To 15.11.2018 JYP - SaiPa

  • 4 244
  • 27

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
JYP kävi eilen ottamassa kuokkaan Hämeenlinnassa. Miksei siis tänäänkin! Joku JYP kannattajista näki avauspelaamisen parantuneen. Itse näin kentällä lähinnä päinvastaista. Asenne oli eilen hyvä, mutta kun ei jalalla pärjää ja paikoille ei näin ollen päästä niin ei tule tulostakaan.

Merikukka voisi jossain haastattelussa avata sitä miksi meidän ei tarvitse olla jalalla nopeita?! Immosen mukaan tauolla oli harjoiteltu puutteita. No viidet jäät 10 päivään ei ainakaan eilen tuonuot parannusta tuohon.

Nyt kun vastaan tulee levännyt SaiPa niin ei voi muuta kuin nauraa noille veikkauksen kertoimille.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Immosen mukaan tauolla oli harjoiteltu puutteita. No viidet jäät 10 päivään ei ainakaan eilen tuonuot parannusta tuohon.
Noh ei nyt olla liian negatiivisia - ainakin eilisen perusteella, kyllä puutteet olivat edelleen siellä. Ehkäpä jopa korostuneesti, joten ehkä niitä on harjoiteltukin.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kokoajan jauhetaan pelinopeudesta, jalalla ei kerkeä jne jne, Ei siitä koohottamisestakaan ole mitää hyötyä, jos Joukkue ei keskenään pelaa samaa peliä. kyllä sitä vähän rauhallisemmallakin jalalla kerkeää jos ajoitukset on kohdillaan. mutta kun ei ole. Sitä tässä on ihmetellyt mikä siinä on että tätä ei saada korjattua. joku jarruttaa aina, Avauspelissä on ongelmia, omista ei päästä pois. eilenkin toistui usesasti kun sieltä kerrankin pääsee pois, joku vetää jarrut päälle ja syöttää takaisin omalle puolustualueelle ja alkaa sählääminen. puolet joukkueesta koohottaa hyökkäykseen niin siinä sitten yksi alkaa pakkittelemaan, tulee hätä. ja vastustaja osaa odottaa tätä koomailua, rankaisee siitä 1-2 kertaa ottelussa. ja paskat taas housussa.
ja tämä tulee toistumaan myös tänään. Sitten kun vastustaja alkaa tulemaan täysin takki auki hakemaan helppoja pisteitä voi JYP voittaakin
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Kaikki putket päättyvät ja alkavat, ikävä kyllä vielä aika usein SaiPan kustannuksella. Luulen että nyt kun Valtra on nurkkaan ajettu ja ahdistettu, pelaavat he puolustuskotivoiton takkiaukiselle SaiPalle. Vaikka vierasjoukkueen rosteri oli edellisessä pelissä melkein parhaassa asussaan, oli edelleen havaittavissa koko kauden kiusannutta ailahtelua. Kaiken lisäksi SaiPa ei pääse vieraspeleissä alussa peliin mukaan, ei sitten millään.
 

Barney

Jäsen
Nyt kun vastaan tulee levännyt SaiPa niin ei voi muuta kuin nauraa noille veikkauksen kertoimille.
Ihan perustellut kertoimet, sillä Liigan paras kotijoukkue SaiPa on ollut vieraissa KalPan jälkeen Liigan toiseksi huonoin. Vierasottelut ovat olleet erittäin vaikeita ja niistä on taskussa ainoastaan yksi varsinaisen peliajan voitto. Toki tauon aikana on varmasti koitettu ratkaista tätä ongelmaa, joten mielenkiintoista nähdä miltä peli tänään näyttää. Etenkin sarjataulukossa alempia olevia vastaan on vierasottelut olleet todella haluttoman ja ylimielisen näköisiä. JYPiä vastaan ei ole varaa löysäillä, sillä sarjatilanteesta huolimatta joukkue on täynnä kovia pelimiehiä.

Erikoistilanteissa molemmat joukkueet ovat olleet hyviä, joten ne voivat nousta ratkaisevaan asemaan. SaiPalla on ihan järjettömän suuri ero ylivoima- sekä alivoimaprosenttien välillä koti- ja vieraspeleissä. Vieraspeleissä ei ole onnistuneet erikoistilanteetkaan, joten jäähyboxista kannattaa pysytellä ulkona, mikäli voittaa mielitään. Kyllä minun papereissanikin JYP lähtee ennakkosuosikkina peliin.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Älkää nyt oikeasti viitsikö SaiPa-fanit. Vierasjoukkue on ylivertainen ennakkosuosikki kaikilla mittareilla. Sen verran syvällä traktori nyt kyntää.

JYPillä on asenne ja maalivahtipeli ihan ok, mutta jos vastustaja karvaa korkealta, ei mitään aseita pelin avaamiseen. Lisäksi JYP pudottaa usein oman karvauksensa keskialueelle, mikä mahdollistaa vastustajalle kaikki eväät pelin avaamiseen organisoituneella rintamalla. Maalinteko on infernaalisen vaikeaa, edellisissä 12 pelissä on palkintopöytään päässyt vastustajan maalivahti. Henkisellä puolella JYPiä voisi auttaa ainoastaan avausmaali. Takaa-ajoasemassa ei mitään mahdollisuutta nousta peliin mukaan, ja johto (voi, sellaisiakin joskus alkukaudella koettiin) on sulanut useampaan kertaan.

Kokoonpanossa Louhivaara aiheellisesti sivussa ja tilalla toinen pettymys eli Nättisen Julius. Puolustuksen liideri Oskar Eklund kolmosparissa.

Hyvänä asiana se, että marraskuinen SaiPa-matsi on kuitenkin hyvin kiinnostava.

Eilen toivoin, että JYP tekisi yhden maalin ja pelaisi asenteella. Se toteutui. Nyt lisään tuosta rohkaistuneena toiveeseen seuraavaa:

  • JYP tekee ainakin kaksi maalia
  • Avauspelaamisessa olisi jotain järkeä eiliseen verrattuna

Toivo kuolee viimeisenä, joten kaikesta huolimatta pieni, mutta tärkeä osa minusta uskoo, että tänään lähtee ja JYP poistuu kaukalosta pistettä tai paria rikkaampana.
 

Barney

Jäsen
Älkää nyt oikeasti viitsikö SaiPa-fanit. Vierasjoukkue on ylivertainen ennakkosuosikki kaikilla mittareilla. Sen verran syvällä traktori nyt kyntää.
Jos on SaiPan vieraspelejä seurannut, niin SaiPa kyntää niissä ihan yhtä syvällä. Ero koti- ja vieraspelien välillä on kuin yöllä ja päivällä. Kotona SaiPa olisi selvä ennakkosuosikki tämän hetken JYPiä vastaan, mutta Jyväskylässä käännän itse ainakin JYPin ennakkosuosikiksi.

SaiPan kokoonpano tänään:

Emil Oksanen - Cody Kunyk - Ahti Oksanen
Santeri Virtanen - Tyler Morley - Jonatan Tanus
Topi Nättinen - Ville Koho - Joni Nikko
Elmeri Kaksonen - Anssi Löfman - Tomi Iso-Mustajärvi
Oskari Lehtinen

Kalle Maalahti - Jere Sneck
Robin Salo - Brenden Kichton
Vladimir Denisov - Markus Kojo

Frans Tuohimaa
Niclas Westerholm

SaiPalta poissa kokoonpanosta ovat Erik Autio ja David Goodwin. Autio oli ennen taukoa poissa aivotärähdyksen(?) takia, joten poissaolo varmaan selittyy tuohon samaan vammaan, vaikka tiistaina KalPaa vastaan pelasikin. Goodwin hakee katsomosta parannusta otteisiinsa, kun nuorten maajoukkueen mukana ollut Santeri Virtanen palaa joukkueen vahvuuteen.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Toivottavissa olisi että SaiPa saisi vihdoin pelin onnistumaan myös vieraissa mutta JYP on aina ollut peikko SaiPalle kotona, ei niin paha kuin Lahti mutta samaa tasoa Oulun kanssa.

SaiPalta Goodwin taitaa olla huilivuorossa joten ei vieläkään parhaalla mahdollisella kokoonpanolla vieraskentällä. JYP:in kokoonpanosta en osaa sanoa mitään joten jos joku jyväskyläläinen avaisi miten ketjut pelaa tai muutenkin niin olisin kiitollinen.

Hyvää kiekkoiltaa kaikille ja parempi voittakoon.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hauskaa ketjua tässä kannattajat väsää, kumpikin alentaa omaansa minkä pystyy, toki vain toisella siihen on todellinen peruste. Saipa voi hävitä ainoastaan takki auki vetelyllä ja maalivahdin painajaispelillä, samoin JYP voi voittaa vain jos nuo toteutuu.

JYPin ongelmat on niin moninaiset, että niistä voisi kirjoittaa kirjan, mutta kiteytettynä näin: Jos pyritään tiiviiseen oman pään peliin hyökkääminen loppuu siihen, jos pyritään hyökkäämään omissa helisee tämän tästä, molempiin ei tuo joukkue kykene. Tämän mahdollistaa luokatonta huonompi keskialueen peli ja valmennuksen kädettömyys taktisella puolella.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Älkää nyt oikeasti viitsikö SaiPa-fanit. Vierasjoukkue on ylivertainen ennakkosuosikki kaikilla mittareilla. Sen verran syvällä traktori nyt kyntää.

JYPillä on asenne ja maalivahtipeli ihan ok, mutta jos vastustaja karvaa korkealta, ei mitään aseita pelin avaamiseen. Lisäksi JYP pudottaa usein oman karvauksensa keskialueelle, mikä mahdollistaa vastustajalle kaikki eväät pelin avaamiseen organisoituneella rintamalla. Maalinteko on infernaalisen vaikeaa, edellisissä 12 pelissä on palkintopöytään päässyt vastustajan maalivahti. Henkisellä puolella JYPiä voisi auttaa ainoastaan avausmaali. Takaa-ajoasemassa ei mitään mahdollisuutta nousta peliin mukaan, ja johto (voi, sellaisiakin joskus alkukaudella koettiin) on sulanut useampaan kertaan.

Kokoonpanossa Louhivaara aiheellisesti sivussa ja tilalla toinen pettymys eli Nättisen Julius. Puolustuksen liideri Oskar Eklund kolmosparissa.

Hyvänä asiana se, että marraskuinen SaiPa-matsi on kuitenkin hyvin kiinnostava.

Eilen toivoin, että JYP tekisi yhden maalin ja pelaisi asenteella. Se toteutui. Nyt lisään tuosta rohkaistuneena toiveeseen seuraavaa:

  • JYP tekee ainakin kaksi maalia
  • Avauspelaamisessa olisi jotain järkeä eiliseen verrattuna

Toivo kuolee viimeisenä, joten kaikesta huolimatta pieni, mutta tärkeä osa minusta uskoo, että tänään lähtee ja JYP poistuu kaukalosta pistettä tai paria rikkaampana.

Ihan ymmärrettävästi siellä Jyväskylässä on nyt aika synkät tunnelmat, mutta SaiPa ei ihan oikeasti voi olla ennakkosuosikki näillä vierasesityksillä. SaiPa on esimerkiksi hävinnyt vieraspeliensä ensimmäiset erät nopeasti laskettuna yhteensä 15-3. Lähempi tarkastelu paljastaa, että SaiPa on tehnyt kaksi kolmesta vierasavauserien maaleistaan kauden ensimmäisessä ottelussa KooKoota vastaan. Sen jälkeen on onnistuttu kerran tekemään maali avauserässä Kuopiossa yli kuukausi sitten, ja siinä kaikki. SaiPa on tehnyt avausmaalin kolmessa kymmenestä vieraspelistään ja voittanut nämä kaikki (kaksi jatkoilla), mutta toisaalta hävinnyt kaikki muut vieraspelit (yhdestä säälipiste).

Avausmaali ei ois paha!
 

Aapee79

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta ja ilman vittuilua, kenet tuosta tiputtaisit Goodwinin tieltä pois?

Samaa mietin itse... Goodwin on ollut todella heikko ja Virtanen on vaan parannus nykyiseen rosteriin. Tanus olisi toinen popparimies ehkä Nättisen ohella, mutta Jonatan sentään heräsi ennen majutaukoa ihan jo pelaamaankin. Omiin silmiin hyökkäys on tällä hetkellä paras mahdollinen. Ehkä kunnossa olevat Radke ja tehoileva Goodwin toki Ison-Mustan tilalle, mutta hänkin on pelannut loistavasti, joten tällä mennään. Puolustukseen Autio takaisin ja ehkä se yksi Vaakanainen/Carson, niin olisipa aika nannaa. Silloin 7.pakiksi jäisi Kojo/Sneck. Vladikin saisi vähän parantaa, muut ovat olleet ok.
 

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Ihan mielenkiinnosta ja ilman vittuilua, kenet tuosta tiputtaisit Goodwinin tieltä pois?
En ketään. Viittasin viestilläni kauden avaukseen jossa oli Kunyk poissa ja loput tiedättekin vai oletteko sitä mieltä että Goodwin on rivimies?

Ei ole Goodwin pelannut hyvin viime peleissä ja ansaitusti huilissa tämän ottelun.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tuo SaiPan vierassaldo heikonpuoleinen. Silti se on selkeä ennakkosuosikki tänään, kun vastassa on liigan huonoin (Ässien kanssa tasoissa) kotijoukkue, jolla on saman verran pisteitä kotiotteluista kuin SaiPalla vierasotteluissa.
Keskisuomalaisen pipolätkän tuloksena pisteet lähtevät itään.

KalPa esimerkiksi on voittanut 13 viime pelistään vain yhden - JYPin.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Ympäripyöreä peli varmasti tulee olemaan. Molemmat ovat omalta mittariltaan katsottuna huonoja: JYPin kausi alkanut surkeasti ja SaiPan vieraspelit olleet tervanjuontia. Jos Tertsi tajuaa lähteä karvaamaan, niin ehkä se on myrkkyä JYPille. Tosin vastustajien maalivahdit ovat saaneet jumalmoodin aika usein SaiPaa vastaan, joten siinä on mahdollisuus JYPillä, siis jos JYP muka olisi niin huono, että SaiPa veisi peliä. Jatkoille mennään.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Ympäripyöreä peli varmasti tulee olemaan. Molemmat ovat omalta mittariltaan katsottuna huonoja: JYPin kausi alkanut surkeasti ja SaiPan vieraspelit olleet tervanjuontia. Jos Tertsi tajuaa lähteä karvaamaan, niin ehkä se on myrkkyä JYPille.

Varmasti lähtee. Muistaakseni viimeksi harmitteli JYPiä vastaan käydyn kotipelin jälkeen, että eivät päässeet ylhäältä kiinni aivan halutulla tavalla ja jouduttiin painikilpaan, jossa SaiPa ei ole parhaimmillaan JYPin joukkuetta vastaan. Eiköhän tänään jätkät halua hyvän pelin vieraissakin aikaan aloituskiekosta alkaen ja Toto - Africa lähtee ainakin pari kertaa soimaan (vierasjoukkueen maalibiisi Jyväskylässä). Nyt kun on kilpailua pelipaikoista, niin tällaisen olettamuksen voisi joku hätäisempi tehdä. Saa nähdä riittävätkö ne pari maalia sitten mihinkään, kun oma pää on vieraskentällä välillä vuotanut kuin seula?

Virtanen - Morley - Tanus tekee ainakin yhden, vaikka eivät ole yhdessä vielä pelanneetkaan. Hyvä kutina tuosta.
 

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meidän joukkue on huonompi kuin teidän joukkue!

Onhan tuossa avauspelaamisessa ihan kaameita ongelmia, välillä on kaikki ukot samassa kasassa ja välillä sitten kaikki hakeutuu vastustajien taakse piiloon ja hyökkäykseen lähtö päättyy päätykiekkoon joko pitkän kautta tai ilman. Tai muuten vain kaikki on väärin sijoittuneita ja tilanne päättyy omassa päässä siihen kun vastustaja paineistaa kiekon itselleen kun ei ole mitään paikkaa minne syöttää.
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Toivon toki että SaiPa voittaa mutta kuten monet täällä ovatkin tuoneet esille, on SaiPa vieraissa aivan jäätävää paskaa. Itseluottamus on nollissa ja mikään ei onnistu. Varsinkaan jos lähtevät ”ennakkosuosikkina”. JYP:n voitto ei yllättäisi yhtään, pakosti se peli sielläkin lähtee jossain vaiheessa pyörimään totutulla tavalla. Viihtyisää kiekkoiltaa kuitenkin kaikille!
HUOM! Ottelun jälkeen pääseekin suoraan vaihtamaan Viafreelle ja seuraamaan Huuhkajien mahdollista lohkovoittoa! Sinne siis kaikki! :)
 

nolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Odotan että JYP tulee viemään kenttäpeliä melko suvereenisti ja tänään sitten on sopivan heikko vierasjoukkue vastassa niin joku 4-0 tyylinen tulos tässä nyt lapulla on.
 

cimoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jokipo, Canucks
Sinänsä mielenkiintoiset asetelmat, kun JYP on ottanut tällä kaudella täydet 3 pistettä yhdestä ottelusta (Lukko 25.10) kotonaan. Saipa taas vieraissa ottanut 3 pistettä tasan kerran (Lukko 6.10). Eli jompikumpi parantaa tuota saldoa.

JYPin peli sen verran tosiaan sekaisin, että ei kovin kovaa luottoa kotivoitolle ole. Toisaalta ei Saipakaan vieraissa ole ihmeitä esittänyt...
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän SaiPa tänään pelaa kauden parhaan vieraspelin ja voittaa vähintään kahdella maalilla. Emil Oksanen tekee hattutempun.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Eiköhän tänään jätkät halua hyvän pelin vieraissakin aikaan aloituskiekosta alkaen ja Toto - Africa lähtee ainakin pari kertaa soimaan (vierasjoukkueen maalibiisi Jyväskylässä).

Miten tämä biisi on muuten valikoitunut tähän? Tulee joka kerta biisin kuullessani mieleen parin kauden takainen JYP-KalPa -peli, missä KalPa latoi maaleja toisensa perään ja Toton Africaa soitettiin Hippoksella enemmän kuin kasarilla konsanaan. Tuo oli myös peli, missä ensimmäistä kertaa bongasin African soivan aina vierasjoukkueen maalin jälkeen.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokainen ottelu jossa Emil Oksanen on pelannut on päättynyt SaiPan voittoon. Jokaisessa ottelussa jossa on nähty ketju Oksanen - Kunyk - Oksanen on Kunyk saanut vähintään kaksi pistettä. Ja jokaisessa ottelussa jossa molemmat Oksaset on pelanneet on jompi kumpi päässyt pisteille. Voittoa kohti.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Paska maku jäi tästäkin suuhun. Ei vieläkään 3 pistettä kun kustaan peli muutama minuutti ennen loppua

Avauspelaaminen näytti paremmalta. Tosin eipä Saipa sitä hirveästi estänytkään.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli hyvä ottelu. Taklauksia riitti ja peli oli vauhdikasta. Tuomarilinja oli myös ok. SaiPan väärä vaihto ei ollut väärä vaihto, mutta muuten hyvä suoritus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös