Titaanit 2022–2023

  • 12 392
  • 47

The Rock

Jäsen
No niin... nyt kun seurakin on kääntänyt hienosti sujuneen kevään ja lopulta 8. sijalle yltämisen jälkeen ns. uuden sivun sekä alkanut julkistaa tulevan kauden pelaajistoaan, lienee hyvä aika iskeä myös uusi titaaniviestiketju tänne Jatkoajan keskustelupalstalle auki.

Titaanit tosiaankin tiedotti tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Erkka Huttusen sekä yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Niilo Korhosen kanssa, jonka myötä punanuttujen sopimuspelaajien määrä kasvoi viiteen (5). Entuudestaanhan ensi kaudenkin kattavat pelaajasopimukset löytyivät herrojen Viktor Heinonen (p), Lauri Kallio (h) ja Juuso Hoikka (h) takataskuista.

Päävalmentaja Henri Holmströmin mukaan lisää on luvassa tulevien viikkojen aikana, eli se enteilee sitä, että jatkosopimukset eivät jää tähän ja Titaanit saa nousujohteisesti pelanneesta edelliskauden miehistöstään rakennettua oikein hyvä rungon, jota kotkalaiset voivat ja varmasti myös pyrkivät vahvistamaan muualta saapuvilla pelimiehillä.

Paikallisaviisi Kymen Sanomat reagoi niin ikään punanuttujen sopimusjulkaisuihin ja jututti syksyllä toisen kautensa kasvattiseuransa edustusjoukkueen riveissä aloittavaa Korhosta:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien tulevan suomisarjakauden joukkueen rakentaminen ja sopimusten julkistus jatkui viime viikonloppuna, kun punanutut läväyttivät kotisivuillaan tiskiin jatkosopimustrion, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa.

Tuomas Lyytikäinen (1v) – Toni-Pekka Hämäläinen (2v) – Valtteri Tamminen (2v) muodostivat edelliskaudella oikeinkin toimivan ja suoraan sanottuna varsin vittumaisen nelosketjun, joka repi, raastoi, taisteli ja ennen kaikkea taklasi vastustajia pelistä toiseen.

Tulevalla kaudella ja jälleen vuoden kokeneempina sekä toistensa aatokset entistä paremmin tuntevina kyseinen kolmikko tullee jälleen olemaan todella arvokas lisä titaanimiehistössä, sillä tasakentällisin pelaamisen ohella etenkin Lyytikäinen ja Hämäläinen ovat tärkeitä alivoimapelaajia ja Tammisella taas on potentiaalia nousta ylivoimille maalinedustalta osumia lapioivaksi kaveriksi.

Runko alkaa olla varsin hyvin mallillaan ja siihen tullee huhujen mukaan vielä lisääkin viime kauden pelaajia. Tästä syystä onkin todella jännä nähdä minkälaisia uusia pelimiehiä Kotkaan saadaan naarattua, sillä nälkä kasvoi keväällä syödessä ja tuskinpa titaanileirissä mikään muu on tavoitteena, kuin sijoituksen parantaminen?
 

The Rock

Jäsen
Ensi kaudella titaanilähtöisiä pelaajia on sitten kaksin kappalein tavoittelemassa pelipaikkaansa legendaarisessa NHL:ssä, kun Jukureissa läpimurtonsa kansalliselle tasolle tehnyt maalivahti Oskari Salminen meni tekaisemaan kaksivuotisen tulokas-sopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa.

Salminen liittyy näin ollen Rasmus Kuparin rinnalle nimenomaan Titaaneissa kiekko-oppinsa saaneiden pelimiesten joukkoon, jota tullee toivottavasti 1-2 vuoden sisällä täydentämään myös New York Rangersin varaama hyökkääjä Kalle Väisänen.

Kun katsoo Titaanien kokoa seurana ja juniorimääriä sekä vertailee sitä periaatteessa ihan mihin tahansa muuhun kymenlaaksolaiseen seuraan tai saman kokoluokan vastaavaan, niin hattua täytyy kyllä nostaa sille työlle, jota punanuttujunioreissa on tehty, jotta näin moni pelaaja on vuosien saatossa noussut kiekkoilemaan sinne kaikkein kovimpaan sarjaan saati päässyt edes sen kynnykselle.

Kymen Sanomat oli yhyttänyt Karhulassa lomailleen Salmisen jutulle NHL-sopimuksen julkistuksen jälkimainingeissa:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit jatkoi viime viikolla joukkueensa täydentämistä, kun kolmen jo edelliskaudelta tutun hyökkääjän sopimukset julkaistiin kaikelle kansalle. Kyseessähän olivat Eetu Laurinantti (2v), Eetu Salovaara (1v) ja Eetu Mäki-Soini (1).

Titaaneilla on nyt kasassa kolme pakkia ja kahdeksan hyökkiä sisällään pitävä runko, johon toivottavasti on tulossa vielä reilun kentällisen verran jatkosopimuksia ja loput sitten täysin uusia kasvoja, niin saadaan vähän taas elämää pelaajistoonkin.
 

The Rock

Jäsen
Titaanimiehistön sopimuspelaajien määrä nousi kesäkuun alkamisen kunniaksi lukemaan 13, kun kotkalaiset julkaisivat hyökkääjä Veeti Kaplaksen jatkon sekä kevään Mestistä Heinolan Peliitoista pelanneen Vili Kolsin paluun punanuttuun.

Ainakin itselläni on kovat odotukset kumpaisenkin pelimiehen kohdalla, sillä tonttia on tarjolla ja eväät vastuun suurenemisen kantamiseen kunniakkaasti ovat sekä Kolsilla että Kaplaksella todellakin olemassa.

Titaanien hyökkäyskalusto on muutenkin varsin mielenkiintoisessa kasausvaiheessa, sillä duunari- ja rouhijaosasto on jo aika lailla mintissä, kun taas kärjestä puuttuu vielä vähintään sellaiset 3-4 tekijämiestä jos ja kun Kolsi–Kaplas duo ottanee kyseisestä osastosta omat tarjolla olevat paikkansa.

Pakisto ja veskaripuoli ovat taas suhteellisen levällään, mutta onneksi tässä ei vielä missään jäniksen selässä olla. joten aikaa on vielä varsin mukavasti ennen elokuun alussa tapahtuvan jääkauden ja syyskuun puolivälissä käyntiin polkaistavan Suomi-sarjan runkosarjan alkua.

Kymen Sanomat reagoi myös omalla tavallaan Titaanien nykytilanteeseen jututtamalla seuran toimihenkilöitä sekä kotkalaisjoukkueeseen palaavaa Kolsia:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien ja myös muidenkin suomisarjalaisten peliohjelmat on julkaistu Jääkiekkoliiton toimesta. Punanuttujen kauden aloitus pitää sisällään haukkaparven metsästystä, sillä kotkalaiset iskevät järvenpääläisten kanssa yhteen back-to-back –hengessä (16.–17.9.) ensiksi Titaanien ja heti seuraavana päivänä Haukkojen kotikaukalossa.

Titaaneille avautuu Suomi-sarjan otteluohjelman mukaan myös oiva tilaisuus iskeä isoa silmään lokakuussa, jonka aikana punanutut pelaavat neljä koti- ja vain kaksi vieraspeliä.

Eli toisin sanoen siis runkosarjaan on ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana mahdollista saada oikeinkin hyvä lähtö, kunhan pelaaminen vain rullaa kotona yhtä hienosti kuin mitä keväällä.

Titaanit kun ei ole vuoden 2022 aikana vielä kilpaottelua kotikaukalossaan hävinnyt, vaan porskuttaa tällä hetkellä seitsemän ottelun mittaisessa voittoputkessa, kun mukaan lasketaan viime kauden runkosarja- ja pudotuspelit.
 

The Rock

Jäsen
No nyt! Kim Nordström on erittäin tärkeä palanen pakkikalustoon, sillä miehen harteille voi surutta laskea sellaisen +22-25min peliajan ottelusta toiseen. Päävalmentaja Henri Holmström ei turhaan Nordströmiä kuvaile kokonaisvaltaiseksi puolustajaksi, sillä sitä hän nimenomaan on.

Myös Eelis Salovaaran jatkaminen on hyvä juttu, sillä vuoden kokeneempana ja ensimmäisen täyden suomisarjakauden pelanneena hän on aivan varmasti entistä valmiimpi tappelemaan tosissaan peliminuuteista titaanipakistossa.

Titaaneilla on nyt kasassa 15 pelaajasopimusta, joista viisi on puolustajia ja 10 hyökkääjiä. Selvää on siis, että veskareita tarvitaan 2-3, pakkeja 3-4 sekä hyökkääjiä 5-6, jotta paletti on valmis kohtaamaan pitkän ja raskaan sarjakauden mukanaan tuomat haasteet.

Seurajohto ei siis kesän ja alkusyksyn aikana ehdi liiemmin lepäillä, mikäli tarkoituksena on oikeasti parantaa viime kaudesta sekä löytää vielä tyhjänä oleville tonteille joukkuetta entisestään vahvistavia pelimiehiä.

Kymen Sanomat tarrasi myös omalla jutullaan kiinni punanuttujen viimeisimpiin sopimusjulkistuksiin sekä poimi muutaman kommentin kylkeen syksyllä toisen kautensa Titaanien takalinjoilla aloittavalta Nordströmiltä:

 

The Rock

Jäsen
Kovat kiinnitykset näemmä sen kuin vain jatkuvat, sillä nyt Titaanit tiedottaa kotisivuillaan ryöstäneensä Huntersilta viime kaudella Suomi-sarjan parhaaksi maalivahdiksi valitun Niko Tammen sekä houkutellut miehelle kirittäjäksi KooKoon U20 SM-miehistössä edeltävät kaudet torjuneen oman kasvattinsa Atte Pulsan!

Tammi on kyllä sen luokan kiinnitys, että oksat pois ja samalla myös oiva näpäytys Porvoon suuntaan. Mikäli Niilo Pussinen oikeasti lyö hanskan naulaan, niin Tammen hankinta tilalle oli juurikin sitä mitä lääkäri kyseiseen haavaan aivan varmasti määräisi. Taso tulee siis jatkossakin olemaan titaanimaalin suulla luokkaa timanttia.

Pulsa puolestaan saa Tammen takana rauhassa ajaa itsensä sisään edustustason toimintaan ja Suomi-sarjan maailmaan, jonka ansiosta tulevaisuudessa on sitten mahdollisesti hänen vuoronsa olla Titaanien ykkösveskari.

Veskariosasto on nyt siis kunnossa ja hyökkäyksestäkin puuttunee enää reilun hyökkäysvitjallisen verran pelaajia. Pakistoon taas tarvitaan kolmesta neljään Suomi-sarjassa pelaamaan pystyvää kaveria, jotta särkymävaraa on tarpeeksi kohtaamaan pitkän sarjakauden tarjoamat haasteet.

Kymen Sanomatkin on jälleen haukkana paikalla, kun titaanimaailmassa tapahtuu ja siellä onkin saatu jo uusi punanuttuvahti Tammi jutulle:

 

The Rock

Jäsen
Hyökkääjiä onkin sitten jo täysi tusina, kun Rene Hiekkataipale pisti nimensä kaksivuotiseen jatkoon ja täysin uutena kasvona titaanipaitaan siirtyy SaPKon U20-joukkueessa edeltävät kaudet kiekkoillut Henri Rahkonen.

Hiekkataipaleen jatkaminen punanutussa on hyvä juttu, sillä viime kaudella vihdoin kasassa pysynyt pelaaja tullee aivan varmasti parantamaan tekemistään ja se maalintekopotentiaali, mikä kaverissa suomisarjatasolle piilee, on silmiinpistävän suuri.

Uskaltaisinkin siksi väittää, että jollei Renelle tule poissaoloja peleistä, iskee hän ensi kaudella +15 maalia tehtaan takuuna taululle.

Rahkonen on itselleni ennakkoon hieman tuntemattomampi pelimies, mutta jos jutut pitävän kutinsa, jotta kyseessä on taklauksia jakeleva ja vastapuolta sopivalla tavalla hämmentävä kaveri, jolla myös jalat liikkuvat ja kiekko pysyy lavassa, on hänestä varmasti paljon iloa punanutuille.

Kymen Sanomat otti uuden tulokkaan piinapenkkiinsä ja kyseli mieheltä tuntemuksia paluusta ”isiensä maille”:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit täräytti eilen 20 pelaajasopimusta alkavalle kaudelle täyteen, kun punanutut julkaisivat kapteeninsa Petteri Paajasen jatkavat kotkalaisten riveissä.

Samalla selvisi myös kakkosluotsi, joka on Karhu-Kissojen junioriorganisaatiosta Titaaneihin saapuva ja jo aiemmin päävalmentaja Henri Holmströmin apuna toiminut entinen liigapelaaja Pasi Salonen.

Paajasen jatkaminen on omasta mielestäni tärkeä juttu, sillä Titaanit tarvitsee kokemusta ja johtajuutta, jota mies joukkueeseen eittämättä tuo. Lisäksi puolustajan paikalla operoivalla Paajasella on kaikki avut kohentaa pistesaldojaan parista edelliskaudesta ja olla näin vielä suurempi tekijä punanutussa muun kokonaisvaltaisen pelaamisen ohella.

Salosen liittyminen valmennukseen on niin ikään erittäin mielenkiintoinen veto. Edellinen vastaavanlaiset meriitit omannut mies vaihtopenkin takana oli muun Jari Multanen noin 10 vuotta takaperin, joten ei täällä Kotkassa kovin usein päästä nauttimaan pelaajaurallaan noin meritoituneiden pelaajien annista.

Holmströmin mukaan hän sekä Salonen tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja tietävät jo aiemmalta yhteistoimintajaksoltaan toistensa aatokset yms erittäin hyvin. Kyseinen asiahan käy ilmi Kymen Sanomien tekemässä Salosen haastattelussa:

Yllä olevassa jutussa mainitaan myös se, että edelliskauden kakkoskoutsi Roope Lantta jatkaa valmennusuraansa 2. divisioonassa pelaavan Valkealan Kiekon peräsimessä, joten ei muuta kuin miehelle isosti tsemppiä pääpiiskurin virkaan!

Myös toinen viime kaudella titaanipaitaa kantanut kaveri vaihtaa maisemaa, sillä itävaltalaisveskari Jakob Brandner on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen monikansallisessa Inter-National-Leaguessa pelaavan slovenialaisjoukkue HK Celjen kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit julkisti alkuviikosta pitkästä aikaa uusia sopimuspelaajia, kun se ilmoitti luottopakkinsa Leevi Laineen jatkon ja testaavansa seuran U22-miehistössä edelliskaudella torjuneen Pietu Frondeliuksen taidot.

Lisäksi punanutut kertoilivat kotiuttaneensa oman kasvattinsa hyökkääjä Werner Vilkin (viime kaudella Ässät U20, Karhu HT, Ketterä U20 & Ketterä), hankkineensa riveihinsä Viikinkien 2. divisioonajoukkueesta puolustaja Jaami Jokisen ja try-outille tulleen hyökkääjä Jani Karin.

Joukkue alkanee siis olla jokseenkin jiirissä jo kuukausi ennen sarjapelien alkua, mikä on eittämättä hyvä juttu. Päävalmentaja Henri Holmströmin mukaan haussa on vielä yksi pakki ja kaksi hyökkääjää.

Vapaana/ilman tietoa jatkosuunnitelmista ovat vielä muun muassa keväällä suurissa rooleissa titaanihyökkäyksessä pelanneet Simo Kauppinen ja Wilho Korpela, jotka kyllä mieluusti näkisi noiden kahden haussa olevan hyökkäyspalasen kohdilla.

Pakiksi sitten mielellään joku oikeasti kovaotteinen peräpään luuta, niin tästä vielä tulee erittäinkin hyvä kausi.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit tosiaankin avasi harjoituspelinsä viime perjantaina Järvenpäässä, jossa punanutut kärsivät lopulta 1-3-tappion Haukoille. Ottelu oli kauttaaltaan erittäin tasaista ja välillä jopa yllättävänkin fyysistä vääntöä, joka varmasti viihdytti paikalle saapunuttua yleisöä.

Tottahan toki häviäminen aina harmittaa, mutta onneksi näissä harjoituspeleissä ei pisteitä jaeta suuntaan taikka toiseen, joten siinä mielessä lopputulos on aika se ja sama.

Titaanien peli-ilme oli mukavan raikas ja railakas, joten jo viime keväältä tuttu taisteleva punanuttulauma tultaneen myös tällä kaudella näkemään kaukalossa kotkalaisen jääkiekon kunniaa ylläpitämässä.

Tästä on varsin hyvä lähteä tänään jatkamaan, kun juurikin se edeltävän kevään kiistakumppani eli Hunters saapuu Kotkaan mittaamaan, missä tällä hetkellä voimasuhteiden osalta mennään. Eiköhän sieltä ole jälleen värikäs matsi tuloillaan...

PE 12.08. Haukat – Titaanit 3-1 (0-0, 0-1, 3-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Suomi-sarja koki viime viikon lopulla ison menetyksen, kun D-Kiekko ilmoitti luopuvansa sarjapaikastaan.

Hallitsevaa mestaria ei siis tällä haavaa ole, joten suurin isku nähtäneen käynnissä olevalla kaudella nimenomaan tason laskuna, sillä eihän se nyt voi olla näkymättä, kun monta vuotta putkeen laadukkaalla nipulla operoineet jyväskyläläiset katoavat kahinoista kuin tuhka tuuleen.

Titaaneille D-Kiekon sarjapaikasta luopuminen ei lopulta näkynyt kuin kahden pelin miinustamisena runkosarjan osalta pois, mutta muuten jyväskyläläisten poistuminen muutti hienokseltaan Suomi-sarjan pelaamistapaa yms.
 

The Rock

Jäsen
Haukoille kärsitty harjoituspeliavauksen tappio pyyhittiinkin sitten erittäin makoisasti pois mielistä, sillä Titaanien onnistui viime viikolla kaataa Hunters ei kerran, vaan peräti kahdesti. Kumpikin kamppailu oli tasaista sekä välillä varsin tunteikastakin vääntöä ja venyi yli normaalin peliajan.

Kotkassa Titaanit ratkaisi pelin 4-3-jatkoaikaosumalla Erkka Huttusen toimesta, kun taas Porvoossa ratkaisuosuma nähtiin vasta voittolaukauskilpailussa, jossa 2-3-sinetin pelille pussitti Veeti Kaplas.

Ilahduttavaa kumpaisessakin kamppailussa oli Titaanien maalivahti- ja puolustuspelaaminen sekä tietysti myös se, että porvoolaisille päästiin näyttämään ensiaskeleet kuluvalla kaudella vallalla olevasta marssitahdista joukkueiden välillä.

KE 17.08. Titaanit – Hunters 4-3 ja (1-1, 1-2, 1-0, 1-0) otteluraportti:

PE 19.08. Hunters – Titaanit 2-3 vl (0-1, 1-0, 1-1, 0-0) otteluraportti:

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa aina yhtä mielenkiintoiset Suomen Cup-karkelot, joissa Titaanit tänä syksynä toivottavasti selviää 2. kierrokselta jatkoon ja pääsee sen myötä testaamaan taitojaan Mestis-joukkueen kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Kaakonkulman kiekkomaailmassa puhaltelevat raikkaat tuulet, sillä Titaani-Juniorit ry ja Kiekkoympyrät -80 ry ovat lyömässä vuodenvaihteeseen mennessä hynttyynsä yhteen sekä toimimaan jatkossa Hamina-Kotkan Kiekkojuniorit ry:n alla.

Todella loistavaa, että sopuun on viimein päästy ja kaikki toimijat alkanevat puhaltamaan yhteen hiileen, sillä tämä on aivan kaikilta kanteilta katsottuna paras mahdollinen päätös, jolla turvataan junioripelaajien polku kiekkokoulusta aina edustustasolle asti.

Ehkäpä niitä juniorijoukkueitakin löytyisi nyt sitten jatkossa ihan jokaiseen mahdolliseen ikäluokkaan, kun on hivenen enemmän pelaajia, joista ammentaa sekä jengejä kasata.

Titaanien vastustaja selvisi niin ikään Suomen Cupin 2. kierroksella, sillä Jääkiekkoliiton arvontamasiina heitti punanutut paras kahdesta-tyylillä pelattavaan ottelupariin yhdessä 2. divisioonassa vaikuttavan Hyvinkään Jää-Ahmojen kanssa.

Keskiviikkona (24.8.) pelataan Hyvinkäällä ja ratkaisunäytelmä nähdään sitten puolestaan sunnuntaina (28.8.) Kotkassa.

Jos Titaanit jatkaa yhtä työteliästä ja railakasta lätkää sekä mainioiden maalivahtiensa johdolla tukkii peräpäänsä kunnolla, en näe kyllä ensimmäistäkään syytä sille, mikseivät punanutut tästä parista jatkoon ja samalla 3. kierrokselle marssisi.

Pelit pitää tietenkin ensiksi pelata alta pois, joten onkin jännää nähdä minkälaisia konnankoukkuja Jää-Ahmojen valmennusduo Jesse PehuAntti Chrons keksii entisen seuransa päänmenoksi.
 

CoffeeOD

Jäsen
– Kaippa me olemme omasta mielestämme sitten vain niin pirun hyviä, ettei meidän tarvitse pelata ollenkaan näissä alemman sarjan joukkueita vastaan miteltävissä otteluissa, Holmström tuhahti.
Turhautuneen valmentajan ajatukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan Jää-Ahmat - Titaanit otteluraportissa osoitteessa: Oppia kantapään kautta

Myös paikallislehti Kymen Sanomat veisti oman näkemyksen ottelusta, jonka voi lukea seuraava linkistä: Titaaneille tappio Suomen cupin toisella kierroksella (maksumuurin takana)
 

CoffeeOD

Jäsen
Titaanien Suomen Cup-matka tosiaan päättyi eilen kotiyleisön harmiksi. Ensimmäisessa ottelussa Titaanien Wilho Korpela johdatti kotijoukkueen toisessa erässä 1-0-johtoon ja Toni-Pekka Hämäläinen viimeisteli tyhjiin 2-0-voiton.

Sitten tulikin viimeinen illan ja otteluparin koitos. Jää-Ahmat aloitti vahvasti, kun Kimi Räsänen 08:40 kohdalla takoi kiekon maalin ja vajaan 10 minuutin kuluttua (18:37) Miska Alakoski pisti viimeisen naulan kotijoukkueen arkkuun iskemälle taululle 0-2-lukemat. Lohduttomasti Titaanien Erkka Huttunen kavensi ottelun lukemiin 1-2 ajassa 19:57.

Vierasjoukkueen Jere Karjalainen päätti lopettaa iltansa ottelurangaistukseen (18:47) selkätaklauksen voimin ja Titaanien Toni-Pekka Hämäläinen liittyi samaan kerhoon tappelun voimin ajassa 18:50. Kaikki voivat varmasti lukea rivien välistä mitä tässä tapahtui.

Allekirjoittaneen mielestä Titaanien ylivoima oli ajottain surullista katseltavaa ja syöttelypeli vähintääkin mielenkiintoista. Tästä vain nousuun, toivottavasti.

Seuraava ja siten viimeinen harjoitusottelu pelataan 9.9. kello 18:30 Kotkassa, jossa Haukat tulevat katsomaan missä kunnossa Titaanit ovat. Sen jälkeen samaiset seurat kohtaavat toisensa samassa paikassa, kun Suomi-sarjan runkosarja käynnistyy molempien seurojen kohdalla 16.9.2022.
 

The Rock

Jäsen
Suomen Cup noudatteli Titaanien osalta lähes täysin samoja askelmerkkejä, kuin mitä vuoden takaisin kuppipytyn metsästys. Eli toisin sanoen matka päättyi heti 2. kierroksella, joka tällä kertaa pelattiin otteluparin muodossa ja vastaan asettui siis 2. divisioonapumppu Hyvinkään Jää-Ahmat.

Ensimmäisessä koitoksessa Hyvinkäällä punanutut olivat varsin kohmeessa ja joku voisi jopa sanoa takki auki liikenteessä, jonka Jää-Ahmat sitten käyttikin mainion maalivahtinsa Julius Kivisen johdolla hyväkseen sekä nappasi edun itselleen 2-1-kotivoiton siivittämänä.

Titaanien onnistui kuitata puntit tasoihin omassa kotipelissään ja voittaa se normaalilla peliajalla maalein 2-0. Sitä seuranneessa jatko-ottelussa (l. 20 minuutin mittaisessa jatkoerässä, joka pelattiin maaleista välittämättä päätökseen saakka) vieraat sitten veivat jälleen pidemmän korren sekä nappasivat jatkopaikan haltuunsa 1-2-tuloksella.

Titaanien pelaaminen oli kotikaukalossa selkeästi yritteliäämpää ja lähempänä normaalia tasoa verrattuna Hyvinkään vierailuun, mutta muutama karkea virhe väärissä paikoissa sinetöi sen, että Jää-Ahmat lähti ansaitusti kiusaamaan vastustajiaan 3. kierrokselle ja kotkalaisten kohtalona oli liittyminen sivustaseuraajien joukkoon.

Noh... onneksi nämä nyt kuitenkin olivat vain ja ainoastaan Suomen Cup-pelejä, eikä niissä edelleenkään jaettu ensimmäistäkään pistettä sarjaan. Toki tällaisetkin matsit ja erityisesti alempisarjalaista vastaan pitäisi hoitaa, mutta välillä tulee aina yllätyksiä ja sehän juuri on Cup-taistojen suola.

Titaaneilla nyt siis jäljellä vielä yksi harjoitusottelu (Haukat kotona PE 9.9.) ennen Suomi-sarjan runkosarjan alkua (Haukat kotona ja vieraissa PE-LA 16.–17.9.), joten eivätköhän punanutut hio kuvionsa sen verran tiukkaan minttiin, jotta myös runkosarjassa nähdään vuoden takainen toisinto = homma lähtee voittoisasti käyntiin.

KE 24.08. Jää-Ahmat – Titaanit 2-1 (1-0, 0-0, 1-1) otteluraportti:

SU 28.08. Titaanit – Jää-Ahmat 2-0 (0-0, 1-0, 1-0) & 1-2 (1-2) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Vapaana/ilman tietoa jatkosuunnitelmista ovat vielä muun muassa keväällä suurissa rooleissa titaanihyökkäyksessä pelanneet Simo Kauppinen ja Wilho Korpela, jotka kyllä mieluusti näkisi noiden kahden haussa olevan hyökkäyspalasen kohdilla.
Onpa mukavaa päästä kirjoittamaan, että toiveeni toteutui, sillä Titaanit on tässä viimeisen parin viikon aikana julkistanut ensiksi juurikin Korpelan jatkosopimuksen sekä try-outilla olleiden maalivahti Pietu Frondeliuksen ja hyökkääjä Jani Karin sopimukset.

Kymen Sanomat otti Korpelan piinapenkkiinsä ja esitti nuorelle herralle myös muutaman kiperän kysymyksen, joiden vastauksista käy ilmi, että nälkä niin sanotusti on kasvanut syödessä:

Tähän päälle sitten vielä tupsahti tuossa pari tuntia sitten eetteriin Kauppisen jatkaminen punanutussa, joten nyt voi kyllä jo ihan vesi kielellä odotella sarjapelien alkua.

Vielä tosiaan pakistoon se yksi kärkinimi, niin Titaanit on totisesti valmis lähtemään sarjasijoituksen parannuspuuhiin, kun kiekko putoaa Kotkassa perjantaina 16.9.2022 kello 18:30 Suomi-sarjan runkosarjan avauskamppailun alkamisen merkeissä jäähän.

Kymen Sanomat jututti myös Kauppista jatkosopimuksen tiimoilta ja jälleen kävi harvinaisen selväksi, että punanutut eivät totisesti ole lähdössä vain osallistumaan Suomi-sarjaan, vaan tarkoitus on parantaa siitä, mihin viime keväänä Hunters-puolivälierätsembaloissa jäätiin:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit näyttää vain lisäävän ammustensa tehoa pelaajamarkkinoilla, sillä viimeisin punanuttutäkyyn tarttuja oli viime viikolla puolustaja Nico Vuorijärvi, jolla on meriittejä vaikka muille jaettavaksi vähän Suomi-sarjaakin kovemmista karkeloista.

Enpä ihan hetkeen muista, koska viimeksi Titaanit on vastaavanlaisen hankinnan joukkueeseensa tehnyt. OPG:n naaraaminen Suomen Cup-peliin syksyllä 2017 on tähän edes jotenkin verrattavissa, vaikkei mies lopulta punanutussa Ketterä-kamppailua pidempään enää urallaan viihtynytkään.

Vuorijärvi osoitti heti ensimmäisessä titaanipelissään mikä on miehiään, takomalla Haukkojen verkkoon tehot 1+3. Toki kyse oli vain harjoituspelistä, mutta kyllähän tuosta jotain osviittaa saa, mitä lienee luvassa myös sarjassa.

Muutenkin herran pelaamisessa oli juuri sellaista rauhallista ja fiksua otetta, josta muidenkin kotkalaispelaajien on hyvä imeä oppia vastaisuuden varalle.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit päätti harjoituspelinsä tasan viikko sitten 4-3-jatkoaikavoittoon Kotkassa vierailleista Haukoista. Voitto ja ottelun ensimmäiset 30 minuuttia lämmittävät mieltä, mutta normaalin peliajan jälkimmäinen puolikas sekä erityisesti viimeinen vajaa kymppi taas saivat kylmän hien nousemaan otsalle, sillä sen verran purjeessa punanutut järvenpääläisten pyörityksessä olivat.

Mutta kuten päävalmentaja Henri Holmströmkin totesi, joukkue löysi jälleen vaikeuksien keskellä keinot voittaa ja tämä vahvuus voi olla pitkässä juoksussa vielä kullanarvoinen asia tasaisessa sarjassa.

Luottavaisin ja innostunein mielin tässä voi kyllä odotella perjantai-illan runkosarjan avausottelua, sillä kasassa on nyt entistä enemmän Holmströmin näköinen titaanijoukkue, joka ei kyllä varmasti tule antamaan tuumaakaan periksi taistelussa paikasta ylempään jatkosarjaan.

PE 09.09. Titaanit – Haukat 4-3 ja (1-1, 2-1, 0-1, 1-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit julkisti runkosarjan avauksen alla kapteenistonsa kaudelle 2022–2023, jossa ei yllätyksiä liiemmin ollut. Jos on kotkalaisjoukkue selvinnyt pelaajapuolella jokseenkin muuttumattomana, niin samaa voi sanoa kapteeniviisikosta:

Petteri Paajanen jatkaa kapteenina, samaten kuin Leevi Laine, Kim Nordström ja Tuomas Lyytikäinen varakapteeneina. Ainoa muutos edelliskauteen on lopettaneen Niilo Pussisen varakipparina korvaava Simo Kauppinen.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit tosiaankin aloittaa Suomi-sarjan runkosarjapelinsä perjantaina kotonaan, kun kotkalaiset kohtaavat Haukat ensiksi Vaasan Koulunäkki Areenallaan ja heti lauantaina kiekkoillaan samojen joukkueiden kesken revanssimatsi Järvenpään K-Rauta Areenalla.

Kyseisistä kamppailuista ja vähän kaikesta muustakin sanaisen arkkunsa avannut Titaanien päävalmentaja Henri Holmström kertoilee punanuttujen kotisivujen kausiennakossa joukkueensa olevan aktiivinen, työteliäs ja tilannekova sekä havittelevan paikkaa ylemmästä loppusarjasta ja mahdollisesti jopa neljän kärjestä.

Eihän tähän voi oikein muuta todeta kuin, että: Alkais jo, sillä kiima nousee ja jännitys kasvaa... aijaijai, ja pojat tahtoo sitä makiata lissää sanosisis legendaarinen Liikasen Ekikin.

Myös Kymen Sanomat tarrasi isosti kiinni Titaanien sarjakauden aloitukseen ja haastatteli niin ikään titaaniluotsi Holmströmiä:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien runkosarjan avausviikonloppu Suomi-sarjassa meni aika pitkälti puoliksi niin tunne- kuin pistesaalispuolellakin. Jos jäi perjantain kotipelin jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi harmistus 2-3-kotitappion myötä, oli lauantaina täysin toinen ääni kellossa 4-2-vierasvoiton ansiosta.

Titaanit ja Haukat on kyllä taisteluparina juuri niin tasainen, mitä tähän mennessä pelatat kaksi harjoitus- ja kaksi sarjapeliä ovat näyttäneet. Pienet asiat sekä päivän kunto ratkaisevat jatkossakin tämän duon paremmuuden ja jos nyt saisi veikata, niin uskoisin kumpaisenkin pelaavan keväällä ylemmässä jatkosarjassa.

Jääkiekko ei kuitenkaan ole uskon asia, vaan se työ pitää tehdä, jotta paikkansa parrasvaloissa ansaitsee. Titaanit ainakin näyttäisi olevan viime kauden malliin paiskimaan hommia, joten näinköhän sitä tulisi tähän mennessä viimeisimmän suomisarja-ajan paras sijoitus sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, ans kattoo kuis käyp.

Lisävahvistusta olettamukselle ja oivalle kutinalle tullee toivottavasti edessä olevan viikonlopun tuplavieraspeleistä, joissa Titaanit saa vastaansa kaksi varmasti omasta mielestään alakanttiin kauden aloittanutta isäntää eli sarjajumbona majailevan Raahe-Kiekon sekä punanuttujen tavoin voiton ja tappion tililleen tähän mennessä korjanneen JHT:n.

Helppoja pelejä Raahessa saati Kalajoella ei ole tuloillaan, joten toivottavasti ei tarvitse tänne tilittää ensi viikon alussa pahaa mieltä, vaan voi iloiten naputella Titaanien hyvistä sekä tuloksekkaista peliotteista.

PE 16.09. Titaanit – Haukat 2-3 (1-0, 0-2, 1-1) otteluraportti:

LA 17.09. Haukat – Titaanit 2-4 (2-0, 0-4, 0-0) otteluraportti:

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös