To 17.5.2012 Puolivälierä: Yhdysvallat - Suomi

  • 75 372
  • 244
Tila
Viestiketju on suljettu.

ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllä ja oli pleijareissa täysi susi. Katotaan nyt kun MM-kisoissakin alkaa tosipelit, että miten ryssien tähdet pelaa yhteen.

Venäjän , ja myös Malkinin, peli on kulkenut turnauksessa tähän asti loistavasti.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onneksi Suomen pelaajat olivat pleijareissa kuuminta hottia? Aika heikoksi näet NHL:n tason, jos väität Suomen materiaalin olevan samalla viivalla mainitsemiesi maiden kanssa.

Suomi on samalla tasolla Usan materiaalin kanssa, mutta ei Ruotsin ja Venäjän. Tämä ei tarkoita silti ylivertaisuutta noiden kahden maan suuntaan. Toki vaatii Suomelta täydellistä suoritusta kaataa nuo kaikki kolme.

En vähättele NHL-tasoa. NHL on maailman kovatasoisin ja hienoin sarja.
 
Aika kiinnostavaa että PIG on vielä kasassa. Heitin läpällä kaverille että ei Jalonen uskalla tehdä muutoksia kakkoskenttään Kazakhstan matsiin ja yllättäen ei tehnytkään. Mutta olin kyllä aika varma että muutoksia on pakko tulla kun ei toiminut tuo kakkoskentän peli yhtään tuossakaan matsissa. Olivat jopa pulassa paikoittain.. Ja torstaina on huomattavasti kovempi joukkue vastassa. En ymmärrä miksi ei edes voida tehdä kokeiluja eri koostumuksien kanssa? Mutta ei niin ei... Jalosen suurin ongelma on että ei osaa reagoida mihinkään. Ei pelin sisällä eikä muutenkaan. Homma toimii tai sitten ei toimi, muutoksia ei tehdä.. Hauskaa jos Vehanen sattuisi imaisemaan kolme ekaa kutia torstaina. Voin juuri kuvitella Jalosen ällistyneen ilmeen ilman että mitään tapahtuu. Sitten 6-0 tilanteessa Rämö astuu maalille.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Venäjän , ja myös Malkinin, peli on kulkenut turnauksessa tähän asti loistavasti.
Jees, voitot Ruotsista ja Tsekistä ovat ihan kelpo valuuttaa. Eikä saa unohtaa Norjaa, Italiaa, Saksaa, Latviaa eikä Tanskaakaan.
 

ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jees, voitot Ruotsista ja Tsekistä ovat ihan kelpo valuuttaa. Eikä saa unohtaa Norjaa, Italiaa, Saksaa, Latviaa eikä Tanskaakaan.

Kyllä, olen kanssasi täysin samaa mieltä. Venäjä ei todellakaan ole tässä turnauksessa yhtä helposti lyötävissä kuin viime vuonna.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iso yllätys ja vielä isompi pettymys että alisuorittanut PIG saa jatkaa koomailuaan. Aivan täydellinen kiekkoihme saa tapahtua että homma alkaa rullaamaan edes jotenkuten. Immonen sluibailee ja herrat P ja G ovat kulkeneet yöttömässä yössä SM-Liigan pleijareista lähtien ja kauemminkin. Varsinkin Granlund pitäisi jo päästää pois piinasta ja valmistautumaan NHL/AHL kauteensa rauhassa. Siellä on joku paikka rikki ja pahasti, eikä kuuppakaan enää pelaa kun yrittää vääntää väkisin kuukaudesta toiseen.

Ennustus: Suomi vie matsin yhdellä maalilla, mutta kakkoskenttä on jatkuvasti aivan purjeessa USAn pitkien hyökkäyspyöritysten kanssa.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomenna illaella täällä ihmetellään, kun PIG-ketju on hoitanut Suomen 4 parhaan joukkoon. En osaa sanoa mistä tällainen tuntemus oikein kumpusi, mutta tulinpa ilmoittamaan. Luotto ei horju Leijoniin, vaikka USA-ottelu erittäin surkea olikin.

Suomen on päästävä jenkkien hyökkäysalueelle vaivattomammin kuin on nähty, tai muuten kyyti on kylmää. Erityisesti juuri Immosen ketju kärsii omassa päässä sekoilusta, mitenkään heidän tähänastisia peliesityksiään puolustelematta.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Huomenna illaella täällä ihmetellään, kun PIG-ketju on hoitanut Suomen 4 parhaan joukkoon. En osaa sanoa mistä tällainen tuntemus oikein kumpusi, mutta tulinpa ilmoittamaan. Luotto ei horju Leijoniin, vaikka USA-ottelu erittäin surkea olikin.

Näin voi todellakin käydä. Mutta täällä näyttää olevan ilmapiiri, jossa ajatellaan 2. ketjun automaattisesti jatkavan paskaa peliä, koska se on pelannut sitä kolmessa viime pelissä. Näyttää olevan vaikea käsittää, että ketjun peli voi myös parantua. Se voi parantua, ja todennäköisesti paranee. Olisi näköjään sekoitettava ehdottomasti ketju, jonka kanssa on kuitenkin harjoiteltu ja sovittu pelaamisesta ynnä muuta valmennusasioihin liittyvää. Ketju myös pelasi hyvin alkusarjan ensimmäisissä peleissä.

Fantasiointi on kivaa keskustelupalstalla ja tietokonepeleissä, mutta kun kysymyksessä ovat oikeat ihmiset, ei pelkkien nimien vaihtaminen papereihin siten, että erinimiset äijät pelaavat keskenään, ole välttämättä hyvä ratkaisu.
 

Advertius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Itsemoderointi

Toki annamme ketjun PIG-ketjun olla yhdessä täysin ilman näköistä kritiikkiä, pääsiväthän he melkein ylivoimalla Kazakstanin hyökkäysalueelle.

Eihän nyt kultapoikia saa kritisoida!
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävi niin tai näin, niin huomenna voi syystä tai toisesta myhäillä. Suomen jatkoon meno on tietenkin se mikä ilahduttaa eniten, mutta jos Suomi häviää 10-0, niin sitten voi tyytyväisenä irvailla Jalosen ketkukoostumusten kustannuksella: "mä arvasin...". Mutta kyllähän tuossa PIGin kasassapitämisessä oma logiikkansa on. Ei se kuitenkaan ihan toimimaton yhdistelmä ole, se nyt on nähty useaan otteeseen. Lisäksi, 1-0 tulos riittää myös jatkoon menemiseksi. Mikä tahansa muu kakkoskenttä olisi ollut tavallaan sokkoammuntaa - nämä miehet ovat ainakin sitä ylivoimapeliä treenanneet yhdessä vaikka kuinka ja niin kuin kaikki lätkää seuraavat tietävät, joskus se on pienestä kiinni että peli napsahtaa kohdalleen. Miken flegmaattisuus on tietenkin sellainen juttu mistä on nyt päästävä yli. Toivottavasti tuo Borat-pelin penkitys oli ratkaisu. Tavallaan olen kuitenkin tyytyväinen, että PIG pidettiin kasassa. ("Pakkohan sen joskus on onnistua", sanoi lääkäri kun sadatta ohitusleikkausta yritti...)

Kiiskisen nostaminen (tai siis jättäminen) kokoonpanoon oli hyvä juttu. Uskon että Pyörälä tulee oleman se 13. hyökkääjä monipuolisuutensa vuoksi. Joensuun potentiaalista en oikein osaa sanoa mitään, mutta itse olisin laittanut Tuppuraisen edestä Pihlströmin katsomoon.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Oma paras arvaukseni on, että valmennusjohto haluaa katsoa onko kolmen päivän levolla ollut posiitista vaikutusta kakkoskentän peliesityksiin. Jos tämä visio ei toteudu, näiltä osin on olemassa suunnitelma B, joka sisältää nopeita ketjumuutoksia mahdollisesti jo ensimmäisen erän aikana.

Tuppuraisen olisin minäkin halunnut nähdä pelaavassa kokoonpanossa. Pelannut mielestäni molempiin suuntiin kohtuullisen energisesti ja virheettömästi.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni ottelun alku on Suomelle todella tärkeä. Mikäli USA pääsee taas myllyttämään Suomen päätyyn onnistuneella karvauspelillä, kasvaa puolustajien tuska ja sitä kautta mailaa aletaan puristamaan. Uskon, että USA tulee todella kovaa myös tässäkin ottelussa, joten muutaman kerran onnistuneesti omista pois ja hyökkäys päätetään maalille (laukaus), niin tällöin USA saattaisi hillitä hiukan karvaamistaan.

Viime pelissä USA:n karvauspelaaminen lähti todella upeasti käyntiin ja jatkui koko pelin eikä Suomella ollut mitään sanottavaa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Hyvin mahdollista on myös se, että ketjun pelaaminen jatkuu Kanada-, USA-, K-stan -pelien tasolla. Palstan ilmapiiristä en tiedä, mutta ymmärrän hyvin, jos kisoja tähän asti seuranneet ihmiset ovat epäileväisiä tuon kolmikon suhteen.

Näyttää myös siltä, että kisoja on seurattu vasta Kanada-ottelusta lähtien. Kisojen kolmessa-neljässä ensimmäisessä ottelussa, Immosen ketju vielä pärjäsi hyvin. Se teki voittomaalin Slovakiaa ja Sveitsiä vastaan. Myös Valko-Venäjää vastaan tehdyssä voittomaalissa oli Granlund mukana. Sveitsi-ottelusta on nyt kahdeksan päivää. Ranska-ottelusta kuusi.


Jalosella on ilmeisesti erittäin kova luotto siihen, että kolmikon peli lähtee huomenna kunnolla käyntiin... tai sitten hän ei vain lopulta uskaltanut tehdä isoja muutoksia kokoonpanoon.

On siihen luottoon varmasti syytäkin. Jalonen on tunnettu siitä, että hän ei anna ympärillä pörisevän kärpäslauman syödä hänen paskaansa. Tarkoitan tällä sitä, että ympäristön paineet eivät vaikuta Jalosen valintoihin. Siksi luotan häneen ja hänen asiantuntemukseensa ja analyyttisyyteensä. Kaikkiin valmentajiin ei tällaista luottamusta ole päässyt syntymään.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Harmi vain, että Suomi ei huomenna pelaa Ranskaa, Sveitsiä, Slovakiaa, Keniaa tai Indokiinaa vastaan. Immosen ketju on koko kisojen ajan ollut ongelmissa omassa päässä ja USA:ta vastaan hyökkäyspäässäkään ei tapahtunut mitään. Immonen ja Granlund onvat hitaita pelaajia ja on mielenkiintoista nähdä, miten huomenna taas kaverit pysyvät mukana erittäin aggressiivista ja nopeaa USA:ta vastaan.

Ei pelaa Suomi huomenna myöskään Bruneita, Swazimaata tai Mordoria vastaan. Vaan tosiaan Yhdysvallat on vastassa. Fakta on kuitenkin se, että Immosen ketjulta on nähty tässäkin turnauksessa hyviä otteita ja luisteluvoimaakin. Kaikki hyvä ei katoa viikossa. Jalonen on herätellyt Granlundia esimerkiksi viltittämällä hänet. Siinä on hyvä esimerkki Jalosen uskaltamisesta niin joukkueen kuin mediankin edessä ja merkki siitä, että Jalonen reagoi. Uskallan väittää, että Aravirta tai Shedden eivät olisi tähän kyenneet. Tuollainen olisi tarkoittanut Sheddenin Leijonissa S. Koivun viltittämistä eli mahdotonta skenariota.

Granlundin ongelmana on ollut etenkin se, että hän ei ole saanut onnistumisia ja hän on alkanut toimittaa kentällä hänelle sinänsä kuulumattomia asioita. Hän on vähän päättömästi alkanut hakea taklauksia ja heittäytyä kiekon eteen turhissa paikoissa. Tämä on edelleen väsyttänyt häntä. Nyt on aikaa lepäillä ja kerätä ajatuksia. Granlund on ollut jotenkin psyykkisesti piipussa, vaikka hän ei sitä suoraan myönnäkään. Granlund on vasta poikanen, joka ei välttämättä osaa käsitellä huonoja jaksoja nupissaan analyyttisesti, koska hän ei niistä juuri mitään voi tietää.

En usko, että 2. ketjulla on kategorista vaikeutta pärjätä huomenna aggressiivista USA:ta vastaan. USA saa olla rauhassa aggressiivinen, mutta se voidaan taltuttaa. Pelitaktisesti on onnistuttava paremmin kuin äitienpäivänä. Taktisesti ei voi epäonnistua kahdesti yhtä pahasti. Nyt USA tunnetaan, eikä se pääse enää raiskaamaan Suomea perseeseen, ei edes kakkosketjua.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jalosella on v-mäinen tilanne päällä.

Osa kiekkoväestä huutelee, että MG pitäisi hyllyttää. Mikäli ei hyllytetä, niin saatetaan hävitä jne ?!

Jos matsi taas hävittäisiin siten, että MG olisi viltissä -> valtava paskamyrsky koko median taholta: hävittiin, koska Ilmaveivi ei pelannut ?!

Lose - lose tilanne Jaloselle, mutta onneksi Jukka on aina tehnyt oman mielensä mukaan, eikä "asiantuntijoita" kuunnellen.

Tsemppiä Suomi.
 

Timppa25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sillä ei ole mitään väliä, miten pelaaja pelasi runkosarjassa. Sillä ei ole mitään väliä, miten pelaaja pelasi pleijareissa. Sillä ei ole mitään väliä, miten pelaaja pelasi seitsemän ensimmäistä ottelua.

Win the right games.

Jukka Jalosen tehtävä on valita joukkue ja valmentaa sitä, jotta huominen peli voitettaisiin.

Jos huomenna voitetaan, joukkue on plussan puolella. Jos huomenna hävitään, joukkue on miinuksen puolella.

Jos huomenna voitetaan, yksilöiden onnistumisilla ei ole mitään väliä. Jos huomenna hävitään, kaikki kaadetaan muutaman yksilön päälle.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Minä liputan kyllä Jalosen ketjuvalintojen puolesta. Lähdetäân siitä, että PIG-ketju löytää taas vanhan pelivireen ja yksi maali tekisi kutaa siinä katsannossa. Jos Mikke olisi hyllytetty, niin hänelle ei toisaalta löydy mitään ilmiselvää paikkaajaa. Pyörälää jonkin aikaa maanantaina kokeiltiin, mutta ei se tuottanut kummenpaa tulosta.

Joten päädytään siihen, että vanhassa vara parempi ja toivotaan, että joka jannu pusertaa 110% itsestään likoon. Eikä unohdeta sitä, että turnauksen alussa PIG-ketju teki tulosta. Yksikin maali muiltakin kuin ykkösvitjalta voi olla käänteentekevä.

Kiiskisen paikka kokoonpanossa on minusta ilman muuta perusteltua, oli mieheltä sen verran ennakkoluulotonta peliä Kazakhstania vastaan. Luulen, että miehellä on kovat näyttöhalut ja kuka ties tekee jopa repun.

Eniten minua arveluttaa se, jos USA ei pelaakaan samalla 4-5 miehen karvauksella kuin sunnuntaina. Nyt on sanottu, että jenkit ovat paljastaneet korttinsa, mutta entäpä, jos niiden työkalupakista löytyy muitakin variaatioita? Pystytäänkö reagoimaan pelian aikana riittävän nopeasti?

Vehanen on kovan paikan edessä. Hesarinkin otsikoi, että Vehanen pelaaa maalilla "kuolemanottelussa", ikään kuin se olisi joku uutinen. Mutta arevelen, että Pete pitää kasettinsa kasassa, mutta ei hänkään yksin pidä Suomea pystyssä. Maalinedusta on siivottava.

Joka tapauksessa veikkaan huomattavasti tukempaa matsia kuin viimeksi. Voi olla loppujen lopuksi pienestä kiinni, kumpi menee jatkoon. Voi olla joko 3-2 tai 2-3.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuskin tulee uusintaa alkusarjan pelistä, tiukkaa tulee olemaan. Mutta jos USA nyt aggressiivisella karvauksella räjäyttäisi Suomen kiekkokontrollipelin toistamiseen niin olisi kyllä jonkinlaisten johtopäätösten aika - tähän en kyllä usko. Noin etukäteen ajateltuna peli on täysin 50-50, välierässä Suomi tulisi olemaan selkeä altavastaaja, tässä pelissä emme sitä ole.
 

scholl

Jäsen
Marjamäki sanoi eilen illalla hyvän kommentin. Eli peli on menossa siihen suuntaan, että jokaiselta kentälliseltä odotetaan 'samaa peliä', eikä enää niin että ketjut roolitetaan pelaaviksi, telaketjuiksi ja jarrukentällisiksi.

Tähän ylellisyyteen on varaa Ruotsilla, Kanadalla ja USA'llakin. Suomella on yksi pelaava ketju ja kaksi enemmän tai vähemmän aikaa pelaavaa kentällistä. Immosen kentällinen ei ole tehnyt viime peleissä oikein kumpaakaan. Ja vaikka se pääsisi 'tasolleen', Suomi pelaa silti ikään kuin puolitehoilla verrattuna kärkimaihin.

Niinhän se oli viime vuonna, että Suomi ei ollut yhden ketjun varassa kuten nyt. Tuomo Ruutu teki ykkösessä paljon maaleja ja toisaalta oli Immosen ja Granlundin tehokkuus. Kukaan ei pystynyt laittamaan vain yhtä ketjua kuriin. Sen lisäksi Kapasenkin ketjun pitäisi pystyä maalintekoon ainakin välillä, eikä nelosketjunkaan tahtomaalit ole kiellettyjä. Muistellaanpa sm-liigan pleijareita 2011. Liivikin ketju teki tärkeitä maaleja.

Vaikea sanoa, miksi nyt ketjuja ei saada kohdilleen. Granlundilla, Immosella ja Pesosella voi olla huono itseluottamus, mutta 3-4. ketjujen osalta on ehkä kisoihin valittu yksinkertaisesti väärät jätkät.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllähän Suomi antaa tällä herkellä materiaalissa tasoitusta aivan eri malliin kuin viime keväänä. Nyt on kaikilla kärkijoukkueilla laadukkaammat ja tasapainoisemmat joukkueet,Venäjällä ja Ruotsilla ihan olympialaistasoa. Kanadalla ja USAllakin ihan eri maata. Tätä ei pelitavalla pystytä kompensoimaan. Käsittämätöntä että viime kevään mestaruus on sokaissut jengin. Niin ja USA nyt saattaa Vehasen nappipelillä olla lyötävissä,prosentit jenkeille about 70-30!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Harmi tosiaan ettei vastassa ole tervassa luistelevia Swazimaata tai ulkomongoliaa, vaan kisojen agressiivisin ja ehkä luistelevin joukkue USA. Immonen on aina ollut jalalla vähän hidas, myöskään Granlund ei ole jalalla maailman nopeimpien joukossa, ainoastaan Pesosen vahvuudeksi voi laskea luistelun silloin kun Jannea huvittaa kaatuilemisen lomassa luistella. Immosen ketjun vaikeudet omassa päässä on ollut nähtävissä jo Tsekin EHT:ltä lähtien, Jalonen ei vain ole halunnut muutaman oululaisen kanssa tunnustaa tosiasioita sen suhteen että ketju tuli kisoihin viime vuoden näytöillä kaikkien kolmen loppukauden alavireestä huolimatta ja nyt loppui sitten munat tehdä radikaalia muutosta siten että olisi edes koitettu rakentaa 2.ketjusta sellainen ettei se häviäisi kaikkia kaksinkamppailuja jalalla tai kulmissa. Ainoa reagointi on ollut siirtää joukkueen kaksi kovinta puolustajaa Väänänen ja Järvinen vapisijoiden taakse pelastamaan paskasti puolustavan kolmikon pulasta. Harmi vain että edes Väänänen ja Järvinen ei pysty kahdestaan puolustamaan kaikkia viittä jenkkiä vastaan, siksi Vehasen on oltava aivan maaginen että edes voidaan haaveilla voittamisesta tai tasaisesta pelistä.

Tämän hetken vireessä olevan Suomen jenkit voittaa kahdeksan kertaa kymmenestä, toivotaan että torstaina tuo 20% mahdollisuus realisoituu Koivun ketjun pystyessä tekemään maksimissaan 2 maalia Vehasen samalla venyessä useaan mahdottomaan pelastukseen. Ja Immosen ketju laskee enintään 1 maalin ja muut kaksi pystyvät roolinsa mukaisesti pelaamaan 0-0. Suomi voittaa vain vähämaalisen pelin, jos pelissä tehdään paljon maaleja ne tehdään suurimmaksi osaksi Suomen päätyyn.

Jalosen typeryyttä osoittaa myös se että kun oli varmaa että kohdataan sekä USA että Kanada ja näistä toinen on vielä mahdollinen kuolemanpelin vastustaja silti jätetään vahvat vääntäjät Nokelainen ja Petrell pois kokoonpanosta.
 

ahtikullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Kun katselee kokoonpanoja puheet siitä, että MM-kisat eivät änäripelaajia nappaa pitää lopettaa. Ainakin Venäjä ja Ruotsi saavat kaikki käytettävissä olevat tähtensä mukaan. Suomi ei saa.

Katsoin kokoonpanoja ja kyllä sielta näyttä puuttuvan esimerkiksi Sedinit, Edler, Lidström; Radulov ... pari muutakin. Mutta noi on kai noi kenen lapset kuskataan kouluun ym.

Nillä mennän ketkä on ja se Suomen tilanne noin toivoton ole. Eihän esimerkiksi Ruotsi ole viellä selvinnyt Tsekeistä. Venäja-Norja onkin sitten selvempi tarina. Mutta itkeäminen ei auta. USA peli edessä ja sinne mennän nykyseillä kokoonpanolla. Selänpesijat, saunakaverit tai ketkä vaan. Ja katotans itten se tulos ja murehditaan seurava peliä sen jälkeen!
 
Viimeksi muokattu:

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Realistisesti ajateltuna Leijonien ainoa sauma tuntuu olevan se, että pelirohkeus säilyy ja saadaan sitä oikeanlaista tunnetta. Urheilulehdessä ES sanoi mielestäni hyvin, että kun Suomen peli on ylivalmennetun tarkkaa ja analyyttistä, niin pelaajat eivät pääse siihen oikeanlaiseen tunteeseen, kun pitää koko ajan miettiä että pelataan alaspäin, kiekotellaan eikä juurikaan prässätä.

Jos sitä oikeanlaista rohkeutta pelata omaa peliä löytyy, niin jonkinlaiset mahdollisuudet on olemassa. Yksi vaihtoehto voisi olla pelata perinteistä kilpparia vielä alempana, koittaa selvitä kunnialla ja iskeä vastaiskuista pari maalia. Jalosen kikkakirjasta ei kuitenkaan löydy kuin tämä yksi ja ainoa Meidän Peli, ja sitäkautta ollaankin sitten kusessa jos vastustaja pelaa sen pois, kuten kävi ensimmäisessä USA-matsissa.

Mä haluisin nähdä suoria hyökkäyksiä kiekotellen Suomelta.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Rohkeammin olisin itse lähtenyt muuttamaan ketjuja jotenkin näin:

Filppula - Koivu - Kiiskinen

Tuppurainen - Granlund - Jokinen

Kapanen - Immonen - Komarov

Pihlström/Joensuu - Kontiola - Pyörälä
13.Pesonen

Eli Kiiskinen pelasi EHT:llä erittäin hyvin ykkösessä ja vaikka onkin jonkinlaiset värilasit silmillä, niin tuo tuohon uutta kiekollista voimaa ja ei taidossa ainakaan Jokiselle paljoa häviä.

Kakkoseen Granlund pääsee "omalle" paikalleen eli sentteriksi ja laidoille hyvin työtätekevä Tuppurainen ja snaipperiksi ja monipuoliseksi kaveriksi Jokinen.

Kapanen ja Immonen ovat aikoinaan Kazanissakin muistaakseni pelanneet yhdessä joten aivan tuntematon kokeilu ei olisi ja kolmanneksi vierelle ratking Komarov joka on myös aivan helvatun monipuolinen.

Neloskenttä kyllä kaipaisi Nokelaista tai Petrelliä, Kontiola ei minua ole vain vakuuttanut yhtään ja edelleen ihmettelen miksi mies on mukana. Myös Pihlström tuntuu vain vuosi vuodelta heikentyneen vaikka jalat käyvät onneksi yhä ihan hyvin.

Pesonen ei ole ylijäämä sen takia että olisi aivan surkea ollut, mutta en vain näe hänelle paikkaa kahdessa ensimmäisessä ja hänet voi kuitenkin heittää sitten kehiin jos näyttää ettei ylemmissä ketjuissa pelit kuljekkaan.

Mutta noh ketjut on jo lukkoon lyöty eikä Jalonen uskaltanut tai halunnut pahemmin ketjuja sörkkiä.

Luotto on silti Leijoniin kova, viimekin kisoissa kontattiin Saksaa ja Latviaa vastaan, mutta juuri puolivälierä vaiheesta lähti Leijonien kone kunnolla käyntiin.

Vaikka näistä kisoista tulisi voitto tai tippuminen puolivälieristä, niin silti ihmetyttää Jaloselle sorvattu jatko. Näihin kisoihin mielestäni olisi ollut hyvä päättää JJ:n ura ja nostaa uutta nimeä kehiin, haaveissa olisi edelleen nähdä mitä Suikkanen saisi aikaan leijonarotsi päällään.

Ainiin pakkipareista vielä todetakseni että Hietasen korvaisin kyllä Niskalalla. Mielestäni Hietasen taidot eivät vain riitä huippumaita vastaan. Pakkiparit laittaisin näin:

Mäenpää - Järvinen

Niskala - Väänänen

Kukkonen - Hietanen
Jaakola
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Kentällisistä vielä sen verran, että ykkösen olisin pitänyt sellaisenaan, mutta tuo kakkos-ketjun kokoonpano ei kyllä herätä yhtään luottamusta. Myöskään kolmosta en ymmärrä, kaksi tietokonetta ja Komarov, mikä on ketjun tarkoitus? Kulmamylly??

Kakkonen olisi voinut olla vaikka Kiiskinen-Immonen-Pesonen ja kolmoseen sitten Tuppurainen-Kapanen-Komarov.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös