Titaanit 2020–2021

  • 23 895
  • 72

The Rock

Jäsen
Titaanien uusi kausiketju on syytä laittaa ”tulille”, sillä seura puski hetki sitten eetteriin uutisen tuoreista jatkosopimuksista:

Niilo Pussisen (mv), Markus Salmisen (p) ja Erkka Huttusen (p) lisäksihän punanutuilla on sopimukset voimassa myös kahden hyökkääjän eli Rene Hiekkataipaleen sekä Johannes Hakulin kanssa, joten lähestulkoon kentällisen verran on jo kasassa Suomi-sarjakauden 2020–2021 miehistöstä.

Kun tähän päälle päävalmentajankin nimi on selvillä ja kyseinen kaiffari on Mika Iltola viime kaudella kotkalaiset taas uskottavaksi Suomi-sarjajoukkueeksi palauttanut herrasmies, uskaltaisin jopa sanoa, että Titaaneilla on tällä hetkellä ja maailmalla vallitseva tilanne huomioon ottaen pullat yllättävänkin hyvin uunissa.

Tokihan se vaatii vielä rutosti töitä niin joukkueen kasaamisessa kuin taustoilla ylipäänsä, että pelaaminen joskus hamassa tulevaisuudessa toivottavasti vaimenevan koronapandemian jälkeen on ylipäänsä mahdollista, ilman pelkoa mistään toissa kauden sukelluksen kaltaisista sekoiluista saati taloudellisista haasteista.

Mutta kuten todettua, niin hyvällä tiellä ollaan ja sitä sopii jatkaa tallausta etiäppäin!
 

The Rock

Jäsen

The Rock

Jäsen
Kymen Sanomat kyseli korona-ajan kuulumisia titaanileiristä seuran puheenjohtaja Aapo Lampiselta sekä managerina ja joukkueenjohtajana toimivalta Juho Hannukaiselta:

Lampinen väläyttää jutussa Suomi-sarjan jakamista jälleen lohkoihin (etelä/pohjoinen), joka ei kyllä tässä taloustilanteessa ole ollenkaan pöllömpi idea.

Mitä tuosta nyt ymmärsi, niin Etelä-lohko olisi punanuttujen ehdotelman mukaan Haukat, HC Giants, HCIK, Hunters, Karhu HT, Pyry ja Titaanit, kun taas Pohjois-lohko puolestaan D-Kiekko, JHT, Laser HT, Muik Hockey, Raahe-Kiekko, Riemu sekä S-Kiekko.

Kuluvan viikon keskiviikko 15.4. on siis takarajana Suomi-sarja- ja Mestis-lisenssien hakemusten jättämiselle, joten sen jälkeen jäädään sitten odottelemaan millä joukkuemäärällä Suomi-sarjaa ensi kaudella pelataan...
 

The Rock

Jäsen
Titaanien kotisivuilta ja sosiaalisen median kanavista löytyvän uutisen mukaan puolustaja Kalle Kolehmainen ja hyökkääjä Mikke Lempiäinen kuuluvat myös jatkossa punanuttujen sopimuspelaajien armoitettuun joukkoon:

Tämä tietää siis sitä, että Titaaneilla on nyt sopimus tehtynä yhteensä seitsemän (7) oman kasvattinsa kanssa tulevasta Suomi-sarjakaudesta 2020–2021. Alku joukkueen kasaamiselle on jälleen varsin mukavalla tolalla ja nyt valettujen perustusten päälle onkin hyvä alkaa rakentaa edelliskaudesta entistä kovempiin mainetekoihin kykenevää titaanimiehistöä.
 

The Rock

Jäsen

The Rock

Jäsen
Titaaneilla on nyt kasassa yhdeksän pelaajan levyinen miehistö Suomi-sarjakaudelle 2020–2021, sillä punanutut julkistivat viimeisimmät lisäykset sopimuspelaajiensa joukkoon, jotka tottelevat nimiä Leevi Laine (p) ja Panu Laitinen (h).

Pakistosta on siis kutakuinkin jo puolet valmiina, mikä on vuodenaikaan nähden hyvä juttu. Laitinen tuo hyökkäykseen lisätehoja oikein huolella ja vähintään takuuvarmat 15 häkkiä. Vaikka korona-aika ja sen tuomat rajoitukset vähän tuppaavatkin välillä masentamaan mieltä, niin tällaiset uutiset saavat sitä vastoin ilmeen kirkastumaan.
 

The Rock

Jäsen

The Rock

Jäsen
Titaaneilla on nyt täynnä tasan tusinan verran pelaajasopimuksia, kun seura tiedotti lisänneensä hyökkäyksensä päämäärää Erik Naromalla, KooKoon A-nuorista Kotkaan palaavalla Jesse Niinisaarella sekä Ketterän A-nuorista siirtyvällä Patrik Ruotsalaisella:

Pakko myöntää, että ihan mukavaan tahtiinhan joukkueen rakentaminen taas soljuu eteenpäin. Nyt jo on huomioitavissa, että punanutussa nähdään ensi kaudella selkeästi isokokoisempia pelaajia, mikä ei kyllä ole ollenkaan huono asia.

Lisäksi Titaanit tullee nuorentumaan selkeästi edeltävästä kaudesta, eikä sekään ole paha juttu, sillä välillä vain pitää ”luoda uusi nahka” ja mennä eteenpäin.
 

The Rock

Jäsen

The Rock

Jäsen
Isokokoinen poika, joten isot on jäähymäärätkin, mutta jos asiat lähtevät oikeaan suuntaan kehittymään voivat pistemäärätkin olla isot... jää nähtäväksi.

Itseäni ei ainakaan haittaa tipan vertaa, mikäli Ruotsalaisesta kuoriutuu oikeasti kovaa pelaava hyökkääjä Titaaneille.

Painavia taklauksia, nahinointia maalinedushässäköissä ja miksei välillä myös kintaat tiskiin, mutta ennen kaikkea sellainen pelimies, joka tilanteessa kuin tilanteessa puolustaa omia joukkuekavereitaan, eikä käännä katsettaan pois, kun vaikkapa veskaria lyödään pillin soimisen jälkeen näpeille, vaan muistuttaa välittömästi vastapuolelle ettei niin saa tehdä.

Jos tämän kaiken päälle Ruotsalainen onnistuu vielä tekemään tehoja, niin aina vain parempi, mutta edellä mainitunlainen pelaaja Titaaneista on viimeiset vuodet puuttunut lähes tyystin, joten tilausta kyseiselle tontille on ollut olemassa ja toivottavasti se on nyt täytetty.

Parhain esimerkki kyseisenlaisesta pelaajasta on FPS:n, JHT:n ja viimeisimmäksi Kiekko-Espoon nuttua Suomi-sarjassa kantanut Juuso Hämäläinen, jonka ottaisin koska tahansa kiljuen Titaaneihin, mikäli se vain olisi suinkin mahdollista.
 

The Rock

Jäsen
Titaaniemiehistö täydentyy näin juhannuksen korvilla pikkuhiljaa, sillä punanutut julkaisivat toissapäivänä kaksi lisäsopimusta pelaajistoon ja yhden valmennukseen:

Puolustaja Petteri Paajasen jatkaminen Titaanien pakistossa on loistojuttu, sillä hän oli viime kaudella yksi kyseisen osaston parhaimmistoa ja varmasti kannattajien mieleen räväkällä pelityylillään, jossa saavat kyytiä niin vastapuolen maaliverkko kuin pelaajatkin.

Tämä itävaltalaisveskari Jakob Brandner puolestaan on varsin mielenkiintoinen tapaus ja mitä hänen otteitaan näin A-nuorten peleissä, on potentiaalia olemassa oikeasti hyväksi veskariksi vähän suurempiinkin saleihin kuin mitä Suomi-sarjassa tulee eteen.

Myös maalivahti-/fysiikkaluotsi Tino Turkian jatko oli todella tärkeää, sillä hän on tehnyt edellisvuodet hyvää työtä niin Titaanien edustuksen kuin junioripuolen maalivahtien kanssa.

Pelaaja- ja valmentajauutisten ohella Titaanien kotisivuilta löytyi myös Suomi-sarjan alustava otteluohjelma kaudelle 2020–2021, josta käy ilmi, että punanutut avaavat runkosarjapelinsä Porvoon Huntersin isäntänä perjantaina 18.9.2020, mikäli koronan pirulainen ei sekoita totaalisesti pakkaa kesän sekä alkusyksyn aikana:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit on julkaissut harjoitusotteluohjelmansa, joka on varsin odotetunlainen eli tuttuakin tutummat Hunters sekä HC Giants kohdataan niin koti- kuin vieraskaukalossakin. Eniten kiinnostusta silti herättää kaksi koitosta 2. divisioonaan noussutta ValKia vastaan, mikäli huhut muutamien titaanipelaajien siirtymisestä valkealaisjoukkueeseen pitänevät kutinsa.

Joku saattaa kaivata treenipelien joukosta kolmena edeltävänä syksynä miteltyä Suomen Cupia, joka Jääkiekkoliiton päätöksellä ja seurojen vahvalla taustavaikutuksella jää koronaviruspandemian vuoksi kokonaan pelaamatta.

Ehkäpä Cup-kahinat palaavat kiekkokalenteriin taas vuoden päästä, jolloin ainakin teoriassa päästään taas taistelemaan kahdesta kannusta pitkän kauden aikana.

 

The Rock

Jäsen
Titaanien sopimuspelaajakatras on kasvanut reilun kuukauden tauon jälkeen kahdella pelurilla, kun sentterit Leevi Pekkarinen ja Santeri Salminen solmivat punanuttujen kanssa yksivuotiset jatkosopimukset:

Sekä Pekkarinen (20 tehopistettä) että Salminen (37 tehopistettä) olivat viime kaudella suurissa pelillisissä ja tulosvastuullisissa rooleissa kotkalaisjoukkueessa, onnistuen erittäin mainiosti, vaikka kumpikin pelasi ensimmäisen täyden rupeamansa edustustasolla.

Tästä syystä molempien jatkot punanutussa otetaan kyllä enemmän kuin ilolla vastaan, sillä vuoden kokeneempina kummaltakin löytyy varastosta potentiaalia entisestään vain parantaa sekä kokonaisvaltaistaa pelaamistaan.

Kymen Sanomat päätti myös jututtaa Titaanien managerina toimivaa sekä joukkuetta yhdessä seuran varapuheenjohtaja Joni Jokilan ja päävalmentaja Mika Iltolan kanssa kasaavaa Juho Hannukaista, joka uskoo punanuttujen saavan valmiin 25 pelaajan levyisen miehistön kasaan viimeistään sarja-avaukseen 18. syyskuuta mennessä.

Titaaneilla on nyt tosiaankin sopimukset kahden maalivahdin, viiden puolustajan ja yhdeksän hyökkääjän kanssa, johon Hannukainen toteaa lisäystä tulevan vielä 3-4 pakin sekä 5-6 hyökin verran ennen tosipelien alkua.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana jutussa mainitaan Kouvolan KooKoon hypänneen mukaan Titaanien tukijoiden kelkkaan ostamalla jäämainoksella näkyvyyttä itselleen KSOY Areenalta.

Enpä hetkeen muista moista nähneeni missään jäähallissa ns. ”kilpailevan seuran” taholta, mutta bisnes on bisnestä ja jos KooKoo haluaa maksaa punanutuille riihikuivaa siitä, että se saa näkyvyyttä eteläisessä Kymenlaaksossa, niin mikäpä siinä sitten.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit lisäsi viime viikolla hyökkääjistönsä päämäärää, kun Ketterän A-nuorissa viimeiset pari kautta tehoillut Martin Mäkinen pisti nimensä yksivuotiseen sopimuspaperiin:

Mitä jääharjoituksissa on ehtinyt Mäkistä käydä vilkuilemassa on kyseessä varsin hyvällä liikkeellä varustettu hyökkääjä, jolla on hyvä kuti eli ei olisi ihme, mikäli mies keikkuisi läpi kauden Titaanien maalipörssin kärkihaminoissa.

Mäkisen ohella Titaanit muurasi valmennusryhmänsä valmiiksi apuvalmentaja Kari Mehtosen jatkosopimuksen myötä. Samalla kolmikolla (Mika Iltola – Mehtonen – Tino Turkia) siis mennään kohti tuulta ja tuiverrusta, kuten viime kaudellakin.

Titaanien harjoitusottelutkin alkavat puskea niskaan, sillä keskiviikkona punanutut vierailevat ValKin kotihallissa Valkealassa ja perjantaina taas kotkalaisten pelivireen saapuu mittaamaan aina yhtä rakas Hunters:

Mielenkiintoista nähdä minkälaisia kamppailuja em. otteluista tulee, sillä ainakin Titaanit on uusiutunut todella paljon edelliskaudesta ja nuorentunutkin siinä sivussa entisestään.

Kuviot voivat siis olla vielä aikalailla hakusessa, kuten tähän vuodenaikaan yleensä kuuluukin, joten parempi varmasti keskittyä seuraamaan hieman tarkemmalla silmällä ainakin näitä uusia punanuttuja (Jakob Brandner, Patrik Ruotsalainen, Jesse Niinisaari ja Mäkinen).
 

The Rock

Jäsen
Titaanit avasi viime viikolla harjoituspelitsembalonsa kahdella rökälevoitolla, joka ainakin allekirjoittaneen sai myhäilemään, vaikkei treenipeleistä pisteitä vielä jaeta. Itseluottamusta ne kuitenkin nostavat ja etenkin Titaanien uudistuneen ja nuorentuneen joukkueen kohdalla se on ensiarvoisen tärkeää.

Itse ottelut olivat vauhdikkaita ja maalirikkaita, joista varsinkin jälkimmäisessä eli Hunters-kohtaamisessa myös fyysisyys nousi isoon rooliin sekä tunteet kävivät ajoittain mukavan lämpöisinä.

Sen suurempia johtopäätöksiä näistä ei nyt kuitenkaan kannata lähteä vetelemään, mutta oikealla tiellä titaanimiehistö kieltämättä on ja tästä on paljon parempi jatkaa harjoittelua sekä valmistautumista Suomi-sarjan runkosarjan aloitukseen, kuin mitä olisi ollut vaikkapa kahden rökäletappion jälkimainingeissa.

KE 19.08. ValKi – Titaanit 2-7 (0-1, 2-2, 0-4) otteluraportti:

PE 21.08. Titaanit – Hunters 6-1 (2-0, 1-1, 3-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Titaanit on treenipelien tahkoamisen ohella kasannut myös joukkuettaan entistä valmiimpaan muottiin, jonka seurauksena sekatyömies Jere Koikkalainen raapusti nimensä yksivuotiseen jatkosopimukseen.

Koikkalainen on monikäyttöisenä ja Suomi-sarjatasolle kokeneena pelaajana tärkeä lisäys titaanimiehistöön, sillä erityisesti kokemusosastolta kotkalaiset ovat viime kauteen nähden menettäneet vähän liiaksikin verta.

Punanuttujen junioriputki jatkaa myös pelaajien tuottamista edustukselle, joista viimeisimmät osoitukset ovat try-outille nostetut hyökkääjä Tuomas Lyytikäinen sekä jo kolmena edelliskautena suomisarjatuulia haistelemassa käynyt puolustaja Tatu Forsberg:

Pelaajasopimusten kylkeen Titaanit iski eetteriin myös kausikorttimyyntinsä, jonka soisi näin korona-aikana vetävän kaikesta huolimatta hyvin ja siihen jos mihin auttavat nämä hyvin käyntiin lähteneet harjoituspelit:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien käynnissä olevan ja sarjapeleihin valmistavan jakson kolmas harjoitusottelu ei mitään suuria hienouksia sisällään pitänyt. Suuri syyllinen tähän oli kotkalaisjoukkuetta kohdannut poissaolijoiden suma, jonka ansiosta punanutut saivat Porvoon reissulle matkaan juurikin tasan kolme kentällistä.

Peli itsessään oli lähes yhtä tasaista vääntöä kuin mitä joukkueiden aiempi keskinäinen kohtaaminen, mutta tällä kerralla Hunters oli maalipaikkojen hyödyntämisessä ja erikoistilannepelaamisessa Titaaneita sen verran paljon edellä, että loppulukemat päästiin kirjaamaan melkein Kotkassa mitellyn taiston vastaaviin.

Toivoa sopii, että sarjapeleissä kumpikin osapuoli kykenisi marssittamaan kaukaloon parhaan ryhmänsä, sillä silloin voi jo ihan huoletta olettaa näkevänsä oikeasti laadukasta Suomi-sarjakiekkoa sekä sopivanlaista lämpöä, aivan kuten paikallispelihenkeen kuuluukin.

PE 28.08. Hunters – Titaanit 4-1 (2-1, 1-0, 1-0) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien Suomi-sarjamiehistö sai jälleen arvokkaita lisäpalasia vielä hieman vaiheessa olevaan palapeliinsä, sillä puolustaja Aleksi Kivi sorvasi nimensä yksivuotiseen jatkosopimukseen ja joukkueen kanssa jo pidempään harjoitellut hyökkääjä Tuomas Pekkonen päätti sittenkin jäädä kotimaan kamaralle pelaamaan lätkää.

Kumpikin pelimies tuonee mukanaan lisää santapaperimaista pelaamista titaanimiehistöön ja Pekkoselta on lisäksi lupa odottaa myös tehoja.

Muutenkin Titaanien joukkueen kasauksessa on pistänyt silmään se, että senttejä ja kiloja on tullut aiempia vuosia selkeästi enemmän sisään kuin sieltä on lähtenyt, joten enää punanutut eivät kuulu sarjan lilliputtikerhoon mikä on eittämättä hyvä asia.

Sisään tulleiden sopimuspelaajien vastapainoksi on myös osan viime kaudella titaanipaitaa kantaneen pelaajan uusi osoite selvinnyt, sillä Roope Lantta, Elmeri Kotro, Santeri Kunttu ja Simo Eerola jatkavat odotetusti pelaamistaan 2. divisioonaan nousseessa Valkealan Kiekossa, jossa on rakenteilla aikamoinen ex-punanuttujen armeija.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien harjoituspelit on nyt siis pelattu ja kolmesta viimeisestä tilille löpsähti puhdas saldo eli kolme selkeää voittoa. Tiedä sitten miten paljon ValKin ja varsinkin HC Giantsin ryöpyttäminen jälkimmäisessä kohtaamisessa punanuttuja valmisti sarjaan, mutta ainakin onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja itseluottamus lienee pelaajilla hyvällä tasolla.

Nyt kuitenkin pitäisi nämä mukavat voitot kuitenkin pyyhkiä pois mielistä ja pistää entistä isompaa vaihdetta silmään, sillä ensi perjantaista (18.9.) lähtien yksikään peli ei tule olemaan helppo nakki saati yksikään sarjapiste irtoa omaan pussiin millään puolivillaisella peliesityksellä.

KE 02.09. Titaanit – ValKi 8-2 (3-1, 1-1, 4-0) otteluraportti & maalikooste:



PE 04.09. Titaanit – HC Giants 4-1 (0-0, 1-1, 3-0) otteluraportti & maalikooste:



PE 11.09. HC Giants – Titaanit 1-12 (0-2, 1-6, 0-4) otteluraportti:

 

The Rock

Jäsen
Titaanien kapteenisto Suomi-sarjakaudelle 2020–2021 toimii kokonaan joukkueen peräpääosastolla, sillä kapteeni on seuran oma kasvatti Kalle Kolehmainen ja assisteeraavat kipparit ovat puolestaan niin ikään titaanikasvatti Markus Salminen ja SaPKon lahja kotkalaisille Petteri Paajanen.

Titaaneilla on edellisen kerran ollut oma kasvatti kapteeni 2. divisioonan nousukaudella 2015–2016, kun Tomi Pylväläinen liidasi punanutut pois Rautaliigan syövereistä takaisin Suomi-sarjaan, eli onhan tässä jokunen vuosi jo menty ilman oikeasti kotkalaista C-kirjaimen kantajaa.

Edellä mainitun kapteeniston omakätisesti valinnut Titaanien päävalmentaja Mika Iltola avasi punanuttujen kotisivuilla sanaisen arkkunsa Suomi-sarjan kausiennakossa, jossa käytiin läpi mennyttä harjoitusperiodia, titaanimiehistön kasausta, sarjajärjestelmään ja muita joukkueita sekä Huntersia ja Haukkoja vastaan käytäviä avausviikonlopun otteluita.

Myös paikallisaviisi Kymen Sanomat teki Titaaneista ennakkojuttua ja haastatteli sekä päävalmentaja Iltolaa että täksi kaudeksi Kotkaan Imatran Ketterän U20-miehistöstä rantautunutta hyökkääjä Patrik Ruotsalaista.

 

The Rock

Jäsen
Titaanien taivallus Suomi-sarjan runkosarjassa alkoi todella komealla tavalla, kun punanutut pehmittivät Kotkassa vierailleen Huntersin viihdyttävän ja kovavauhtisen taistelun jälkeen maalein 3-2. Juuri tuollaista jääkiekkoa on kyllä ilo katsoa, missä maisema vaihtuu, miestä otetaan kovaa ja jokaisesta irtokiekosta taistellaan täysillä.

Ero tämän kauden ja viime kauden joukkueeseen on jopa silmiinpistävän suuri. Uudet tulokkaat ovat tuoneet juuri sitä, mikä jo pitkään pelanneilta alkoi pikkuhiljaa uupua – halua, intoa ja taistelua sekä ronskiutta. Kuvia ei enää kumarreltu, vaan annettiin isku iskusta ja välillä vielä vähän enemmänkin sekä oltiin oikeasti kovia tarpeen niin vaatiessa.

Yleisö varmasti tykkäsi näkemästään ja toivottavasti jatkossa KSOY Areenalla nähtäisiin enemmän katsojia, sillä 276 silmäparia sarja-avauksessa oli aika heikko lukema, vaikka kuinka osa jäikin varmasti kotiin koronapelon vuoksi.

PE 18.09. Titaanit – Hunters 3-2 (2-0, 0-1, 1-1) otteluraportti & maalikooste:


 

The Rock

Jäsen
Hunters-voitto ei valitettavasti kantanutkaan sitten enää Järvenpäässä, sillä Haukat oli Titaaneita parempi maalinteossa ja maalivahtipelissä (vaikkei kotkalaisveräjällä debytoinut itävaltaistulokas Jakob Brandner huonosti torjunutkaan), jonka ansiosta punanuttujen tappiosarakekin saatiin näin ollen avausviikonloppuna heti auki.

Titaanien viimeistelyltä puuttui se tarvittava terävyys ja käytännössä jokainen haukkamaali lähti liikkeelle titaanipelaajan virheen seurauksena. Pääosin nuori joukkue opettelee vasta sarjan vaatimalle tasolle, joten näitä peliotteiden heittelyitä varmasti tulee, eikä niiden saa antaa liiaksi haitata menoa.

Haukoille tunnustus, sillä joukkue näytti oikeasti paljon edellisvuosia fressimmältä ja liikkuvammalta. Jos ja kun joukkueen maalivahtiosasto esittää tuollaisia otteita illasta toiseen, voi järvenpääläisille povata surutta aiempaa selkeästi hedelmällisempää Suomi-sarjakautta.

LA 19.09. Haukat – Titaanit 3-2 (1-1, 2-1, 0-0) otteluraportti & maalikooste:


 

The Rock

Jäsen
Titaanit sai viikon alkajaisiksi todellisia ilouutisia, kun joukkueen viime kauden paras pistemies ja maalintekijä Ville Myyryläinen päätti sittenkin jatkaa pelaamista Suomi-sarjassa. Myös try-outilla ollut Tuomas Lyytikäinen lunasti itselleen kevääseen 2022 saakka kestävän pelaajasopimuksen.

Myyryläisen jatko on kyllä hyvä juttu, sillä kyseessä on joukkueesta puuttunut konkari, jolle käynnissä oleva kausi on jo 11:sta Titaanien edustusjoukkueen riveissä. Lisäksi sähäkästi liikkuva hyökkääjä tuo lisää vaihtoehtoja valmennukselle sekä tehoja, joista varmasti tulee olemaan pitkän kauden aikana apuja.

Lyytikäisen kaksivuotinen lappu on niin ikään positiivinen asia, sillä tällä liikkeellä nuorelle hyökkääjälle annetaan aikaa sopeutua edustustason ja varsinkin Suomi-sarjatason kiekkoiluun sekä harjoitteluun, joka toivon mukaan kantaa vielä isosti hedelmää.

Pelaajasopimusten lisäksi titaanileiristä kantautui toinenkin tieto, kun Haukat-vieraspelissä poikkarista pihalle kesken kaiken lentänyt puolustaja Aleksi Kivi joutuu huilaamaan kolme seuraavaa runkosarjaottelua pelikiellon vuoksi.

Kiven puuttuminen riveistä on harmillista, sillä mies on todellinen raastinrauta Titaanien peräpäässä, joka ei taka-askeleita ota. Nyt punanutut joutuvat tulemaan peräti kolme viikkoa toimeen ilman Kiven peleissä tarjoamia palveluksia.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit näemmä ammuskelee aika isoilla panoksilla nyt pelaajamarkkinoilla, sillä taas tarttui varsin kova vahvistus verkkoihin, kun Brownin yliopistossa NCAA-sarjassa kiekkoileva puolustaja Samuli Niinisaari saapuu punanuttuihin joulutaukoon asti kestävän lainapestin turvin:

Tässähän jo vesi kielellä odottelee huomista Hunters-matsia, jotta näkee Niinisaaren tositoimissa, sillä mitkään turhat kaverit eivät hurjasti kilpaillussa NCAA:ssa täysiä kausia pelaile.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös