To 23.11.2006 K-Vantaa - Salamat

  • 1 105
  • 13

Salama44

Jäsen
Torstaina sitten nähdään joko Salamat saa puolustuspelinsä kuntoon myös K-Vantaata vastaan. Ensimmäinen vieraspeli ratkesi jo ensimmäisessä erässä jäähyilyyn ja kolmeen K-Vantaan ylivoimamaaliin vajaassa neljässä minuutissa. Loppu pelailtiin sitten tasan 2-2 jota vielä kaunisti K-Vantaan viimeinen tyhjiin tehty maali Salamoiden yritettyä kavennusta ilman maalivahtia. Muuten ottelun viimeinen erä oli Salamoiden täyttä hallintaa, mutta peli oli jo menetetty aikaisemmin. Toisessa ottelussa Kirkkonummella päästettiin K-Vantaa myös karkuteille jo ottelun puolivälissä surkean puolustuspelin vuoksi. Yleensä neljä maalia riittää ottelussa aika pitkälle, mutta tämäkin peli oli jo käytännössä menetetty ottelun puolivälissä. Lopussa vain vähän kaunisteltiin loppunumeroita.

Toivottavasti Salamat ei koe olevansa Tikkurilassa pikkuveljen asemassa vaan tasaveroinen paikallisvastustaja. Nyt olisi Tuukkasen aika näyttää myös Nikille miten joukkueesta saadaan kaikki irti. K-Vantaata vastaan pitää saada oman pään pelaaminen kuntoon niin kuin kärkijoukkueitakin vastaan. Millään hurlum hei kilpaluistelulla kiekon perässä ei näitä joukkueita vastaan pärjätä. Nyt Salamat saa kuitenkin neljä hyökkäysketjua kun edellisessä Kirkkonummen ottelussa oli vain kolme ketjua. Jospa nyt ei tapahtuisi mitään repsahtamista kahdessa ensimmäisessä erässä, koska kolmas erä on yleensä ollut hyvä.

Mielenkiintoinen nimi hyökkääjänä on Dan Marklund, joka pelasi hyvin Vaasassa. Mielellään ylösnousevasta puolustajasta on tullut hyökkääjä, joka pystyy tarvittaessa tukemaan myös puolustusta. Miehelle uskoisi olevan käyttöä myös ylivoimapelissä. Timo Korhonen on puolestaan sopeutunut hyvin puolustajan rooliin ja tehopisteitäkin tulee entiseen malliin. Juha Korhoselle pikkuveli heitti Vaasassa kovan haasteen. Pystyykö isoveli pelitauon jälkeen yhtä jäätävään suoritukseen?

Salamat Fan Club laittakaa samanlainen kannustus päälle kuin HeKi:ä vastaan Heinolassa ja miehet paidat pois sitten jos voitto tulee niin kuin ruutanat teki Kirkkonummella.
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Salama44 kirjoitti:
Salamat Fan Club laittakaa samanlainen kannustus päälle kuin HeKi:ä vastaan Heinolassa ja miehet paidat pois sitten jos voitto tulee niin kuin ruutanat teki Kirkkonummella.
Valitettavasti Vantaan matka ei toteudu.
Fan Clubinkin on kaatanut outo kuumeaalto, joka itselläni meni vielä keuhkoihin.
Jalkeilla Clubistamme taitaa olla vain 2 henkilöä.
Mutta itse otteluun.

Salamat saa illan peliin kovan luokan vahvistuksen Sinisalosta, jolta ainakin itse odotan paria maalia. Iippo ja Marklund kun vielä hitusen lisäisivät röyhkeyttään niin tulosta tulee taatusti enemmänkin. Laakson Janne oli erittäin pirteällä pelipäällä Vaasassa enkä usko sen vireen minnekkään hiipuneen, koska Janne todella haluaa pitää pelipaikkansa Salamoissa. Korhosista Juha saapuu pitkän tauon jälkeen takaisin tolppien väliin, joten niitä ns. pikkukömmähdyksiäkään ei ole enää niin paljoa luvassa.

Salamoiden tilanne alkaa joulutauon lähestyessä näyttää jo jonkin verran valoisammalta ainakin jos paperilta sitä katsoo. Sairaslistalla toki riittää vielä miehiä joille joulutauko tulee taatusti kreivin aikaan. Kevätkautta ajatellen alkaakin siis vihdoin olemaan pullat kohtuullisesti uunissa, joten tänään on KiVa kovilla ja Salamat ottaa ensimmäisen paikallisvoiton tällä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Salama44 kirjoitti:
Timo Korhonen on puolestaan sopeutunut hyvin puolustajan rooliin ja tehopisteitäkin tulee entiseen malliin.
Pisteitä tulee juu, mutta Vaasan matsissa kaveri oli jokaisen Spåran maalin aikana jäällä, useimmiten lähin mies... Tarvitsisi vierelleen kovaan peliin pystyvän puolustavan pakin jotta omassa päässä miehestä olisi enemmän iloa!

Aika paljon riippuu ottelun alusta Vantaalla; jos KiVa ei saa alkuun peliä täysin hallintaansa niin voip tulla Salamoille hyvä ilta? Tosin K.nummellakin Salamat hallitsi ajoittain, mutta sortuivat liian pitkiin vaihtoihin ja esim. väh. kaksi Iipon miinusta tuli niin, että vaihtoon tuleva kaveri sai just jalan luukusta sisään ja Iippo puolestaa rojunsa jäälle => punalamppu syttyi!!

"Pieni Niki-poika vaan"...;-)
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Japa kirjoitti:
Fan Clubinkin on kaatanut outo kuumeaalto, joka itselläni meni vielä keuhkoihin.
Jalkeilla Clubistamme taitaa olla vain 2 henkilöä.
Onhan siinä sentään vielä puolet!

Täytyi kommentoida, kun näin hyvä syötti annettiin. Ei siinä mitään lykkyä peliin vaan, kyllähän tässä pelissä on itsellänikin on veikakuksessa varma kakkonen.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Kiekoton kirjoitti:
Onhan siinä sentään vielä puolet!

Täytyi kommentoida, kun näin hyvä syötti annettiin. Ei siinä mitään lykkyä peliin vaan, kyllähän tässä pelissä on itsellänikin on veikakuksessa varma kakkonen.

Hyväkertoiminen kakkonen on kyllä paljon houkuttelevampi kuin ykkönen! Salamat tulee ilman paineita ja vie voiton?
 

Salama44

Jäsen
cleanhit kirjoitti:
Hyväkertoiminen kakkonen on kyllä paljon houkuttelevampi kuin ykkönen! Salamat tulee ilman paineita ja vie voiton?
Mutta missä on Salamoiden kokoonpanot? Täytyy tästä varmaan lähteä ajelemaan Tikkurilaan päin katsomaan onko siellä tutun näköisiä pelimiehiä. Hyvähän se on tietenkin pitää kokoonpano viimeiseen asti salassa. Sitten vaan salama-alku ja 2-0 taululle ensimmäisessä erässä. Siis vierasjoukkueelle!
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Salamat tänään.


1. 10 SUUTARINEN Iippo 32 ROMO Simo 19 SUUTARINEN Immo C
7 HELIN Jimi

2. 24 KERÄNEN Matias 18 FLINCK Markku 55 LAAKSO Janne
16 PIENINKEROINEN Timo

3. 14 AHVENAINEN Perttu 13 NIEMIMAA Pekka 11 NIINIMÄKI Jarno
33 ÖHBERG Joni 27 HUHTANIEMI Pekka A

4. 17 SINISALO Tomas 12 UUSIVIRTA Matti
37 MARKLUND Dan 76 BAYON Timo (H)
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Turpaan tuli tänäänkin ja suht rumasti prkl.
Mitähän helvettiä jätkät siinä lopussa oikein sähläs kun jäähyjä tuli enemmän ku laki sallii?
 

Afan

Jäsen
Kiekko-Vantaa ei ollut yhtään niin vakuuttava kuin viikko sitten Kirkkonummella. Peli oli kotikaukalossa paljon hermostuneempaa.

Salamoiden esitys sen sijaan oli viikon takaista ryhdikkäämpi. Joukkue oli kahden erän ajan hallitsevampi osapuoli, kun kiekko ja miehet liikkuivat mukavasti ja yritystä oli roppakaupalla. Salamoiden voittama laukaisutilasto ei valehtele. Hyvän kokonaisesityksen pilasivat kuitenkin heikohko viimeistely ja puolustuspään uinahtelut.

Ei K-Vantaankaan puolustuspelaaminen vakuuttanut, mutta Vantaan taitavat hyökkääjät tekivät paikoista maalit ja Heikki Kokkonen oli maalillaan erinomainen, kun taas Juha Korhonen ei ollut tauon jäljiltä vielä ihan terävimmillään. Siinä ero kotijoukkueen hyväksi.

Hieman ehkä yllättäen Ahvenainen-Niemimaa-Niinimäki oli Salamoiden selkeästi paras ketju. Ahvenainen teki täydellisen maskin Niinimäen 0-1-maaliin, Ahvenainen ja Niemimaa olivat hakkaamassa sisään Salamoiden toista, ja Niinimäki syötti pari muuta huippupaikkaa ketjukavereilleen.

Pekka Niemimaan etunimen ja sukunimen järjestyksen saisivat kyllä korjata tulospalveluun oikeaksi. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä.

EDIT: Lisätään vielä, että päätuomari Kovanen petrasi huomattavasti viikon takaisesta. Nyt vihellettiin taas tämän kauden sääntötulkinnoilla ja vieläpä ihan onnistuneesti.
 
Viimeksi muokattu:

Afan

Jäsen
Japa kirjoitti:
Mitähän helvettiä jätkät siinä lopussa oikein sähläs kun jäähyjä tuli enemmän ku laki sallii?
Ei sen kummempaa kuin pieni nujakka Vantaan maalinedustalla. En nähnyt niin tarkasti, että voisin ottaa kantaa, oliko 2x2 minuuttia molemmille joukkueille oikea tuomio.

Viimeisen minuutin jäähyistä Öhbergin kakkonen tuli omalla alueella, kun Vantaa haki osumaa tyhjiin, ja Sairaselta karkasi viime sekunneilla kiekko katsomoon. Eroa oli kuitenkin kaksi maalia, joten käytännössä molemmat olivat vain kosmeettisia jäähyjä.
 

Salama44

Jäsen
Afan kirjoitti:
Kiekko-Vantaa ei ollut yhtään niin vakuuttava kuin viikko sitten Kirkkonummella. Peli oli kotikaukalossa paljon hermostuneempaa.

Salamoiden esitys sen sijaan oli viikon takaista ryhdikkäämpi. Joukkue oli kahden erän ajan hallitsevampi osapuoli, kun kiekko ja miehet liikkuivat mukavasti ja yritystä oli roppakaupalla. Salamoiden voittama laukaisutilasto ei valehtele. Hyvän kokonaisesityksen pilasivat kuitenkin heikohko viimeistely ja puolustuspään uinahtelut.
Salamoilla oli kyllä hyvä liike heti alussa, mutta ylivoimapeliin ei voi olla tyytyväinen. Välillä 5 vs. 3 ylivoimakin menee liikaa kiekon siirtelyksi ja laukauksia tulee liian vähän. Kyllä kahden miehen ylivoimalla pitäisi kiekko saada enemmän sivuttaisliikkeeseen ja ukko sinne maalille maskiin ja kärkkymään rebaundia. Salamat on valunut ylivoimatilaston hännille ja se on kiistaton tosiasia. Ainoastaan TuTo pystyy tällä hetkellä tuhlaamaan enemmän ylivoima-aikaa. Sikäli koomista, että TuTo ampuu melkein jokaisesta mahdollisesta paikasta ja Salamat hakee vain muutamaa varmempaa paikkaa. Kummallakin tavalla pääsee tilaston hännille.

Lohjalaisille Pekka Niemimaalle ja Janne Laaksolle täytyy antaa hyvät pisteet yrityksestä. Tomas Sinisalo ei oikein vakuuttanut. Olisi päässyt pari kertaa puolustajien välistä läpi kun olisi vain painanut menemään, mutta löi jarrut päälle ja lähti kiertämään reunan kautta ja ajautui kulmaan. SM-liigassa pelanneelta mieheltä pitäisi kyllä löytyä enemmän itseluottamusta ja röyhkeyttä.

Heikki Kokkonen oli tänään parempi kuin Juha Korhonen, mutta ihan kohtuullisesti Korhonen pelasi ottaen huomioon pitkän pelitauon. Kaksi pakkiparia ei vaan riitä Mestiksessä. Siitä tulee näitä uinahduksia kun siellä on puolustamassa kuka milloinkin. K-Vantaan 5-2 maali oli siitä selvin osoitus.

Vantaalla oli kyllä todella vaisu tunnelma. Oikeasti paikalla ei ollut varmaan kuin 300-400 katsojaa. Loput on ilmeisesti saatu kausikorttilaisista, jotka vielä miettivät kannattaako tässä vaiheessa lähteä joka peliä katsomaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös