To 10.01.2013 JYP-Lukko

  • 12 726
  • 65

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Tänään pelataan taas SM-nimistä liigaa.

Jyväskylässä kohtaavat JYP, joka on viimeisestä kuudesta pelistään voittanut kaksi, toisen jatkoajalla. Vastassa on Lukko, joka on kuudesta viimeisestään voittanut 5, kaikki suoria voittoja.

Tähän jos vertaa, niin Lukko on ennakkosuosikki. Mutta tosiasia on, että danskepojkke ovat poissa ja taisteluilmettä vaaditaan. Kalpaa vastaan ilmettä löytyi ja ansaittu voitto saatiin.

Jos Lukko saa joukkuehengen päälle, ei JYPillä ole sanansijaa. Jos Lukon maalinteko tökkii, JYP voi viedä vähämaalisen ottelun nimiinsä.

Lukolta vireessä ovat olleet Teemu Nurmi, Riska sekä Keränen. Vehanen tietysti myös.

Strakalle toinen peli. Muutamat harjoituksetkin on ehtinyt vetää joukkueen kanssa.

Game on!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Harmi kun ehtoo menee töissä, jää peli näkemättä Urholta sekä myös kuulematta Ramonasta. YLE Puhe tietysti kertoo jotain pelin tapahtumista ja siihen on tyytyminen.

Samaan malliin vaan kuin tiistainakin, eli uhrautuvaa koko joukkueen puolustuspeliä höystettynä tietysti kohti tulevat kiekot napsivalla Vehasella ja omista paikoista tarvittavat osumat niin eiköhän sillä pärjätä.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Taas veikkaus antaa Lukon voitolle kierroksen suurimman kertoimen. Viime kierroksella se oli hyvä enne. Tänään jos meinataan sillä rahastaa niin taistelun on oltava melkeinpä samantasoista kuin Kuopiossakin.

Lukko ehdottelee vahvistusten hankkimista ja se saa jokaisen äijän näyttämään parastaan jotta sitä ei ainakaan hänen tilalleen tulisi. Kroppaa kiekon eteen, hullunkiilto silmissä taistelua+Strakan hattutemppu pitäisi tänään riittää johonkin pisteeseen.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Kyllähän kotijoukkueelta on myös poissaolijoita ja poislähtijöitä, mutta korvaavat nuoret taas ovat olleet liekeissä. Uskoisin jäälle luistelevan tänään erittäin motivoituneen ja taistelutahtoisen kotijoukkueen.

JYPin viime pelien tappiot ovat tulleet tiukoista peleistä pääsääntöisesti ja peli- ilme on koko ajan kehittynyt. Puolustus on JYPillä rautaisessa kunnossa kuitenkin, vaikkei joukkue enää robottikiekkoa pelaakaan...ja nuoret ovat nyt näyttäneet maalinteon mallia.

Eiköhän Jonne yksinään pyöritä tänään voiton JYPIlle, viittaan tällä HPK pelin maalia edeltäneeseen näytökseen.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Sanoin ennen Lukon Kuopio peliä, että jos tästä itä-Suomen kiertueesta saadaan kolme pistettä kasaan, niin taytyy olla tyyvyväinen. Siihen nähden on mennyt hyvin, mutta ruokahalu kasvaa syödessä.

Mutta olisihan se nyt aivan kummallista, jos tästäkin kaikki pisteet ryövättäisiin. Onko JYP:n alkukauden kova tahti sammumassa? Lukon kiinnostavimmat pelaajat ovat ilman muuta Riska ja Straka. Veikkaan tasaista ja vähämaalista peliä ja sen takia pistepotin jakoa.
 

Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Urho näyttää siis illan pelin, loistavuutta! :)

Onneksi on laajakuvatelevisio, niin mahtuu Strakakin kuvaan. (hymiö).

Jyp on jostain syystä jäänyt HMV-joukkueeksi allekirjoittaneelle. Ensimmäinen asia mitä ko. joukkueesta mieleen, on ehkä maailman ärsyttävin maalibiisi, tai ainakin sen aloitus. Eli toivottavasti sitä ei pahemmin tänään kuulu.

Pelistä ei suurempia odotuksia. Jos nyt jotain, niin Riskalta odotan tänään ainakin yhtä maalia ja vahvaa pelaamista muutenkin.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP tänään:

Jaatinen - Perrin - Wärn
Kalteva - Näkyvä

Louhivaara - Lahti - Salmio
Malmivaara - Ikonen

Sipiläinen - Myttynen - Nättinen
Auvitu - Lepine

Jääskeläinen - Virtanen - Abid

Tarkki
Myllykoski (luukkuvahtina)

Ketjuruletti näemmä pyörähtänyt JYPiltä ja Lepinekin saa pitkästä aikaa näyttöpaikan. Abid nelosessa, mielenkiintoista...
 

Drogba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
JYP tuskin sortuu aliarvioimaan Lukkoa tänään, en ihmettelisi jos varsinaisen peliajan jälkeen maalit ovat tasan, ja lisäpiste ratkotaan rankkareilla. Toivottavasti Lukon hyvä tiistainen draivi jatkuu niin kaikki on kaiketi mahdollista.

Mielenkiintoinen huomio on se, että voittamalla tänään ja yhden rästipelinsä, Lukko ei ole kuin pisteen JYPiä jäljessä.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Onpa melkoiset kentät taas. Eiköhän tuo Abid Perrinin kenttään jossain vaiheessa ilmesty, joko ennen peliä tai sen aikana. Mutta eipä noista palikoista oikein mitään pysyviä ketjuja saa luotua kun ukkoa on sairastuvalla sen verran. Ihan hauska nähdä Lepine taas liigan mukana, toivottavasti tulee onnistumisia.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kakkos - ja kolmosketjuiksi nimetyt ketjut tuntuvat äkkiseltään varsin mainioilta, Lahden ketjussa on vauhtia, yritystä ja kokoa. Sitten taas Sipiläinen tuo fyysisesti kevyiden Myttysen ja Nättisen rinnalle puolustusvoimaa ja kokemusta.

Jaatiselle ja Wärnille sitten taas tulee kuinka-mones-mahdollisuus näyttää osaamistaan. Nyt olisi jo syytä onnistua.

Pakeissa Lepine saa pitkästä aikaa mahdollisuuden ja Ikonen jatkaa myös vaikka tiistaina oli vahvaa hakemista. Toivottavasti JYP pysyy tänään jäähyboksista poissa, tuolla pakistolla siitä pelistä kaatuu hirvittävän iso vastuu Kaltevalle ja Malmivaaralle.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
JYP:iltä sivussa loukkaantuneina avainhyökkääjä Hubacek sekä tärkeät pakit Välivaara ja Viitanen. Quirk ja Koskinen ovat myös siirtyneet sivuun verrattuna viime peliin. Ei tietoa onko kyse vammoista? Lepinen mukaantulo tarkoittaa toki sitä, että Quirk huilaa varmasti jo sen takia, jotta ulkomaalaiskiintiö ei mene rikki. Tuota Lepineä ei paljon kehissä ole tällä kaudella näkynytkään. Yllätyksenä Abid on nelosketjussa. Onko velttoilua ollut ilmassa?

Lukolta sivussa ovat avainhyökkääjät Pesonen ja Tukonen, joiden paluusta ei ole mitään tietoa. Pesonen ainakin huilaa luultavasti koko loppukauden.

JYP:iltä erikoistarkkailussa nuoret lupaukset Nättinen(syntynyt 1994) ja Salmio. On muuten helvetin rumat viikset tuolla nuorella pakilla Ossi Ikosella, ainakin tuossa SM-liiga.fi.n pelaajakortissa. :). Silmään pistää myös tilastoista Kaltevan plus/miinus saldo +18, todella kova lukema.

Tulosveikkaus:
Lukko esitti Kuopiossa hurjaa taistelua ja kokeneet pelurit hyppivät pää edellä kiekon eteen. Lisäksi Vehanen oli maaginen. Lukko lähtee varmasti samanlaisella passiivisella karvauksella tukkimaan keskialuetta. Vastaiskuilla tai ylivoimalla se pari kassia vähistä paikoista ja voitto Lukolle. Se on illan juoni!
Lukko jatkaa voittoputkea 1-2 vierasvoitolla.

Seuraa heitä:
- Straka. Joko luistin liikkuu paremmin eikä selkä suoristu omiin päin luistellessa? Odotuksissa muutama maaginen syöttä ja napakka rannari.
- Jatkuuko Lukon uskomaton taistelu-ilme?
- Koskenkorva. Näkeekö kauden avausmaali päivänvalon konkarin toimesta?
- Riska. Painoi hullun raivolla Kuopiossa. Ärsyttääkö Jypin miehet pois tolaltaan?
- Nurmi. Ollut erinomainen viime peleissä. Jatkuuko sama ralli?
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On muuten helvetin rumat viikset tuolla nuorella pakilla Ossi Ikosella, ainakin tuossa SM-liiga.fi.n pelaajakortissa.
Ei tarvitse Ossin Movemberin aikoihin paljoa peilin edessä tuunailla. Hommat on hoidettu jo hyvissä ajoin.

JYPillä kieltämättä pakka elää. Louhivaaran paluu kokoonpanoon on erittäin iso yllätys, sen verran vajausta on av-pelaamisessa, kun Huba on loukkaantunut ja Peverleykin lähti (oli hemmetin hyvä av-mies - siitä ei olla paljoa puhuttu). Ketjuissa ei ole oikeastaan yhtään sellaista kolmikkoa, minkä joku fantasiamanageri laittaisi yhteen. Ihan on kuin arpomalla vedetyt, ei sillä etteikö näillä tulosta voisi tulla. Kakkonen voi itse asiassa olla tosi hyvä ja tuo Abidin kokeilu Jonnen vieressä voi vaikka toimia. Vielä kun siellä on Jäsä kolmantena, niin kulmapeleissä homman ei ainakaan pitäisi kusta. Mutta kuten jo todettiin, erittäin suuri todennäköisyys sille, että Abid löytää pelin aikana paikkansa Perrinin viereltä. Nyt on kuitenkin mahdollista nähdä jopa kaksi nelosketjun miestä pelaamassa ylivoimaa, mikä ei kauhean yleistä liigassa ole.

Lepinen paluunkin näen positiivisena juttuna. Nyt on näytön paikka, mutta hyvä pitää olla, jos meinaa ns. vakiokokoonpanoon tunkea itseään.

Onnistumisia toivon jokaiselle pelaajalle ja Tarkille nollapeliä - eli peli päättyköön lukemiin 18-0.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuka on tämä mystinen tumma Kanadalainen pornotähti Jason Lepine?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Lepinen mukaantulo tarkoittaa toki sitä, että Quirk huilaa varmasti jo sen takia, jotta ulkomaalaiskiintiö ei mene rikki.
Ei se sitä tarkoita. Nytkin ulkomaalaiskiintiöön kuuluvia pelaajia on pelaavassa kokoonpanossa kaksi. Yksi vielä mahtuisi. Eiköhän "Kurkku" ole poissa ihan sen takia ettei vaan ollut tarpeeksi hyvä edellisessä ottelussa HPK:ta vastaan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Paikan päälle mennään. Samalla katsomokulttuurin näkökulmasta havaintoja. Pohjana kokemukset Kuopiosta.

Aika vaatimattomalta JYP:in kokoonpano vaikuttaa, mutta selkeä suosikki illan peliin. 3 pistettä ollaan saatu jo yli budjetoidun Keski-Suomen kiertueelta, joten pistekin tästä tekisi nasulia.

Toki jos Lukko jaksaa samalla tavalla karvata ja taistella kuin Kuopiossa niin tänään voi tuliaisia olla kotiin vietäväksi.

Toivottavasti eka kymppi selvitään ilman takaiskuja. Ainakin joukkueessa on hyvä henki päällä ja usko toiseen ryöstöön.
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuka on tämä mystinen tumma Kanadalainen pornotähti Jason Lepine?

Pelannut liigaa viimeksi lokakuussa. Nevöhööd. Silti tervetullut paluu ympyröihin, YV:llä viivamieheksi?

JYPin kokoonpano on vähintäänkin mielenkiintoinen illan osalta. Nelosessa 3 jässikkää, kolmosessa 2 fyysistä raakiletta ja yksi pieni mutta pippurinen Sipi. Kakkosessa näköä, kokoa ja raadantavoimaa. Ykkönen suht tasapainoisen oloinen kentällinen. Toivotaan Salmiolle ja Nättiselle lisää onnistumisia, vaikka epäilen Topin mahdollisuuksia urotöihin tasakentällisin, ei tuossa kentässä. Jotenkin luotto Myttyseen nollissa, toivotaan että saa juonesta kiinni.

Lukolla makea voitto alla, JYPillä karvas tappio sinänsä vauhdikkaasta pelistä, jossa nähtiin harvinaisen raikkaita tuulahduksia junnuosastolta. Lisää niitä, vähemmän tyhmiä jäähyjä.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakkipari Auvitu-Lepine aiheuttaa allekirjoittaneessa pelonsekaista ahdistusta. Melkoiset kentälliset on Aho loihtinut tähän kenttään.

Mitähän pahaa Abid on tehnyt? Toisaalta voihan asian ajatella niinkin, että pääsee nyt kuumaan kentälliseen nauttimaan Jonnen tarjoilusta. :) Ainakin aika v-mäinen kenttä noin lähtökohtaisesti vastustajan kannalta.

Kyllähän tämä nyt kotivoittoa huutais ettei ajauduta taas tappioputkeen. Hetken näytti jo paremmalta eikä matsi HPK:takaan vastaan ollut surkea kuin viimeiset 10 minuuttia... Jos nyt siis lähdetään siitä, ettei lähdetä siitä mihin viimeksi jäätiin.

Edit: Louhivaaran paluu ehdottomasti plussaa.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On muuten helvetin rumat viikset tuolla nuorella pakilla Ossi Ikosella, ainakin tuossa SM-liiga.fi.n pelaajakortissa. :). Silmään pistää myös tilastoista Kaltevan plus/miinus saldo +18, todella kova lukema.
Vastustajajoukkueesta tsekattu etukäteen jo pakkien viikset ja plus/miinus-saldot, vaikuttavaa! Pisteet Raumalle jo pelkästään tästä. Itselläni tietämys Lukosta rajoittuu lähinnä siihen, että Riska on edelleen riski mies, Vehanen on vissiin parantanut otteitaan ja Strakalla vielä joulukinkun sulattelu kesken.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Jukurit, LahenRami
Erittäin suurella mielenkiinnolla tänään hallille noiden kokoonpanouutisten jälkeen. 2-4 ketjujen tasoerot ovat niin pieniä (kolmonen lienee heikoin) että en näkisi tuota Ramzin nelosketjukomennusta mitenkään erityisenä rangaistuksena. Peli ei ole Perrinin kanssa kulkenut alkukauden malliin, johtuen ehkä osin siitäkin että vastustajan puolustajat jo vähän kunnioittavat Abidia ja viitsivät puolustaa tosissaan, ja Aho on miettinyt että tuohon kenttään sopisi paremmin. Näkisin tuon erittäin potentiaalisena kenttänä, jos nyt vähän luisteluvauhtia puuttuukin. Eniten tänään pelottaa se jos/kun kolmosketju ja kolmospakkipari on yhtä aikaa jäällä.

Pitkävetolappuun helppo kakkonen noilla kertoimilla, mutta eiköhän tästä tasainen vääntö tule.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselläni tietämys Lukosta rajoittuu lähinnä siihen, että Riska on edelleen riski mies, Vehanen on vissiin parantanut otteitaan ja Strakalla vielä joulukinkun sulattelu kesken.
Onko Kovasen läsnäolo jätetty tarkoituksella huomaamatta vai säästääkö alitajunta vanhojen vitutusten purkautumista aina iltaan asti? Ei kai voi olla, että lasinkeräilijä-kaksnollatappiollatästäonhyväjatkaa-kusipään historia olisi annettu anteeksi?

Ja vielä nimimerkki Hagille: Abid pelaa Kanadan sijaan JYPissä Iso-Britannian passillaan, eikä siten vie kiintiöpaikkaa.
 

Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Onko Kovasen läsnäolo jätetty tarkoituksella huomaamatta vai säästääkö alitajunta vanhojen vitutusten purkautumista aina iltaan asti? Ei kai voi olla, että lasinkeräilijä-kaksnollatappiollatästäonhyväjatkaa-kusipään historia olisi annettu anteeksi?

Vieläkös pakettiautoileva tofumakkaramies saa vislauskonserton aikaiseksi jyväskylässä, vai joko se on mennyttä aikaa?
 

hubadubaduu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen-musta-valkoinen
On todellakin mielenkiintoiseksi vedetty JYPin kentälliset. Louhivaaran odotettua(?) nopeampi toipuminen on hyvä asia.

Lepinestä sen verran, olin katsomassa Akatemian peliä SaPKoa vastaan. Siinä hyvällä liikkeellä sai tuotua kiekon pois omista monta kertaa. Välillä jopa kahden ukon välistä pujahti kiekon kanssa. Ne voi toki liigassa kostautua. Toisaalta otti pari hieman typerää jäähyä, jotka olisi ollut mahdollista estää hieman räväkämmällä liikkeellä. Mutta kokonaisuutena oli kuitenkin varsin mukiin menevä peli Lepineltä. Toivottavasti sama jatkuu tänään.

Heitetään tulosvetoon 3-1 , maalit tekee Wärn, Abid ja Lahti. Lukolta maalin rymyää Riska.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Toivelistalla tänään:

- Lukolle voitto.
- Kovaselle hyvä peli ja vähintään yksi maali.
- Strakalle maali.
- En halua kertaakaan kuulla Jypin maalilaulua katsellessani peliä Urholta.

Totta puhuen Lukolla on nyt toinen näytön paikka. Pysyykö pakka edelleen koossa ilman tanskalaisia. Kuopiossa joukkue pelasi hienon ottelun ja samoja otteita tarvitaan myös tänään.

Jännittää, alkais jo.
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Toivelistalla tänään:
- En halua kertaakaan kuulla Jypin maalilaulua katsellessani peliä Urholta.

No onhan se hirveä, siitä ei pääse mihinkään, mutta kyllä ainakin omassa vastaavassa rankingissani HPK:n "hassuttelut" vetää vieläkin pidemmän korren. Ei juma..

Kuten todettua jo monien toimesta, niin JYPin kokoonpanot todellakin melko mielenkiintoiset. Itselläni on ainakin jälleen kova luotto Akatemian nousukkaisiin; sen sijaan pakkipari Lepine-Auvitu kuulostaa kohtuullisen pelottavalta. Myös herra Ikosen puolustuspelaaminen aiheuttaa pelonsekaisia tunteita.

Filip Riska on edelleenkin niin hieno mies, että saa ainakin minulta tänään(kin) aplodit, vaikka pelaakin väärässä joukkueessa.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vieläkös pakettiautoileva tofumakkaramies saa vislauskonserton aikaiseksi jyväskylässä, vai joko se on mennyttä aikaa?

Pakettiautoileva tofumakkaramies joka harrastaa taidelaseja? No ei mikään ihmekään kun vaimolle maistui vieras mies.

Ja kyllähän Kovaselle vihelletään aina sopivassa välissä. Välillä pitää muistaa ottaa happea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös