Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin, tänään mennään kun eilen ei menty, kiitos noiden kiinalaisten. Tänään luvassa kuitenkin historian valossa viihdyttävä matsi. Lähtökohdista sen verran, että Lokolla pari tappiota alla, mutta peli isossa kuvassa hyvällä mallilla. Jokereilla alla repaleinen alkukausi koronahässäköiden kanssa ja tämä väistämättä näkynyt myös tuloksissa ja peliesityksissä. Tiiviyttä puolustuspäähän ja terävyyttä hyökkäyspäähän, niin hyvä tulee. Toisaalta hassua toivoa terävyytyä hyökkäyspäähän, kun ollaan mätetty maaleja 3.3 ma/keskiarvolla euroopan tasokkaimmassa sarjassa. Viime aikoina kuitenkin maalinteko tuottanut vaikeuksia, tosin vaikeuksia on myös tuottanut saada koko porukka jäälle samaan aikaan. No se tästä, katsokaa peli. Suora yhteys alkaa 17.55.
 
Kattilallinen perunoita on parempi kuin tyhjä ämpäri

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Loko lähtee tänään pelaa ärsytettynä, ku joukkue on kahden pelin tappioputkessa. Maanantaina Tsska oli parempi 3-1. Ja sitä ennen Avtomobolist kävi hakemassa 1-2 voiton.
Jokereilla ollu myös vaikeeta viime aikoina. Traktor Tsheljabinsk voitti maanantaina ja sitä ennen oli viime aikaa 6 päivää.
Jokerit ei ole oikein rytmiin päässyt pelien suhteen, ku aina tullu Covid 19 väliin.
Tänää pitää pystyä pelaa paras peli, jos halutaan voittaa. Linbäck ilmeisesti maalissa. Kokoonpanoja ei ole vielä tullu. Tulee ilmeisesti noin klo 17.
Suurin kysymys on miten Jokerit lähtee pelin alkuun. Jokereiden piti pelata eilen, mut Kiinalaisilla oli Covid 19.. Joten, ollaan vast tänään lennetty Jaroslavliin.

Vastustajan veskari Edvard Pasquale Torjuntaprosentti tällä hetkellä 94,31%. Jokerit saa tehdä töitä ja laukoa tänää paljon enemmän ku viime peleissä, jos haluaa haaveilla voitosta.. Tiikerin silmä ja hampaat esiin ja voitto kotiin
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu (A) – 21 Brian O’Neill (A) – 71 Nicklas Jensen
25 Henrik Haapala – 37 John Norman – 81 Iiro Pakarinen
20 Eeli Tolvanen – 80 Saku Mäenalanen – 12 Marko Anttila (C)
48 Henri Ikonen – 26 Konsta Hirvonen – 72 Aleksi Halme

44 Mikko Lehtonen – 34 Nuutti Viitasalo
50 Viktor Lööv – 51 Alex Grant
36 Jakub Krejčík – 64 Jonathan Pudas

39 Anders Lindbäck (98 Janis Kalnins)
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit ,Ottawa, SJK
Mitä vittua. Missä Regin, Liittokansleri, Savinainen ja Pillu. Vaikka eilen oli merkitty kokoonpanoon..
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Penkin takana Kurri-Vuorinen-Ketterer. Sellaista rulettia on tämä pelaaja- ja valmentajalotto ettei meinaa kyydissä pysyä. Seuraavaan matsiin Eveliina Mikkola pääkoutsina apuvalmentajat Sara Sulander ja parkkihallin lipunmyyjä
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
Joidenkin maahantulokriteerien takia osa tervehtyneistä pelaajista ja valmentajista ei pääse Venäjälle. Ihan naurettavaa.

Jospa tämän viikon jälkeen tämä pelleily olisi vähenemään päin.
 
Pöö

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Mitä vittua. Missä Regin, Liittokansleri, Savinainen ja Pillu. Vaikka eilen oli merkitty kokoonpanoon..
Syy lienee tuossa. Suomen viranomaiset ovat jo aiemmin vapauttaneet tietyt Jokereiden joukkueen jäsenet karanteenista ja nämä ovat pystyneet palaamaan joukkueen toimintaan kotimaassa. He ovat terveitä, mutta eivät voi vielä tänään olla joukkueen mukana vieraspelissä, koska Suomen ja Venäjän maahantulokriteerit ovat erilaiset covid-tartuntojen suhteen.[/QUOTE]
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
Järviselle ei ilmeisesti rustattu sopimusta?
Jokereiden sivujen mukaan koeaika päättyi eiliseen. Tuskin olisi viisumiakaan saanut tässä ajassa.

Kunhan Viitasalo ei joudu kauheasti painimaan tänään maalin edessä, niin eiköhän tuo pärjää kyydissä mukana. Voittoa tästä pelistä en varsinaisesti odota, mutta yksikin piste olisi positiivinen yllätys.
 
Pöö

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Vastustajan veskari Edvard Pasquale Torjuntaprosentti tällä hetkellä 94,31%. Jokerit saa tehdä töitä ja laukoa tänää paljon enemmän ku viime peleissä, jos haluaa haaveilla voitosta..
Livetulosten mukaan tänään Ilya Konovalov aloittaa maalisssa, toki hänelläkin yli 93%, mutta nuorelle kaverille jos sais pari pahaa pomppua alkuun, niin...
 
Kaikki käy kun panee tarpeeksi hiivaa...
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy