mainittu Hodgman, Siikonen, Erkinjuntti ja Vartiainen.

Hämeenlinnasta on tulossa iso kannattajajoukko paikanpäälle, joten toivottavasti saadaan kunnon meininki päälle ja paikalliskamppailuhenkeä kehitettyä taas pykälää paremmaksi. Toivotaan myös, että Kerhon puolustajat pitävät katseen kentällä.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hämptonista on tulossa yli 400 fania !

Upeaa kannattajakulttuuria! Tässähän voisi pistää lapulle kakkosta kertoimella 2,60 jo ihan tämänkin boostin takia.
 

Ralph

Jäsen
Kerho tänään:

Teemu Turunen - Niko Kapanen - Juho Keränen
Philippe Cornet - Oula Palve - Janne Lahti
Sakari Manninen - Otto Paajanen - Eero Somervuori
Jaakko Turtiainen - Severi Sillanpää - Jere Innala

Niclas Almari - Mathias Porseland
Joonas Lehtivuori - Petteri Nikkilä
Oskari Manninen - Joni Tuulola
Henrik Forsberg

Antti Karjalainen
Emil Larmi

Juha Koivistoa vaille täysin terve rosteri. Loukkaantui viime pelissä, mutta Juho Keränen tervehtyi. Maalissa ei nähdä Lahden kiekkokoulun kasvattia.

HPK on tosiaan joulun jälkeen pelannut kolme peliä ja ottanut kahdeksan pistettä. Alla kaksi vieraspeliä Turusta ja Helsingistä, joista molemmista täydet pisteet maalierolla 10-4. Erityisesti vireeseen on päässyt Philippe Cornet, joka on joulun jälkeen tehnyt kolmessa pelissä tehot 4+1.

Hämeen paikallistaistelussa voitot tasan, maaliero HPK:n eduksi 8-7. Toivottavasti maaliero pysyy tämänkin päivän jälkeen Kerholla. HPK:lla alla viikon tauko, toivottavasti ei näy pelaamisessa. Kauden toinen peli, joka jää multa näkemättä. Edellinen on ainoa, jossa HPK on tällä kaudella nollattu, mutta nyt ei nollata. HPK vie 4-2.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Liigassa on sallittua tällä hetkellä ilman seuraamuksia hakata käsiä ja ranteita paskaksi. Siitä johtuen meiltä puuttuu ykkös- ja kakkossentteri Hodgman&Siikonen kuten yllä mainittu. Muitakin toki muista syistä ihan riittävästi telakalla.

Puolustus on nyt vihdoin kuosissa ja kousassakin. Koputetaan puuta, että viikate ei heilahda tällä kertaa sille osastolle.

HPK -faneille hatunnosto mittavasta invaasiostaan jos todellakin kahdeksan bussilastillista on tulossa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hyökkäysosastolla Kerho vie tällä hetkellä, kun Pelicansilta puuttuu valtavasti tulivoimaa mm. Siikosen, Hodgmanin ja Erkinjuntin muodossa. Sen sijaan puolustusosastolla Pelicans on edellä. Maalivahtipeli riippuu Juvosen päivän vireestä.

Tiukka peli tulossa ja ihailtavan hyvin HPK on Pennasen kiekkoa toteuttanut. Tänään tarvitaan parempi peli, kuin edelliset, jotta pisteet jäisivät Lahteen. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu.
 

Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Liigassa on sallittua tällä hetkellä ilman seuraamuksia hakata käsiä ja ranteita paskaksi. Siitä johtuen meiltä puuttuu ykkös- ja kakkossentteri Hodgman&Siikonen kuten yllä mainittu. Muitakin toki muista syistä ihan riittävästi telakalla.

Puolustus on nyt vihdoin kuosissa ja kousassakin. Koputetaan puuta, että viikate ei heilahda tällä kertaa sille osastolle.
Joo koputetaan täältä vielä seuraksi, Kerhohan on tunnettu joukkue tosta huitomisesta, vähän niinkuin Pelikaanit "äiäpelistä", joten toivottavasti siellä ei ketään tapeta. Järki päähän ja tanko liukkaaks!

Jännän odottava fiilis kyllä illan peliä ajatellen. Nim birun hyvin on kyllä Kerho pelaillut viime pelit mutta tuo Isku-Areena tuntuu olevan suhteellisen vaikea. Ei varmasti tuu olemaan helppo peli kummallekkaan. Heitetään tulosveikaus 1-5, Kerho tekee 3 yv:llä, ku Tyrväinen ajaa ittensä ulos.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Heitetään tulosveikaus 1-5, Kerho tekee 3 yv:llä, ku Tyrväinen ajaa ittensä ulos.

Toivottavasti ei Tyrväinen tai muutkaan tee mitään ison rangaistuksen arvoista. Vihdoin kun Kerholla saatu lähes kaikki ykkösrosterin ukot kasaan, olisi kiva hetken mennä näillä ja Pelicansillakin ihan tarpeeksi poissaoloja on jo tullut.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tasainen ja tiukka matsi varmasti tulossa; jatkoaika ei yllättäisi. Ylälyöntien nollatoleranssi on tänään enemmän kuin toivottava, ja Kerhon osalta myös oletusarvoinen - kuten yleensä aina.

PS. Annetaan yksi zipale istumapaikkalippuja (pdf-muodossa) illan peliin. Pistä yv:tä, jos iloinen Pendo-hoki livenä napostelee. Lahes.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Semmoinen peli sitten tällä kertaa. Toisessa tuli vähän ihmeellisiä maaleja ja näyttihän tuo Mannisen kolmas aika rajusti paitsiolta, mutta tiedä sitten. Eipä näytetty viivaa siinä kohden. Tästä on ihan jees jatkaa. Tekisi mieli sanoa jotain tuosta Kousan lopun huitaisusta, mutta en viitsi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hieno peli Kerholta. Ensimmäinen erä koohotettiin päästä päähän, mutta olipas viihdettä kerrakseen, sitten Kerho ottikin ohjakset käsiin ja naapurilla ei ollut enää mitään jakoa. Kolmas sitten muutamaa pyöritystä lukuunottamatta oli kliinistä pelailua. Jäädytettiin ja silti siellä kävi kiekko tolpassakin. Tykkäsin.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eka erä tosiaan aivan järkyttävää peliä, koohotusta ja virheitä. Toisessa erässä Kerho alkoi pelata vahvuuksillaan ja Pelicans jäi kyydistä. Kolmannessa ei enää tarvinnut liiemmin hyökätä ja siinä vain puolustettiin ettei Pelicans saa otetta.

En ole Pelicansin pelejä niin montaa nähnyt, että osaisin arvioida heidän pelin tasoaan mutta ainakaan tässä pelissä ei tuntunut olevan oikein mitään suunnitelmaa. Sellainen mututuntuma on, että Pelicans perustaa pelinsä ennemminkin sellaiseen hurmostilan saamiseen, jolloin onnistumiset ruokkivat toisiaan ja vastustaja ei pääse mukaan peliin. Voin olla täysin väärässäkin arvioissani.

Pelicansin hidas puolustus vastaan HPK:n nopea hyökkäys. Tähän ratkesi peli tänään.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Tässä (kännin) vaiheessa paha enää analysoida, mutta on se vaan uskottava. Pallokerho on todella kova jengi. Tänäänkin parhaimmillaan aivan suvereenia hallintaa ja toki lopussa jo vähän naatiskeltiin. Viime vuosien jälkeen ihan mukavaa.

Reissukin oli aika jees, kiitokset siitä! Paluumatkan pysähdys Tuulosessa oli ainoa miinus..
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
näyttihän tuo Mannisen kolmas aika rajusti paitsiolta, mutta tiedä sitten. Eipä näytetty viivaa siinä kohden. Tästä on ihan jees jatkaa.

Ruudusta napattu kuvakaappaus on aika shaibua, mutta eipä tuo paitsio ollut, vaikka siltä kieltämättä alkuun näyttääkin.
 

Liitteet

  • Manninen_6_2.jpg
    Manninen_6_2.jpg
    53,6 KB · kertaa luettu: 494
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös