To 17.1.2019 HPK - SaiPa

  • 2 642
  • 16

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tammikuinen torstai-ilta Rinkelinmäellä, jonne saapuu vieraaksi SaiPa Lappeenrannasta. Panosta riittää, kun kymmenentenä oleva vierasjoukkue on vain 3 pistettä perässä yhden ottelun enemmän pelannutta kotijoukkuetta, joka on valahtanut jo sijalle 8, kun siellä on ohi mennyt alkuviikon rästipeleillään ensin HIFK ja sitten Ilves.

Kerho hävisi viime viikolla ensin Tapparan vieraana, sitten otti yllättävän ja hienon vierasvoiton Helsingissä, ja huipensi viikkonsa kotitappioon Ilvestä vastaan. Tässäpä Kerhon tekemisen kuva tilastollisesti jo pidemmältä ajalta, eli ei tuu juuri peräkkäisiä voittoja, mutta ei toisaalta juuri peräkkäisiä tappioitakaan. Edellisen kerran Kerho on voittanut kaksi peliä putkeen kolmen pisteen arvoisesti 21.-23.11. ja kaksi peräkkäistä pisteetöntä peliä puolestaan löytyy niinkin kaukaa kuin 2.-3.11., eli 2,5 kuukautta sitten. SaiPallakaan ei juurikaan ole kolmen pisteen voittoja marraskuun jälkeen, joten todennäköisyydet ovat vahvat, että Kerho ottaa tästä pelistä pisteitä.

Tämä onkin sitten näiden joukkueiden viimeinen kohtaaminen tämän kauden runkosarjassa. Lappeenrannan peleistä pisteet meni SaiPalle 5-1 ja Hämeenlinnan peleistä 3-0 Kerholle ennen tätä ottelua. Viimeksi nähtiin vastaavassa ottelussa tiukat kaksi erää, joissa SaiPa oli hyvin pelissä mukana, vaikka Kerho peliä johtikin, mutta kolmannessa erässä sitten pamahti vähän ketsupit seinille, kun Kerho iloitteli 6-0 lukemat taululle. Silloin jäi allekirjoittaneen mieleen ne vieraskatsomossa seisseet isä ja poika (?), jotka SaiPan väreissä taputtivat kolmannessa erässä Kerhon hienoille maaleille. Tarina ei kerro, että nähtiinkö siinä aitoa ja rehtiä urheiluhenkeä vai ns. kritiikkiä omaa joukkuetta kohtaan. Luultavasti ensimmäistä.

Kokoonpanoista sen verran, että Larmi on joo pitkällä saikulla, eli katseet kääntyy taas vaihteeksi Kerhon maalinsuulle. Onko tässä pelissä meidän napapiirin sankarin, Rasmus "näyttää Pekka Rinteeltä" Reijolan kotidebyytin vuoro vai jatkaako maalilla Antti "oho" Karjalainen. Ihan kelpo otteita tässä nyt on nähty molemmilta, vaikka Ilves-pelissä Antille vähän lurpsahti se avausmaali. Tai no oliko se ees maali, tilannehuoneen mielestä oli. Sovitaan kuitenkin, että Kerho ei edelleenkään kaadu maalivahteihinsa.

Illalla hallille! Nähdään siellä.
 

Väylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Kerho tänään:

Turunen - Leino - Nenonen
Innala - Lucenius - Cornet
Puustinen - Paajanen - Tuulola
Ruokonen - Riska - Krivosik
13. h Kainulainen

Laatikainen - Nikkilä
Friman - Lindgren
Almari - Niemeläinen

Reijola
A. Karjalainen
 

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa

Morley-Kunyk-A. Oksanen
Kaksonen-Koho-Nikko
Tanus-IsoMustajärvi-Goodwin
Kuronen-Saari-Nättinen

Denisov-Kitchton
Maalahti-Autio
Salo-Kojo
Sneck

Westerholm


SaiPa on heti parempi joukkue, kun Elmeri Kaksonen palaa peleihin. Kannattaa seurata, vaikka ruosteessa saattaa vielä olla. Kitchton ollu selkeästi paras viime aikoina, tukee hyökkäyksiä hyvin. Westerholm saa peliaikaa vihdoin.


Silti. Vieraspelaaminen oli samaa surkeaa settiä länsirannikollakin, kolmen maalin johdot menetettiin, vaikka 2 pinnaa tulikin per peli. Topi Nättisen tasonnostoa odotellessa, laskua ei voi enää tapahtua, pohjilla ollaan. Kunhan ei nyt selkäsaunaa tulisi...
 

jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa tänään:

Morley-Kunyk-A Oksanen
Denisov-Kichton

Kaksonen-Koho-Nikko
Maalahti-Autio

Tanus-IsoMustajärvi-Goodwin
Salo-Kojo

Kuronen-Saari-Nättinen
Sneck (7.p)

Westerholm
Kaarlehto

Vierailta pois siis Tuohimaa, joka Liigan sivuilla merkitty loukkaantuneeksi. Emil Oksanen, Virtanen, Löfman myös poissa. Muuten ollaan parhaalla kokoonpanolla liikkeellä. Veikataanpa rohkeasti, että SaiPan nelosketju ratkaisee pelin, suuntaan tai toiseen. Liikkeen puolesta varmasti yksi kauden parhaista nelosketjuista vierailla.

Otteluun tuo lisämielenkiintoa Rasmus Reijola HPK:n maalilla. Lappeenrantalaistaustainen Reijola ei ole minulle tuttu, mutta ehkäpä matsin jälkeen tiedän hänestä paremmin.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaaha, tuli jo kirjottamisen aikana kaks SaiPan kokoonpanoa, mutta laitetaan vielä tää kolmanneskin koska kertaus on opintojen kusipäinen äitipuoli.

SaiPa:

1. Morley-Kunyk-A.Oksanen
Denisov-Kichton

2. Kaksonen-Koho-Nikko
Maalahti-Autio

3. Tanus-Iso-Mustajärvi-Goodwin
Salo-Kojo

4. Kuronen-Saari-Nättinen
Sneck

Westerholm
(Kaarlehto)

SaiPallakin on Pekka Rinteen näköinen maalivahti pitkästä aikaa maalillaan, tai en minä tiedä onko se nyt naamaltaan sen näköinen mutta noin niinku torjuntatyyliltään minulle kovasti Rinne tulee Westerholmista mieleen. Tuohimaata ei oo merkattu loukkaantuneeksi ni kai se on vaan ansaitulla huilivuorolla. Kiva että saa Nicklaskin pelailla välillä!
 

Ralph

Jäsen
SaiPallakin on Pekka Rinteen näköinen maalivahti pitkästä aikaa maalillaan, tai en minä tiedä onko se nyt naamaltaan sen näköinen mutta noin niinku torjuntatyyliltään minulle kovasti Rinne tulee Westerholmista mieleen.
Sama juttu Ramus "Reiska" Reijolan suhteen eli nimenomaan pelityyliltään näyttää Rinteeltä.

Frans Tuohimaalla ei ilmeisesti pää kestä vieläkään Hämeenlinnaan puolipimeitä valoja vaan jäi mielummin kotiin peiton alle. Vaikka eihän vastassa olekaan ketään nuorta HPK-veskaria, jonka varjossa joutuisi näyttämään huonolta, vaan pelkästään Reiska.

HPK:lla olisi syytä alkaa voittamaan pelejä taas parempaa tahtia. Veikkaan vähämaalista ottelua, 2-1, 3-1 tai 3-2, jatkoajalla tai ilman.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sama juttu Ramus "Reiska" Reijolan suhteen eli nimenomaan pelityyliltään näyttää Rinteeltä.

Nyt pitäisi perunamiesten olla hereillä ja isosti markkinoida tätä peliä vielä "PEKKA RINNE VS. PEKKA RINNE" teemalla, mut ei ne kuitenkaan oo hereillä eikä ees velkojaan maksa.
 

Ralph

Jäsen
Nyt pitäisi perunamiesten olla hereillä ja isosti markkinoida tätä peliä vielä "PEKKA RINNE VS. PEKKA RINNE" teemalla, mut ei ne kuitenkaan oo hereillä eikä ees velkojaan maksa.
Kiireessä kun touhuaa, voi hätiköiden tulla mainokseen Rasmus Reijolan ja Pekka Rinteen sekoituksena nimi Rasmus Rinne. Ja sen jälkeen kukaan ei tulisi hallille. Jo myydytkin liput palautettaisiin, vaikkei rahoja saa takaisin.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ihmetyttää ja harmittaa nuoremman Oksasen tilanne. Välillä pelaa ehkä kaksi erää ja huilaa kolmannen, nyt ei taas pitkään aikaan ole ollut kokoonpanossa ollenkaan. Jonkinlainen vamma vaivannut lähes koko kauden ilmeisesti. Olisi terveenä tärkeä palanen.

Vähän hirvittää illan peli, vieraskentillä surkeaa peliä koko kauden. Onneksi kerhollakin hieman suvantovaihetta ilmassa. Nikkeä kiva nähdä taas maalilla, toivotaan toki että Tuohimaalla ei pahempaa.
 

Barney

Jäsen
Ihmetyttää ja harmittaa nuoremman Oksasen tilanne. Välillä pelaa ehkä kaksi erää ja huilaa kolmannen, nyt ei taas pitkään aikaan ole ollut kokoonpanossa ollenkaan. Jonkinlainen vamma vaivannut lähes koko kauden ilmeisesti. Olisi terveenä tärkeä palanen.
Tärkeä ja tärkeä. Alkukaudesta väläytteli, mutta tuon loukkaantumisensa jälkeen on ollut yksi SaiPan huonoimmista hyökkääjistä. Ylivoimalla on jokusen pisteen tehnyt, mutta 5v5 pelissä on vielä paljon tekemistä. Vaikeuksia olisi kunnossa ollessaan mahtua tämänkin päivän kokoonpanoon. Eiköhän nuo kesken ottelun tehdyt penkitykset ole ainakin osittain johtuneet pelisuorituksista.

Kaksosen paluu on tärkeä asia, mutta samaan aikaan Virtasen poissaolo harmittaa. Jos yhteen ketjuun olisi Kunyk, yhteen Kaksonen ja yhteen Virtanen sekä Iso-Mustajärvi, niin SaiPalla olisi varmasti kolme hyvin toimivaa ketjua. Nyt nuo kolmos- ja nelosketjut herättävät etukäteen vähän kauhua.
 

redpecka

Jäsen
Jaaha, tuli jo kirjottamisen aikana kaks SaiPan kokoonpanoa, mutta laitetaan vielä tää kolmanneskin koska kertaus on opintojen kusipäinen äitipuoli.
Älä viitti olla noin moksiskaan. Sitä paitsi kokoonpanon esillepanosi on oikein hieno. Ja ties vaikka pelin jälkeen puhuisimme vain Iso-Tanuksesta. Hän on kumminkin jo parin ottelun mittaisessa maaliputkessa, mikä enää voisi mennä pieleen?
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Tää on niin hirveää katsottavaa että pyydän jo tässä kohtaa anteeksi HPK faneilta kun joudutte tätä paskaa katsomaan. Kaiken kunniaksi Lehterä vaan hymyilee tämänkin pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Teidän Pekka päästi kaksi ja meidän Pekka päästi yhden. Me voitettiin.

Pelin tappaminen on vaikeaa. Viimeksi SaiPan vieraillessa se onnistui, mutta tänään ei. Edellisellä kerralla SaiPa pelasi selvästi paremmin ja oli vaarallisen näköinen hyökkäyssuuntaankin, mutta tänään oli todella vähissä SaiPan hyvät maalipaikat. Kas kummaa kun kuitenkin viimesellä minuutilla taas joutuu pelkäämään, että vastustaja tulee jollain tuuripompulla tasoihin.

Hyvät pisteet kuitenkin tästä ja näillä noustiin taas kolme (!) sijaa sarjataulukossa, kun Ilves hävisi ja HIFK jakoi Lukon kanssa pisteet juuri oikealla tavalla.

Reijolaa ei kauheasti testattu, mutta ilman pistemenetyksiä tuo jatkaa liigauraansa. Eleetön ja rauhallinen se on. Meidän Reiska.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Olis kiinnostanut myös Pennasen kommentit ottelusta mutta Youtube pätkä päättyy Lehterän puheenvuoroon. Onko teilläkin puuhastelijoita mediahommissa?
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kerhollakin hieman huonompi jakso/päivä, kun eivät pystyneet voittamaan Liigan paskinta joukkuetta kuin maalilla. Mutta pisteet lasketaan ja onnittelut siitä, ettei Kerho kussut ansaittuja saumojaan kuuden sakissa yhden rupusakin takia.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Olis kiinnostanut myös Pennasen kommentit ottelusta mutta Youtube pätkä päättyy Lehterän puheenvuoroon. Onko teilläkin puuhastelijoita mediahommissa?
Nyt löytyy Kerhon facebookista ja Youtubesta kokonainen lehdistötilaisuus Pennasen kommenteilla ja lehdistön kysymyksellä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös